Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muistaako kukaan minua, mutta kirjoitin tänne suunnilleen vuosi sitten ADHD-epäilyistäni, kun olin 9. luokalla. Nyt olen lukion ensimmäisellä, ja syksyllä terveydenhoitaja lähetti minut psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona olen käynyt nyt kahdeksan kertaa. Hänen kanssaan on tullut muutaman kerran puheeksi tämä ADHD, ja olen selittänyt kaikki oireeni ja sen, että olen epäillyt, että itselläni on se. Hän on pitänyt sitä "yhtenä mahdollisuutena", mutta ei jostain syystä ole koskaan vienyt asiaa eteenpäin, tehnyt testejä tms. En oikein ymmärrä, mitä minun pitäisi nyt tehdä, kun olen pyytänyt apua asiaan, mutta mitään ei tapahdu. En uskalla alkaa inttämään ja vaatimaan. Kai pitäisi.

Valitettavasti joudut hakeutumaan yksityiselle psykiatrille, joka tekee tutkimukset tai laittaa lähetteen julkiselle (jonot voivat olla yli vuoden). Kumma, ettei hoitajasi ole ohjeistanut sinua, alaikäistä, tai vanhempiasi hakeutumaan nimenomaan erikoislääkärin vastaanotolle! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muistaako kukaan minua, mutta kirjoitin tänne suunnilleen vuosi sitten ADHD-epäilyistäni, kun olin 9. luokalla. Nyt olen lukion ensimmäisellä, ja syksyllä terveydenhoitaja lähetti minut psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona olen käynyt nyt kahdeksan kertaa. Hänen kanssaan on tullut muutaman kerran puheeksi tämä ADHD, ja olen selittänyt kaikki oireeni ja sen, että olen epäillyt, että itselläni on se. Hän on pitänyt sitä "yhtenä mahdollisuutena", mutta ei jostain syystä ole koskaan vienyt asiaa eteenpäin, tehnyt testejä tms. En oikein ymmärrä, mitä minun pitäisi nyt tehdä, kun olen pyytänyt apua asiaan, mutta mitään ei tapahdu. En uskalla alkaa inttämään ja vaatimaan. Kai pitäisi.

Valitettavasti joudut hakeutumaan yksityiselle psykiatrille, joka tekee tutkimukset tai laittaa lähetteen julkiselle (jonot voivat olla yli vuoden). Kumma, ettei hoitajasi ole ohjeistanut sinua, alaikäistä, tai vanhempiasi hakeutumaan nimenomaan erikoislääkärin vastaanotolle! 

Suosittelen ehdottomasti yksityistä, ADHD-diagnooseihin erikoistunutta psykiatria! Se maksaa satasia, mutta väitän, että vielä kalliimmaksi tulee pyöriä turhaan väärillä luukuilla sen pari vuotta tai jopa huomattavasti pidempään. Voiko sille edes laittaa hintalappua, että pahimmillaan joutuu limbossa pyörimisen aikana pitkäaikaistyöttömäksi, opiskelut tyssäävät, tulee ero parisuhteesta, ylivelkaantuu jne.?

Minä hain ensimmäisen kerran apua työterveydestä jo yli 20 v. sitten, jonka jälkeen kokeiltiin ilman minkäänlaista tulosta niin mielialalääkkeitä, psykoterapiaa ja jopa rauhoittavia. Epäiltiin niin masennusta kuin ahdistuneisuushäiriötäkin, joiden oireita kyllä esiintyi, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pikemminkin oheisseurauksena selittämättömästä normielämän hankaluudesta.

Vasta paljon myöhemmin, poikani ADHD-diagnoosin myötä, itselleni alkoi valjeta, mistä oikeasti voisi olla kyse. Mutta koska neuropsykologiset ongelmani liittyvät enemmän tunne- ja mielialojen säätelyyn sekä aistiyliherkkyyteen ja aistien kuormittumiseen (ei niinkään kognitiiviseen suorituskykyyn), diagnoosi ei yksityisellä puolellakaan tullut mitenkään liukuhihnalta. Diagnoosi vahvistettiin lääkekokeilujen myötä pari vuotta sitten, ja optimaalisesti toimivan lääkityksen sain vasta äskettäin.

