Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Vierailija kirjoitti:

Kaapissani ei ole luurankoa, vaan suuri silikoninen seksinukke. Eipä tästä oikein kenellekään ole voinut kertoa, kun sen tietää miten siihen kaikki suhtautuisi. Parisuhteeseen musta ei juuri ollut ennen nukkeakaan, nyt vieläkin vähemmän ja nuken ostaminen tavallaan sinetöi loppuelämäni vailla läheisiä ihmissuhteita. Vaikka jonkun ihmeen kautta törmäisinkin naiseen, jonka kanssa kipinöi ja säkenöi molemminpuolisesti, niin muistaisin sen nuken siellä kotona, "ai joo, eipä sittenkään". Kaipa tämä sentään parempi on kuin maksullisissa ravaaminen, ehkä.

Kiitos tästä viestistäsi. Avasi ymmärrystäni hieman sille, mitä kaikkea voikaan piillä sellaisen ilmiön takana, että uusi tuttavuus ei etene mihinkään, vaikka selvästi kipinää on ja kiinnostusta molemmin puolin. Muutamankin kerran olen tällaisen tilanteen kokenut, tai sivusta seurannut, ja jäänyt ilman riittävää selitystä. En tosiaan ole tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi joku ujon oloinen mies ei uskalla lähteä suhteeseen SIKSI, että kaapissa on seksinukke. Useimmissa tapauksissa ihastus/rakkaus/himo voittaa pahemmankin ujouden ja sen yli päästään, mutta tämä ilmiö onkin jotain ihan muuta.

En tuomitse siis sinua ja nukkeasi millään tavalla. Haluaisin kuitenkin kysyä, haluaisitko mieluummin oikean ihmisen kanssa suhteeseen? Jos, niin yritä päästä sen yli, että kipinöiden lennellessä ”et voi”, koska nukke. Kyllä sä voit, eikä sun tarvitse nukesta kertoa kumppanille, se on sun yksityisasia. Jos homma sitten etenee, kannattaa varmaan nukke hävittää vähin äänin. Se olisi outoa, että kumppani sellaisen löytäisi vahingossa, jos ei tiedä että sellainen toisella on.

Olen valehdellut kaikille, että olen menettänyt poikuuteni. En ota asiaa kyllä itse esiin juuri ikinä, mutta jos tulee puheksi tai jos on joku "En ole koskaan" -tyylinen juomapeli. Kukaan ei ole vielä epäillyt, vaikka joku saattaa ehkä aavistellakin jotain. Valehtelin tästä jo vuosia sitten, ja en ole vieläkään menettänyt sitä oikeasti.

Olen nyt 26-vuotias, ja en halua kertoa totuutta, koska en halua että ihmiset pitävät minua alempiarvoisena tai muuten vaan outona tai kyvyttömänä. Olen kyllä huomannut että jotkut ihmiset assosioivat neitsyyden niin, että ihminen olisi täysi luuseri ja ei voisi olla oikeasti hyvä missään.

Olen maksullinen nainen. Teen keikkaa sen verran että saan pakolliset maksettua. Siskoni jo käänsi minulle selän. Ehkä haluaa suojella itseään tältä maailmalta jossa itse elän. Toisaalta ymmärrettävää. Viimeiset pari vuotta on ollut taloudellisesti suht. helppoa. Käyn kyllä töissäkin samalla. Mutta lopullinen hinta on kova - sielu. Musta sielu. Empatiakykyni on heikentynyt huomattavasti keikkailun aloittamisen jälkeen. Nyt jollain tasolla ymmärrän heitä jotka syyllistyvät järkyttäviin tekoihin. Kuka mihinkin. Sielu on viety tavalla tai toisella. Astuneet pimeyteen. Kuulostaa dramaattiselta, mutta tämä on oma kokemukseni. Onneksi en itse ole väkivaltainen tai muutenkaan erityisen ilkeä. Ja vielä joku päivä lopetan keikat. Siis mikäli selviän hengissä niinkin pitkälle. Riskit on alalla kovat. Tsemppiä siskot ja veljet. Meillä kaikilla on omat ristimme.

isi kirjoitti:

Olen tullut pienenä poikana pahasti naisen hyväksikäyttämäksi....tämä mielipuoli könysi päälle ja hinkkasi itsensä orgasmiin asti...en oikein niin pienenä pystynyt mitään tälle....hakkasi ja kuristi kurkusta, väkivaltaista. Olen siis tullut naisen raiskaamaksi, vaikka olen miespuolinen olento.

Jokainen me too-juttu palauttelee traumaa mieleeni...

