Mtv: lapsettomat naiset ovat onnellisimpia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Ei tämä ongelma koske enää nykypolvea koska lapsettomia on yhä enemmän. Olen noin 30v nainen ja ystävistäni iso osa on vapaaehtoisesti (ja pieni osa tahtomattaan) lapsettomia. Kaksi on jo teettänyt sterilisaationkin. En näe siis kovin isoa todennäköisyyttä sille että jäisin yksin ystävien "mummoutuessa". Ja vaikka niin kävisikin niin onhan minulla mies, sisarukset, koira ja koko maailma nähtävänä.

Mihin tahalleen lapseton tarvitsee miestä?

Elämänkumppaniksi

Eikö sellaiseksi riittäisi vaikka kilpikonna?

Eikä sellaisen voisi hankkia myös lapsen sijaan?

Ei. En tahtonut kilpikonnaa, vaan lapsen.

Sinulla on varmasti upea parisuhde, jos kumppanin voi mielestäsi korvata kilpikonnalla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Ei tämä ongelma koske enää nykypolvea koska lapsettomia on yhä enemmän. Olen noin 30v nainen ja ystävistäni iso osa on vapaaehtoisesti (ja pieni osa tahtomattaan) lapsettomia. Kaksi on jo teettänyt sterilisaationkin. En näe siis kovin isoa todennäköisyyttä sille että jäisin yksin ystävien "mummoutuessa". Ja vaikka niin kävisikin niin onhan minulla mies, sisarukset, koira ja koko maailma nähtävänä.

Mihin tahalleen lapseton tarvitsee miestä?

Elämänkumppaniksi

Eikö sellaiseksi riittäisi vaikka kilpikonna?

Eikä sellaisen voisi hankkia myös lapsen sijaan?

Ei. En tahtonut kilpikonnaa, vaan lapsen.

Ja tämä on joku sinun yksinoikeutesi tehdä sen oman tahdon mukaan? Miestä ei saa tahtoa, jos ei halua lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Ei tämä ongelma koske enää nykypolvea koska lapsettomia on yhä enemmän. Olen noin 30v nainen ja ystävistäni iso osa on vapaaehtoisesti (ja pieni osa tahtomattaan) lapsettomia. Kaksi on jo teettänyt sterilisaationkin. En näe siis kovin isoa todennäköisyyttä sille että jäisin yksin ystävien "mummoutuessa". Ja vaikka niin kävisikin niin onhan minulla mies, sisarukset, koira ja koko maailma nähtävänä.

Mihin tahalleen lapseton tarvitsee miestä?

Elämänkumppaniksi

Eikö sellaiseksi riittäisi vaikka kilpikonna?

Eikä sellaisen voisi hankkia myös lapsen sijaan?

Ei. En tahtonut kilpikonnaa, vaan lapsen.

Sinulla on varmasti upea parisuhde, jos kumppanin voi mielestäsi korvata kilpikonnalla!

Tai otettu vain siksi, että halusi lapsen.

Onko nää lapsettomuutta ylistävät naiset vauva-palstalla (!) samoja, jotka nillittää täällä, kun ihmiset juhlivat yhdessä (mm-kultaa)?

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään siitä, että elämässäni on vaihtelevia vaiheita tuomassa. Olen nyt 45 ja lapseni täytti juuri 18, joten sitä ns. omaa aikaa minulla on taas loputtomasti. Tuohon 18 vuoteen mahtuu aivan käsittämätön määrä asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Joskus oli raskaita juttuja ja työlästä nyt tietysti ajoittain ainakin. Silti olen äärettömän kiitollinen, että sain kokea sen kaiken. Päällimmäisenä mielessä on joka tapauksessa ne positiiviset ja iloiset asiat. Lapseni on myös ihan huipputyyppi, hänen kanssa on hauska olla.

