Antaisitko lapsena anteeksi tämän?

Eli jatkat mitä itse oot kokenut, äitisi jatkaa samaa mitä on kokenut.

Ja sit ihmiset jotka oikeasti haluaa lapsia ei saa. Kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja huom. äitini mielestä tämä ei ollut lapselle mikään isokaan juttu ja hän kuulemma varmasti ymmärtää. Ilmeisesti äitini kuvittelee, että lapselle on vain sanottu, ettei näkeminen sovi.

Ap

Äitisi on kyllä pyhimys. Kuuntelee solvauksia, koittaa aina sovitella. Kuten tässäkin. Äiti koitti lohduttaa sinua

Ei hän lohduttanut, älä vääristele sanojani. Hän TUKI minua, että mulla oli oikeus olla se päivä yksin, eikä tarvitse muuntua miehen virheestä heidän hyväkseen ja taas sorsia sitä, mikä on itselleni tärkeää. Ei sillä etteikö lapsikin olisi tärkeä, mutta on eksi hän äitini mukaan kyllä selviää. Ei tainnut tajuta koko tilannetta, ja mitä lapsi on saanut kestää siksi, mitä äitini taas teki mulle. Jota te ette tiedä.

Ap

Äitisi tukee aina. Asettaa sanansa niin ettet vaan hermostuisi

Nainen on pyhimys

Ei todellakaan asettele, vaan sanoo mitä haluaa ja syyllistää, jos satuttaa sillä. Itse toimii väärin ja syyttää sitä, joka siitä satuttaa itsensä! Nytkin huusin sille puhelimessa täyttä kurkkua miten mies on syypää, eikä äiti ollut millänsäkään. Eihän huutaminen edes suuntautunut häneen. Hyvin sitä kesti. Niin pitääkin.

Ap

Ap

Mitähän rakkauta jaat lapselle? Feikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on ap itsekeskeisyyden multi-huipennut. Kaikissa muissa paitsi itsessä on vikaa :-DDDDD

En ole sanonut, ettei minussa olisi vikaa!!! Missä oon sanonut, ettei mussa ois vikaa!!? Mutta mä en ole tehnyt mitään väärin. Siinä on vissi ero, ja olet hiukan säälittävä, ellet tiedä, millainen ero se on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velvollisuudesta oleva äiti on pahempi kuin ei äitiä ollenkaan.

T. Been there, isä löysi naisen josta tuli mulle äiti joka rakastaa OIKEASTI, eikä niin kuin biologinen äitini jonka olemus huokui että pakko päästä baariin.

No musta huokuu, että pakko saada kehittää itseäni ja olla onnellisempi. Tuleeko se sulle yllätyksenä, että lapsi ei aina lisääkään ihmisen onnellisuutta? Se voi johtua myöskin siitä, millainen parisuhde on, ei lapsesta sinänsä. Siis ei lapsen persoonasta koskaan, mutta lapsesta elementtinä. Jos suhde on paska, lapsikin kärsii, aika usein. Myös, jos vanhemman suhde itseensä on huono, kuten mulla. Sen eteen en ole tehnyt mitään väärin, vaan äitini.

Ap

Mutta ei se LAPSI SITÄ YMMÄRRÄ. Lapsi syyttää itseään ja hänestä vika on hänessä. Sinusta 9vuotiaan nyt vaan tulisi ymmärtää että lapset ovat rasittavia ja äiti ei nyt vaan nauti sellaisesta typerästä seurasta, mutta ei se varsinaisesti ole hänen vikansa.

Niin varmaan syyttääkin. Meillä on kuitenkin perheterapiaa, eli kai se asia joskus selviää. Olimme siellä eilen miehen kanssa kaksistaan. Haukuin miehen siellä aivan täysin lyttyyn.

