Miksi nuoret naiset eivät viihdy maaseudulla?

Mitä edes tarkoittaa tuo "nuorten miesten ystävinä ja apuna"? Ja viihtyvätkö ne nuoret miehetkään siellä? Ja miksi kaikkien pitäisi viihtyä siellä, eihän kaikki edes voi asua ja työskennellä siellä? Ja miten niin miehen apuna??

Varmaan jotkut viihtyvät, mutta kyllä monen taitaa tehdä mieli opiskelemaan ja silloin täytyy maaseudulta lähteä. En keksi syytä, miksi joku täysin varta vasten maaseudulle lähtisi? Sinne vain synnytään, jos koko suku lähtöisin sieltä... Noh, jotkut downgradevat elämänsä ja muuttaa maalle rauhottumaan. Mutta silloinkin, se elanto tuskin tulee maataloustöistä. En siis ihan täysin ymmärrä alkuperäistä kysymystä?

Maalla ei saa olla rauhassa, ellet asu oikeasti aivan jossain hevonkuusessa 20km päässä naapurista. Muuten kuljet siellä kuin huutomerkkinä ja kaikki menosi huomataan. Pimeän aikaan et voi lähteä lenkille tai minnekään jalkaisin, koska katuvaloja tai jalkakäytäviä ei ole.

Asuimme lapsen vauvavuoden pellonreunassa, jossa ei ollut valoja tai jalkakäytäviä. Perheellämme oli vain yksi auto tuolloin. Kylän keskustaan ei ollut kuin 3 km, mutta yritäpä sitä kävellä maantien reunaa vaunujen kanssa, kun tietä ajavat rekat, paikalliset mopopojat ja mönkijähullut 80km/h. Ainoa lenkkeilymahdollisuus oli n. 1,5km lenkki pihatietä edestakaisin. En ole koskaan tuntenut olevani missään niin jumissa. Lapsen ollessa 1v muutimme kaupungin keskustan lähelle enkä ole katunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vaate- kenkä- ja käsilaukkukauppoja, lattekahviloita, yökerhoja...

Mitä niillä tekee? Turhia kaikki. Koti ja perhe ovat se juttu.

tässä näkee palstan tason. alapeukkuja sille joka on maalla, avioliitossa ja jollaon perhe ja joka on ollut yksiavioinen. nämä on häviävä luonnonvara. nimestään huolimatta palstalaisista sen sijaan suurin osa on sinkkuja homoja biitä ja etelän kaupunkilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muuttanut aikoinani maalta kaupunkiin ja nyt aikuisiällä jouduin valitettavasti työn vuoksi muuttamaan pariksi vuodeksi kaupungista maalle. Kokemukseni perusteella voin sanoa, että ei kaupungin palveluihin ja ihmisiin ja yhteisöllisyyteen tottunut enää kykene sopeutumaan maaseudun autiuteen, kyräilyyn ja tervehtimättömyyteen. Siinä missä mun taloyhtiössä kaupungissa ilman muuta tervehditään kaikkia pihoilla vastaantulevia (vaikka taloyhtiömme on iso, kerrostaloja on 14) ja jutellaankin jotain ohimennen, ei maalla kukaan tervehtinyt, edes kaupan kassa, kun sisään astui. Koska olin vieras, muukalainen. Tervehdykset meni oman kylän ihmisille.

Eniten maalla rassasi ehkä juuri tuo käytöstapojen puute ja kyräily, mutta vaikka ihmiset olisivatkin olleet puheliaampia ja vastaanottavaisempia kuten kaupungeissa, en olisi silti viihtynyt, koska palveluja ei ollut. Mitään tekemistä ei vapaa-ajalla ollut, paitsi kävellä tai juosta maantien reunaa. Seurakunnalla olisi joku rukouspiiri ollut, mutta en perusta sellaisesta.

ilman maalaisliittoa ja kepua maaseutu olisi autioitunut paljon aiemmin eikä suomi olisi asuttu näinkään paljon etelään lukuunottamatta. vieraat olisivat vallanneet tyhjiöt ja suomessa ei tuotettaisi mitään ruokaa eikä paperia eikä yhtään mitään.

