Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Ketipinor hyvin blokkas concertan vaikutuksen, jos otti illalla unettomuuteen.

MIten elvansen suhteen ? blokkaako vaikutuksen kuten concertan?

Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Siis pahentaako,parantaako  vaikko blokkaa  kahvin kofeiini adhd-lääkkeen vaikutusta?

Olen lukenut niin kaikkia nuista vois tehdä, mutta mikä totuus?

Mielestäni ehkä pahentaa. Jos on toleranssia kahville (juo päivittäin) ja ottaa sen yhden kupin niin harvemmin siitä kauheasti tulee, mutta jos ei yleensä juo tai juo enemmän kuin yleensä, niin minusta pahentaa. Se tehostaa jossain määrin stimulanttivaikutusta mutta lähinnä ääreis- eikä keskushermoston toimintaa. Eli alkaa vispaamaan jalkaa, naputtelee sormia, syke nousee. Se voi häiritä silloin keskittymistä.

Jos lääkkeen annostus on oikea niin silloin sitä ei tarvitse mitenkään boostata ja se herkästi toimii enemmän väärällä tavalla. Fokus voi mennä ja voi tulla ylivireä olo. Valvottavaa, energisoivaa vaikutusta lisää mutta keskittymiselle tekee hallaa.

Mikä se ois suunnilleen sopiva lääke unta parantaan, ketipinor siis ei ainakaan?

Vierailija kirjoitti:

Mikä se ois suunnilleen sopiva lääke unta parantaan, ketipinor siis ei ainakaan?

Ennen lääkettä kantis kaikki muu tsekata. Riittävä tuuletus, iltahiilari väsyttää (kaurapuuro), unimagnesium (ei siis mikä tahansa magnesium), illan suunnitelmallinen rauhoittaminen (ei sinivaloa illalla), pimennysverhot, painopeitto yms... Mirtzan muru jos ei lääkkeettä pärjää ehkä terveellisempi kuin ketipinor...

Atarax toimii joillekkin oikein hyvin, mutta sitten toisille täysin päinvastainen vaikutus, ahdistuvat entisestään vaan.

Unihygieniat on varmasti kunnossa jokaisella jolla pitkään jatkunut unettomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla ollut sellaista ongelmaa tutkimuksiin hakeutuessa tai mennessä, että alatte epäillä, että olettekin keksineet koko jutun? Minua on nyt alkanut päivittäin epäilyttää, että onkohan mulla nyt oikeasti mitään vialla, vaan jospa olenkin vain keksinyt kaiken ja kaikki oireiluni onkin vain jotain muuta. Jos yritänkin vain selitellä ”laiskuuttani” ja keskittymiskyvyttömyyttäni ADHD:lla. Epäilykset sen kun kovenevat, mitä lähemmäs lääkäriaika tulee.

Kuvaamaasi kutsutaan tässä yhteydessä huijarisyndroomaksi ja se on tosi tavallista. Tuntuu että eihän sussa voi olla vikaa koska tämä tai tuo asia on mennyt hyvin tai sulla ei ole jotain tyypillistä oiretta, ja että olet vain hakemassa oikeutusta alisuoriutumiselle kun et viitsi panostaa. Eihän se oikeasti niin ole, vaan ne ongelmat on ihan todellisia.

Oma neuvoni olisi, että ota tuo asia puheeksi hoitavan tahon kanssa juuri kuten sen kirjoitit. Itsellä oli samaa ongelmaa, ja otin sen aika pian puheeksi. Toinen juttu minkä otan esille on se, ettei ulosantini saa antaa hämätä. Mullakin on sitä vikaa, että vaikka kaapisin viimeisiä jaksamisen tai järjen rippeitäni, näytän siistiltä, hymyilen ja tuotan sisällöltään johdonmukaista puhetta rauhallisella äänellä. Joskus aikanaan sain asiasta kuulla yhdeltä urpolääkäriltä naljailua, että eihän mulla voi olla mitään hätää kun en näytä össönsössön. Siitä lähtien olen joka hoitohenkilölle asiasta maininnut, vaikka osaavat tuntuvat kyllä ymmärtävän ilmankin että ongelmien peittäminen puunatulla julkisivulla on hyvin yleistä.