En liioittele yhtään sanoessani, että Elvanse normalisoi aivotoimintaani tavalla, jota voisi verrata Buranan vaikutukseen päänsäryssä: lääke yksinkertaisesti poistaa vaivan, jo ensimmäisestä pilleristä. Pystyn ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään tavallisia arkirutiineja normaalisti. Tylsiä perusasioita, ilman täysin järjenvastaista kuormittumista. Aikaisemmin jopa säännöllisen hampaidenpesun kanssa oli ongelmia.  

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään adhd aikuisella kokemuksia työpaikan huumetestauksesta? Miten testissä varmistetaan ettei tule väärää positiivista tulosta ? Meneekö pitkään? Ahdistaa , uusi työpaikka ja testaus kuuluu. Näkyyhän niissä testeissä että kyseessä on ko lääke joka minulle on määrätty ? Vai joudunko odottelemaan pari viikkoa jotain tarkempaa lausuntoa? Positiivinen tulos tulee adhd lääkityksestä yleensä ottaen.

Kyllä mulla ainakin kun tehtiin huumetesti kysyttiin kaikki lääkkeet ja luontaistuotteet mitä käyttää.

Periaatteessa diagnostinen raja ADHD:ssa on epäselvä. Ongelmahan ei ole monestikaan tarkkaavaisuudessa, vaan itseohjautuvuudessa. Mutta jos joillekin kyky osallistua säännöllisesti työelämään on mahdollista vain stimulanttien kanssa, miksei heille tätä suotaisi?

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi ettei ole mitään ongelmaa koska on AMK käyty läpi kuitenkin.

Jos sitte yksityiselle menis , ja jos ne sattus vähä kuunteleen enemmän kuin 5min.

Koko elämä sekasin mutta koulussa helposti tentit läpi.

Mulla on kaksi maisteria tehtynä ja väikkäri tulilla, mutta vahvat ADHD-,piirteet. Mä oon aina ollut hyvä suorittamaan tenttejä, kirjoittamista jne.

Mikä on Concertan vaikutusaika? Onko se lyhytvaikutteinen vai pitkävaikutteinen? Otan aamulla, niin myönteistä vaikutusta 5-6 tuntia, minkä jälkeen armoton uupumus loppupäivän. 

En jaksanut lukea kaikkia 176 sivua, mutta pelottavaa, kuinka monen ajatus että lääke korjaa kaiken.

Itse sain lääkkeet käyttöön vuosi sitten, juu auttaa keskittymään ja hiljentää pään, mutta ei se mitään ihmeitä tehnyt 😂. Osittain arjesta jopa hankalaa kun puuttuu se tempo ja vauhti. Siivouspäiviksi jätän lääkkeen ottamatta!

Ja lääke ei pois sulje sitä ongelmaa, mikä koko yhteiskunnassa tällä hetkellä on! Liikaa informaatio tulvaa, siinä ihan tavalliset aivotkin väsyy ja on hyperaktiivisia kun puhelin on täynnä sovelluksia ja kaikissa on kiinnostavia asioita.

Ja mitä tulee itse lääkkeeseen vielä, ikäväkseni luin joidenkin innoissaan kommentoineen kuinka saavat lääkkeestä lisäenergiaa. Se ei ikävä kyllä kerro, että se toimisi silloin oikein. Normi aivoille ne vaikuttaa juurikin niin että energiaa on ylenmäärin, miksipä muuten niitä katukaupassa myytäisiin? Adhd-aivoja ne puolestaan rauhottaa ja selkeyttää ajattelua.

