Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Olin yli vuoden suhteessa miehen kanssa joka piti minua henkisessä paineessa rankasti manipuloiden. Mies käytti henkistä, fyysistä ja taloudellista väkivaltaa. Mies esitti juuri sellaista miestä jonka halusin, koska oli varmaan psykopaattina kytännyt minua somen kautta. Menin jopa naimisiinkin.

Viime pahoinpitelyn jälkeen menin poliisille. Lähestymiskiellon yms. saaminen on vaikeaa jopa suhteiden kautta. Mies sai puhumalla Kelasta rahaa, saa asua asunnossani ja minä olen paossa läheisten luona. Viranomaisia ei tunnu kiinnostavan yhtään. Minulla on vielä kaikki apu ja tuki. Suomessa saa ilmeisesti rikollinen tehdä mitä vain ja uhri joutuu piiloutumaan. Mies on puhunut vielä itsensä asumaan asuntolaan, vaikka hän on kirjoilla asunnossani.

En yhtään ihmettele jos naiset Suomessa palaavat hakkaajan luo. Minulla on miehen takia vielä menossa velkoja ulosottoon. Ainoa lohtuni ovat turvaverkot ja se, että tiedän miehen sairastelevan ja kärsivän. Ottaisin mitä tahansa muita ongelmia kuin tämän. Tässä ketjussa mainitut monet ongelmat tekevät minut kateelliseksi.

Miks

Minun ongelma on hieman tyhmä, mutta iso sellainen omassa mielessä. Nimittäin aina kun lähden ulos, kauppaan, terveyskeskukseen, mihin vain, niin pelkään aina että tulee isompi vessahätä kesken kaiken. Aina täytyy varmistaa että suoli tuntuu tyhjältä ja juoda ei voi moneen tuntiin jos lähtee ulos. Joo, näin kirjoitettaessa tuntuu tosi pöljältä, mutta on minulle valtava luuranko kaapissa, ei tämmöisestä oikein voi kenellekkään puhua.

Vierailija kirjoitti:

Minun ongelma on hieman tyhmä, mutta iso sellainen omassa mielessä. Nimittäin aina kun lähden ulos, kauppaan, terveyskeskukseen, mihin vain, niin pelkään aina että tulee isompi vessahätä kesken kaiken. Aina täytyy varmistaa että suoli tuntuu tyhjältä ja juoda ei voi moneen tuntiin jos lähtee ulos. Joo, näin kirjoitettaessa tuntuu tosi pöljältä, mutta on minulle valtava luuranko kaapissa, ei tämmöisestä oikein voi kenellekkään puhua.

Mulla sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt kaksi vuotta itsemurhaa, ja siitä tietää vain kaksi läheistä ihmistä + terapeutti. Minulla on myös ns. sellaisia masennuskausia, jolloin otan etäisyyttä läheisiin.

*kaksi vuotta sitten

Tämä on trollin allekirjoitus, lisään ja korjaan, koska narsissit eivät tee kirjotusvirhettä😂

Onko sitä narsisti-sanaa ihan pakko viljellä tässäkin keskustelussa? Keskustelun idea oli kertoa nyt pahimmat luurangot ja sinä vain menet ilkkumaan jollekin ventovieraalle ihmiselle, joka voi olla mahdollisesti vielä tänäkin päivänä itsetuhoinen. Hyi häpeäisit käytöstäsi! Omalla empatiakyvyttömällä kommentillasi annoit kyllä itse narsistin vaikutelman!

[/quote]

Kuinkahan iso summa on kyseessä? Varmaan aika iso? Olisi mahtavaa jos voisi järjestää jonkun keräyksen, johon kaikki laittaisivat vähän. Ei ole reilua, että joku ihminen ei ole oikeutettu sosiaaliturvaan. Voisin antaa rahaa tällaiseen keräykseen vaikka pienituloisena osa-aikatöissä olevana ei hirveän isoa summaa liikenisikään.[/quote]

Voi että olet ihana, suurisydäminen ihminen! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi.. Harmi vain että vähävaraiset anuttaisivat vaikka viimeisistään, mutta he joilla rahaa olisi yllin kyllin, eivät..