Tämä!!! Jestas, että korpeaa. Itselläni on tätä ihan samaa, tsemppaan lääkärikäynneille ja käyttäydyn aina asiallisesti enkä osaa kertoa oireistani totuudenmukaisesti. Tarkoitan tällä siis sitä, että vaikka päivät menee lamaantuneena kotona istuessa, saatan puhua lääkärille/hoitajalle, että menee ihan ok, ja yritän keskittyä asioihin, joita _olen_ saanut tehtyä. Tähän olen yrittänyt kiinnittää huomiota ja puuttua, mutta paha tällaista on hetkessä muuttaa, enkä muutenkaan koe osaavani ilmaista hätääni kuulostamatta feikiltä, se ei vain ole minulle luonnollista. Enemmän juurikin lamaannun ja sulkeudun. Tämä on vaikuttanut todella negatiivisesti esimerkiksi tukien saamiseen, kun papereilla ei lue asiat niin huonosti kuin ne ovat, vaikka lääkärit tuntuvat ymmärtävänkin suurimmaksi osaksi.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla ollut sellaista ongelmaa tutkimuksiin hakeutuessa tai mennessä, että alatte epäillä, että olettekin keksineet koko jutun? Minua on nyt alkanut päivittäin epäilyttää, että onkohan mulla nyt oikeasti mitään vialla, vaan jospa olenkin vain keksinyt kaiken ja kaikki oireiluni onkin vain jotain muuta. Jos yritänkin vain selitellä ”laiskuuttani” ja keskittymiskyvyttömyyttäni ADHD:lla. Epäilykset sen kun kovenevat, mitä lähemmäs lääkäriaika tulee.

Tämän vuoksi pelottaa, että mokaan siellä haastattelussa niin, että alan selitellä, että ”eihän tämä nyt niin vakavaa ole, eipä minua oikeastaan mikään vaivaa”. Niinhän olen tehnyt koko elämäni, eli yrittänyt peitellä oireitani ja ongelmiani ja keksinyt selviytymiskeinoja, jotta kukaan ei huomaa, etten ole ihan normaali. Ulospäin vaikutan varmaan ihan menestyneeltä. Eihän kukaan näe sitä, millainen sirkus mielessäni pyörii jatkuvasti, millaisia hölmöjä töppäilyjä teen kotona ja töissä jatkuvasti ja ennen kaikkea, miten paljon hairahtelen sivupoluilta toiselle ja käytän aikaa kaikkeen. Itse asiassa nytkin piti lähteä kauppaan ja tulin kirjoittamaan tänne… :D

Pitäisi jotenkin saada sellainen mahdollisimman rehellinen kuva nyt itsestään ennen tutkimuksia, mutta kun on käyttänyt selviytymiskeinoja kompensoidakseen puutteitaan kohta 40 vuotta, tuntuu vaikealta mennä kertomaan, millaista se elämä oikeasti on. En haluaisi liioitella, mutten myöskään vähätellä oireitani. Olisiko kellään vinkkejä tähän?

Huijarisyndrooma on hyvin yleistä adhd:sta kärsivillä ihmisillä. Osittain varmaan siksi, että yhteiskunta on tehty täysin erilaisille ihmisille, ja jos kokee hankaluuksia pärjätä (riippumatta, onko pärjännyt ulkoisesti), saa kuulla olevansa laiska tai tyhmä tai outo. Tai vähintään se tunne tulee sisälle, kun kokee tavalliset, muille helpot asiat hankaliksi.

Tiedän että se on vaikeaa, mutta yritä ennemmin liioitella kuin vähätellä. Monesti se on lähempänä totuutta. Tuossa aiemmassa viestissä jo kerroinkin, mutta kaltaisillemme ihmisille hädästämme totuudenmukainen puhuminen on hankalaa ja se tuottaa paljon ongelmia juurikin näissä virallisissa asioissa. Itseltäni se on evännyt monet tuet ja niistä on saanut tapella.

Ja juu sekin on toki oma ongelmansa, että osaa tunnistaa ne adhd:n aiheuttamat hankaluudet. :D Kun on koko elämänsä kikkaillut erilaisten selviytymiskeinojen kanssa niin ei aina osaa tunnistaa, että mikä on niinsanotusti normaalia ja mikä ei. Sitä kannattaa lähteä purkamaan juurikin siitä, että pysähtyy hetkeksi, kun tulee eteen asia jonka kanssa joutuu kikkailemaan tai tekemään asiat eri tavalla kuin muut. Tai asia joka vaan tuntuu vaikealta. Ja siitä lähtee miettimään, että miksi näin on. Omalla kohdallani on nyt kaksi vuotta diagnoosista ja vieläkin tulee eteen asioita, jotka tajuan vasta nyt, että hetkinen tämähän on myös adhd:hen liittyvää.

