Antaisitko lapsena anteeksi tämän?

Jank jank jank jankutan jälleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista, surullista. 

Yhdeksänvuotiaana sitä antaa vaikka mitä anteeksi. Myöhemmin saattaa tulla viha myös näistä vanhoista asioista, jotka luuli antaneensa anteeksi. Vastauksena siis kysymykseesi: kyllä, 9-vuotias mitä todennäköisimmin antaa sinulle anteeksi. Koko hytäkässä hänhän syyttä itseänsä: ympäristöstään on varmasti nähnyt, että vanhemmat yleensä iloitsevat lastensa näkemisestä. Jos hänen vanhempansa ei iloitse hänen näkemisestään, niin silloinhan hän itse on syypää. Hän on liian tyhmä, ruma, lihava, kamala, kuvottava, hankala, isohampainen... lapsen kehitykselle on vielä tuossa vaiheessa jonkin verran tärkeää ajatella, että vanhemmat osaavat ja ovat oikeudenmukaisia. Jos tulee kärhämää, nin vika on hänessä. siksi alkaa todennäköisesti keksimään itsessään vikoja, joita ei edes ole.

Kiinnostaa  tietää, että kuka ottaa 9-vuotiaasta vastuun, jos hänen isänsä alkaisi kokea  myös tarvetta olla yksin, lukea Self-Help -kirjoja ja pitää vain omista rajoistaan huolta. 

Ihan vinkiksi: On ihan tavallista, että esim. kirpputorikäynnit eivät tuota aikuiselle iloa, jos ne tehdään lapsen kanssa. Se ilo pitää saada siitä lapsen ilosta. Myöskään monet kasvatukseen liittyvät asiat eivät tuota sinänsä iloa: huoneen siivouksesta muistuttaminen, läksyjen tekemisen tarkastaminen, opettaminen siisteyteen ja hygieniaan, yhä uudelleen neuvominen, että ei, et hauku toista tyhmäksi, vaikka hän haukkui sinua toopeksi... Wilman tarkastaminen, eväiden hankkiminen päiväkodin retkelle, kuravaatteiden pesu, vaipan vaihto...

Vanhemmuus on isoksi osaksi tylsyyttä jopa ikäviä hommia. Rakkaus on osittain myös sitä, että ne tekee, koska ne kuuluu vanhemman tehtäviin syyllistämättä lasta niistä.

Niin no mä en tajua mitä ihmeen iloa joku noista asioista saa? Itselleni kehuttiin vanhemmuuden antaneen lisää iloa elämään? Mitä ihmettä? Itse en ainakaan ole sitä iloa vielä tavoittanut. Mull ilo elämässä merkitsee todellakin iloa, parempaa ja iloisempaa mieltä, hyvyyttä jne. Lapset eivät ole ainakaan sitä tuoneet. En aio syyllistyä siitä, että uskoin ihmisiä, jotka tuskin kiistävät kertomaasi, mutta samalla valehtelevat ympäriinsä, ttä lasten kanssa elämä on parempaa.

Toivottavasti lasten isä ei koe samoin kuin minä, mutta eipä tietenkään, ei kaikki ihmiset ole rikki, vaan he sietävät itsessään esim. vikoja, jopa niin hyvin, että voivat aiheuttaa niitä muillekin. Heitä ei ole moitittu viallisiksi, kun joku muu tekee väärin ja satuttaa heitä.

Ap

Kyllä minustakin elämä lasten kanssa on paljon parempaa kuin ilman lapsia. Tylsät tehtävät ovat merkityksellisiä, koska ne tekee toisen kasvun hyväksi.

Ihan eri asia se, että onko sen verran itsetuntemusta, että meneekö hyppäämään laskuvarjolla, vaikka pelkää korkeita paikkoja, ihan vain siksi, koska muut ovat kertoneet hypyn muuttaneen elämän paremmaksi tai arrastamaan ratsastusta, vaikka saa siitä allergiaoireita tai hankkkimaan lapsia...

Vaikka toiselle tuottaisi iloa toiset asiat, ja vaikka suitsuttaisi kuinka omien valintojensa puolesta, niin valitettavasti aikuisella ihmisellä on aikuisen ihmisen vastuu: Jos et pidä lapsista, niin älä hanki niitä.

Jos olet hankkinut, niin hoida vastuusi.

Narsistinen tarve itselläsi vain on muiden kasvun suhteen, että SINÄ olet kasvattanut toisia, et sä välttämättä merkitse heille yhtään mitään.

Ap

Mulle ei ainakaan yksikään kasvattaja aikuiseni merkitse ihmisenä yhtään mitään. Olivat vain lähinnä oman kasvuni esteenä ja haittana lapsuudessani, ja vahingollisia v*tun urpoja. Isoäiti oli poikkeus, niin luonteensa kuin materialistisen hyvän antamisen suhteen. Hänestä on sentään ollut hyötyä asioille, joita tavoittelen.

Ap

Onko ap äitihullun systeri vai sama hullu nyt lapsi sellainen ?

Kiitos isoäitini mulla on vuokrattuna oleva kämppä, kesämökki ja loma-asunto ulkomailla.

Ap

Koska sain isoäidiltäni noin paljon, vanhempien rooli jäi melko minimalistiseksi. Mitä tuon enempää he olisivat voineet antaa minulle? Eivät mitään. Äitini toimi lähinnä esteenä, isä keskittyi onneksi olemaan lähinnä aiheuttamatta vahinkoa mulle.