Ap

HUH miten pitkä ketju taas hetkessä. Ihmiset, tämän täytyy olla provo, ei näin älytöntä ihmistä oikeasti voi olla olemassa. Yleensä jätän nämä ketjut aukomatta, nyt meni eka sivu ennen kuin tajusin, ja kävin lopusta katsomassa vieläkö jaksaa. Ja jaksaa, mutta lopettaa jos ihmiset ei vastaile tai ylläpito bännää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja huom. äitini mielestä tämä ei ollut lapselle mikään isokaan juttu ja hän kuulemma varmasti ymmärtää. Ilmeisesti äitini kuvittelee, että lapselle on vain sanottu, ettei näkeminen sovi.

Ap

Äitisi on kyllä pyhimys. Kuuntelee solvauksia, koittaa aina sovitella. Kuten tässäkin. Äiti koitti lohduttaa sinua

Ei hän lohduttanut, älä vääristele sanojani. Hän TUKI minua, että mulla oli oikeus olla se päivä yksin, eikä tarvitse muuntua miehen virheestä heidän hyväkseen ja taas sorsia sitä, mikä on itselleni tärkeää. Ei sillä etteikö lapsikin olisi tärkeä, mutta on eksi hän äitini mukaan kyllä selviää. Ei tainnut tajuta koko tilannetta, ja mitä lapsi on saanut kestää siksi, mitä äitini taas teki mulle. Jota te ette tiedä.

Ap

Se on lohduttamista kun äitisi sanoi ”no älä siitä murehdi, kyllä se lapsi ymmärtää.”

Niin mutta kun se oli ihan p*rseestä revitty oletus, eikä välttämättä tosiaan mitenkään realistinen lohdutus. Mitäpäs jos äitini todella olisi pitänyt miettiä, että nyt lapsikin särkyy?

Ap

Ja sitten olisit voinut palata ajassa taaksepäin ja nähdä lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Mitähän rakkauta jaat lapselle? Feikkiä.

Ei se ole mitään feikkiä rakkautta lasta kohtaan, että toimii niin, että hän voi kasvaa paremmin, kuin olematta toimimatta niin. Tapaan lasta omien voimieni rajoissa ja toivoisin että voimia olisi enempään, kuin on. Mutta eipä ole. Mutta en ala feikata, että on. Lapselle ei tarvitse sanoa, että silloin kun voimia ei ole en edes halua olla. Mitä se häntä auttaisi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja huom. äitini mielestä tämä ei ollut lapselle mikään isokaan juttu ja hän kuulemma varmasti ymmärtää. Ilmeisesti äitini kuvittelee, että lapselle on vain sanottu, ettei näkeminen sovi.

Ap

Äitisi on kyllä pyhimys. Kuuntelee solvauksia, koittaa aina sovitella. Kuten tässäkin. Äiti koitti lohduttaa sinua

Ei hän lohduttanut, älä vääristele sanojani. Hän TUKI minua, että mulla oli oikeus olla se päivä yksin, eikä tarvitse muuntua miehen virheestä heidän hyväkseen ja taas sorsia sitä, mikä on itselleni tärkeää. Ei sillä etteikö lapsikin olisi tärkeä, mutta on eksi hän äitini mukaan kyllä selviää. Ei tainnut tajuta koko tilannetta, ja mitä lapsi on saanut kestää siksi, mitä äitini taas teki mulle. Jota te ette tiedä.

Ap

Äitisi tukee aina. Asettaa sanansa niin ettet vaan hermostuisi

Nainen on pyhimys

Ei todellakaan asettele, vaan sanoo mitä haluaa ja syyllistää, jos satuttaa sillä. Itse toimii väärin ja syyttää sitä, joka siitä satuttaa itsensä! Nytkin huusin sille puhelimessa täyttä kurkkua miten mies on syypää, eikä äiti ollut millänsäkään. Eihän huutaminen edes suuntautunut häneen. Hyvin sitä kesti. Niin pitääkin.

Ap

Ap

No eikai enää hetkauta yhden hullun huutamiset kun on sitä ikänsä kuunnellut.. naisrukka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja huom. äitini mielestä tämä ei ollut lapselle mikään isokaan juttu ja hän kuulemma varmasti ymmärtää. Ilmeisesti äitini kuvittelee, että lapselle on vain sanottu, ettei näkeminen sovi.

