Mtv: lapsettomat naiset ovat onnellisimpia

Ne kaikki vuodet on ihania viettää omien läheisten perheenjäsenten, eli niiden lapsien kanssa. Aika moni vela kertoo olevansa läheinen ystäviensä ja sisarustensa kanssa. Miksi on niin vaikeaa tajuta, että ihan samalla lailla, ja vielä syvemmin lapsellinen ihminen on läheinen läpi elämän myös omien lastensa kanssa? Ei ne ole kuin ohikiitävän hetken pieniä ja hoidettavia, mutta iloa näistä ihmissuhteista on läpi elämän.[/quote]

Minulle riittää että on läheinen elämänkumppanin kanssa ja muita en tarvitse. En tarvitse laumaa ihmisiä, niin kuin lammas laumaa ympärilleni vaan yksi riittää. Olen erakko enkä tarvitse laumaa ympärilleni enkä ole laumasielu ollut koskaan että tarvitsisi tehdä toisten perässä. Häiriinnyn ja kärsin liika ihmisitä ja metelistä ja rakastan yksinoloa välillä. Stressaannun jos en saa olla yksin välillä. On ihanaa viettää yksin aikaa ja harva sitä ymmärtää jolla pitää olla koko ajan jotain seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät mitään mistään tiedä.

Kuten ei tiedä nekään jotka ovat niitä lapsia tehneet...Kummallakaan ryhmällä ei ole sitä kokemuksellista vertailupohjaa mitä se on onni olisi ilman lapsia tai jos niitä lapsia olisi.

Et ole järin viisas etkä looginen. Tottakai minulla on kokemusta molemmista. Olin lapseton nainen 29-vuotiaaksi asti. Siitä eteenpäin äiti, ja nyt vielä mummo. Ja voin sanoa, että olen sitä onnellisempi mitä enemmän on lapsia ja lastenlapsia. Ja lemmikkejä vielä päälle. Lapsettomana sain elää itsekästä elämää tuhlaillen ja matkustaen, mutta olisihan se ollut pidemmän päälle tylsää.

Minusta on hassua että lapsettomia ajatellaan itsekkäinä. Sehän tarkoittaa sitä, että lasten tekeminen on jotenkin epäitsekäs teko, jota se ei tietenkään ole. Epäitsekästä olisi adoptoida orpoja Romaniasta.

En pidä lapsettomia naisia sen itsekkäämpänä kuin äitejäkään, mutta sitä en ymmärrä, mikä tarve näillä vela-ihmisillä on julistaa, kuinka ovat älykkäämpiä, onnellisempia ja kaikin puolin parempia ihmisiä.

Missä he sellaista julistavat? Onnellisuudesta kertoo ihan tutkimus.

Niin kertoo, tutkimus kertoo sen että perheelliset ovat veloja onnellisempia vanhetessaan. Aloitus julistaa "lapsettomat ovat onnellisempia" tarkentamatta missä elämänvaiheessa. Väärä julistus, miksi siihen on tarvetta? Alkaako oma valinta kaduttaa vai miksi sitä pitää markkinoida parempana? Kun ei tutkitusti ole sen parempi valinta kuin äitiys. Ainakaan onnellisuuden kannalta.

Tietenkään vapaaehtoisesti lapseton tuskin olisi sen onnellisempi saadessaan lapsia. Muttei myöskään lapsettomuuden ansiosta äitejä onnellisempi. Lapsia toivova taas on usein kaikista onnettomin jäädessään tahattomasti lapsettomaksi. Ja ne perheelliset naiset ovat kaikista onnellisimpia vanhetessaan. Keskimäärin. Näin kertoo tutkimuskin.

-eri

En tiedä voiko tuon tutkimustuloksen tulkita muutenkin, mutta eikö tuo nyt viittaa siihen että nainen on onnettomimmillaan kun hänellä on pieniä lapsia?

Lapseton nainen on onnellinen (paitsi jos lapsettomuus ei ole vapaaehtoista), ja vanha äiti on onnellinen. Siis pikkulapsiarjessa elävä on kaikkein onnettomin, ja lopulta aika kultaa muistot (joita ei unenpuutteesta johtuen muuten juurikaan ole!).

Vela ilmoittautuu palvelukseen. Muutama pohjustava seikka aiheeseen liityen:

1. Yleisesti ottaen en voi sietää lapsia. Pitäkää ne kaukana minusta kiitos.

2. Geeneillä on merkitystä, koska voin kuitenkin sietää sukulaislapsia määräaikaisesti

Helppo allekirjoittaa että olen lapsettomana onnellisimmillani. Nykyisiin kokemuksiini perustuen olisin todella onneton jos minulla olisi lapsia. Ja onnettomia olisivat ne lapsetkin, minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää lapsettomuutta ylistävät naiset vauva-palstalla (!) samoja, jotka nillittää täällä, kun ihmiset juhlivat yhdessä (mm-kultaa)?

