Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisiän ADHD
Onko kokemuksia/ suosituksia aikuisiän ADHD:n diagnosoimisesta ja lääkäriä/ paikkaa suositella? Julkisen puolen hoitoketju kun tuntuu kestävän ainakin vuoden ennen kuin sieltä edes diagnoosia saa ulos
Kommentit (4213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kauanko menny diagnoosissa niillä jotka tekivät koko prosessin julkisella puolella?
Hämeenlinnassa meni joku vuoden verran, omat hölmöilyt vähän pidensi prosessia. Nykyään syön elvansea johon oon ollut todella tyytyväinen, paljon parempi kuin Concerta tai dexedrine
Tosiaan hain lähetteen yksityiseltä, ei tulis mieleenkään mennä terkkariin tästä puhumaan koska ei ne tajua mistään mitään.
Mulle myös toimii Dexedrine (nykyään on nimellä Attentin) paljon paremmin kuin Conserta. Elvanse on pitkävaikutteinen dex. Conserta taas on pitkävaikutteinen Ritalin. Joo, add on ollut diagnosoituna aika pitkään joten termit on hallussa. ;-)
Kyllä näissä lääkkeiden korvaavuuksissa on ollut kaikenlaista vääntöä kun markkinoille tulee lääke uudella nimellä. Mä olen syönyt jopa nikotiinipurkkaa jos lääkkeet ovat olleet loppu. En ole koskaan polttanut mutta nikottinikin on stimulantti.
Dexedrine oli muuten ihan hyvä mutta vaikutus tuli liian piikkinä ja suli liian nopeasti pois. Eipä ne noita enään kirjoitakaan koska sitä voi väärinkäyttää liian helposti.
Oli se aikoinaan hämmentävä kokemus testata Ritalinia, vähän lääkkeenoton jälkeen mentiin kaverin kanssa hälyiseen kahvilaan ja pöydässä otin testimielessä lehden luettavaksi. Hetken päästä havahduin tilanteeseen, kahvilan meteli ei vaikuttanut muhun mitenkään vaan olin tavallaan "irti" siitä metelistä, oli vain minä ja se lehti missä ei ollut mitään mielenkiintoista mutta luin sitä kuitenkin erittäin tarkkaavaisena :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meteli ei vaikuttanut muhun mitenkään vaan olin tavallaan "irti" siitä metelistä, oli vain minä ja se lehti missä ei ollut mitään mielenkiintoista mutta luin sitä kuitenkin erittäin tarkkaavaisena :D
haluasin tuon kokea joskus, tai että voisi olla rannalla hermostumatta kun ei ole tekemistä.
tai ihan vain istua ja katsella maisemia.
miten muuten työkkäri suhtautuu jos aikuisena tulee tuo diagnoosi ?
sama luuseri olen kuin ennenkin, työkkärin silmissä siis,ja edelleen puhuvat kuin olisin joku kehitysvammainen joka ei osaa mitään.
Minulla vissiin alkaa kallistuun johonki ahdistukseen ja lapsuuden traumoihin , kuulemma samat oireet.
Noh, tutkimukset jatkuu,eli ei ole vielä mitään varmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla vissiin alkaa kallistuun johonki ahdistukseen ja lapsuuden traumoihin , kuulemma samat oireet.
Noh, tutkimukset jatkuu,eli ei ole vielä mitään varmaa.
Näitä pidettiin minulla myös pitkään uupumuksen ja masennuksen aiheuttajana. Hyvä että tutkitaan sinulla kuitenkin!
Ratkaisevaa omalla kohdalla oli kai se, ettei oireilu koskaan loppunut. Vuosia terapiaa ja kymmenet kivet käännettiin, kunnes asiaa alettiin tutkia. Traumat aiheuttaa keskittymishäiriön oireita, mutta adhd itsessään voi aiheuttaa sitä että traumoista on vaikeampi päästä yli ja traumaoireilu on vakavampaa. Lisäksi adhd ihmisillä on tilastollinen riski kokea lisää traumoja elämässään.. niin kävi myös minulle ja kaikenlaista elämässä sattunut.
