Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 27v enkä osaa sanoa ärrää. Välttelen viimeiseen asti kaikkia ärrällä alkavia sanoja, ettei paljastuisi etten osaa puhua. Aika hyvin olen jo oppinut välttelemään.

Minullakin oli ärrävika, mutta kävin puheterapiassa ja se auttoi. Suosittelen, jos et ole vielä kokeillut.

Olen kokeillut. Kävin vuosia, ei ollut apua.

Eri r-vikainen

Tunnen syyllisyyttä kaverini itsemurhasta. Tästä en pystynyt puhumaan edes terapeutille. Mielenterveysongelmista ja kaikesta muusta pystyn onneksi puhumaan ystäville, jotain aitoa elämässäni on sentään.

Olen myös kokenut jonkinasteista seksuaalista hyväksikäyttöä kavereiden tekemänä, mutta jostain syystä se ei vaivaa minua yhtään. Tuntuu niin mitättömältä ja kaukaiselta asialta muihin ongelmiin verrattuna. Tätä ei voi sanoa ääneen, koska joku sen tulkitsisi hyväksyntänä ja defensseinä kuitenkin.

Käytän huumeita.. Olen 40 toimisto täti eikä kukaan varmaan uskoisi vaikka kertoisin.. Katkolle en voi lähteä etteikö kaikki paljastuisi jää avohoito mutta ei ole itsehillintää.. Olen käyttänyt melkein 20vuotta..vtuttaa

Muutama ihminen tietää, että tapan itseni lähivuosina. Yritän esittää, että asiat menevät parempaan suuntaan, mutta todellisuudessa odotan kuolemaa jokainen päivä ja poistun noin 4 kertaa kuukaudessa kodistani. Itsemurhaa olen suunnitellut yli kymmenen vuotta, mutta kodin vankina olen ollut vain 3-4 vuotta. Miksi aseet ja vahvat lääkkeet pitää olla niin vaikeasti saatavilla.

Omat luurankoni pysyvät lukkojen takana hamaan hautaan asti. Se ovi ei avaudu mistään syystä kenellekkään, ikinä.

Onpa paljon mielenterveys-potilaita täällä.

Itsekin meinasin tulla siitä kirjoittamaan mutta tekstini olisi niin samanlainen kuin muidenkin. Taitaa opetus olla että vaikka kuinka hyvälle ja onnelliselle ihminen päälle päin näyttäs, niin oikeasti asian laita saattaa olla ihan päinvastainen.

Ite voisin sitt kertoa että yksi salaisuuteni on se että vihaan opiskelemaani alaa. Vihaan sitä aivan helv*tisti. Kyseessä on suosittu vaikean pääsykokeen ala, enkä ole ikinä onnistunut perustelemaan itselleni, miksi hain tälle alalle. Jos joku kysyy, keksin vastauksen, ehkä he uskovat vaikka mä en itse usko siihen.

Nyt oon ekaa kertaa alan kesätöissä ja oon ihan hukassa. En jaksa puhua kenellekään siellä paitsi jos on pakko. Töihin meno ei ahdista vaan harmittaa, kun en oikein edes tiedä mitä mun pitää tehdä. Vit*ttaa, yritä sitten olla motivoitunut kun samalla haaveilen ihan toisesta työpaikasta, jossa olisin sosiaalisempi. Nyt mulla on oma työhuone, viime kesätyössä jaoin huoneen monen kollegan kanssa ja se oli mukavaa.

Äitini.

Vierailija kirjoitti:

Äitini.

Sama täällä. Toinen luuranko kaapissa on, että olen helpottunut hänen kuolemastaan.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."

Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."

VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.

Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.

Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.

Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?

Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.

Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.

Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.

Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.

Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.

Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.

Vierailija kirjoitti:

Olen ns. kympintyttö, päässyt suoraan opiskelemaan haluamaani alaa, naimisissa ja minulla ei ole mielenterveysongelmia, kuten hyvin monella tutullani. Minua kalvaa kuitenkin jatkuva huonommuuden tunne ja kokemus siitä, että kaikki ihmiset - lukuunottamatta perhettäni ja miestäni - pitävät minua outona, ärsyttävänä tai jostain syystä inhoavat minua. En tiedä mistä tämä tunne johtuu, mutta se on aina jossain takaraivossa kummittelemassa enkä tunnu koskaan pääseväni siitä eroon. Osittain tämä tunne limittyy myös voimakkaaseen kokemukseen kokonaisvaltaisesta ulkopuolisuudesta. En ole koskaan kokenut kuuluvani mihinkään tai samaistuvani mihinkään porukkaan ja joskus tämä surettaa minua paljon.

Mulla on tämä sama, enkä todella tiedä mistä kumpuaa. Oletan aina, että minusta ei pidetä eikä seuraani varsinaisesti kaivata. Ehkä hieman on tämä helpottanut iän myötä (34v), mutta tietyissä tilanteissa puskee vahvana pintaan. Et siis ole tässä yksin!

