Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miten muilla ADHD/ADD-diagnosoiduilla on ollut ajokortin hankinnan ja autoilun kanssa.

Sain kortin jo 18-vuotiaana. Pääsin ajokokeesta kolmannella kerralla  läpi. Sekä autokoulun opettaja, että inssi, antoivat palautetta, että olen kovin säikky,  ja että minun tulisi saada lisää itsevarmuutta. Vanhempani olivat kuitenkin alun alkaenkin ajokortin hankkimista vastaan, sillä he olivat asenteissaan melko vanhanaikaisia. He olivat sitä mieltä, että tytöt eivät välttämättä tarvitse ajokorttia, ja että voisin ajaa sen aikuisena jos sitä joskus tarvitsisin (äitini oli 30 v. hankkiessaan ajokortin, ja teki niin siksi, että haja-asutusalueella ei olisi pärjännyt ilman autoa). He olivat kovin haluttomia lainaamaan minulle autoaan, tai päästämään minua rattiin yhteisillä automatkoilla, joten harjoitusta ei kertynyt. Olen autoillut silloin tällöin vuosien varrella. 

En ole ikinä omistanut omaa autoa, sill

Kokemuksen puutetta se on. Mä ajoin 15 vuotta autolla 100 kilsaa päivässä työmatkaa. Nyt puolitoista vuotta etätöissä ja autolla tulee ajettua keskimäärin 30 päivänä vuodessa. Ajamisen vähäisyys vaikuttaa selkeästi jo nyt siihen, että kaiken muun huomioiminen yhtä aikaa tuntuu haastavammalta. Jos sinäet kortin saamisen jälkeen ole ajanut juuri yhtään, niin varmasti vaikuttaa. Mun mielestä ADHD helpottaa ajamista koska huomion on hyvä kiinnittyä koko ajan kaikkeen ympärillä, ja se tapahtuu luonnostaan tämän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miten muilla ADHD/ADD-diagnosoiduilla on ollut ajokortin hankinnan ja autoilun kanssa.

Sain kortin jo 18-vuotiaana. Pääsin ajokokeesta kolmannella kerralla  läpi. Sekä autokoulun opettaja, että inssi, antoivat palautetta, että olen kovin säikky,  ja että minun tulisi saada lisää itsevarmuutta. Vanhempani olivat kuitenkin alun alkaenkin ajokortin hankkimista vastaan, sillä he olivat asenteissaan melko vanhanaikaisia. He olivat sitä mieltä, että tytöt eivät välttämättä tarvitse ajokorttia, ja että voisin ajaa sen aikuisena jos sitä joskus tarvitsisin (äitini oli 30 v. hankkiessaan ajokortin, ja teki niin siksi, että haja-asutusalueella ei olisi pärjännyt ilman autoa). He olivat kovin haluttomia lainaamaan minulle autoaan, tai päästämään minua rattiin yhteisillä automatkoilla, joten harjoitusta ei kertynyt. Olen autoillut silloin tällöin vuosien varrella. 

En ole ikinä omistanut omaa autoa, sill

Ajotaidot eivät ole kiinni adhd:sta, sanoisin. Minä add-tyyppi ja hyvä ajamaan autoa eikä ole vaikeuksia huomioida muuta liikennettä.

Sanosin, että kun auton hallinta on hanskassa, niin jää aikaa havainnoida muuta liikennettä.

Monella on tapana säntäillä asiasta toiseen (myös ei-adhd:eilla) ja keskittyä epäolennaisuuksiin ja se sitten näkyy kyllä autonratissakin. Tuosta voi oppia pois.  Toisaalta toiset on vaan "aina" huonoja autokuskeja ja silloin olisi syytä miettiä, että olisiko parempi luopua ajokortista. Eli ensin auton hallinta kuntoon ettei tarvitse tarkkaavaisuutta jakaa sinne ja kun auto on hallussa, niin sitten alkaa järjestelmällisesti opettelemaan muuta. Jos se vaatii sitä, että menet jonnekin syrjäiselle tielle harjoittelemaan, niin sitten menet.

Ja jos sinulla ei sen yhden ajo-opettajan kanssa synkannut, niin kokeile toista ajo-opettajaa. 

Mistähän nää keskittymisen puutteet nykyään johtuu? Noin 10v sitten oli vaan ylivilkkaita lapsia.Haluttaanko diagnoosi,että päästään eläkkeelle jo nuorena? 

