Törkein sivuun jättö ever? #reilukerho

Nää on kiehtovia! Lisää kiitos. :P

Nyt jo viisikymppisenä naisena tajuan, että minulle on koko ikäni tehty juuri sitä, mistä tässä ketjussa puhutaan. Jokin ominaisuus minussa ja kaltaisissani täytyy olla, että ryhmän "pääpissis" haluaa dissata ja saa muut mukaansa. Olisko se vähän ihan puhdasta kateutta? Jotakin käsittämätöntä voittamisen halua, vaikka en edes ole missään pelissä mukana. Sellaista, että halutaan osoittaa mikä paikka minulla porukassa on, ja että pitää ikäänkuin nöyrtyä. Löydettäiskö yhteinen tekijä, mikä meissä laukaisee dissaamishalut. Itse huomioin aina uuden mukaantulijan esim. keskustelussa, kohdennan jutun niin, että voin esitellä hänet tai kysyn jotain tyyliin "taisit tulla juuri, satoiko siellä vielä?" Pahiten kiusatut kysyi multa läksyt ala-asteella, joten en mikään kiusaaja ollut enkä ole sitä aikuisenakaan.

Vierailija kirjoitti:

no, tämmönen: Olet kauapungilla ystäväsi kanssa (hyvää, pitkäaikainen ystäväsi), ja sitten parin tunnin kuluttua hän sanoo, että häne menee erään toisen ystävänsä luo viettämään iltaa....

periaatteessa ymmärrän että heillä voi olla joitain asioita joita ton toisen korville ei voi puhua, mutta tuskinpa. Eikö olisi edes kohteliasta sanoa että niin, voithan sinäkin tulla jos sulla ei ole muuta tekemistä...? Oisiko se liikaa odotettu? Mun yksi ystävä oli tämmönen, hajoita ja hallitse-tyyli, ei jakanut ystäviään, vaikka kaikki oltiin samaa ikää jne hyvin muuten oisi tultu toimeen. No, lopetin sen "ystävyyden" muihin myöhemmin ilmenneisiin seikkoihin. Hän oli niin kateellinen mulle, pelkäsi että "vien" hänen muut ystävyyssuhteet, siksi ei päästänyt minua muiden ystäviensä seuraan.

Mä ainakin pidän tietyt kaveripiirit erossa, kun ovat keskenään erilaisia eikä varmaan olisi heillä paljonkaan yhteistä, esim. vanhojen lapsuudenkavereiden kanssa on ihan eri jutut kuin harrastuskavereiden jne. Ei mua ainakaan kiinnostaisi mennä viettämään iltaa kenenkään tuntemattoman kanssa.

Itse asiassa mulla myös on tällainen kaveri joka lyöttäytyy mukaan ja tutustuu kaikkien kaveriensa kavereihin. Hän osaa olla todella hurmaava mutta sitten välit voivatkin mennä poikki jostain pikku asiasta ja alkaa toisen haukkuminen selän takana. En todellakaan kaipaa tällaista draamaa, joten en koskaan pyydä häntä mihinkään missä on muita kavereitani, joista hän ei tunne.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen on kun mut unohdettiin kokonaan ammattikoulun luokkakokouksesta viime kuussa. Olivat kutsuneet mun kaksoissiskon joka oli samalla luokalla kuin mä aikoinaan (valmistuttiin siskon kanssa 2009 eli 10 vuotta sitten) Sisko otti puheeksi tyyliin "Mitä aiot laittaa päälles luokkakokoukseen?" ja olin vähän hämilläni. Sisko päätti sit kysyä siltä järjestäjältä et miks ette kutsuneet mun siskoa ja ne sano että "No kun sun sisko oli lihava silloin. Näyttäisi rumalta kuvassa" Kyllähän se satutti vähän kun joo olin ollut ammattikoulussa ylipainoinen aika paljonkin (painoin 110 kiloa), tosin ammattikoulun jälkeen aloin pudottamaan painoa ja nykyään painan 53kg. Soitin itse sitten tälle järjestäjälle ja käskin katsoa mun facebook profiilin ja sanoin ettei kumpikaan olla tulossa sinne, en sisko enkä minä.

