Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen hankala perhe
28.05.2019 |
Mistähän sitä aloittaisi.. olemme seurustelleet mieheni kanssa viitisen vuotta ja meillä on yksi lapsi.
Alussa tulin ihan hyvin toimeen miehen vanhempien ja siskojen kanssa. Miehellä on myös veli mutta hän ei ole vuosiin ollut "mukana kuvioissa" omasta halustaan. Näin ollen mekään ei pahemmin hänen kanssaan olla tekemisissä.
Minä olen itse hirmu läheinen perheeni kanssa, ja olisin toivonut että voisin olla läheinen myös miehen perheen kanssa. Se on aina ollut mulle tärkeää, ja entisen miesystäväni perheen kanssa näin olikin.
Miehen perhe on kuitenkin suoraansanottuna aika sekaisin, siskot tappelevat keskenään ja suhtautuvat minuun viileästi ja suuttuvat suurinpiirtein siitä jos katson heitä heidän mielestään väärällä tavalla. Miehen vanhemmat puhuvat pahaa yhdestä lapsesta toiselle. Arvostelevat meidän jokaikistä päätöstä ja koskaan eivät sano mitään hyvää. Suhtautuvat ylimielisesti meihin. Tuntuu inhottavalta kun mikään ei koskaan riitä. Oon yrittänyt tehdä kaikkeni miellyttääkseni ja lähentyäkseni heidän kanssa mutta en vaan jaksa enää.
En nyt tiedä mitä tässä edes haen, kai halusin vain avautua. Oon tosi pettynyt siihen että oon joutunut luopumaan siitä ajatuksesta että miehen perhe olisi mulle läheinen. Kun noiden kanssa vaan on niin hankalaa luovia. :( Onkohan kellään muulla kokemusta samasta?
Kommentit (270)
Tässä ketjussa on muutama niin hirveä pojandissaaja-anoppi että kerrankin toivon että karma antaa teille kunnon bitch slapin naamaanne joskus ja vielä korkojen kera!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan järkyttynyt. En tiennyt että tällaisia anoppeja edes on, jotka kirkkain silmin keksii perustelut miksi on oikein auttaa/pitää yhteyttä/välittää vain yhdestä suosikkilapsesta.
Jäkäjäkä. Kyllähän tässä on moneen kertaan moni kertonut auttavansa yhtäläisesti kaikkien lastensa perheitä jos pyydetään. Miten se tekee jonkun suosikiksi jos häntä autetaan silloin kun hän apua tarvitsee. Samoin autetaan muitakaan n jos hän sitä apua tarvitsee. Jos lapsi a tarvitsee apua lastenhoidossa tänään. Niin en ole epäreilu jos en kierrä seuraavina päivinä hoitamassa toisia lapsenlapsia väkeä sun. Sitten olen epäreilu jos en auta toisiakin kun he apua pyytävät. Poista kanta perhe järjestää perhejuhlat. Miksi minä pyysi minua leipomaan sinne ja mielelläni hänen pyytämässä leivonnaiset tein ja annoinpa vielä pojalleen rahaa muita tarjoiluja varten. En leivo nyt toiselle pojalleni ja tyttärelleni mitään enkä anna juhlia varten rahaa, koska he eivät sitä nyt tarvitse. Tämän avun annan sitten vuorollaan kun he ovat samassa tilanteessa. Autan jokaista lastani heidän tarpeidensa mukaan, enkä niin että jokainen saa saman just silloin kun joku saa jotain.
Oikeesti, ihmisen pitää arvostaa itseään sen verran ettei ota paskaa ja epäreilua käytöstä vastaan. Ilkeään ja huonostikäyttäytyvään anoppiin voi laittaa välit poikki ja niin minä olen tehnyt.
Ei se anoppia varmaan haittaa yhtään, hän pyörii tyttären kanssa koko ajan eikä varmaan huomaa koko asiaa. Mutta se helpottaa itseäni ja miestäni, nyt ei tule paha mieli enää.
