Erilaiset elintasot parisuhteessa

niin , jos ollaan bummina Beverlyllä niin harmittaahan se.

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan tilanne, että ihminen, nainen tai mies, on ahkera ja käy työssä tunnollisesti, mutta on alalla jossa palkkaus on huono.

Hän on siis ns. ihan kunnon ihminen, mutta joutuu jo sinkkuaikanaan sinnittelemään toisinaan.

Sitten astuu kuvaan rakkaus ja avioliitto, paremmin tienaavan ihmisen kanssa.

Ei ole tarkoitus hyötyä toisen kustannuksella, mutta uskoisin, että miltei jokainen ihminen ajattelee, että hänen olonsa hiukan kuitenkin paranevat ja rahasta ei tarvitse koko ajan olla huolissaan kun on kahden tulot taloudessa ja ollaa jo naimisissakin.

En ymmärrä tilannetta, jossa heikommin tienaavat yhä edelleen on pienissä rahoissa kun joutuu osallistumaan yhteisiin menoihin yhtä suurella osuudella kuin paremmin tienaava puoliso.

En jaksa ymmärtää miksi kumppani, joka varmaan tietää toisen sinnittelyn jo ennestäänkin ei halua helpottaa kumppaninsa elämää muuttaa tilannetta paremmaksi, että toisellakin olisi, jos ei yhtä hyvä, mutta olisi kohtuullinen tilanne olla, elää ja tehdä asioita yhdessä.

Onko niin, että se jo ennestään pienillä rahoilla ollut joutuu naimisiin mentyään edelleen elämään pienillä rahoilla, vaikka parisuhteessa olisi mahdollista tämä tilanne muuttaa?

Mutta kun se paremmin tienaava kumppani ei niin halua. Vaikka hänelle itselleen silti jäisi ihan mukavasti rahaa ja mahdollisuuksia käyttää niitä miten haluaa.

Minulla olisi varakkaampana ainakin kamalan paha olla siinä vieressä, ja tuntisin itseni tosi alhaiseksi ja kusipääksi jos en tukisi kumppaniani myös rahallisesti. Ainakin jossain asioissa.

Miksi on alunperin hakeuduttu huonopalkkaiselle alalle, jos ei tyydytä matalampaan elintasoon? Sanoohan sen nyt järkikin, että jos haluat uuden ison kämpän ja säännöllisiä ravintolaillallisia, niin sitten pitää avata ne oikiksen pääsykoekirjat eikä hakea kampaamokouluun. Eikä ollut tarkoitus hyväksyä pienipalkkaisia aloja. On ihmisiä, jotka pystyvät elämään varsin onnellista ja täysipainoista elämää asumalla kaupungin vuokrakämpässä, syömällä makaronilootaa ja kulkemalla bussilla ja pyörällä, mutta jos ei itse kuulu näihin, niin sitten pitää miettiä ne omat koulutusvalinnat sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan tilanne, että ihminen, nainen tai mies, on ahkera ja käy työssä tunnollisesti, mutta on alalla jossa palkkaus on huono.

Hän on siis ns. ihan kunnon ihminen, mutta joutuu jo sinkkuaikanaan sinnittelemään toisinaan.

Sitten astuu kuvaan rakkaus ja avioliitto, paremmin tienaavan ihmisen kanssa.

Ei ole tarkoitus hyötyä toisen kustannuksella, mutta uskoisin, että miltei jokainen ihminen ajattelee, että hänen olonsa hiukan kuitenkin paranevat ja rahasta ei tarvitse koko ajan olla huolissaan kun on kahden tulot taloudessa ja ollaa jo naimisissakin.

En ymmärrä tilannetta, jossa heikommin tienaavat yhä edelleen on pienissä rahoissa kun joutuu osallistumaan yhteisiin menoihin yhtä suurella osuudella kuin paremmin tienaava puoliso.

En jaksa ymmärtää miksi kumppani, joka varmaan tietää toisen sinnittelyn jo ennestäänkin ei halua helpottaa kumppaninsa elämää muuttaa tilannetta paremmaksi, että toisellakin olisi, jos ei yhtä hyvä, mutta olisi kohtuullinen tilanne olla, elää ja tehdä asioita yhdessä.

Onko niin, että se jo ennestään pienillä rahoilla ollut joutuu naimisiin mentyään edelleen elämään pienillä rahoilla, vaikka parisuhteessa olisi mahdollista tämä tilanne muuttaa?

