Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Olen todella pahasti ahdistunut ja masentunut ja lääkitsen sitä alkoholilla. Tähän asti olen onnistunut peittelemään käyttöä, sillä käyn normaalisti töissä ja teen vielä ylitöitäkin. Muukin elämä on näennäisesti kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Pelkäsin lapsena isäni haluavan tehdä minulle jotain pahaa. Mitään ei koskaan siis tehnyt, mutta pelkäsin jostain syystä sitä koko lapsuuteni. Jokin hänen maneereissaan kai, ehkä uutiset ja tv-sarjat joissa kerrottiin sellaisista asioista tai sitten vain itselläni oli negatiivisessa mielessä liian voimakas mielikuvitus... En koskaan ole kertonut kenellekään enkä todellakaan tiedä mistä tämä pelko johtui. Häpeän asiaa. Vanhempani ovat edelleen yhdessä ja tulen ihan hyvin toimeen isän kanssa, mutta joskus harvoin vieläkin nuo pelot muistuvat mieleen enkä halua olla hänen kanssaan vain kahden.

Mulla oli tuo sama, mutta kummisetäni, enoni ja muiden miesten suhteen. Mulla on aina ollut hyvin laaja mielikuvitus ja tuo oikeasti ahisti. Mentiin koko perheen voimin kummisedän luo, mutta muu perhe nukkui hotellissa ja mun piti kummisedän luona mutta muhun iski suuri pelko enkä uskaltanut enää nukkua yötä joten ekana valehtelin ettei oo pyjamaa, se paljastu valheeksi, sitten mut haettiin sinne hotelliin.

Olin tyyliin 9v, enkä ymmärrä mistä tollainen oli lähtöisin. Siis tollainen seksuaalisuuteen liittyvä..

Meillä oli tietokone, olin 10v kun tyyliin catfishasin miehiä, sit joku rupeskin mesessä runk*aamaan kamerassa... Ja äiti näki ja kerto että teen väärin kun käytän muiden kuvia ymsymsyms...

No 15 vuotiaana mut yritettiinkin sit rai*kata, kun menin nettitutun luokse. Tavallaan se houkutti ja tavallaan ällötti, sitten alkoikin ravaaminen muissa kaupungeissa poikaystävien luona(valehtelin porukoille), en kyllä itse mitään seksistä ikinä saanut.. jolloin ajattelin, että ehkä mä olen tarkoitettu ihmisille vaan seksinukeksi, etten itse saa mitään. Juoksin baareissa ja oli yhden yönjuttuja.

No noin 20v tuli ihan oikea poikaystävä, sekä ekat orgasmit, tajusin että ehkä mä en ookkaan seksinukke.

Sitten eron jälkeen vapauduin ja olin rohkeempi sängyssä yhden yön juttujen kanssa, kunnes löysin nykyisen mieheni.

Tajusin, että rakastuneena seksi on älyttömän paljon muuta.

Nykyään tuo sama lapsuuden ällötysolo tulee mun appiukosta, hänessä on sitä jotakin mikä nostaa karvat pystyyn enkä uskalla sanoa sitä miehelleni.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut varmaankin koko elämäni ajan sosiaalisten tilanteiden pelko/ahdistuneisuushäiriö. En pysty syömään julkisilla paikoilla. Joku mössöruoka menee, mutta minulla on pelkoruokia esim. Pihvit. Koko elämäni on tämän takia pilalla. Tai ollut pilalla jo ala-asteesta asti, mutta olen jotenkin onnistunut välttelemään/heittämään ruokaa roskiin kaikissa tilanteissa. "Nirsoilu" ei kuitenkaan sovi enää parikymppisen elämään ja olenkin useasti harkinnut itsaria. Tällä hetkellä opiskelun aloittaminen tai parisuhteessa oleminen olisi mahdotonta syömisen takia. En jaksa enää, eikä kukaan ymmärrä/kerron asiasta vähätellen. Olen rukoillut jumalaa useasti, että pystyisin syömään normaalisti ilman ahdistuskohtausta...

