Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Sekosin kaverini mieheen. No välithän siinä menivät poikki kun kiinni jäätiin. Ystäväpiirissä välillä ihmetellään kun ei enää tapailla. Ehkä ovat arvanneetkin jo mistä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Käytän huumeita.. Olen 40 toimisto täti eikä kukaan varmaan uskoisi vaikka kertoisin.. Katkolle en voi lähteä etteikö kaikki paljastuisi jää avohoito mutta ei ole itsehillintää.. Olen käyttänyt melkein 20vuotta..vtuttaa

Minä tiedän. Sinulla on kaksi lastakin. Kuitenkin hoidat lapsesi hyvin. 

Olen nainen ja mulla kasvaa tummaa karvaa reisissä. Siis bikinirajakarvoitus jatkuu muutaman sentin reittä alas päin ja saman tyyppisiä tummia hajakarvoja on sisäreisissä jopa polviin asti. Lisäksi karvat kasvaa tosi nopeasti ja joudun joka päivä ajamaan ne. Olisin kamala karvahirviö jos en ajelisi. Vanhemmiten myös suupieliin ja leuan alle on alkanut kasvaa hajanaisia tummempia ja paksumpia karvoja, jotka nypin pois. Enkä ole vielä edes 40-vuotias. Ei tästä kukaan tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan miestäni paljon, mutta olen kyllästynyt häneen seksuaalisesti, ja olen haaveillut jo neljä vuotta toisesta (paljon nuoremmasta) miehestä, jonka kanssa sekstaisin ihan miten päin vaan, jos voisin tehsä sen miestäni loukkaamatta. Mutta tietenkään en voi.

Anna mennä vaan. Miehelle ei tarvitse kertoa, onnistut varmasti salaa hoitamaan ja nuorempi mies on varmasti kulli pystyssä jo pelkästä ajatuksesta. Seksi kuuluu perusoikeuksiin ja jos oma mies ei enää himota, eli ei pidä huolta itsestään, niin käy tyydyttämässä tarpeet muualla. Kaikki voittaa.

Loppujen lopuksi tuo on miehen vika muutenkin. Parisuhteessa pitäisi pitää huolta itsestään. Jos mies on nykyään ylipainoinen läski, jolta muotitaju kadonnut, niin muitten kanssa vehtaaminen ei ole edes pettämistä. Mies pettää sinua, kun ei pidä huolta itsestään. Jätä se ja vaihda parempaan.

Joo, ei ole ihan niin helppoa tämä, mieheni ei ole mikään rupsahtanut pullero, vaan ihan timmi, varmasti hänellä ei olisi mitään vaikeuksia löytää naisseuraa. Ollaan vaan oltu niin pitkään kimpassa, että olen kyllästynyt seksiin, vaikka sitä kerran pari viikossa harrastammekin.

Minäkin kyllästyisin seksiin, jos harrastaisin sitä noin usein. Kokeilkaa pitää vähän pitempää taukoa seksikertojen välillä, jos se auttaisi.

Minä olen bi-seksuaali nainen. Niin ja naimisissa miehen kanssa, kaksi lasta. Olen varmasti ollut aina mutta nuorena puuttui rohkeus tehdä asialle mitään. Rakastan miestäni ja haluan elää hänen kanssaan mutta naisen kosketuksen kaipuu on niin suuri että pelkään rikkovani perheeni.

Vihaan sydämeni pohjasta työkaveriani ja toivon hänelle pahaa.

Vanhempani ovat uskovaisia. Tästä ei tiedä kuin mieheni, vaikka ei tämä kai oikeastaan niin paha luuranko ole. Itse en usko kristinuskon jumalaan enkä minkään muunkaan uskonnon jumalaan sellaisina kuin ne esitetään, mutta minulle on ilmeisesti lapsuudesta jäänyt tarve uskoa johonkin ainakin vähän. En oikein osaa määritellä itseäni. Olen toisaalta agnostikko, toisaalta voin uskoa myös että ateismikin voi olla oikein. Koska emme voi tietää, kommunikoin kuitenkin toisinaan mielessäni jollekin taholle joka voisi olla kaiken tämän takana. Saatan esimerkiksi pyytää apua jossain pahassa tilanteessa, tai saatan pyytää anteeksi jotain mitä koen tehneeni väärin. Olen toisaalta ajatellut, että tämä taho voisi olla myös jonkinlainen yliminäni. 

