Lue keskustelun säännöt.
oletteko jättäneet lahjakkuuttanne käyttämättä? miksi?
Onko täällä muita jotka ovat jättäneet lahjakkuuttaan käyttämättä? En nyt hae mitään "musta ois voinu tulla vaikka mitä mutta rento elämä ja kaljanjuonti vei" vaan ihan tosissaan vähän erityisempää, tarkemmin yksilöitävää juttua.
Itse olen todennut että maailma menetti minussa räppärin. Riimiä irtoaa ja runosuoni virtaa vuolaasti, viime viikonloppuna vedin vitsillä freestyleä (ei mikään rap battle van ihan vain taidonnäyte) parin kovemman harrastajan kanssa ja ne jäi katsomaan ihan suu auki.
Fakta on kuitenkin että inhoan räppiä ja kaikkea mikä siihen liittyy. En haluaisikan touhuta siinä scenessä mitään. Myöskään niin musikaalinen en ole että minä hyvää karaoketasoa paremmin osaisin laulaa, säveleen sanoittamista en ole koskaan kokeillut.
Kommentit (480)
Olen todella hyvä piirtämään, mutta piirtäminen ei vaan kiinnosta. Se on todella tylsää nyhräämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sävellän ja sanoitan, soitan ja laulan, haluaisin myös kirjoittaa kirjan ja musta tuntuu, et mä ehkä lahjojen puolesta voisin. Mut jotenkin mikään, mitä mä teen ei oo koskaan julkaisukelpoista.
Jos en saa aikaseks mestariteosta, miks edes yrittää? Jos en voi olla paras, miks ees soittaa, miks ees kirjottaa? Mä kyseenalaistan koko mun olemassaoloa tässä vaillinnaisuudessa. Suunnittelen ilokseni mun hautajaisia, väsäilen huvikseni testamentteja.
Oon pystyttäny valtavan korkeita aitoja itseni ympärille. Niinä harvoina hetkinä, kun haluaisin aitauksesta pois, huomaan et oon vaan rakentanu niistä yksinkertaisesti liian korkeat. Oon itse oman itseni mörkö. Varmaan monella muulla sama tilanne.
Olin yläasteella, arvostetun koulun musiikkiluokalla ja 14-15-vuotiaana äänialani kehittyi kauniiksi ja vahvaksi mezzosopraanoksi. Sain musiikinopettajalta kannustusta ja neuvot alkaa laulutunnit. Tie oli avoin myös musiikkilukioon.
Kerroin vanhemmilleni tästä useampaan otteeseen, koska teininä tarvitsin toki rahaa tunneille sekä vanhempieni apua laulutuntien järjestämiseksi.
Kumpikaan ei tehnyt asian eteen mitään ja niinpä jätin laulamisen ja päädyin toiseen lukioon. En ole laulanut vuosikymmeniin.
Todella ikävää, oon pahoillani että sä et saanut tarvitsemaasi kannustusta. Ehkä tälleen vähän latteasti voisin toivoa, että löydät vielä laulamisesta palkitsevan harrastuksen.
Mielikuvitus, kirjallinen lahjakkuus. Olen kirjoittanut kirjoja ja runoja jo vuosikymmenten ajan mutta en ole uskaltanut antaa muiden kuin läheisten lukea niitä. Myös he, jotka eivät harrasta kirjallisuutta, ovat pitäneet tuotoksistani, joten kai niiden täytyy olla edes jonkin verran kiinnostavia.
Kouluaikanani sain ainekirjoituksesta aina hyviä numeroita.
Mikään erityislahjakas tai kirjallisuuden ihmelapsi en kuitenkaan ole.
Kirjailijan ura on aina ollut haaveammattini. Miksi en ole pyrkinyt siihen?
Olen todella itsekriittinen sekä minulla on huono itsetunto. Vaikka 100 ihmistä lukisi tarinoitani ja 99 pitäisi niistä, itsetuntoni romahtaisi sen yhden, joka ei pitäisi niistä, vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lahjakkuus on liian monihaaraista enkä koskaan osannut päättää mihin osa-alueeseen keskittyisin. Joten kaikki jäi sitten kehittämättä.