Aivan turha yrittää aikuista ihmistä saada muuttumaan ja yhtä turhaa ottaa paskaa niskaan ja pahoittaa oma mieli jatkuvasti.välit poikki -’metodi toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan järkyttynyt. En tiennyt että tällaisia anoppeja edes on, jotka kirkkain silmin keksii perustelut miksi on oikein auttaa/pitää yhteyttä/välittää vain yhdestä suosikkilapsesta.
Jäkäjäkä. Kyllähän tässä on moneen kertaan moni kertonut auttavansa yhtäläisesti kaikkien lastensa perheitä jos pyydetään. Miten se tekee jonkun suosikiksi jos häntä autetaan silloin kun hän apua tarvitsee. Samoin autetaan muitakaan n jos hän sitä apua tarvitsee. Jos lapsi a tarvitsee apua lastenhoidossa tänään. Niin en ole epäreilu jos en kierrä seuraavina päivinä hoitamassa toisia lapsenlapsia väkeä sun. Sitten olen epäreilu jos en auta toisiakin kun he apua pyytävät. Poista kanta perhe järjestää perhejuhlat. Miksi minä pyysi minua leipomaan sinne ja mielelläni hänen pyytämässä leivonnaiset tein ja annoinpa vielä pojalleen rahaa muita tarjoiluja varten. En leivo nyt toiselle pojalleni ja tyttärelleni mitään enkä anna juhlia varten rahaa, koska he eivät sitä nyt tarvitse. Tämän avun annan sitten vuorollaan kun he ovat samassa tilanteessa. Autan jokaista lastani heidän tarpeidensa mukaan, enkä niin että jokainen saa saman just silloin kun joku saa jotain.
Sinä et nyt olekaan näitä hirveitä anoppeja, ne ovat jotka auttaa vain tytärtään ja poikiaan ei yhtään.
Parisuhteessa kaksi aikuista rakastaa toisiaan ja on lojaaleja toisilleen. Jos suhde toimii ja nupit ovat kunnossa, anopit, apet, äiteet ja iskät ovat toki tärkeitä tavallaan, mutta eivät enää etusijalla.
Epäitsenäiset mammanpojat ovat paha juttu. Ne poimivat rusinat kahdesta pullasta eivätkä ota vastuuta mistään. Toivottavasti miehesi ei ole tällainen. Jos on, pienimmän riesan tie on pikainen ero. Eihän mies tuosta enää kehity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa miten anopit perustelee monia valintoja epäreiluudestaan miniällä. Esim ostan lahjan tyttärelle mutten miniälle kun ei sille mikään kelpaa. Hoidan tyttären lapsia mutten ”miniän” kun se on niin tarkka. Hommaan jolulahjat tyttären lapsille mutten ”miniän” lapsille kun miniä ei tykkää tavarasta”. Nää nyt esimerkkeinä.
Eikö se mene niin että mitä POIKA on mieltä, ajattelee, toivoo, haluaa. Miksi mallinnatte koko pojan perheen vain suhteena miniään? Eikö se POIKA ole teidän OMA LAPSI ja teitä pitäisi kiinnostaa mitä poika ajattelee mistäkin? Okeesti teitä ei pitäisi hetkauttaa miniän lainkaan, mitenkään. Ettehän te mieti niin että ”en nyt osta kun vävy ei tykkää, en nyt vie lhjaa kun vävy ei tykkää tavarasta”.Huomaako joku tässä sovinistisen patriarkalisen ajtusmallin?
Hämmentävää.
Varmaan näin on siksi, että kun ostan pojan lapsille leluja, niin poika ei sano, että meille ei tuollaisia tule, mutta miniä sanoo. Tai kun hoidan lapsenlapsia, niin miniä sanoo, että taas on tehty jotain sotkuista, kun on hihassa likaa, mutta poika kysyy, että oliko teillä kivaa. Tai jos tulevat iltapäiväkahville, niin miniä sanoo, että lapsille ei sitten tarjota keksejä (ei edes ole pöydässä), mutta poika ilahtuu, kun on tuoretta raparperipiirakkaa.
