Aikuisiän ADHD

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Vierailija kirjoitti:

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Mulla aloitettiin metylifenidaatti ja siihen saa Kela-korvauksen. Ainakin itse sain.. mutta niin kai se riippuu miten selvä tapaus on miten äkkiä asia selviää. Itse oon ollut itselleni niin sokea että olin ihan yllättynyt miten helppo minut kai oli diagnosoida vaikka kyllä se itsestänikin on ihan järkeenkäyvää. Diagnoositeksti on mielenkiintoinen.. ”liikehtii istuessaan” , vaikka täällä palstallakin julistin että olen adhd ilman fyysistä levottomuutta 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Mulla aloitettiin metylifenidaatti ja siihen saa Kela-korvauksen. Ainakin itse sain.. mutta niin kai se riippuu miten selvä tapaus on miten äkkiä asia selviää. Itse oon ollut itselleni niin sokea että olin ihan yllättynyt miten helppo minut kai oli diagnosoida vaikka kyllä se itsestänikin on ihan järkeenkäyvää. Diagnoositeksti on mielenkiintoinen.. ”liikehtii istuessaan” , vaikka täällä palstallakin julistin että olen adhd ilman fyysistä levottomuutta 😄

Miten sujuu kun sait lääkityksen?  ja paljon jää maksettavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Mulla aloitettiin metylifenidaatti ja siihen saa Kela-korvauksen. Ainakin itse sain.. mutta niin kai se riippuu miten selvä tapaus on miten äkkiä asia selviää. Itse oon ollut itselleni niin sokea että olin ihan yllättynyt miten helppo minut kai oli diagnosoida vaikka kyllä se itsestänikin on ihan järkeenkäyvää. Diagnoositeksti on mielenkiintoinen.. ”liikehtii istuessaan” , vaikka täällä palstallakin julistin että olen adhd ilman fyysistä levottomuutta 😄

Miten sujuu kun sait lääkityksen?  ja paljon jää maksettavaa?

Sain vasta aloitusannoksen 10mg mikä maksoi Kela-korvauksen jälkeen vaan jotain 18euroakohan se oli, kuukauden annos. Nyt viikon syönyt ja annosta olisi tarkoitus nostaa. Eron huomaa selvästi. Nukuttanut on paljon ja ollut sellainen olo mitä rauhaa olen kokenut viimeksi varmaan 2 vuotta sitten lomalla 🤔 hämmentävää ! Nukun tosi hyvin ilman melatoniinia mitä aiemmin käytin. Töissä sujuu paremmin, tunnen että on tavallaan pakko keskittyä yhteen asiaan yhtä aikaa.. puoliso luuli että olen suuttunut jostain kun en ollut työpäivän aikana yhteydessä, normaalisti laittelen monta viestiä tunnissa kun tulee kaikkea mahdollista mieleen. Samoin ystäville viestitellyt vähemmän työpäivän aikana ja olen tehnyt töitä, enkä touhottanut kaikkea muuta mitä yleensä. Vaikka on väsyttänyt ja nukuttanut kyllä ja alkuun pyörrytti ja koski päähän vähän, nyt viikon jälkeen sivuoireet asettunut. Parasta on ollut se tunne aamulla kun herää eikä ahdista tai tunnu että maailma kaatuu päälle. Vaan on ihan tavallinen aamu. Luulen että se tunne johtuu paremmista yöunista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Mulla aloitettiin metylifenidaatti ja siihen saa Kela-korvauksen. Ainakin itse sain.. mutta niin kai se riippuu miten selvä tapaus on miten äkkiä asia selviää. Itse oon ollut itselleni niin sokea että olin ihan yllättynyt miten helppo minut kai oli diagnosoida vaikka kyllä se itsestänikin on ihan järkeenkäyvää. Diagnoositeksti on mielenkiintoinen.. ”liikehtii istuessaan” , vaikka täällä palstallakin julistin että olen adhd ilman fyysistä levottomuutta 😄

Miten sujuu kun sait lääkityksen?  ja paljon jää maksettavaa?