Mulle tuli suru sun puolesta. 😢

Kaikille lapsille ja nuorille pahaa tekeville ainut oikea rangaistus olisi elinkautinen vankeus eristyksissä ilman, että Sauli voisi jossain kohtaa armahtaa.

Haluaisin uskoa jeesukseen ja tulla uskoon mutta uskoa vaan ei ole. En ole kertonut vanhemmille tai kenellekään

Yksinäisyys, pystyn pitämään kulissia joskus yllä sanomalla että menen kaverin luokse silloin ja silloin vaikka todellisuudessa lorvisin vaan kämpillä

Harkinnut oman isän murhaamista koska narsisti ja psykopaatti, mut en ole vielä toteuttanut enkä luultavasti toteutakkaan

Suudellut siskoni kanssa kun olin 10 ja hän 8,leikittiim aviomiestä ja naista.... Hävettää onneksi tästä jo 20 vuotta....

Itsetyydyttänyt 8 vuotiaasta asti ja omituisimmissa paikoissa ja tunkenut pilluun kaikkea mahdollista: kananmunaa, porkkanaa, nakkia, banaania yms

Varastanut työpaikaltani jätesäkkejä, pyykkipulveria, siivous liinoja yms, koskaan en oo jäänyt kiinni

Pari vuotta sitten olimme tyttöystävän kanssa lomalla Thaimaassa ja olimme illalla syömässä paikassa,jossa meille tarjoili ihan nätti ladyboy,olin nähnyt niitä aikaisemminkin,mutten juurikaan kiinittänyt niihin huomiota,mutta tuo tarjoilija iski muhun kuin raskas pajavasara koko voimalla.Ilmeisesti lb.huomasi vilkuiluni,koska tuli juttelemaan niitä näitä kun ystäväni poistui käymään wc:ssä.Lähtiessämme vilkaisin tarjoilijaamme,joka hymyili ja iski silmää.2 vuotta on myllertänyt sisällä ja olen päättänyt lopettaa suhteemme tänä vuonna ja lähteä ensi talvena tutustumaan Thaimaan lb.skeneen,ehkä myös tuohon tarjoilijaan.Pahinta on kertoa tyttöystävälle suhteen lopettamisesta(totuutta en voi valitettavasti kertoa,en uskalla).Kuraa tulee satamaan joka suunnasta kun selviää että eron jälkeen suuntaan yksin thaikkuihin,mutta en saa rauhaa ennenkö tää on selvitetty,olemme +40,ei lapsia,onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Monenlaista ongelmaa on nähty ja kuultu, mutta se, että joku ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tap-paa itsensä koska ei ole työtä, kotia ja omaisuutta on kyllä tyhmintä mitä olen vähään aikaan kuullut, sori vaan. Ihan oikeasti. Tilanteeseesi liittyy varmasti jotain muutakin ja olet analyyttinen ja järkevä ihminen, joten olet nyt tullut tähän tulokseen, että näin on parasta ja ainoa tapa toimia. Mutta kuule, kyllä sinä kuulostat masentuneelta. Ei ole terveen ihmisen puhetta suunnitella it-sa-ri-a tuollaisten takia! Ja jos sinulle on sanottu, että tilanteesta ei ole ulospääsyä, se tarkoittaa vain sitä _tilannetta_, esim. että joo-o, kyllä tässä tilanteessa asunto nyt tosiaan menee alta, ei mahda mitään, ei suinkaan sitä että _koko_ elämäsi olisi mennyttä ja toivotonta. Kovasti vakuuttelet, että mistään ei sinulle apua tule, mutta sori nyt tästäkin, en usko. Et joudu metsään kuusen alle asumaan. On yömajoja jne, se on eri asia jos et niihin itse halua, mutta se ei ole mikään alussa kuvailemasi syy it-sariin, annoit kuvan että on jotain niin poikkeuksellisen ainutlaatuisen kamalaa että se on ainoa vaihtoehto. Joku kommentoikin, että kuvitteli sinun olevan tur-va-paikanhakija ja joutuvan pakkopalautettavana jonnekin elävään helv***iin. Ei sinun tilanteesi ole yhtä paha, luulet vain. Mutta sä et haluakaan apua ja neuvoja, koska sulle on (masentuneen vääristyneellä ajattelulla) tärkeintä, että saat olla oikeassa oman päätelmäsi suhteen.

Mene oman kuntasi sosiaalityöntekijää tapaamaan - ai niin, on ”toki” varmasti jokin mystinen syy, miksi sielläkään ei sua auteta. Jos kuitenkin päätät luopua tuosta uskostasi, sieltä tämä asiasi lähtee avautumaan ja kun olet saanut apuja elämän järjestelyihin, lähtee varmasti vointikin hiljalleen paranemaan.