Oon paheksunut tähän asti, kun adhd:stä on puhuttu viime aikoina trendi ilmiönä, mut ikävä kyllä tätä ketjua lukiessa veikkaan, et osa ei diagnoosia tule koskaan saamaan ja hyvä niin että kunnallisella se on pitkä tie eikä turhaan annettua. Yksityiselle tervemenoa, ne antaa herkemmin, mutta nepä voi sitten myös kirjoittaa vain 2kk reseptin kerralla ja taas maksat käynnistä 😂 Ai niin, ja kunnallisella puolella todella harvoin uusitaan yksityisen kirjoittamia adhd lääkkeitä. Joten ikävä kyllä, tässä ei ole oikotietä onneen, vaan on maltettava odottaa ja se lääke ei ole myöskään oikotie onneen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muistaako kukaan minua, mutta kirjoitin tänne suunnilleen vuosi sitten ADHD-epäilyistäni, kun olin 9. luokalla. Nyt olen lukion ensimmäisellä, ja syksyllä terveydenhoitaja lähetti minut psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona olen käynyt nyt kahdeksan kertaa. Hänen kanssaan on tullut muutaman kerran puheeksi tämä ADHD, ja olen selittänyt kaikki oireeni ja sen, että olen epäillyt, että itselläni on se. Hän on pitänyt sitä "yhtenä mahdollisuutena", mutta ei jostain syystä ole koskaan vienyt asiaa eteenpäin, tehnyt testejä tms. En oikein ymmärrä, mitä minun pitäisi nyt tehdä, kun olen pyytänyt apua asiaan, mutta mitään ei tapahdu. En uskalla alkaa inttämään ja vaatimaan. Kai pitäisi.

Valitettavasti joudut hakeutumaan yksityiselle psykiatrille, joka tekee tutkimukset tai laittaa lähetteen julkiselle (jonot voivat olla yli vuoden). Kumma, ettei hoitajasi ole ohjeistanut sinua, alaikäistä, tai vanhempiasi hakeutumaan nimenomaan erikoislääkärin vastaanotolle! 

Omat vanhempani eivät usko, että minulla voisi olla ADHD, koska en ole ylivilkas ja olen hyvä koulussa - tai no olin ennen lukiota, mutta ei kyllä enää mitenkään kovin vahvasti mene. Tämän koulumenestyksen äkillisen romahtamisen he kuittaavat laiskuudella, koska "onnistuisit jos vain haluaisit ja yrittäisit". En tiedä, pystyisinkö edes hakeutumaan yksityiselle ilman vanhempia, mutta minulla ei joka tapauksessa olisi edes rahaa sellaiseen.

Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä muistaako kukaan minua, mutta kirjoitin tänne suunnilleen vuosi sitten ADHD-epäilyistäni, kun olin 9. luokalla. Nyt olen lukion ensimmäisellä, ja syksyllä terveydenhoitaja lähetti minut psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona olen käynyt nyt kahdeksan kertaa. Hänen kanssaan on tullut muutaman kerran puheeksi tämä ADHD, ja olen selittänyt kaikki oireeni ja sen, että olen epäillyt, että itselläni on se. Hän on pitänyt sitä "yhtenä mahdollisuutena", mutta ei jostain syystä ole koskaan vienyt asiaa eteenpäin, tehnyt testejä tms. En oikein ymmärrä, mitä minun pitäisi nyt tehdä, kun olen pyytänyt apua asiaan, mutta mitään ei tapahdu. En uskalla alkaa inttämään ja vaatimaan. Kai pitäisi.

Valitettavasti joudut hakeutumaan yksityiselle psykiatrille, joka tekee tutkimukset tai laittaa lähetteen julkiselle (jonot voivat olla yli vuoden). Kumma, ettei hoitajasi ole ohjeistanut sinua, alaikäistä, tai vanhempiasi hakeutumaan nimenomaan erikoislääkärin vastaanotolle! 

Omat vanhempani eivät usko, että minulla voisi olla ADHD, koska en ole ylivilkas ja olen hyvä koulussa - tai no olin ennen lukiota, mutta ei kyllä enää mitenkään kovin vahvasti mene. Tämän koulumenestyksen äkillisen romahtamisen he kuittaavat laiskuudella, koska "onnistuisit jos vain haluaisit ja yrittäisit". En tiedä, pystyisinkö edes hakeutumaan yksityiselle ilman vanhempia, mutta minulla ei joka tapauksessa olisi edes rahaa sellaiseen.