Sain vasta aloitusannoksen 10mg mikä maksoi Kela-korvauksen jälkeen vaan jotain 18euroakohan se oli, kuukauden annos. Nyt viikon syönyt ja annosta olisi tarkoitus nostaa. Eron huomaa selvästi. Nukuttanut on paljon ja ollut sellainen olo mitä rauhaa olen kokenut viimeksi varmaan 2 vuotta sitten lomalla 🤔 hämmentävää ! Nukun tosi hyvin ilman melatoniinia mitä aiemmin käytin. Töissä sujuu paremmin, tunnen että on tavallaan pakko keskittyä yhteen asiaan yhtä aikaa.. puoliso luuli että olen suuttunut jostain kun en ollut työpäivän aikana yhteydessä, normaalisti laittelen monta viestiä tunnissa kun tulee kaikkea mahdollista mieleen. Samoin ystäville viestitellyt vähemmän työpäivän aikana ja olen tehnyt töitä, enkä touhottanut kaikkea muuta mitä yleensä. Vaikka on väsyttänyt ja nukuttanut kyllä ja alkuun pyörrytti ja koski päähän vähän, nyt viikon jälkeen sivuoireet asettunut. Parasta on ollut se tunne aamulla kun herää eikä ahdista tai tunnu että maailma kaatuu päälle. Vaan on ihan tavallinen aamu. Luulen että se tunne johtuu paremmista yöunista.

MIten koulut,työt,parisuhteet yms sujuneet ? vai mikä sai menemään tutkimuksiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Mulla aloitettiin metylifenidaatti ja siihen saa Kela-korvauksen. Ainakin itse sain.. mutta niin kai se riippuu miten selvä tapaus on miten äkkiä asia selviää. Itse oon ollut itselleni niin sokea että olin ihan yllättynyt miten helppo minut kai oli diagnosoida vaikka kyllä se itsestänikin on ihan järkeenkäyvää. Diagnoositeksti on mielenkiintoinen.. ”liikehtii istuessaan” , vaikka täällä palstallakin julistin että olen adhd ilman fyysistä levottomuutta 😄

Miten sujuu kun sait lääkityksen?  ja paljon jää maksettavaa?

Sain vasta aloitusannoksen 10mg mikä maksoi Kela-korvauksen jälkeen vaan jotain 18euroakohan se oli, kuukauden annos. Nyt viikon syönyt ja annosta olisi tarkoitus nostaa. Eron huomaa selvästi. Nukuttanut on paljon ja ollut sellainen olo mitä rauhaa olen kokenut viimeksi varmaan 2 vuotta sitten lomalla 🤔 hämmentävää ! Nukun tosi hyvin ilman melatoniinia mitä aiemmin käytin. Töissä sujuu paremmin, tunnen että on tavallaan pakko keskittyä yhteen asiaan yhtä aikaa.. puoliso luuli että olen suuttunut jostain kun en ollut työpäivän aikana yhteydessä, normaalisti laittelen monta viestiä tunnissa kun tulee kaikkea mahdollista mieleen. Samoin ystäville viestitellyt vähemmän työpäivän aikana ja olen tehnyt töitä, enkä touhottanut kaikkea muuta mitä yleensä. Vaikka on väsyttänyt ja nukuttanut kyllä ja alkuun pyörrytti ja koski päähän vähän, nyt viikon jälkeen sivuoireet asettunut. Parasta on ollut se tunne aamulla kun herää eikä ahdista tai tunnu että maailma kaatuu päälle. Vaan on ihan tavallinen aamu. Luulen että se tunne johtuu paremmista yöunista.

MIten koulut,työt,parisuhteet yms sujuneet ? vai mikä sai menemään tutkimuksiin?

Oon 35 ja nyt on pisin työsuhde meneillään koko elämässä, kestänyt 2 vuotta( hakeuduin töissä kyllä uusiin tehtäviin välissä). Käytännössä sitä ennen lyhyitä pätkiä töitä ja sairauslomia välissä, opiskelut kesti 10 vuotta mutta tutkinnon sain korkeakoulusta.