Mielestäni vähän liioittelet. Jos joutuu asunnottomaksi eikä voi asua edes sukulaisten tai kavereiden nurkissa, niin kyllä se on normaalille ihmiselle varsin pelottava tilanne. Emmekä tiedä kaikkea ko. henkilön asioista, ehkä hän ei tosiaan saa apua mistään. Toisaalta minäkin ihmettelen, miksi hän täällä edes keskustelee asioistaan, kun kuitenkin on niin vakuuttunut, ettei mitään ole tehtävissä eikä mitään kannata edes yrittää.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Saamistani kommenteista päätellen erittäin harvinainen tapaus.

Jos sanot, että olet joutumassa kadulle, niin kyllä jokainen osaa päätellä, että tilanne olisi varmaan rahalla korjattavissa.

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Saamistani kommenteista päätellen erittäin harvinainen tapaus.

Tää on vauvan vakiotrolli ilmiselvästi: keskittyy sairaanloisesti itseensä (kihomato, sinccis), valittaa tyhjästä ( uli uli ja äitihullu) ja kokee olevansa jotenkin tosi erityistapaus ja vaikeasti autettava. Veikkaan, että tuli kertoneeksi tosissaan, että kussut asiansa taloudellisesti, ilman parisuhdetta, eli maksuautomaattia, ja viranomaisetkin tunnustaneet että on ihan UNIIKKI HIUTALE. Selittää paljon palstan naisvihaa mm. Osaton ihan syyttä suotta!

Jep, niin näkyy olevan. Hyvä päätelmä tosta, että oli ilmiselvää totta mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaapissani ei ole luurankoa, vaan suuri silikoninen seksinukke. Eipä tästä oikein kenellekään ole voinut kertoa, kun sen tietää miten siihen kaikki suhtautuisi. Parisuhteeseen musta ei juuri ollut ennen nukkeakaan, nyt vieläkin vähemmän ja nuken ostaminen tavallaan sinetöi loppuelämäni vailla läheisiä ihmissuhteita. Vaikka jonkun ihmeen kautta törmäisinkin naiseen, jonka kanssa kipinöi ja säkenöi molemminpuolisesti, niin muistaisin sen nuken siellä kotona, "ai joo, eipä sittenkään". Kaipa tämä sentään parempi on kuin maksullisissa ravaaminen, ehkä.

Kiitos tästä viestistäsi. Avasi ymmärrystäni hieman sille, mitä kaikkea voikaan piillä sellaisen ilmiön takana, että uusi tuttavuus ei etene mihinkään, vaikka selvästi kipinää on ja kiinnostusta molemmin puolin. Muutamankin kerran olen tällaisen tilanteen kokenut, tai sivusta seurannut, ja jäänyt ilman riittävää selitystä. En tosiaan ole tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi joku ujon oloinen mies ei uskalla lähteä suhteeseen SIKSI, että kaapissa on seksinukke. Useimmissa tapauksissa ihastus/rakkaus/himo voittaa pahemmankin ujouden ja sen yli päästään, mutta tämä ilmiö onkin jotain ihan muuta.

En tuomitse siis sinua ja nukkeasi millään tavalla. Haluaisin kuitenkin kysyä, haluaisitko mieluummin oikean ihmisen kanssa suhteeseen? Jos, niin yritä päästä sen yli, että kipinöiden lennellessä ”et voi”, koska nukke. Kyllä sä voit, eikä sun tarvitse nukesta kertoa kumppanille, se on sun yksityisasia. Jos homma sitten etenee, kannattaa varmaan nukke hävittää vähin äänin. Se olisi outoa, että kumppani sellaisen löytäisi vahingossa, jos ei tiedä että sellainen toisella on.

Kiitos ymmärtäväisestä viestistä. Voihan se este suhteeseen olla mikä tahansa muukin kuin nukke, mitä henkilö pitää ylipääsemättömän nolona. Minulla on tavallaan kuitenkin 2 "jarrua" päällä mitä intiimeihin kanssaolemisiin tulee naisten kanssa, ensinnäkin kehitin itselleni traumat nuorempana, kun tuntui ettei vaan kertakaikkiaan suju tyttöjen/naisten kanssa ja se tuli treffeillä harvinaisen selväksi, etten ollut kauhean haluttua tavaraa. Sitten vuosia myöhemmin eräs päivä netissä eksyin tällaisten nukkeharrastajien palstalle ja aloin kiinnostumaan asiasta. Ajattelin, että mitäs h*lvettiä, menköön kun en kuitenkaan mitään parisuhdetta tule koskaan saamaan. Taidan kuulua siihen joukkoon, joilla on niin suuret tarpeet välillä, ettei "oma käsi" riitä. Vaikka sitten edes se nukke, jonka kanssa kokea fyysistä intiimiyttä jonkun toisen kanssa.