Siksi sen miniän ajatuksen nousee etualalle, kun poika ei ole yhtä negatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?
Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.
Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.
Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.
Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.
Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.
Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.
Eli kun miniä ilmoittaa, että heidän perheelle ei saa lahjoja antaa, niin sitten ei saa lahjoa tyttärien perheitäkään? Tai kun tytär joutuu 3 kk ajaksi sairaalaan vuodelepoon raskauden takia ja mummi käy auttamassa 3-4 krt/vko (vaikka vain koiranulkoilutus tai lapsen haku päiväkodista), niin sitten pitää pojan perheelle tunkea antamaan sama määrä apua, vaikka miniä miten pistäisi hanttiin, että tänne et tule?
Kyllä. Pitää TARJOTA sama apu tai samanarvoinen muu apu. Yhden auttaminen samalla muut ilman jättäen on törkeää. Aina apu ei oteta vastaan ja se on ok mutta silti pitää TARJOTA. Eikä vain auttaa yhtä ja keksiä lisää syitä itselleen miksi autan vain tytärtäni.
Perhettä pitää auttaa tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Jos jonkun lasta hoitaa pari krt viikossa, toiselle voi vaikka lainata rahaa auton korjaamiseen. Miten siinäkin arvotat kumpi on saanut suuremman arvoista apua, että varmasti olet tasapuolinen? Entä sitten se yksi lapsi jolla on uusi auto eikä lapsiakaan ole, hyvä työpaikka eikä rahalle tarvetta.. miten varmistat että hän saa yhtä suurella arvolla apua kuin kaksi muuta? Hirveää kateutta kaikesta. Mulle on ihan sama vaikka mun vanhemmat on auttaneet siskoa rahallisesti paljon ja mua ei yhtään, sisko kun on ollut paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin missä minä ikinä olen ollut. Ei mulle tarvitse ”maksaa takaisin” sitä apua mitä ovat siskolle antaneet, olen vain onnellinen että sisko sai apua. Miksi hemmetissä perheen sisällä lasketaan kuinka monta euroa ja tuntia joku on saanut jotakin enemmän kuin joku muu? Mulle riittää tieto, että jos joskus tarvitsen apua, saan sitä. Ja jos en tarvitse, niin hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhana tulee vielä eteen perseily ja loukkaava käytös. Enkä tarkoita niitä vaipanvaihtoja josta tässäkin on puhuttu, vaan ihan sitä että vanhana on yksinäinen ja hauras ja pelokas, ja on kurja hoitaa yksin asioita kun välit on menneet poikki jo vuosikymmeniä sitten omiin lapsiin oman perseilyn seurauksena. Ei niitä välejä enää huonokuntoisena vanhuksena saa korjattua.
Omalla anopilla tämä edessä ja aika pian, appiukon elämänlanka heikko ja kohta kun tarvisi apua huomaakin että neljästä lapsesta kolme ei soita, ei vastaa, ei käy, ei auta. Kaiken tämän on anoppi itse järjestänyt toiminnallaan.
Näitä miniöiden aloittamia anopinhaukkumisketjuja kun lukee, niin alkaa toivomaan, että pojat olisi miehiin kallellaan ja toisi vävypojan. Olisi elämä paljon helpompaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa miten anopit perustelee monia valintoja epäreiluudestaan miniällä. Esim ostan lahjan tyttärelle mutten miniälle kun ei sille mikään kelpaa. Hoidan tyttären lapsia mutten ”miniän” kun se on niin tarkka. Hommaan jolulahjat tyttären lapsille mutten ”miniän” lapsille kun miniä ei tykkää tavarasta”. Nää nyt esimerkkeinä.
