Miehen hankala perhe

On ja surullinen siitä. Mun miehellä ei ole ketään.

On asunut lastenkodissa.

Ei sukua, ei äitiä ei isää.

Tosin nyt kummatkin kuolleet.

Meillä eletään ihan onnellista elämää ilman suhdetta kummankaan puolen isovanhempiin. Heitä ei kiinnosta, ei siis edes omia vanhempiani saati appivanhempia. Eivät halua nähdä lapsenlapsia eivätkä pidä yhteyttä muutenkaan.

Ei tupata jos ei kiinnosta, joten annamme vanhusten elää halujensa mukaan kaksin ilman lapsia tai lapsenlapsia. Menisi koko elämä stressiksi jos alkaisin väkisin muuttamaan tilannetta. Ovat toki tervetulleita elämäämme jos haluavat mutta eivätxole 10 vuoteen sitä halunneet joten en odota että asia muuttuisi koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.

Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.

Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.

Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.

Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.

Anoppi touhuaa paljon enemmän tyttärensä kanssa. Tyttärellä on lapsi, pojalla ei. Hoitaa tietenkin lapsenlastaan. Käy myös tyttären luona tekemässä pihahommia, pesemässä ikkunoita yms kun tytär on töissä. Meillä ei käy, koska meille tulo vaatii autoa eikä anopilla ole edes ajokorttia. Työtön kun on, ei ole varaa ajella taksilla. Ei myöskään taloudellisen tilanteensa takia tarjoa rahallista apua kahdelle hyväpalkkaiselle aikuiselle. Poika ei ole katkera tai koe, että on epäreilusti kohdeltu. Meille merkkaa enemmän tieto siitä, että anoppi kyllä heti auttaa, jos tulee tilanne että siihen pystyy. Ei siis suosi tytärtään sen takia, että tytär olisi jotenkin parempi. Poika vaan ei äitinsä apua tarvitse, ja auttamismahdollisuuksia ei juurikaan edes ole.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostavaa miten anopit perustelee monia valintoja epäreiluudestaan miniällä. Esim ostan lahjan tyttärelle mutten miniälle kun ei sille mikään kelpaa. Hoidan tyttären lapsia mutten ”miniän” kun se on niin tarkka. Hommaan jolulahjat tyttären lapsille mutten ”miniän” lapsille kun miniä ei tykkää tavarasta”. Nää nyt esimerkkeinä.

Eikö se mene niin että mitä POIKA on mieltä, ajattelee, toivoo, haluaa. Miksi mallinnatte koko pojan perheen vain suhteena miniään? Eikö se POIKA ole teidän OMA LAPSI ja teitä pitäisi kiinnostaa mitä poika ajattelee mistäkin? Okeesti teitä ei pitäisi hetkauttaa miniän lainkaan, mitenkään. Ettehän te mieti niin että ”en nyt osta kun vävy ei tykkää, en nyt vie lhjaa kun vävy ei tykkää tavarasta”.

Huomaako joku tässä sovinistisen patriarkalisen ajtusmallin?

Hämmentävää.

Kun pojalta kysyy, heidän perheensä ei tarvitse mitään. Tähän äitinä on tyydyttävä. Puhutteli ihmisrotu Set kumppaneidenne kanssa ollenkaan kun noi paljon tarvitsee kumppanin vanhempia mollata?

Sehän sen stressin tekee kun yrittää kamppailla ja muuttaa tilannetta (reilummaksi/oikeudenmukaisemmaksi/tms) ja sitten kuitenkaan ei onnistu vaan pettyy. Ja taas alkaa yrittämään, taas pettyy. Ja taas alkaa... jne.

Siispä ainoa tapa toimia epäreilujen vanhempien kanssa on ”laissez faire”. Eli jätä asia, älä yritä muuttaa, anna olla, elä omaa elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä eletään ihan onnellista elämää ilman suhdetta kummankaan puolen isovanhempiin. Heitä ei kiinnosta, ei siis edes omia vanhempiani saati appivanhempia. Eivät halua nähdä lapsenlapsia eivätkä pidä yhteyttä muutenkaan.