Sama täällä. Koulussa keskiarvo oli melkein kympin ja olin hyvä sekä matemaattisissa aineissa että kielissä ja reaaliaineissakin sekä kuvataiteissa. Olin hyvä liikunnallisissa harrastuksissakin ja pääsin sisään useammalle alalle useampaan hyvään yliopistoon. Mensan pääsyrajan olen ylittänyt.
Mutta ihmissuhteissa olen surkea ja itsetuntoni on todella huono. Olen ollut jollain tavalla kroonisesti lievästi masentunut teini-iästä lähtien, mutta tehnyt töitä ja perustanut perheen. Mutta työurani on ollut todella kehno sosiaalisten tilanteiden pelkoni ja huonon itsetuntoni vuoksi.
Omasta mielestäni olen tuskallisen ruma (olen kyllä mitoiltani hoikka) ja ihastun aina johonkin saavuttamattomaan henkilöön, jonka jossain kohtaan, enkä sitten kykene unohtamaan sitä ihmistä jopa vuosikausiin. Elämäni on tuskallista kitkuttamista.
Aivan sama täällä. Kuusi laudaturia, keskiarvo ysin pintaan ja yliopisto käyty erinomaisin arvosanoin. Silti - omasta mielestä aivan paska työura, huono itsetunto eikä edes oikein mitään ideaa työstä mitä todella haluaisi tehdä. Sitten sitä on vaan ajelehtinut niihin töihin joita on saanut. On kyllä perhe ja ihanat lapset. Olen normaali ulkonäöllisesti ja hoikka. Aina on niin ulkopuolinen olo. Elämä on ehkä täälläkin sellaista semi-masentunutta. Olen kuitenkin suorituskykyinen, vaikka enimmäkseen vähän surumielinen.
Musta olisi tullut vaikka kuinka hyvä taidemaalari.
Koulussa oli kaikki aineet kymppejä paitsi biologia ja historia. Liikunta, musiikki ja kuvaamataitokin.
Kaikista lahjakkuuksista matematiikka vei kuitenkin eniten mennessään. Olen saanut luotua jo nuorena menestyksekkään uran arvostetut tutkinnot takataskussa, vaikka masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat välillä tuntuneet esteiltä. Tämän palstan perusteella monella muullakin monilahjakkaalla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Korreloinee lievien autististen piirteiden kanssa?
Kyllästyvää sorttia olen myös.
Aina, kun elämä tuntuu turhalta ja suorittaminen menettää merkityksensä, pohdiskelen, jospa näin vielä yli kolmikymppisenä voisi vaihtaa alaa ja ryhtyä täyspäiväiseksi taidemaalariksi tai kuvanveistäjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin urheilullisesti todella lahjakas, lihasmuisti ja tekniikat kehittyi nopeasti ja olin aina hyvässä kunnossa. Jääkiekkoa halusin mennä pelaamaan jo niin aikaisin kun osaan muistaa, mutta raha oli esteenä sille. Toki ei voi tietää olisiko siitä uraa syntynyt, mutta ainakin pohjat sille oli, niin luonteen puolesta kuin työnteonkin.
Joskus tulee mietittyä, millaista elämä olisi nyt, jos olisin päässyt pelaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lahjakkuus on liian monihaaraista enkä koskaan osannut päättää mihin osa-alueeseen keskittyisin. Joten kaikki jäi sitten kehittämättä.
Sama täällä. Koulussa keskiarvo oli melkein kympin ja olin hyvä sekä matemaattisissa aineissa että kielissä ja reaaliaineissakin sekä kuvataiteissa. Olin hyvä liikunnallisissa harrastuksissakin ja pääsin sisään useammalle alalle useampaan hyvään yliopistoon. Mensan pääsyrajan olen ylittänyt.