Pisin parisuhde olisikohan ollut opiskeluaikana vajaa 2vuotta. Mulla on ollut varmaan 10 ”vakavaa ” suhdetta 🙈🤔kaikki aina kaatuneet ja loppu tullut nopeasti. Koko elämä mennyt uusiksi niin monta kertaa. Parin vuoden ajan oli nykyisen terapian aikana tunne, että ihan kuin joku verho olisi raottunut josta näen elämäni, miten en itsekään jaksa enkä ole jaksanut sitä että aloitan aina alusta. Olen kuvaillut elämääni niin että olen elänyt 10elämää.. oli vaan se tunne etten jaksa enää muutosta. Ja sisäinen pakko ja levottomuus muutokseen jatkuvasti. Havahduin siihen, että ei mun elämä ehkä olekaan mikään sarja onnettomia sattumuksia ja huonoa tuuria, miksi esim parisuhteet ei onnistu. Kaikki ”kyllä sä vielä asetut kun oikea ihminen löytyy kohdalle” alkoi tosissaan tuntua sanahelinältä ja aloin tajuta että kyllä niitä potentiaalisia kai on kohdalle sattunutkin jo. Lisäksi on sattunut kohdalle vahingollisia ihmisiä. Työt mulla oli sujunut aina lähtökohtaisesti hyvin kun työsuhteet olleet niin lyhyitä. Niihinkin keksinyt aina hyvän syyn miksi lopettaa työt.

Nyt ensi kertaa 2 vuotta samalla työnantajalla ja haasteet ja vaikeudet töissä alkoi noin vuosi uusien tehtävien aloittamisen jälkeen. Ihan konkreettisia virheitä ja saamattomuutta, motivaationpuutetta, tehokkuuden laskua. Itkua ennen työpäiviä tai sen jälkeen kun tunsin että olen vaan ihan paska ihminen kun en saanut tehtyä mitään. Se tolkku oli onneksi haasteiden alkaessa että tajuan että pidän työstä ja se sopii minulle, ja tajusin että työ ei myöskään ole liian raskasta. Hahmotin tavallaan kykyni ja osaamiseni työhöni nähden ja voi sanoa että pikemminkin työni on alisuoriutumista kuin sitä että olisin jossain järkyttävän stressaavassa asemassa. Kuitenkin nykyinen työni on oikeastaan sattumien summa miten hyvään työhön olen päässyt ja kiitollisuus siitä sekä muistot rikkonaisen elämän raskaudesta sai aikaan sen, että nyt tosissaan oli selvitettävä mikä mulla on. Lisäksi olin ollut taas aivan järkyttävän ahdistunut ja hermostunut suurimman ajasta vaikka elämässään on kaikki hyvin enkä halua edes muuttaa elämässäni mitään. Ennen käytin päihteitä ja kun ne lopetti tämä adhd tavallaan kuoriutui enemmän esiin kun ei ollut päihteitä joita syyttää tai toisaalta joihin paeta oloa. Terapiassa sitten adhdn mahdollisuus nousi esiin ja sillä tiellä ollaan! Jo pelkkä diagnoosi nosti elämänlaatua kun pystyy ymmärtämään itseään.

hyvä kirjoitus tuossa yllä.

Itse haluasin saada vähemmälle tämän kyllästymisen ja uuden etsimisen, tuntuu ettei mikään riitä.

siihen viellä vaativa luonne ja huonot hermot ihmisten kanssa.

selivtyksen alussa vasta minulla, saa nähä mitä tulee tai ei tule. Mutta lekurin mukaan aika selvää nepsyä on.

Vierailija kirjoitti:

Voi mennä paljon enemmänkin kuin tonni,jos ei ole ihan ns. selvä tapaus.   En tiedä miten kela korvaa lääkkeet jos sellaisia saa, jos yksityisen puolen dg.

Tosin taitaa olla nihkeetä aikuisille muutenkin nuiden lääkkeiden korvausperusteet.