Sama

Hei.

Voit soittaa ihan omaan terveyskeskukseen ja kertoa, että sinulla on isoja ongelmia selviytyä koulunkäynnistä. Pyydät saada lääkäriajan. Oma lapseni sai ajan, kyselykaavakkeet ja labralähetteet, nyt menossa lääkäriin. Kyllä julkisellakin saa. Alaikäisenä et maksa siitä mitään.

Olennaista on aina kertoa asiat pahimman kautta "en selviä koulussa" "en jaksa" jne.. älä vähättele. Hankalaa jos vanhemmat eivät auta, mutta ei mahdotonta.

Koulussa voit myös hakeutua kouluterveydenhoitajalle/kuraattorille/koulupsykologille.

Jos kaikki tämä tuntuu hankalalta niin selvitä mitä palveluja voit saada kaupunkisi "ohjaamosta". Se on nuorisopalveluiden järjestämä paikka nuorille. Kerro, että pelkäät tippuvasi opinnoista ja saat oman henkilön, joka auttaa eteenpäin. Nuorisopalveluissa apu on vähän erilaista.. siellä ollaan totuttu ottamaan vähän kädestä kiinni.

Apua on saatavilla ja ihan ilmaiseksi, olennaisinta on aina sanoa selkeästi "en jaksa, en pysty, olen vaarassa syrjäytyä". Paljon tsemppiä elämääsi.

T. Nuorisotyöntekijä

Vierailija kirjoitti:

Julkisuudessa adhd:sta ovat puhuneet etenkin pari–kolmekymppiset naiset. He korostuvat myös YTHS:n tilastoissa. YTHS:n palvelujen piirissä olevista korkeakouluopiskelijoista naisia on 56 prosenttia. Viime vuonna sen adhd:n itsearviointikyselyn täyttäneistä 69 prosenttia oli naisia.

Naisten osuus voi johtua siitä, että naiset ovat tutkitusti miehiä kiinnostuneempia omasta terveydestään. He etsivät herkemmin tietoa ja vastauksia. Lehtijutuista, netistä, lopulta vastaanotoilta.

Toinen syy voi olla se, että naisilla adhd saattaa jäädä miehiä herkemmin diagnosoimatta lapsuudessa.

ADHD:STA tunnistetaan kolme muotoa. On tarkkaamaton adhd ja yliaktiivis-impulsiivinen adhd. Lisäksi on näiden yhdistelmä.

Oona Paanasella on tarkkaamaton adhd, joka on yleisempi naisilla. Hänen levottomuutensa on päänsisäistä. Hänellä on huono muisti ja hän on usein myöhässä. Tapaamisista, luennoilta ja koulutöiden palautuksista.

On vaikea keskittyä, kun aivot sarjatulittavat ajatuksia. Aina se ei näy ulospäin, ja siksi adhd voi jäädä etenkin tytöillä huomaamatta.

Ennen diagnoosia ja hoitoa Oona Paanasen koti meni helposti niin sotkuiseksi, ettei vaate- tai paperikasojen seasta löytänyt mitään. Avaimet, lompakko ja puhelin ovat yhä toistuvasti hukassa. Ja kun pitäisi opiskella, kirjahyllyn järjestely, jääkaappimagneettien asettelu tai vaatteiden viikkaaminen voi vangita huomion tunneiksi.

Monet oireista voivat kuulostaa tavallisilta ongelmilta, ja ehkä juuri siksi niin moni epäileekin itsellään adhd:ta. Ero on siinä, että esimerkiksi Oona Paanasen on muita ihmisiä paljon vaikeampi muuttaa käytöstään tai vastustaa mieleen tulevia impulsseja.

Adhd ei tarkoita, ettei ihminen pysty keskittymään ollenkaan. Keskittymisen säätely on vaikeaa.

"Naisten osuus voi johtua siitä, että naiset ovat tutkitusti miehiä kiinnostuneempia omasta terveydestään. He etsivät herkemmin tietoa ja vastauksia. Lehtijutuista, netistä, lopulta vastaanotoilta.

