Aikuisiän ADHD

Ei ole olemassa "aikuisiän ADHD:ta" vaan sen piirteen kanssa synnytään.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa "aikuisiän ADHD:ta" vaan sen piirteen kanssa synnytään.

Olisikohan nyt kuitenkin tarkoitettu aikuisena diagnosoitua tai tarvetta diagnosoida.

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla tällaista ongelmaa: lääkkeet auttavat, mutta jos niitä ei jokin päivä ota, on käytännössä toimintakyvytön syvän väsymyksen vuoksi. En haluaisi kuitenkaan olla näin riippuvainen lääkityksestä. Onko kukaan keksinyt tähän mitään apua, jos on samaa? 

Miksi ihminen ei haluaisi ottaa päivittäisiä lääkkeitään? Tarvitseehan sitä vettäkin joka päivä. Missä logiikka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ketään, kenelle olisi ollut vaikea löytää sopivaa lääkettä? Aloitettiin Medikinetillä, annostuksen noston jälkeen huomasin positiivisia vaikutuksia, mutta seuraavan noston jälkeen alkoi tulla ahdistusta. Lääkitys vaihdettiin Elvanseen, joka vaikeutti unensaantia illalla ja jo muutamien päivien käytön jälkeen aiheutti ahdistusta. Tuntuu vähän siltä, etten uskalla pian kokeilla enää erilaisia. Ja sille joka kysyi liikahikoilusta, minulla Medikinet lisäsi hikoilua. Nosti myös sykettä, kuten Elvansekin.

Vielä on atomoksetiini, jos mikään stimulantti ei sovi.

Ja Attentin. Jos lääkäri sitä suostuu kirjoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvinkin. Itellä tosin tää diagnositoitiin jo ekaluokan puolessa välissä. Nyt oon siis 48-v nainen. 40-v sitten tämä alkoi. Ei ole lääkitystä, ku ne luokitellaan huumeiksi. Ei ikinä ! Se oli mun oma päätös. Mitkään lääkkeet eivät saa sisältää grammaakaan mitään huumeita. 

Voitko selittää miksi? Se lääke kun ei ole huume, silloin kun sitä käytetään lääkinnällisillä annoksilla, siihen tarkoitukseen mihin ne on tarkoitettu. Siis ei ole tarkoitus **ttuilla tms., vaan olen aidosti utelias, koska en ymmärrä tuota ajatustasi.

Onko täällä kokemusta Stratterasta/atomoksetiinista joko yksinään tai stimulantteihin yhdistettynä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvinkin. Itellä tosin tää diagnositoitiin jo ekaluokan puolessa välissä. Nyt oon siis 48-v nainen. 40-v sitten tämä alkoi. Ei ole lääkitystä, ku ne luokitellaan huumeiksi. Ei ikinä ! Se oli mun oma päätös. Mitkään lääkkeet eivät saa sisältää grammaakaan mitään huumeita. 

Voitko selittää miksi? Se lääke kun ei ole huume, silloin kun sitä käytetään lääkinnällisillä annoksilla, siihen tarkoitukseen mihin ne on tarkoitettu. Siis ei ole tarkoitus **ttuilla tms., vaan olen aidosti utelias, koska en ymmärrä tuota ajatustasi.

Minäkin syön dexamfetamiinia (attentin) ja se on nimenomaan lääke minulle. En ole toimintakykyinen ilman lääkitystäni.

Up

Moikka. Aloitin elvanse 60mg ja sykkeet nousi reilusti. Laskeeko ne tuosta aloituksesta? 

Vierailija kirjoitti:

Moikka. Aloitin elvanse 60mg ja sykkeet nousi reilusti. Laskeeko ne tuosta aloituksesta? 

Yksilöllistä, ei voi tietää. Minulla metyylifenidaatti nosti sykkeitä eikä se mennyt ohi ajan kanssa.

Mitä tarkoitat reilulla? Ole tarvittaessa yhteydessä lääkäriin.

160 oli sykkeet parhaimillaan ja levossa kun piti olla lääkkeen vaikutus ohi 112. Nyt puolitin annostuksen ja keskustelen lääkärin kanssa. Ehkä tuo 60 oli minulle liian iso annos elvansea.

propral auttaa sykkeeseen,  pyydä sitä lekurilta. Siis reseptiä.

Vierailija kirjoitti:

160 oli sykkeet parhaimillaan ja levossa kun piti olla lääkkeen vaikutus ohi 112. Nyt puolitin annostuksen ja keskustelen lääkärin kanssa. Ehkä tuo 60 oli minulle liian iso annos elvansea.

Hui olipa kyllä korkeat! Hyvä, että otit yhteyttä lääkäriisi.

Elvansestahan on myös 40mg ja 50mg annokset. Jospa jompikumpi niistä sopisi paremmin, jos 30mg on liian vähän.

Kiinnostaisi tietää miten muilla ADHD/ADD-diagnosoiduilla on ollut ajokortin hankinnan ja autoilun kanssa.

Sain kortin jo 18-vuotiaana. Pääsin ajokokeesta kolmannella kerralla  läpi. Sekä autokoulun opettaja, että inssi, antoivat palautetta, että olen kovin säikky,  ja että minun tulisi saada lisää itsevarmuutta. Vanhempani olivat kuitenkin alun alkaenkin ajokortin hankkimista vastaan, sillä he olivat asenteissaan melko vanhanaikaisia. He olivat sitä mieltä, että tytöt eivät välttämättä tarvitse ajokorttia, ja että voisin ajaa sen aikuisena jos sitä joskus tarvitsisin (äitini oli 30 v. hankkiessaan ajokortin, ja teki niin siksi, että haja-asutusalueella ei olisi pärjännyt ilman autoa). He olivat kovin haluttomia lainaamaan minulle autoaan, tai päästämään minua rattiin yhteisillä automatkoilla, joten harjoitusta ei kertynyt. Olen autoillut silloin tällöin vuosien varrella. 