En ole kertonut tästä kenellekään, eikä minun mielestäni tarvitsekaan kertoa.

Halveksin itseäni perinpohjaisesti. En koe että minulla on mitään ihmisarvoa. Pääasiassa tämä johtuu vuosien sekoilusta viinan kanssa. Huvittavaa sinänsä että tuuria on kuitenkin ollut sen verran matkassa, että edes pahimpina aikoina en ole esimerkiksi tuhonnut ihmissuhteita. Kotiin olen selvinnyt lähes aina, virkavallan kanssa ei ole ollut ongelmia enkä ole tapellut paria kertaa lukuunottamatta. Lähinnä minusta tulee säälittävä ja surullinen. Juon silti edelleen joka viikko, välillä aika hirveitäkin kännejä.

Jotenkin kai kompensoin tätä itseinhoa olemalla töissä pomoni "ykköstykki". Työ on ainut asia mikä pitää minut elämässä kiinni ja siksi pyrin olemaan täydellinen siellä. Teen kaikki vuorot ja ylityöt ja viikonloput jos pyydetään. Joskus saatan tehdä kuukauden töitä putkeen, ihan vaan etten joisi. Yksikin vapaapäivä riittää siihen että vedän kännit ikäänkuin tottumuksesta. Eikä minua edes kiinnosta yrittää lopettaa. En jotenkin pysty olemaan selvinpäin, ellei ole jotakin todella mielekästä tekemistä nukkumaanmenoon asti. Viikolla kykenen onneksi nykyään olemaan täysin ilman alkoholia.

Kompensoin tätä myös pyrkimällä olemaan muille hyvä. Kuuntelen ja autan ystäviä ja työkavereita. Välillä tuntuu että toimin työpaikalla yleisenä terapeuttina, koska olen aina paikalla ja tuttu naama, niin ihmiset kai kokevat että minulle on helppo avautua. Jotenkin saan siitä iloa, hetkellisesti tunnen olevani tarpeellinen, kun saan toimia kuuntelijana. Kaverit kertovat minulle likaisimmat juttunsa, koska en tuomitse. Kuinka voisin tuomita ketään, kun olen itse itseni pahin tuomitsija?

Itseinho vaikuttaa ihan kaikkeen elämässäni. Olen kuitenkin onnistunut kasvattamaan ulkokuoren, mikä takaa sen ettei ylitseni kävele enää kukaan. Lapsena ja nuorena olin vielä melkoinen kynnysmatto. Tämän ulkokuoren turvin uskallan myös olla sosiaalinen ja lähestyä ihmisiä. Ei varmaan kukaan arvaisi kuinka heikko itsetuntoni oikeasti onkaan ja millaista vihapuhetta kuuntelen pääni sisällä koko hereilläoloaikani.

Olen saanut kuitenkin paljon rakkautta, mistä olen kiitollinen. Järki sanoo että jotain hyvää minussa on oltava, koska ympärilläni on ihania ihmisiä ja olen saanut kokea terveitä ja rakastavia parisuhteita ja hyvin harvoin kellään on pahaa sanottavaa, mutta jotenkin tämä itseinho on jo niin syvällä etten tiedä pääsenkö siitä ikinä eroon. Kellekään en tästä ole ikinä puhunut enkä puhu.