Ei tupata jos ei kiinnosta, joten annamme vanhusten elää halujensa mukaan kaksin ilman lapsia tai lapsenlapsia. Menisi koko elämä stressiksi jos alkaisin väkisin muuttamaan tilannetta. Ovat toki tervetulleita elämäämme jos haluavat mutta eivätxole 10 vuoteen sitä halunneet joten en odota että asia muuttuisi koskaan.

kursailijoita jotka odottavat että vuosia maanitellaan?

Vierailija kirjoitti:

Vanhana tulee vielä eteen perseily ja loukkaava käytös. Enkä tarkoita niitä vaipanvaihtoja josta tässäkin on puhuttu, vaan ihan sitä että vanhana on yksinäinen ja hauras ja pelokas, ja on kurja hoitaa yksin asioita kun välit on menneet poikki jo vuosikymmeniä sitten omiin lapsiin oman perseilyn seurauksena. Ei niitä välejä enää huonokuntoisena vanhuksena saa korjattua.

Omalla anopilla tämä edessä ja aika pian, appiukon elämänlanka heikko ja kohta kun tarvisi apua huomaakin että neljästä lapsesta kolme ei soita, ei vastaa, ei käy, ei auta. Kaiken tämän on anoppi itse järjestänyt toiminnallaan.

Vaikka olisit miten läheinen ja tasapuolinen lastesi suhteen, ei ole mitään takeita, että nämä asuvat aikanaan edes samassa maassa kuin missä itse vanhuutesi vietät. Ei tänä päivänä voi enää olettaa lasten pitävän seuraa vanhemmilleen, koska ihmiset muuttavat paljon ja kaikilla on omat kiireensä. Vanhuuden ihmissuhteet ovat muita vanhuksia eli ystäviä ja kavereita. Ei omia lapsiaan, joilla on kenties jo omat lapsenlapsensakin, voi velvoittaa poistamaan omien vanhempiensa yksinäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä eletään ihan onnellista elämää ilman suhdetta kummankaan puolen isovanhempiin. Heitä ei kiinnosta, ei siis edes omia vanhempiani saati appivanhempia. Eivät halua nähdä lapsenlapsia eivätkä pidä yhteyttä muutenkaan.

Ei tupata jos ei kiinnosta, joten annamme vanhusten elää halujensa mukaan kaksin ilman lapsia tai lapsenlapsia. Menisi koko elämä stressiksi jos alkaisin väkisin muuttamaan tilannetta. Ovat toki tervetulleita elämäämme jos haluavat mutta eivätxole 10 vuoteen sitä halunneet joten en odota että asia muuttuisi koskaan.

kursailijoita jotka odottavat että vuosia maanitellaan?

Ketkä? Ne isovanhemmat? Minä en odota yhtään mitään kun 10 vuotta mennyt jo ilman yhteudenpitoa. Toki saattaa sit tulla puheluita kun ovat vanhoja ja avuntarpeessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?

Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.

Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.

Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.

Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.

Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.

Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.

Eli kun miniä ilmoittaa, että heidän perheelle ei saa lahjoja antaa, niin sitten ei saa lahjoa tyttärien perheitäkään? Tai kun tytär joutuu 3 kk ajaksi sairaalaan vuodelepoon raskauden takia ja mummi käy auttamassa 3-4 krt/vko (vaikka vain koiranulkoilutus tai lapsen haku päiväkodista), niin sitten pitää pojan perheelle tunkea antamaan sama määrä apua, vaikka miniä miten pistäisi hanttiin, että tänne et tule?

Kyllä. Pitää TARJOTA sama apu tai samanarvoinen muu apu. Yhden auttaminen samalla muut ilman jättäen on törkeää. Aina apu ei oteta vastaan ja se on ok mutta silti pitää TARJOTA. Eikä vain auttaa yhtä ja keksiä lisää syitä itselleen miksi autan vain tytärtäni.

