Lue keskustelun säännöt.
Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.
11.06.2019 |
Minä aloitan:
Kaapit ovat täynnä luurankoja, isompia ainakin, pienistä pystyn yleensä puhumaan. Iso luuranko on ainakin pohjaton yksinäisyys jota koen.
Jollekulle olen kyllä pystynyt mainitsemaan yksinäisyydestä, mutta vain ohimennen. Luulen että se karkoittaisi ihmisiä entisestään.
Kommentit (796)
Huoh.. kirjoitti:
Olen ihastunut mieheni pikkuveljeen ja olen pettänyt häntä tämän pikkuvelen kanssa. Haluaisin jättää mieheni mutta rohkeus ei riitä. Fantasioin siitä että että saisin kumpaakin veljeä samaan aikaan.
että nauttisit veljesten välisestä insestistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Alanuolettajalle tiedoksi, että aika moni iäkäs ihminen muuttaa palveluasumiseen, vaikka kotia ikävä. Ei ne itseään joukoittain tapa. Toi ap on tyhjän ruikuttaja, joka ei kestä valintojaan ja osaa sopeutua. Onneksi minulla ei noin sairaan omaan napaansa olevia ihmisiä näkösällä. Mahtaa olla hienoa läheisilleen kuulla, että tapoin itseni kun valtio ei maksanut haluamaani kämppää!
Et sitten ole sen vertaa huomannut, että ap ei ole sama henkilö kuin se, josta sinä tietämättömyyksissäsi auot päätäsi.
Onpa hitokseen tylsä ketju.
Että yksinäisyys suuri luuranko, tai itsemurhan miettiminen, miehen veljeen rakastuminen...?! Kaikki on vielä teidän päässänne, ne on muutettavissa. Ne mitään luurankoja ole.
Tai edes lapsuuden "lääkärileikit" jne
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Vihaan työtäni. Tämä on tällä hetkellä sattumoisin sellainen asia, että tätä ei voi ääneen sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätin koulun kesken ensimmäisen työharjoittelupäivän jälkeen. En kyennyt ilmoittamaan työharjoittelupaikkaan, etten tule enää, jätin jopa työkenkäni sen paikan pukukoppiin, enkä koskaan palannut hakemaan niitä. Päätin myös hetken mielijohteesta, etten kykene palaamaan enää kouluunkaan, mutten ilmoittanut sinnekään mitään. Koulusta soiteltiin minulle useita kertoja, mutten vastannut puhelimeen. Pakotin puolisoni lopulta kertomaan koululle, etten enää koskaan palaa sinne ja hakemaan todistuksen minulle. Olin n. viikon täysin paniikissa ja ahdistunut, kunnes menin lääkäriin ja sain muistaakseni kolme päivää sairaslomaa. Koulun tai työharjoittelupaikan kanssa en ollut
enää koskaan tekemisissä.
Sen jälkeen hain toiseen kouluun ja pääsin sinne. Muutin toiselle paikkakunnalle ja jätin puolisoni.
Minulla on ollut varmaankin koko elämäni ajan sosiaalisten tilanteiden pelko/ahdistuneisuushäiriö. En pysty syömään julkisilla paikoilla. Joku mössöruoka menee, mutta minulla on pelkoruokia esim. Pihvit. Koko elämäni on tämän takia pilalla. Tai ollut pilalla jo ala-asteesta asti, mutta olen jotenkin onnistunut välttelemään/heittämään ruokaa roskiin kaikissa tilanteissa. "Nirsoilu" ei kuitenkaan sovi enää parikymppisen elämään ja olenkin useasti harkinnut itsaria. Tällä hetkellä opiskelun aloittaminen tai parisuhteessa oleminen olisi mahdotonta syömisen takia. En jaksa enää, eikä kukaan ymmärrä/kerron asiasta vähätellen. Olen rukoillut jumalaa useasti, että pystyisin syömään normaalisti ilman ahdistuskohtausta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut aina jotenkin outo. Lapsena ja nuorena varastelin, tai ainakin pengoin kaikki paikat jos jonnekin yksin jäin. Siis sukulaisten luona tai kavereiden. En tuntenut mitään omantunnontuskia. Meidän kissaakin vähän satutin, potkin ohimennen. Naapurin lasta kiusasin ja muistan että se tuntui kivalta. Myöhemmin kyllä menin ja pyysin anteeksi, sekin tuntui hyvältä.
Minullakin on nuorena ollut seksi suhde vanhempaan mieheen, ja joskus edelleen haaveilen hyvästä seksistä. Oman mieheni kanssa ei oikein ole hyvää seksiä.
