Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Työskentelin erittäin hyväpalkkaisessa asiantuntija/konsulttitehtävässä ulkomailla. Sairaistuin mt sairauteen ja olen menettänyt tulevaisuuden uskon ja motivaation/ keskittymiskykyni. Irtisanouduin työstä, katkaisin työurani ja muutin Suomeen. Ostin säästöilläni asunnon entiseltä kotiseudulta ja nyt päivät menee nukkuessa, netin palstoja lukiessa ja terapiassa käydessä. Linkedin kontaktien urahehkutus saa minut voimaan pahoin ja suljin itseni sieltä myös kuten työuraltankin. Sairaslomalla ollut nyt kohta vajaan vuoden ja seuraavaksi arvioidaan jäljellä oleva työkyky. Suurkaupungin valot ja trendipaikat vaihtui kotimaan hitaaseen menoon. En tiedä mitä tulevaisuudeltani odotan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta ois varmaan tullu hyvä muusikko. Oon huomannu, että mulla on luonnostaan tosi hyvä rytmitaju ja sävelkorva, ja osaan esim. soittaa tuntemiani sävelmiä pianolla ihan tuosta vaan (oikealla kädellä), vaikka pianonsoitosta en tiedä juuri mitään. Muutenkin huomasin lapsena olevani aika musikaalinen. Vanhempani eivät kuitenkaan jostain syystä antaneet aloittaa soittotunteja, vaikka vuosikausia pyysin että voisinko alottaa piano- tai kitaratunnit. Vois kai sitä nyt aikuisenakin alottaa, mutta en varmasti tulis ikinä niin taitavaksi ku silloin, jos olisin alottanu jo lapsena. Ärsyttää ajatella, että mussa ois ehkä ollu potentiaalia kunnon virtuoosiksi :D
Mikset harrasta omaksi iloksesi? Voi olla, että opitkin paremmin eikä motivaatio lopu.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelin erittäin hyväpalkkaisessa asiantuntija/konsulttitehtävässä ulkomailla. Sairaistuin mt sairauteen ja olen menettänyt tulevaisuuden uskon ja motivaation/ keskittymiskykyni. Irtisanouduin työstä, katkaisin työurani ja muutin Suomeen. Ostin säästöilläni asunnon entiseltä kotiseudulta ja nyt päivät menee nukkuessa, netin palstoja lukiessa ja terapiassa käydessä. Linkedin kontaktien urahehkutus saa minut voimaan pahoin ja suljin itseni sieltä myös kuten työuraltankin. Sairaslomalla ollut nyt kohta vajaan vuoden ja seuraavaksi arvioidaan jäljellä oleva työkyky. Suurkaupungin valot ja trendipaikat vaihtui kotimaan hitaaseen menoon. En tiedä mitä tulevaisuudeltani odotan.
Ehkä noin onkin parempi. Ura on tehty,edessä on toinen ja itsellesi sopivampi elämä.
Täällä on paljon taiteellisesti lahjakkaita ja fiksuja ihmisiä, mensatyyppejä(kin), joilla leikkaa älyllisesti, mutta pitkäjänteinen uran luominen on jäänyt motivaation puutteesta johtuen tms.
Lukekaa esim. ketju 'Kieliketju- kieli solmussa vai onko?' Itse ostin vuosia sitten joltain kirpparilta Bhagavad Gita- kirjan. Siinä joku hindi tulkkasi Bhagavad'n muinaisia tekstejä oman käsityksensä mukaan.
'Sanskritin' teksteistä hahmottui suomen kieli, useimmat osiot vieläpä karjalan murteella. Kirjoitustyylistä johtuen aluksi on vaikea saada selvää sanoista, koska joissain sanoissa kaikkia tavuja ei kirjoitettu ja joissain puolestaan vain konsonantit.
Jotkut värssyt juontavat 1200-1000bc. kuten Sisarasta ja karioista kertova jakso. Sama Sasara mainitaan lineaari-A:n minoalaisissa teksteissä. Suomeksi. Jne.
Laitan ketjuun esimerkkejä näistä lähteineen.
Olisi todella tärkeää saada alkuperäisiä, etnokulttuurisia suomalaisia kielitieteeseen, koska nykyiset 'itätaustaiset' ja muut mk:t ovat kykenemättömiä todellisuuspohjaiseen tutkimukseen. Muinaisdnatutkimustenkaan mukaan N1c:tä ei ollut Suomessa vielä rautakaudellakaan, mutta Suomen muinaishistoria, kielen historia jne. yritetään kuitenkin pseudotieteellisti sovittaa jurttaryssäläiseen N1c siperianmuottiin.