Nukkepalstalla moni kertoo tekevänsä juuri noin, että tapaillessaan naista ovat nukestaan hissukseen. Sitten jos juttu etenee vakavaksi, niin nukke vaivihkaa myyntiin. Olisihan se ihan mukavaa kokea parisuhde edes kerran elämänsä aikana, mutta pahoin pelkään että olen liian syvässä kuopassa. Ja toisaalta, tuskin kukaan nainen haluaisi miestä jolla on/on ollut seksinukke, sillä onhan se kieltämättä aika hemmetin creepyä, tiedän. Joten en halua "huijata" ketään. Ja luultavasti nyt kaikki tämän viestini lukeneet naiset katsoo ujoja ja estoisia miehiä aivan uusin silmin (vaikkei heillä mitään nukkea olisikaan), sori siitä :D

Se, että isäpuoleni hyväksikäytti minua (ei onneksi sentään raiskaamiseen asti) muutaman vuoden ajan satunnaisesti minun ollessani teini-ikäinen. En ole tästä kellekään kertonut. Suurempi luuranko tässä on kuitenkin se, että asia ei häiritse minua mitenkään eikä ole vaikuttanut mielenterveyteeni tai kehitykseeni. Yksi syy, miksen ole kertonut, on juurikin tämä - kaikki luulisi, että mulla on vain päällä joku puolustus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Saamistani kommenteista päätellen erittäin harvinainen tapaus.

Tää on vauvan vakiotrolli ilmiselvästi: keskittyy sairaanloisesti itseensä (kihomato, sinccis), valittaa tyhjästä ( uli uli ja äitihullu) ja kokee olevansa jotenkin tosi erityistapaus ja vaikeasti autettava. Veikkaan, että tuli kertoneeksi tosissaan, että kussut asiansa taloudellisesti, ilman parisuhdetta, eli maksuautomaattia, ja viranomaisetkin tunnustaneet että on ihan UNIIKKI HIUTALE. Selittää paljon palstan naisvihaa mm. Osaton ihan syyttä suotta!

Jep, niin näkyy olevan. Hyvä päätelmä tosta, että oli ilmiselvää totta mukana.

Tämän viestin nostaminen tuotti heti ”avautumisia” urakalla. Tyypin taktiikka hävittää trolliksi tunnistaminen on pika pikaa täyttää ketjua sivukaupalla😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monenlaista ongelmaa on nähty ja kuultu, mutta se, että joku ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tap-paa itsensä koska ei ole työtä, kotia ja omaisuutta on kyllä tyhmintä mitä olen vähään aikaan kuullut, sori vaan. Ihan oikeasti. Tilanteeseesi liittyy varmasti jotain muutakin ja olet analyyttinen ja järkevä ihminen, joten olet nyt tullut tähän tulokseen, että näin on parasta ja ainoa tapa toimia. Mutta kuule, kyllä sinä kuulostat masentuneelta. Ei ole terveen ihmisen puhetta suunnitella it-sa-ri-a tuollaisten takia! Ja jos sinulle on sanottu, että tilanteesta ei ole ulospääsyä, se tarkoittaa vain sitä _tilannetta_, esim. että joo-o, kyllä tässä tilanteessa asunto nyt tosiaan menee alta, ei mahda mitään, ei suinkaan sitä että _koko_ elämäsi olisi mennyttä ja toivotonta. Kovasti vakuuttelet, että mistään ei sinulle apua tule, mutta sori nyt tästäkin, en usko. Et joudu metsään kuusen alle asumaan. On yömajoja jne, se on eri asia jos et niihin itse halua, mutta se ei ole mikään alussa kuvailemasi syy it-sariin, annoit kuvan että on jotain niin poikkeuksellisen ainutlaatuisen kamalaa että se on ainoa vaihtoehto. Joku kommentoikin, että kuvitteli sinun olevan tur-va-paikanhakija ja joutuvan pakkopalautettavana jonnekin elävään helv***iin. Ei sinun tilanteesi ole yhtä paha, luulet vain. Mutta sä et haluakaan apua ja neuvoja, koska sulle on (masentuneen vääristyneellä ajattelulla) tärkeintä, että saat olla oikeassa oman päätelmäsi suhteen.

Mene oman kuntasi sosiaalityöntekijää tapaamaan - ai niin, on ”toki” varmasti jokin mystinen syy, miksi sielläkään ei sua auteta. Jos kuitenkin päätät luopua tuosta uskostasi, sieltä tämä asiasi lähtee avautumaan ja kun olet saanut apuja elämän järjestelyihin, lähtee varmasti vointikin hiljalleen paranemaan.