En ole ikinä omistanut omaa autoa, sillä olen asunut koko aikuisiäni ydinkaupunkialueilla, joissa on ollut toimiva julkinen liikenne. En ole myöskään tarvinnut autoa työssäni. 

Sain ADD-diagnoosin 30-vuotiaana. Olen nyt 38 v. 

Nyt olen aloittamassa uudessa työssä, jossa täytyy hallita autolla ajo. Otin hiljattain kaksi ajotuntia elvyttääkseni ajotaitojani. Opettaja oli varsinkin toisen tunnin aikana hyvin hermostuneen ja ärtyneen oloinen, mikä vain lisäsi omaa hermostuneisuuttani. Hän sanoi, ettei ikinä uskoisi, että minulla on kortti. 

Olin ajotuntien jälkeen aivan henkisesti aivan puhki ja uupunut. Opettaja sanoi, että olen liian hermostunut ja epävarma, ja etten huomioi ympäristöäni tarpeeksi. En koe oloani yhtään varmemmaksi autoilun suhteen. 

Suututtaa ja surettaa, jos tilanne on tosiaan se, etten koskaan kykene ajamaan. 

Voiko ADD todellakin olla este ajamiselle, vai onko kyse vain kokemuksen puutteesta? 

up

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miten muilla ADHD/ADD-diagnosoiduilla on ollut ajokortin hankinnan ja autoilun kanssa.

Sain kortin jo 18-vuotiaana. Pääsin ajokokeesta kolmannella kerralla  läpi. Sekä autokoulun opettaja, että inssi, antoivat palautetta, että olen kovin säikky,  ja että minun tulisi saada lisää itsevarmuutta. Vanhempani olivat kuitenkin alun alkaenkin ajokortin hankkimista vastaan, sillä he olivat asenteissaan melko vanhanaikaisia. He olivat sitä mieltä, että tytöt eivät välttämättä tarvitse ajokorttia, ja että voisin ajaa sen aikuisena jos sitä joskus tarvitsisin (äitini oli 30 v. hankkiessaan ajokortin, ja teki niin siksi, että haja-asutusalueella ei olisi pärjännyt ilman autoa). He olivat kovin haluttomia lainaamaan minulle autoaan, tai päästämään minua rattiin yhteisillä automatkoilla, joten harjoitusta ei kertynyt. Olen autoillut silloin tällöin vuosien varrella. 

En ole ikinä omistanut omaa autoa, sill

Varmasti kokemus tuo varmuutta! Silti... itse en uskaltaisi lähteä auton rattiin enää, kun en ole ~15 vuoteen ajanut. Autokoulu oli aivan kamalaa aikaa enkä koskaan ole kokenuta autoilua omaksi jutukseni. Pelotti aina, että mitähän sattuu.

Kannattaisikohan sinun kokeilla vielä toista ajo-opettajaa? Jos löytyisi joku rauhallisempi ja kärsivällisempi tyyppi.

Mitä mieltä olette kannataako esimiehelle sanoa että on adhd koska olen tehnyt virheitä ja mokia aikatalujen yms kanssa. Mielestäni se voisi olla todella lieventävä seikka että kertoo siitä etten tee niitä tahallaan

Olisi mielenkiintoista tietää, onko kukaan pystynyt tekemään merkittäviä elämänmuutoksia lääkityksen aloitettuaan. 

Olen nyt 38 v. ja vihdoin saamassa lääkityksen. Olen onnistunut suurin ponnistuksin kirjoittamaan ylioppilaaksi ja hankkimaan AMK-tutkinnon, mutta usein tuntuu siltä, että olen alisuoriutunut, enkä kykene pitkäjänteiseen työskentelyyn. Arki on todella raskasta. Toivon lääkityksen tuovan muutoksen. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olette kannataako esimiehelle sanoa että on adhd koska olen tehnyt virheitä ja mokia aikatalujen yms kanssa. Mielestäni se voisi olla todella lieventävä seikka että kertoo siitä etten tee niitä tahallaan

Tämä on kinkkinen juttu. Paljon riippuu siitä, millainen tyyppi pomo on, ja millaiset välinne ovat. Myös sillä on merkitystä, hoidetaanko ADHD:ta. Ts. onko olemassa lääkitys, tai käytkö terapiassa tms. Pomolle ei tietenkään tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti omasta hoidosta, mutta mikäli tulee jatkokysymyksiä, voi tähdentää, että sinulla on käytössäsi erilaisia työkaluja asian kanssa elämiseksi. 

Minä olen kertonut pomolle sellaisissa tilanteissa, joissa tiedän, että asiasta kertomisella voin vaikuttaa sellaisiin käytännön järjestelyihin, joiden avulla pystyn tekemään työtä paremmin. Tietoa jakamalla voidaan hälventää ennakkoluuloja ja oikoa vääriä käsityksiä. Oma asenteeni on ollut sellainen, että minun aivoni nyt vain toimivat tällä tavalla, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö hoitaisi työtäni. 

Tulee kuitenkin aina henkisesti varautua siihen, että kaikki pomot eivät ymmärrä asiaa. Minulla on ollut karmeita jatkokeskusteluja sellaisten esihenkilöiden kanssa, joiden empatiakyky on huono, tai jotka eivät yksinkertaisesti tiedä asiasta tarpeeksi.