Its olen myös nyt vaikeuksissa, koska halusin auttaa siskoniperhettä rahallisesti, ja otin pikavippejä. Nyt olen itse todella pulassa, sillä pienistä tuloista menee lähes kaikki pelkkiin korkoihin, enkä pysty lyhentämään velkaa ollenkaan, ja olen nyt siinä kierteessä että joudun ottamaan kokoajan lisää sitä pikavippiä, että selviän arjesta..

Minulla summa nyt on vielä suht pieni, n 3000, mutta tiedän etten tule siitä selviämään., kun velkasumma vain kasvaa..  ;(

Itse uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen jokapäivä ihmettä tapahtuvaksi, vielä sitä ei ole tapahtunut..

ihmettä odottaen.. kirjoitti:

Kuinkahan iso summa on kyseessä? Varmaan aika iso? Olisi mahtavaa jos voisi järjestää jonkun keräyksen, johon kaikki laittaisivat vähän. Ei ole reilua, että joku ihminen ei ole oikeutettu sosiaaliturvaan. Voisin antaa rahaa tällaiseen keräykseen vaikka pienituloisena osa-aikatöissä olevana ei hirveän isoa summaa liikenisikään.

Voi että olet ihana, suurisydäminen ihminen! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi.. Harmi vain että vähävaraiset anuttaisivat vaikka viimeisistään, mutta he joilla rahaa olisi yllin kyllin, eivät..

Its olen myös nyt vaikeuksissa, koska halusin auttaa siskoniperhettä rahallisesti, ja otin pikavippejä. Nyt olen itse todella pulassa, sillä pienistä tuloista menee lähes kaikki pelkkiin korkoihin, enkä pysty lyhentämään velkaa ollenkaan, ja olen nyt siinä kierteessä että joudun ottamaan kokoajan lisää sitä pikavippiä, että selviän arjesta..

Minulla summa nyt on vielä suht pieni, n 3000, mutta tiedän etten tule siitä selviämään., kun velkasumma vain kasvaa..  ;(

Itse uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen jokapäivä ihmettä tapahtuvaksi, vielä sitä ei ole tapahtunut..

 

Ehkä on turha neuvo ja oletkin sitä jo miettinyt, mutta olisiko sinulla jotakuta läheistä jolta voisit lainata tuon 3000 euroa. Tuo ei ole vielä mahdoton summa ja ystävälle se olisi helpompi maksaa takaisin vähitellen ilman älyttömiä korkoja.

Vierailija kirjoitti:

ihmettä odottaen.. kirjoitti:

Kuinkahan iso summa on kyseessä? Varmaan aika iso? Olisi mahtavaa jos voisi järjestää jonkun keräyksen, johon kaikki laittaisivat vähän. Ei ole reilua, että joku ihminen ei ole oikeutettu sosiaaliturvaan. Voisin antaa rahaa tällaiseen keräykseen vaikka pienituloisena osa-aikatöissä olevana ei hirveän isoa summaa liikenisikään.

Voi että olet ihana, suurisydäminen ihminen! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi.. Harmi vain että vähävaraiset anuttaisivat vaikka viimeisistään, mutta he joilla rahaa olisi yllin kyllin, eivät..

Its olen myös nyt vaikeuksissa, koska halusin auttaa siskoniperhettä rahallisesti, ja otin pikavippejä. Nyt olen itse todella pulassa, sillä pienistä tuloista menee lähes kaikki pelkkiin korkoihin, enkä pysty lyhentämään velkaa ollenkaan, ja olen nyt siinä kierteessä että joudun ottamaan kokoajan lisää sitä pikavippiä, että selviän arjesta..

Minulla summa nyt on vielä suht pieni, n 3000, mutta tiedän etten tule siitä selviämään., kun velkasumma vain kasvaa..  ;(

Itse uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen jokapäivä ihmettä tapahtuvaksi, vielä sitä ei ole tapahtunut..

 

Ehkä on turha neuvo ja oletkin sitä jo miettinyt, mutta olisiko sinulla jotakuta läheistä jolta voisit lainata tuon 3000 euroa. Tuo ei ole vielä mahdoton summa ja ystävälle se olisi helpompi maksaa takaisin vähitellen ilman älyttömiä korkoja.

