Törkein sivuun jättö ever? #reilukerho

Koulussa valittiin luokan puheenjohtajat äänestyksellä, yksi tyttö ja yksi poika. Pesti ei ollut sinänsä ihmeellinen, taisi sisältää luokan siisteydestä vastaamista ja muuta sellaista. Luokan kovikset olivat sitten päättäneet äänestää kiusallaan minut ja toisen kiusatun positioon. Tiesin toki etten ole suosittujen joukossa, mutta en kyseenalaistanut äänestystulosta. Ajattelin kait että kovikset ovat todenneet pestin olevan niin tylsä että parempi äänestää hikipinkoa ettei itse joudu valituksi. Iloisena ajattelin jo kuinka äitikin ilahtuu kun kerron uutiset. 

Joku kertoi opettajalle mitä oli käynyt, jonka seurauksena opettaja jätti meidät "vitsillä" valitut sivuun äänestyksestä ja järjesti uuden äänestyksen, missä sitten valittiin luokan suosituimmat. Häpeä ja turhuuden tunne oli musertava. 

Olen jo keski-ikäinen ja tämän jälkeen kelvannut puheenjohtajaksi moneen pestiin, mutta edelleen mietin että mitä hittoa tuo opettaja mietti siirtäessään meidät sivuun. Sen lisäksi että tämä oli meille ensin valituille kamala kokemus, olisi ollut myös hyvä paikka opettaa vitsailijoille että äänestäminen ei ole vitsin paikka ja äänestämisellä on seuraukset.

Olin viime kesänä yksillä pienillä kesäjuhlilla, täällä meidän pienellä paikkakunnalla. Ystäväni kanssa on ne kuuluisat ruuhkavuodet, mutta yhteyttä oli pidetty ja nähty toisiamme tosi usein. Hän monesti vannottanut meidän välistä hyvää ystävyyttä. No, näillä juhlilla hän oli kahvilla muutaman muun kanssa ja ajattelin, että käynpä moikkaamassa, kun silloin ei oltu nähty vähään aikaan. Mitäpä tämä? Ei tervehtinyt, vaan ignoorasi minut täysin siinä tilanteessa. Ajattelin, että hän soittaa tai tekstaa selittääkseensä käytöstään, mutta ei ole kuulunut mitään. Kerran soitin, mutta ei vastannut eikä ole soittanut takaisin. Olisi sen ystävyyden voinut vähän tyylikkääminkin lopettaa..

Meillä töissä jätetään aina joku kutsumatta ja jos tuo kutsumatta jätetty ei ole käynyt Instagramissa tykkäämässä juhlien kuvista niin huudellaan kuinka lapsellista se on ettei voi tykätä kuvista jos ei ole itse tullut kutsutuksi.

no, tämmönen: Olet kauapungilla ystäväsi kanssa (hyvää, pitkäaikainen ystäväsi), ja sitten parin tunnin kuluttua hän sanoo, että häne menee erään toisen ystävänsä luo viettämään iltaa....

periaatteessa ymmärrän että heillä voi olla joitain asioita joita ton toisen korville ei voi puhua, mutta tuskinpa. Eikö olisi edes kohteliasta sanoa että niin, voithan sinäkin tulla jos sulla ei ole muuta tekemistä...? Oisiko se liikaa odotettu? Mun yksi ystävä oli tämmönen, hajoita ja hallitse-tyyli, ei jakanut ystäviään, vaikka kaikki oltiin samaa ikää jne hyvin muuten oisi tultu toimeen. No, lopetin sen "ystävyyden" muihin myöhemmin ilmenneisiin seikkoihin. Hän oli niin kateellinen mulle, pelkäsi että "vien" hänen muut ystävyyssuhteet, siksi ei päästänyt minua muiden ystäviensä seuraan.

Meillä oli opiskellessa vuosikurssilla 14 hengen vuosikurssi, josta yksi meni naimisiin ja kutsui häihin kaikki muut paitsi minut. Mitään syytä hän ei kenellekään kertonut, joten loppuopiskeluaika meni niin että sain jatkuvasti kuulla muilta jotain vihjailuja siitä että olin varmasti tehnyt jotain todella törkeää kun minua ei oltu häihin kutsuttu. Jopa siitä vihjailtiin että olisin ehdotellut lesboseksiä tälle naiselle ja ehkä jopa käynyt käsiksikin. Olisi kyllä voinut jonkun perustelun kertoa miksei minua kutsuttu. Ainakin muille jos ei minulle halunnut kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä töissä jätetään aina joku kutsumatta ja jos tuo kutsumatta jätetty ei ole käynyt Instagramissa tykkäämässä juhlien kuvista niin huudellaan kuinka lapsellista se on ettei voi tykätä kuvista jos ei ole itse tullut kutsutuksi.