Lapsettomat missaavat tämän kaiken eikä vastaavaa kokemusta voi saada mistään muusta. Enkä usko etttä ikävuosina 27-45 olisin kuitenkaan mitään Nobelia saanut, vaan käynyt töissä ja harrastanut, lomilla käynyt matkoilla. Sitä samaa tein koko ajan ja nyt vasta jatkossa teenkin.

Ihan sama se minulle on jos olet halunnut ummehtua kotona kakkavaippoja vaihtamassa ja siivoamassa :) Voithan ynnätä yhteen sen kaiken ajan ja olla kiitollinen siitä, että senkin ajan vietit kontaktissa aidon kakan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassua että lapsettomia ajatellaan itsekkäinä. Sehän tarkoittaa sitä, että lasten tekeminen on jotenkin epäitsekäs teko, jota se ei tietenkään ole. Epäitsekästä olisi adoptoida orpoja Romaniasta.

Tämä. Etenkin miehet levittävät siementään joka kohtuun, vaikka maailmassa on paljon adoptiota odottavia lapsia. Kaikilta miehiltä tulee vain vastaus, että lapsen pitää olla oma. Miksi ihmeessä?

Koska oma biologinen lapsi on suuremmalla todennäköisyydellä terveempi ja hyvinvoivampi (siihen voi raskausaikana jonkin verran vikuttaa) ja omaan biologiseen lapseen lähes poikkeuksetta kiintyy adoptiolasta syvemmin, samoin lapsi kiintyy syvemmin biologisiin kuin adoptiovanhempiin. Tämö ei tee adoptiosta huonompaa tai epäeettisempää vaihtoehtoa tosella. Mutta enemmän arpapeliä ja siten epämieluismman vaihtoehdon. -nainen

Vierailija kirjoitti:

Onko nää lapsettomuutta ylistävät naiset vauva-palstalla (!) samoja, jotka nillittää täällä, kun ihmiset juhlivat yhdessä (mm-kultaa)?

Ai lapsiperheetkö ne siellä Mantalla polski?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

Ei tämä ongelma koske enää nykypolvea koska lapsettomia on yhä enemmän. Olen noin 30v nainen ja ystävistäni iso osa on vapaaehtoisesti (ja pieni osa tahtomattaan) lapsettomia. Kaksi on jo teettänyt sterilisaationkin. En näe siis kovin isoa todennäköisyyttä sille että jäisin yksin ystävien "mummoutuessa". Ja vaikka niin kävisikin niin onhan minulla mies, sisarukset, koira ja koko maailma nähtävänä.

Mihin tahalleen lapseton tarvitsee miestä?

Elämänkumppaniksi

Eikö sellaiseksi riittäisi vaikka kilpikonna?

Eikä sellaisen voisi hankkia myös lapsen sijaan?

Ei. En tahtonut kilpikonnaa, vaan lapsen.

Sinulla on varmasti upea parisuhde, jos kumppanin voi mielestäsi korvata kilpikonnalla!

No mun tapauksessa ei voinut korvata kilpikonnalla, kun tarvitsin miestä lapseni biologiseksi isäksi, taloni rakentajaksi ja ylipäätään miehisiin hommiin, en seuraneidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät mitään mistään tiedä.

Kuten ei tiedä nekään jotka ovat niitä lapsia tehneet...Kummallakaan ryhmällä ei ole sitä kokemuksellista vertailupohjaa mitä se on onni olisi ilman lapsia tai jos niitä lapsia olisi.

Kyllä minä ihan olin lapseton 35 vuotta ennenkuin olinkin sitten lapsellinen. Merkityksetöntä elämää oli ennen lapsia.

Mutta toi onkin niin säälittävää. Pitäisin elämääni todella kurjana jos elämäni ainut merkitys olisi lapset, todella surullista että ei ole omaa elämää. Lapset kun ei ikuisesti pyöri sinun helmoissa.

Tää on muuten hassu väite. Tyttäreni tuli melkein heti raskaaksi, kun muutti kotoa pois. Ja lastenlapsia tulee aina vaan lisää! Eli nyt näyttäisi siltä, että niitä lapsia "pyörii ikuisesti helmoissa".