Korvaukset saa ikään katsomatta

siis miten tuo adhd-tutkimus etenee oikein ? aikuisilla julkisella puolen?

ketä mennään tapaamaan yms? ja mitä se tutkimus edes tarkoittaa tässä asiassa

Lääkärissä käyty ja lähete ns. taskussa samantien, nyt katotaan ehtiikö kuolla vanhuuteen ennenkuin MTT alkaa ottaan vastaan .

Vierailija kirjoitti:

Lääkärissä käyty ja lähete ns. taskussa samantien, nyt katotaan ehtiikö kuolla vanhuuteen ennenkuin MTT alkaa ottaan vastaan .

Hienoa! Tsemppiä !

Joo,tsemppiä todellakin tälle ylläolevalle lähetteen saajalle. Minä odottelin MTT juttuja puolisen vuotta,eikä mitään kuulunut, sitten menin yksityiselle, soitto ja olin siellä viikon päästä ( ois ollu nopeemminkin aikoja).

Hei onko täällä muita jotka stimmailee? Ihmisten ilmoilla pystyn tsemppaamaan, mutta kotona on pakottava tarve joko hymistellä, hyräillä, rummutella käsillä, heilutella sormia, naputella sormilla, heiluttaa jalkaa, hytkyä tuolilla (ostin nojatuolin sen perusteella, että sen rakenne mahdollistaa edestaikasen hytkymisen) tai esim nukkumaan mennessä sängyssä, sekä yöllä jos herää kesken unien. Jos pitää pystyä olemaan kotona hiljaa, se onnistuu vaan plokkaamalla ulkomaailman jollaintasolla pois, helpoin on laittaa kuulokkeet korville ja kuunnella musiikkia. Musiikkia kuuntelen myös aina kun kuljen yksin jossain, lenkillä, kaupungilla, kaupoissa tms. Lisäksi revin tai nyplään huulta joko sormilla tai hampailla ja sitten olen huomannut julkisissa tiloissa yhteiskunnallisesti hyväksytty stimmaus on kynsinauhojen repiminen, tätä en tee yleensä, ainoastaan jos mitään muuta ei voi jotenkin luontevasti istuttaa tilanteeseen. Enkä ole itse erityisen tietoinen tästä stimmaamusesta miestä toisinasn hajottaa kun olen kokoajan äänessä tai liikkeessä. En kyllä ite jaksais olla yhtään toisen stimmailijan kanssa samassa tilassa.

Hei, stimmailija. Itellä kans toi hyräily itsekseen pistäny miettimään viime aikoina. Se on ihan jatkuvaa, ainakin kotona. Julkisissa vaikea olla ja istua paikoillaan - johtanut välttämiskäyttäytymiseen...

Kotona laitettava ikkunat kiinni useimmiten, ulkoa tulevat äänet esim. lasten leikkiminen vie huomiota liikaa ja energiaa hohhoijjjjaaaaa. Vaikka en muuten pistä pahaksi tosissaan lasten leikkimistä ja ääniä.

Oletko saanut/saamassa diagnoosia? Itsellä kunnallisella varmaan testit edessä.

eikö tuommoiset stimmailut voi olla ihan ahdistuneisuuttakin ?

Mä vasta diagnoosin jälkeen tajusin että mulla on tuota, enkä siis pitänyt itseäni fyysisesti levottomana. Diagnoosin yhteydessä läheisten kommentit + lääkärin havainnot tuki kuitenkin fyysistä levottomuutta.

Mitä mä tein lapsesta asti oli :

-sormien päiden nyplääminen silleen järjestyksessä ja sormien päiden painelu ja kynsillä painelu kämmeniin

-perus rummuttamista sormilla ollut aina mistä ihan tykkään koska siitä tulee niin kiva soundi!

-ihon nypläys tekenkin aikuisiällä. Mulla on parantumattomia ns finnejä olkapäissä yms tajusin vasta nyt että ne on koska revin sitä ihoa. Ja PÄÄN RAAPIMINEN. Siis mulla oli muka omasta mielestä tosi kutiava pää etenkin iltaisin.