Toivotaan että sulla on pätevät tutkimukset joissa asia selviää miten on. Traumatkin on sellaisia, että vaikka ne on vaikeita, moni vakavia traumojakin kokenut (hyväksikäyttö lapsena, seks. rikokset, laiminlyönti lapsena ) pystyy toimimaan yhteiskunnassa ja olemaan esimerkiksi työelämässä. Traumojen alta on vaan kuorittava esiin se, mitä jää kun traumat otetaan pois kuvasta. Joskus sieltä taustalta löytyy neurologinen poikkeavuus ja joskus ei.
Mullakin diagnosoitiin adhd ja lääkitys ja terapiakin on, mutta ei ne adhdtä poista. Lääkitys tukee ja auttaa pärjäämään kun arki ei ole niin stressaavaa ja kaoottista. Sama adhd ihminen minä kuitenkin olen ja tiettyjä haasteita tulee varmasti aina olemaan elämässä. Adhdssä on monia positiivisiakin puolia ja kyse on hyvin laajasta asiasta.. toivottavasti sun asia selviää!
Tsemppiä ja voimia!
luulis että jos traumoja,niin ne jollain tavalla helpottuis iän mukana, eikä sitten sekottus jos oikeasti adhd alla ?
jos siis ihan aikuisesta kyse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
luulis että jos traumoja,niin ne jollain tavalla helpottuis iän mukana, eikä sitten sekottus jos oikeasti adhd alla ?
jos siis ihan aikuisesta kyse
Näin mä ainakin ajattelen. Kun olin parikymppinen opiskelija ja sain säännöllisiä burnouteja opiskellessa, hoitosuhteessa katse kääntyi aina ”lapsuuteen ja nuoruuteen vaikeissa olosuhteissa” yms ja sen aiheuttamaan masennukseen. Vasta itse yli 30-vuotiaana aloin erottaa sen, että en ole masentunut ja oireeni ei voi olla lapsuuden traumojen aiheuttamia. Menneisyydessäni on monia kivuliaita asioita ja vasta näihin traumoihin erityisesti painottuvassa ratkaisukeskeisessä terapiassa kaiken oireilun takaa paljastui adhd ja sitä alettiin tutkia. Kun ei ollut enää mitään muuta selitystä.. traumoja vähättelemättä, oli silti outoa yrittää perustella oireiluani enää sillä että henkilöllä on ollut vaikea lapsuus. Ja tietysti kun sai lääkityksen ja se kun on päällä, sai viimeisen vahvistuksen diagnoosille. Olen varsinainen ilopilleri ja duracell pupu, lääkittynä oon aika väsynyt enkä jaksa edes keskustella työkavereiden kanssa vaan teen vaan töitä. Oon kyllä myös vähän vähemmän kiinnostunut asioista yleensä lääkittynä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä vaan ettei aivoissa oo kokoajan kauhea impulssi-idea-ajatusflow päällä. Vaan jotkut ideat saakin ns jäädä syntymättä
Olen itse 43 v mies, ja nyt alottelemassa julkisella puolen nuita tutkimuksia. Taustaa sen verran että 3 koulua jäänyt kesken, kaikki parisuhteet päättyy 1-2 vuodessa, kun ei vaan kiinnosta enää.
Työt pätkissä, taitaa pisin olla 6kk.
En muista ikinä tehneeni läksyjä,vaikka vamasti olen joskus tehnyt,koska niitä tarkistettiin .
Kaikki tehtävät, viime tipassa,jos silloinkaan, kokeisiin lukemiset saattoi olla tunti edellisenä iltana muistamatta mitään.
yleensäkin koulutunnit haaveillen,harvoin olin näkyvästi levoton, kannoin repussa aina kakki kirjat ettei unohdu kotiin.
kun ikää tulee niin mielen levottomuus lisääntynyt minulla, jaksan edelleen innostua helposti,mutta myös kyllästyä. Ja ideoita on pääkoppa välillä täynnä,mutta toteuttamista ei sitten ollenkaan.