Panin rouvan kaasona ollutta parasta lapsuudenkaveria, kun osuimme vahingossa samaan hotelliin työkeikalla Pariisissa. Hyvä hoito oli, mutta todnäk jäi kertaluonteiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syömishäiriö, seksuaalinen hyväksikäyttö kun olin lapsi ja ahdistavin on se että itse yritin hyväksikäyttää pikkuveljeäni(2v) oman kokemukseni jälkeen 6-vuotiaana.

Tämä ei ole sinun luurankosi, vaan sen, joka teki sinulle pahaa. Olet uhri niin paljon kuin vaan olla voi, turvaton lapsi olet ollut. Syömishäiriö ja pikkuveljen kohdistuneet yritykset ovat äärettömän ahdistuksen purkua. Toivottavasti puhut tästä ammatti-ihmisille ja saat apua, älä piilottele koko elämääsi muiden luurankoja.

Toivon sydämeni pohjasta sinulle hyvää tulevaisuutta ❤️

Kiitos tästä kommentistasi ❤️ En ole ikinä kertonut asiasta kenellekään koska häpeän niin kovin tätä kaikkea ja itseäni. Ei käynyt mielessäkään että voisin saada ymmärrystä tai apua, kun kerran olen koittanut tehdä jotain niin pahaa toiselle. Soitin työterveyteen ja menen puhumaan ensin hoitajalle, katsotaan mihin tämä tie vie.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja mulla kasvaa tummaa karvaa reisissä. Siis bikinirajakarvoitus jatkuu muutaman sentin reittä alas päin ja saman tyyppisiä tummia hajakarvoja on sisäreisissä jopa polviin asti. Lisäksi karvat kasvaa tosi nopeasti ja joudun joka päivä ajamaan ne. Olisin kamala karvahirviö jos en ajelisi. Vanhemmiten myös suupieliin ja leuan alle on alkanut kasvaa hajanaisia tummempia ja paksumpia karvoja, jotka nypin pois. Enkä ole vielä edes 40-vuotias. Ei tästä kukaan tiedä.

Täällä sama ja alle 40v myös. Minkäs teet, geeneistähän tämä on kiinni eikä sille mitään voi. Jos olisin rahoissani niin kävisin laseroituttamassa. 

Minun luurankoni on se,että vaimoni poissa ollessa pukeudun hänen alusvaatteisiinsa ja oleskelelen kotonamme nauttien silkinpehmeiden asujen,ja stay-uppien kosketuksesta ihollani.En haaveile olevani nainen,enkä himoitse itselleni miestä,vaan yksinkertaisesti nautin hänen laadukkaista asusteistaan ylläni.

Sairastin poikuutta 22-vuotiaaksi asti. Häpeän sitä vieläkin, normaali heteromies aloittaa seksielämänsä jo yläasteella. No, onneksi parannuin.. harkitsin itseni tappamista jos olisin ollut vielä (yli) kaksvitosena kokematon.

Isot on itelläkin luurangot kaapissa,en koskaan tuu niitä kertomaan vaan vien net hautaan.😌

Vierailija kirjoitti:

Isot on itelläkin luurangot kaapissa,en koskaan tuu niitä kertomaan vaan vien net hautaan.😌

Ootko kenties tappanut jonkun??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isot on itelläkin luurangot kaapissa,en koskaan tuu niitä kertomaan vaan vien net hautaan.😌

Ootko kenties tappanut jonkun??

Hän ei aikonut kertoa... -sivusta

Olen homo. Ei ole ystäviä, joille asiasta kertoa, ja perhe on niin junttia sakkia, joten miksi kertoisin.

Tämä on muuten ensimmäinen ulostuloni.

Panin seurusteluaikana tulevan puolisoni pikkusiskoa. Opiskelimme samassa kaupungissa. Puolisoni asui maalla. En koskaan saanut selville jäimmekö asiasta kiinni. Koska erosimme kolmen avioliittovuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rukous Liikuttaa Jumalaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Älä tee sitä - pyydä rukousapua, se auttaa ihan varmasti.