Muista, että et ole huijari. Jos mitään ongelmia ei olisi, et olisi menossa lääkäriin niistä puhumaan.

Ilmoitin (koulu)psykologille arveluistani, sain testit, testit lähetettiin (koulu)lääkärille, lääkäri tutki niitä oman aikansa, kutsui paikalle, sanoi että voidaan kokeilla lääkitystä + F90.0 pamahti papereihin. Tässä meni alle kuukausi. Ollaan etsitty oikeaa annostusta jonkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla diagnoosin saaneilla sitä, että auton ajaminen on äärimmäisen stressaavaa/hankalaa?

Mulla rutiini on auttanut saamaan ajamista haltuun. Nuorena ajoin yhden kesän työmatkaa ja iltaisin sai kotiintullessa harjoitella aina taskuparkkeerausta. Sitten meni tosi pitkä aika, etten ajanut, kun ei meillä ollut autoa. Olin nelikymppinen kun ostettiin meidän perheen eka auto, tuossa välissä mies oli hoitanut satunnaiset ajot, kun välillä vuokrattiin autoa satunnaisiin ajoihin. 

Pari kertaa kävin miehen kanssa ajamassa ja se oli itselle työlästä ja miehellekin vähän pelottavaa. Sitten lapselle tuli jotkut sellaiset harrastukset, joihin vein lapsen, niin sain tätä kautta säännöllistä harjoitusta pari kertaa viikossa. Ja tämä oli sellaista lähiöajelua, keskustaan en olisi millään uskaltanut. Mutta noiden harrastuskuskausten myötä tuli rutiinia, ja toinen harrastus oli sellainen, missä pääsi harjoittelemaan taskuparkkeerausta. Otin sen ihan asiakseni, että harjoittelen, kun tulen lasta hakemaan. Harrastuspaikka oli hiljaisen kadun varrella ja illalla sai ihan rauhassa harjoitella sitä taskuun parkkeerausta. Pysäköinnin jälkeen nousin aina autosta tarkistamaan, tuliko hyvin vai ei ja ajan myötä se alkoi sujua.

Sitten minulla oli myöhemmin tämä vaihe, kun ajoin 3,5 vuotta työkseni. Siinä tuli jo aika hyvä rutiini. Mutta silti minulle sattui välillä ihan käsittämättömiä asioita kun en vaan ollut tarkkaavainen. Saatoin tutussa paikassa vetää ramppia väärään suuntaan tai ajaa liikenteenjakajan väärältä puolelta, kun ajatukset harhailivat. Välillä jäi joku auto tai jalankulkija huomaamatta, mistä selvisin kyllä äkkijarrutuksella. Lisäksi lukemattomia kertoja sellaista, etten muista minne olen menossa ja ajan risteyksestä ohi, kun olisi pitänyt kääntyä. Lääkkeiden myötä nämä tilanteet vähenivät, mutta eivät menneet kuitenkaan nollaan.

Ajoin ihan hiljattain ensimmäisen peltikolarini liikenteessä. Olin tulossa liittymästä kehälle ja tilannetta vaikeutti edellä oleva auto, joka ei ollenkaan lähtenyt kiihdyttämään, koska oli menossa samaa kaistaa pitkin seuraavasta liittymästä ulos. (Oikeasti en tajua mitä näiden ihmisten perässä liikkuu, eikö ne tajua että takanaoleva haluaa päästä sinne 80km/h tielle ja homma menee vaikeaksi kun edelläajava köröttelee hädin tuskin 60km/h ja iltapäiväruuhka painaa päälle?) Minulla on hyvä rutiini näihin tilanteisiin eikä koskaan ole ollut vaikeuksia ja nytkin pääsin sinne sekaan, mutta onnistuin sitten kaasuttamaan edelläolevan auton perään. En vieläkään tiedä mistä se auto ilmestyi, oliko se kehällä jo valmiiksi vai tuliko se tämän köröttelijän edestä. Sain itselleni hyvän vauhdin ja yhtäkkiä olikin toinen auto edessä, en ehtinyt jarruttaa. 

Toinen läheltäpititilanne oli moottoritiellä, sekin vähän liittymisen jälkeen. Olin tullut kolmesta kaistasta oikeanpuolimmaiselle hyvää vauhtia ja olin mielestäni katsonut ettei keskimmäiselläkään kaistalla ole ketään. Näissä tilanteissa katson aina myös päätä kääntämällä, koska todellakin haluan varmistua että tilaa on. Silti kun olin vaihtanut keskimmäiselle kaistalle, siinä takanani olikin yhtäkkiä auto joka väläytteli valojaan ja vaihtoi sitten vasemmalle. En pysty tajuamaan mistä se ilmaantui, enkö vain nähnyt sitä, vai tuliko perässäni liittymästä joku toinen auto joka kiihdytteli vielä kovempaa, vaikka itsekin kaasuttelin hybridillä? Nämä on aina vähän pelottavia tilanteita ja nämä kaksi osaltaan vaikuttivat siihen, että päädyin lopettamaan tuon työn, joka oli enimmäkseen autolla ajamista ympäriinsä. 