Toinen oli työpaikan virkistäytymis iltamat jonne mua siis ei oltu kutsuttu. Kaikki muut oli, mutta mua ei. Päätin kysyä asiaa kun selvisi seuraavana työpäivänä ja vastaanotto oli muminaa.

En usko tuohon lihavuusjuttuun. Miksi ketään muuta haittaisi toisen ylipaino tai miten joku edes kehtaisi sanoa noin, eikä kukaan nyt noin paljon valokuvista välitä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo viisikymppisenä naisena tajuan, että minulle on koko ikäni tehty juuri sitä, mistä tässä ketjussa puhutaan. Jokin ominaisuus minussa ja kaltaisissani täytyy olla, että ryhmän "pääpissis" haluaa dissata ja saa muut mukaansa. Olisko se vähän ihan puhdasta kateutta? Jotakin käsittämätöntä voittamisen halua, vaikka en edes ole missään pelissä mukana. Sellaista, että halutaan osoittaa mikä paikka minulla porukassa on, ja että pitää ikäänkuin nöyrtyä. Löydettäiskö yhteinen tekijä, mikä meissä laukaisee dissaamishalut. Itse huomioin aina uuden mukaantulijan esim. keskustelussa, kohdennan jutun niin, että voin esitellä hänet tai kysyn jotain tyyliin "taisit tulla juuri, satoiko siellä vielä?" Pahiten kiusatut kysyi multa läksyt ala-asteella, joten en mikään kiusaaja ollut enkä ole sitä aikuisenakaan.

Kateuskortti on vähän väsynyt juttu.

Olin vaihtanut koulua muuton takia ja kutsuin 12-vuotissynntäreilleni kaikki uuden luokan tytöt. Tyypit tulivat paikalle, söivät herkut ja lähtivät kimpassa "muualle". Minua ei otettu mukaan, ja sain kuulla myöhemmin, että tämä minun yksin jättäminen oli sovittu jo etukäteen. Olin todella kiusattu sillä luokalla ja vaihdoinkin takaisin vanhaan kouluuni vaikka koulumatka olikin yli tunnin suuntaansa. Hirveä luokka ja saamaton opettaja, joka ei puuttunut kiusaamiseen (en ollut ainoa) millään tavalla.

Ei varmastikaan törkein ikinä, mutta avautuminen tekee hyvää: Oltiin noin kymmenhenkisellä harrastusporukalla menossa yhteen viikonlopputapahtumaan. Ennakkoon mietittiin, pitäisikö hankkia yhteiset teema-asut, mutta osa piti esitettyjä ideoita liian kalliina ja jätettiin hankkimatta. Kun päästiin paikan päälle, yksi naisista vetäisi laukustaan kasan teemapaitoja, jotka oli painanut itse muilta kyselemättä. Ihan kaunis ja ilahduttava ajatus, kunnes selvisi, että paitoja oli koko muulle porukalle paitsi kahdelle. Me kaksi emme sitten olleetkaan ihan niin tiivis osa ryhmää kuin olimme kuvitelleet. Olipa kivaa viettää viikonloppua porukalla.

Meillä oli työpaikalla loistava ilmapiiri ja oli joskus käyty drinksuilla kaikki. Sitten yhtenä maanantaina hehkutettiin yhden työkaverin, sanotaan häntä vaikka Sirpaksi, mökillä pidettyä viikonloppua johon oli kuulunut avantouintia, puusaunassa saunomista ym. Kun kävi ilmi, että kaikki muut työtoverit olivat olleet olleet paikalla, oloni muuttui hämmentyneeksi ja loukkaantuneeksi. Sirpa taas oli todella vaivautunut eikä kyennyt katsomaan minuun. En vielä tänäkään päivänä tiedä miksi minut jätettiin äkisti ulkopuolelle!