Syvä väsymys?

Vierailija kirjoitti:

Ei se diagnoosin saaminen autuaaksi tee, sitten alkaa työ vasta.

Ja meni sen saamiseen aikalailla vuosi   , en muista montako käyntiä   mutta hyvin monta.

Juuri näin. Siitä annetaan niin ruusuinen kuva, että diagnoosi ja oikea lääkitys ja sen jälkeen kaikki sujuu elämässä kuin tanssi. Ensinnäkin lääkkeet maksaa 1500-2000€ vuodessa, eikä aikuinen saa niistä kela-korvausta. Niistä on myös sivuoireita, kuten ahdistuneisuutta. Sitähän ei itse huomaa, vaan perheenjäsenet huomauttaa. Monet luulee ihmeitä, ja oikeasti se vaikutus on tilapäinen. Kun pidät viikonlopun taukoa, keskittyminen heikkenee heti. Toisaalta se, että tiedostaa adhd:n olemassaolon ohjaa toimintaa. Alkaa selittää kaikkea, että tämä johtuu tästä. Jos puolison kanssa tulee kinaa, heti on syypää adhd. Eihän se niin mene, koska ihmisellä on tunteet joka tapauksessa. Sen kanssa pitää myös tehdä töitä. Aiheuttaa sisäistä levottomuutta. Ei se riitä, että tämä aiheuttaa nyt minussa sisäistä levottomuutta, vaan pitää keksiä ratkaisu, miten on parempi olla. Ei näy iän myötä enää ulkoisesti niin paljon vaan sisäisesti. Tulee kohellettua, myöhästyy junasta, unohtaa palauttaa kirjaston kirjat, tekee mieli vaihtaa parisuhdetta tai työpaikkaa tai asuntoa eikä koskaan ole mikään hyvin kuin vähän aikaa. Mutta mitä sille teet? Kun ei se riitä, että sen tietää, vaan se suurin haaste on ratkaista, 

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nää keskittymisen puutteet nykyään johtuu? Noin 10v sitten oli vaan ylivilkkaita lapsia.Haluttaanko diagnoosi,että päästään eläkkeelle jo nuorena? 

adhd:lla ei eläkkeelle pääse ennen virallista eläkeikää. nauraisivat partaansa eläkepäätöskeskuksessa, jos joku laittaisi eläkehakemuksen syynä adhd.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miten muilla ADHD/ADD-diagnosoiduilla on ollut ajokortin hankinnan ja autoilun kanssa.

Sain kortin jo 18-vuotiaana. Pääsin ajokokeesta kolmannella kerralla  läpi. Sekä autokoulun opettaja, että inssi, antoivat palautetta, että olen kovin säikky,  ja että minun tulisi saada lisää itsevarmuutta. Vanhempani olivat kuitenkin alun alkaenkin ajokortin hankkimista vastaan, sillä he olivat asenteissaan melko vanhanaikaisia. He olivat sitä mieltä, että tytöt eivät välttämättä tarvitse ajokorttia, ja että voisin ajaa sen aikuisena jos sitä joskus tarvitsisin (äitini oli 30 v. hankkiessaan ajokortin, ja teki niin siksi, että haja-asutusalueella ei olisi pärjännyt ilman autoa). He olivat kovin haluttomia lainaamaan minulle autoaan, tai päästämään minua rattiin yhteisillä automatkoilla, joten harjoitusta ei kertynyt. Olen autoillut silloin tällöin vuosien varrella.&nbsp

Missä teillä on add dg:n täyttäviä oireita, ellei tarkkaavuudessa ja sen tahdonalaisesa säätelyssä? Kun ei ole kysymys vain yliaktiivis-impulsiivisesta muodostakaan? Emme ole samanlaisia, mutta on kohtuutonta väittää, ettei tarkkaamattomuus -painoitteinen tarkkaavaisuushäiriö vaikuttaisi lähtökohtaisesti esim. ympäristön huomioimiseen. Itselleni ajaminen on haastavaa ja stressaavaa tahattoman tarkkaamattomuuden vuoksi. Lääkitys auttaa huomattavasti keskittymistä ja tietenkin helpottaa ajamista sitä kautta. Ajoneuvon käsittelytaitoihin ei tietenkään vaikuta, mutta se on helpoin osa kokonaisuutta, harjoiteltavissa. Tarkkaavuuden haasteet taas eivät harjoittelulla luotettavasti parane.