Kiitos siitä että vastasit! Tuntuu hyvältä että täälläkin tuntemattomat välittävät toisistaan. <3 Mutta kuten arvasitkin, niin olen jo kysynyt, mutta kukaan ei pystynyt auttamaan..

Olen paska äiti, huusin lapselle pian 3v täyttävälle tänään, menetin hermoni ja huusin täysillä "hiljaaaaaaa". Vituttaa ja ahdistaa. Olen ollut viime aikoina ihan burn outissa ja pelkään etten pysty hillitsemään itseäni. Meillä on myös pienempi hieman reilu 1v , ja näitä kahta pitää tietysti vahtia koko ajan.. Aina sanotaan hermojen menettämiseen neuvoksi "poistu hetkeksi tilanteesta", "laske kymmeneen" jne, mutta mihin oikein poistut kahden pienen luota rauhoittumaan kun he huutavat/itkevät/kitisevät kilpaa ja pitää vahtia ettei kummallekaan satu mitään..... Tai lasket siihen kymmeneen kun et kuule omia ajatuksia. Itkettää.

Olin teini-iässä parisuhteessa todella väkivaltaisen pojan kanssa. Nykyinen puolisoni tietää murto-osan tästä, mutta kukaan ei tiedä koko totuutta. Parisuhde kesti neljä vuotta, neljä piinaavaa ja painajaismaista vuotta. Meille tapahtui onnettomuus suhteemme alussa millä luulen olevan vaikutusta. Häpeän tätä suhdetta ja omaa naiiviuttani todella paljon vaikka tiedän että ei pitäisi. 

Toinen on oma yksinäisyyteni. Olen yhteiskunnan mittapuun mukaan menestynyt taloudellisesti ja minulla on ihana ja pitkään kestänyt parisuhde, mutta kaiken sen ulkoisen glamöörin takana olen ihan yksin. Minulla ei ole yhtään ystävää ollut päiväkodin jälkeen. Olin aina se kolmas pyörä jota ei valittu pariksi, enkä näin aikuisena saa muodostettua ystävyyssuhteita edes harrastuksien kautta. Aina jos joku kysyy ystävistäni niin sanon viihtyväni parhaiten yksin - p*skat viihdyn mutta ei ole ketään. Tätäkin häpeän, ja itken asiaa yksin vessassa tai sängyssä öisin todella usein. 

ihmettä odottaen.. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan iso summa on kyseessä? Varmaan aika iso? Olisi mahtavaa jos voisi järjestää jonkun keräyksen, johon kaikki laittaisivat vähän. Ei ole reilua, että joku ihminen ei ole oikeutettu sosiaaliturvaan. Voisin antaa rahaa tällaiseen keräykseen vaikka pienituloisena osa-aikatöissä olevana ei hirveän isoa summaa liikenisikään.

Voi että olet ihana, suurisydäminen ihminen! Olisipa maailmassa enemmän kaltaisiasi.. Harmi vain että vähävaraiset anuttaisivat vaikka viimeisistään, mutta he joilla rahaa olisi yllin kyllin, eivät..

Its olen myös nyt vaikeuksissa, koska halusin auttaa siskoniperhettä rahallisesti, ja otin pikavippejä. Nyt olen itse todella pulassa, sillä pienistä tuloista menee lähes kaikki pelkkiin korkoihin, enkä pysty lyhentämään velkaa ollenkaan, ja olen nyt siinä kierteessä että joudun ottamaan kokoajan lisää sitä pikavippiä, että selviän arjesta..

Minulla summa nyt on vielä suht pieni, n 3000, mutta tiedän etten tule siitä selviämään., kun velkasumma vain kasvaa..  ;(

Itse uskon kyllä Jumalaan ja rukoilen jokapäivä ihmettä tapahtuvaksi, vielä sitä ei ole tapahtunut..