Ap

Äitisi on kyllä pyhimys. Kuuntelee solvauksia, koittaa aina sovitella. Kuten tässäkin. Äiti koitti lohduttaa sinua

Ei hän lohduttanut, älä vääristele sanojani. Hän TUKI minua, että mulla oli oikeus olla se päivä yksin, eikä tarvitse muuntua miehen virheestä heidän hyväkseen ja taas sorsia sitä, mikä on itselleni tärkeää. Ei sillä etteikö lapsikin olisi tärkeä, mutta on eksi hän äitini mukaan kyllä selviää. Ei tainnut tajuta koko tilannetta, ja mitä lapsi on saanut kestää siksi, mitä äitini taas teki mulle. Jota te ette tiedä.

Ap

Se on lohduttamista kun äitisi sanoi ”no älä siitä murehdi, kyllä se lapsi ymmärtää.”

Niin mutta kun se oli ihan p*rseestä revitty oletus, eikä välttämättä tosiaan mitenkään realistinen lohdutus. Mitäpäs jos äitini todella olisi pitänyt miettiä, että nyt lapsikin särkyy?

Ap

Ja sitten olisit voinut palata ajassa taaksepäin ja nähdä lapsen?

No ei, en soittanut hänelle siksi, että voisin nähdä lapsen, minusta se, joka on toiminut väärin pahoittelee ensin ja pytää anteeksi. Sitten voisin miettiä, muutanko omien tarpeitteni järjestystä. Mitä mä sitä sellaisten eteen muuttelen,mjotka eivät välitä minusta? En tiedä, mitä äitini olisi voinut sanoa, että olisin tavannut lasta, soitin hänelle kyllä heti silloin päivällä. Mun paha mieli ois pitänyt ensin palauttaa hyväksi. Ja kohdella niin,metten joudu miettimään, että tehdäänkö mulle taas samoin. Ehkä äidin ois pitänyt soittaa miehelle, ja sanoa, että mun lastani et kohtele tällä tavalla. Mun lasta kohtelet niin, että ajattelet hänenkin tunteitaan. Eli kun kerran tiedät, ettei hän voi kovin hyvin, otat sen huomioon, ja sovit asioista, jos ne muuttuvat. Kysyt, että käykö. Kunnioitat. Kohtelet reilusti ja järkevästi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja huom. äitini mielestä tämä ei ollut lapselle mikään isokaan juttu ja hän kuulemma varmasti ymmärtää. Ilmeisesti äitini kuvittelee, että lapselle on vain sanottu, ettei näkeminen sovi.

Ap

Äitisi on kyllä pyhimys. Kuuntelee solvauksia, koittaa aina sovitella. Kuten tässäkin. Äiti koitti lohduttaa sinua

Ei hän lohduttanut, älä vääristele sanojani. Hän TUKI minua, että mulla oli oikeus olla se päivä yksin, eikä tarvitse muuntua miehen virheestä heidän hyväkseen ja taas sorsia sitä, mikä on itselleni tärkeää. Ei sillä etteikö lapsikin olisi tärkeä, mutta on eksi hän äitini mukaan kyllä selviää. Ei tainnut tajuta koko tilannetta, ja mitä lapsi on saanut kestää siksi, mitä äitini taas teki mulle. Jota te ette tiedä.

Ap

Äitisi tukee aina. Asettaa sanansa niin ettet vaan hermostuisi

Nainen on pyhimys

Ei todellakaan asettele, vaan sanoo mitä haluaa ja syyllistää, jos satuttaa sillä. Itse toimii väärin ja syyttää sitä, joka siitä satuttaa itsensä! Nytkin huusin sille puhelimessa täyttä kurkkua miten mies on syypää, eikä äiti ollut millänsäkään. Eihän huutaminen edes suuntautunut häneen. Hyvin sitä kesti. Niin pitääkin.

Ap

Ap

No eikai enää hetkauta yhden hullun huutamiset kun on sitä ikänsä kuunnellut.. naisrukka.