Yksi mistä en ole puhunut kenellekään on se, että en koe kiintyväni juuri kehenkään, mutta öisin näen usein unia kahdesta eri miehestä joihin molempiin tutustuin kun olin jo naimisissa. Ehkä se on sitä, että kaipaan että joku tykkäisi, haluaisi.
Ei nämä luurankoja ole, tiedän. Se on, että en ole varma olenko lapsena tullut hyväksikäytetyksi. Minulla on muutama muistikuva adoptioisästäni, että hän on liian lähellä ja koskee miten ei saisi. En tiedä, haluanko muistaa sellaista koskaan.
Aika unohtaa ja antaa itsellesi anteeksi, elettävä elämä on edessäpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ja serkullani on sama isä, tosin vain minä tiedän asiasta, että olemme oikeasti sisarukset.
Olin vuosia väkivaltaisessa parisuhteessa. Väkivaltaa oli muutakin kuin fyysistä ja psyykkeeni oli todella lujilla. Kukaan ei tiedä tästä. Nyt 2 vuotta yksin elettyäni elämäni menee siihen, että kannustan itseäni jatkamaan taas seuraavaan iltaan, huomenna saan tappaa itseni. Päälimmäisenä on järjetön pelkotila, pelkään kaikkea ja kaikkia. Kukaan ei tiedä, koska en kykene puhumaan näistä asioista ääneen. Päälle päin vaikutan kuulemman hyvin voivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin sama tilanne. Paitsi että tuntuu että jopa perhe ja ystävät vihaavat.
Tosin saattaa olla yksi syömishäiriöni oire.
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maksuhäiriömerkinnät ja ulosotto.
Se, että olen yli kolmenkymmenen ja edelleen neitsyt. Ajattelen sen olevan muiden mielestä säälittävää, etten ole "kelvannut" kenellekään, ja että ainoat jotka ovat minua lähestyneet ovat olleet niin tuhannen soossissa että olisivat huolineet kenet tahansa. Kaikki ihastumiseni ja rakastumiseni ovat olleet auttamattoman yksipuolisia, ja kohde on suurinpiirtein juossut karkuun jos tunteeni ovat tulleet ilmi. Tämä johtaa myös toiseen salaisuuteeni, eli siihen että olen ollut useamman vuoden auttamattoman rakastunut yhteen parhaista ystävistäni. En halua kertoa tätä hänelle, koska tiedän että hän häviäisi elämästäni sen jälkeen. Kun keskustelu siirtyy parisuhteisiin & deittailuun vitsailen vain etten ole kiinnostunut seurustelusta, koska totuus on liian säälittävä.
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuan vain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."
Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."
VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.
Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.
Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.
Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?
Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.
Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.
Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.
Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.
Elät yhdessä maailman turvallisimmista sosiaaliturvassa maista, ja tapat itsesi kun työtön. Monet uudelleen kouluttautuu ja tyytyy hetkeksi vähempään ( kaikki valtion tuella halutessa ), mutta sinä se päätät päiväsi.
Sori, mutta ehkä se kansantaloudellisestikin järkevää. Läheisiäsi säälin. Ei paljon suomisisua jaettu sulle.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.
En ole se, jolle kirjoitat, mutta kohtahan olet eläkkeellä ja saat hyvän eläkkeen, kun työssäolovuosia on noin paljon (toisin kuin minulla, vajaatyökykyisellä)
Eikös olekin kiva luulla kaikenlaista? Jouduin pitkän byroratian ja tulottomuuden vuoksi turvautumaan epätoivoiseen keinoon: pyysin vakuutusyhtiöltä takaisin sille maksamiani YEL-maksuja, joilla pystyin maksamaan elämiseni jonkin aikaa - ennen kuin jouduin ryhtymään irtaimiston myymiseen, kun päätökset yhä venyivät eikä rahaa ollut. Tämä onnistuu vain erikoistapauksissa. Erikoisen huonoissa tapauksissa. Näin ollen: koska en saa töitä seuraaviksi 10-13 vuodeksi, vakuutusyhtiöiden silmissä työurani tulee olemaan 15-20 vuoden mittainen. Viimeisinä ammatinharjoittajavuosinani alakohtaisen laman alettua YEL-vakuutusyhtiöni lähetteli minulle viestejä siitä, että eläkekertymäni oli köyhyysrajan alapuolella ja minun pitäisi maksella enemmän (nollatuloista). Eläkkeeni tulee olemaan aivan varmasti pienempi kuin sinulla.