- kuuntelin musiikkia joka paikassa paitsi kaupassa jossa musiikin kans en voinut keskittyä. Monesti kävin ostaa uusia kuulokkeita kun en kestänyt ihan jotain 30min bussimatkaa ilman musaa. Musiikki ja sen kanssa säätäminen muutenkin vei aina aikaa. Kotona taas en voinut kuunnella esim vinyylejä kunnolla koska jos vinyyli rahisi, en voinut kuunnella musiikkia.

-laskeminen pään sisällä paikoissa joissa piti odottaa tai jotka oli muuten tylsiä. Tätä aloin tehdä aikuisiällä. Aloitin sen joskus laskemalla että nukahdan ja tosi monesti esim sietämättömästä tilanteessa (odotan kaupassa vaa’alle vuoroa, kassajono, joku muu tilanne joka on mielestäni sietämättömän hidas kuten ison puutarha kastelukannun täyttäminen ) laskin.

Nyt oon syönyt 2 viikkoa lääkkeitä ja vaikutukset:

-tuo musiikkihomma on mennyt päälaelleen! Jotkut ihan oudot geneeriset biisit joista ennen nautin suunnattomasti (esim ysärijumputus) ei kuulosta enää niin hyvältä. Johtuu ehkä siitä että joissain biiseissä iski vain volyymi + monet vaihtelevat äänet ja nyt lääkkeen kaa ne kuulostaa vähä tylsiltä. Jotkut biisit kuulostaa vähemmän energisiltä ku ennen.

- pystyn kuuntelemaan taas vinyylejä kotona! Mulla on siis vanha soitin ja kai likainen neula miksi vähän rahisee. Nyt ei rahina enää haittaa! Vaan voin kuunnella mun lempimusiikkeja vinyyliltä ja keskittyä biisiin raihnaista huolimatta. Ja jaksan nähdä sen vaivan että laitan vinyylin soimaan jne!

- en oo raapinut päätä kahteen viikkoon enkä nyplännyt ihoa

- en ainakaan muista kertaakaan laskeneeni pään sisällä missään tilanteessa.

Lisäksi oon pystynyt maalaamaan piirustuksen alusta loppuun ja kun aloitin eilen uuden kirjan, huomasin etten vaan pompi eteenpäin jotta tiedän mitä kirjassa tapahtuu vaan nautin myös tavasta jolla kirjailija kirjoittaa ja kiinnitin huomattavasti enemmän huomiota kirjoitustyyliin ja ilmaisuun. Saan siis kirjallisuudestakin huomattavasti enemmän irti. Ennen mulla jäi kirjat kesken ellei ne ollut tosi helppolukuisia tai sitten jotain absoluuttisia mestariteoksia jotka oli ihan sairaan kiinnostavia.

Vastasin taas ehkä vähä ohi aiheen, mut jos ketään kiinnostaa niin kirjotinpa nyt 😊