Eikö se mene niin että mitä POIKA on mieltä, ajattelee, toivoo, haluaa. Miksi mallinnatte koko pojan perheen vain suhteena miniään? Eikö se POIKA ole teidän OMA LAPSI ja teitä pitäisi kiinnostaa mitä poika ajattelee mistäkin? Okeesti teitä ei pitäisi hetkauttaa miniän lainkaan, mitenkään. Ettehän te mieti niin että ”en nyt osta kun vävy ei tykkää, en nyt vie lhjaa kun vävy ei tykkää tavarasta”.Huomaako joku tässä sovinistisen patriarkalisen ajtusmallin?
Hämmentävää.Varmaan näin on siksi, että kun ostan pojan lapsille leluja, niin poika ei sano, että meille ei tuollaisia tule, mutta miniä sanoo. Tai kun hoidan lapsenlapsia, niin miniä sanoo, että taas on tehty jotain sotkuista, kun on hihassa likaa, mutta poika kysyy, että oliko teillä kivaa. Tai jos tulevat iltapäiväkahville, niin miniä sanoo, että lapsille ei sitten tarjota keksejä (ei edes ole pöydässä), mutta poika ilahtuu, kun on tuoretta raparperipiirakkaa.
Siksi sen miniän ajatuksen nousee etualalle, kun poika ei ole yhtä negatiivinen.
Joo mutta sulle pitäisi olla tärkeä vain pojan mielipide. Et saa miniän takia jättää poikaasl ja pojan lapsia paitsioon.
Vierailija kirjoitti:
Näitä miniöiden aloittamia anopinhaukkumisketjuja kun lukee, niin alkaa toivomaan, että pojat olisi miehiin kallellaan ja toisi vävypojan. Olisi elämä paljon helpompaa
Miniöillä on kyllä erittäin usein syytä valittaa!
Mutta jos sulla on vaan poikia niin todennäköisesti olet reilu anoppi. Jos olis tytär niin homma lipeäisi äkkiä tähän samaan ”autan vain tytärtäni” -moodiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luottakaa siihen että karma kuittaa asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.
Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.
Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.
Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.
Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.
Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa.
Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä.
Miksi tyttäresi on mieluummin sinun, kuin miehensä kanssa?
Ja mistä päättelet että ”ei se poika kaipaa yhteydenpitoa” tai ”ei se poika nyt varmaan haluaisi mukaan”. Tiedätkö vai oletatko? Vai onko nää niitä perusteluja joilla itsellesi oikeutat sen että teet koko ajan kaikkea kivaa tyttären kanssa mutta et pojan? Tai et edes tarjoa pojalle mitään mahdollisuutta johonkin vastaavaan?
Tällälailla se kuvio syntyy. Poikasi saattaa oikeasti olla pahalla mielellä ja loukkaantunut.
Tiedän siitä, että tunnen poikani. Olen tuntenut koko hänen elämänsä ajan. Häntä ei kiinnostanut Tallinnan reissut äidin kanssa teini-iässä eikä nuorena aikuisenakaan. Olen kyllä pyytänyt monta kertaa mukaani. Joten jos hän nyt kolmekymppisenä haluaisi lähteä kanssani kahdestaan Tallinnaan tai edes niin, että siskonsa on mukana, hän ihan takuulla kertoisi asiasta. Meillä on oikein hyvät välit ja juttelemme paljon joka kerta, kun tapaamme ja pidämme muuten yhteyttä. Hän on myös ystävällisesti naurahtaen huomauttanut, jos olen jostain syystä soitellut vähän turhan usein. Sanonut ihan suoraan, että on jo aikuinen eikä mun tarvitse enää huolehtia hänen pärjäämisestään. Olen lakannutkin huolehtimasta, koska tiedän hänen pärjäävän. Ja tiedän, että hän pyytää apuani (on välillä pyytänytkin), jos sitä tarvitsee. Kun hän haluaa tulla käymään, hän tulee. Aivan samoin tekee tyttärenikin. Tyttäreni asuu kuitenkin alle kilometrin päässä, joten hänen on huomattavasti helpompaa piipahtaa luonani. Poikani tietää oikein hyvin, että hänkin voisi tulla vaikka joka ilta iltakahville, jos vain haluaisi lähteä ajamaan tänne asti.