Mutta kun se paremmin tienaava kumppani ei niin halua. Vaikka hänelle itselleen silti jäisi ihan mukavasti rahaa ja mahdollisuuksia käyttää niitä miten haluaa.

Minulla olisi varakkaampana ainakin kamalan paha olla siinä vieressä, ja tuntisin itseni tosi alhaiseksi ja kusipääksi jos en tukisi kumppaniani myös rahallisesti. Ainakin jossain asioissa.

Miksi se pienituloinen tarvitsee parisuhteen muuttaakseen tilanteensa? Eikä olisi järkevämpää ehdottaa uudelleenkouluttautumista, alanvaihtoa, toista työpaikkaa tms. sen sijaan, että rakentaa elintasonsa toisen tulojen varaan?

Aika usein parisuhde/yhdessäasuminen jo sellaisenaan pienentää kuluja: asuntoa maksaa kaksi, vakuutuksia maksaa kaksi jne. Yhteiset menot jaettuna kahdelle ovat yleensä pienemmät kuin peruskulut yksinmaksaessa. Miksi se ahkera pienituloinen ei ajattele niin, että joka kuukausi säästän monta satasta, kun meitä maksajia on tässä kaksi?

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei ole oikein, jos toinen tienaa enemmän? Ei kai toisen tarvii palkastaan luopua ettei toiselle tule paha mieli. Vaimollani on nettotulot noin 1700€ ja mulla noin 6000€. En mä siitä koe huonoa omaatuntoa, että olen elämässäni menestynyt. Vaimo maksaa yhteisistä menoista noin 1300€/kk ja minä 2600€/kk. Se, että mulle vajaa 3400€ enemmän käyttöön ja säästöön, ei ole minun vikani. Voisin enemmänkin varmaan maksaa kuluista, mutta periaatteena on, että en loisia elätä. Ja vaimo on meidän elintason pitkälti valinnut, itselle olisi kelvannut huokeampikin asunto.

Teillä kahdella on yhteisiä menoja 3900€/kk, huhhuh?!

Vierailija kirjoitti:

Suhde, missä on eri elintasot puolisoiden kesken kuulostaa enemmän hengailusuhteelta tai kaverisuhteelta, kuin oikealta parisuhteelta. Parisuhteenhan paras puoli on se, että voitot ja häviöt jaetaan, otetaan yhteisiksi iloiksi ja murheiksi.

Kai tiedät, että kaksi samapalkkaista voi olla suhteessa, jossa on ihan erilaiset elintasot. Toinen tuhlaa, toinen säästää. Toisella on pikavippikierre, toisella varat rahastoissa. Toinen syö ravintolassa, toinen kiertää kirppiksiä. Parisuhteessa häviön jakaminen uudestaan ja uudestaan toisen väärien valintojen takia ei välttämättä hitsaa pariskuntaa yhteen.

Pariskunnalla voi olla tuhansien eurojen ero tuloissa ja omat rahat, mutta silti samanlainen elintaso. Kumpikaan ei joudu ottamaan lainaa, että voisi maksaa yhteiset kulut puoliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan tilanne, että ihminen, nainen tai mies, on ahkera ja käy työssä tunnollisesti, mutta on alalla jossa palkkaus on huono.

Hän on siis ns. ihan kunnon ihminen, mutta joutuu jo sinkkuaikanaan sinnittelemään toisinaan.

Sitten astuu kuvaan rakkaus ja avioliitto, paremmin tienaavan ihmisen kanssa.

Ei ole tarkoitus hyötyä toisen kustannuksella, mutta uskoisin, että miltei jokainen ihminen ajattelee, että hänen olonsa hiukan kuitenkin paranevat ja rahasta ei tarvitse koko ajan olla huolissaan kun on kahden tulot taloudessa ja ollaa jo naimisissakin.

En ymmärrä tilannetta, jossa heikommin tienaavat yhä edelleen on pienissä rahoissa kun joutuu osallistumaan yhteisiin menoihin yhtä suurella osuudella kuin paremmin tienaava puoliso.

En jaksa ymmärtää miksi kumppani, joka varmaan tietää toisen sinnittelyn jo ennestäänkin ei halua helpottaa kumppaninsa elämää muuttaa tilannetta paremmaksi, että toisellakin olisi, jos ei yhtä hyvä, mutta olisi kohtuullinen tilanne olla, elää ja tehdä asioita yhdessä.

Onko niin, että se jo ennestään pienillä rahoilla ollut joutuu naimisiin mentyään edelleen elämään pienillä rahoilla, vaikka parisuhteessa olisi mahdollista tämä tilanne muuttaa?