Toinen syy voi olla se, että naisilla adhd saattaa jäädä miehiä herkemmin diagnosoimatta lapsuudessa."

Kolmas syy on se, että adhd aiheuttaa tutkitusti naisille enemmän koettua haittaa ja itsetunto- sekä ahdistusongelmia. Syy on miesten ja naisten eroavissa rooliodotuksissa. Siinä missä opiskelut varmasti vaikeutuvat kummallakin sukupuolella samalla tavalla, olen itse kokenut hirveästi sosiaalista haittaa ja häpeää muussakin elämässä. Jos koti ei pysy järjestyksessä, sanotaan vain naisille "kuinka voit elää näin?" Itsestään huolehtimista ei miehiltä odoteta yhtä paljon (artikkelikin sen sanoi), mutta se on yhtä vaikeaa adhd:sta kärsivälle naiselle kuin miehelle. Vain toisen tapauksessa kiinnittää huomiota, sen lisäksi että vain toiselta edes odotetaan mm. hiusten harjausta ja muuta vastaavaa. En laita ruokaa ja monelle se on joku ongelma tai ihmetyksen aihe. Kun miehet elää mikropitsalla on se ihan normi. Kun mies kommentoi päälle ja säätää, on hän vain motivoitunut ja energinen, kiinnostunut. Nainen taas on liikaa, jopa huonokäytöksinen. Listaa voi jatkaa. Perhe-elämästä en edes aloita ja nämä asiat tiedostaneena en ole koskaan kokenut sen olevan itselleni edes vaihtoehto. Että siinäkin voi olla syy. Kun eletään elämänvaihetta jossa palasia pitäisi saada monella areenalla haltuun ja pakettiin ja sitten ihan joka alue sakkaa. Niin onhan se ongelma, eikä vain "suurempi kiinnostus terveyteen", lol.

Huvittava oikeastaan tuo naisten kiinnostus terveyteen. Adhd -nainen voi olla kiinnostunut tai olla kiinnostumatta, mutta missään se ei näy konkreettisesti. Ja se on se ongelma. Kuten muissakin asioissa. Lipeää sormista se käytännön toteutus kuitenkin. Ois siistiä pitää itsestään parempaa huolta kyllä. Mut joskus unohtuu.

Jos saa itsensä tutkimuksiin melko helposti eikä pelota että oikeasti saakin dg:n vaikka tietääkin, voi olla ettei ole elinikäänsä kärsinyt adhd:sta. Itse ainakin läpi elämän peitellyt oireita niin, että jo niistä puhuminen oli hyvin hyvin vaikeaa. Helpompi jopa teeskennellä ettei välitä, kuin että ei pysty. Että on sillä tavalla erilainen eikä voi sitä muuttaa. Senkin on aina itse tiennyt ja nähnyt kyllä, mutta sen ääneen myöntäminen on vaikeaa. Tämä tietenkin vain omiin kokemuksiin pohjaten.

Halu olla anonyymi kirjoitti:

En jaksanut lukea kaikkia 176 sivua, mutta pelottavaa, kuinka monen ajatus että lääke korjaa kaiken.

Itse sain lääkkeet käyttöön vuosi sitten, juu auttaa keskittymään ja hiljentää pään, mutta ei se mitään ihmeitä tehnyt 😂. Osittain arjesta jopa hankalaa kun puuttuu se tempo ja vauhti. Siivouspäiviksi jätän lääkkeen ottamatta!

Ja lääke ei pois sulje sitä ongelmaa, mikä koko yhteiskunnassa tällä hetkellä on! Liikaa informaatio tulvaa, siinä ihan tavalliset aivotkin väsyy ja on hyperaktiivisia kun puhelin on täynnä sovelluksia ja kaikissa on kiinnostavia asioita.

Ja mitä tulee itse lääkkeeseen vielä, ikäväkseni luin joidenkin innoissaan kommentoineen kuinka saavat lääkkeestä lisäenergiaa. Se ei ikävä kyllä kerro, että se toimisi silloin oikein. Normi aivoille ne vaikuttaa juurikin niin että energiaa on ylenmäärin, miksipä muuten niitä katukaupassa myytäisiin? Adhd-aivoja ne puolestaan rauhottaa ja selkeyttää ajattelua.

