Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
11.06.2019 |
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (796)
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Voit myös etsiä itsellesi puolison, niin minä tekisin jos olisin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minut on raiskattu 2011.
Ruotsi?:0
Se, että mieheni on aikamoinen rasisti ja muutenkin hänellä on moukkamaisia mielipiteitä. Olisi pitänyt pystyä parempi mies valitsemaan. En halua esitellä häntä ystävilleni tai työkavereilleni. Varmasti järkyttyisivät.
Olen jo viisikymppinen, ja käyttänyt valtaosan elämästäni pohtien, mikä aiheutti esiteini-ikäisenä (ehkä 12-vuotiaana) yliseksuaalisen käytökseni. Enimmäkseen tuo ilmeni pakonomaisena itsetyydytyksenä. Minulla on ollut vahva tunne että jotain on tapahtunut, jota oireilin noin. Kasvoin suuressa, uskonnollisessa perheessä jossa kaikki asiat eivät olleet ihan ok.
Olen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Pahin mieltä painava muisto on, että olen kuvailemassani vaiheessa kerran yöllä hieronut itseäni nukkuvaa sisarusta vasten, sen sijaan että olisin vain kosketellut itseäni. Tämä on painanut minua kymmeniä vuosia, eikä häpeä ja katumus ole lieventynyt yhtään. Tapaus oli kertaluonteinen, luojan kiitos.
Kertokaa te, miten pahana tuon näette? En itse ole kyennyt tähänkään ikään mennessä päättelemään, pitäisikö minun antaa itselleni anteeksi, tai päin vastoin käydä jossain suunnilleen ilmoittautumassa rikolliseksi yms.
En ole koskaan kertonut miehelleni,että seksuaalisesti hän kuvottaa minua. Ulkoistan seksitilanteet ja esitän kiimaista orgasmeja saavaa ja seksistä nauttivaa nymfovaimoa. Mies uskoo kaiken. Luulee olevansa kunnon panomies. Oikeesti ei osaa mitään muuta kuin pornoleffoista opittuja temppuja. Miksi teen näin? Elintason takia. Eli eikös tää ole vähän kuin huoraisi omassa avioliitossaan? Häpeän käytöstäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä minä että perheeni olemme kaverittomia. Keskenään olemme aina. Tätä en voi kellekään kertoa. Ja kelle edes kertoisin?
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Etkö saa toimeentulotukea ja asumistukea, joilla saat pienen ja halvan vuokrayksiön, ja siitä jää rahaa kyllä ruokaankin? Minä luulin että tilanteesi olisi kamaluudessaan esim verrannollista siihen, että olet trvapaikanhakija, et saa paikkaa, ja sinua uhkaa lähetys maanpäälliseen h*lvettiin, tai jotain vastaavaa.
Joudun kadulle, ehkä huomenna, ehkä vasta myöhemmin. Se on minulle maanpäällinen h*lvetti. Ehkä joku jaksaa sopeutua kerjuulle ja löytää kavereita, joiden nurkissa voi loisia, mutta minun kohdallani siinä menee elämän mielekkyyden ja ihmisarvon raja. En jaksa selittää enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut 3 kovaa burn-outia elämäni aikana (olen alle 40v). Kaikki ovat seurausta jostain ulkopuolisesta tapahtumaketjusta johon minulla ei ole osaa eikö arpaa, läheisen yllättäinen menetys, läheisen pitkäaikaissairaus ja siihen liittyvä byrokratia, hometalo (ei liity tuohon pitkäaikaissairauteen) jne. Joskus en tiedä itkeäkö vai nauraa kun ajattelen tätä kaikkea, koska kaikki mahdoton ja mahdollinen on tapahtunut. Taidan vaan olla tosi epäonninen. Kahden ekan bur-outin aikana ja jälkeen jaksoin vielä viedä omaa elämääni eteenpäin, opiskelin ja valmistuin, oli hyvä duuni jne. 3 epäonnen burn-out kun tuli, niin se veti täysin lakoon että en tiedä olenko vieläkään takaisin tolpillani. Jäin vapaaehtoisesti työttömäksi kun määräaikainen työsopimus päättyi. Firma olisi halunnut jatkaa sopimusta itse en jaksanut olla töissä. Nyt olen pitkäaikaistyötön ja tutkintoni rupeaa olemaan auttamattomasti vanhehtunut. En jaksa enää opiskella mitään. Teen aktiivisuus p#$kaa joka vie loputkin mehut itsestäni ja elän päivän kerrallaan. Onneksi sentään rahaa on perintönä tullut niin ei ole raha huolia kunhan elää säädyllisen edullisesti. Olisin joskus halunnut lapsiakin mutta en jaksaisi niitä kasvattaa joten parempi jättää hankkimatta. Väsyn esim siitä että käyn kaupassa ruokaostoksilla. Muuta ei sitten siihen päivään mahdukkaan. Eli teen max yhden ison asian/ päivässä. Tänään söin jo lounaan ja nyt palstailen. Muuta en enää tänään jaksakkaan tehdä. Tämä henkinen väsymys on aivan järkyttävää ja joka jokapäiväistä.