Ei ainakaan kaikki. Minä juhlin MM-kultaa mutta en halua lapsia. Ja kyllä, haluan lukea suomen suosituinta vauvapalstaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnes ovat yli 40 v,  kunnes ystävät tulevat mummoiksi tai itseä vanhemmat sukulaiset kuolevat yksi toisensa jälkeen, eivät lapsettomat ole enää onnellisimpia.

t. katkera yh-mamma, jolla ei ole kavereita, eikä sitä miestäkään ole löytynyt. Ja nuorin lapsikin toi kotiin tyttöystävän sijaan poikaystävän.

Kuopukseni on tyttö, joten väliäkös tuolla. Tyttöystäväkin olisi kelvannut kyllä. Kumppanin saa valita ihan itselleen.

Nykyisin kun syntyvyys Suomessa on näin alhainen, on älytöntä työntää tänne joitakin maapallon liikakasvua koskevia laskelmia.

Valistusta sinne missä sitä tarvitaan.

Ettemme hukkuisi pakolaistulvaan.🧔🧕

Vierailija kirjoitti:

Ne kaikki vuodet on ihania viettää omien läheisten perheenjäsenten, eli niiden lapsien kanssa. Aika moni vela kertoo olevansa läheinen ystäviensä ja sisarustensa kanssa. Miksi on niin vaikeaa tajuta, että ihan samalla lailla, ja vielä syvemmin lapsellinen ihminen on läheinen läpi elämän myös omien lastensa kanssa? Ei ne ole kuin ohikiitävän hetken pieniä ja hoidettavia, mutta iloa näistä ihmissuhteista on läpi elämän.

Njaa. Varmaan voi katsoa suhdetta omiin vanhempiin. Isääni en ottaisi ikinä omaehtoisesti yhteyttä, enkä usko että myöskään hän koittaisi ikinä tavoitella minua. Olemme etäisiä vaikka meillä oli ydinperhe, emmekä ole koskaan suuremmin riidelleet. Äidilleni voin soittaa silloin tällöin, en kuitenkaan tee niin edes kerran kuussa. Siitä huolimatta olen läheinen sisarusteni kanssa, ja pidän heidän kanssaan yhteyttä hyvinkin usein.

Mutta siis, jos vanhemman ja lapsen suhde olisi niin syvä kuin tässä oletetaan niin minunkin pitäisi olla läheisempi vanhempieni kanssa kuin sisarusteni tai ystävieni. Niin ei kuitenkaan ole, vaan toistapäin. Voi toki olla että vanhempana tuntee toistapäin ja lapsi olisikin se kaikkein tärkein, mutta on väärä oletus että pelkällä vanhemmuudella saisi vastakaikua tunteelle.

Kaikkea katuu mut ei nuorena naimistaan ja lasten tekkoo. Näin se on siskot.

Mut jos on mukulat jääneet hankkimatta, ei sitäkään toinna niin kauheesti surra.

Onnellisuutta voi löytää niin monesta asiasta.

Älkää kysykö muuttuuko mieli ja olen 55v niin ei voi enään muuttua niin että on tarkkaan harkittu etten lapsia tarvitse. Kamalat vaihdevuosi oireet ja en ole onnellinen nyt niiden kanssa taistellessani mutta saan ainakin nukkua milloin lystään jos väsyttää ja väsyttää niin saatanasti. 

Ei käy kateeksi kun toisille tuupataan väkisin lapsenlapsia hoitoon ja ne eivät kehtaa kieltäytyä. 

Jos haluat olla

onnellinen

yhden päivän, ota humala.

Jos kolme päivää,

mene naimisiin.

Jos kahdeksan päivää,

teurasta sika ja syö se.

Jos haluat olla

ikuisesti onnellinen,

ryhdy puutarhuriksi.

Kiinalainen sananlasku

Onnellinen ihminen ei tarvitse lapsia vaan sellainen tarvitsee joka on onneton ilman niitä. 

Vierailija kirjoitti:

Älkää kysykö muuttuuko mieli ja olen 55v niin ei voi enään muuttua niin että on tarkkaan harkittu etten lapsia tarvitse. Kamalat vaihdevuosi oireet ja en ole onnellinen nyt niiden kanssa taistellessani mutta saan ainakin nukkua milloin lystään jos väsyttää ja väsyttää niin saatanasti. 