Oon paheksunut tähän asti, kun adhd:stä on puhuttu viime aikoina trendi ilmiönä, mut ikävä kyllä tätä ketjua lukiessa veikkaan, et osa ei diagnoosia tule koskaan saamaan ja hyvä niin että kunnallisella se on pitkä tie eikä turhaan annettua. Yksityiselle tervemenoa, ne antaa herkemmin, mutta nepä voi sitten myös kirjoittaa vain 2kk reseptin kerralla ja taas maksat käynnistä 😂 Ai niin, ja kunnallisella puolella todella harvoin uusitaan yksityisen kirjoittamia adhd lääkkeitä. Joten ikävä kyllä, tässä ei ole oikotietä onneen, vaan on maltettava odottaa ja se lääke ei ole myöskään oikotie onneen!

Omituisia, yleistäviä ja ennakoluuloisia ajatuksia - lopussa kuulostat lähes vahingoniloiselta, muutenkin esität olevasi jokin asiantuntija.

Jos lääke ei anna sinulle normaalia toimintakykyä, kannattaa kokeilla eri annostusta tai jotakin toista lääkettä. On paljon ihmisiä, joille vasta lääkitys on tuonut oikeasti avun, minä mukaan lukien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi ettei ole mitään ongelmaa koska on AMK käyty läpi kuitenkin.

Jos sitte yksityiselle menis , ja jos ne sattus vähä kuunteleen enemmän kuin 5min.

Koko elämä sekasin mutta koulussa helposti tentit läpi.

Mulla on kaksi maisteria tehtynä ja väikkäri tulilla, mutta vahvat ADHD-,piirteet. Mä oon aina ollut hyvä suorittamaan tenttejä, kirjoittamista jne.

Minulla on myös kaksi, YTM & FM, ja lisäksi yli 3 vuotta erinäisiä lisäkursseja ja -koulutuksia, joten se ei todellakaan poissulje mitään. Diagnoosinani on ADD-painotteinen ADHD. Oikeaa diagnoosia veivattiin pitkään, koska kognitiiviset kykyni ovat ok niin kauan, kuin ärsykekuorma pysyy hallinnassani (päänsisäinen ja ulkoa tuleva kuormitus). Diagnostisten testien pistemäärät jättivät siksi tulkinnanvaraa.

Diagnoosi varmistui lopulta eri lääkkeiden kokeilun kautta, missä yhteydessä kävi myös selväksi, että ahdistuneisuus ei ollut oireiluni primäärisyy vaan seurausta ADHD:n aiheuttamasta toimintakyvyttömyydestä. Normiarjessa kuormitustekijöitä on vaikea itse sanella, enkä käytännössä pärjää ilman ärsyketulvaa suitsivaa stimulanttilääkitystä.

Millä iällä te tutkintojen suorittaneet olette saaneet nämä diagnoosit? Ennen opintoja vai vasta työelämässä toimittuanne?

Itsellä varmasti diagnoisoimaton ADD mutta ikää jo sen verran että mietin onko siitä dianoosista sitten enää hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa diagnostinen raja ADHD:ssa on epäselvä. Ongelmahan ei ole monestikaan tarkkaavaisuudessa, vaan itseohjautuvuudessa. Mutta jos joillekin kyky osallistua säännöllisesti työelämään on mahdollista vain stimulanttien kanssa, miksei heille tätä suotaisi?

Olennaista on haitan aste. Minä en esimerkiksi oikeastaan koskaan unohda tärkeitä asioita tai hukkaa tavaroitani. Mutta aloitekyvyn puute täysin normaaleissa arjen asioissa, emotionaalinen dysregulaatio ja impulsiivisuus aiheuttavat niin suurta haittaa, että avioliitto ja työpaikka olivat menossa alta. Sopiva lääkitys pelasti.

Vierailija kirjoitti:

Millä iällä te tutkintojen suorittaneet olette saaneet nämä diagnoosit? Ennen opintoja vai vasta työelämässä toimittuanne?

