Aikuisiän ADHD

Joo, jotenkin tuntuu ettei tarkkaamattomuustyyppistä oireilua oteta muutenkaan yhtä vakavasti kuin hyperaktiivista tai että se on helpompi laittaa jonkun muun ongelman piikkiin. Jumitus ja loputon haaveilu ei vastaa yleistä kuvaa siitä seinille hyppivästä sähköjäniksestä, jollaiseksi adhd:t yleisesti kuvitellaan, usein jopa ammattilaisten keskuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, jotenkin tuntuu ettei tarkkaamattomuustyyppistä oireilua oteta muutenkaan yhtä vakavasti kuin hyperaktiivista tai että se on helpompi laittaa jonkun muun ongelman piikkiin. Jumitus ja loputon haaveilu ei vastaa yleistä kuvaa siitä seinille hyppivästä sähköjäniksestä, jollaiseksi adhd:t yleisesti kuvitellaan, usein jopa ammattilaisten keskuudessa. 

Joo Ja varsinkin kun monella adhdllä se hyperaktiivisuuskin voi olla suurimmaks osaks pään sisällä ja ei todellakaan ilmene ylienergisyytenä. Mun hyperaktiivisuus ilmenee liian aktiivisina ajatuksina, unettomuutena ja ruokahaluttomuutena, murehtimisena, puheliaisuutena, kiinnostusten kohteiden vaihtumisena ja jatkuvina ideoina (pään sisällä, ei tämäkään näy ulos ), kaikesta innostumisena ja loputtomina suunnitelmina ja impulsseina.. toki jotain fyysistä levottomuutta on mutta sekin on pientä kuten käsien nypläys, pään raapiminen, jalan naputus jne. Ammattilaisten käsitys adhdstä on aivan todella yksipuolinen ja vanhentunut. Mun oma terapeuttikin luuli että diagnoosini olisi ADD (jota ei enää edes ole) ja ihan siksi että en käyttäydy kuin sokerihumalainen 8-v adhd poika.

Ei siitä tarvitse olla mitään todisteita lapsuudesta olla, nythän ap vasta aikuisena tuota diagnoosiluokitusta hakee. Riittää kun sanoo että koko kouluikä ollut ylivilkas, juossu paikasta toiseen, ollut ongelmia koulussa, ei pystynyt milloinkaan keskittymään yhteen asiaan kauan, jne. ...

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä tarvitse olla mitään todisteita lapsuudesta olla, nythän ap vasta aikuisena tuota diagnoosiluokitusta hakee. Riittää kun sanoo että koko kouluikä ollut ylivilkas, juossu paikasta toiseen, ollut ongelmia koulussa, ei pystynyt milloinkaan keskittymään yhteen asiaan kauan, jne. ...

No itse en ainakaan valehdellut tällaisia asioita minua tutkivalle psykiatrille ja asiaan perehtyneenä häneltä diagnoosiksi tuli adhd, myös lapsuudessa ilmenneenä. En ymmärrä sun kommentin pointtia ? Miksi kukaan valehtelisi oireitaan kun on kyse nimenomaan vaikeasti tunnistettavasta neurologisesta häiriöstä, jonka merkkeinä tavikset nimenomaan pitää noita oireita mitä luettelit. ?

Olen jo pitkään epäillyt että mulla on ADHD. En vaan ole saanut aikaiseksi mennä lääkäriin, työkin sellaista, että on vaikeaa saada useita tutkimusaikoja mahdutetuksi. Näin vaihdevuosi-ikäisenä naisena tuntuu, että oireet pahentuneet iän myötä. Kerran työterveydessä mainitsin epäilystäni (olin muissa asioissa siellä) niin lääkäri tokaisi, että ei varmaan ole kun pystyn siinä tuolilla niin rauhassa istumaan. Vasta jälkikäteen mietin, miten tökerö kommentti se oli.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo pitkään epäillyt että mulla on ADHD. En vaan ole saanut aikaiseksi mennä lääkäriin, työkin sellaista, että on vaikeaa saada useita tutkimusaikoja mahdutetuksi. Näin vaihdevuosi-ikäisenä naisena tuntuu, että oireet pahentuneet iän myötä. Kerran työterveydessä mainitsin epäilystäni (olin muissa asioissa siellä) niin lääkäri tokaisi, että ei varmaan ole kun pystyn siinä tuolilla niin rauhassa istumaan. Vasta jälkikäteen mietin, miten tökerö kommentti se oli.