Vierailija kirjoitti:

Muutama ihminen tietää, että tapan itseni lähivuosina. Yritän esittää, että asiat menevät parempaan suuntaan, mutta todellisuudessa odotan kuolemaa jokainen päivä ja poistun noin 4 kertaa kuukaudessa kodistani. Itsemurhaa olen suunnitellut yli kymmenen vuotta, mutta kodin vankina olen ollut vain 3-4 vuotta. Miksi aseet ja vahvat lääkkeet pitää olla niin vaikeasti saatavilla.

Sinulla ei ole kavereita, jos ne kiltisti kuuntelee auttamatta.

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Ei kenenkään ole pakko tappaa itseään, kyllä luonto meidät kaikki vielä korjaa. Oikeasti ja sydämestä niin paljon rakkautta ja voimia sinulle, toivon että löydät vielä voimaa kokeilla. Suosittelen vielä vertaistukea, jos et ole jo kokeillut. Niin kovin syvistä kuopista on ennenkin noustu, ehkä sinäkin jonain päivänä jaksat. Jos et, niin suren elämääsi ja toivotan rauhaa. ❤️

Olen seurustellut vain yhden miehen kanssa, koska pidin miehiä pettäjinä. Seurustelukumppani oli erittäin vastenmielinen pihtari, joka vonkasi ensin koko ajan ja ilmoitti seuraavaksi, ettei häntä ole koskaan kiinnostanut seksi. Siinäpä kumoutui pettäjäteoriani...

Päädyin seurustelemaan miehen kanssa, koska hän oli kollegani. Virheellinen päätös.

En rakasta miestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama ihminen tietää, että tapan itseni lähivuosina. Yritän esittää, että asiat menevät parempaan suuntaan, mutta todellisuudessa odotan kuolemaa jokainen päivä ja poistun noin 4 kertaa kuukaudessa kodistani. Itsemurhaa olen suunnitellut yli kymmenen vuotta, mutta kodin vankina olen ollut vain 3-4 vuotta. Miksi aseet ja vahvat lääkkeet pitää olla niin vaikeasti saatavilla.

Sinulla ei ole kavereita, jos ne kiltisti kuuntelee auttamatta.

Oletko itse ollut tilanteessa, jossa läheisesi on pihunut tekevänsä itsemurhan, ja olet jollain ihme keinolla auttamalla saanut päänsä pyörretyksi? Ihmisiä voi auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. T. Hyvin ei-yllättävän itsemurhan tehneen sisar

Olen tehnyt rikoksen, josta en ikinä jäänyt kiinni. Nyt rikos on vanhentunut, mutta silti pelottaa, että asia tulee julki. En halua ottaa vastuuta teosta ja tunnustaa. Yritän viettää hiljaista ja epäjulkista elämää, ettei henkilö, joka tietää kaiken, puhu poliisille tai lehdille. 

Ja tämä ei ollut edes pahin luuranko. Pahimmasta tosin ei tiedä kukaan, joten se ei paljastu.

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."

Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."

VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.

Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.

Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.

Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?

Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.

Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.

Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.

Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.

Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.

Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.

Alanuolettajalle tiedoksi, että aika moni iäkäs ihminen muuttaa palveluasumiseen, vaikka kotia ikävä. Ei ne itseään joukoittain tapa. Toi ap on tyhjän ruikuttaja, joka ei kestä valintojaan ja osaa sopeutua. Onneksi minulla ei noin sairaan omaan napaansa olevia ihmisiä näkösällä. Mahtaa olla hienoa läheisilleen kuulla, että tapoin itseni kun valtio ei maksanut haluamaani kämppää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini.

Sama täällä. Toinen luuranko kaapissa on, että olen helpottunut hänen kuolemastaan.

Täällä kolmas.

Isoveljeni on oikeasti adoptoitu ja lisäksi minulla on puolisisar, jota en ole koskaan tavannut.

En halua puhua tästä kenellekään, koska nämä asiat selvisivät minulle itsellenikin vasta yli kolmekymppisenä ja olen vieläkin aika järkyttynyt siitä, että vanhempani ja veljeni salasivat minulta tällaisia asioita niin kauan.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mies. Jos kertoisin olleeni yhdessä väkivaltaisen alkkiksen kanssa, saisin kokea itsekin syrjintää ja halveksuntaa, vaikka eihän toisen ongelmia voinut parantaa vastoin toisen tahtoa.

Et saisi, saisit ainakin sympatiaa. Symppaisin ja olisin vilpittömästi iloinen, että olet päässyt eroon väkivaltaisesta alkkismiehestä. Ja pitäisin sinua rohkeana kun uskalsit erota. Tällaisia ajattelen minä tilanteestasi.