Pakko kommentoida, mulla on tuo sama! Vähän lievempänä mutta rajoittaa silti elämää suht paljon. Pelkään oksentamista julkisella paikalla, minkä takia en uskalla syödä porukassa tai esim ulkona ravintolassa. Yksin ollessa ongelmaa ei ole, eli mulla lienee kyseessä sosiaalisten tilanteiden pelon ja emetofobian yhdistelmä. Tää alkoi mullakin jo lapsuudessa, mutta oli ns remissiossa teini-iän, kunnes räjähti uudestaan käsiin parikymppisenä. Mullakin pahimpia pelkoruokia juuri pihvit ja muu liha (rakenne ällöttää suussa ja aiheuttaa yökkäysrefleksiä), kun taas hedelmiä ja kasviksia onnistun samaan alas helpommin myös seurassa. Yhtä kaikki tän kanssa eläminen on aivan perseestä, en osaa sanoo muuta.

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille itsemurhaa miettivälle: Ei sun tarvitse olla uskossa jättääksesi rukouspyyntöjä. Minäkin tulin uskoon vasta kun Jumala aivan ihmeellisellä tavalla vastasi ahdinkooni (vakava päihderiippuvuus, olin menettämässä lapset ja asunnon alta).

Kokeile ihmeessä, et ainakaan menetä sillä mitään!

Kiitos nyt taas tsemppaamisesta, mutta minä olen uskonnoton enkä leiki muiden ihmisten mielikuvituskaverien kanssa, vaikken siinä mitään menettäisikään.

Kyllä sinä leikit uskothan Eduskuntaankin että se on mutta et taida olla nähnyt montakaan heistä, näet vaan kuvia jossain, uskot heidän olevan.

Voi hyvänen aika. Tästedes jätän kommentoimatta kaikki uskonasioita käsittelevät kirjoitukset. Sitä paitsi jokin trolliarmeija juuri löysi tiensä tähän ketjuun mellastamaan. Alkaa olla tungosta.

Ja trolliarmeijahan ei ole mielikuvituskavereitasi vai kuinka?

Viimeistään edellisen sivun pötköön kirjoitettu tsemppiviesti itselle kertoo, että vakkarirölli asialla. Draamaa itsemurhalla ja ohessa haukutaan naiset lutkiksi! Takuuvarmaa av uli uli / yli yli sinccis trollia.

Ikävä kyllä tämä trolli taitaa olla ihan keskenänsä "armeija" - luulen että sama rölli kirjoittaa kivikissana, äitihulluna, terapettihulluna, ennustajana, käsi sydämelle -aloituksia, sottahulluna, jne jne. Sinccis on yksi näistä sivupersoonista. Tämä on siis arvailua, mutta sama tyyli ja mielenlaatu. 

Kirjoittelen aika harvoin enkä kyllä tunne ollenkaan noita mainitsemiasi röllejä. Sincciksen nimen olen nähnyt, mutta en ole lukenut hänen juttujaan.

Minä olen vain hyvin ahdistunut, monella tavalla suojaverkkojen ohi pudonnut ihminen, jonka aikoinaan hyviltä näyttävät valinnat osoittautuivat vuosien jälkeen kohtalokkaiksi ja jonka tulevaisuus näyttää erittäin huonolta. Kerro minulle, mikä olisi motiivini kirjoittaa pitkiä, henkilökohtaisia kommentteja, jos olisin liikkeellä trollaamassa. Ymmärrän kyllä sen, että kaikenlaisia tuotteliaita hulluja on olemassa, mutta he eivät pysty pitämään keksimiään yksityiskohtia kasassa. Toistakymmentä ihmistä näkyy olevan samaa mieltä kanssasi, joten heistä joku voisi myös ilmaista mielipiteensä siitä, miksi kirjoittaisin asioistani, jolleivät ne olisi totta.