Niin ja muut ihmiset näkevät minut uraohjuksena jolla on oma firma ja jolla pyyhkii hyvin :D
olisiko siulle puhnnut väsymysoireyhtymä, ei hometalon jäljiltä mitenkään mahdoton homma.
Isovanhemmuus ahdistaa. Olen nuori isoäiti ja ei todellakaan kiinnosta hoitaa lapsenlapsia viikonloppuisin. En kehtaa kertoa kenellekään, kun kaikki vouhkaa innoissaan omista lapsenlapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo viisikymppinen, ja käyttänyt valtaosan elämästäni pohtien, mikä aiheutti esiteini-ikäisenä (ehkä 12-vuotiaana) yliseksuaalisen käytökseni. Enimmäkseen tuo ilmeni pakonomaisena itsetyydytyksenä. Minulla on ollut vahva tunne että jotain on tapahtunut, jota oireilin noin. Kasvoin suuressa, uskonnollisessa perheessä jossa kaikki asiat eivät olleet ihan ok.
Olen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Pahin mieltä painava muisto on, että olen kuvailemassani vaiheessa kerran yöllä hieronut itseäni nukkuvaa sisarusta vasten, sen sijaan että olisin vain kosketellut itseäni. Tämä on painanut minua kymmeniä vuosia, eikä häpeä ja katumus ole lieventynyt yhtään. Tapaus oli kertaluonteinen, luojan kiitos.
Kertokaa te, miten pahana tuon näette? En itse ole kyennyt tähänkään ikään mennessä päättelemään, pitäisikö minun antaa itselleni anteeksi, tai päin vastoin käydä jossain suunnilleen ilmoittautumassa rikolliseksi yms.
Eikö uskontopiireissä suhtauduta yleensä aika kompleksisesti seksuaalisuuteen, niin voisiko kyse olla vain jostain sellaisesta, että lapsi kiinnostu siitä kielletystä asiasta? Itse ainakin tein usein juuri niitä asioita mitkä kiellettiin vailla järkevää syytä, ja ihan vain sen takia että ne kiellettiin ilman järkevää syytä.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo viisikymppinen, ja käyttänyt valtaosan elämästäni pohtien, mikä aiheutti esiteini-ikäisenä (ehkä 12-vuotiaana) yliseksuaalisen käytökseni. Enimmäkseen tuo ilmeni pakonomaisena itsetyydytyksenä. Minulla on ollut vahva tunne että jotain on tapahtunut, jota oireilin noin. Kasvoin suuressa, uskonnollisessa perheessä jossa kaikki asiat eivät olleet ihan ok.
Olen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Pahin mieltä painava muisto on, että olen kuvailemassani vaiheessa kerran yöllä hieronut itseäni nukkuvaa sisarusta vasten, sen sijaan että olisin vain kosketellut itseäni. Tämä on painanut minua kymmeniä vuosia, eikä häpeä ja katumus ole lieventynyt yhtään. Tapaus oli kertaluonteinen, luojan kiitos.
Kertokaa te, miten pahana tuon näette? En itse ole kyennyt tähänkään ikään mennessä päättelemään, pitäisikö minun antaa itselleni anteeksi, tai päin vastoin käydä jossain suunnilleen ilmoittautumassa rikolliseksi yms.
Annat itsellesi anteeksi. Eiköhän siinä ole tarpeeksi rangaistusta jo tullut, jos olet tuota asiaa kantanut mielessäsi vuosikymmeniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on monta luurankoa kaapissa.
Ainakin neljä.
Seurustelen miesten kanssa, jotka näyttävät hyviltä, mutta joiden kanssa minulla ei ole henkisesti mitään yhteistä ja joiden en koe ymmärtävän minua lainkaan, eikä heitä oikeastaan edes kiinnosta ymmärtää. Olen suhteissani todella onneton ja yksinäinen.
Tapaan muussa elämässäni miehiä, joiden tunnen olevan samalla aaltopituudella ja samanhenkisiä, joihin uskoisin voivani rakastua ja joiden kanssa elämä voisi olla lämmintä ja oikeasti rakastavaa, tasapainoista ja hyvää. Olen kuitenkin niin pinnallinen, että minua hävettäisi näyttäytyä heidän seurassaan.
Luurankoni on kai siis huono itsetunto ja pinnallisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Voit myös etsiä itsellesi puolison, niin minä tekisin jos olisin sinä.