Narsistia ei häiritse läheistensä pahoinvointi.

Ap

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Siis ei ole todellista, ap on jo kaksi tuntia naputtanut tätä samaa provoaan yhtäperää....

Hanki elämä tai mene hoitoon...

Vierailija kirjoitti:

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Niin no mä en tajua mitä ihmeen iloa joku noista asioista saa? Itselleni kehuttiin vanhemmuuden antaneen lisää iloa elämään? Mitä ihmettä? Itse en ainakaan ole sitä iloa vielä tavoittanut. Mull ilo elämässä merkitsee todellakin iloa, parempaa ja iloisempaa mieltä, hyvyyttä jne. Lapset eivät ole ainakaan sitä tuoneet. En aio syyllistyä siitä, että uskoin ihmisiä, jotka tuskin kiistävät kertomaasi, mutta samalla valehtelevat ympäriinsä, ttä lasten kanssa elämä on parempaa.

Toivottavasti lasten isä ei koe samoin kuin minä, mutta eipä tietenkään, ei kaikki ihmiset ole rikki, vaan he sietävät itsessään esim. vikoja, jopa niin hyvin, että voivat aiheuttaa niitä muillekin. Heitä ei ole moitittu viallisiksi, kun joku muu tekee väärin ja satuttaa heitä.

Ap

Itse sen sanoit. Narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Paljon parempaa rakkautta elämässä kuin sinun typerä rakkaudeton mallisi on tehdä hyvää itselle, sellaisia asioita, joista itse nauttii, se on todellista rakkautta, eikä se, että itsellä on paha olla, mutta viikkaa kuravaatteita, että se pseudo-itse eli lapsi voisi elää hyvää elämää. Samalla lapselle vaivihkaa opetetaan syyllisyyttä siitä, jos kehtaakin ajatella itseään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis ei ole todellista, ap on jo kaksi tuntia naputtanut tätä samaa provoaan yhtäperää....

Hanki elämä tai mene hoitoon...

No elämäni on myrkytetty tällä tilanteella, mihinkään en voi keskittyä, koska tämä tilanne satutti niin pahasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Niin no mä en tajua mitä ihmeen iloa joku noista asioista saa? Itselleni kehuttiin vanhemmuuden antaneen lisää iloa elämään? Mitä ihmettä? Itse en ainakaan ole sitä iloa vielä tavoittanut. Mull ilo elämässä merkitsee todellakin iloa, parempaa ja iloisempaa mieltä, hyvyyttä jne. Lapset eivät ole ainakaan sitä tuoneet. En aio syyllistyä siitä, että uskoin ihmisiä, jotka tuskin kiistävät kertomaasi, mutta samalla valehtelevat ympäriinsä, ttä lasten kanssa elämä on parempaa.

Toivottavasti lasten isä ei koe samoin kuin minä, mutta eipä tietenkään, ei kaikki ihmiset ole rikki, vaan he sietävät itsessään esim. vikoja, jopa niin hyvin, että voivat aiheuttaa niitä muillekin. Heitä ei ole moitittu viallisiksi, kun joku muu tekee väärin ja satuttaa heitä.

Ap

Kyllä minustakin elämä lasten kanssa on paljon parempaa kuin ilman lapsia. Tylsät tehtävät ovat merkityksellisiä, koska ne tekee toisen kasvun hyväksi.

Ihan eri asia se, että onko sen verran itsetuntemusta, että meneekö hyppäämään laskuvarjolla, vaikka pelkää korkeita paikkoja, ihan vain siksi, koska muut ovat kertoneet hypyn muuttaneen elämän paremmaksi tai arrastamaan ratsastusta, vaikka saa siitä allergiaoireita tai hankkkimaan lapsia...

Vaikka toiselle tuottaisi iloa toiset asiat, ja vaikka suitsuttaisi kuinka omien valintojensa puolesta, niin valitettavasti aikuisella ihmisellä on aikuisen ihmisen vastuu: Jos et pidä lapsista, niin älä hanki niitä.