Tulee mieleen meidän lukioaikaiset "luokkabileet" joihin oli kutsuttu kaikki muut luokalta paitsi minä ja muutama muu vähemmän suosittu. Olin kuitenkin ihan alkuvuodesta syntynyt joten puoli luokkaa kävi minulta vänkäämässä että kävisin Alkossa heidän puolestaan. En ollut kovinkaan halukas lähtemään talvipakkasella kävelemään kolmen kilometrin päässä olevaan Alkoon hakemaan kassikaupalla juomaa. Eli olin siis muiden mielestä todella lapsellinen kun kitisin siitä ettei minua oltu kutsuttu bileisiin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä töissä jätetään aina joku kutsumatta ja jos tuo kutsumatta jätetty ei ole käynyt Instagramissa tykkäämässä juhlien kuvista niin huudellaan kuinka lapsellista se on ettei voi tykätä kuvista jos ei ole itse tullut kutsutuksi.

Nolointa on olla katkera siitä ettei ole saanut toista katkeraksi tai kateelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli opiskellessa vuosikurssilla 14 hengen vuosikurssi, josta yksi meni naimisiin ja kutsui häihin kaikki muut paitsi minut. Mitään syytä hän ei kenellekään kertonut, joten loppuopiskeluaika meni niin että sain jatkuvasti kuulla muilta jotain vihjailuja siitä että olin varmasti tehnyt jotain todella törkeää kun minua ei oltu häihin kutsuttu. Jopa siitä vihjailtiin että olisin ehdotellut lesboseksiä tälle naiselle ja ehkä jopa käynyt käsiksikin. Olisi kyllä voinut jonkun perustelun kertoa miksei minua kutsuttu. Ainakin muille jos ei minulle halunnut kertoa.

Minulla oli myös entisellä työpaikalla työkaveri jolle olin pelkkää ilmaa syystä tai toisesta. Ja aina sain vastailla kysymyksiin "Miksi "Lotta" välttelee sinua?" tai "Onko teillä ollut joku riita?". Ja jotain kummallista vihjailuakin esiintyi. Että olisin pannut "Lotan" miestä tai itse ehdotellut hänelle jotain yms.

Meidän harrastusporukassa on tapana muistaa lahjalla, kun täyttää pyöreitä vuosia tai saa lapsen. Kun esikoiseni syntyi, minua muistettiin. Kun toinen lapseni syntyi muutama vuosi myöhemmin, mitään muistamisia ei kuulunut. Eikä ollut kyllä kyse siitä etteivät tienneet, koska laitoin ryhmän whatsappiin kuvankin vauvan synnyttyä.

Sen jälkeen on porukasta eräs toinenkin saanut lapsen, ja häntä muistettiin lahjalla, joka oli tuplasti kalliimpi kuin se minun saamani. Olin ymmärtäväinen koska hän kärsi pitkään lapsettomuudesta. Nyt kuitenkin vastikään sai eräs neljännen lapsensa ja hänelle kerätään yhtä suurta lahjasummaa!

Tuntuu kipeältä. Vielä kun summan keräämisestä sovittiin tällä viikolla, minulta oikein kysyttiin, että muistettiinhan me sinuakin kun olet lapsia saanut. Vastasin totuudenmukaisesti, että ensimmäisestä muistettiin. Tyypit vaan naureskeli, että se taisi toisen kohdalla vaan unohtua.

Tunnen itseni tosi näkymättömäksi ja mitättömäksi. Olen kuitenkin ollut mukana porukassa jo lähemmäs kymmenen vuotta. Harkitsen vaihtavani porukkaa, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minut on tässä ryhmässä unohdettu.

Törkein sivuunjättö tuli viime sunnuntaina. Oma mieheni kielsi mua osallistumasta appiukkoni isänpäiväjuhliin. Syy oli se että autoon ei mahdu. Mä olisin voinut vaikka kävellä sen kaksi kilometriä.

Vierailija kirjoitti:

Meidän harrastusporukassa on tapana muistaa lahjalla, kun täyttää pyöreitä vuosia tai saa lapsen. Kun esikoiseni syntyi, minua muistettiin. Kun toinen lapseni syntyi muutama vuosi myöhemmin, mitään muistamisia ei kuulunut. Eikä ollut kyllä kyse siitä etteivät tienneet, koska laitoin ryhmän whatsappiin kuvankin vauvan synnyttyä.