Ja vielä lisään sellaisen asian, että poikien odotetaan nk katkaisevan napanuoransa, tyttöjen ei. Jos mies olisi yhtä tiiviisti äitinsä kanssa tekemisissä kuin nainenkin, alkaisi itku ja valitus, miten napanuoraa ei ole katkaistu. Jostain syystä vävyt harvemmin ovat mustasukkaisia tai kateellisia anopeilleen näiden saamasta ajasta, mutta miniät ovat. Sen vuoksi on ihan järkevääkin, ettei edes edellytä pojaltaan yhtä tiivistä yhteydenpitoa kuin mitä tytär ihan vapaaehtoisesti pitää. Äidin ja pojan yhteydenpitoon kun vaikuttaa myös pojan ja tämän vaimon parisuhde ja mulle ainakin on ihan ok, että poikani tekee monia asioita perheensä kanssa eikä mun kanssani. Se on hänen valitsemaansa elämää ja mikä mä olen sanomaan, että se valinta olisi jotenkin väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.
Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.
Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.
Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.
Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.
Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa.
Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä.
Miksi tyttäresi on mieluummin sinun, kuin miehensä kanssa?
Ja mistä päättelet että ”ei se poika kaipaa yhteydenpitoa” tai ”ei se poika nyt varmaan haluaisi mukaan”. Tiedätkö vai oletatko? Vai onko nää niitä perusteluja joilla itsellesi oikeutat sen että teet koko ajan kaikkea kivaa tyttären kanssa mutta et pojan? Tai et edes tarjoa pojalle mitään mahdollisuutta johonkin vastaavaan?
Tällälailla se kuvio syntyy. Poikasi saattaa oikeasti olla pahalla mielellä ja loukkaantunut.
Soitankin pojalle, että lähtee minun kanssa illalla katselemaan rintaliivejä ja muitakin vaatteita. Jos vaimonsa siitä jotain valittaa, niin sanon vain, että tasapuolisuuden vuoksi haluan poikani kanssa tehdä samoja asioita, kuin tyttöni
Tietenkin mennään juuri rintsikkaostoksille... voi luoja näitä tyyppejä!
No nää on ETUKÄTEEN päättäneet että teen vaan kivoja juttuja jotka ”sattumalta” on niitä mihin otan tyttären mukan ja mistä tytär tykkää. Mitään sellaista ei ole AIKOMUSTAKAAN tehdä koskaan mistä poika tykkäisi. Kätevää, ei tarvi koskaan tehdä pojan kanssa mitään.
Nämä tänne kirjoittavat miniät ovat kyllä ihmeen äitiriippuvaisia. Hirveä räkytystä, jos äiti käy tytön kanssa rintsikkaostoksilla. Mutta siitä ei välitetä, jos poika käy isänsä kanssa vaikka kalastamassa. Kaikki pyörii vain sen anopin ympärillä ja mitä anoppi tekee ja anoppi ei tee poikansa kanssa samoja juttuja yhtä paljon, kuin tytön kanssa. Appiukon tekemiset unohdetaan koko ajan, vaikka appiukko olisi ollut rakentamassa nuoren parin taloa apuna, niin itketään, kun anoppi ei käy shopailemasa pojan kanssa, vaan tytön kanssa.
Yrittäkää hyvät nuoret naiset päästä irti tuosta äititraumasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites te äidit joilla on sekä tyttöjä ja poikia, joko olette ennakkoon päättäneet että aion auttaa vain tytärtä, aion hylätä pojan, aion vihata miniää ja en aio kertaakaan hoitaa poikani lapsia kun keskityn vain tyättären perheeseen?