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu aina, että se, että mut jätetään jostakin illanvietosta ulkopuolelle on varma takuu siitä, että ihmisillä on hauskaa... Tai, aina kun olen ollut kaveriporukan kanssa liikkeellä, niin ilta on ollut ihan jees, mutta sitten kun vietetään aikaa niin, että mut on jätetty ulkopuolelle, niin se on suunnilleen paras ilta ikinä, tehdään muistoja, otetaan paljon kuvia ja kaikki on niin eeppistä. :/ Tosi kakalta tuntuu, mutta minkäs teet.

Oletko ihan varma, ettei tässä ole kyseessä FOMO-ilmiö? Siis voihan olla, että kaveriporukalla on aina aivan yhtä hauskaa, mutta sinusta tuntuu kotisohvalla päivityksiä lukiessasi, että nyt kaikilla on ollut ihan supereeppinen ilta. Ja sitten kun olet ihan samanlaisessa illassa mukana, se ei tunnukaan koettuna läheskään yhtä kivalta kuin mitä olet olettanut kuvien ja kertomusten perusteella, että se olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu aina, että se, että mut jätetään jostakin illanvietosta ulkopuolelle on varma takuu siitä, että ihmisillä on hauskaa... Tai, aina kun olen ollut kaveriporukan kanssa liikkeellä, niin ilta on ollut ihan jees, mutta sitten kun vietetään aikaa niin, että mut on jätetty ulkopuolelle, niin se on suunnilleen paras ilta ikinä, tehdään muistoja, otetaan paljon kuvia ja kaikki on niin eeppistä. :/ Tosi kakalta tuntuu, mutta minkäs teet.

Anteeksi, tarkoitukseni ei ole nyt missään nimessä ilkeillä, mutta olisiko mahdollista, että olisit esimerkiksi jotenkin "liian asiallinen", joka sitten vähän jarruttaa muidenkin hauskanpitoa? Olen itse nimittäin todella asiallinen ja jopa varautunut, ja se sitten rauhoittaa muutakin porukkaa. Moni sellainen juttu, joka tekee "parhaan illan ikinä" vaatii spontaanisuutta kaikilta porukan jäseniltä.

Meillä on ainakin työpaikan harrastusporukassa tämä spontaanius yksi tekijä. Istutaan töissä kaffetauolla ja tuumataan, että olispa mukava käydä töiden jälkeen vähän pelaamassa ja sitten päätetään mennä.

Yhdelle porukasta tämä on ongelma ja hänelle olisi pitänyt antaa miettiä ja valmistautua eikä heti samana päivänä, ei hänellä kyllä mitään ole, mutta liian nopeasti tulee. Jos hän lähtee, hän marisee ja säätää lähdön kanssa ja ees taas mennään ja muistuttaa, että ens kerralla ei sitten näitä äkkilähtöjä pliis.

Tai sitten alkaa ajan säätäminen, että jos mentäis ens viikon tiistaina tai keskiviikkona...

Joskus vaan sitten mennään näille exremporeejuttuihin sanomatta mitään.

Teini-ikäisenä koin tuota usein. "Kaverit" tulivat luokseni lainamaan vaatteita, meikkaamaan ja häipyivät  sitten bileisiin johon minua ei ollut kutsuttu.  Kerran yksi kaveri hylkäsi minut Sokokselle kun oikea kaverinsa tuli paikalle. Koulussa taas olin usein yhden päivän välituntibestis jos oikea bestis oli kipeä.

Tämä kaikki on tehnyt minusta vihaisen ja epäluuloisen, näin nelikymppisenä en usko että kukaan viihtyy oikeasti seurassani ja olen 100% varma että ns "ystäväni" haukkuvat minua selän takana.