Aivan järkyttävän tökerö kommentti lääkäriltä.

Adhd ihmisellä on erilainen aivotoiminta kuin neurotyypillisellä. Ja lääkäritkin luulee että se ilmenee vain niin että on vaikea istua paikallaan......

Mun isä oli lääkäri 30 vuotta ja hänellä on myös tämä sama käsitys edelleen. Hänelle mun diagnoosi oli tosi kova pala.

Kyse on lääkärin epäpätevyydestä ja haluttomuudesta hankkia tietoa. Se on aivan sama asia kun sanoisi masentuneelle että ethän sä voi olla masentunut kun hymyilet tms.

minä luulin että istun aina ihan rauhallisesti paikallaan, lääkäri sitten sanoi että vaihdat kyllä asentoa aika usein.  En itse edes ollut huomannut ,se vain tulee niin automaattisesti kait.

Vierailija kirjoitti:

minä luulin että istun aina ihan rauhallisesti paikallaan, lääkäri sitten sanoi että vaihdat kyllä asentoa aika usein.  En itse edes ollut huomannut ,se vain tulee niin automaattisesti kait.

Joo mulla oli sama. Diagnoosissa kuvaus että liikehtii tuolissa vaikka itse luulin olevani ihan normaalisti. Ystäviltä ja läheisiltä vasta sitten kyselin onko totta niin on kuulema, että liikehdin paljon mutta itse en huomaa sitä. Ellen nyt sitten naputa pöytää tai heiluta jalkaa tms mutta niitäkin teen vaan esim töissä tai työskennellessä. Kai 😆

Mä nyplään jotain sormillani, vaihdan istuma-asentoa, hipelöin hiuksia, nypin karvoja vaatteista jne. En itse tiedosta tätä yhtään... 

Toiset ne ihastuu liikaa ja minä vain kestän kaiken pahan.

T. Addi

Minulla peruskoulu meni laiskasti hieman yli seiskan keskiarvolla,lukematta läksyjä tai sen erityisemmin keskittymättä, mutta lukiossa pakka levis ja se jäikin kesken. Ja sen jälkeen kaikki muukin jää aina puolitiehen, työt,seurustelut,  hyvin osaan suunnitella kaikki  mutta en toteuttaa.

Erittäin hyvä video aiheesta. Jopa minä jaksoin katsoa, vaikka ADHD-diagnoosi löytyy täältäkin. 

Rämmin läpi akateemisen tutkinnon tämän adhd:n kanssa mutta täytyy sanoa, että akateeminen vapaus ja adhd on todella huono yhdistelmä. Varmaan jos olisi heti 20 vuotiaana edes ollut kunnon lääkitys päällä, niin kaikki olisi ollut todella paljon helpompaa.

onko  täällä sellaisia jotka eivät saaneet lähetettä?

itse sain mutta se vaati 3 käyntiä, sanoivat etteivät halua turhia lähetteitä kirjoittaa.

ei siinä mitään,mutta kun tuohon meni koko kesä, koska ajat niin harvakseltaa.

mietin että monikohan luovuttaa jo pelkkään odottamiseen.

Minulla on ahdistuneisuushäiriö ja tk-lääkäri sanoi, että ensin pitäisi käydä terapia loppuun ja kokeilla myös ssri-lääkehoitoa, ennen kun laitetaan adhd-tutkimuksiin. Ymmärrän tavallaan pointin, mutta silti vähän ihmettelen, koska ahdistuneisuus on aisoissa, mutta muuten elämä on samanlaista kaaosta kuin aina ennenkin. Tutkimuksiin pääsyyn voi mennä siis ainakin pari vuotta ja itse prosessiin vaikka kuinka kauan. Aika pitkä aika kärvistellä epätietoisuudessa, ellei nyt sitten yhtäkkiä tapahdu jotain radikaalia muutosta toimintakyvyssä.

onko ollut aina se ahdistuneisuus vai adhd oireilu  ,lapsesta saakka, se kai se kysymys ?