Itsellä varmasti diagnoisoimaton ADD mutta ikää jo sen verran että mietin onko siitä dianoosista sitten enää hyötyä.

44-vuotiaana.

Minulla ei ollut tosissaan tullut ADHD mieleen (aiemmin nuoruudessa oli epäilty masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä), ennen kuin pojallani diagnosoitiin ADHD. Havaitsin hätkähdyttäviä yhtäläisyyksiä omiin lapsuuden ongelmiini, jotka minun kohdallani jotenkin omituisesti selitettiin aina vaikealla astmallani.

Käsitykseni ADHD:sta oli ollut stereotyyppinen, ja "minähän olin hyvä koulussa". Kummasti vaan lukio meinasi silti jäädä kesken ja vaihdoin iltalukioon. Yliopiston aloitin ja keskeytin ja vaihtelin pääainetta niin monta kertaa, että väkisinkin ymmärsin, että jossain nyt mättää. Työelämässä en ole koskaan kokenut olleeni täysin työkykyinen, ja olen ollut äärimmilleen kuormittunut ilman mitään järkevää työhön liittyvää tai muutakaan järjellistä syytä.

Onko kokemuksia kahvinjuonnista tai sen lopettamisesta stimulanttien kanssa?

Elvansesta tuli lievästi "kämmeniä hikoiluttava" olotila, mutta kun tiputin kofeiinin pois, ei ole enää mitään sivuvaikutuksia. Olen todella positiivisesti yllättynyt, koska niin Voxra kuin Concerta aiheuttivat tykytystä, tinnitusta ja nukahtamisvaikeuksia. Elvanse (30 mg) ei aiheuta oikeastaan mitään; hampaiden narskuttelukin loppui, vaikka se mainitaan nimenomaan yhtenä mahdollisena sivuvaikutuksena.

Lukemani perusteella lisdeksamfetamiini ei vaikuta noradrenaliiniin yhtä voimakkaasti, vaan nimenomaan dopamiiniaineenvaihduntaan. Ehkä minun aivokemiassani se on sitten parempi niin. Aikamoista arpomistahan tämä on, että mikäli kenellekin sopii.

Vierailija kirjoitti:

Onko kokemuksia kahvinjuonnista tai sen lopettamisesta stimulanttien kanssa?

Elvansesta tuli lievästi "kämmeniä hikoiluttava" olotila, mutta kun tiputin kofeiinin pois, ei ole enää mitään sivuvaikutuksia. Olen todella positiivisesti yllättynyt, koska niin Voxra kuin Concerta aiheuttivat tykytystä, tinnitusta ja nukahtamisvaikeuksia. Elvanse (30 mg) ei aiheuta oikeastaan mitään; hampaiden narskuttelukin loppui, vaikka se mainitaan nimenomaan yhtenä mahdollisena sivuvaikutuksena.

Lukemani perusteella lisdeksamfetamiini ei vaikuta noradrenaliiniin yhtä voimakkaasti, vaan nimenomaan dopamiiniaineenvaihduntaan. Ehkä minun aivokemiassani se on sitten parempi niin. Aikamoista arpomistahan tämä on, että mikäli kenellekin sopii.

Kahvinjuonti ei normaalisti mulla piristä ollenkaan, jos paljon vetää, voi tulla tärinää ja pahoinvointia. Concertan kanssa kahvi piristää ja aiheuttaa nopeasti tärinää ja tykytyksiä.

Concerta aiheuttaa mulla korkeata sykettä muutenkin, poskien kuumotusta, hampaiden puremista yhteen, suhinaa korvissa (varmaan verenpaineen nousu osasyy) ja päänsärkyä. Muuten auttaa kyllä keskittymiseen.

Haluisin kyllä kokeilla tota Elvansea kun siitä on niin tosi hyviä kokemuksia ihmisillä. Etenkin noi korkwat sykkeet pelottaa.