Mielestäni vähän liioittelet. Jos joutuu asunnottomaksi eikä voi asua edes sukulaisten tai kavereiden nurkissa, niin kyllä se on normaalille ihmiselle varsin pelottava tilanne. Emmekä tiedä kaikkea ko. henkilön asioista, ehkä hän ei tosiaan saa apua mistään. Toisaalta minäkin ihmettelen, miksi hän täällä edes keskustelee asioistaan, kun kuitenkin on niin vakuuttunut, ettei mitään ole tehtävissä eikä mitään kannata edes yrittää.

Se, miksi puhun täällä, selviää ketjun alkupuolelta: en voi puhua tuntemilleni (harvoille) ihmisille, koska he eivät voi auttaa, ja yksityiskohtien kuuleminen olisi heille vaikeaa. Päivät ovat pitkiä varsinkin silloin, kun joutuu pelkämään puhelinta ja ovikelloa eikä aikataulu ole tiedossa. Olen tehnyt tänään neljä työpaikkahakemusta, mutta silti jää aikaa uutisten lukemiseen ja "juttelemiseen". Nyt selvästi eksyin väärään ketjuun, tai oikeastaan väärään seuraan, mutta en aio toistaa sitä virhettä. Tässä ketjussa saatan vielä jotakin sanoa, mutta noille "mene töihin" -letkauttelijoille en viitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaapissani ei ole luurankoa, vaan suuri silikoninen seksinukke. Eipä tästä oikein kenellekään ole voinut kertoa, kun sen tietää miten siihen kaikki suhtautuisi. Parisuhteeseen musta ei juuri ollut ennen nukkeakaan, nyt vieläkin vähemmän ja nuken ostaminen tavallaan sinetöi loppuelämäni vailla läheisiä ihmissuhteita. Vaikka jonkun ihmeen kautta törmäisinkin naiseen, jonka kanssa kipinöi ja säkenöi molemminpuolisesti, niin muistaisin sen nuken siellä kotona, "ai joo, eipä sittenkään". Kaipa tämä sentään parempi on kuin maksullisissa ravaaminen, ehkä.

Kiitos tästä viestistäsi. Avasi ymmärrystäni hieman sille, mitä kaikkea voikaan piillä sellaisen ilmiön takana, että uusi tuttavuus ei etene mihinkään, vaikka selvästi kipinää on ja kiinnostusta molemmin puolin. Muutamankin kerran olen tällaisen tilanteen kokenut, tai sivusta seurannut, ja jäänyt ilman riittävää selitystä. En tosiaan ole tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi joku ujon oloinen mies ei uskalla lähteä suhteeseen SIKSI, että kaapissa on seksinukke. Useimmissa tapauksissa ihastus/rakkaus/himo voittaa pahemmankin ujouden ja sen yli päästään, mutta tämä ilmiö onkin jotain ihan muuta.

En tuomitse siis sinua ja nukkeasi millään tavalla. Haluaisin kuitenkin kysyä, haluaisitko mieluummin oikean ihmisen kanssa suhteeseen? Jos, niin yritä päästä sen yli, että kipinöiden lennellessä ”et voi”, koska nukke. Kyllä sä voit, eikä sun tarvitse nukesta kertoa kumppanille, se on sun yksityisasia. Jos homma sitten etenee, kannattaa varmaan nukke hävittää vähin äänin. Se olisi outoa, että kumppani sellaisen löytäisi vahingossa, jos ei tiedä että sellainen toisella on.

Kiitos ymmärtäväisestä viestistä. Voihan se este suhteeseen olla mikä tahansa muukin kuin nukke, mitä henkilö pitää ylipääsemättömän nolona. Minulla on tavallaan kuitenkin 2 "jarrua" päällä mitä intiimeihin kanssaolemisiin tulee naisten kanssa, ensinnäkin kehitin itselleni traumat nuorempana, kun tuntui ettei vaan kertakaikkiaan suju tyttöjen/naisten kanssa ja se tuli treffeillä harvinaisen selväksi, etten ollut kauhean haluttua tavaraa. Sitten vuosia myöhemmin eräs päivä netissä eksyin tällaisten nukkeharrastajien palstalle ja aloin kiinnostumaan asiasta. Ajattelin, että mitäs h*lvettiä, menköön kun en kuitenkaan mitään parisuhdetta tule koskaan saamaan. Taidan kuulua siihen joukkoon, joilla on niin suuret tarpeet välillä, ettei "oma käsi" riitä. Vaikka sitten edes se nukke, jonka kanssa kokea fyysistä intiimiyttä jonkun toisen kanssa.