Monta monituista kertaa ignoorattu koulu aikoina ja jätetty ulkopuolelle, kavereita en ole onnistunut saamaan koulu aikoina, pissikset ja kovikset liittouma

Ammattikoulussa oli kanssa sama juttu. Lähes aikuiset käyttäytyivät samalla tavalla kuin ala ja yläasteella

Aikuis iällä myös ignoorattu, entinen ystävä kanssa ignoorasi kun rupesi seurustelemaan, tyttöjen iltoja ei enää ollut ja tosi harvoin tavattiin enää kahdestaan, aina piti se jätkä raahata joka ainoaan tapahtumaan mukaan kun oltiin kahdestaan.

Olen niin outo enkä osaa jutella ihmisille siksi varmaan

Miehetkään ei ole minusta koskaan olleet kiinnostuneita, vaikka kuinka olisi meikannut ja pukeutunut nätisti jopa mua rumemmat saanut niitä miehiä

Että tällästä

Myös työpaikan juhlissa ignoorattu, toisaalta johtua suurilta osin siitä etten itse niin hirveästi juo,

Törkein sivuunjättö on tapahtunut elämässä, kun muut ovat rikastuneet minun taidoilla ja avulla, ilman että itse olen saanut mitään ☹️

On mennyt täysin usko ihmisiin.

T: pieni merenneito

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo viisikymppisenä naisena tajuan, että minulle on koko ikäni tehty juuri sitä, mistä tässä ketjussa puhutaan. Jokin ominaisuus minussa ja kaltaisissani täytyy olla, että ryhmän "pääpissis" haluaa dissata ja saa muut mukaansa. Olisko se vähän ihan puhdasta kateutta? Jotakin käsittämätöntä voittamisen halua, vaikka en edes ole missään pelissä mukana. Sellaista, että halutaan osoittaa mikä paikka minulla porukassa on, ja että pitää ikäänkuin nöyrtyä. Löydettäiskö yhteinen tekijä, mikä meissä laukaisee dissaamishalut. Itse huomioin aina uuden mukaantulijan esim. keskustelussa, kohdennan jutun niin, että voin esitellä hänet tai kysyn jotain tyyliin "taisit tulla juuri, satoiko siellä vielä?" Pahiten kiusatut kysyi multa läksyt ala-asteella, joten en mikään kiusaaja ollut enkä ole sitä aikuisenakaan.

Kateuskortti on vähän väsynyt juttu.

Ala-asteella kateuskorttia saa käyttää. Ala-asteen ongelmat ovat yleensä kateus, kiusaaminen ja mielipahan kun toinen ei huomio.

Entinen ala asteaikainen ystävä muuttui yläasteen 8 luokilla... Uskoi erään ilkeän tytön valheisiin, mitä olin muka sanonut vaikka en ollut sanonut mitään... Alkoi hengaamaan tämän tytön kanssa ja muuttui ilkeäksi, olin lopun yläastetta täysin yksin ja kiusattu lähes koko koulun toimesta, vaikka en sitä näyttänytkään

Ammattikoulussa sama meno jatkui, tosin syrjimistä ja selän takana puhumista enemmän, pojat yökkäili samalla tavalla kuin ylä asteella

Olipa kiva, olin muutenkin luonteeltani Arka, ujo, enkä helposti tutustunut uusiin ihmisiin

En ymmärrä koskaan ihmisten pohjatonta ilkeyttä ja suoranaista pahuutta

Minua ei lisätty lapseni luokan vanhempien viestiryhmään useista pyynnöistäni huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo viisikymppisenä naisena tajuan, että minulle on koko ikäni tehty juuri sitä, mistä tässä ketjussa puhutaan. Jokin ominaisuus minussa ja kaltaisissani täytyy olla, että ryhmän "pääpissis" haluaa dissata ja saa muut mukaansa. Olisko se vähän ihan puhdasta kateutta? Jotakin käsittämätöntä voittamisen halua, vaikka en edes ole missään pelissä mukana. Sellaista, että halutaan osoittaa mikä paikka minulla porukassa on, ja että pitää ikäänkuin nöyrtyä. Löydettäiskö yhteinen tekijä, mikä meissä laukaisee dissaamishalut. Itse huomioin aina uuden mukaantulijan esim. keskustelussa, kohdennan jutun niin, että voin esitellä hänet tai kysyn jotain tyyliin "taisit tulla juuri, satoiko siellä vielä?" Pahiten kiusatut kysyi multa läksyt ala-asteella, joten en mikään kiusaaja ollut enkä ole sitä aikuisenakaan.