Jos olisin seurannut polkua tutkinnosta turvallisiin palkkatöihin ilman esimerkiksi työnantajayrityksen konkurssia ja kahden muun työnantajan laitonta pätkävirkasotkua ja pakon edessä yrittäjäksi lähtemistä ja säästellyt siinä sivussa turvallista eläkettä, minulla varmasti olisi talo ja pesämuna ja sosiaalituet ja eläkepäivät. Useimmilla ikäisilläni on myös puolison työura ja eläke turvanaan, mutta minulla ei ole. Jos olisi, en varmasti purkaisi itsetuhoisuuttani palstalla, jossa kaksi kolmannesta kirjoittajista on vain soittamassa suutaan ja pätemässä asioista, joita ei vähääkään tunne.
Etkö saa toimeentulotukea ja asumistukea, joilla saat pienen ja halvan vuokrayksiön, ja siitä jää rahaa kyllä ruokaankin? Minä luulin että tilanteesi olisi kamaluudessaan esim verrannollista siihen, että olet trvapaikanhakija, et saa paikkaa, ja sinua uhkaa lähetys maanpäälliseen h*lvettiin, tai jotain vastaavaa.
se tuli kans katsomaan sitä touch down ... sellaista.
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
Miksi sinun on pakko tehdä se? Kysyn, koska ajattelin joskus samoin.
Vierailija kirjoitti:
En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.
Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.
No niin, luin osan kirjoituksistasi. En ymmärrä, miten voit joutua asunnottomaksi. Jos tulosi eivät riitä vuokraan, saat toimeentulotukea.
Onhan tämä pitkä ketju luettavaksi, joten ymmärrän, ettet ole nähnyt kaikkia kirjoituksiani. Jos olisit, tietäisit, että olen väliinputoaja niin monella tavalla, että suurin osa kaikesta siitä avusta, jonka ns. tavistyötön saa, ei koske minua. TE-toimiston, vakuutusyhtiöiden ja verohallinnon byrokratia ja muutama koneiston tekemä ja liian myöhään takautuvasti korjattu virhepäätös edesauttoi sitä, että koko elämäni romahti. Minä tulen toimeen hyvin vähällä, mutta ap:n kyselemä luuranko kaapissani on se, että olen pian asunnoton. Siis kadulla, konkreettisesti.
Tuolla ketjun alkupäässä kerroin, että en avaudu asioistani enempää sen vuoksi, että en jaksa vääntää tietämättömien sinisilmien kanssa siitä, että yhteiskunnan standardiratkaisut eivät päde minuun. Sinä olet näemmä sen verran valistuksen tarpeessa, että väännän. Minulla on suoraan kahteen käytännön ammattiin pätevöittävä maisterintutkinto ja yksi AMK-tutkinto, mutta töitä en saa 30-vuotisesta urastani huolimatta - en omilla aloillani enkä kaupan kassalla, mitä voitkin ryhtyä epäuskoisesti ruotimaan seuraavaksi. Reilusti yli viisikymppisenä ei niin vain kouluttauduta uudelleen. Enkä muuten voi muuttaa Helsinkiin työn perässä, koska minulla ei ole rahaa muuttamiseen ja koska olen jo asunut täällä koko ikäni. Nuoruudessani tein paljon siivoustyötä ja tiedän tarkkaan, että siihen en sovellu enää, joten sinun on turha selittää, että siivoustyötä löytyy aina. Yrittäjä olin kahdella toimialalla siihen saakka, että kummallakaan ei enää pystynyt elättämään itseään. Äläkä viitsi esitelmöidä siitä, että kyllä viisikymppisellä akateemisella on varmasti omaisuutta, jolla elää. Ei ole kaikilla. Ei ole minullakaan enää sen jälkeen, kun jouduin vuosia realisoimaan sitä, kun mitään muita tuloja ei ollut. Sinä varmasti voit keksiä tähän kaikenlaista vastaväittämää ja taikatemppua, mutta voin vakuuttaa, että kaikki on jo kokeiltu.
Sori vastavuoroisesti sinulle siitä, että sinulle ei ole jaettu käytöstapoja sen enempää kuin omaa ajattelukykyäkään. Ehkäpä sinäkin pääset kuitenkin kokemaan sen, että sinulla ei ole työtä, omaisuutta, rahaa, perhettä, kotia eikä tulevaisuutta, ja silmäsi avautuvat muullekin kuin hyvinvointivaltiomantralle ja omille perusteettomille arvauksillesi. Kuvittelepa sellaista hetki. Osaatko? Et. Annapa kun arvaan: et edes halua.