Lisään vielä, että tilastollisesti tarkasteltuna lääkitsemätön adhd on on riski liikenneonnettomuuksille ja -rikkomuksille. Eli uskomus siitä, etteivät oireet vaikuta ajokykyyn tai ne voisi halutessaan/harjoittelulla poistaa, ei pidä paikkaansa yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nää keskittymisen puutteet nykyään johtuu? Noin 10v sitten oli vaan ylivilkkaita lapsia.Haluttaanko diagnoosi,että päästään eläkkeelle jo nuorena? 

adhd:lla ei eläkkeelle pääse ennen virallista eläkeikää. nauraisivat partaansa eläkepäätöskeskuksessa, jos joku laittaisi eläkehakemuksen syynä adhd.

Diagnoosin aikuisiällä hakeneille on osalla halu pysyä ja kyetä työhön siinä missä neurotyypillinenkin. Kun hommat lähtee lapasesta ja aiemmin opitut hallintakeinot ei enää autakaan, vaarassa on nimenomaan masennus tai syrjäytyminen.

Lääkityksellä on hoitotasapainon löytymiseen merkittävä vaikutus ja ilman diagnoosia ei saa lääkitystä tai pääse muihin tukimuotoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvinkin. Itellä tosin tää diagnositoitiin jo ekaluokan puolessa välissä. Nyt oon siis 48-v nainen. 40-v sitten tämä alkoi. Ei ole lääkitystä, ku ne luokitellaan huumeiksi. Ei ikinä ! Se oli mun oma päätös. Mitkään lääkkeet eivät saa sisältää grammaakaan mitään huumeita. 

Voitko selittää miksi? Se lääke kun ei ole huume, silloin kun sitä käytetään lääkinnällisillä annoksilla, siihen tarkoitukseen mihin ne on tarkoitettu. Siis ei ole tarkoitus **ttuilla tms., vaan olen aidosti utelias, koska en ymmärrä tuota ajatustasi.

 

Samalla logiikallahan ei saisi käyttää esim. Panacodia tai muita morfiinijohdannaisia kipulääkkeitäkään. Ole siinä sitten vaikka leikkauksen jälkeen ilman. Auts.. 

Vierailija kirjoitti:

mitä hyötyä on diagnoosista jos on jo ikää kertynyt?  vaikka 50v.

eikö se ole jo aika myöhäistä tehdä mitään.

Sain diagnoosin (ADHD ja autisminkirjo) 56-vuotiaana ja paljon paransi elämänlaatua. Koko elämäni opettelin maskaamaan ja ruoskin itseäni. Menestyin työelämässä mutta tein kaiken kolmeen tai neljään kertaan. Nyt on ADHD lääke ja ensimmistä kertaa pystyn keskittymään enemmän kuin 3 minuuttia yhteen aiheeseen. Koulussa olin aina omissa ajatuksissani. Opiskeluissa myöhemmin uusin kaikki hyväksytytkin tentit niin monta kertaa että sain maksimiarvosanan, koska muutoin ei pystynyt olemaan. Opiskelin kaiken pelkästään kirjoista, koska luennoilla ei mikään jäänyt mieleen. Ihmeellisesti sitä pärjäsi vain itseään piiskaamalla. Hintakin oli sitten kaamea: ahdistusta, masennusta, pakko-oireita, joihin ei löytynyt syytä. Pakko-oireinen siivoaja, joka ei kestä yhtään tahraa missään. Jos päässä onkin ollut myrskyä niin koti on aina siisti. Kaikki asiat järjestyksessä ja suorassa rivissä. Kaupassa korjailen joskus hyllyllä olevia purkkeja samaan asentoon samalla kun etsin sitä, mitä olen ostamassa. 

Diagnoosit auttoi selvittämään näitä lähinnä itselleni. Ja ADHD-lääke paransi elämänlaatua huomattavasti. Nyt jaksan työuraa vaikka 70-vuotiaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miten muilla ADHD/ADD-diagnosoiduilla on ollut ajokortin hankinnan ja autoilun kanssa.