Koska minulla on hyvä ajorutiini ja hyvä asenne (en ole kaahailija enkä hae liikenteestä jännitystä), koen silti olevani varma ja luotettava kuski. Noin niin kuin normaalielämässä, jossa ei tarvitse ajaa työkseen. 

Vierailija kirjoitti:

Itseäni masentaa paljon kun  alisuoriutunut sen verran rankasti ,  ja lääkäri ehdotellut että voi määrätä lääkettä jos menee sietämättömäksi.

Samoin ahdistuksen kanssa.

Vielä en ole pyytänyt reseptiä,  miten lie toimii sitten concertan kanssa nuiden muiden juttujen lääkkeet?

Varmaan tämä on yhdellä jos toisella, mutta itse en lähtisi tätä puolta lääkkeillä hoitamaan. Välillä tuntuu kyllä itsestäkin, että pitäisiköhän tämän menneisyyden ja menetettyjen mahdollisuuksien prosessoimiseen käydä ihan jossain terapiassa. Itselläni tämä on vähän aaltoileva asia ja ehkä enemmänkin koen, että tämän kanssa pitää tehdä jonkinlaista surutyötä, että pääsee siitä yli. Joku ajatus siitä, että suru lakkaa, kun on surrut tarpeeksi. Ja sen kautta pystyy päästämään irti siitä, mitä ei voi enää muuttaa ja keskittyä enemmän siihen, että miten tämän jäljellä olevan elämän voisi saada paremmaksi.

Minä koen myös paljon syyllisyyttä. Kun lukiossa tulin käyneeksi Mensan testissä, niin en ole koskaan joutunut epäilemään itseäni tyhmäksi. En ole Mensa-tasoa, mutta kuitenkin älykkäämpi kuin 97%. Lukiosta sain vielä pinnistettyä 9,7 keskiarvoksi ja kuusi ällää. Ja pääsin TKK:lle teknillisen fysiikan osastolle. Sitä taidan pitää vieläkin elämäni suurimpana saavutuksena. Opiskelukavereista on tullut professoreita ja ties mitä, taidan olla vuosikurssimme ainoa joka ei koskaan valmistunut. Kyllä sitä pitkään on tuntenut syyllisyyttä siitä, että on näinkin älykäs ja on hukannut mahdollisuutensa. Diagnoosin myötä väheni se syyllisyys, mutta tilalle on tullut suru siitä, ettei aikaisemmin löytynyt oikeaa syytä. 

Mutta pakko se vain on yrittää katsoa eteenpäin ja miettiä, mitä tässä olisi vielä tehtävissä.

Kirjoitan työpäivitystä ihan sillä, että tulee kerrottua TE-toimiston suhtautumisesta. 

Sain siis keväällä diagnoosin, 51-vuotiaana ja erilaisten lääkekokeilujen jälkeen päädyttiin nyt kesällä Elvanseen, 50mg annostuksella. Nuorena jäi ne opinnot TKK:lla kesken, ei niistä tullut mitään. Tai kolmasosan DI-tutkinnosta sain suoritettua, mutta en mitään sellaista osaamista saanut millä olisin päässyt työelämään. Aikuisena (38-42v) suoritin itseäni kiinnostavan rahoituspainotteisen AMK-tutkinnon ja niihinkään töihin en päässyt. Lopulta pääsin (tai silloin se tuntui pääsemiseltä) pysäköinninvalvojaksi ja niitä hommia tein 3,5 vuotta.

Sen myötä kun sain diagnoosin ja lääkityksen, alkoi minussa viritä toivo, että ehkä voisin päästä järkevämpään työhön. Ja tuo ankea työ ahdisti, ei pelkästään se työ vaan myöskin työnantaja, huono ilmapiiri ja henkilöstön suuri vaihtuvuus. En onnistunut kuitenkaan työn ohella etsimään uutta työpaikkaa tai miettimään jotain täydennyskoulutusta (en edes tiedä pystyisinkö vaativaan opiskeluun), joten päädyin lopulta vapauttamaan itseni siitä työstä, joka tuntui olevan se asia mikä elämässäni on eniten pielessä. 