Nukkepalstalla moni kertoo tekevänsä juuri noin, että tapaillessaan naista ovat nukestaan hissukseen. Sitten jos juttu etenee vakavaksi, niin nukke vaivihkaa myyntiin. Olisihan se ihan mukavaa kokea parisuhde edes kerran elämänsä aikana, mutta pahoin pelkään että olen liian syvässä kuopassa. Ja toisaalta, tuskin kukaan nainen haluaisi miestä jolla on/on ollut seksinukke, sillä onhan se kieltämättä aika hemmetin creepyä, tiedän. Joten en halua "huijata" ketään. Ja luultavasti nyt kaikki tämän viestini lukeneet naiset katsoo ujoja ja estoisia miehiä aivan uusin silmin (vaikkei heillä mitään nukkea olisikaan), sori siitä :D

Minä olen hiukan kiinnostunut tällaisesta ujosta ja estoisesta miehestä tällä hetkellä. Juttu ei etene, koska mies on... No, estoinen. Jos juttu kuitenkin etenisi ja hänellä olisi ollut seksinukke kumppanina, toivoisin ehkä, ettei hän kertoisi siitä minulle. Silti kuitenkin suhtaudun ajatukseen seksinukesta ihan sallivasti. Tarkoitan käytännössä sitä, että en itsekään kokisi aiheelliseksi kertoa kaikista minun aiemmista kumppaneistani, eikä mies välttämättä haluaisi tietääkään, mutta varmaan hän kuitenkin ymmärtäisi sanomattakin, että menneisyys se on minullakin. Älä siis luovu toivosta, joku voi tulla vielä vastaan. Ja koita suhtautua armollisesti "luurankoosi", ei meistä kukaan ole täydellinen.

Vitt* kun missään keskustelussa ei saa olla rauhassa näiltä uskonnon tyrkyttäjiltä.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monenlaista ongelmaa on nähty ja kuultu, mutta se, että joku ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tap-paa itsensä koska ei ole työtä, kotia ja omaisuutta on kyllä tyhmintä mitä olen vähään aikaan kuullut, sori vaan. Ihan oikeasti. Tilanteeseesi liittyy varmasti jotain muutakin ja olet analyyttinen ja järkevä ihminen, joten olet nyt tullut tähän tulokseen, että näin on parasta ja ainoa tapa toimia. Mutta kuule, kyllä sinä kuulostat masentuneelta. Ei ole terveen ihmisen puhetta suunnitella it-sa-ri-a tuollaisten takia! Ja jos sinulle on sanottu, että tilanteesta ei ole ulospääsyä, se tarkoittaa vain sitä _tilannetta_, esim. että joo-o, kyllä tässä tilanteessa asunto nyt tosiaan menee alta, ei mahda mitään, ei suinkaan sitä että _koko_ elämäsi olisi mennyttä ja toivotonta. Kovasti vakuuttelet, että mistään ei sinulle apua tule, mutta sori nyt tästäkin, en usko. Et joudu metsään kuusen alle asumaan. On yömajoja jne, se on eri asia jos et niihin itse halua, mutta se ei ole mikään alussa kuvailemasi syy it-sariin, annoit kuvan että on jotain niin poikkeuksellisen ainutlaatuisen kamalaa että se on ainoa vaihtoehto. Joku kommentoikin, että kuvitteli sinun olevan tur-va-paikanhakija ja joutuvan pakkopalautettavana jonnekin elävään helv***iin. Ei sinun tilanteesi ole yhtä paha, luulet vain. Mutta sä et haluakaan apua ja neuvoja, koska sulle on (masentuneen vääristyneellä ajattelulla) tärkeintä, että saat olla oikeassa oman päätelmäsi suhteen.

Mene oman kuntasi sosiaalityöntekijää tapaamaan - ai niin, on ”toki” varmasti jokin mystinen syy, miksi sielläkään ei sua auteta. Jos kuitenkin päätät luopua tuosta uskostasi, sieltä tämä asiasi lähtee avautumaan ja kun olet saanut apuja elämän järjestelyihin, lähtee varmasti vointikin hiljalleen paranemaan.

Mielestäni vähän liioittelet. Jos joutuu asunnottomaksi eikä voi asua edes sukulaisten tai kavereiden nurkissa, niin kyllä se on normaalille ihmiselle varsin pelottava tilanne. Emmekä tiedä kaikkea ko. henkilön asioista, ehkä hän ei tosiaan saa apua mistään. Toisaalta minäkin ihmettelen, miksi hän täällä edes keskustelee asioistaan, kun kuitenkin on niin vakuuttunut, ettei mitään ole tehtävissä eikä mitään kannata edes yrittää.