Ota yhteyttä Takuusäätiöön:

https://www.takuusaatio.fi/

Ota yhteyttä Takuusäätiöön:

https://www.takuusaatio.fi/ [/quote]

Kiitos, aion tutustua. :) <3

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut varmaankin koko elämäni ajan sosiaalisten tilanteiden pelko/ahdistuneisuushäiriö. En pysty syömään julkisilla paikoilla. Joku mössöruoka menee, mutta minulla on pelkoruokia esim. Pihvit. Koko elämäni on tämän takia pilalla. Tai ollut pilalla jo ala-asteesta asti, mutta olen jotenkin onnistunut välttelemään/heittämään ruokaa roskiin kaikissa tilanteissa. "Nirsoilu" ei kuitenkaan sovi enää parikymppisen elämään ja olenkin useasti harkinnut itsaria. Tällä hetkellä opiskelun aloittaminen tai parisuhteessa oleminen olisi mahdotonta syömisen takia. En jaksa enää, eikä kukaan ymmärrä/kerron asiasta vähätellen. Olen rukoillut jumalaa useasti, että pystyisin syömään normaalisti ilman ahdistuskohtausta...

Sinun kannattaisi hankkiutua terapiaan. Tuo syömisongelma hallitsee elämääsi. Minullakin on/oli vastaavaa. Se alkoi koulukiusaamisen seurauksena teini-iässä ja paheni aikuisiällä niin, että en syönyt ikinä esim. työpaikan ruokalassa. Olen onnistunut työskentelemään pitkään samassa työpaikassa käymättä kertaakaan ruokalassa syömässä. Häpesin asiaa niin paljon, että en myöntänyt sitä itsellenikään. Syömisjännitys alkoi laajeta ja jännitin kahviloissa käymistä ja kaikkia tilanteita, missä pitää syödä julkisesti. Hakeuduin lopulta terapiaan. Se on auttanut tosi paljon. En enää häpeä asiaa. Olen kertonut siitä muille ihmisille ja olen saanut tietää, että samasta ongelmasta kärsii useat. Se on itse asiassa aika tavallista. Kun olen myöntänyt ongelmani itselleni ja kertonut muille, se ei enää olekaan niin voimakas. Välillä on pitkiä aikoja, etten edes ajattele/ muista jännittäväni syömistä. Syömisjännitys on oire muista ongelmista, jotka on hyvä selvittää. Tärkeintä on hyväksyä, että minulla ja sinulla nyt vaan on tällainen jännitys. Voit sanoa sen ääneen jollekin toiselle ihmiselle. Jos kertoisit sen minulle esim. matkustaessamme hississä toisillemme tuntemattomina, suhtautuisin myötätuntoisesti. Sanoisin, että hei minullakin on tuo sama. Jatkaisimme sitten omiin suuntiimme. Useilla ihmisillä on jotain "outoa" oiretta. Me emme vaan sitä huomaa, koska emme etsi toisista ihmisistä "vikoja". Hyväksymme heidät sellaisina, kun he ovat. Voisimmeko hyväksyä myös itsemme kaikkine jännityksinemme ja erikoisuuksinemme?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävuosina 19, 20, 21 ja 25 tein satunnaista keikkaa stripparina. Myin miehille myös maksullisia lisäpalveluita. Siellä tapahtui kaikenlaista.

Aloittamisen syynä oli rahanpuute ja yksinäisyys siinä mielessä ettei ollut ketään järkevää ihmistä neuvomassa silloin kun olin 19v. Sen jälkeen mulle oli pitkään melkein ihan sama mitä tein ja koskettiinko minuun, koska tunsin itseni jo likaiseksi.

En aio kertoa näistä kenellekään, vain paras ystäväni tietää. Enkä ole tästä aiheesta hänenkään kanssa puhunut enää vuosiin, sillä näistä on aikaa. Häpeän näitä ja tapahtuneet asiat painavat minua jollain tasolla loppuikäni.

Mutta tuskin siellä lisäpalveluissakaan tapahtui mitään niin pahaa, että sen takia kannattaisi hävetä ja kärsiä koko loppuelämä. Jos ketään ei tapettu tmv.

Ja se on enemmän niiden miesten häpeä!