Mutta kun se paremmin tienaava kumppani ei niin halua. Vaikka hänelle itselleen silti jäisi ihan mukavasti rahaa ja mahdollisuuksia käyttää niitä miten haluaa.

Minulla olisi varakkaampana ainakin kamalan paha olla siinä vieressä, ja tuntisin itseni tosi alhaiseksi ja kusipääksi jos en tukisi kumppaniani myös rahallisesti. Ainakin jossain asioissa.

Miksi se pienituloinen tarvitsee parisuhteen muuttaakseen tilanteensa? Eikä olisi järkevämpää ehdottaa uudelleenkouluttautumista, alanvaihtoa, toista työpaikkaa tms. sen sijaan, että rakentaa elintasonsa toisen tulojen varaan?

Aika usein parisuhde/yhdessäasuminen jo sellaisenaan pienentää kuluja: asuntoa maksaa kaksi, vakuutuksia maksaa kaksi jne. Yhteiset menot jaettuna kahdelle ovat yleensä pienemmät kuin peruskulut yksinmaksaessa. Miksi se ahkera pienituloinen ei ajattele niin, että joka kuukausi säästän monta satasta, kun meitä maksajia on tässä kaksi?

Kaksi maksajaa kyllä, mutta silloin se ei auta jos yksin maksaisi vaikka vuokraa 500€ mutta kaksin puolison halusta asutaan vuokralla isossa 1500€ asunnossa. Ei siinä silloin säästä, päinvastoin asumiskulut yksinasumisesta 1,5-kertaistui.

Puoliksi jako toimii vain silloin kun elintasossa mennään sen pienituloisemman ehdoilla. Suurituloisempi hyötyy aina puoliksi jakamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan tilanne, että ihminen, nainen tai mies, on ahkera ja käy työssä tunnollisesti, mutta on alalla jossa palkkaus on huono.

Hän on siis ns. ihan kunnon ihminen, mutta joutuu jo sinkkuaikanaan sinnittelemään toisinaan.

Sitten astuu kuvaan rakkaus ja avioliitto, paremmin tienaavan ihmisen kanssa.

Ei ole tarkoitus hyötyä toisen kustannuksella, mutta uskoisin, että miltei jokainen ihminen ajattelee, että hänen olonsa hiukan kuitenkin paranevat ja rahasta ei tarvitse koko ajan olla huolissaan kun on kahden tulot taloudessa ja ollaa jo naimisissakin.

En ymmärrä tilannetta, jossa heikommin tienaavat yhä edelleen on pienissä rahoissa kun joutuu osallistumaan yhteisiin menoihin yhtä suurella osuudella kuin paremmin tienaava puoliso.

En jaksa ymmärtää miksi kumppani, joka varmaan tietää toisen sinnittelyn jo ennestäänkin ei halua helpottaa kumppaninsa elämää muuttaa tilannetta paremmaksi, että toisellakin olisi, jos ei yhtä hyvä, mutta olisi kohtuullinen tilanne olla, elää ja tehdä asioita yhdessä.

Onko niin, että se jo ennestään pienillä rahoilla ollut joutuu naimisiin mentyään edelleen elämään pienillä rahoilla, vaikka parisuhteessa olisi mahdollista tämä tilanne muuttaa?

Mutta kun se paremmin tienaava kumppani ei niin halua. Vaikka hänelle itselleen silti jäisi ihan mukavasti rahaa ja mahdollisuuksia käyttää niitä miten haluaa.

Minulla olisi varakkaampana ainakin kamalan paha olla siinä vieressä, ja tuntisin itseni tosi alhaiseksi ja kusipääksi jos en tukisi kumppaniani myös rahallisesti. Ainakin jossain asioissa.

Miksi se pienituloinen tarvitsee parisuhteen muuttaakseen tilanteensa? Eikä olisi järkevämpää ehdottaa uudelleenkouluttautumista, alanvaihtoa, toista työpaikkaa tms. sen sijaan, että rakentaa elintasonsa toisen tulojen varaan?

Aika usein parisuhde/yhdessäasuminen jo sellaisenaan pienentää kuluja: asuntoa maksaa kaksi, vakuutuksia maksaa kaksi jne. Yhteiset menot jaettuna kahdelle ovat yleensä pienemmät kuin peruskulut yksinmaksaessa. Miksi se ahkera pienituloinen ei ajattele niin, että joka kuukausi säästän monta satasta, kun meitä maksajia on tässä kaksi?