Joten, jos haluaa hyödyntää lahjakkuuttaan, arkeologian ja kielitieteen aloilla kaivataan todella paljon alkuperäisiä suomalaisia (aryan) jäämien, kattien/goottien, vanain jne. jälkeläisiä, eli isälinjaltaan R1a.
Tilanne on todella katastrofaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Olin yläasteella, arvostetun koulun musiikkiluokalla ja 14-15-vuotiaana äänialani kehittyi kauniiksi ja vahvaksi mezzosopraanoksi. Sain musiikinopettajalta kannustusta ja neuvot alkaa laulutunnit. Tie oli avoin myös musiikkilukioon.
Kerroin vanhemmilleni tästä useampaan otteeseen, koska teininä tarvitsin toki rahaa tunneille sekä vanhempieni apua laulutuntien järjestämiseksi.
Kumpikaan ei tehnyt asian eteen mitään ja niinpä jätin laulamisen ja päädyin toiseen lukioon. En ole laulanut vuosikymmeniin.
Ennen piti olla Lahjakas isolla kirjaimella, mutta siihen se sitten jäikin. Vain varakkailla oli etuoikeus päästä esille, tavallisen piti hoitaa kaikki itse. Köyhän sopi olla tyhjästä polkaiseva ihmelapsi, joka tuotti ilman panostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin moni elää lahjakkuudellaan. Pitää ottaa toimeentulo jostain muusta lähteestä.
Joillekin tämä sopii oikein hyvin. Kyky jää iloksi, siitä ei tule suoritus.
Opin nopeasti eri urheilulajien tekniikat ja strategiat ja nuorena olin monessa eri lajissa pärjäävä. Kaikki tyssähti kyllästymiseen, koska menestyminen tarkoittaisi toistoja ja toistoja äärettömyyksiin. Esimerkiksi uiminen oli huikean tylsää lapsena/nuorena sitten kun tiristettiin kaikki tauot pois ja vaan mentiin allasta päästä päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Orforius kirjoitti:
Hyi minkä jälkee tää kommentti pitääkin kirjottaa mutta..joku luova ammatti..laulan, näyttelen hyvin..kirjotan ,runoilen esusukupolvista löytyy kuuluisa suomal.runoilija/kirj.Liputuspäiväkin..ujous esti..myöh.esiintymiskuumekkin.Teen kädentaitoja..työhistoriakin monipuolinen ollut.Nythän ei mitään...työt meni ulos.Kuolemaa,eläkettä odotellen ...teen itselle juttui nautin..kevät vie ulos mökille.
Synnyit useita vuosikymmeniä liian myöhässä. Sata vuotta sitten olisit saavuttanut dadaistina maailmanmainetta!
En edes tiedä missä voisin olla lahjakas. Joskus haaveilin arkkitehtiopinnoista mutta en hakenut edes lukioon koska mieleen jäänyt joku päähänpinttymä että se vaatii ihan hirveästi lukemista ja yliopistoon pääsee vain huippuälykkäät monen ällän ylioppilaat.
Menin sitten ammattikouluun, työllistyin heti ja jäin jumimaan aivan tyhjänpäiväisiin töihin joissa ei ole mitään sisältöä. Vasta pikkuhiljaa olen alkanut aavistaa että minusta voisi olla muuhunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin moni elää lahjakkuudellaan. Pitää ottaa toimeentulo jostain muusta lähteestä.
Joillekin tämä sopii oikein hyvin. Kyky jää iloksi, siitä ei tule suoritus.
PELKÄLLÄ lahjakkuudella ei elä kukaan. Tämä ketju muistuttaa mielenkiintoisesti siitä tosiasiasta, että jollain erityisalalla (tai -aloilla) lahjakas tarvitsee lisäksi tiettyjä yleisiä psyykkisiä valmiuksia. Yleisesti tunnutaan arkipuheessa esimerkiksi ajattelevan, että älykkyys johtaisi "lähes automaattisesti" menestykseen, vaikka mielenterveyden hauraus voi romuttaa älyn tuoman etulyöntiaseman täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta ois varmaan tullu hyvä muusikko. Oon huomannu, että mulla on luonnostaan tosi hyvä rytmitaju ja sävelkorva, ja osaan esim. soittaa tuntemiani sävelmiä pianolla ihan tuosta vaan (oikealla kädellä), vaikka pianonsoitosta en tiedä juuri mitään. Muutenkin huomasin lapsena olevani aika musikaalinen. Vanhempani eivät kuitenkaan jostain syystä antaneet aloittaa soittotunteja, vaikka vuosikausia pyysin että voisinko alottaa piano- tai kitaratunnit. Vois kai sitä nyt aikuisenakin alottaa, mutta en varmasti tulis ikinä niin taitavaksi ku silloin, jos olisin alottanu jo lapsena. Ärsyttää ajatella, että mussa ois ehkä ollu potentiaalia kunnon virtuoosiksi :D
Mikset harrasta omaksi iloksesi? Voi olla, että opitkin paremmin eikä motivaatio lopu.