Entäpä sitten luonto? Maaseudulla pitäisi olla niin kaunista ja rauhallista. Varmaan niin. Mönkkäreillä ja talvisin moottorikelkoilla päristeltiin, jalan kulkeva sai kyllä varoa mistä suunnasta milloinkin joku tulee päälle. Jääkaapit ja muut kodinkoneet dumpattiin surutta metsään, koska jätepiste oli niin harvoin auki. Että ei se "luonto" niin kaunis ja rentouttava ollut. Luontoa on kaupungissakin, ja jos kaupungissa joku dumppaa luontoon jotain, jätteet korjataan nopeasti pois. Tuossa maaseutukunnassa dumppaaminen oli muodostunut pysyväksi käytännöksi, eikä kunta käynyt korjaamassa pois.

En onnistunut kahden vuoden maalla asumisen aikana löytämään yhtään asiaa, joka olisi paremmin kuin kaupungissa.

Mulla on tismalleen päinvastainen kokemus, mistähän johtuu? Ehkä siitä, että olen melko introvertti. Muutin nuorena kaupunkiin ja ahdistus alkoi melko pian. Kukaan ei tervehtinyt, ei kysellyt, mitä kuuluu, oletko uusi täällä. Bussikuskit saatika kaupan kassat eivät tervehtineet. Tuntui kuin kaikki olisivat syöneet jotain myrkyllistä, aina olivat niin mutruhuulisia. Oli vaikea tutustua ihmisiin. Kävin kahviloissa ja elokuvissa yms. ja olihan se ihan kivaa, mutta en minä sieltä yhtään ystävää saanut. Jatkuva ihmisvilinä, kiire ja melu ahdisti ja vähitellen masensi.

Muutin takaisin maalle, joskaan en omaan kotikylääni, vaan mieheni asuinseuduille. Naapurit tulivat nopeasti tekemään tuttavuutta, lenkillä pysähtyivät ja olivat kiinnostuneita mistä olen kotoisin yms. Naapurit kutsuivat grillijuhliin, lapsensa ylppäreihin, tulivat pistäytymään kakun kanssa. Olen saanut täältä kaksi hyvää ystävää, enempää en kaipaakaan. 

Ei tämäkään mikään onnela ole, on huonojakin puolia. Kaupoissa on huonot valikoimat, ei ole kahviloita, paitsi kivoja pop up-kahviloita ja aivan ihana kesäkahvila. Tapahtumia ei ole kovin paljon, mutta niissä tulee kyllä käytyä ahkerasti, esim. taidenäyttelyissä ja konserteissa. Vanhemmat ihmiset katsovat erilaisia ihmisiä pitkään, nuoremmat eivät. Ihaninta on kun on luonto ihan vieressä, heti kun astun ovesta pihalle, olen keskellä luontoa, eli ei tarvitse erikseen lähteä sinne luontoon. Metsää rakastan, marjastan ja sienestän, lumikenkäilen ja retkeilen, uusin harrastukseni on polkujuoksu. Täällä on myös hienot pyöräilyreitit ja uimaranta parin sadan metrin päässä, unelmana on talo järven rannalla ja oma uimaranta. Ikävintä on tuo kepupolitiikka, täällä hallitsevat kaikkea. Nyt on vissiin tulossa tuulimyllyjä, se pistää miettimään, että jos pitäisi vaihtaa paikkakuntaa. Kaupunkiin en halua, vaikka onhan sielläkin omat hyvät puolensa, minä vain en jaksa sitä härdelliä. En silti ihan korpeenkaan. Moottorikelkkoja olen nähnyt aniharvoin, mönkijöitä vielä harvemmin. Hiljaista on enimmäkseen.

Älkää yleistäkö maaseutua joksikin korpipahaseksi. Jos asuu vaikka 200 asukkaan kylässä, niin naapureita on, usein kyläkoulu jne. ja lapsilla kavereita.

Jos lapsi joutuu pyöräilemään kilsan lähimmälle kaverille, niin voi voi.