Jätä rukouspyyntöjä vaikka näihin:

Näihin voi jättää anonyymisti rukouspyynnöt Radiodeihin, tässä tuhannet radiokuuntelijat rukoilevat rukouspyyntöjen puolesta:

https://www.radiodei.fi/ystavat/rukoile/rukouspyynto/

Tässä voit jättää vaikka joka kirkkoon saman rukouspyynnön erikseen:

https://tampereenseurakunnat.fi/tutki_uskoa/rukous/jata_rukous

Tässä rukouspyynnöt luetaan televisiossa ja tuhannet ihmiset rukoilevat näiden rukouspyyntöjen puolesta:

https://www.tv7.fi/suorat-rukousohjelmat/

On sinulta kilttiä ajatella, että tuosta olisi minulle apua, mutta minä olen uskonnoton.

Et siis ole koskaan rukoillut tai pyytänyt rukousapua? Kokeile - ei siinä mitään ainakaan menetä, päinvastoin.

Itse olen mm. parantunut toisten rukouksien avulla kahdesta parantumattomasta sairaudesta yhdessä yössä, joten kyllä Jeesus kuulee ja auttaa kaikkia, jotka Häneltä apua pyytävät.

Itse olen tapauskovainen enkä käy kirkossa aina edes jouluna. Elämässä on kuitenkin tullut vastaan niin pahoja tilanteita, että olen rukoillut. Niissä tilanteissa asiat on ratkenneet yllättävillä tavoilla ja pakko on uskoa rukouksenkin voimaan.

Plaaplaaplaa. Minä olin lapsena/nuorena uskovainen ja rukoilin aamuin illoin apua. Koskaan en sitä saanut, joten lakkasin uskomasta. Miksei Jumala/Jeesus/mikä lie vastannut lapsen rukouksiin? 

Säästin itseäni nuorena liian pitkään seksuaalisesti, koska odotin sitä oikeaa.  Kun se oikea viimein tuli, kävikin ilmi, että olinkin vain luullut hänen olevan se oikea.  Hän tappoi minussa jotain ja sen jälkeen minussa on ollut jonkinlainen stigma.  

En ole koskaan saanut nauttia oikeasta ja luontevasta seksistä.  Kaikki tapaamani miehet ovat olleet sen suhteen jollain lailla traumatisoituneita.  Seurustelin pitkään miehen kanssa, joka ei koskenutkaan minuun.  Ensin arvostin sitä, sitten ihmettelin ja lopulta erosimme, koska kumpikin tajusi, että tässä on jotain vialla.  Jotain vialla oli myös seuraavassa suhteessani, komea, miehekäs ja seksistä kovasti syttyvä mies ei kertaakaan kyennyt viemään aktia loppuun.  Hän mieluummin nousi ylös ja lähti vaikka juomaan limsaa.  Myöhemmin hän kertoi, ettei ole koskaan kyennyt tämän pitemmälle yhdenkään naisen kanssa.  Kaikki sympatia hänelle, mutta miksi hän osui juuri minun tielleni?  Minä en olisi kaivannut mitään muuta, kuin aivan tavallista yhdyntää.

Sitten tapasin miehen, joka ei halunnut itse tehdä yhtään mitään, vaan vaati, että minä teen aina aloitteen ja ylipäänsä kaiken.  Hän halusi vain olla ja nauttia.  Lisäksi hän arvosteli minun "taitojani" asiassa, milloin olin liian innokas, milloin liian passiivinen jne.  Emme ole enää yhdessä.

Koko asia on minulle arvoitus.  Miten ihmiset sen oikein tekevät?  Tuosta noin vain luontevasti menevät sänkyyn yhdessä ja nauttivat?   En ole enää vuosikausiin yrittänytkään mitään.  En usko, että koskaan tulen kohtaamaan miestä, jolla olisi terve suhtautuminen seksiin.   Ihan hyvin voi elää näinkin, olen huomannut.  Ehkä seuraavassa elämässä sitten.

Tästä ei tiedä kukaan mitään.