Kaksi maksajaa kyllä, mutta silloin se ei auta jos yksin maksaisi vaikka vuokraa 500€ mutta kaksin puolison halusta asutaan vuokralla isossa 1500€ asunnossa. Ei siinä silloin säästä, päinvastoin asumiskulut yksinasumisesta 1,5-kertaistui.

Puoliksi jako toimii vain silloin kun elintasossa mennään sen pienituloisemman ehdoilla. Suurituloisempi hyötyy aina puoliksi jakamisesta.

Olen eri kuin se jolle vastasit, mutta minusta tässä on oleellista juuri se kumman halusta siinä isommassa kämpässä oikein asutaan. Minusta 50-50 jako nimenomaan edellyttää, että parempituloinen on valmis elämään sillä elintasolla johon pienempituloisella on varaa. Jos haluaa elää kalliimmin, sitten pitää maksaa enemmän. Sen sijaan pienempituloinen ei minusta voi vaatia kumppania kustantamaan hänelle parempaa elintasoa. Siinä vaiheessa huutaa jo onnenonkijatutka hoosiannaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sä saat kaiken ton rahan tuhlattua elämiseen? Elä vähän nuukemmin niin jää säästöön.

No ihan asunnon vuokra 2200€/kk. Niin sehän vie jo 1100€. Eipä paljoa jää.

Ap

Sösses!!! Jos tää on nyt totta niin ittepähän oot suostunut noin törkeen kalliissa asunnossa asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan tilanne, että ihminen, nainen tai mies, on ahkera ja käy työssä tunnollisesti, mutta on alalla jossa palkkaus on huono.

Hän on siis ns. ihan kunnon ihminen, mutta joutuu jo sinkkuaikanaan sinnittelemään toisinaan.

Sitten astuu kuvaan rakkaus ja avioliitto, paremmin tienaavan ihmisen kanssa.

Ei ole tarkoitus hyötyä toisen kustannuksella, mutta uskoisin, että miltei jokainen ihminen ajattelee, että hänen olonsa hiukan kuitenkin paranevat ja rahasta ei tarvitse koko ajan olla huolissaan kun on kahden tulot taloudessa ja ollaa jo naimisissakin.

En ymmärrä tilannetta, jossa heikommin tienaavat yhä edelleen on pienissä rahoissa kun joutuu osallistumaan yhteisiin menoihin yhtä suurella osuudella kuin paremmin tienaava puoliso.

En jaksa ymmärtää miksi kumppani, joka varmaan tietää toisen sinnittelyn jo ennestäänkin ei halua helpottaa kumppaninsa elämää muuttaa tilannetta paremmaksi, että toisellakin olisi, jos ei yhtä hyvä, mutta olisi kohtuullinen tilanne olla, elää ja tehdä asioita yhdessä.

Onko niin, että se jo ennestään pienillä rahoilla ollut joutuu naimisiin mentyään edelleen elämään pienillä rahoilla, vaikka parisuhteessa olisi mahdollista tämä tilanne muuttaa?

Mutta kun se paremmin tienaava kumppani ei niin halua. Vaikka hänelle itselleen silti jäisi ihan mukavasti rahaa ja mahdollisuuksia käyttää niitä miten haluaa.

Minulla olisi varakkaampana ainakin kamalan paha olla siinä vieressä, ja tuntisin itseni tosi alhaiseksi ja kusipääksi jos en tukisi kumppaniani myös rahallisesti. Ainakin jossain asioissa.

Miksi se pienituloinen tarvitsee parisuhteen muuttaakseen tilanteensa? Eikä olisi järkevämpää ehdottaa uudelleenkouluttautumista, alanvaihtoa, toista työpaikkaa tms. sen sijaan, että rakentaa elintasonsa toisen tulojen varaan?

Aika usein parisuhde/yhdessäasuminen jo sellaisenaan pienentää kuluja: asuntoa maksaa kaksi, vakuutuksia maksaa kaksi jne. Yhteiset menot jaettuna kahdelle ovat yleensä pienemmät kuin peruskulut yksinmaksaessa. Miksi se ahkera pienituloinen ei ajattele niin, että joka kuukausi säästän monta satasta, kun meitä maksajia on tässä kaksi?

Kaksi maksajaa kyllä, mutta silloin se ei auta jos yksin maksaisi vaikka vuokraa 500€ mutta kaksin puolison halusta asutaan vuokralla isossa 1500€ asunnossa. Ei siinä silloin säästä, päinvastoin asumiskulut yksinasumisesta 1,5-kertaistui.