Huomaatteko miten absurdia? Ei varmaan kukaan ajattele näin kun lpset on pieniä mutta silti erittäin moni ajautuu toimimaan juuri näin kun ne lapset on aikuisia.
Minulla on tytär ja poika, enkä todellakaan suosi toista toisen kustannuksella. Olen perheessäni ja suvussani tottunut tasapuolisuuteen. Tämä keskustelu ja suosivat anopit saivat minut miettimään tulevaisuutta: aion olla loistoanoppi molempien puolisoille.
Mieheni äiti on etäinen, mutta ystävällinen. Hän pyrkii olemaan tasapuolinen omille lapsilleen, mutta siltikin on hoitanut käytännössä enemmän mieheni siskon lasta ja tukenut rahallisesti mieheni veljeä.
Onneksi omat vanhempani ovat innokkaita hoitamaan meidän lapsia, joten he ovat saaneet nauttia ihanista isovanhemmistaan. Anoppi ei ole kertaakaan pyytänyt lapsiamme hänen luokseen yöksi tai käymään. Eikä meillä ole tapana tuppautua.
Näinhän se menee. Ne lapset saavat apua ja tukea, jotka sitä vanhemmiltaan pyytää. Kun ei pyydetä ja tupata niin suhde muodostuu sen mukaan. Kyllä molemmat osapuolet vaikuttavat sillä omalla käytöksellään siihen millaiseksi suhteet muodostuvat.
Omen täysin eri mieltä. Isovanhemmilla velvoite olla reilu. Saman verram apua, saman verran lahjoja, saman verran huomiota.
Eri
Hmm. Tarkoitatko, että jos minä miniänä sanon anopille, että saat nähdä lapsiani korkeintaan kerran kuussa ja lahjoja ei oteta vastaan, niin anopin on vaan pakko tyttärelleen ilmoittaa, että enää en voi tavata lapsiasi kuin kerran kuussa eikä joululahjojakaan voi enää antaa kun miniä on näin päättänyt?Älä idari vänkytä. Ostat tyttärellesi vaikka miljoonalla lahjoja, mutta sama MAHDOLLISUUS tulee tarjota pojallekin eli kysut haluatteko tekin miljoonalla lahjonja jotka ostan tyttärelleni myös? He sit päättävät että kyllä tai ei.
Olet selvästi päättänyt jo että tytär saa kaiken, pojan perhe ei mitään, joten en vastaa sun jankutukseen kun et tajua vaikka ratakiskosta vääntää!
Niinkuin tossa sanoin, mietin miniänä tätä asiaa.
Mulla ei ole kuin poikia ja heillä ei vielä ole kumppaneita kun eivät vielä ole edes päiväkodissa. Anoppi mulla kyllä on ja kyllä mieheltäni hermo menisi jos äitinsä soittaisi jatkuvasti, että siskos on kylässä tulkaa tekin.Eikä sekään olisi ollut kauheen kiva varmaan miehestäni, ettei olisi voinut olla väleissään äitinsä kanssa eikä mummo olisi voinut tavata poikansa lapsia vuosiin koska välit äidin ja tyttären välillä oli poikki.
Oma sisarukseni on myös kieltänyt vanhempiani ottamasta häneen yhteyttä, pitääkö vanhempieni nyt katkaista välit myös minuun, tai vähintäänkin olla koskaan itse ottamatta yhteyttä minun suuntaan?
Itse jankutat tästä aiheesta vain omalta kannaltasi, ajattelematta lainkaan sitä, ettei kaikki halua samaa kuin sinä ja elämäntilanteet muuttuvat ja ovat jokaisella erilaisia.