Itsellä oli valmiina ollu useamman vuoden hoitokontakteja eri paikkoihin (vaihtuneet/loppuneet esim opintojen/työn loppuessa) masentuneisuuden ja myöhemmin myös ahdistuneisuuden vuoksi, mikä helpotti diagnoosin saamista ja lähetettä "ADD lääkärille". Sain siis vasta melkein 30-vuotiaana ADD-diagnoosin. Olin lapsesta saakka ollut melankolinen ja myöhemmin jo masentuneenkin oloinen ilman, että kuitenkaan inhosin itseäni tai elämää. Sekavaa, tiedän. Minulle kaikki oli todella vaikeaa ja olin impulsiivinen (tai no on edelleen). Se tulkittiin masennukseksi. Söin mielialalääkkeitäkin, jotka auttoivat jonkin verran, mutta jokin tuntui itsestä edelleen mättäävän olossani, vaikka lisäksi työstin asioita paljon itse ja ammattilaisen kanssa. Aikuisena alkoi myös ahdistuneisuus, mikä vei paremman hoidon piiriin ja ensikertaa ehdotin itse, voisiko tämä olla jotain muuta kuin varsinaista mt-ongelmaa. Yksikössäni ei aloiteta ADHD-tutlimuksia, joten menin tk-lääkärille, joka oli myös tullut tutuksi akuuteissa ahdistuskohtauksissani, joten pohjatietoa oli. Hän teki alkukartoitukset yhdellä käynnillä (johon itse toin mukanani pyydetyt lomakkeet ja koulutodistukset ja mm tarinavihot:D) ja laittoi tiedot hoitoyksikkööni neuropsykiatrille. Kävin sitten loput seulat neuropsykiatrini vastaanotolla, sain diagnoosin ja kävin huumeseulassa, jonka jälkeen alkoi lääkitys. Lääkitystä muokkaillaan edelleen, mutta tieto on auttanut eniten. Tieto etten ole vain saamaton, tyhmä, kykenemätön jne. Tai olen, mutta sille on syy aivoissani.

Diagnoosiepäilyäni vahvisti myös poikani vaiheessa olevat ADHD-tutkimukset, sekä melko läheisessä suvussa oleva ADHD-nuori. Aikuisen silmin myös isäni on selkeä ADHD-tapaus. Eli isäni koulunkäynnin vaikeudet, luki- ja puhehäiriö ja jatkuva motorinen levottomuus sekä puheripuli tilanteesta riippumatta.

Iso tuki dg:ssa oli myös vanhat terveystietoni, jotka tavallaan järkyttivät kun niihin ei oltu kunnolla reagoitu silloin. Olin lähes jokaisessa terveystarkastuksessa valittanut keskittymisvaikeuksia ja kerran myös äitini oli ollut ollut siitä yhteydessä th:lle. Kuitenkin arvosanani olivat 7-8 ja käytös moitteetonta, eli en voinut olla ilmeisesti viallinen sen perusteella. Sain kuitenkin lukihäiriödiagnoosin lukiossa, mutta vain vieraiden kielten osalta, mikä nykyään ihmetyttää, eli sain yo-kirjoituksissa lisäaikaa vieraisiin kieliin.

Nykyään huomaan pelottavan paljon piirteitä itsessäni, jotka ovat olleet aina, jotka ovat selkeää ADD:tä. Teen kymmentä asiaa yhtä aikaa loppuun saamatta yhtäkään, puhun myös kymmenestä asiasta yhtä aikaa loppuun saamatta yhtäkään, vajoan helposti omiin ajatuksiini valehtelematta tuntikausiksi, innostun helposti ja into lopahtaa vielä helpommin, saatan aikuisenakin lähteä paita väärin päin töihin tai unohtaa sukat jalasta ja olen esim päihteille todella herkkä koska aivoni ovat valmiiksi jo solmussa jne jne jne.