Mitä nyt tuolla vanhainkodissa ja kotona tavattoman moni vanhempi odottaa, että ne lapset edes joskus kävisi tai edes soittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse tykkään siitä, että elämässäni on vaihtelevia vaiheita tuomassa. Olen nyt 45 ja lapseni täytti juuri 18, joten sitä ns. omaa aikaa minulla on taas loputtomasti. Tuohon 18 vuoteen mahtuu aivan käsittämätön määrä asioita, tapahtumia ja ihmisiä. Joskus oli raskaita juttuja ja työlästä nyt tietysti ajoittain ainakin. Silti olen äärettömän kiitollinen, että sain kokea sen kaiken. Päällimmäisenä mielessä on joka tapauksessa ne positiiviset ja iloiset asiat. Lapseni on myös ihan huipputyyppi, hänen kanssa on hauska olla.

Lapsettomat missaavat tämän kaiken eikä vastaavaa kokemusta voi saada mistään muusta. Enkä usko etttä ikävuosina 27-45 olisin kuitenkaan mitään Nobelia saanut, vaan käynyt töissä ja harrastanut, lomilla käynyt matkoilla. Sitä samaa tein koko ajan ja nyt vasta jatkossa teenkin.

Olen lapseton ihan samasta syystä kuin sinä hankit lapsia; tykkään kun elämässä on eri vaiheita. On vaiheita jolloin olen keskittynyt paahtamaan uraa käytännössä 24/7 kun rauta oli kuumaa, Suomessa kävin silloin pari kertaa kuussa katsomassa että kämppä on paikoillaan ja moikkaamassa miestä, suurimman osan ajasta olin Tukholmassa.

Näiden aikojen vastapainoksi on ollut aikoja jolloin olen ollut parhaimmillaan kolmekin vuotta poissa aktiivisesta työelämästä ja tehnyt vain sen verran kuin etänä läppäriltä voin. Vietettiin 2 vuotta merellä purjehtien ja yksi vuosi muuten vaan rinkka selässä reissaten. Samalla ehti opiskella kieliä, lukea paljon, opetella joogaamaan, saada paljon uusia tuttavia jne.

On ollut vaiheita jolloin olen keskittynyt johonkin harrastukseen ja se on saattanut viedä minut toiselle mantereelle. Surffaamisessa minusta ei ikinä tullut kovin hyvä silti, mutta tulipahan yritettyä. Olen saanut kampanjoida ja tehdä työtä asioiden eteen jotka ovat itselle tärkeitä - välillä kokonaan ilman palkkaa, mikä tuskin lapsiperheessä onnistuisi. Olen ollut mukana perustamassa järjestöä jonka toiminnasta olen ylpeä. En varmasti ole kokenut samanlaisia onnen tunteita lapsen kasvusta jne kuin sinä, mutta tässä vaiheessa elämää se on yksi hailee ja päällimmäisenä on kiitollisuus kaikesta mitä on pystynyt kokemaan. Kohta varmaan tähän tulee joku inttämään että "kyllä lapsenkin kanssa voi matkustaa ja vauvan voi laittaa reppuun kun lähtee ratsastamaan Mongoliaan jne"

Mihin tahalleen lapseton tarvitsee miestä?[/quote]

Kumppaniksi, ystäväksi, rakastajaksi, ihmiseksi jonka kanssa jakaa elämän merkityksellisiä hetkiä. Jos ajattelet miestä pelkkänä lapsentekokoneena ja isähahmona, et taida tietää mitään aidosta, onnellisesta parisuhteesta.

Voin hyvin kuvitella, että olisin onnellisempi ilman lapsia. Ainakin itse olen kokenut, että lasten kasvattamiseen liittyy niin paljon negatiivisiakin tunteita (syyllisyyttä, voimattomuutta, jaksamattomuutta, pelkoa jne.), että elämä ilman lapsia olisi tasaisempaa ja sitä kautta onnellisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko nää lapsettomuutta ylistävät naiset vauva-palstalla (!) samoja, jotka nillittää täällä, kun ihmiset juhlivat yhdessä (mm-kultaa)?