Se, miksi puhun täällä, selviää ketjun alkupuolelta: en voi puhua tuntemilleni (harvoille) ihmisille, koska he eivät voi auttaa, ja yksityiskohtien kuuleminen olisi heille vaikeaa. Päivät ovat pitkiä varsinkin silloin, kun joutuu pelkämään puhelinta ja ovikelloa eikä aikataulu ole tiedossa. Olen tehnyt tänään neljä työpaikkahakemusta, mutta silti jää aikaa uutisten lukemiseen ja "juttelemiseen". Nyt selvästi eksyin väärään ketjuun, tai oikeastaan väärään seuraan, mutta en aio toistaa sitä virhettä. Tässä ketjussa saatan vielä jotakin sanoa, mutta noille "mene töihin" -letkauttelijoille en viitsi.

Monet ketjun keskustelijat varmaan ovat huolissaan ja yrittävät jollain lailla auttaa, vaikka se ei ehkä sinusta siltä tunnukaan.

Koulukiusaaminen. Minua on kiusattu koko peruskoulun ajan ja se häpeä on niin syvällä, etten ole kertonut aviomiehelleni asiasta. Häpeä ei pitäisi olla minun, vaan kiusaajien, mutta... :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaapissani ei ole luurankoa, vaan suuri silikoninen seksinukke. Eipä tästä oikein kenellekään ole voinut kertoa, kun sen tietää miten siihen kaikki suhtautuisi. Parisuhteeseen musta ei juuri ollut ennen nukkeakaan, nyt vieläkin vähemmän ja nuken ostaminen tavallaan sinetöi loppuelämäni vailla läheisiä ihmissuhteita. Vaikka jonkun ihmeen kautta törmäisinkin naiseen, jonka kanssa kipinöi ja säkenöi molemminpuolisesti, niin muistaisin sen nuken siellä kotona, "ai joo, eipä sittenkään". Kaipa tämä sentään parempi on kuin maksullisissa ravaaminen, ehkä.

Kiitos tästä viestistäsi. Avasi ymmärrystäni hieman sille, mitä kaikkea voikaan piillä sellaisen ilmiön takana, että uusi tuttavuus ei etene mihinkään, vaikka selvästi kipinää on ja kiinnostusta molemmin puolin. Muutamankin kerran olen tällaisen tilanteen kokenut, tai sivusta seurannut, ja jäänyt ilman riittävää selitystä. En tosiaan ole tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi joku ujon oloinen mies ei uskalla lähteä suhteeseen SIKSI, että kaapissa on seksinukke. Useimmissa tapauksissa ihastus/rakkaus/himo voittaa pahemmankin ujouden ja sen yli päästään, mutta tämä ilmiö onkin jotain ihan muuta.

En tuomitse siis sinua ja nukkeasi millään tavalla. Haluaisin kuitenkin kysyä, haluaisitko mieluummin oikean ihmisen kanssa suhteeseen? Jos, niin yritä päästä sen yli, että kipinöiden lennellessä ”et voi”, koska nukke. Kyllä sä voit, eikä sun tarvitse nukesta kertoa kumppanille, se on sun yksityisasia. Jos homma sitten etenee, kannattaa varmaan nukke hävittää vähin äänin. Se olisi outoa, että kumppani sellaisen löytäisi vahingossa, jos ei tiedä että sellainen toisella on.

Kiitos ymmärtäväisestä viestistä. Voihan se este suhteeseen olla mikä tahansa muukin kuin nukke, mitä henkilö pitää ylipääsemättömän nolona. Minulla on tavallaan kuitenkin 2 "jarrua" päällä mitä intiimeihin kanssaolemisiin tulee naisten kanssa, ensinnäkin kehitin itselleni traumat nuorempana, kun tuntui ettei vaan kertakaikkiaan suju tyttöjen/naisten kanssa ja se tuli treffeillä harvinaisen selväksi, etten ollut kauhean haluttua tavaraa. Sitten vuosia myöhemmin eräs päivä netissä eksyin tällaisten nukkeharrastajien palstalle ja aloin kiinnostumaan asiasta. Ajattelin, että mitäs h*lvettiä, menköön kun en kuitenkaan mitään parisuhdetta tule koskaan saamaan. Taidan kuulua siihen joukkoon, joilla on niin suuret tarpeet välillä, ettei "oma käsi" riitä. Vaikka sitten edes se nukke, jonka kanssa kokea fyysistä intiimiyttä jonkun toisen kanssa.