Jos olet hankkinut, niin hoida vastuusi.

Vierailija kirjoitti:

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Vaatteiden viikkaajahan kadehtii lasta, jonka ei tarvitse tehdä asioita, joista ei pidä osoittaakseen rakkauttaan ja siirtää oman asenteensa lapselleen, että elämässä on muka oikein ja hyvää voida pahoin haluamiensa asioiden eteen. Tai siis jos todella haluaa jotain, niin tuskin se pahoinvointi silloin haittaa, mutta jos lapsi haluaa olla onnellinen, niin saatetaan esittää, että perhe tekee onnelliseksi. Jos lapsi sen uskoo, se on virhe. Ei tee. Sinänsä. Lapsen voi tehdä onnelliseksi jokin aivan muu asia, mutta on koteja, joissa lapsia ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat ja onnellisuuden tavoitteluaan halveksitaan ja paheksutaan.

Ap

Onko tää se n-busken altteri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Niin no mä en tajua mitä ihmeen iloa joku noista asioista saa? Itselleni kehuttiin vanhemmuuden antaneen lisää iloa elämään? Mitä ihmettä? Itse en ainakaan ole sitä iloa vielä tavoittanut. Mull ilo elämässä merkitsee todellakin iloa, parempaa ja iloisempaa mieltä, hyvyyttä jne. Lapset eivät ole ainakaan sitä tuoneet. En aio syyllistyä siitä, että uskoin ihmisiä, jotka tuskin kiistävät kertomaasi, mutta samalla valehtelevat ympäriinsä, ttä lasten kanssa elämä on parempaa.

Toivottavasti lasten isä ei koe samoin kuin minä, mutta eipä tietenkään, ei kaikki ihmiset ole rikki, vaan he sietävät itsessään esim. vikoja, jopa niin hyvin, että voivat aiheuttaa niitä muillekin. Heitä ei ole moitittu viallisiksi, kun joku muu tekee väärin ja satuttaa heitä.

Ap

Kyllä minustakin elämä lasten kanssa on paljon parempaa kuin ilman lapsia. Tylsät tehtävät ovat merkityksellisiä, koska ne tekee toisen kasvun hyväksi.

Ihan eri asia se, että onko sen verran itsetuntemusta, että meneekö hyppäämään laskuvarjolla, vaikka pelkää korkeita paikkoja, ihan vain siksi, koska muut ovat kertoneet hypyn muuttaneen elämän paremmaksi tai arrastamaan ratsastusta, vaikka saa siitä allergiaoireita tai hankkkimaan lapsia...

Vaikka toiselle tuottaisi iloa toiset asiat, ja vaikka suitsuttaisi kuinka omien valintojensa puolesta, niin valitettavasti aikuisella ihmisellä on aikuisen ihmisen vastuu: Jos et pidä lapsista, niin älä hanki niitä.

Jos olet hankkinut, niin hoida vastuusi.

Hoidan, hankin miehen, joka hoitaa lapsia. Ja siis ei se ole oma vika, jos itseltä ei ole koskaan kysytty, uskallatko tai haluatko tai pelottaako. Kun et kerran tajua muiden kasvuoloista tuon enempää, niin ei kannattaisi tuota omaa yksinkertaisuuttasi esitellä tuon enempää noilla esimerkeilläsi. On koteja, joissa pakotetaan tekemään samaa kuin joku toinen. Eikä sinun omia tuntemuksiasi kuunnella yhtään. Sun on aivan turha syyllistää minua mistään mun valinnoista, mä olen uhri siinä, kuvitteletko sä, että kukaan hommaa huvikseen maailmaan lapsia kärsiäkseen heistä tai miettiäkseen, miten lapsi kärsii? Oletpa tyhmä ja yksinkertainenidiootti. Et tajua vaikeista kodeista tulevien maailmasta mitään. Mä olisin aina halunnut kuunnella itseäni, mutta se oli kiellettyä. Oma vanhempasi on ollut todella heikko, jos ei ole onnistunut estämään sulta sitä.

Ap