Sen jälkeen on porukasta eräs toinenkin saanut lapsen, ja häntä muistettiin lahjalla, joka oli tuplasti kalliimpi kuin se minun saamani. Olin ymmärtäväinen koska hän kärsi pitkään lapsettomuudesta. Nyt kuitenkin vastikään sai eräs neljännen lapsensa ja hänelle kerätään yhtä suurta lahjasummaa!

Tuntuu kipeältä. Vielä kun summan keräämisestä sovittiin tällä viikolla, minulta oikein kysyttiin, että muistettiinhan me sinuakin kun olet lapsia saanut. Vastasin totuudenmukaisesti, että ensimmäisestä muistettiin. Tyypit vaan naureskeli, että se taisi toisen kohdalla vaan unohtua.

Tunnen itseni tosi näkymättömäksi ja mitättömäksi. Olen kuitenkin ollut mukana porukassa jo lähemmäs kymmenen vuotta. Harkitsen vaihtavani porukkaa, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minut on tässä ryhmässä unohdettu.

Tähän voisin vielä lisätä, että elin toisen lapseni syntyessä tähänastisen elämäni köyhintä aikaa. Juuri silloin 100€ lahjakortti lastenvaateliikkeeseen, mitä nyt tälle uusimmalle vauvalle kerätään, olisi ollut oikeasti tarpeellinen.

Kuuden hengen työporukallani oli ikävä tapa osoittaa, että minä en kuulunut joukkoon. Asenne oli se, että "totta kai kaikki tulevat mukaan", mutta se oli vain puhetta.

Porukka halusi aina seistä baaritiskin vieressä, ei missään tapauksessa istua. Sattumoisin minä olin viisitoista senttiä kaikkia muita pitempi, joten seistessäni en kuullut hälinän keskeltä sanaakaan muiden puheesta. Jos yritin saada korvani muiden korvien tasolle, jouduin seisomaan niska köyryssä ja takapuoli pitkällä, mikä sattui selkään ja houkutteli häiriköitä. Sopivan korkuinen baaripalli auttoi, mutta sitten polveni olivat kaikkien tiellä ja seurue päätyi seisomaan minusta etäällä ja lopulta kääntämään minulle selkänsä. Tuoleilla ja penkeillä olisin ollut samankorkuinen kuin muutkin, mutta eikä mennä istumaan.

Kun jättäydyin pois näistä yhteisöllisyydennostatustilaisuuksista, totta kai pitää tulla mukaan. Kun sanoin, etten kuule muiden puhetta, no kyllähän kuulet. Lopulta kukaan ei enää kysellyt, koska asia oli hoidettu järjestykseen niin, ettei kenellekään tullut huono omatunto. Minun valintanihan se oli.

Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista. Siksi ulkopuolisuus tuntuu pahalta. Entisaikojen heimoissa sosiaalinen kuolema johti nopeasti myös fyysiseen kuolemaan, joten tämä on varsin ymmärrettävää.

Sain vauvan ennen muuta kaveripiiriä vaikka emme mitään nuoria olleetkaan, kolmikymppisiä. Tietenkään raskausaikanakaan en jaksanut joka viikonloppu käydä baareissa tai illanistujaisissa, olin kuitenkin päivät töissä ja viikonloppuisin mahani kanssa väsynyt. Toki näin kavereita kahvittelun ja shoppailun merkeissä mutta iltariennot jäivät vähemmälle. Ja kun vauva syntyi, en tietenkään heti jaksanut tai halunnut lähteä iltaisin ulos.

Tällä välin pari hyvää ystävää olivat tutustuneet toisiin pariin ystävääni, ja alkoivat sinkkunaisina hengailla keskenään eivätkä pyytäneet minua enää minnekään mukaan, edes sitten kun lapsi oli jo isompi enkä enää imettänyt. Somesta vaan edelleenkin näen kuinka matkustelevat ja viettävät aikaa keskenään, minua ei koskaan pyydetä mukaan eikä enää kahvillekaan. Minut on siis heivattu porukasta kokonaan, vaikka silloin raskausaikana ja vauvan ollessa pieni silti näin kavereita ja soiteltiin, mutta en iltaisin käynyt bilettämässä.