Perhettä pitää auttaa tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Jos jonkun lasta hoitaa pari krt viikossa, toiselle voi vaikka lainata rahaa auton korjaamiseen. Miten siinäkin arvotat kumpi on saanut suuremman arvoista apua, että varmasti olet tasapuolinen? Entä sitten se yksi lapsi jolla on uusi auto eikä lapsiakaan ole, hyvä työpaikka eikä rahalle tarvetta.. miten varmistat että hän saa yhtä suurella arvolla apua kuin kaksi muuta? Hirveää kateutta kaikesta. Mulle on ihan sama vaikka mun vanhemmat on auttaneet siskoa rahallisesti paljon ja mua ei yhtään, sisko kun on ollut paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin missä minä ikinä olen ollut. Ei mulle tarvitse ”maksaa takaisin” sitä apua mitä ovat siskolle antaneet, olen vain onnellinen että sisko sai apua. Miksi hemmetissä perheen sisällä lasketaan kuinka monta euroa ja tuntia joku on saanut jotakin enemmän kuin joku muu? Mulle riittää tieto, että jos joskus tarvitsen apua, saan sitä. Ja jos en tarvitse, niin hyvä niin.

Tämä. En minäkään kadehdi sisarusteni vanhemmiltamme saamaa apua. Ymmärrän myös että heitä on helpompi auttaa kun asuvat viiden kilometrin päässä ja minä perheineni 500 kmn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?

Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.

Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.

Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.

Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.

Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.

Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.

Eli kun miniä ilmoittaa, että heidän perheelle ei saa lahjoja antaa, niin sitten ei saa lahjoa tyttärien perheitäkään? Tai kun tytär joutuu 3 kk ajaksi sairaalaan vuodelepoon raskauden takia ja mummi käy auttamassa 3-4 krt/vko (vaikka vain koiranulkoilutus tai lapsen haku päiväkodista), niin sitten pitää pojan perheelle tunkea antamaan sama määrä apua, vaikka miniä miten pistäisi hanttiin, että tänne et tule?

Kyllä. Pitää TARJOTA sama apu tai samanarvoinen muu apu. Yhden auttaminen samalla muut ilman jättäen on törkeää. Aina apu ei oteta vastaan ja se on ok mutta silti pitää TARJOTA. Eikä vain auttaa yhtä ja keksiä lisää syitä itselleen miksi autan vain tytärtäni.

Perhettä pitää auttaa tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Jos jonkun lasta hoitaa pari krt viikossa, toiselle voi vaikka lainata rahaa auton korjaamiseen. Miten siinäkin arvotat kumpi on saanut suuremman arvoista apua, että varmasti olet tasapuolinen? Entä sitten se yksi lapsi jolla on uusi auto eikä lapsiakaan ole, hyvä työpaikka eikä rahalle tarvetta.. miten varmistat että hän saa yhtä suurella arvolla apua kuin kaksi muuta? Hirveää kateutta kaikesta. Mulle on ihan sama vaikka mun vanhemmat on auttaneet siskoa rahallisesti paljon ja mua ei yhtään, sisko kun on ollut paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin missä minä ikinä olen ollut. Ei mulle tarvitse ”maksaa takaisin” sitä apua mitä ovat siskolle antaneet, olen vain onnellinen että sisko sai apua. Miksi hemmetissä perheen sisällä lasketaan kuinka monta euroa ja tuntia joku on saanut jotakin enemmän kuin joku muu? Mulle riittää tieto, että jos joskus tarvitsen apua, saan sitä. Ja jos en tarvitse, niin hyvä niin.

Tämä. En minäkään kadehdi sisarusteni vanhemmiltamme saamaa apua. Ymmärrän myös että heitä on helpompi auttaa kun asuvat viiden kilometrin päässä ja minä perheineni 500 kmn.

Minä kadehdin siskoni saamaa apua ja miehen veljen perheen saamaa apua. Mutta syy on se että me emme saa kummastakaan suunnasta apua ollenkaan. Eli jos minäkin saisin apua edes joskus en kadehtisi, mutta nyt kun en saa niin tuntuu todella pahalta. En nyt jaksa selittää mitä taustalla on, mutta liittyy vanhempien mt-ongelmiin.

Se ei ole eriarvoisuutta jos auttaa lapsian eri tavoilla eri aikaan kunhan auttaa jotenkin. Se taas on eriarvoisuutta että vain yhtä autetaan ja muut jää kokonaan ilman.