Nukkepalstalla moni kertoo tekevänsä juuri noin, että tapaillessaan naista ovat nukestaan hissukseen. Sitten jos juttu etenee vakavaksi, niin nukke vaivihkaa myyntiin. Olisihan se ihan mukavaa kokea parisuhde edes kerran elämänsä aikana, mutta pahoin pelkään että olen liian syvässä kuopassa. Ja toisaalta, tuskin kukaan nainen haluaisi miestä jolla on/on ollut seksinukke, sillä onhan se kieltämättä aika hemmetin creepyä, tiedän. Joten en halua "huijata" ketään. Ja luultavasti nyt kaikki tämän viestini lukeneet naiset katsoo ujoja ja estoisia miehiä aivan uusin silmin (vaikkei heillä mitään nukkea olisikaan), sori siitä :D

Ei tuo minulle mikään dealbreaker olisi. Ei sitä toki ensitreffeillä kannata kertoa. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Jos olet terve fyysisesti ja psyykkisesti, niin oletko harkinnut filosofin vastaanottoa? Se on "sielunhoitoa" terveille uskonnottomille. Esimerkiksi Antti S Mattila Helsingissä, väitellyt tohtoriksi näkökulman vaihtamisen taidosta.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monenlaista ongelmaa on nähty ja kuultu, mutta se, että joku ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tap-paa itsensä koska ei ole työtä, kotia ja omaisuutta on kyllä tyhmintä mitä olen vähään aikaan kuullut, sori vaan. Ihan oikeasti. Tilanteeseesi liittyy varmasti jotain muutakin ja olet analyyttinen ja järkevä ihminen, joten olet nyt tullut tähän tulokseen, että näin on parasta ja ainoa tapa toimia. Mutta kuule, kyllä sinä kuulostat masentuneelta. Ei ole terveen ihmisen puhetta suunnitella it-sa-ri-a tuollaisten takia! Ja jos sinulle on sanottu, että tilanteesta ei ole ulospääsyä, se tarkoittaa vain sitä _tilannetta_, esim. että joo-o, kyllä tässä tilanteessa asunto nyt tosiaan menee alta, ei mahda mitään, ei suinkaan sitä että _koko_ elämäsi olisi mennyttä ja toivotonta. Kovasti vakuuttelet, että mistään ei sinulle apua tule, mutta sori nyt tästäkin, en usko. Et joudu metsään kuusen alle asumaan. On yömajoja jne, se on eri asia jos et niihin itse halua, mutta se ei ole mikään alussa kuvailemasi syy it-sariin, annoit kuvan että on jotain niin poikkeuksellisen ainutlaatuisen kamalaa että se on ainoa vaihtoehto. Joku kommentoikin, että kuvitteli sinun olevan tur-va-paikanhakija ja joutuvan pakkopalautettavana jonnekin elävään helv***iin. Ei sinun tilanteesi ole yhtä paha, luulet vain. Mutta sä et haluakaan apua ja neuvoja, koska sulle on (masentuneen vääristyneellä ajattelulla) tärkeintä, että saat olla oikeassa oman päätelmäsi suhteen.

Mene oman kuntasi sosiaalityöntekijää tapaamaan - ai niin, on ”toki” varmasti jokin mystinen syy, miksi sielläkään ei sua auteta. Jos kuitenkin päätät luopua tuosta uskostasi, sieltä tämä asiasi lähtee avautumaan ja kun olet saanut apuja elämän järjestelyihin, lähtee varmasti vointikin hiljalleen paranemaan.

Mielestäni vähän liioittelet. Jos joutuu asunnottomaksi eikä voi asua edes sukulaisten tai kavereiden nurkissa, niin kyllä se on normaalille ihmiselle varsin pelottava tilanne. Emmekä tiedä kaikkea ko. henkilön asioista, ehkä hän ei tosiaan saa apua mistään. Toisaalta minäkin ihmettelen, miksi hän täällä edes keskustelee asioistaan, kun kuitenkin on niin vakuuttunut, ettei mitään ole tehtävissä eikä mitään kannata edes yrittää.

Se, miksi puhun täällä, selviää ketjun alkupuolelta: en voi puhua tuntemilleni (harvoille) ihmisille, koska he eivät voi auttaa, ja yksityiskohtien kuuleminen olisi heille vaikeaa. Päivät ovat pitkiä varsinkin silloin, kun joutuu pelkämään puhelinta ja ovikelloa eikä aikataulu ole tiedossa. Olen tehnyt tänään neljä työpaikkahakemusta, mutta silti jää aikaa uutisten lukemiseen ja "juttelemiseen". Nyt selvästi eksyin väärään ketjuun, tai oikeastaan väärään seuraan, mutta en aio toistaa sitä virhettä. Tässä ketjussa saatan vielä jotakin sanoa, mutta noille "mene töihin" -letkauttelijoille en viitsi.

Löytyisiköhän jostain joku vertaistukiryhmä? Ihmisiä, jotka olisivat saman kaltaisessa tilanteessa ja joiden kanssa voisi kasvotusten puhua?