Minä kyllä uskon, koska olen itsekin pudonnut monella tavalla suojaverkkojen ohi, tekemättä varsinaisesti mitään "väärin". Toki jälkiviisaasti voi ajatella, että olisikin kannattanut tehdä silloin ja silloin jotain toisin, mutta minkäs teet kun silloin ei tullut edes mieleen.

Jälkiviisastelu ei auta, ennen kuin aikakoneeseen aletaan myydä lippuja. Olen tehnyt muutaman ison virheen, jotka aikoinaan - ja pitkään - vaikuttivat juuri oikeilta. Lähdin opiskelemaan alaa, joka työllisti valtavasti väkeä mutta jolla on hyvin vaikea ansaita elantoaan nyt 30 vuotta myöhemmin; äskettäin suorittamani uusi tutkinto ei työllistä, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi työllistää. Oli paha virhe lähteä ammatinharjoittajaksi, kun työnantajani näytti laittomasti ovea pätkävirkojen haltijoille; viisainta olisi ollut jäädä ansiosidonnaiselle ja sen jälkeen peruspäivärahoille elämään niukkaa mutta suojaverkoilla turvattua elämää eli sitä, mitä tällä palstalla näkyy pidettävän kaikille saatavilla olevana itsestäänselvyytenä. Todella typerää oli yrittää pärjätä hiipuvilla markkinoilla ja myydä omaisuutta henkensä pitimiksi siinä toivossa, että lama hellittäisi. Ja olihan sekin tyhmää, etten osannut laskelmoida ja etsiä itselleni puolisoa pahan päivän varalle. Viimeinen naula arkkuun oli täyttää 50 vuotta.

Luurankoni top3: Olen saanut nuorena tuomion (yli 20 v sitten) josta esim vaimoni ei tiedä mitään. Olen ostanut seksiä seitsemän kertaa ja häpeän jokaista kertaa, tulen todennäköisesti kuitenkin tekemään sen taas kunhan aikaa kuluu. Olen myös rakastellut vuosien varrella yhteenäs kuuden eri miehen kanssa, tätäkään ei tiedä kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Ei taida olla asioita joista en olisi jollekin maininnut, mutta useita josta tietää vain pari ystävääni/mieheni. Esim se että ex-mieheni oli pedofiili eli etsi lapsipornoa. Häpeän sitä koska kyseessä on lasteni isä, onneksi erostamme on jo niin kauan että asia koskettaa enää hyvin harvoin ja lapset ovat lähes täysi-ikäisiä.

En myöskään kerro koskaan että minulla on silikonit, ne ovat b-kuppia, enkä ottanut niitä isompien rintojen toivossa, vaan halusin ylipäätään rinnat. Tätä näkökulmaa ei oteta huomioon kun tuomitaan kaikki silarien omistajat. ”Kuppini” ei täyttänyt edes aa-liivejä, pelkkää roikkuvaa nahkaa, uskomatonta kyllä että sekin koko voi roikkua ja pahasti.

Nuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen, lapsena en myöskään koskaan kertonut että eräs kylähullu oli oikeasti setäni. Esitin etten tunne ihmistä.

Minulla on erittäin paha peliriippuvuus, olen ylivelkaantunut pikavipeistä jne.. lista loputon, kärsin trikotillomaniasta eli siis revin hiuksia päästäni ahdistuneena pakonomaisesti ja lisäksi syön ne juuret.. Sairasta!

Olen normaalin näköinen pienen lapsen äiti, parisuhteessa ja vakityössä. Kukaan ei koskaan uskoisi. Mitenhän tämän saisi loppumaan en tiedä :(

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Olen salaa rakastunut itseäni 30 vuotta nuorempaan mieheen.

Muuan vain kirjoitti:

kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua

Jaa siis mikä oli....???