Jos anoppini pistää kaiken energiansa nyt tyttärensä perheeseen se tarkoittaa sitä, että poikansa perhe saa huomattavasti enemmän rauhaa ja se sopii minulle todella hyvin.Ja jos anoppi haluaa tyttärensä lapsille ostaa jotain lahjoja niin ostakoon eihän se meiltä ole pois vaan vain plussaa lasteni serkuille. Meillä on paljon muitakin läheisiä, ystäviä, sukulaisten lisäksi ei meidän elämä romahda jos joku saa enemmän joltain kuin me, omaa elämäämmehän me eletään riippumatta muista.
Tämä oli fiksu ja kypsä kirjoitus. Sukulaissuhteetkin toimii kahteen suuntaan ja elämäntilanteet ja tarpeet vaihtelee.
Ehkä niiden tyttöjen perheiden kanssa vietetäänkin aikaa enemmän, kun vävypojat ei yleensä laske mittatikulla sitä, mitä anoppi on tehnyt ja viettänyt aikaa ja antanut. Yleensä vävyt keskittyy omaan elämään, eikä kadehtimaan puolison sisaruksia.
Näin ainakin, mitä tässä lähipiirissä seuraan. En ole koskaan kuullut minun tai siskoni miehen itkevän ja valittavan, että minun äitini ei ole tehnyt sitä ja tätä ja on hoitanut veljeni lapsia kolme kertaa viime kuussa ja meidän vain kerran.
Sekin ehkä vaikuttaa mihin on tottunut.
Mulla omat vanhemmat erittäin ilkeät ja tylyt, kylmät ja välinpitämättömät.
Anoppilan väki ihan samanlaista paitsi vielä välinpitämättömämpää. Koska en ole muuhun tottunut tai muuta saanut, niin suhtaudun niin että tää on normaalia enkä odotakaan mitään muuta anopilta.
Ymmärrän että sellaselle kontrasti on iso jos tottuunut saamaan välittämistä ja huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.
Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.
Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.
Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.
Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.
Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa.
Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä.
Miksi tyttäresi on mieluummin sinun, kuin miehensä kanssa?
Ja mistä päättelet että ”ei se poika kaipaa yhteydenpitoa” tai ”ei se poika nyt varmaan haluaisi mukaan”. Tiedätkö vai oletatko? Vai onko nää niitä perusteluja joilla itsellesi oikeutat sen että teet koko ajan kaikkea kivaa tyttären kanssa mutta et pojan? Tai et edes tarjoa pojalle mitään mahdollisuutta johonkin vastaavaan?
Tällälailla se kuvio syntyy. Poikasi saattaa oikeasti olla pahalla mielellä ja loukkaantunut.
Soitankin pojalle, että lähtee minun kanssa illalla katselemaan rintaliivejä ja muitakin vaatteita. Jos vaimonsa siitä jotain valittaa, niin sanon vain, että tasapuolisuuden vuoksi haluan poikani kanssa tehdä samoja asioita, kuin tyttöni
Tietenkin mennään juuri rintsikkaostoksille... voi luoja näitä tyyppejä!
Kyllähän se näin on. Kaikkien lasten on saatava samanlaiset rintaliivit, koska muuten on miniä mielestä epäreilua.-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen vaan sellaisen sivuhuomion, että varmaan 90% tyttären suosijoista ei tajua olevansa sellainen. Kaikki keksivät lukuisia syitä ”no kun tytär pyytää, tarvii, haluaa jne” tai ”no kun tytär tykkää reissata, shoppailla niin tottakai käyn tyttären kanssa enkä poikaa edes pyydä”. Tai tyttärellä on rankka raskaus, pitää auttaa.
Ne tyttären tarpeet näkyy ja kuuluu ja siinä on satoja syitä miksi kaikki apu menee tyttärelle.
Se poika ei näy samalla lailla kun äiti ei soittele viittä kertaa päivässä pojan kanssa niinkuin tyttären.
Kuvio rakentuu tällälailla, etenee, lukkooutuu pysyväksi, poika kärsii ja on pettynyt. Ja äiti touhottaa vaan tyttären ympärillä.
Tässä ketjussa moni törkeä suosija ei näe itse ollenkaan toimintaansa. Harva sitä itse näkee tai tunnistaa.