Ja autramisella en nyt tarkoita lastenhoitoa vaan kaikkea, kyläilyjö, lhjoja, yhteydenpitoa, välittämistä jne. Hylätystä lapsesta tuntuu järkyttävän pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?

Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.

Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.

Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.

Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.

Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.

Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.

Eli kun miniä ilmoittaa, että heidän perheelle ei saa lahjoja antaa, niin sitten ei saa lahjoa tyttärien perheitäkään? Tai kun tytär joutuu 3 kk ajaksi sairaalaan vuodelepoon raskauden takia ja mummi käy auttamassa 3-4 krt/vko (vaikka vain koiranulkoilutus tai lapsen haku päiväkodista), niin sitten pitää pojan perheelle tunkea antamaan sama määrä apua, vaikka miniä miten pistäisi hanttiin, että tänne et tule?

Kyllä. Pitää TARJOTA sama apu tai samanarvoinen muu apu. Yhden auttaminen samalla muut ilman jättäen on törkeää. Aina apu ei oteta vastaan ja se on ok mutta silti pitää TARJOTA. Eikä vain auttaa yhtä ja keksiä lisää syitä itselleen miksi autan vain tytärtäni.

Perhettä pitää auttaa tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Jos jonkun lasta hoitaa pari krt viikossa, toiselle voi vaikka lainata rahaa auton korjaamiseen. Miten siinäkin arvotat kumpi on saanut suuremman arvoista apua, että varmasti olet tasapuolinen? Entä sitten se yksi lapsi jolla on uusi auto eikä lapsiakaan ole, hyvä työpaikka eikä rahalle tarvetta.. miten varmistat että hän saa yhtä suurella arvolla apua kuin kaksi muuta? Hirveää kateutta kaikesta. Mulle on ihan sama vaikka mun vanhemmat on auttaneet siskoa rahallisesti paljon ja mua ei yhtään, sisko kun on ollut paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin missä minä ikinä olen ollut. Ei mulle tarvitse ”maksaa takaisin” sitä apua mitä ovat siskolle antaneet, olen vain onnellinen että sisko sai apua. Miksi hemmetissä perheen sisällä lasketaan kuinka monta euroa ja tuntia joku on saanut jotakin enemmän kuin joku muu? Mulle riittää tieto, että jos joskus tarvitsen apua, saan sitä. Ja jos en tarvitse, niin hyvä niin.

Tämä. En minäkään kadehdi sisarusteni vanhemmiltamme saamaa apua. Ymmärrän myös että heitä on helpompi auttaa kun asuvat viiden kilometrin päässä ja minä perheineni 500 kmn.

Yksi esimerkki oli myös se, että joku makaa sairaalassa 3kk ja sillä välin 3-4 krt viikossa autetaan kyseistä perhettä, ja että muillekin lapsille pitää tarjota saman arvoista apua. Mikä on saman arvoista apua? Kuinka vanhemmat jaksaa, jos lapsia on edes 3, ravata 3kk kaikkien 3 lapsen luona 3-4 krt viikossa auttelemassa jossakin? Jos ei vanhempi jaksa 9-12 auttamiskertaa per viikko, paljonko hänen tulee maksaa rahana niille keiden luona ei jaksa käydä? Vai jättääkö auttamatta sitä sairaalassa olevan perhettä, kun ei jaksaminen ja taloudellinen tilanne anna periksi auttaa kaikkia yhtä paljon?

Ymmärrän hyvin, että epäreiluus sapettaa. Minun nähdäkseni vaan kyseessä ei silloin ole epäreiluus, kun kaikilla on mahdollisuus apuun sitä tarvitessaan. Kun keneltäkään ei kielletä kohtuullista apua, ei voida syyttää epäreiluudesta.

Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa, ketä kohdellaan reilusti ja ketä epäreilusti. Jokaisella on oikeus tuntea mitä tuntee. Joskus kyseessä on todella epäreilu kohtelu, toisinaan kyseessä on epärealistiset odotukset. Joskus poika ei halua niin paljoa yhteydenpitoa, mitä tytär haluaa, ja ehkä miniä ei ymmärrä että poika on täysin tyytyväinen tilanteeseen. Ehkä pojan vanhemmat ovat vanhanaikaisia ja ajattelevat, että kyllä poika pärjää, koska miehenhän kuuluu pärjätä. Tytöt taas ovat heikkoja ja tarvitsevat apua. Tai ehkä äidillä ja pojalla vaan ei ole samoja kiinnostuksen kohteita, ehkä pojan ja miniän näkemykset lasten leluista ja keksien syönnistä eroavat voimakkaasti toisistaan.