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Ihan looginen kommenttihan tuo on, mutta olisit voinut itse kertoa jo aiemmin, että tarvitsisit rahaa ja olet joutumassa asunnottomaksi. Olemme pohtineet sivutolkulla mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Saamistani kommenteista päätellen erittäin harvinainen tapaus.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Niihin me kaikki tarvittaisiin rahaa! Suurin osa vaan tajuaa, että jos ei oma ala työllistä niin sitten mennään uusiin hommiin ja jos elintaso muuttuu kulut sopeutetaan tuloihin. Tiedän ekonomeja jotka kouluttautuneet sairaanhoitajiksi, koska ala työllistää varmasti ja asuminen vaihdettu sen mukaan. Ilmeisesti sinulle on täysin vierasta ymmärtää ottaa vastuuta mistään.

Mutta sittenhän sitä voi tappaa itsensä. Vähän kuin kiukkuinen teini ilmottaa että muuttaa kotoa jos just nyt ei tule uutta puhelinta.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille itsemurhaa miettivälle: Ei sun tarvitse olla uskossa jättääksesi rukouspyyntöjä. Minäkin tulin uskoon vasta kun Jumala aivan ihmeellisellä tavalla vastasi ahdinkooni (vakava päihderiippuvuus, olin menettämässä lapset ja asunnon alta).

Kokeile ihmeessä, et ainakaan menetä sillä mitään!

Kiitos nyt taas tsemppaamisesta, mutta minä olen uskonnoton enkä leiki muiden ihmisten mielikuvituskaverien kanssa, vaikken siinä mitään menettäisikään.

Kyllä sinä leikit uskothan Eduskuntaankin että se on mutta et taida olla nähnyt montakaan heistä, näet vaan kuvia jossain, uskot heidän olevan.

Voi hyvänen aika. Tästedes jätän kommentoimatta kaikki uskonasioita käsittelevät kirjoitukset. Sitä paitsi jokin trolliarmeija juuri löysi tiensä tähän ketjuun mellastamaan. Alkaa olla tungosta.

Ja trolliarmeijahan ei ole mielikuvituskavereitasi vai kuinka?

Viimeistään edellisen sivun pötköön kirjoitettu tsemppiviesti itselle kertoo, että vakkarirölli asialla. Draamaa itsemurhalla ja ohessa haukutaan naiset lutkiksi! Takuuvarmaa av uli uli / yli yli sinccis trollia.

Ikävä kyllä tämä trolli taitaa olla ihan keskenänsä "armeija" - luulen että sama rölli kirjoittaa kivikissana, äitihulluna, terapettihulluna, ennustajana, käsi sydämelle -aloituksia, sottahulluna, jne jne. Sinccis on yksi näistä sivupersoonista. Tämä on siis arvailua, mutta sama tyyli ja mielenlaatu. 

Kirjoittelen aika harvoin enkä kyllä tunne ollenkaan noita mainitsemiasi röllejä. Sincciksen nimen olen nähnyt, mutta en ole lukenut hänen juttujaan.

Minä olen vain hyvin ahdistunut, monella tavalla suojaverkkojen ohi pudonnut ihminen, jonka aikoinaan hyviltä näyttävät valinnat osoittautuivat vuosien jälkeen kohtalokkaiksi ja jonka tulevaisuus näyttää erittäin huonolta. Kerro minulle, mikä olisi motiivini kirjoittaa pitkiä, henkilökohtaisia kommentteja, jos olisin liikkeellä trollaamassa. Ymmärrän kyllä sen, että kaikenlaisia tuotteliaita hulluja on olemassa, mutta he eivät pysty pitämään keksimiään yksityiskohtia kasassa. Toistakymmentä ihmistä näkyy olevan samaa mieltä kanssasi, joten heistä joku voisi myös ilmaista mielipiteensä siitä, miksi kirjoittaisin asioistani, jolleivät ne olisi totta.

Minä kyllä uskon, koska olen itsekin pudonnut monella tavalla suojaverkkojen ohi, tekemättä varsinaisesti mitään "väärin". Toki jälkiviisaasti voi ajatella, että olisikin kannattanut tehdä silloin ja silloin jotain toisin, mutta minkäs teet kun silloin ei tullut edes mieleen.