Vertaistuki on mielestäni paras tuki, lääkkeet eivät niinkään. Minun diagnoosissa auttoi varsinkin pitkä historia epätyypillisen masennuksen suhteen, toki myös oma-aloitteisuus ja selkeä oirekuva, keskittymiskyvyttömyyskirjaukset kouluaikoina, sukuhistoria, muiden syiden selkeä poissulkeminen, todistuksissa hyvä-rastit muutoin mutta satunnaiset tyydyttävä/välttävä-rastit keskittyminen/tarkkaavaisuus tms kohdissa, omituinen lukihäiriödiagnoosi todistuksineen sekä erittäin asiantunteva Nepsyasioihin perehtynyt lääkäri. Oman epäilyni julkituonnista psykiatriselle hoitajalleni meni vain noin 3vko diagnoosiin, koska välissä oli vain toki kaksi lääkärikäyntiä ja siitä noin 2vko lääkityksen aloitukseen. Hyvä tuuri, mutta mielestäni myös hyvät pohjatiedot.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli valmiina ollu useamman vuoden hoitokontakteja eri paikkoihin (vaihtuneet/loppuneet esim opintojen/työn loppuessa) masentuneisuuden ja myöhemmin myös ahdistuneisuuden vuoksi, mikä helpotti diagnoosin saamista ja lähetettä "ADD lääkärille". Sain siis vasta melkein 30-vuotiaana ADD-diagnoosin. Olin lapsesta saakka ollut melankolinen ja myöhemmin jo masentuneenkin oloinen ilman, että kuitenkaan inhosin itseäni tai elämää. Sekavaa, tiedän. Minulle kaikki oli todella vaikeaa ja olin impulsiivinen (tai no on edelleen). Se tulkittiin masennukseksi. Söin mielialalääkkeitäkin, jotka auttoivat jonkin verran, mutta jokin tuntui itsestä edelleen mättäävän olossani, vaikka lisäksi työstin asioita paljon itse ja ammattilaisen kanssa. Aikuisena alkoi myös ahdistuneisuus, mikä vei paremman hoidon piiriin ja ensikertaa ehdotin itse, voisiko tämä olla jotain muuta kuin varsinaista mt-ongelmaa. Yksikössäni ei aloiteta ADHD-tutlimuksia, joten menin tk-lääkärille, joka oli myös tullut tutuksi akuuteissa ahdistuskohtauksissani, joten pohjatietoa oli. Hän teki alkukartoitukset yhdellä käynnillä (johon itse toin mukanani pyydetyt lomakkeet ja koulutodistukset ja mm tarinavihot:D) ja laittoi tiedot hoitoyksikkööni neuropsykiatrille. Kävin sitten loput seulat neuropsykiatrini vastaanotolla, sain diagnoosin ja kävin huumeseulassa, jonka jälkeen alkoi lääkitys. Lääkitystä muokkaillaan edelleen, mutta tieto on auttanut eniten. Tieto etten ole vain saamaton, tyhmä, kykenemätön jne. Tai olen, mutta sille on syy aivoissani.

Diagnoosiepäilyäni vahvisti myös poikani vaiheessa olevat ADHD-tutkimukset, sekä melko läheisessä suvussa oleva ADHD-nuori. Aikuisen silmin myös isäni on selkeä ADHD-tapaus. Eli isäni koulunkäynnin vaikeudet, luki- ja puhehäiriö ja jatkuva motorinen levottomuus sekä puheripuli tilanteesta riippumatta.

Iso tuki dg:ssa oli myös vanhat terveystietoni, jotka tavallaan järkyttivät kun niihin ei oltu kunnolla reagoitu silloin. Olin lähes jokaisessa terveystarkastuksessa valittanut keskittymisvaikeuksia ja kerran myös äitini oli ollut ollut siitä yhteydessä th:lle. Kuitenkin arvosanani olivat 7-8 ja käytös moitteetonta, eli en voinut olla ilmeisesti viallinen sen perusteella. Sain kuitenkin lukihäiriödiagnoosin lukiossa, mutta vain vieraiden kielten osalta, mikä nykyään ihmetyttää, eli sain yo-kirjoituksissa lisäaikaa vieraisiin kieliin.

Nykyään huomaan pelottavan paljon piirteitä itsessäni, jotka ovat olleet aina, jotka ovat selkeää ADD:tä. Teen kymmentä asiaa yhtä aikaa loppuun saamatta yhtäkään, puhun myös kymmenestä asiasta yhtä aikaa loppuun saamatta yhtäkään, vajoan helposti omiin ajatuksiini valehtelematta tuntikausiksi, innostun helposti ja into lopahtaa vielä helpommin, saatan aikuisenakin lähteä paita väärin päin töihin tai unohtaa sukat jalasta ja olen esim päihteille todella herkkä koska aivoni ovat valmiiksi jo solmussa jne jne jne.