Vierailija kirjoitti:

Olen paska äiti, huusin lapselle pian 3v täyttävälle tänään, menetin hermoni ja huusin täysillä "hiljaaaaaaa". Vituttaa ja ahdistaa. Olen ollut viime aikoina ihan burn outissa ja pelkään etten pysty hillitsemään itseäni. Meillä on myös pienempi hieman reilu 1v , ja näitä kahta pitää tietysti vahtia koko ajan.. Aina sanotaan hermojen menettämiseen neuvoksi "poistu hetkeksi tilanteesta", "laske kymmeneen" jne, mutta mihin oikein poistut kahden pienen luota rauhoittumaan kun he huutavat/itkevät/kitisevät kilpaa ja pitää vahtia ettei kummallekaan satu mitään..... Tai lasket siihen kymmeneen kun et kuule omia ajatuksia. Itkettää.

Hei käys mittauttamassa ferritiinisi. Minä olin tuo paska äiti raudanpuutteen aiheuttaman väsymyksen kourissa... Googlella löytyy infoa kun haet "raudanpuute" 

Vierailija kirjoitti:

Olen paska äiti, huusin lapselle pian 3v täyttävälle tänään, menetin hermoni ja huusin täysillä "hiljaaaaaaa". Vituttaa ja ahdistaa. Olen ollut viime aikoina ihan burn outissa ja pelkään etten pysty hillitsemään itseäni. Meillä on myös pienempi hieman reilu 1v , ja näitä kahta pitää tietysti vahtia koko ajan.. Aina sanotaan hermojen menettämiseen neuvoksi "poistu hetkeksi tilanteesta", "laske kymmeneen" jne, mutta mihin oikein poistut kahden pienen luota rauhoittumaan kun he huutavat/itkevät/kitisevät kilpaa ja pitää vahtia ettei kummallekaan satu mitään..... Tai lasket siihen kymmeneen kun et kuule omia ajatuksia. Itkettää.

Älä enää piinaa itseäsi tällä. Olet huutanut, mitä sitten. Jos sätit itseäsi tästä, olet entistä hermostuneempi ja huudat lisää huomenna.

Varmasti olet myös rakastava äiti ja kerrot lapsillesi, että he ovat ihania ja rakkaita. Olet väsynyt, se on ymmärrettävää. Olen ollut sinun tilanteessasi. Koeta saada tukea ja apua, että et olisi niin hermona. Katso tulevaan, älä murehdi mennyttä. Kukaan meistä äideistä ei ole täydellinen.

Omien lasten huutoa on raskasta kuunnella. Tulee voimaton olo ja tunne, että minun pitää nyt ratkaista tämä. Se voisi auttaa, että hyväksyy sen, että ei aina osaa ja pysty. Toivottavasti sinulla on ihmisiä, joita voit vaikka kutsua kylään tai tavata leikkipuistossa. Omat lapseni ovat jo teinejä, mutta osaan eläytyä tuohon hetkeen, jota kuvasit. Olen varma, että olet aivan ihana äiti lapsillesi. Nyt vaan olet hermojesi äärirajoilla väsymyksen takia. Haleja!

Seksi mieheni kanssa on ikävä velvollisuus, tai en siitä mitään saa enää irti. Olen viehättynyt meidän toimarista ja jos joudun hänen kanssaan tekemisiin pikkarit on pari päivää märkänä. En sitä tietenkään voi kenellekään kertoa. Siinä lienee luurangot, eihän nää kummosia ole muttei niistä voi kenellekään puhua

Minulla on toinen mies, olen vuosi sitten mennyt naimisiin ja meillä pieni lapsi. Enkä tällä hetkellä kadu edes, luulen etten enää rakasta miestäni kuten aviopuolisoa kuuluu rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Voisitko kertoa millaisesta tilanteesta on mahdotonta selvitä? Ehkä joku täällä osaisi autta.

Niin kauan kun on elämää, on toivoa.

Montakin luurankoa. Niistä yksi on se, että olen aikuinen, mutta monessa asiassa kokemattomampi kuin moni 15 vuotta minua nuorempi. Itsenäistymistä ja elämän rakentamista häiritsivät pitkään jatkuneet sosiaaliset pelot, eristyminen ja yksinäisyys. Välillä koen olevani täydellinen vitsi ihmisenä, kun vertaa itseäni ikäisiini, joilla on ihan erilainen osaamisen taso ja saavutukset.