Sain kortin jo 18-vuotiaana. Pääsin ajokokeesta kolmannella kerralla  läpi. Sekä autokoulun opettaja, että inssi, antoivat palautetta, että olen kovin säikky,  ja että minun tulisi saada lisää itsevarmuutta. Vanhempani olivat kuitenkin alun alkaenkin ajokortin hankkimista vastaan, sillä he olivat asenteissaan melko vanhanaikaisia. He olivat sitä mieltä, että tytöt eivät välttämättä tarvitse ajokorttia, ja että voisin ajaa sen aikuisena jos sitä joskus tarvitsisin (äitini oli 30 v. hankkiessaan ajokortin, ja teki niin siksi, että haja-asutusalueella ei olisi pärjännyt ilman autoa). He olivat kovin haluttomia lainaamaan minulle autoaan, tai päästämään minua rattiin yhteisillä automatkoilla, joten harjoitusta ei kertynyt. Ole

E usko, että kukaan olisi väittänyt, että: "Eli uskomus siitä, etteivät oireet vaikuta ajokykyyn tai ne voisi halutessaan/harjoittelulla poistaa, ei pidä paikkaansa yleisesti."

Minulla adhd ei vaikuta ajokykyyn, vaan sain siis inssiajossakin kuulla inssiltä (minulle vielä napsahti kaupungin tiukin ja tiukkapipoisin inssi), että olen todella taitava ajaja ja osasin huomioida ympäristöäkin tavallista paremmin.  Omalla kohdalla kyse ei liene siitä etteikö minulla olisi tarkkaavaisuus oirehdintaa, vaan siitä, että pidän autolla ajamisesta ja muutenkin auton kyydissä olemisesta. Pystyn esimerkiksi keskittymään lukemiseen paremmin, jos istun lukiessani auton tai vaikka junan kyydissä (tai vaikka keinussa).  Meillä adhd:eillahan on myös tavallista parempi keskittymisen kyky, mutta se "käynnistyy" vasta kun teemme jotain, josta oikeasti ja luontaisesti pidämme. Minulla sellainen on autolla ajaminen. jos ei olisi nykyisin näitä ympäristöhaasteita tai muita autolla ajamisen rajoitteita, niin olisin koko ajan ajamassa autoa. Joskus olen harmitellut, että en uskaltanut nurena lähteä ammattikuskiksi opiskelemaan, kun oli silloin tiukassa "tytöt ei tällä alalla pärjää" asenne, niin työnantajilla kuin ehkä sitten myös itselle, kun sitä hettiin joka paikassa, että automaailma on miesten juttu. 

Mielestäni, kun puhutaan addien tarkkaavaisuusongelmista, niin tulisi muistaa tämä puoli meistä, että jos asia kiinnostaa meitä luontaisesti, niin voimme keskittyä siihen hyvin. Siksi on olemassa paljonkin hyviä adhd-kuskeja, kuin sitten huonojakin. On tuolla formula ykkössarjassakin adhd-ajajia ja ralleissa...

Itse ainakin olen ihan kuin kala vedessä tuolla liikenteen virrassa. Ehdin katsoa niin liikennemerkit kuin sitten vaikka havannoida jalkakäytävillä hyppivät lapset, koirat ja mummot ja papat kuin sitten suojatien ylittäjätkin. Katujen nimikylttejä on vähän vaikea lukea ajossa, kun likinäkö, mutta se korjautuu uusien lasien myötä.  Mutta sitten jpku polkupyöräily, jota inhoan enemmän kuin kukaan, niin olen ihan toivoton. Menee hermo siihen, että ei saa ajaa pysähtymättä tai sitten joku autoilija yrittää ajaa päälle, tai tie on huonokuntoinen tai pitää soitella kelloa ja kärpäset lentää nenään ja suuhun ja ties mitä. Ei yhtään minun juttuni.

En ymmärrä tuota lääkkeen haukkumista. Olen käyttänyt adhd-lääkettä vuosien ajan ja välillä ollut pitkäkin taukoja: ei ole koskaan tullut mieleenkään, että pitäisi saada: en siis ole koukuttunut siihen. En ole muutenkaan päihteisiin kallistunut, joten ei ole tullut edes mieleen kokeilla lääkkeen väärinkäyttöä. Se lääke auttaa minua mm. keskittymään lukemiseen ja opiskeluun, tai asioiden hoitamiseen ja se siinä. Rauhoitun sen ansiosta.  Jotkut valittaa, että se vie luovuuden ja voihan se olla niin. Ainakaan itse en sillä lailla osaa esim. vaikka kirjoittaa luovaa tekstiä, vaikka runoja lääkken vaikutuksen alaisena, mutta se vaikutus ei kestä kuin sen 8 tuntia, joten joka päivä on kuitenkin aikaa sitten luovuudellekin.