Vertaistuki on mielestäni paras tuki, lääkkeet eivät niinkään. Minun diagnoosissa auttoi varsinkin pitkä historia epätyypillisen masennuksen suhteen, toki myös oma-aloitteisuus ja selkeä oirekuva, keskittymiskyvyttömyyskirjaukset kouluaikoina, sukuhistoria, muiden syiden selkeä poissulkeminen, todistuksissa hyvä-rastit muutoin mutta satunnaiset tyydyttävä/välttävä-rastit keskittyminen/tarkkaavaisuus tms kohdissa, omituinen lukihäiriödiagnoosi todistuksineen sekä erittäin asiantunteva Nepsyasioihin perehtynyt lääkäri. Oman epäilyni julkituonnista psykiatriselle hoitajalleni meni vain noin 3vko diagnoosiin, koska välissä oli vain toki kaksi lääkärikäyntiä ja siitä noin 2vko lääkityksen aloitukseen. Hyvä tuuri, mutta mielestäni myös hyvät pohjatiedot.

Tämä kuulostaa niin tutulta! Olen kirjoitellut tähän ketjuun pitkät pätkät. Minulla myös diagnosointiin meni lopulta vain 1kk koska pohjatietoa oli 18 vuoden ajalta. Ja hoidettu masennusta ja ahdistusta lääkkein jne. Keskittymisvaikeudet luultu johtuvan masennuksesta ja toisaalta toiminnanohjaus ongelmat sivuutettu täysin.. niihin ei vaan kiinnitetty mitään huomiota vaikka ne on ollut todella vakavia. Annettu vaa masennuslääkkeitä 3 erilaista kokeiltiin tappiin viritettynä!

Myös minulla koulumenestys vaikutti ettei missään vaiheessa epäilty neurologisia ongelmia. Mullekin diagnoosin jälkeen tuli tuo tunne että silmät avautuu KAIKELLE mikä on ollut sitä Adhdtä.. mulla diagnosoitiin siis adhd.

Ja tuo mitä sanoin päihteistä , niin totta. Käytän alkoholia maltillisesti ja pilveä erittäin satunnaisesti. Päihteiden kans lähtisi lapasesta jos en pitäisi tiukkoja rajoja itselleni. Nousuhumala on oikeastaan sellainen mitä en halua enää kokea koska... siihen on monia syitä. Se on kun vetäisin varmaan jotain uskomatonta bilehuumetta jollekin toiselle!

Loppuvaiheessa ennen diagnoosia minulla oli kanssa tunne että en ole masentunut, tiedän ettei tämä ole masennusta. Tiesin vaan että jossain muualla nyt vika on.

Mulla on lääkkeet auttanut arkeen ja töihin ja ei ahdista enää. Mutta eniten auttaa se tieto diagnoosista. Vertaistukea kaipaan mäkin.. puhua jonkun kans joka tietää miltä tää kaikki tuntuu ja diagnoosin saaminen vasta aikuisena jne.

Saitko itse minkä ikäisenä diagnoosin? Mä 35-vuotiaana. Tässä vaiheessa diagnosoimaton adhd on jo aika paljon reitittänyt mun elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Mut onneks elämässä asiat nyt sillä hyvällä tolalla ja kun tietää että oon adhd , mahdollisuudet pitää elämä hyvänä on nyt paljon paremmat.

MInulla on tuktkmukset menossa ja vahvasti näyttää että dg tulee. Mutta, minua pelottaa ihan älyttömästi, mitä sitten teen,mihin meen,kuka neuvoo, mitä voin tehdä että asiat paranee?

kaikki ihan avoinna.

Hauskaa oli myös, että ADHD-tutkimuksissa käyvä poikani on aina ollut vaikea ja "jotenkin erilainen" lapsi, mutta silti näen hänessä paljon itseäni. Siis nimenomaan niissä outouksissa eli ei nyt missään peruskäytöksessä mikä toki kuuluisi asiaan. Vasta paremmin perehdyttyäni poikani asioihin ja ADHD:seen, alkoi oma mielipiteeni pojan ADHD:sta vahvistua ja siten aloin heräämään itseni ADHD epäilyyn. Eli tavallaan vasta poikani herätti minut:D Ehkä siksi että on nähnyt asiat ulkopuolelta katsottuna.