Puoliksi jako toimii vain silloin kun elintasossa mennään sen pienituloisemman ehdoilla. Suurituloisempi hyötyy aina puoliksi jakamisesta.

Mistä keksit, että parisuhteissa eletään tuhlaavamman toiveiden mukaan? Ei tuossa tarinassasi ole kyse tuloista, siinä on kyse pelkästään menoista. Pienempituloisen kannattaa opetella avaamaan suunsa ja sanomaan ääneen, että ei suostu tuhlaamaan. Saman voi muuten sanoa myös parempituloinen siinä vaiheessa, kun köyhä puoliso vaatii prosenttiperustaista kulujen maksamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalle pojalleni opettanut, että rakkaudesta ei tarvitse maksaa. Jos nainen haluaa rakkaudestaan vastineeksi rahaa, kannattaa unohtaa sellainen nainen. Ei poikani äiti eli minä, isoäiti eikä siskokaan elä miehensä rahoilla vaan omillaan. Pääkaupunkiseudulla yksikään hyvätuloinen ja normaali mies ei jää ilman hyvätuloista ja normaalia naista.

No tällaisista kodeista ne hoitovapaalla 50/50 elämistään naisilla laskuttavat miehet sitten tulevat. Hyväosaisten naisten kasvattamina, jotka eivät kykene ymmärtämään, että parisuhteessa voi olla myös kausia puolin ja toisin, että ei pääse hyviin tuloihin.

Hoitovapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa pois töistä, sitä varten säästetään etukäteen. Eikä niin, että päätänpä tässä olla pari vuotta kotona ja sinä maksat koko lystin. 

Mieheni tienaa bruttona kolme kertaa niin paljon kuin minä. Eikä puhettakaan,että olisi rahat erikseen. En kuuna päivänä hyväksyisi sitä,että parisuhteessa olisi omat rahat. Minua ei kiinnosta pätkääkään taloudellinen itsenäisyys ja avioehtoa ei ole, eikä tule.  Tapailin aikoinaan miestä, joka kuvitteli,että yhteen muutettaessa molemmat maksaisivat omat kulunsa ja yhteiset menot puoliksi. Sanoin suoraan,että ei kiinnosta. Saan paremmankin diilin. Nykyään naiset on niin pönttöjä,että eivät osaa neuvotella itselleen taloudellista hyvinvointia parisuhteessa ja taloudellista turvaa eron sattuessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kumman valitsemalla elintasolla eletään. Minusta 50-50 on ihan reilu jako, kunhan elintaso on mitoitettu sen mukaan miten pienempituloinen muutenkin eläisi. Jos olet tehnyt uravalintasi aikanaan sillä perusteella, ettet tarvitse hienoa uutta taloa, tuliterää autoa tai viikottaisia luksusillasia, niin mihin se päätös nyt on muuttunut? Mies on todennäköisesti tehnyt elämässään aika erinäköisiä valintoja. Miksei hän saisi hyötyä niistä?

Entäs jos ei ole tehnyt mitään valintoja ja on vähemmän koulutettukin? Jos toinen on esim. perinyt huomattavan omaisuuden. Miten silloin eletään ja jaetaan?

No silloin tehdään tietysti niinkuin kaikissa muissakin suhteissa, eli eletään ja jaetaan siten kuin yhdessä sovitaan. Ja päteehän tuo edellä sanomani silti siihen pienempipalkkaiseen. Hän on yleensä tehnyt elämänvalintansa sen mukaan, että alemman keskiluokan elintaso riittää hänelle. Miksi se ei yhtäkkiä riitäkään? Minä en tavallaan ymmärrä, miksi kumppanin pitäisi ylipäänsä tuoda suhteeseen rahaa. Eikö parisuhteessa pitäisi olla ihan muut jutut tärkeitä? Kun kaksi omillaan pärjäävää aikuista rakastuu, niin miksi ihmeessä rahoja pitäisi alkaa jakamaan jotenkin uusiksi?