En ole siteeraamasi henkilö, mutta pystyn hyvin samastumaan siihen tunteeseen, että "muuten vaan" soittelu alkaa ärsyttää, jos on oikeasti musiikillisesti lahjakas ja luonteeltaan kunnianhimoinen. Minua ei ole huvittanut soittaa enää moneen vuoteen ihan vain rämpytelläkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitustaito on jäänyt hyödyntämättä. Mielikuvituksenkin olen tainnut tuhota tylsällä elämällä ja alkoholilla. Masennus ja ahdistus kai vaivaavat myös, toisaalta olen ollut aina taipuvainen melankoliaan ja katastrofiajatteluun. Lapsena ja nuorena kuitenkin tykkäsin kovasti lukea ja kirjoittaa, olin ihan hyväkin. Haaveilin kirjailijuudesta niin kuin kaikki muutkin 15-vuotiaat nörttitytöt.
Olin aina kiinnostunut myös vieraista kielistä ja kulttuureista, halusin kauheasti ulkomaille jo lapsena. Tähän sitten suuntasin opintoni, ja niin sanotusti vituiksi meni. Kiinnostus lopahti jo kauan ennen valmistumista, luontaista lahjakkuutta ei juuri ole. Suomen kieli nyt jotenkin taittuu, mutta en ole koskaan ollut hyvämuistinen enkä lahjakas vieraissa kielissä. Lisäksi inhoan puhumista ja itseni nolaamista. Rahaa ja uskallustakaan ei niin paljon ole, että voisin koko ajan ulkomailla pyöriä.
Olisi pitänyt keskittyä omiin vahvuuksiin eikä siihen, että hikoilee jollakin alalla, joka ei yhtään tunnu omalta. Käytin ihan hemmetin monta vuotta vieraiden kielten opiskeluun, enkä vieläkään osaa edes englantia niin hyvin, että siitä mitään iloa tai hyötyä olisi.
Nyt olen työtön kolmekymppinen.
Törmäsin papereitani järjestellessä ammattikoulun väliarviointiin, jossa opettajani olivat ylistäneet luontaisia taitojani ja motivaatiotani hyvin vuolaasti ja kaikilta oli tullut vahva suositus jatko-opintoihin. En edes muistanut tällaista. Tuo palautti mieleen myös erään jatko-opintoihin valmentavan kurssin, jonka kävin pari vuotta valmistumisen jälkeen. Sain sielläkin opettajalta ylistystä lahjakkuudesta alaan ja suosituksen jatkaa opintoja.
Arvatkaa olenko opiskellut lisää?! No en ole. Junnaan samassa kuopassa kuin 20 vuotta sitten.
Ja miksi? Kunnianhimon puute, epävarmuus, aikaansaamattomuus... Lapsetkin, kun ei ollut aikaa ja voimia vuosiin ajatella itseä. Vuosia olinkin ihan tyytyväinen, enkä muuta kaivannut, mutta nyt vaivaa se epävarmuus ja aikaansaamattomuus, vaikka muutosta elämään haluaisinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi kuulemma tullut huippu suunnittelija, koska testeissä sain täydet pisteet avaruudellinen hahmotuskyky-osiossa.
Mutta Suomessa köyhän yh-äipän lapsella ei ole laisinkaan mahdollisuuksia menestyä, vaan olla mielenterveyskuntoutujan-statuksella. Sairastuinkin jo lukioikäisenä siis mielenterveyshäiriöön, ja pysyvälle eläkkeelle pääsin 32-vuotiaana. Eli tällainen suht tavallinen tarina.
Nuorelle väelle suosittelen ulkomaille hakeutumista, sillä Suomessa on korkeat mielialahäiriö sairastavaisuus luvut. Eniten euroopassa, ehkä koko maailmassa.