Ihmetyttää Kelan vaatimus, että ADHD:n alkamisesta lapsuudessa pitää löytyä "todisteita", jotta saa erityiskorvattavuuden Elvanseen. Kyseessä vaikuttaa olevan pyrkimys säästää korvausmenoissa, koska lääke on kallis. ADHD-diagnoosihan jo itsessään edellyttää vaivan alkamista lapsuudessa! Diagnoosia ei siis tulisi alun perinkään tehdä, mikäli näyttöä ei ole.

80-luvulla käsitys ADHD:sta oli nykymittapuulla todella yksioikoinen tyyliin "huono koulussa, kiipeilee puihin, höpöttää koko ajan". Minun käytöshäiriöihini ja selittämättömään negatiivisuuteen haettiin apua perheterapiasta, ja syylliseksi keksittiin perheensisäiset vuorovaikutusongelmat. Sain ilmeisesti liian hyviä numeroita, jotta ongelmieni taustalla olisi voinut olla neuropsykologisia syitä.

Pianotunnit jäivät lähes saman tien kesken, samoin kitaratunnit (kokeiltiin kahta eri opettajaa), musiikkiluokan lopetin vain yhden lukuvuoden jälkeen "sopeutumisvaikeuksien" vuoksi... Kaikkiin lähdin alun perin innoissani, ja olin musiikillisesti lahjakas. Tämä vain yhtenä esimerkkinä lukuisista elämän hankaluuksista, joille on vaikea keksiä mitään järkeenkäypiä syitä.

Joskus kysyin äidiltäni, että mikä hänen mielestään vaikeuksiini oli syynä. Rivien välistä tulkitsin, että olin hänen mielestään vain hankala, itsepäinen ja joustamaton ihmisenä. Äitini mukaan minulla ei voi olla ADHD:ta, koska hän olisi sen kuulemma aikoinaan huomannut. Ja saman tien käy ilmi, että äitini käsitys koko asiasta on puutteellinen ja yksioikoinen. En viitsi sen paremmin mainostaa vanhemmilleni diagnoosia tai sitä, että lääkitys on auttanut minua. He varmaan ajattelisivat sen olevan plaseboa.

Silläkin uhalla että joku loukkaantuu niin kyllä ihmettelen näitä jotka ovat selvinneet kaikista kouluista, töistä, ihmissuhteista jne, eivät omaa rikostaustaa tai muutakaan häiriökäyttäytymistä ei ole koskaan esiintynyt, mutta koska eivät selviä joistain kotitöistä tai ovat opiskelleet useamman ammatin kun kiinnostus vain lopahtanut tai vaihtelevat harrastuksia, niin hakeutuvat tutkimuksiin... sitten hehkuttavat kuinka lääkkeen myötä ovat siivonneet 12 tuntia putkeen ja tekevät pitkää työpäivää väsymättä jne. Minun silmissä ovat kuin kuka tahansa pirinvetäjä, ottavat lääkkeen että jaksavat enemmän, ei siksi että selviytyisivät edes pakollisista asioista elämässä.

Aivan kuin joku aasialaisen tehokulttuurin ihailu olisi pinttynyt niin pahasti päähän että jos ei selviydy kaikista asioista täysillä niin silloin on joku vika johon tietenkin auttaa esim se ADHD lääke kun vauhtia alkaa löytymään.

Harmittaa vain kun monilla se lääke juurikin selkiyttää päätä ja pystyy pysähtymään ja rauhoittumaan ja sitä kautta kykenee hoitamaan ne tavalliset arkiset asiat jotka muuten jäisi tekemättä. Ja siltikään ei välttämättä pysty esim opiskelemaan tai työskentelemään täysipäiväisesti. Ja siinä kohtaa kun kertoo mikä on vikana niin minulle käydään väittämään että diagnoosi on väärä koska naapurin pirkkokin syö lääkettä ja hänellä on kokoajan vauhti päällä, ei tarvitse edes nukkua enää niin paljon ja energiaa riittää vaikka mihin lääkkeen myötä.

Tuosta elvansesta vielä että on tehokkaampi muuten kuin mitä concerta mutta aivan jäätävät päänsärkykohtaukset jälkeenpäin jotka kestivät kaksi päivää saivat minut lopettamaan sen ja siirtymään takaisin concertaan.