Ennen vanhaan avioliitto oli kahden suvun yhteenliittymä, jossa vaihtui omaisuus, sukusolut ja asema. Omaisuus todellakin oli yleensä se määräävin asia avioliitossa ja sen päälle kyky tehdä jälkikasvua. Moni avioitui rahan vuoksi tai koska suku tarvitsi rahaa. Minusta on aika teennäistä leikkiä, että olisi jotenkin jalompia suunnitelmia kuin saada maksimoitua omien jälkeläistensä asema niin geneettisesti kuin omaisuudellisesti. Ei sitä kukaan ole niin hippi, että ihan jostain silkasta rakkaudesta alistuu esim. taloudelliseen väkivaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalle pojalleni opettanut, että rakkaudesta ei tarvitse maksaa. Jos nainen haluaa rakkaudestaan vastineeksi rahaa, kannattaa unohtaa sellainen nainen. Ei poikani äiti eli minä, isoäiti eikä siskokaan elä miehensä rahoilla vaan omillaan. Pääkaupunkiseudulla yksikään hyvätuloinen ja normaali mies ei jää ilman hyvätuloista ja normaalia naista.

No tällaisista kodeista ne hoitovapaalla 50/50 elämistään naisilla laskuttavat miehet sitten tulevat. Hyväosaisten naisten kasvattamina, jotka eivät kykene ymmärtämään, että parisuhteessa voi olla myös kausia puolin ja toisin, että ei pääse hyviin tuloihin.

Hoitovapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa pois töistä, sitä varten säästetään etukäteen. Eikä niin, että päätänpä tässä olla pari vuotta kotona ja sinä maksat koko lystin. 

Hoitovapaa lähtee lapsen edusta olla kotona oman vanhemman kanssa kunnes on sen verran ikää, että kykenee nauttimaan varhaiskasvatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tienaa bruttona kolme kertaa niin paljon kuin minä. Eikä puhettakaan,että olisi rahat erikseen. En kuuna päivänä hyväksyisi sitä,että parisuhteessa olisi omat rahat. Minua ei kiinnosta pätkääkään taloudellinen itsenäisyys ja avioehtoa ei ole, eikä tule.  Tapailin aikoinaan miestä, joka kuvitteli,että yhteen muutettaessa molemmat maksaisivat omat kulunsa ja yhteiset menot puoliksi. Sanoin suoraan,että ei kiinnosta. Saan paremmankin diilin. Nykyään naiset on niin pönttöjä,että eivät osaa neuvotella itselleen taloudellista hyvinvointia parisuhteessa ja taloudellista turvaa eron sattuessa.

Maksullisilla naisilla oli jokin nimityskin......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalle pojalleni opettanut, että rakkaudesta ei tarvitse maksaa. Jos nainen haluaa rakkaudestaan vastineeksi rahaa, kannattaa unohtaa sellainen nainen. Ei poikani äiti eli minä, isoäiti eikä siskokaan elä miehensä rahoilla vaan omillaan. Pääkaupunkiseudulla yksikään hyvätuloinen ja normaali mies ei jää ilman hyvätuloista ja normaalia naista.

No tällaisista kodeista ne hoitovapaalla 50/50 elämistään naisilla laskuttavat miehet sitten tulevat. Hyväosaisten naisten kasvattamina, jotka eivät kykene ymmärtämään, että parisuhteessa voi olla myös kausia puolin ja toisin, että ei pääse hyviin tuloihin.

Hoitovapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa pois töistä, sitä varten säästetään etukäteen. Eikä niin, että päätänpä tässä olla pari vuotta kotona ja sinä maksat koko lystin. 

Hoitovapaa lähtee lapsen edusta olla kotona oman vanhemman kanssa kunnes on sen verran ikää, että kykenee nauttimaan varhaiskasvatuksesta.

Totta, mutta lapsi ei tule yllätyksenä. Jos katsoo, että lapsen hyvinvoinnin vuoksi on jäätävä kotiin, sitä varten säästetään etukäteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalle pojalleni opettanut, että rakkaudesta ei tarvitse maksaa. Jos nainen haluaa rakkaudestaan vastineeksi rahaa, kannattaa unohtaa sellainen nainen. Ei poikani äiti eli minä, isoäiti eikä siskokaan elä miehensä rahoilla vaan omillaan. Pääkaupunkiseudulla yksikään hyvätuloinen ja normaali mies ei jää ilman hyvätuloista ja normaalia naista.

No tällaisista kodeista ne hoitovapaalla 50/50 elämistään naisilla laskuttavat miehet sitten tulevat. Hyväosaisten naisten kasvattamina, jotka eivät kykene ymmärtämään, että parisuhteessa voi olla myös kausia puolin ja toisin, että ei pääse hyviin tuloihin.

Hoitovapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa pois töistä, sitä varten säästetään etukäteen. Eikä niin, että päätänpä tässä olla pari vuotta kotona ja sinä maksat koko lystin. 