Mutta ihmissuhteissa olen surkea ja itsetuntoni on todella huono. Olen ollut jollain tavalla kroonisesti lievästi masentunut teini-iästä lähtien, mutta tehnyt töitä ja perustanut perheen. Mutta työurani on ollut todella kehno sosiaalisten tilanteiden pelkoni ja huonon itsetuntoni vuoksi.
Omasta mielestäni olen tuskallisen ruma (olen kyllä mitoiltani hoikka) ja ihastun aina johonkin saavuttamattomaan henkilöön, jonka jossain kohtaan, enkä sitten kykene unohtamaan sitä ihmistä jopa vuosikausiin. Elämäni on tuskallista kitkuttamista.
Aivan sama täällä. Kuusi laudaturia, keskiarvo ysin pintaan ja yliopisto käyty erinomaisin arvosanoin. Silti - omasta mielestä aivan paska työura, huono itsetunto eikä edes oikein mitään ideaa työstä mitä todella haluaisi tehdä. Sitten sitä on vaan ajelehtinut niihin töihin joita on saanut. On kyllä perhe ja ihanat lapset. Olen normaali ulkonäöllisesti ja hoikka. Aina on niin ulkopuolinen olo. Elämä on ehkä täälläkin sellaista semi-masentunutta. Olen kuitenkin suorituskykyinen, vaikka enimmäkseen vähän surumielinen.
Ei kaikilla ole selvää visiota siitä, millaista työtä haluaa tehdä! Pääasia että viihdyt työssä ja saat tarpeeksi rahaa siitä. Työ on lopunviimein vain elintasoa ylläpitämään, jos sattuu olemaan todella hyvä työporukka ja mieleinen työ ni se on vain plussaa. Keskity elämiseen työn ulkopuolella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehkä ammattia olisi tanssista/voimistelusta/luistelusta saanut, mutta harmittaa etten näitä koskaan lapsena päässyt harrastamaan kunnolla. Uskon, että kehoni olisi sopinut notkeutta ja rytmiä vaativaan lajiin, ja olisin myös nauttinut esteettisyydestä.
Olen liikunnallisesti lahjakas, ollut aina. Saan usein kyselyä siitä, mitä olen harrastanut, kun venyn ja taivun hyvin, pysyn tasapainossa vaivatta ja omaan aukenevat lonkat sekä taipuisat nilkat.
Kirjoittaminen. Vaihdoin toimittajan työt toiseen alaan kymmenen vuotta sitten. Syyt: en päässyt haluamiini hommiin. Samalla työpaikat alkoivat käydä vähiin, median taso laskea (syynä netti, koka söi paperilehtien tulot) ja tuli lapsia kuvioihin.
Joskus mietin, olisiko pitänyt tehdä asiat toisin. Sitä tapahtuu kyllä aika harvoin, koska uusi ala on todella super ja vie erikoisiin paikkoihin. Ero on siinä, että tiedän, etten ole erityisen lahjakas tällä alalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervetuloa vain kaikki kuvataiteilijoiksi.
Kuka tahansa tietenkin osaa tätä hommaa, se on helppoa ja mukavaa. Siksi meitä onkin niin paljon.
Siitä vain kynä käteen ja piirtämään lyijykynällä sitä hevosen päätä, jota kaikki tytöt osaa piirtää.
Sitten voitkin jo alkaa kutsua itseäsi kuvataiteilijaksi.
Olin nuorena todella hyvä koulun telinevoimistelussa. Kaipa minusta hyvä telinevoimistelija olisi tullut.
Opettelin jo nuorena käyttämään Photoshoppia ja olisi kai niitä taitoja voinut kehittää (ja olenkin), mutta että minkälaiseen työhön niillä taidoilla pääsisi, tai no ehkä pääsisikin, mutta veikkaisin suhteita tarvittavan (ja olen huomannut vaativammissa töissä, että ne jotka ovat suhteilla päässeet ilman koulutuksia, ovat olleet aina niitä lapamatoja, vaikka itse en olisi). IT-alalla olen kuitenkin.