Sitten tässä ketjussa on ollut itkutarinoita "mua ei kuskattu mihinkään, äiti käski syömään turvetta samaan aikaan kun kaupunkikaverit chillasi". Mun mielestä nuo on perhekohtaisia.

Itselläni oli 11 km bestiksen luo lapsena, mutta kyllä mua kuskattiin paljon, matkusteltiin perheenjäsenten kanssa, jne.

Eikä mun asioita ainakaan kaikki tiedä, vaikka asun vilkkaassa kylässä. Isommat asiat tietää, kuten montako lasta, minkä ikäisiä, nimet, missä olen töissä jne.

Se on siitä mitä kerrot toiselle, ei kaikkea tartte kertoa.

Mutta se luo turvallisuuden tunnetta kun on osa yhteisöä ja mun asioita tunnetaan. Ainut että kauppareissut venähtää pitkiksi kun tutut tulevat kaupassa juttusille.

Minut kiusattiin omalta kotipaikkakunnaltani pois, ja ihan hyvä niin ettei jäänyt mitään mielihaluja jäädä sinne jumalan selän taakse missä julkiset kulkuneuvot kulkevat äärimmäisen huonosti ja mistä on viimeisen 5 vuoden aikana kuollut kaikki palvelut ja työpaikat. Olin väärää sukua, minut suljettiin oman ikäisen joukosta pois, minusta leviteltiin jos minkälaista juorua, aina olin silmätikkuna ja kaikki tuntuivat tietävän asiani paremmin kuin minä itse. En ole asunut siellä kohta 20 vuoteen ja silti kun käyn katsomassa vanhempiani siellä niin ihmiset joihin törmään tuntevat ja tulevat utelemaan asioita, eikä minulla taas ole aavistustakaan ketä he ovat. Kun kuuntelen vanhempieni ja samalla kylällä asuvan veljeni juttuja niin tuntuu että kaikki pyörii muiden asioiden kyttäämisen ympärillä edelleen. Ei kiinnosta sellainen elämä, vaikka sieltä jollain ihmeellä itselleni sopiva työpaikka löytyisikin.

Tosin, koska kuulun seksuaalivähemmistöön, niin eipä minusta kennellekään 15-vuotiaan tasolle jämähtäneelle maajussille mitään iloa olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minut kiusattiin omalta kotipaikkakunnaltani pois, ja ihan hyvä niin ettei jäänyt mitään mielihaluja jäädä sinne jumalan selän taakse missä julkiset kulkuneuvot kulkevat äärimmäisen huonosti ja mistä on viimeisen 5 vuoden aikana kuollut kaikki palvelut ja työpaikat. Olin väärää sukua, minut suljettiin oman ikäisen joukosta pois, minusta leviteltiin jos minkälaista juorua, aina olin silmätikkuna ja kaikki tuntuivat tietävän asiani paremmin kuin minä itse. En ole asunut siellä kohta 20 vuoteen ja silti kun käyn katsomassa vanhempiani siellä niin ihmiset joihin törmään tuntevat ja tulevat utelemaan asioita, eikä minulla taas ole aavistustakaan ketä he ovat. Kun kuuntelen vanhempieni ja samalla kylällä asuvan veljeni juttuja niin tuntuu että kaikki pyörii muiden asioiden kyttäämisen ympärillä edelleen. Ei kiinnosta sellainen elämä, vaikka sieltä jollain ihmeellä itselleni sopiva työpaikka löytyisikin.

Tosin, koska kuulun seksuaalivähemmistöön, niin eipä minusta kennellekään 15-vuotiaan tasolle jämähtäneelle maajussille mitään iloa olisikaan.

Hohhoijaa.

Siis ikävää että olet joutunut kiusatuksi, mutta niin joudutaan kaupungeissakin, tiedän monta masentunutta ja viiltelevää kaupunkinuorta jotka ovat menneen vuoden aikana olleet luokan eristäminä.

Sitten:mitä pahaa on siinä, että sulta tullaan entisellä kylällä kysymään kuulumisia? Koetko sen v-ttuiluksi? Eikö sulta saa kysyä mitään? Mä oli just lakkiaisissa ja kyllä eniten kysymyksiä mulle tehnyt tyyppi oli kaupunkilainen. Mutta en mä siitä vetänyt hernettä nenääni.