Ehkäpä miniän ja pojan pitäisi keskustella yhdessä siitä, mitä kumpikin odottaa ja toivoo appivanhemmiltaan, ja toisiltaan suhteessa heihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?

Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.

Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.

Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.

Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.

Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.

Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.

Eli kun miniä ilmoittaa, että heidän perheelle ei saa lahjoja antaa, niin sitten ei saa lahjoa tyttärien perheitäkään? Tai kun tytär joutuu 3 kk ajaksi sairaalaan vuodelepoon raskauden takia ja mummi käy auttamassa 3-4 krt/vko (vaikka vain koiranulkoilutus tai lapsen haku päiväkodista), niin sitten pitää pojan perheelle tunkea antamaan sama määrä apua, vaikka miniä miten pistäisi hanttiin, että tänne et tule?

Kyllä. Pitää TARJOTA sama apu tai samanarvoinen muu apu. Yhden auttaminen samalla muut ilman jättäen on törkeää. Aina apu ei oteta vastaan ja se on ok mutta silti pitää TARJOTA. Eikä vain auttaa yhtä ja keksiä lisää syitä itselleen miksi autan vain tytärtäni.

Perhettä pitää auttaa tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Jos jonkun lasta hoitaa pari krt viikossa, toiselle voi vaikka lainata rahaa auton korjaamiseen. Miten siinäkin arvotat kumpi on saanut suuremman arvoista apua, että varmasti olet tasapuolinen? Entä sitten se yksi lapsi jolla on uusi auto eikä lapsiakaan ole, hyvä työpaikka eikä rahalle tarvetta.. miten varmistat että hän saa yhtä suurella arvolla apua kuin kaksi muuta? Hirveää kateutta kaikesta. Mulle on ihan sama vaikka mun vanhemmat on auttaneet siskoa rahallisesti paljon ja mua ei yhtään, sisko kun on ollut paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin missä minä ikinä olen ollut. Ei mulle tarvitse ”maksaa takaisin” sitä apua mitä ovat siskolle antaneet, olen vain onnellinen että sisko sai apua. Miksi hemmetissä perheen sisällä lasketaan kuinka monta euroa ja tuntia joku on saanut jotakin enemmän kuin joku muu? Mulle riittää tieto, että jos joskus tarvitsen apua, saan sitä. Ja jos en tarvitse, niin hyvä niin.

Tämä. En minäkään kadehdi sisarusteni vanhemmiltamme saamaa apua. Ymmärrän myös että heitä on helpompi auttaa kun asuvat viiden kilometrin päässä ja minä perheineni 500 kmn.

Yksi esimerkki oli myös se, että joku makaa sairaalassa 3kk ja sillä välin 3-4 krt viikossa autetaan kyseistä perhettä, ja että muillekin lapsille pitää tarjota saman arvoista apua. Mikä on saman arvoista apua? Kuinka vanhemmat jaksaa, jos lapsia on edes 3, ravata 3kk kaikkien 3 lapsen luona 3-4 krt viikossa auttelemassa jossakin? Jos ei vanhempi jaksa 9-12 auttamiskertaa per viikko, paljonko hänen tulee maksaa rahana niille keiden luona ei jaksa käydä? Vai jättääkö auttamatta sitä sairaalassa olevan perhettä, kun ei jaksaminen ja taloudellinen tilanne anna periksi auttaa kaikkia yhtä paljon?

Ymmärrän hyvin, että epäreiluus sapettaa. Minun nähdäkseni vaan kyseessä ei silloin ole epäreiluus, kun kaikilla on mahdollisuus apuun sitä tarvitessaan. Kun keneltäkään ei kielletä kohtuullista apua, ei voida syyttää epäreiluudesta.