Hyvin suunniteltu on edelleen tekemättä-sanonta kuvaa minua ,omasta mielestä.
eli katsellaan ens vuonna mitä tulee,kunhan on tarpeeksi juossut tutkimuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ad(h)d:lle tyypillinen tavaroitten jatkuva unohtelu, hukkaaminen ja etsiminen myös ahdistuneisuushäiriön oire? Tässä vaan yksi ahdistuneisuushäiriödiagnosoitu pohtii jälleen mikä menee ahdistuksen piikkiin ja mikä voisi olla jotain muuta. Mulla löytyy kaikki klassiset add-oireet, joista monet voi selittyä myös ahdistuksella, mutta onko tämä hukkailu ja unohtelu sellainen? Eikä tunnu liittyvän mitenkään ahdistuksen määrään vaan oireen voimakkuus tuntuu vakiolta, eli ihan sama meneekö pään sisällä muuten hyvin vai huonosti niin kaikki tavarat silti hukassa koko ajan.
tärkeintä diagnoosiin että oireet olleet jo lapsena. mutta mikä on oire ja mikä ei ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sitten lapsuudenkin adhd-oireet voi selittyä ahdistuneisuudella? Itse ainakin olin ahdistunut jo pienenä koska perheessä alkoholismia ja henkistä väkivaltaa. Eli eihän se lapsuudessa alkanut oireilukaan vahvista adhd:ta jos on ollut jo silloin ahdistunut ja oireet voi selittyä sillä tai muulla häiriöllä.
Mulla ei lapsena juurikaan ollut adhd:ta. Olin melko rauhallinen lapsi, vähän haaveiluun taipuvainen kuitenkin. Pystyin toisaalta lukemaan kirjoja ihan keskittyneesti vaikka kuinka paljon. Oireet pahenivat siinä lukion kolmannella luokalla ja siitä eteenpäin. Mukaan tuli silloin myös ahdistus ja yleinen levottomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku asiantunteva voi valaista enempi,mutta oireet on samankaltaisia,ei samoja ,adhd/ahdistus
Ja monella adhdeella on toinenkin diagnoosi.
Liittyykö perfektionismi asiaan,vai onko irrallinen asia ?
Muutaman adhdeen tiedän ja heillä tuo kans.
raskas kombo adhd+perfektionisti
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 43 v mies, ja nyt alottelemassa julkisella puolen nuita tutkimuksia. Taustaa sen verran että 3 koulua jäänyt kesken, kaikki parisuhteet päättyy 1-2 vuodessa, kun ei vaan kiinnosta enää.
Työt pätkissä, taitaa pisin olla 6kk.
En muista ikinä tehneeni läksyjä,vaikka vamasti olen joskus tehnyt,koska niitä tarkistettiin .
Kaikki tehtävät, viime tipassa,jos silloinkaan, kokeisiin lukemiset saattoi olla tunti edellisenä iltana muistamatta mitään.
yleensäkin koulutunnit haaveillen,harvoin olin näkyvästi levoton, kannoin repussa aina kakki kirjat ettei unohdu kotiin.
kun ikää tulee niin mielen levottomuus lisääntynyt minulla, jaksan edelleen innostua helposti,mutta myös kyllästyä. Ja ideoita on pääkoppa välillä täynnä,mutta toteuttamista ei sitten ollenkaan.
Hyvin suunniteltu on edelleen tekemättä-sanonta kuvaa minua ,omasta mielestä.
eli katsellaan ens vuonna mitä tulee,kunhan on tarpeeksi juossut tutkimuksissa.
Tsemppiä! Kuulostaa että tutkimukset aiheelliset.
Toisiin kommentteihin:
Adhd ja ahdistus: mulla on diagnosoitu myös aiemmin yleinen ahdistuneisuus häiriö. Ahdistus liittyy hyvin yleisesti adhd oirekuvaan.