Opin kieliä helposti, mutta en keksinyt missä olisin kykyäni hyödyntänyt, kun opettajaksi en missään tapauksessa halua. Lukion opo ehdotti äidinkielenopettajaksi suuntautumista ja minä ehdotin kielenkääntäjäksi opiskelua, mutta opo tyrmäsi koko ajatuksen sillä perusteella, että minun pitäisi opiskella ammatti, jonka sanastoon sitten erikoistuisin eli pitäisi opiskella tuplasti. Olen kiinnostunut eläinten käyttäytymisestä ja olen opettanut kotieläimille monenlaista. Kotini lähellä asuvat luonnoneläimetkin suhtautuvat minuun rauhallisesti. Nyt teen töitä eläinten kanssa, pidän työstäni, mutta palkka on onnettoman pieni.
Minä joudun toisinaan keskeyttämään väittelyn, sillä se toinen osapuoli suuttuu, kun häviää.
Saa oikeasti pelätä. Hän on herraluokkaa, minä alimmista alinta luokkaa. (Väittelykiistaasetalmassa ei huomioida tietokilpailuväittelyä, vaan yhteiskunnallista/poliittista väittelyä. Vastapuoli kannattaa nykyistä sortovaltaa ja kunniakansan haalimista. -Toisaalta minä joskus saan myös hyödyllisiä neuvoja.)
Minä olen itserriittoinen, niin pärjään sikäli muuten vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kuulemma tullut huippu suunnittelija, koska testeissä sain täydet pisteet avaruudellinen hahmotuskyky-osiossa.
Mutta Suomessa köyhän yh-äipän lapsella ei ole laisinkaan mahdollisuuksia menestyä, vaan olla mielenterveyskuntoutujan-statuksella. Sairastuinkin jo lukioikäisenä siis mielenterveyshäiriöön, ja pysyvälle eläkkeelle pääsin 32-vuotiaana. Eli tällainen suht tavallinen tarina.
Nuorelle väelle suosittelen ulkomaille hakeutumista, sillä Suomessa on korkeat mielialahäiriö sairastavaisuus luvut. Eniten euroopassa, ehkä koko maailmassa.
Jos on kiusaaja/loisimishenkinen, ei täältä kannata poistua.
Kun olin nuori ja juuri tullut ylioppilaaksi 1960- ja 70 luvun taitteessa niin ajateltiin, että tietyillä ammateilla ei voi itseään elättää eli niihin ei kandennut satsata.
Koko yliopistoelämä oli lisäksi niin politisoitunutta, että esim jos tulit kovin sen ajan oikeistolaispiireistä niin et voinut edes ajatella mitään taiteisiin liittyvää alaa...
Sitten elämä meni niin kuin meni opintojen ja töiden perässä juoksemiseen vaikka lahjakkuudet olisivat olleet ihan muualla niitä tässä edes mainitsematta.
On sairasta, että täällä odotetaan vuosia, että pääsee johonkin opiskelemaan... Naapurimaassa Ruotsissa pääse heti jonnekin ja jos ala on väärä niin voi itse vetää johtopäätöksen, että tämä ei ole minun alani ja lähteä muille teille...
Kun sitten oltiin tultu 1980 luvulle niin sain minäkin kuulla että laululla ja maalaamisella olisin kuulunut niihin harvoihin, jotka noilla taidoilla olisi voinut itsensä elättää... kehumatta itseänis mitenkään...
Kyllä. Veikkaan, että olisin ollut todella hyvä jollain luonnontieteellisellä alalla. Mutta hoitamaton adhd vesitti sen. Nyt aikuisena kun minulla on lääkitys, olen alkanut opiskella itsenäisesti ja haaveilen voisiko olla mahdollista vielä saada se oma potentiaali todella käyttöön. Vai onko liian myöhäistä.
Musta ois varmaan tullu hyvä muusikko. Oon huomannu, että mulla on luonnostaan tosi hyvä rytmitaju ja sävelkorva, ja osaan esim. soittaa tuntemiani sävelmiä pianolla ihan tuosta vaan (oikealla kädellä), vaikka pianonsoitosta en tiedä juuri mitään. Muutenkin huomasin lapsena olevani aika musikaalinen. Vanhempani eivät kuitenkaan jostain syystä antaneet aloittaa soittotunteja, vaikka vuosikausia pyysin että voisinko alottaa piano- tai kitaratunnit. Vois kai sitä nyt aikuisenakin alottaa, mutta en varmasti tulis ikinä niin taitavaksi ku silloin, jos olisin alottanu jo lapsena. Ärsyttää ajatella, että mussa ois ehkä ollu potentiaalia kunnon virtuoosiksi :D