Joo mutta sillon se ON törkeää epäreiluutta kun yksi jätetään ilman apua eikä auteta koskaan, ei edes hätätilanteessa. Mun vanhemmat toimii näin. Ja auttavat tauotta sisarutani joka saa rahaa, apua, lastenhoitoapua, kaikkea!

Ketjussa puhuu täysin toistensa ohi ne ketkä oikeasti joutuu epäreilun kohtelun uhriksi ja ne, ketkä saavat apua mutta kiukuttelevat pikkudetaljeista. Oikeasti on sukuja joissa on todella törkeää eriarvoistamista. Paria jännittävää perintöriitaa sivusta seuranneena.

Antakaa anoppien olla. Jos niitä ei kiinnosta niin sitten ei tupata. Monessa suvussa on perinteenä kuvio että mies ”heitetään pihalle” ja sen pitää pärjätä yksin ja tytär jää viereen asumaan ja sitä autetaan koko ajan. Suvuissa on omat tavat ja perinteet ja niitä ei miniä saa vaihdettua mitenkään. Sitten vaan eletään ilman appivanhempia. Simple as that.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.

Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.

Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.

Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.

Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.

Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun  kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin  minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa. 

Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä. 

Miksi tyttäresi on mieluummin sinun, kuin miehensä kanssa?

Ja mistä päättelet että ”ei se poika kaipaa yhteydenpitoa” tai ”ei se poika nyt varmaan haluaisi mukaan”. Tiedätkö vai oletatko? Vai onko nää niitä perusteluja joilla itsellesi oikeutat sen että teet koko ajan kaikkea kivaa tyttären kanssa mutta et pojan? Tai et edes tarjoa pojalle mitään mahdollisuutta johonkin vastaavaan?

Tällälailla se kuvio syntyy. Poikasi saattaa oikeasti olla pahalla mielellä ja loukkaantunut.

Soitankin pojalle, että lähtee minun kanssa illalla katselemaan rintaliivejä ja muitakin vaatteita. Jos vaimonsa siitä jotain valittaa, niin sanon vain, että tasapuolisuuden vuoksi haluan poikani kanssa tehdä samoja asioita, kuin tyttöni

Tietenkin mennään juuri rintsikkaostoksille... voi luoja näitä tyyppejä!

No nää on ETUKÄTEEN päättäneet että teen vaan kivoja juttuja jotka ”sattumalta” on niitä mihin otan tyttären mukan ja mistä tytär tykkää. Mitään sellaista ei ole AIKOMUSTAKAAN tehdä koskaan mistä poika tykkäisi. Kätevää, ei tarvi koskaan tehdä pojan kanssa mitään.

Nämä tänne kirjoittavat miniät ovat kyllä ihmeen äitiriippuvaisia. Hirveä räkytystä, jos äiti käy tytön kanssa rintsikkaostoksilla. Mutta siitä ei välitetä, jos poika käy isänsä kanssa vaikka kalastamassa. Kaikki pyörii vain sen anopin ympärillä ja mitä anoppi tekee ja anoppi ei tee poikansa kanssa samoja juttuja yhtä paljon, kuin tytön kanssa. Appiukon tekemiset unohdetaan koko ajan, vaikka appiukko olisi ollut rakentamassa nuoren parin taloa apuna, niin itketään, kun anoppi ei käy shopailemasa pojan kanssa, vaan tytön kanssa.

Yrittäkää hyvät nuoret naiset päästä irti tuosta äititraumasta

Miksiköhän nämä ongelmat kulminoituvat naisiin? Äiteihin, tyttärien ja miniöihin. Yhdessäkään viestissä ei mollata appea lastensa perheiden huomioimisesta/ huomiotta jättämisestä. Äitien pitää huomioida poikiensa perheitä eli myös näitä tai muuten ei ole reilua. Entäs sitten ne isät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.

Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.

Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.

Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.

Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.

Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun  kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin  minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa. 

Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä. 

Miksi tyttäresi on mieluummin sinun, kuin miehensä kanssa?

Ja mistä päättelet että ”ei se poika kaipaa yhteydenpitoa” tai ”ei se poika nyt varmaan haluaisi mukaan”. Tiedätkö vai oletatko? Vai onko nää niitä perusteluja joilla itsellesi oikeutat sen että teet koko ajan kaikkea kivaa tyttären kanssa mutta et pojan? Tai et edes tarjoa pojalle mitään mahdollisuutta johonkin vastaavaan?