Adhd ja lapsuus: Testeissä löytyi mulla omasta mielestä vähemmän lapsuuden piirteitä koska mun mielestä niitä hahmotettiin liikaa esim kouluvaikeuksien näkökulmasta tai oliko vaikea pysyä paikallaan.. ei sellaisia voi muistaa. Diagnoosin jälkeen alkanut ymmärtää miten moni oire lapsena mulla oli adhd oire. Selkein mulla oli vaan jo ehkä 4-5vuotiaana se, että rulla pyörii päässä jota vähän tutkittiinkin koska vanhemmat luuli että mun päähän koskee. Sama rulla pyörii edelleen 😆 paitsi kun ottaa lääkkeet, ahh. Lapsena mulla oli samantyyppisiä adhdn aiheuttamia ongelmia kuin aikuisenakin. Olin kuitenkin kiltti, kuuliainen ja älykäs joten pärjäsin koulussa. Mutta luulen että diagnoosin tekevä psykiatri näki kertomassani asioissa enenmmän tyypillistä adhdtä kuin tajusinkaan. Lapsena adhd tuli esiin sosiaalisena rohkeutena, toisaalta sosiaalisena kömpelyytenä. Jo aivan tosi nuoresta tunsin että olen erilainen kuin muut, pelkäsin vähän muita lapsia ja toisaalta onnistuin olemaan tosi hyvin sosiaalisesti muiden kanssa vaikka sisäisesti olin tosi ahdistunut. Kellon opin myöhään vaikka lukemaan opin 5vuotiaana itse. Päätösten teko oli vaikeaa, tiettyjä pakkoajatusten tyyppisiä juttuja oli.. kun jostain innostuin innostuin täysillä.
Adhd ja perfektionismi: itselläni on diagnosoitu vaativa persoonallisuus joten liittyy hyvin vahvasti perfektionismi.
En enää muista mitä muuta kysyttiin, mutta päätinpä vastata. Diagnoosin jälkeen on lakannut skarppaamasta niin paljon kuin yleensä. Ihan kaikessa. En jaksa enää skarpata. Oon 30vuotta yrittänyt olla neurotyypillinen ja se on vienyt mut vaan burnoutiin. Nyt en suosiolla enää yritä ylisuoriutua. Otan paljon rennommin sosiaalisissa tilanteissakin ihan sillä asenteeella et pitäköön mua kahelina tai typeränä tai ahdistavana, mua ahdistaa jos joudun kelaamaan koko ajan miten olla toisten seurassa että vaa oisin ”normaali”.
Minkälaisia tunteita ootte käyneet läpi, diagnoosin saaneet diagnoosin jälkeen?
Mulla on nyt menossa vaihe että aivan suunnattomasti on alkanut ottaa päähän kaikki ne kerrat, kun mulle on huomauteltu ties mistä ihan ystävien ja läheisten toimesta ja olen aina vaan tuntenut oloni huonotapaiseksi yms ja koittanut tosi kovasti olla erilainen kuin olen.
Nyt on menossa sellanen vaihe, tuoreen diagnoosin saaneena että mua suorastaan raivostuttaa se että oon tuntenut niin suurta huonommuutta olemalla ihan vain minä, ja muut ihmiset koittanut määrittää miten mun on oltava, kun en ole samanlainen kuin he.
Esim.
- puhun liikaa
-puhun päälle
-miksi oon niin innostunut jostain
-miksi puhun niin kovasti
-hävettää kun oot tuollainen
- miksi räpläät taas sitä puhelinta
-sua ei kiinnosta asiat mistä puhun kun sun katse harhailee (vaikka kiinnostaa 100% ja kuuntelen myös kun törkeistä asioista puhutaan, vaikka katse harhailisi)
Jne. Voi sitä syyllistämisen määrää mitä olen kokenut ihmisiltä.