Ei käy kateeksi kun toisille tuupataan väkisin lapsenlapsia hoitoon ja ne eivät kehtaa kieltäytyä. 

Tottakai 55 vuotiasta väsyttää ihan eri tavalla kuin puolta nuorempaa jolloin niitä lapsukaisia hankitaan.

Minä olen isoäiti ja otan lastenlapsia hoitoon vain silloin kuin itselleni sopii. Asian kun heti alkuun tekee selväksi, ei ongelmia tule.

Mielestäni on ihan turhaa vastakkainasettelua lapsia hankkinut vs lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vihaan äitiyttä. Siitä ei pääse koskaan eroon. Minulla on 50 vuotias poika, joka asuu perheineen levottomassa maassa. Eli huoli heistä on koko ajan mielessä. Miniälläni oli 2 lasta mennessään naimisiin poikani kanssa. Heillä yksi yhteinen lapsi. Olen kaikille kolmelle famo. Rukoilen kaikkien puolesta joka ilta.

Lapseton sisareni on huoleton. Kadehdin häntä.

Päivän novelli :) 1/5

Tuohan nyt voi olla totta tai ei, mutta hieman samaa olen joskus miettinyt. Eli te, joilla on lapsia, miten yleensä kestätte selväpäisinä sitä jatkuvaa huolta ja pelkoa? Koska täytyyhän sen olla jatkuvaa; siitä asti kun lapsi syntyy, eikä loppua ole koska vanhemmat ovat huolissaan aikuisistakin lapsistaan. Kun tietää miten vaarallinen paikka maailma on, ja mitä voi käydä.

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta minulla on eläimiä, ja olen jo niistäkin tarpeeksi huolissani vaikka rakkauteni niitä kohtaan ei voi olla kuin murto-osa siitä mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan. Kun ne olivat pentuja, hiivin katsomaan että hengittävätkö ne. Huolehdin että onko niillä hyvä olla, hoidanko niitä niin hyvin kuin mahdollista, onko niillä onnellinen elämä? Ja kuitenkin ne ovat vain kotonani ja siis suojassa kaikilta ulkomaailman vaaroilta.

Tarkistan usein että hengittääkö vauvani.

Hedelmällinen aika hupsahtaa ohi niin nopeasti. Ei ehkä löytynyt sitä oikeaa?

Kuin huomaamatta onkin jo vaihdevuosissa.

Lapsettoman ei pidä katkeroitua vaan löytää iloa elämäänsä harrastuksista ja ottaa vaikka koira kaveriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vihaan äitiyttä. Siitä ei pääse koskaan eroon. Minulla on 50 vuotias poika, joka asuu perheineen levottomassa maassa. Eli huoli heistä on koko ajan mielessä. Miniälläni oli 2 lasta mennessään naimisiin poikani kanssa. Heillä yksi yhteinen lapsi. Olen kaikille kolmelle famo. Rukoilen kaikkien puolesta joka ilta.

Lapseton sisareni on huoleton. Kadehdin häntä.

Päivän novelli :) 1/5

Tuohan nyt voi olla totta tai ei, mutta hieman samaa olen joskus miettinyt. Eli te, joilla on lapsia, miten yleensä kestätte selväpäisinä sitä jatkuvaa huolta ja pelkoa? Koska täytyyhän sen olla jatkuvaa; siitä asti kun lapsi syntyy, eikä loppua ole koska vanhemmat ovat huolissaan aikuisistakin lapsistaan. Kun tietää miten vaarallinen paikka maailma on, ja mitä voi käydä.

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta minulla on eläimiä, ja olen jo niistäkin tarpeeksi huolissani vaikka rakkauteni niitä kohtaan ei voi olla kuin murto-osa siitä mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan. Kun ne olivat pentuja, hiivin katsomaan että hengittävätkö ne. Huolehdin että onko niillä hyvä olla, hoidanko niitä niin hyvin kuin mahdollista, onko niillä onnellinen elämä? Ja kuitenkin ne ovat vain kotonani ja siis suojassa kaikilta ulkomaailman vaaroilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät mitään mistään tiedä.

Kuten ei tiedä nekään jotka ovat niitä lapsia tehneet...Kummallakaan ryhmällä ei ole sitä kokemuksellista vertailupohjaa mitä se on onni olisi ilman lapsia tai jos niitä lapsia olisi.

Esimerkiksi minä sain lapsen päälle 30 vuotiaana, joten tiedän kyllä millaista oli elämä lapsettomana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää kysykö muuttuuko mieli ja olen 55v niin ei voi enään muuttua niin että on tarkkaan harkittu etten lapsia tarvitse. Kamalat vaihdevuosi oireet ja en ole onnellinen nyt niiden kanssa taistellessani mutta saan ainakin nukkua milloin lystään jos väsyttää ja väsyttää niin saatanasti. 