Tällälailla se kuvio syntyy. Poikasi saattaa oikeasti olla pahalla mielellä ja loukkaantunut.

Soitankin pojalle, että lähtee minun kanssa illalla katselemaan rintaliivejä ja muitakin vaatteita. Jos vaimonsa siitä jotain valittaa, niin sanon vain, että tasapuolisuuden vuoksi haluan poikani kanssa tehdä samoja asioita, kuin tyttöni

Tietenkin mennään juuri rintsikkaostoksille... voi luoja näitä tyyppejä!

No nää on ETUKÄTEEN päättäneet että teen vaan kivoja juttuja jotka ”sattumalta” on niitä mihin otan tyttären mukan ja mistä tytär tykkää. Mitään sellaista ei ole AIKOMUSTAKAAN tehdä koskaan mistä poika tykkäisi. Kätevää, ei tarvi koskaan tehdä pojan kanssa mitään.

Nämä tänne kirjoittavat miniät ovat kyllä ihmeen äitiriippuvaisia. Hirveä räkytystä, jos äiti käy tytön kanssa rintsikkaostoksilla. Mutta siitä ei välitetä, jos poika käy isänsä kanssa vaikka kalastamassa. Kaikki pyörii vain sen anopin ympärillä ja mitä anoppi tekee ja anoppi ei tee poikansa kanssa samoja juttuja yhtä paljon, kuin tytön kanssa. Appiukon tekemiset unohdetaan koko ajan, vaikka appiukko olisi ollut rakentamassa nuoren parin taloa apuna, niin itketään, kun anoppi ei käy shopailemasa pojan kanssa, vaan tytön kanssa.

Yrittäkää hyvät nuoret naiset päästä irti tuosta äititraumasta

Miksiköhän nämä ongelmat kulminoituvat naisiin? Äiteihin, tyttärien ja miniöihin. Yhdessäkään viestissä ei mollata appea lastensa perheiden huomioimisesta/ huomiotta jättämisestä. Äitien pitää huomioida poikiensa perheitä eli myös näitä tai muuten ei ole reilua. Entäs sitten ne isät.

Monessa suvussa on tapa, että naiset hoitaa ihmissuhteet. Ja anoppilassa anoppi määrää. Appiukko on kiva ja mieheni tykkää isästään, pyydetään aina välillä käymään meillä. Mutta appi ei voi tulla, koska anoppi on jo sopinut että menään tyttärelle. Anoppi on suunnilleen joka päivä tyttärellään (pojistaan ei välitä yhtään) ja appi on kuon tahdoton perävaunu joka menee sinne minne anoppi.

Itse yritän muuttaa kuvion eli opetan poikani kommunikoimaan ja hoitamaan ihmissuhteita ja kun aikanaan saavat lapsia voimme mieheni kanssa auttaa heitä erikseen. Siis ettei liikuta joka paikassa kuin paita ja perse.

Uskon että moni muukin tunnistaa tän että naiset päättää mihin mennään.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa anoppien olla. Jos niitä ei kiinnosta niin sitten ei tupata. Monessa suvussa on perinteenä kuvio että mies ”heitetään pihalle” ja sen pitää pärjätä yksin ja tytär jää viereen asumaan ja sitä autetaan koko ajan. Suvuissa on omat tavat ja perinteet ja niitä ei miniä saa vaihdettua mitenkään. Sitten vaan eletään ilman appivanhempia. Simple as that.

Monesti on myös niin, että naiset hoitaa ne perheen sosiaaliset suhteet sukulaisiin. Jos poika itse ei hoida suhteita lapsuudenperheeseensä ja miniän kanssa ei natsata niin siinähän välit erääntyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.

Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.

Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.

Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.

Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.

Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun  kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin  minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa. 

Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä. 

Miksi tyttäresi on mieluummin sinun, kuin miehensä kanssa?