Näin se monesti menee ja menee myös omalla kohdallani. En voi sille mitään, että poikani tekee mieluummin monia asioita vaimonsa kanssa (kuten minusta hänen pitääkin tehdä) kuin minun kanssani ja että tyttäreni taas tekee niitä mieluummin minun kanssani kuin miehensä kanssa (minkä ymmärrän ihan hyvin myös). Voisi jopa miniä ottaa nokkiinsa, jos poikani pyytäisikin minut mukaansa eikä vaimoaan. En voi sillekään mitään, että pojallani palaisi käämit, jos soittelisin hänelle monta kertaa päivässä tai edes monta kertaa viikossa. Enkä sille, että tyttäreni käy moikkaamassa mua viikottain, poikani kerran tai kaksi kuukaudessa.
Äitinä ajattelen, että kumpikin lapsistani elää omaa aikuisen elämäänsä ja he itse määrittelevät, kuinka paljon ja usein haluavat minun olevan mukana elämässään. Mulla on oikein hyvät ja läheiset välit molempiin lapsiini, mutta he ovat luonteiltaan erilaisia. Poikani on huomattavasti introvertimpi kuin siskonsa eikä kaipaa äitinsä seuraa samalla tavalla kuin tyttäreni. Ei kaipaa ylipäätään kenenkään seuraa yhtä paljon. Pidän yhteyttä poikani kanssa, mutta en yhtä tiiviisti kuin tyttäreni kanssa, koska poikani ei edes haluaisi niin tiivistä yhteydenpitoa. En silti katso olevani epäreilu, kun en ahdistele poikaani puheluilla ja kyläilyillä.
Ei tuo sama selitys käy kaikille. Mulla mies on hyvin loukkaantunut äitiinsä, haluaisi tavata iseammin, haluaisi enemmän yhteydenpitoa, haluaisi viedä lapsia kylään ja viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Tämä vaan ei käy anopille. Anoppi oikeasti valehtelematta viettää sen 365pv vuodessa tyttärellään ja sivuuttaa poikansa täysin.
Kyllä on mies oikeasti loukattu. Ja pahasti.
En puhunutkaan edellisessä muista kuin itsestäni ja omista lapsistani. Ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että on tavallisempaa, että aikuista naista kiinnostaa äidin seura ja äidin kanssa puuhastelu enemmän kuin aikuista miestä.
Alue: Aihe vapaa
Tiedän siitä, että tunnen poikani. Olen tuntenut koko hänen elämänsä ajan. Häntä ei kiinnostanut Tallinnan reissut äidin kanssa teini-iässä eikä nuorena aikuisenakaan. Olen kyllä pyytänyt monta kertaa mukaani. Joten jos hän nyt kolmekymppisenä haluaisi lähteä kanssani kahdestaan Tallinnaan tai edes niin, että siskonsa on mukana, hän ihan takuulla kertoisi asiasta. Meillä on oikein hyvät välit ja juttelemme paljon joka kerta, kun tapaamme ja pidämme muuten yhteyttä. Hän on myös ystävällisesti naurahtaen huomauttanut, jos olen jostain syystä soitellut vähän turhan usein. Sanonut ihan suoraan, että on jo aikuinen eikä mun tarvitse enää huolehtia hänen pärjäämisestään. Olen lakannutkin huolehtimasta, koska tiedän hänen pärjäävän. Ja tiedän, että hän pyytää apuani (on välillä pyytänytkin), jos sitä tarvitsee. Kun hän haluaa tulla käymään, hän tulee. Aivan samoin tekee tyttärenikin. Tyttäreni asuu kuitenkin alle kilometrin päässä, joten hänen on huomattavasti helpompaa piipahtaa luonani. Poikani tietää oikein hyvin, että hänkin voisi tulla vaikka joka ilta iltakahville, jos vain haluaisi lähteä ajamaan tänne asti.