Olen käsittänyt että aikuisiällä diagnosoitu Adhd on etupäässä mielenterveyden sairaus. Siksihän siihen lääkkeetkin määrätään. Muutenkin kyseinen sairaus näyttää esiintyvän huomattavan usein henkilöillä, joiden lapsuuden perheissä on ollut monenlaista henkisen puolen ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen käsittänyt että aikuisiällä diagnosoitu Adhd on etupäässä mielenterveyden sairaus. Siksihän siihen lääkkeetkin määrätään. Muutenkin kyseinen sairaus näyttää esiintyvän huomattavan usein henkilöillä, joiden lapsuuden perheissä on ollut monenlaista henkisen puolen ongelmaa. 

Suomessa, ainakin julkisella puolella, taitaa kaikki aikuisten adhd-ehdokkaat käydä läpi aika pitkät psykiatriset tutkimukset, joissa suljetaan pois mielenterveyssairaudet: osassa kun voi olla samat oireet kuin adhd:ssa. Joten ole huoleti. Meidän mielemme on tutkittu. Enemmän olisin huolissani niistä ihmisistä, jotka eivät ole käyneet koskaan psukiatrissa tutkimuksissa. Kaikenlaisia kun tuolla kulkee ihan vapaana. Itselläkin alakerran naapuri on jonkin sortin ps y ko paatti:  kiduttaa esim. kärpäsiä polttamalla niiden siipiä sytkärillä, tai repimällä niiltä raajoja irti ja kaikkea tuollaista kivaa. On kyllä kavereidensa suuntaan sosiaalinen ja kaikki kaverinsa pitävät häntä niin lempeänä tyyppinä. Hällä ei ole adhdh:ta, on käynyt tutkimuksissa.

Kannattaa mennä yksityiselle vain. Oon kuullut että julkisella saa usein jopa vain epäilyä ja vähättelyä osakseen kun taas yksityisellä sinua kohdellaan yksilönä ja lääkäri kuuntelee sinua. Julkisella voidaan tyyliin ajatella että jos olet suorittanut maisteritutkinnon niin ei sulla voi kuulema mikään adhd olla.

Tällainen touhu on oikeasti tosi typerää kun suuri osa adhd aikuisista olisivat työkykyisiä, jopa tehokkaampia kuin "normaalit ihmiset"  oikeassa ympäristössä, mutta kun ei ole diagnoosia, lääkitystä ja terapiaa niin makaavat masentuineina kotona eivätkä saa mitään aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen käsittänyt että aikuisiällä diagnosoitu Adhd on etupäässä mielenterveyden sairaus. Siksihän siihen lääkkeetkin määrätään. Muutenkin kyseinen sairaus näyttää esiintyvän huomattavan usein henkilöillä, joiden lapsuuden perheissä on ollut monenlaista henkisen puolen ongelmaa. 

Paljon puppua, tuon väitteen nyt ainakin haluan korjata että johtuisi perheestä. Kirjolla-sarja osoitti hyvin miten suuri merkitys taustoilla on pärjäämiselle, ei ne neurobrobleemat siis siitä aiheudu, mutta vaikuttaa siihen pärjääkö vai ajautuuko ongelmien äärelle. Esimerkkinä kaksi tuttava ADHDta, tyttö menetti kaiken koska toinen vanhempi oli myös tietämättään hoitamaton nepsy ja eivät osanneet kumpikaan hoitaa raha-asioitaan, tunnen myös pojan joka taas koulutettiin jo kotona käytännössä perheyritykseen, ja on hyvin pärjännyt huippuosaaja itsenäisessä työssään, hänen taustat taas vaan tukevat elämässä pärjäämistä ihan niillä samoilla ominaisuuksilla mitä sillä tytölläkin olisi ollut, tämmöset seikat vaikuttaa PALJON.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä yksityiselle vain. Oon kuullut että julkisella saa usein jopa vain epäilyä ja vähättelyä osakseen kun taas yksityisellä sinua kohdellaan yksilönä ja lääkäri kuuntelee sinua. Julkisella voidaan tyyliin ajatella että jos olet suorittanut maisteritutkinnon niin ei sulla voi kuulema mikään adhd olla.

Tällainen touhu on oikeasti tosi typerää kun suuri osa adhd aikuisista olisivat työkykyisiä, jopa tehokkaampia kuin "normaalit ihmiset"  oikeassa ympäristössä, mutta kun ei ole diagnoosia, lääkitystä ja terapiaa niin makaavat masentuineina kotona eivätkä saa mitään aikaiseksi.