Ja mistä päättelet että ”ei se poika kaipaa yhteydenpitoa” tai ”ei se poika nyt varmaan haluaisi mukaan”. Tiedätkö vai oletatko? Vai onko nää niitä perusteluja joilla itsellesi oikeutat sen että teet koko ajan kaikkea kivaa tyttären kanssa mutta et pojan? Tai et edes tarjoa pojalle mitään mahdollisuutta johonkin vastaavaan?

Tällälailla se kuvio syntyy. Poikasi saattaa oikeasti olla pahalla mielellä ja loukkaantunut.

Soitankin pojalle, että lähtee minun kanssa illalla katselemaan rintaliivejä ja muitakin vaatteita. Jos vaimonsa siitä jotain valittaa, niin sanon vain, että tasapuolisuuden vuoksi haluan poikani kanssa tehdä samoja asioita, kuin tyttöni

Tietenkin mennään juuri rintsikkaostoksille... voi luoja näitä tyyppejä!

No nää on ETUKÄTEEN päättäneet että teen vaan kivoja juttuja jotka ”sattumalta” on niitä mihin otan tyttären mukan ja mistä tytär tykkää. Mitään sellaista ei ole AIKOMUSTAKAAN tehdä koskaan mistä poika tykkäisi. Kätevää, ei tarvi koskaan tehdä pojan kanssa mitään.

Nämä tänne kirjoittavat miniät ovat kyllä ihmeen äitiriippuvaisia. Hirveä räkytystä, jos äiti käy tytön kanssa rintsikkaostoksilla. Mutta siitä ei välitetä, jos poika käy isänsä kanssa vaikka kalastamassa. Kaikki pyörii vain sen anopin ympärillä ja mitä anoppi tekee ja anoppi ei tee poikansa kanssa samoja juttuja yhtä paljon, kuin tytön kanssa. Appiukon tekemiset unohdetaan koko ajan, vaikka appiukko olisi ollut rakentamassa nuoren parin taloa apuna, niin itketään, kun anoppi ei käy shopailemasa pojan kanssa, vaan tytön kanssa.

Yrittäkää hyvät nuoret naiset päästä irti tuosta äititraumasta

Miksiköhän nämä ongelmat kulminoituvat naisiin? Äiteihin, tyttärien ja miniöihin. Yhdessäkään viestissä ei mollata appea lastensa perheiden huomioimisesta/ huomiotta jättämisestä. Äitien pitää huomioida poikiensa perheitä eli myös näitä tai muuten ei ole reilua. Entäs sitten ne isät.

Monessa suvussa on tapa, että naiset hoitaa ihmissuhteet. Ja anoppilassa anoppi määrää. Appiukko on kiva ja mieheni tykkää isästään, pyydetään aina välillä käymään meillä. Mutta appi ei voi tulla, koska anoppi on jo sopinut että menään tyttärelle. Anoppi on suunnilleen joka päivä tyttärellään (pojistaan ei välitä yhtään) ja appi on kuon tahdoton perävaunu joka menee sinne minne anoppi.

Itse yritän muuttaa kuvion eli opetan poikani kommunikoimaan ja hoitamaan ihmissuhteita ja kun aikanaan saavat lapsia voimme mieheni kanssa auttaa heitä erikseen. Siis ettei liikuta joka paikassa kuin paita ja perse.

Uskon että moni muukin tunnistaa tän että naiset päättää mihin mennään.

Mä opetin myös. Sekä poikani että tyttäreni hoitavat yhteydenpidon omaan sukuunsa ja heidän puolisonsa omiinsa.

Itse ainakin olen ollut kiitollinen, ettei anoppi ole turhan lähellä. Kiva nainen, tulemme oikein hyvin toimeen eikä ole mitään hampaankolossa suuntaan tai toiseen. Pidän hänet ajan tasalla lapsen asioista yhtä lailla kuin oman äitini, mutta olen jo 34 enkä koe, että tämän ikäisenä naisena roikutaan kiinni enää omissa vanhemmissa tai puolison vanhemmissa. Se olisi jotenkin liian outoa. En ymmärrä, että ollaan vanhemmissa kiinni vielä aikuisenakin tai yritetään väkisin tehdä anopista toista äitiä itselleen - sitten kostetaan, jos tämä ei onnistu. Se ei todellakaan ole tervettä aikuisilta naisilta.