Joissakin ihmisissä on tämä "ominaisuus". Minä olen juuri tällainen, luulin joskus että olen kai sitten niin sosiaalisesti kömpelö, tylsä tms että tätä tapahtuu. Mutta pari kertaa kun kävi niin, että joku kaverin kaveri aloitti tämän sorsimisen heti minut nähtyäni ilman että aukaisin suutani päätin, että täytyy olla vain joku ominaisuuteni että ärsytän naamallani ihmisiä :D

Sittemmin olen hyväksynyt tämän ja nautin yksinolosta ja niistä harvoista ihmisistä, jotka ei tarvi jotain ihmissuhdepelejä ja porukasta ulos jättämisiä :)

En halua kuulostaa ilkeältä, mutta valitettavasti totuus on että esim. vapaa-ajalla vietettäviin illanistujaisiin ja baarireissuihin ei ole mitään velvollisuutta kutsua jotain tiettyä tyyppiä työpaikalta vaan siksi, että ollaan samassa paikassa töissä. Näillä hmisillä luultavasti käy keskustelu arkitasolla muualla kuin työpaikalla, whatsapp, Facebook, puhelin ja saattavat olla ystäviä noin niinku muuten vaikkei sitä työpaikalla toitoteta. Tottakai se sa tuntua pahalta, mutta on hölmöä tehdä olettamus että jokainen elää elämäänsä vain omalla tahollaan.

Esim minä en sen kummemmin tuo ilmi että ollaan kavereita muutaman työkaverin kanssa. Ihan samalla tavalla kohtelen heitä siellä kuin ketä tahansa muutakin työkaveria. Tuntuisi hullulta että joku saattaa pahoittaa mielensä että omalla VAPAA-AJALLAMME nähdään ja pidetään hauskaa. Eikä mun tarvitse selitellä asiaa saati painottaa että meillä juttu luistaa ja tullaan hyvin toimeen työajan ulkopuolella.

Joskus voi olla niin, että sen tietyn työkaverin kans ei yksinkertaisesti olla edes töissä niin samalla aaltopituudella, että halutaan vapaa-ajalla olla yhteydessä. Tai että tiedetään sen säätäminen (yllä mainittu spontaani työporukka ja yhden vaikeus ja sekoilu tehdä juttuja spontaanisti) tai vaikka ylipäinen asiallisuus on semmoista että ei vaan niinsanotusti lähde. Jos mietityttää, voi ja pitää kysyä. Kenelläkään ei silti ole mitään velvollisuutta erikseen alkaa selittää näille henkilöille että miksi he vapaa-ajallaan viihtyvät keskenään. Siis ainakaan ennen kuin tää tyyppi itse kysyy. Näille ei ihan oikeasti ole välttämättä sen kummempaa syytä.

Ikävää se on silloin, kun syrjintä on oikeasti että ihan jokainen on pyydetty nimenomaan työporukasta ei yhtä. Silloinhan se on tahditonta millä tahansa mittapuulla.

Entinen kaveri ilmeisesti arvottaa ihmisiä. Antoi minun vauvalle käytetyn nuhjuisen vaatteen jossa oli pieni reikä ja muiden kaveriensa vauvoille vei uusia merkkivaatteita.

Toisen vauvan kohdalla antoi kassillisen likaisia bodyja/housuja. Oli muuten hirveä katku. Eikös se jos mikä ole suora signaali ettei meidän perheellä ole mitään väliä kunhan näihin "tärkeempin ihmisiin" tehdään vaikutus täysin uusilla vaatteilla.

Olisin minäkin niistä ilahtunut tai vähintään nyt edes puhtaista vauvanvaatteista.