Ei käy kateeksi kun toisille tuupataan väkisin lapsenlapsia hoitoon ja ne eivät kehtaa kieltäytyä. 

Tottakai 55 vuotiasta väsyttää ihan eri tavalla kuin puolta nuorempaa jolloin niitä lapsukaisia hankitaan.

Minä olen isoäiti ja otan lastenlapsia hoitoon vain silloin kuin itselleni sopii. Asian kun heti alkuun tekee selväksi, ei ongelmia tule.

Mielestäni on ihan turhaa vastakkainasettelua lapsia hankkinut vs lapseton.

Mä en ole nähnyt muuta kuin pakotetaan hoitamaan ja paskaa puhuu kuka ottaa vaan kun sopii. 

Minulla kävi toisinpäin. Tulin onnellisemmaksi kun sain lapsen.

Ihmiset on erilaisia.

Kannattaako tästä nyt täpella, onko a onnellisempi, kun ei ole lapsia, vai b, joka teki lapsia.

Jos on onnellinen elämäänsä, ei ole tarvetta tulla mollaamaan toista, joka on onnellinen toisella tavalla.

Tunnen lapsettomia ja lapsellisia ja se onnellisuus kyllä tulee ihan jostain muusta, kuin lapsista.  Itse ainakin koen, että lapsista oli onnea, mutta myös huolta. Mutta en ole lapsien takia ollut onnettomampi tai onnellisempi, kuin lapseton missään vaiheessa. Kyllä onnellisuuteni on riippunut ihan omasta itsestäni eri elämänvaiheissa ja siitä, miten olen oppinut suhtautumaan elämän tuomiin haasteisiin.

Luulenpa, että tähän on yksinkertainen selitys. Perheellinen ottaa tietenkin onnellisuuteen huomioon monen monta asiaa, perheetön lähinnä vain yhden, eli itsensä ja oman tilanteensa. Eli perheellisellä pitää olla oman elämän lisäksi hyvin myös lasten ja puolison elämä. Ajatelkaa mitä kaikkea perheellisen elämässä voi olla vähentämässä onnellisuuden tunnetta: lapsen tai puolison sairaus, kuolema, työttömyys. Lapsen yksinäisyys, avioero, onnettomuus, tahaton lapsettomuus. En ainakaan itse voi olla onnellinen, jos lapsillani ja puolisollani olisi asiat huonosti. Yksinäinen on onnellinen, kun hänellä itsellään on asiat hyvin. 

Odotukset elämän suhteen voivat myös olla melkoisen erilaisia. Kun ei suuria odota, ei myöskään tunne niin helposti pettymystä ja onnettomuutta. Jotenkin arvelen, että perheettömille riittää se, että perusasiat on ok, he ajattelevat sen olevan onnellisuutta. Perheellisellä odotukset ovat suurempia, liittyen perheeseen ja ehkä perheen ja uran yhdistämiseen, onnelliseen ja rakkaudentäyteiseen parisuhteeseen yms. Ja tällä en tarkoita, että perheettömän ajatus onnellisuudesta on yhtään huonompi, hän vain tyytyy erilaiseen onneen kuin perheellinen, joka voi odottaa elämältä liiankin suuria.

Minulla on puolentusinaa tuttua perheetöntä ja kyllä heitä kaikkia yhdistää samanlainen elämänasenne: tässä nyt elellään tätä elämää päivä kerrallaan ja on hyvä, kun ei tapahdu mitään suurta. Usein he tuovat esille juuri sen, että elämä on helppoa, kun ei tarvitse huolehtia muista, saa tehdä mitä itse haluaa, syödä kun on nälkä jne. Eli heille elämän helppous ja päivien samanlaisuus on hyvää ja onnellista elämää. He varmaan vastaisivat kyselyyn, että ovat todella onnellisia. Heille onnellisuus on siis vaikeuksien, esteiden ja suurten tunnemyrskyjen puutetta. 

Perheellinen taas yleensä tuntee itsensä syvällisesti onnelliseksi, mutta on harvoin täydellisen onnellinen, koska perheessä sattuu ja tapahtuu. Mitä isompi perhe, sitä suurempi vaara on, että jotain ikävää sattuu. Vanhempi ei ole onnellinen, jos lapsi on onneton. Näin se vain on, toki poikkeuksia mahtuu joukkoon, ehkä he ovat niitä, joiden ei olisi pitänyt hankkia lapsia. 

En tiedä osasinko selittää asiaa oikein, niin ettei kukaan loukkaannu, koska se ei ole tarkoitukseni.