en tiedä,en ole lekuri mutta arvaisin että jos oikeasti adhd oireilua lapsesta saakka,niin miksi sitte pitkittää turhaan testeihin menoa?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ahdistuneisuushäiriö ja tk-lääkäri sanoi, että ensin pitäisi käydä terapia loppuun ja kokeilla myös ssri-lääkehoitoa, ennen kun laitetaan adhd-tutkimuksiin. Ymmärrän tavallaan pointin, mutta silti vähän ihmettelen, koska ahdistuneisuus on aisoissa, mutta muuten elämä on samanlaista kaaosta kuin aina ennenkin. Tutkimuksiin pääsyyn voi mennä siis ainakin pari vuotta ja itse prosessiin vaikka kuinka kauan. Aika pitkä aika kärvistellä epätietoisuudessa, ellei nyt sitten yhtäkkiä tapahdu jotain radikaalia muutosta toimintakyvyssä.

Helsingissä ainakin pääsee nopeasti yksityiselle neuropsykiatrille mutta hintaa koko diagnoosille voi tulla reilu tonni. Yhdessä paikassa kun kysyin asiaa, niin ensimmäinen pitkä vastaanottoaika lääkärille maksaa 260e. Ja koko diagnoosiin sitten useampi käynti, mutta yksityisellä tuo koko prosessi voi mennä aika nopeasti kyllä läpi.

Kiintoisaa. Olen alkanut viime aikoina pohtia, mahdanko olla ADHD. Se selittäisi kaiken, kun mitään varsinaista ongelmaa tai vikaa ei ole, mutta yksinkertaiset asiat usein tökkii kohtuuttomasti.

Esimerkiksi töitä ei vaan saa tehtyä, vaikka olisi sinänsä Ok hommaa, jonka osaan hyvin eikä mitään esteitä ole ja motivaatiokin kunnossa. Mielummin sitten vaan luen av:tä ja mitä milloinkin. Yritän ryhtyä, mutta sekunneissa olen taas joron jäljillä. Ajanhallintani on kamalaa, myöhästelen aina tai vähintäänkin on hirveä kiire ja kaaos. Alkoholin ja tupakan suhteen olen perso ja pelkään alkoholismia, kun välillä lähtee käsistä eli juon paljon enemmän kuin oli aikomus, muistinmenetykseen asti. En jaksa keskittyä palavereissa tai pitkäpiimäisissä keskusteluissa muiden sanomisiin vaan ajatus harhailee ties missä. Olen kärsimätön joissain tilanteissa toisia kohtaan, varsinkin jos yritän selittää heille jotain näkökantaani, eivätkä he käsitä. En tee impulsiivisesti tyhmiä tai vaarallisia juttuja, mutta saatan äkisti luovuttaa tai vaihtaa taktiikkaa ihan hetken mielijohteesta. Kärsin usein univaikeuksista.

Lapsena olin luokan pelle ja häirikkö. Toki menestyin ihan hyvin koulussa, mutta olin hyvin levoton ja villi ja usein vaikeuksissa käytökseni vuoksi.

Olen korkeakoulutettu noin nelikymppinen monella tapaa lahjakas ja pärjäävä, mutta tuntuu että jotenkin vaan luisuu kaikki pikkuhiljaa huonommaksi, ilman selvää syytä. En ymmärrä keskittymisvaikeuksiani enkä saa hallittua itseäni vaikka yritän. Menee jopa kokonaisia päiviä, että en saa töissä aikaan yhtään mitään. Olen tehokas silloin kun pystyn keskittymään, millä kompensoin tehottomat jaksot. Mutta tämä vaan on raskasta ja rassaa omatuntoa.

kannattaa käydä julkisella ne ekat pari kertaa, sitte tietää että kannattaako mennä yksityiselle puolen tonnin seteli taskussa vai ei  (jos ei siis jaksa odottaa vapaita aikoja)

Pari tapausta tunnen ja olemus on koko ajan kuin olisivat juoneet 20 enegiajuomaa. Eivät myöskään usein tahdo ymmärtää mitä heille puhuu. Tulee väärinkäsituksiä ja salamana reagoidaan siihen väärään käsitykseen valtavalla höpinällä.