Elämäntilanteet oli erilaiset, ymmärrän, mutta nyt kun heillä on pieniä lapsia ja minulla jo isompi, satuttaa kun mietin että vain sen takia unohdettiin kun eivät silloin ymmärtäneet etten aina jaksa lähteä mukaan, eipä se niin suuri vaiva olisi ollut laittaa viestiä edes joskus ja kysyä haluanko lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Tätä Mä olen ihmetellyt, että työpaikalla aletaan leikkimään ihmissuhteita.Tutustuin yhteen päällisin puolin samanhenkiseen ihmiseen töissä, jonka kanssa oli paljon yhteisiä elämänkokemuksia, sama ikä jne. Hän itse alkoi ehdotella tapaamisia vapaa-ajalla ja puhui minulle ja muille ”ystävyydestämme”. Itselläni myös oli jo aiemmin muodostunut hyvät suhteet useampaan muuhun työkaveriin. Jossain vaiheessa huomasin että tämä ”ystävä” järjesti selkäni takana illanviettoja muille mutta ei kutsunut minua paikalle. Saattoi kyllä mainita että sitten joskus kun järjestää jotain niin kutsuu minutkin. Tilanne ei paljoa muuten minuun vaikuttanut, koska jokainen saa kutsua kotiinsa ja tutustua keneen haluaa. Mutta tuo kaksinaamaisuus alkoi häiritä siinä määrin, että en enää edes yritä rakentaa mitään syvällisempää yhteyttä. Minusta oudointa on se että hän puhuu minulle ja muille, että kutsun sinut, hänet ja tuon, mutta tosiasiassa kutsuu muut paitsi minut. Sitten muut kysyvät minulta jälkikäteen, miksi en ollut paikalla... kuitenkin ollaan jo yli40v. En siis ymmärrä, mitä hän hakee tällä asetelmalla ja miksi haluaa esittää kaikille kuin olisimme ystäviä. En siis kaipaa kutsua illanviettoon, vaan ihmettelen tällaista kaksoiskoodaamista ja motiivia siihen.

Sen kun tietäisi, mitä näin toimivien ihmisten pään sisällä liikkuu? Mikä motiivi tuommoiseen käytökseen voi ees olla? En ymmärrä. Onko se jotain hajoita ja hallitse -schaibaa, jolla pyrkii kontrolloimaan, ettei itse ole se, joka jää porukasta sivuun?

Vierailija kirjoitti:

Sain vauvan ennen muuta kaveripiiriä vaikka emme mitään nuoria olleetkaan, kolmikymppisiä. Tietenkään raskausaikanakaan en jaksanut joka viikonloppu käydä baareissa tai illanistujaisissa, olin kuitenkin päivät töissä ja viikonloppuisin mahani kanssa väsynyt. Toki näin kavereita kahvittelun ja shoppailun merkeissä mutta iltariennot jäivät vähemmälle. Ja kun vauva syntyi, en tietenkään heti jaksanut tai halunnut lähteä iltaisin ulos.

Tällä välin pari hyvää ystävää olivat tutustuneet toisiin pariin ystävääni, ja alkoivat sinkkunaisina hengailla keskenään eivätkä pyytäneet minua enää minnekään mukaan, edes sitten kun lapsi oli jo isompi enkä enää imettänyt. Somesta vaan edelleenkin näen kuinka matkustelevat ja viettävät aikaa keskenään, minua ei koskaan pyydetä mukaan eikä enää kahvillekaan. Minut on siis heivattu porukasta kokonaan, vaikka silloin raskausaikana ja vauvan ollessa pieni silti näin kavereita ja soiteltiin, mutta en iltaisin käynyt bilettämässä.

Elämäntilanteet oli erilaiset, ymmärrän, mutta nyt kun heillä on pieniä lapsia ja minulla jo isompi, satuttaa kun mietin että vain sen takia unohdettiin kun eivät silloin ymmärtäneet etten aina jaksa lähteä mukaan, eipä se niin suuri vaiva olisi ollut laittaa viestiä edes joskus ja kysyä haluanko lähteä.

Tuo taitaa olla aika yleistä, kun on kaveriporukan ensimmäinen perheellinen. Itse olin kanssa, mutta minut onneksi kutsutaan vielä mukaan kaikkeen hauskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän harrastusporukassa on tapana muistaa lahjalla, kun täyttää pyöreitä vuosia tai saa lapsen. Kun esikoiseni syntyi, minua muistettiin. Kun toinen lapseni syntyi muutama vuosi myöhemmin, mitään muistamisia ei kuulunut. Eikä ollut kyllä kyse siitä etteivät tienneet, koska laitoin ryhmän whatsappiin kuvankin vauvan synnyttyä.

Sen jälkeen on porukasta eräs toinenkin saanut lapsen, ja häntä muistettiin lahjalla, joka oli tuplasti kalliimpi kuin se minun saamani. Olin ymmärtäväinen koska hän kärsi pitkään lapsettomuudesta. Nyt kuitenkin vastikään sai eräs neljännen lapsensa ja hänelle kerätään yhtä suurta lahjasummaa!