Ai lapsiperheetkö ne siellä Mantalla polski?

Ihmiset juhlii eri tavoin. Nostat nyt vaan esille yhden tavan juhlia. Mantalla kännissä polskivat ei varmasti vieneet seuraavana aamuna lapsia tarhaan ja menneet itse töihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hassua että lapsettomia ajatellaan itsekkäinä. Sehän tarkoittaa sitä, että lasten tekeminen on jotenkin epäitsekäs teko, jota se ei tietenkään ole. Epäitsekästä olisi adoptoida orpoja Romaniasta.

Tämä. Etenkin miehet levittävät siementään joka kohtuun, vaikka maailmassa on paljon adoptiota odottavia lapsia. Kaikilta miehiltä tulee vain vastaus, että lapsen pitää olla oma. Miksi ihmeessä?

Miksi ihmisellä joka ei edes kykene huolehtimaan jälkikasvustaan olisi suurempi oikeus lisääntyä kuin ihmisellä joka haluaa ja kykenee lapsensa hoitamaan? Olen nainen ja minulle kelpaa huollettavavaksi ainoastaan oma biologinen jälkikasvuni.

Vierailija kirjoitti:

Mihin tahalleen lapseton tarvitsee miestä?

Kumppaniksi, ystäväksi, rakastajaksi, ihmiseksi jonka kanssa jakaa elämän merkityksellisiä hetkiä. Jos ajattelet miestä pelkkänä lapsentekokoneena ja isähahmona, et taida tietää mitään aidosta, onnellisesta parisuhteesta.

Miksi tuhlata hyviä miehiä seuraneideiksi?

Vierailija kirjoitti:

Kun olin pieni, äiti sanoi minulle usein että olen hänen suurin onnensa.

Minun adoptioäitini sanoi usein, että olen hänen elämänsä virhe.

Siis oikeasti, en provoa. Tältä pohjalta olen sitten tullut itse äidiksi, ja käynyt läpi omaa lapsuutta samalla, kun olen kasvanut omaan äitiyteen. Koko ajan sisintäni repii ristiriidat: onko minulla tähän oikeasti edes oikeutta? Synnyttää lisää juurettomia lapsia (ei yhteyttä bio- eikä adoptiosukuun), olla äiti vaikka olen rikkinäinen ihminen. Voinko todella olla tätä ja olla samaan aikaan itse äitieni hylkäämä?

Pyöritän perhearkea välillä yksin, sillä mieheni luo uraa. Annan sen hänelle, koska minusta ei ole työelämään. Samalla yritän kasvattaa lapsiani niin, että he näkisivät maailman avoimena paikkana heille, ja niin, että he uskaltaisivat unelmoida ja ajatella, että mikä vain on mahdollista.

Olen ilman omia tukiverkkoja, ja huomaan että olen mieluumminkin ilman niitä ja ilman kavereita, sillä ajaudun kerta toisensa jälkeen kuuntelijan ja tukijan rooliin. Enää en jaksa. Tämä on minun elämäni, minä en tue enää muita kuin omiani. Minä olisin ansainnut saada rakkautta ja tukea lapsena, mutta se sijaan kasvatin itse itseni ja olin aikuisuuden kynnyksellä mielenterveysongelmainen raakile joka ei edes osannut olla ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät mitään mistään tiedä.

Kuten ei tiedä nekään jotka ovat niitä lapsia tehneet...Kummallakaan ryhmällä ei ole sitä kokemuksellista vertailupohjaa mitä se on onni olisi ilman lapsia tai jos niitä lapsia olisi.

Kyllähän lapsia hankkineet ovat kokeneet sen millaista on elää ilman lapsia. Harvalla ne muksut teininä jo tupsahtaa mukaan kuvioihin. Vaikka tiedetään lapsettomuuden edut, silti osa ihmisistä päättää hankkia lapsia.