Ihme lumihiutale...

Ehkä naiset nauttivat kerrostaloelämästä, jossa törmää tuon tuostakin sellaisiin ns jännämiehiin: rikollisiin, nisteihin, alkkiksiin ja kaikenlaisiin mahdollisiin sekopäihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut kiusattiin omalta kotipaikkakunnaltani pois, ja ihan hyvä niin ettei jäänyt mitään mielihaluja jäädä sinne jumalan selän taakse missä julkiset kulkuneuvot kulkevat äärimmäisen huonosti ja mistä on viimeisen 5 vuoden aikana kuollut kaikki palvelut ja työpaikat. Olin väärää sukua, minut suljettiin oman ikäisen joukosta pois, minusta leviteltiin jos minkälaista juorua, aina olin silmätikkuna ja kaikki tuntuivat tietävän asiani paremmin kuin minä itse. En ole asunut siellä kohta 20 vuoteen ja silti kun käyn katsomassa vanhempiani siellä niin ihmiset joihin törmään tuntevat ja tulevat utelemaan asioita, eikä minulla taas ole aavistustakaan ketä he ovat. Kun kuuntelen vanhempieni ja samalla kylällä asuvan veljeni juttuja niin tuntuu että kaikki pyörii muiden asioiden kyttäämisen ympärillä edelleen. Ei kiinnosta sellainen elämä, vaikka sieltä jollain ihmeellä itselleni sopiva työpaikka löytyisikin.

Tosin, koska kuulun seksuaalivähemmistöön, niin eipä minusta kennellekään 15-vuotiaan tasolle jämähtäneelle maajussille mitään iloa olisikaan.

Hohhoijaa.

Siis ikävää että olet joutunut kiusatuksi, mutta niin joudutaan kaupungeissakin, tiedän monta masentunutta ja viiltelevää kaupunkinuorta jotka ovat menneen vuoden aikana olleet luokan eristäminä.

Sitten:mitä pahaa on siinä, että sulta tullaan entisellä kylällä kysymään kuulumisia? Koetko sen v-ttuiluksi? Eikö sulta saa kysyä mitään? Mä oli just lakkiaisissa ja kyllä eniten kysymyksiä mulle tehnyt tyyppi oli kaupunkilainen. Mutta en mä siitä vetänyt hernettä nenääni.

Ihme lumihiutale...

En tarkoittanutkaan etteikö kaupungissa tultaisi kiusatuksi, mutta kun tässä kerta on ketju aiheesta miksi naiset lähtevät maaseudulta niin tietysti tarjoan oman syyni. Sehän on tämän ketjun tarkoitus, eikö?

Toiseksi; se että joku minulle tuntematon ihminen tulee kyselemään minulta asioitani, ja ehkä jopa jo tietää niistä (koska sukulaiseni ovat kertoneet) on minusta ahdistavaa. Jos minulle kaupungissa kaupan kanssa alkaa selittämään että niin hei sinähän olet sen ja sen tyttö, ja vieläkös oot sen henkilön X kanssa tekemisissä, ja jaa jaa sulla onkin tämmöiset ostokset ootkin varmaan mummolles menossa kylään niin koen sen liian tuttavallisena. Saatikka sitten jos utelija on ihminen, joka systemaattisesti on tehnyt elämästäni helvettiä ennen poismuuttamistani. Mutta ihmiset ovat toki erilaisia, jotkut haluavat avautua elämästään kaikille, minä taas olen yksityisyydestäni erittäin tarkka. Jos se tekee minusta lumihiutaleen niin olen sellainen ihan mielelläni.

Asun maalla. Ruokakauppaan 3 km, päiväkotiin 700 m, kirjastoauto käy 2 kertaa viikossa. Viihdyn muuten hyvin, mutta mieheni suku on "vähän" liian tunkeilevaa. Kylään tullaan milloin tahansa ja kaikkea arvostellaan.