Hoitovapaa lähtee lapsen edusta olla kotona oman vanhemman kanssa kunnes on sen verran ikää, että kykenee nauttimaan varhaiskasvatuksesta.

Totta, mutta lapsi ei tule yllätyksenä. Jos katsoo, että lapsen hyvinvoinnin vuoksi on jäätävä kotiin, sitä varten säästetään etukäteen. 

Toki, jos vanhemmilla on niin pienet palkat, että muuten ei pärjätä. Muutoin toki työssäkäyvä vanhempi kustantaa pääosuuden hoitovapaasta omasta palkka- tai pääomatulostaan. Maksaahan se päivähoitokin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalle pojalleni opettanut, että rakkaudesta ei tarvitse maksaa. Jos nainen haluaa rakkaudestaan vastineeksi rahaa, kannattaa unohtaa sellainen nainen. Ei poikani äiti eli minä, isoäiti eikä siskokaan elä miehensä rahoilla vaan omillaan. Pääkaupunkiseudulla yksikään hyvätuloinen ja normaali mies ei jää ilman hyvätuloista ja normaalia naista.

No tällaisista kodeista ne hoitovapaalla 50/50 elämistään naisilla laskuttavat miehet sitten tulevat. Hyväosaisten naisten kasvattamina, jotka eivät kykene ymmärtämään, että parisuhteessa voi olla myös kausia puolin ja toisin, että ei pääse hyviin tuloihin.

Hoitovapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa pois töistä, sitä varten säästetään etukäteen. Eikä niin, että päätänpä tässä olla pari vuotta kotona ja sinä maksat koko lystin. 

Hoitovapaa lähtee lapsen edusta olla kotona oman vanhemman kanssa kunnes on sen verran ikää, että kykenee nauttimaan varhaiskasvatuksesta.

Jos vanhempi kokee näin, vaikka meillä on hyvin edullinen lakisääteinen varhaiskasvatusjärjestelmä, niin silloin vanhempi ottaa vaikka lainaa voidakseen olla lapsen kanssa kotona. Maksajaksi ei tule se vanhempi, jonka mielestä lapsi ei ole uniikki lumihiutale, vaan pärjää varsin hyvin päivähoidossa kuten muutkin ikäisensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kumman valitsemalla elintasolla eletään. Minusta 50-50 on ihan reilu jako, kunhan elintaso on mitoitettu sen mukaan miten pienempituloinen muutenkin eläisi. Jos olet tehnyt uravalintasi aikanaan sillä perusteella, ettet tarvitse hienoa uutta taloa, tuliterää autoa tai viikottaisia luksusillasia, niin mihin se päätös nyt on muuttunut? Mies on todennäköisesti tehnyt elämässään aika erinäköisiä valintoja. Miksei hän saisi hyötyä niistä?

Entäs jos ei ole tehnyt mitään valintoja ja on vähemmän koulutettukin? Jos toinen on esim. perinyt huomattavan omaisuuden. Miten silloin eletään ja jaetaan?

No silloin tehdään tietysti niinkuin kaikissa muissakin suhteissa, eli eletään ja jaetaan siten kuin yhdessä sovitaan. Ja päteehän tuo edellä sanomani silti siihen pienempipalkkaiseen. Hän on yleensä tehnyt elämänvalintansa sen mukaan, että alemman keskiluokan elintaso riittää hänelle. Miksi se ei yhtäkkiä riitäkään? Minä en tavallaan ymmärrä, miksi kumppanin pitäisi ylipäänsä tuoda suhteeseen rahaa. Eikö parisuhteessa pitäisi olla ihan muut jutut tärkeitä? Kun kaksi omillaan pärjäävää aikuista rakastuu, niin miksi ihmeessä rahoja pitäisi alkaa jakamaan jotenkin uusiksi?

Juuri näin. Ja miksi niin monelle pienituloisen ammatin valinneelle ei kelpaa pienituloinen puoliso? Ihan oikeastiko 2010-luvulla on vielä naisia, jotka laskevat elintasonsa sen varaan, että löytävät miehen, joka tienaa enemmän?! Jos olisin mies niin en suostuisi, en ikimaailmassa suostuisi sellaiseen suhteeseen. Kuten en olisi suostunut naisenakaan eikä olisi suostunut puolisonikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalle pojalleni opettanut, että rakkaudesta ei tarvitse maksaa. Jos nainen haluaa rakkaudestaan vastineeksi rahaa, kannattaa unohtaa sellainen nainen. Ei poikani äiti eli minä, isoäiti eikä siskokaan elä miehensä rahoilla vaan omillaan. Pääkaupunkiseudulla yksikään hyvätuloinen ja normaali mies ei jää ilman hyvätuloista ja normaalia naista.