Jos on köyhä nainen eikä löydä mieleistä kumppania, voi löytää ainakin miespuolisia kavereita. Ne ovat yleensä huomattavasti avuliaampia kuin naispuoliset kaverit. Tykkäävät leikkiä pelastavaa ritaria.
Sitä ei kukaan muu maailmassa kun minä tiedä että lapseni ei ollut vahinko vaan ihan tahallani hankkiuduin "vahingossa" raskaaksi. Tämän jälkeen olen tullut 2 kertaa vielä ihan oikeasti vahingossa raskaaksi ja tehnyt abortin. Jotkut tietävät ekasta ja jotkut tokasta mutta kellekään en ole kertonut että minulle on tehty 2 aborttia :(
Uusin luuranko kaapissani on hiljattain käynyt inhottava asia. Olin lapsuuden ystäväni luona baari illan päätteeksi jatkoilla. Siellä oli vain minä, ystäväni ja hänen aviomies. Nukahdin jossain kohtaa aamuyöstä heillä vierashuoneeseen ja heräsin siihen kun ystäväni aviomies väkipakolla työntää kieltä suuhuni ja pian homma muuttui painiksi. Hän yritti väkisin saada vaatteitani pois... Rimpuilin vastaan ja sanoin että jos ei kohta lähde huudan. Tämä auttoi hetkeksi Muutaman otteeseen kävi vielä yrittämässä kunnes korotin ääntäni ja sanoin että minusta ei ole tähän touhuun. Olen niin maassa asiasta enkä halua rikkoa heidän "ihanaa perhettä"
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Voit myös etsiä itsellesi puolison, niin minä tekisin jos olisin sinä.
No, etsipä sinä minulle sitten sellainen, kun itse en löytänyt yhtään edes silloin, kun ikää oli kolmekymmentä, työhön tultiin pyytämään eikä niitä haettu, säästöjä karttui, elämä hymyili ja minä myös. Puolison pitäisi sitten katsoa läpi sormien sitä, että olen rutiköyhä, vanhat rästit keräävät korkoa ulosottomiehen kansioissa, en kelpaa mihinkään töihin ja aikoinaan kehuttu positiivinen luonteeni on muisto vain. Ja sitten järjestelyn pitäisi olla sellainen, että en tuntisi itseäni prostituoiduksi.
Tulen huomenna keräämään potentiaalisten puolisoiden nimet ja puhelinnumerot. Kiitos jo etukäteen.
Haluaisin panna melkein kaikkia nättejä naisia.
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Etkö saa toimeentulotukea ja asumistukea, joilla saat pienen ja halvan vuokrayksiön, ja siitä jää rahaa kyllä ruokaankin? Minä luulin että tilanteesi olisi kamaluudessaan esim verrannollista siihen, että olet trvapaikanhakija, et saa paikkaa, ja sinua uhkaa lähetys maanpäälliseen h*lvettiin, tai jotain vastaavaa.
Joudun kadulle, ehkä huomenna, ehkä vasta myöhemmin. Se on minulle maanpäällinen h*lvetti. Ehkä joku jaksaa sopeutua kerjuulle ja löytää kavereita, joiden nurkissa voi loisia, mutta minun kohdallani siinä menee elämän mielekkyyden ja ihmisarvon raja. En jaksa selittää enempää.
En varmaan pysty ymmärtämään, sillä itse elin lapsuuden ja pitkän aikaa aikuisenakin köyhyydessä. Tai sellaisessa suomalaisessa köyhyydessä, olihan minulla kuitenkin paremmat oltavat kuin köyhillä monissa muissa valtioissa.
Toimeentulotuki ja asumistuki on kuitenkin olemassa. Toki voi olla vaikka niin paha alkoholismi, että juo viimeiset rahansakin. Jos jollain on sellainen tilanne, niin siinä tapauksessa on mahdollista saada välitystili, jos ei luota itseensä.
Jos joutuu hetkeksi kadulle, on ainakin Helsingissä jotain hätämajoituspaikkoja. Varmaan aika kamalia paikkoja, mutta ehkä vähän turvallisempia kuin katu.
Etkö siis halua noita huonotuloisille tarkoitettuja avustuksia, vai voiko olla sellainen tilanne, että ei saisi lainkaan toimeentulotukeakaan?
No joka tapauksessa jos päätätkin elää niin tarjolla ovat nuo avustukset ja hätämajoitukset jos et sattunut niistä tietämään.
Alue: Aihe vapaa
Minäkin harkitsin itsemurhaa, koska menetin kotini. Eikä minullakaan ollut mitään muuta.
Tai mitään ja mitään, se on niin suhteellista. Ystävistä on kyllä ollut apua ja ovathan hekin "jotain".