Jälkiviisastelu ei auta, ennen kuin aikakoneeseen aletaan myydä lippuja. Olen tehnyt muutaman ison virheen, jotka aikoinaan - ja pitkään - vaikuttivat juuri oikeilta. Lähdin opiskelemaan alaa, joka työllisti valtavasti väkeä mutta jolla on hyvin vaikea ansaita elantoaan nyt 30 vuotta myöhemmin; äskettäin suorittamani uusi tutkinto ei työllistä, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi työllistää. Oli paha virhe lähteä ammatinharjoittajaksi, kun työnantajani näytti laittomasti ovea pätkävirkojen haltijoille; viisainta olisi ollut jäädä ansiosidonnaiselle ja sen jälkeen peruspäivärahoille elämään niukkaa mutta suojaverkoilla turvattua elämää eli sitä, mitä tällä palstalla näkyy pidettävän kaikille saatavilla olevana itsestäänselvyytenä. Todella typerää oli yrittää pärjätä hiipuvilla markkinoilla ja myydä omaisuutta henkensä pitimiksi siinä toivossa, että lama hellittäisi. Ja olihan sekin tyhmää, etten osannut laskelmoida ja etsiä itselleni puolisoa pahan päivän varalle. Viimeinen naula arkkuun oli täyttää 50 vuotta.

TE keskus on auki joka päivä, joten mikä on ongelma? Jos bisness tuottaa niin huonosti että omaisuutta käytettävä yleensä lopetetaan se.

Onneksi et löytänyt puoliso, kukaan tuskin haluaa olla suhteessa pankkiautomaatti. Avioliitto on idealtaan hiukka muuta Suomessa!

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Saamistani kommenteista päätellen erittäin harvinainen tapaus.

Pahoittelit tuolla aiemmin, että tulit omimaan ap:n ketjun.

Nyt sitten kuitenkin loukkaannut, kun kaikki ketjussa ei ajattele niinkuin sinä tai ei ole kovasti surkuttelemassa ja säälittelemässä.

Omassa paniikissasi unohdat myös sen, että et ole ainoa ihminen jolla on ongelmia.

Sinä todellakin omit tämän ketjun ja haluat olla sen keskipiste.

En edes viitsi kertoa omista luurangoistani, koska tuskin ne Sinun tarinallesi vertoja vetäisivät... 

ps. Helvetit ovat henkilökohtaisia, eivätkä ne ole keskenään vertailukelpoisia.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Voisin kuvitella tällaisen ihmisen olevan joko hankalassa sairaudessa tai sitten väkivaltaisen miehen alistamaan ja uhkailemana.

Eihän sitä miestä saada lukkojen taakse ennen kuin on jo kamaluuksia tapahtunut.

Voisi kuvitella, mutta olen terve yli viisikymppinen enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Ei kannata arvailla, tämä on nimittäin aivan omanlaisensa solmu, jota ei geneerisillä neuvoilla auota.

Ilmeisesti tilanteesi on sellainen, että sinulla on tällä hetkellä jotain jonka koet arvokkaaksi ja olet menettämässä sen. Ajattelet että et voi elää enää sen jälkeen, ja että menettämistä ei voi mitenkään estää.

Saanko kysyä onko tilanteesi ratkaistavissa rahalla? Jos on, niin minkälainen summa siihen tarvittaisiin?

Miten osasit tehdä täysin oikean analyysin?

Tilanne olisi ratkaistavissa rahalla. Vuosi sitten olisi vielä riittänyt kohtuupalkkainen työpaikka, mutta dominopalikat ovat viimeistä vaille kaatuneet ja nyt tarvitsisin suuren summan rahaa ja neuvottelutaitoisen avustajan. Niitä ei ole tulossa. En kerro tästä yhtään enempää, koska asia on äärimmäisen arka. Kiitän sinua tarkkanäköisyydestäsi ja siitä, että toit sen esille. Olet harvinainen tapaus.