No ei se kyllä ihan näin ole. Olen 47-vuotias lapseton. Täytyy sanoa, että minun elämäni 25-vuotiaana lapsettomana oli täysin erilaista mitä tänään. Silloin juostiin festareilla, baareissa jne. nyt en jaksa edes valvoa yli yhdentoista. Kyllä elämä muuttuu iän mukana, joten et sinä tiedä millaista on 47-vuotiaan lapsettoman elämä.

Mutta voisit juosta festareilla ja baareissa halutessasi. Onko lapsettomuus tekosyysi antaa itsensä tupsahtaa vai miten ajattelet tämän ikäänrymisesi muuttaneen elämääsi lapsettomana? Vai tarkoitatko, että kadut nyt valintasi kun ei muutenkaan jaksa riekkua?

Voin toki ja niin voi lapsellinenkin. Se vaan on ihan luonnollista, että kun ikää tulee, niin elämä vähän tuppaa hidastumaan. Nyt nautin enemmän omasta mökistä, saunasta ja merestä viikonloppuisin, kuin baareissa käymisestä. En todellakaan kadu valintaani, en ole koskaan halunnut lapsia enkä niitä nytkään haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät mitään mistään tiedä.

Kuten ei tiedä nekään jotka ovat niitä lapsia tehneet...Kummallakaan ryhmällä ei ole sitä kokemuksellista vertailupohjaa mitä se on onni olisi ilman lapsia tai jos niitä lapsia olisi.

Et ole järin viisas etkä looginen. Tottakai minulla on kokemusta molemmista. Olin lapseton nainen 29-vuotiaaksi asti. Siitä eteenpäin äiti, ja nyt vielä mummo. Ja voin sanoa, että olen sitä onnellisempi mitä enemmän on lapsia ja lastenlapsia. Ja lemmikkejä vielä päälle. Lapsettomana sain elää itsekästä elämää tuhlaillen ja matkustaen, mutta olisihan se ollut pidemmän päälle tylsää.

Tämä on vanhempien älyttömin kestoargumentti. Vertaapa 29-vuotiasta itseäsi 87-vuotiaaseen Äiti Theresaan, mielestäsi olisitte yhtä kypsiä, koska velat eivät ilmeisesti enää kehity kolmenkympin jälkeen? Että vanhemmuus on ainoa asia, joka kasvattaa ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko nää lapsettomuutta ylistävät naiset vauva-palstalla (!) samoja, jotka nillittää täällä, kun ihmiset juhlivat yhdessä (mm-kultaa)?

Ai lapsiperheetkö ne siellä Mantalla polski?

Nyt taisi osua ja upota ihan kirjaimellisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät mitään mistään tiedä.

Kuten ei tiedä nekään jotka ovat niitä lapsia tehneet...Kummallakaan ryhmällä ei ole sitä kokemuksellista vertailupohjaa mitä se on onni olisi ilman lapsia tai jos niitä lapsia olisi.

Et ole järin viisas etkä looginen. Tottakai minulla on kokemusta molemmista. Olin lapseton nainen 29-vuotiaaksi asti. Siitä eteenpäin äiti, ja nyt vielä mummo. Ja voin sanoa, että olen sitä onnellisempi mitä enemmän on lapsia ja lastenlapsia. Ja lemmikkejä vielä päälle. Lapsettomana sain elää itsekästä elämää tuhlaillen ja matkustaen, mutta olisihan se ollut pidemmän päälle tylsää.

Tämä on vanhempien älyttömin kestoargumentti. Vertaapa 29-vuotiasta itseäsi 87-vuotiaaseen Äiti Theresaan, mielestäsi olisitte yhtä kypsiä, koska velat eivät ilmeisesti enää kehity kolmenkympin jälkeen? Että vanhemmuus on ainoa asia, joka kasvattaa ihmisiä?

Ei varmasti ainoa, mutta ehdottomasti parhain kasvattaja on omat lapset.