En viihtynyt. Ihmiset oli Etelä-Savossa kieroja ja kovia juoruamaan. Kaikista oli selän takana pahaa sanottavaa, mutta päin naamaa ei kukaan avannut suutaan. Kysyin kerran naapurilta, miksei hän puhu toiselle naapurille siitä, että harmittaa, kun käyttävät naapurin pihan reunassa koiraansa tarpeilla. Naapuri hämmästeli silmät pyöreänä, että eihän semmoista mennä sanomaan, tulee välirikko. Ilmeisesti fiksumpaa käytöstä on marista asiasta selän takana kaikkien kyläläisten kanssa.

Aika moni veti tuon autokortin pöytään vaikka taajamassa asuvat ajavat autoillaan lyhyitä matkoja,kukaan ei jaksa kävellä kauppaan 500m.

Asun maalla,olen autoton, mutta bussit kulkee.

Pelkäävät susia ja itikoita 😂😂😂

Sassasas kirjoitti:

Aika moni veti tuon autokortin pöytään vaikka taajamassa asuvat ajavat autoillaan lyhyitä matkoja,kukaan ei jaksa kävellä kauppaan 500m.

Asun maalla,olen autoton, mutta bussit kulkee.

Ja missähän tämä paikka sitten on? Ihan normi juttu maalla on se, että bussit kulkee 5-15 kmn päässä koulupäivinä ja vuoroja on yksi aamulla ja toinen takaisin illalla.

Tämä saattaa kirpaista joitain, mutta sanon silti. Maaseudulla ei statuksella ole niin suurta merkitystä kuin kaupungissa ja sitähän nykyään nuorena ja vähän vanhempanakin jahdataan. Onneksi minä olen löytänyt sellaisen naisen jota ei kiinnosta mitä muut ajattelee hänestä, eikä hän ole mitään kenenkään muun vuoksi. Harvinainen.

Vielä ei ole tullut yhtään viestiä, jossa kerrottaisiin, mitä ksi nuorten naisten pitäisi siellä maalla viihtyä kun siellä ei ole mitään heille. Miksi miehet ette mene vaikka Saharaan viihtymään?

Vierailija kirjoitti:

Tämä saattaa kirpaista joitain, mutta sanon silti. Maaseudulla ei statuksella ole niin suurta merkitystä kuin kaupungissa ja sitähän nykyään nuorena ja vähän vanhempanakin jahdataan. Onneksi minä olen löytänyt sellaisen naisen jota ei kiinnosta mitä muut ajattelee hänestä, eikä hän ole mitään kenenkään muun vuoksi. Harvinainen.

Milläs tämä harvinainen ihminen itsensä elättää?

Luulevatko että näyttävät neonvaloissa peremmilta : )))

Vierailija kirjoitti:

Tämä saattaa kirpaista joitain, mutta sanon silti. Maaseudulla ei statuksella ole niin suurta merkitystä kuin kaupungissa ja sitähän nykyään nuorena ja vähän vanhempanakin jahdataan. Onneksi minä olen löytänyt sellaisen naisen jota ei kiinnosta mitä muut ajattelee hänestä, eikä hän ole mitään kenenkään muun vuoksi. Harvinainen.

Maaseudulla statuksella juuri onkin merkitystä! Lääkäri on jumalasta seuraava, eikä ole hetken rauhaa. Naapurin terveydenhoitajan ostoksia kyylätään kaupassa (oijoi, nyt se osti 4 olutta ja rasvaista makkaraa). Papin koko perheen tekemisiä tarkkaillaan, mutta silti pappi on kirkonmies tilanteessa kuin tilanteessa. Veljeni oli maalla pappina 5 vuotta, mutta kyllästyi juuri tuohon statukseen. Kutsumusammatti tai ei, niin urheilukisoja seuraamassa tai kesäteatterin katsomossa se pappikin haluaa olla pelkkä ”katsoja-Matti”.

Kyllähän maallakin töitä on. Toki joudun ajamaan omalla autolla töihin, mutta mielelläni ajelen mukavaa (ja hyväpalkkaista) työtä tekemään 60 km. Toki olisi kiva, jos joku iso kaupunki olisi lähempänä kuin 120 km, niin ehtisi joskus töiden jälkeen vaatekauppaan tai ulos syömään.