Harvinainen tapaus? Itse olet jo kertonut tilanteestasi niin paljon, että varmaan kaikille ketjun lukijoille on tullut noita samoja ajatuksia mieleen. Ei ole olemassa määräänsä enempää todennäköisiä syitä, miksi joku on epätoivoinen ja harkitsee elämänsä päättämistä.

Saamistani kommenteista päätellen erittäin harvinainen tapaus.

Tää on vauvan vakiotrolli ilmiselvästi: keskittyy sairaanloisesti itseensä (kihomato, sinccis), valittaa tyhjästä ( uli uli ja äitihullu) ja kokee olevansa jotenkin tosi erityistapaus ja vaikeasti autettava. Veikkaan, että tuli kertoneeksi tosissaan, että kussut asiansa taloudellisesti, ilman parisuhdetta, eli maksuautomaattia, ja viranomaisetkin tunnustaneet että on ihan UNIIKKI HIUTALE. Selittää paljon palstan naisvihaa mm. Osaton ihan syyttä suotta!

Monenlaista ongelmaa on nähty ja kuultu, mutta se, että joku ei näe muuta vaihtoehtoa kuin tap-paa itsensä koska ei ole työtä, kotia ja omaisuutta on kyllä tyhmintä mitä olen vähään aikaan kuullut, sori vaan. Ihan oikeasti. Tilanteeseesi liittyy varmasti jotain muutakin ja olet analyyttinen ja järkevä ihminen, joten olet nyt tullut tähän tulokseen, että näin on parasta ja ainoa tapa toimia. Mutta kuule, kyllä sinä kuulostat masentuneelta. Ei ole terveen ihmisen puhetta suunnitella it-sa-ri-a tuollaisten takia! Ja jos sinulle on sanottu, että tilanteesta ei ole ulospääsyä, se tarkoittaa vain sitä _tilannetta_, esim. että joo-o, kyllä tässä tilanteessa asunto nyt tosiaan menee alta, ei mahda mitään, ei suinkaan sitä että _koko_ elämäsi olisi mennyttä ja toivotonta. Kovasti vakuuttelet, että mistään ei sinulle apua tule, mutta sori nyt tästäkin, en usko. Et joudu metsään kuusen alle asumaan. On yömajoja jne, se on eri asia jos et niihin itse halua, mutta se ei ole mikään alussa kuvailemasi syy it-sariin, annoit kuvan että on jotain niin poikkeuksellisen ainutlaatuisen kamalaa että se on ainoa vaihtoehto. Joku kommentoikin, että kuvitteli sinun olevan tur-va-paikanhakija ja joutuvan pakkopalautettavana jonnekin elävään helv***iin. Ei sinun tilanteesi ole yhtä paha, luulet vain. Mutta sä et haluakaan apua ja neuvoja, koska sulle on (masentuneen vääristyneellä ajattelulla) tärkeintä, että saat olla oikeassa oman päätelmäsi suhteen.

Mene oman kuntasi sosiaalityöntekijää tapaamaan - ai niin, on ”toki” varmasti jokin mystinen syy, miksi sielläkään ei sua auteta. Jos kuitenkin päätät luopua tuosta uskostasi, sieltä tämä asiasi lähtee avautumaan ja kun olet saanut apuja elämän järjestelyihin, lähtee varmasti vointikin hiljalleen paranemaan.

Ylläolevaan lisäys, tarkoitan siis että joku päättää tap-paa itsensä em. syistä eikä muka ole masentunut, on typerintä mitä olen hetkeen kuullut. Masentuneena asia aivan eri, silloinhan sitä näkee tosiaan vaihtoehdot vähäisinä tai olemattomina.

Olen tullut pienenä poikana pahasti naisen hyväksikäyttämäksi....tämä mielipuoli könysi päälle ja hinkkasi itsensä orgasmiin asti...en oikein niin pienenä pystynyt mitään tälle....hakkasi ja kuristi kurkusta, väkivaltaista. Olen siis tullut naisen raiskaamaksi, vaikka olen miespuolinen olento.

Jokainen me too-juttu palauttelee traumaa mieleeni...