Lapsuudessahan suurimmalla osalla on elämässä erittäin selkeät ulkoiset rakenteet (koulussa minuutintarkat aikataulut ja tarkasti määritellyt kotitehtävät ja koealueet, vanhemmat jotka siivoaa huoneen, pesee pyykit, laittaa ruoan, vie ohjattuihin harrastuksiin ja katsoo muutenkin perään). Kai tällaisessa ympäristössä varsinkin tarkkaamattomuustyyppinen adhd-oireilu jää helposti tunnistamatta, ainakin jos koulu sujuu jotenkuten muilla kyvyillä keskittymisongelmia kompensoiden. Muut oireetkin laitetaan herkästi persoonan tai sukupuolen piikkiin (huolimattomuus nähdään normaalina pojilla, haaveilu tytöillä). Monella ongelmat alkavatkin vasta kouluaikojen jälkeen kun pitäisi tehdä asioita itsenäisesti eikä ole lapsuusajan lähes laitosmaisia ulkoisia rakenteita ohjaamassa tekemistä. Silti voi olla erittäin vaikeaa saada diagnoosia, koska on mahdotonta "todistaa" oireiden alkaneen lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessahan suurimmalla osalla on elämässä erittäin selkeät ulkoiset rakenteet (koulussa minuutintarkat aikataulut ja tarkasti määritellyt kotitehtävät ja koealueet, vanhemmat jotka siivoaa huoneen, pesee pyykit, laittaa ruoan, vie ohjattuihin harrastuksiin ja katsoo muutenkin perään). Kai tällaisessa ympäristössä varsinkin tarkkaamattomuustyyppinen adhd-oireilu jää helposti tunnistamatta, ainakin jos koulu sujuu jotenkuten muilla kyvyillä keskittymisongelmia kompensoiden. Muut oireetkin laitetaan herkästi persoonan tai sukupuolen piikkiin (huolimattomuus nähdään normaalina pojilla, haaveilu tytöillä). Monella ongelmat alkavatkin vasta kouluaikojen jälkeen kun pitäisi tehdä asioita itsenäisesti eikä ole lapsuusajan lähes laitosmaisia ulkoisia rakenteita ohjaamassa tekemistä. Silti voi olla erittäin vaikeaa saada diagnoosia, koska on mahdotonta "todistaa" oireiden alkaneen lapsuudessa.
Juuri näin! Ja että ne lapsuuden oireetkaan ei ole lapsillekaan aina sitä että pomppii seinille..
Alue: Aihe vapaa
Kiitos paljon vastauksesta.
Minun lapsista kahdella diagnoosit, yhdellä ADD ja autistisia piirteitä, toisella ADHD. Tutkimuksissa kyseltiin perinnöllisyydestä. Tämä murehtia tässä on isäni, paljon ADD piirteitä. Vanhempani erotessa jotenkin vastuu isästä siirty minulle, siis lähinnä hänen asioidensa hoitamiset. Koska vielä asumme ruotsissa, eikä pahemmin koskaan kieltä oppinut koska suomalaiset työkaverit jne, niin onhan siinä ollut hoitamista. Vaikka olisi ollut mahdollisuus välillä asioida suomeksi niin on nekin asioinnit hälle hoidettu.
Raskasta ollut ajoittain koska lapsetkin vaativat omansa.
Nostankin hattua teille jotka itse yritätte, hyvä juttu. Se läheinenkin väsyy, itse ajattelen useasti näitten läheisten kirjainihmisten kanssa että kun heillä on vaan ne omat asiat järjestettävänä. Mulla taas on suunilleen neljän ihmisen asiat kaikenaikaa mielessä, stressaamassa. Omien lapsieni ja isäni ja omani. Muistutella, kysellä onko jo se ja se tehty jne.
Onko kouluun haettu, onko työkkärissä käyty, mitä elämässä tapahtuu.
Yrittäkää itse, pyytäkää sitten vasta apua jos e i onnistu. Älkää passauttako itseänne sillä kiltillä omaisella.