No tällaisista kodeista ne hoitovapaalla 50/50 elämistään naisilla laskuttavat miehet sitten tulevat. Hyväosaisten naisten kasvattamina, jotka eivät kykene ymmärtämään, että parisuhteessa voi olla myös kausia puolin ja toisin, että ei pääse hyviin tuloihin.

Hoitovapaalle jääminen on täysin vapaaehtoista. Jos haluaa jäädä pidemmäksi aikaa pois töistä, sitä varten säästetään etukäteen. Eikä niin, että päätänpä tässä olla pari vuotta kotona ja sinä maksat koko lystin. 

Hoitovapaa lähtee lapsen edusta olla kotona oman vanhemman kanssa kunnes on sen verran ikää, että kykenee nauttimaan varhaiskasvatuksesta.

Jos vanhempi kokee näin, vaikka meillä on hyvin edullinen lakisääteinen varhaiskasvatusjärjestelmä, niin silloin vanhempi ottaa vaikka lainaa voidakseen olla lapsen kanssa kotona. Maksajaksi ei tule se vanhempi, jonka mielestä lapsi ei ole uniikki lumihiutale, vaan pärjää varsin hyvin päivähoidossa kuten muutkin ikäisensä.

9-10 kuukauden ikäinen vauva on pieni päivähoitoon. Eihän tuo ikäinen osaa puhua eikä kävellä. Monella vauvalla on tuossa iässä yöt levottomia ja se on yleensä äiti, joka joutuu lapsen kanssa heräämään. Minusta ei ole liikaa vaadittu, jos tuossa vaiheessa pidetään hoitovapaata, kun se tulee lapsen parhaaksi.

Jos oma puoliso olisi ruvennut puhumaan "uniikista lumihiutaleesta", niin lapsen yöheräämiset ja aamuisin hoitoon viemiset olisi ollut sitten miehen vastuulla. Minä olisi voinut hakea lapsen hoidosta ja sitten olisimme tulleet kotiin syömään miehen valmistamaa ruokaa. En usko, että mies olisi jaksanut paria viikkoa pitempään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kumman valitsemalla elintasolla eletään. Minusta 50-50 on ihan reilu jako, kunhan elintaso on mitoitettu sen mukaan miten pienempituloinen muutenkin eläisi. Jos olet tehnyt uravalintasi aikanaan sillä perusteella, ettet tarvitse hienoa uutta taloa, tuliterää autoa tai viikottaisia luksusillasia, niin mihin se päätös nyt on muuttunut? Mies on todennäköisesti tehnyt elämässään aika erinäköisiä valintoja. Miksei hän saisi hyötyä niistä?

Entäs jos ei ole tehnyt mitään valintoja ja on vähemmän koulutettukin? Jos toinen on esim. perinyt huomattavan omaisuuden. Miten silloin eletään ja jaetaan?

No silloin tehdään tietysti niinkuin kaikissa muissakin suhteissa, eli eletään ja jaetaan siten kuin yhdessä sovitaan. Ja päteehän tuo edellä sanomani silti siihen pienempipalkkaiseen. Hän on yleensä tehnyt elämänvalintansa sen mukaan, että alemman keskiluokan elintaso riittää hänelle. Miksi se ei yhtäkkiä riitäkään? Minä en tavallaan ymmärrä, miksi kumppanin pitäisi ylipäänsä tuoda suhteeseen rahaa. Eikö parisuhteessa pitäisi olla ihan muut jutut tärkeitä? Kun kaksi omillaan pärjäävää aikuista rakastuu, niin miksi ihmeessä rahoja pitäisi alkaa jakamaan jotenkin uusiksi?

Juuri näin. Ja miksi niin monelle pienituloisen ammatin valinneelle ei kelpaa pienituloinen puoliso? Ihan oikeastiko 2010-luvulla on vielä naisia, jotka laskevat elintasonsa sen varaan, että löytävät miehen, joka tienaa enemmän?! Jos olisin mies niin en suostuisi, en ikimaailmassa suostuisi sellaiseen suhteeseen. Kuten en olisi suostunut naisenakaan eikä olisi suostunut puolisonikaan.

Miehet tuntuvat tykkäävän siitä, että vaimolla on pienempi palkka mitä itsellä. Muutos lähtee miehistä, älkää ottako pienipalkkaista naista puolisoksi.