Tuo asenne saattoi julkisella olla voimissaan vuosia sitten terveyskeskustasolla, kun aikuiset potilaat alkoivat mennä sinne pyytämään lähetetä adhd-tutkimuksiin julkiseen erikoissairaanhoitoon. Minä menin  yths:n kautta ja sain silloin kuulla, että juuri nyt on hirveät ruuhkat juuri adhd-tutkimuksissa, joten joutuu odottelemaan pitkään. yths:lläkin ensin heidän psykiatri haastatteli ja teki alkuseulonnat, että ketkä lähetetään julkiselle tutkimuksiin. Samoihin aikoihin yksi kaveri meni tk:n kautta, jossa lääkäri sanoi hälle, että jos sitä ei ole ala-asteella sinulla todettu, niin ei voi olla. Tuo lääkäri ei tiedostanut add:n olemassaoloa. Niin monet tytöt kun siitä kärsivät ja kun he kävivät ala-astetta ei silloin tiedostettu muutenkaan adhd:n add-muodon olemassaoloa. jos on rahasta pulaa (tutkimukset vievät aikaa ja tulevat kalliiksi yksityisellä), niin minusta kannattaa aloittaa julkisen puolen terveydenhoidosta. On eduksi, jos onnistuu ennen käyntiä vaikka kirjoittamaan ylös kaikki mikä omassa elämässä tuntuu erityisen haasteelliselta. Se voi auttaa lääkäriä.

nykyään on hyvä, kun add:n olemassolo tiedostetaan, niin lapset, jotka siitä kärsivät saatetaankin löytää ajoissa.

En tiedä mutta varaudu siihen että A. saat odottaa diagnosia pitkäänkin, B. sinuun suhtaudutaan aluksi ehkä hieman skeptisesti koska nykyään liikkeellä on paljon ihmisiä jotka melkein haluavat itselleen ADHD-diagnoosin koska se on joku perkeleen trendi joillekin.



Hyvä vinkki on kirjoittaa paperille mitkä ne suurimmat ongelmat ovat elämässäsi ovat mitä koet että ADHD aiheuttaa sinulle. Kerro mitä pään sisällä liikkuu ja anna esimerkkejä. Jos sulla todellakin on ADHD niin ammattilainen kyllä näkee sen, ADHD on paljon muutakin kuin vain "en jaksa keskittyä elokuviin" mitä nää hiton feikkaajat ei ymmärrä ja siksi paljastuvat.

Vierailija kirjoitti:

Onko AD(H)D jos minulla on oltava koko ajan joku hanke päällä, muuten tylsistyn ja sorrun päihteisiin. :D

Kuulostaa ADHDlta, mutta jos on klassinen ADHD niin todennäköisesti myös nää hankkeet vaihtuvat jatkuvasti etkä saa lopulta mitään aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se diagnoosin saaminen autuaaksi tee, sitten alkaa työ vasta.

Ja meni sen saamiseen aikalailla vuosi   , en muista montako käyntiä   mutta hyvin monta.

Juuri näin. Siitä annetaan niin ruusuinen kuva, että diagnoosi ja oikea lääkitys ja sen jälkeen kaikki sujuu elämässä kuin tanssi. Ensinnäkin lääkkeet maksaa 1500-2000€ vuodessa, eikä aikuinen saa niistä kela-korvausta. Niistä on myös sivuoireita, kuten ahdistuneisuutta. Sitähän ei itse huomaa, vaan perheenjäsenet huomauttaa. Monet luulee ihmeitä, ja oikeasti se vaikutus on tilapäinen. Kun pidät viikonlopun taukoa, keskittyminen heikkenee heti. Toisaalta se, että tiedostaa adhd:n olemassaolon ohjaa toimintaa. Alkaa selittää kaikkea, että tämä johtuu tästä. Jos puolison kanssa tulee kinaa, heti on syypää adhd. Eihän se niin mene, koska ihmisellä on tunteet joka tapauksessa. Sen kanssa pit

Elvanseenkin aikuiset saavat korvauksen lääkärin lausunnolla, jos diagnoosi on tehty riittävän huolellisesti ja varmistettu lapsuuden oireet. Useimmat sitä paitsi käyttävät metyylifenidaattivalmisteita, jotka ovat halvempia ja Kela-korvausta ei tarvitse hakea.