Nettisivut tein joskus yläasteikäisenä 2000-luvun alussa, mutten koskaan laittanut niitä nettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä perin isoäidiltäni laulun lahjan, hän oli oopperalaulaja. Harmi vaan perin isältäni mielenterveysongelmat ja masennus pilasi koko elämäni. Jos minusta olisi tullutkin laulaja, olisin varmasti päätynyt huumeiden kautta nuorena hautaan koska en ihan selvin päin olisi pystynyt mitenkään esiintymään.
kyllä löytyy lahjakkuutta ja kuten usella muullakin sen kehittäminen pidemmälle jää töiden varjoon, ei siis riitä aika, sinänsä sääli ja monella alalla pelkästä taidosta ei makseta, pitää olla nimeä ja kontaktia jne ja jos ei ole niin ei ehdi töiden ohella järjestelemäänkään, varsinkin kun en ole sellainen pyrkyri-luonne
Koulukiusaamisesta johtuva itsetunnon murskaus, masennus ja vähättelevät ihmiset ympärillä saivat uskomaan, että en ole mitään. Siitäkään huolimatta, että vielä lukiossa lukuaineet olivat 9-10, ennen kuin lopetin, en uskaltanut toteuttaa itseäni koska eihän minusta mitään tule.
Matalapalkka-alalla alisuoritan ja mietin mitä olisin voinut olla. Ei kai myöhäistä ole vieläkään mutta uskallanko?
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaamisesta johtuva itsetunnon murskaus, masennus ja vähättelevät ihmiset ympärillä saivat uskomaan, että en ole mitään. Siitäkään huolimatta, että vielä lukiossa lukuaineet olivat 9-10, ennen kuin lopetin, en uskaltanut toteuttaa itseäni koska eihän minusta mitään tule.
Matalapalkka-alalla alisuoritan ja mietin mitä olisin voinut olla. Ei kai myöhäistä ole vieläkään mutta uskallanko?
Miksit lopetit? Itseäni kiusattiin koko yläaste ja lukiossa ei hirveästi kavereita ollut, koska en siellä enää luottanut kehenkään. Ja en hemmetissä lopettanut. Yläasteen KA taisi olla 7,4, mutta lukioon menin. Ja sitten niitä matalapalkka-alan töitä, intti, matalapalkka-alan töitä, AMK ja no...ei mitään korkeaa palkkaa, mutta vuosien jälkeen lopulta pääsin edes jotakuinkin mediaanipalkkaan. Ja sijoittaminen auttaa myös, jos palkka ei riitä.
Olen hyvä panomies, mutta kirotun ujouden takia olen jättänyt monta lupaavaa tilaisuutta väliin.
Hyi minkä jälkee tää kommentti pitääkin kirjottaa mutta..joku luova ammatti..laulan, näyttelen hyvin..kirjotan ,runoilen esusukupolvista löytyy kuuluisa suomal.runoilija/kirj.Liputuspäiväkin..ujous esti..myöh.esiintymiskuumekkin.Teen kädentaitoja..työhistoriakin monipuolinen ollut.Nythän ei mitään...työt meni ulos.Kuolemaa,eläkettä odotellen ...teen itselle juttui nautin..kevät vie ulos mökille.
Ihan arjen tasolla monesti aivot ja taidot vajaakäytöllä. Nykytyössä joudun uurastamaan jatkuvasti, mutta erityisempiä taitoja en voi käyttää. Käytännössä en myöskään nykyään enää niin paljon ehdottele ja visioi, koska toimintakulttuuriin kuuluu, että tietyissä asemissa olevat saavat ideoita ja meriittejä nimiinsä. Ellei ole johonkin tehtävään valittu ja keksii hyviä ideoita, niinpä vaan kunnia yleensä menee tehtävään valitulle. Kiitos, muiden loputon sparraaminen ja tukeminen alemmasta asemasta käsin ei enää houkuttele.