Ap

Ainoa, mitä vanhemmille jäi annettavaksi olisi ollut henkinen hyvä, mutta koska eivät siihen pystyneet, he eivät ole silmissäni yhtikäs mitään. Mulla on paljon enemmän kuin oikeastaan tartten, enää on henkinen puoli rakentamatta takaisin ehjäksi. Mitä se oli viimeksi kun olin noin 3-vuotias. Siitä alkavat muistikuvani siitä, että minua kohdellaan väärin ja sanotaan mun toimivan väärin, kun suutuin siitä.

Ap

Tai no loma-asunnon sain isältäni, mutta varat siihen tulivat isoäidiltä. Tosin osakkeista kun on kyse, niin isä se myi ne oikeaan aikaan rakentaakseen sen asunnon. Eikä se ole vielä hallinnassani, kuten ei kesämökkikään.

Ap

Aina niin positiivinen, iloinen, "ei puhu kenestäkään pahaa" ap taas maratoonikierroksella. Alkaa taas vihanhallinta olemaan hakusessa.

Ilmiannettu

YLLÄPITO! Poistakaa tämä kivikissan vauhkoaminen täältä.

Mulle tulee hyvä mieli siitä, kun lapsi on onnellinen. Olen onnellinen, kun saan lohduttaa surun tai kiukun pois. Mulle tulee oikeesti hyvä mieli, että nään vaivaa lapsen vuoksi.

Mietinkin sitä, että miten lapsi antaisi tilanteen aidosti anteeksi, eikä silleen lapsi-feikaten, että se tulee sitten kuitenkin vastaan, kun lapsi on aikuinen. Sitäen soisi hänelle. Mua aina huvittaa, kun aikuiset kehittelee mielessään lasten antavan heille anteeksi, vaikka eihän se sitä oo. Lapsi ei vain tajua oikeuksiaan ja luulee, että alistaminen on normaalia elämää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee hyvä mieli siitä, kun lapsi on onnellinen. Olen onnellinen, kun saan lohduttaa surun tai kiukun pois. Mulle tulee oikeesti hyvä mieli, että nään vaivaa lapsen vuoksi.

Niin no kyllä itsellenikin, kunhan me molemmat voimme siinä hyvin. Eli siinä raivon tilassa homma ois vain verottanut minua, enkä kyennyt esittämään, että nyt lapsi saa mitä mies uskotteli olevan ok.

Mulla on vain iso epäusko, että lapsi näyttää pettymystään mulle enää uudestaan, nyt kun olen itse paremmin tasapainossa JA että näyttää sen siten, että käsittelemme tätä asiaa, eikä kiukutellen asian sivusta. Jolloin mun on vaikeaa varmistua, yhdistyykö se tähän vai mitä se olisi. Pelkkää huonokäytöksisyyttä vai mitä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Koska sain isoäidiltäni noin paljon, vanhempien rooli jäi melko minimalistiseksi. Mitä tuon enempää he olisivat voineet antaa minulle? Eivät mitään. Äitini toimi lähinnä esteenä, isä keskittyi onneksi olemaan lähinnä aiheuttamatta vahinkoa mulle.

Ap

Olisi ollut hyvä, kun kaikki olisivat keskittyneet olemaan poissa elämästäsi. Kukaan ei olisi vahingoittanut sinua.

Vierailija kirjoitti:

Aina niin positiivinen, iloinen, "ei puhu kenestäkään pahaa" ap taas maratoonikierroksella. Alkaa taas vihanhallinta olemaan hakusessa.

Vaikeaa olla sanomatta miehestä pahasti, kun ei yhtään kunnioita oikeuksiani. Hänen pitäisi nyt miettiä kasvamista, sille olen valmis antamaan tilaa. Jos näkisin, että sitä esiintyy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska sain isoäidiltäni noin paljon, vanhempien rooli jäi melko minimalistiseksi. Mitä tuon enempää he olisivat voineet antaa minulle? Eivät mitään. Äitini toimi lähinnä esteenä, isä keskittyi onneksi olemaan lähinnä aiheuttamatta vahinkoa mulle.

Ap

Olisi ollut hyvä, kun kaikki olisivat keskittyneet olemaan poissa elämästäsi. Kukaan ei olisi vahingoittanut sinua.

Niin, tai sitten että olisivat itse toteuttaneet sitä, mitä minulta vaadittiin ja mistä mua syytettiin. Eli jos tekee väärin, on itse syypää. Ei se uhri. Mutta ainahan se syypää olinkin minä, jos toinen teki väärin ja siitä suutuin. Pahoittelu olisi ollut ainoa oikea teko suuntaani, missä se viipyy?

Ap

En antaisi anteeksi. Äiti olisi minulle sen jälkeen kuollut.

Vierailija kirjoitti:

En antaisi anteeksi. Äiti olisi minulle sen jälkeen kuollut.

Surisin puolestasi.

Ap

Mä lähinnä mietin, mitä se vaatii tilanteelta, että lapsi antaisi anteeksi, en edes ajattele, etteikö saisi annettua. Mutta se on minusta kiinni, ei lapsesta. Että kiitti, mies, mulla ei muita suruja tässä jo ollutkaan!

Ap