Tuntuu kipeältä. Vielä kun summan keräämisestä sovittiin tällä viikolla, minulta oikein kysyttiin, että muistettiinhan me sinuakin kun olet lapsia saanut. Vastasin totuudenmukaisesti, että ensimmäisestä muistettiin. Tyypit vaan naureskeli, että se taisi toisen kohdalla vaan unohtua.

Tunnen itseni tosi näkymättömäksi ja mitättömäksi. Olen kuitenkin ollut mukana porukassa jo lähemmäs kymmenen vuotta. Harkitsen vaihtavani porukkaa, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minut on tässä ryhmässä unohdettu.

Voi harmi et ryhmässä on tuon tason törppöjä. Ei pitäis tehdä tollasta valikointia, että kenen vauvat on muistamisen arvosii ja kenen vähäpätösempii. Kun käytäntö ois kaikkien muistamisten kohdalla sama, ei kenenkään mieltä pahoitettas. Jäikö tilanteesta olo, että he tosiaan oli unohtaneet sen lahjan vai oliko tahallista?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä sellainen tyyppi, joka puhuu koko ajan, kovaäänisesti ja omista asioistaan. Hän tietää kaikesta kaiken, joka alan asiantuntija. Todella rasittava henkilö. Hänellä ei ole minkäänlaista tilannetajua, ei ymmärrä ettei kaikkien (kenenkään) mielestä hänen jatkuva höhötyksensä ja pälätyksensä ole hauskaa. Porukka lähinnä kuuntelee kiusaantuneena ja toivoo, että lopettais jo

En ihan heti voi kuvitella, että hänet kutsuttaisiin vapaa-ajan illanviettoon. Siinä menisi kaikilta ilta pilalle, kun yksi kälättää koko ajan.

Huiii ihan kuin minun entinen kaveri :D mieti kun joutu tuota kaikkea kestämään vapaa-ajalla, työpaikka oli ainoa "turva" minne ei ängennyt väkisin. Onneks on entinen ja silloin ku oli vielä välit niin jouduin valehtelee menojani että sain jonkinlaista hajurakoo ja mielenrauhaa

Vierailija kirjoitti:

Sain vauvan ennen muuta kaveripiiriä vaikka emme mitään nuoria olleetkaan, kolmikymppisiä. Tietenkään raskausaikanakaan en jaksanut joka viikonloppu käydä baareissa tai illanistujaisissa, olin kuitenkin päivät töissä ja viikonloppuisin mahani kanssa väsynyt. Toki näin kavereita kahvittelun ja shoppailun merkeissä mutta iltariennot jäivät vähemmälle. Ja kun vauva syntyi, en tietenkään heti jaksanut tai halunnut lähteä iltaisin ulos.

Tällä välin pari hyvää ystävää olivat tutustuneet toisiin pariin ystävääni, ja alkoivat sinkkunaisina hengailla keskenään eivätkä pyytäneet minua enää minnekään mukaan, edes sitten kun lapsi oli jo isompi enkä enää imettänyt. Somesta vaan edelleenkin näen kuinka matkustelevat ja viettävät aikaa keskenään, minua ei koskaan pyydetä mukaan eikä enää kahvillekaan. Minut on siis heivattu porukasta kokonaan, vaikka silloin raskausaikana ja vauvan ollessa pieni silti näin kavereita ja soiteltiin, mutta en iltaisin käynyt bilettämässä.

Elämäntilanteet oli erilaiset, ymmärrän, mutta nyt kun heillä on pieniä lapsia ja minulla jo isompi, satuttaa kun mietin että vain sen takia unohdettiin kun eivät silloin ymmärtäneet etten aina jaksa lähteä mukaan, eipä se niin suuri vaiva olisi ollut laittaa viestiä edes joskus ja kysyä haluanko lähteä.

Joskus elämä vie ihmisiä eri suuntiin. Oletko sanonut näille ystävillesi, että sinusta olisi kiva lähteä mukaan? Eivät ehkä vain ole tulleet ajatelleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko vähän miettiä, miten on tullut käyttäydyttyä, jos 30-100 ihmistä ei halua kutsua sua tapahtumaan mukaan? Ei ole siis yhden eikä kahden ihmisen mielenpahoittamisesta kyse.

Järjestelyvadtuu kutsuineen on yleensä vain parilla ihmisellä. Jos he eivät kutsu, muut eivät välttämättä edes tiedä ohituksesta.