Ilmoittauduin TE-toimistoon ja tein sinne työllistymissuunnitelmaehdotuksen vai mikä se on. Vaihtoehdoista valitsin jotain uraohjauksen tyyppistä, koska en oikeasti tiedä minkälaiselle osaamiselle voisi olla kysyntää, mihin voisin pystyä ja mikä voisi olla realistinen mahdollisuus tämänikäiselle päästä kiinni johonkin työhön, missä voisi käyttää nykyistä koulutuspohjaa ja vähän aivojakin. Pari päivää myöhemmin sieltä soitti virkailija jolle kerroin tästä minun tilanteestani ja keväällä saadusta diagnoosista. Hän suhtautui ihan hyvin ja ymmärtäväisesti irtisanoutumiseeni. Pidän ihan itsestäänselvänä, että saan 3kk karenssin, mutta sitä en halua että minua pidetään työnvieroksujana ja otetaan heti silmätikuksi. Meillä oli ihan hyvät keskustelut ja hänellä oli itselläänkin tuttava, jolla  oli aikuisena saatu ADHD-diagnoosi ja sen jälkeen alkoi kuin uusi elämä. Minut laitettiin jonoon ammatinvalintapsykologille, jonka kanssa voin miettiä tilannettani tarkemmin ja etsiä sitä suuntaa. Neljän viikon jonosta hän puhui, mikä ei kuulosta kovin pahalta. Itselle jäi hyvä mieli tästä, ettei tullut heti haukkuja ja tyrmäystä, vaan ymmärrystä ja tukea oli tarjolla. 

Taloudellinen tilanne meillä on hyvä, enkä ensisijaisesti haaveile suurista ansioista. Mutta jos löytyisi joku työ mitä voisi tehdä sisällä ja joka olisi mielekkäämpää kuin pysäköintikiekkojen tuijottaminen, niin se olisi valtavan hienoa.

Yritän etsiä yksityislääkäriä,Helsingistä, joka kirjoittaisi lähetteen yksityiselle puolelle tutkimuksiin.

En löydä. Neuropsykiatreja on vähän. Kuka muu lääkäri ajaisi asian? Suosituksia?

Voi olla että vaatis enemmän testejä kuin ammatinvalintapsykologi, siis sinä joka kirjoitit tuossa nro 2995.

Ihan kunnon psykologin tekemät testit vahvuuksista yms.

Parin viikon tieteellinen tutkimus nyt ohi, kofeiini  + elvanse 70mg .

Eli juon pikakahvia , yleensä laitan n . neljännes teelusikallisen kuppiin  (ohjeen mukainen annos 1-2 tl)

Tuollaisia sitten hörpin 3-4  aamupäivällä, sen jälkeen en mitään.

Viikko täysin kofeiinitonta,ei mitään eroa  tuohon normiin.

Viikko sitte kunnon konaa  (kukkurallinen teelusikka   per kuppi ) ,  väsymystä,  hermostuneisuutta, jonkun sortin ahdistustakin, ja muutamana päivänä tuli vaan amrmoton väsymys kahvin jälkeen .

Eli pysyn tuossa kofeiinillisessa,se on halvempikin ja jatkan tuollaisia laihoja kahveja. 

Joskus satunnaisesti kahvilassa iltapäivällä juonut sen ns. kunnon kahvin, niin ei suurta vaikutusta,koska se on ollut paljon myöhempään.

ei tuosta vielä väitöskirjaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Yritän etsiä yksityislääkäriä,Helsingistä, joka kirjoittaisi lähetteen yksityiselle puolelle tutkimuksiin.

En löydä. Neuropsykiatreja on vähän. Kuka muu lääkäri ajaisi asian? Suosituksia?

Ei sinne tutkimuksiin tarvita mitään erillistä lähetettä, voit mennä suoraan tutkimuksiin jos katsot sen omalta kohdalta aiheelliseksi.

Itse kävin Kampin Terveystalossa, siellä ADHD-tutkimuksia tekee työpari psyk sh Niina Määttä ja psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä. Niina Määttä tekee esitutkimukset ja Mika Määttä tutustuu esitietoihin ja haastattelee lisää. Minä en tuolta Terveystalon sivuilta löytänyt oikein ohjeita ajanvaraukseen ja varasin alkuun vain yhden ajan Niina Määtälle. Tämä viivästytti prosessia omalta kohdaltani, koska hänelläkin se ensimmäinen itselleni sopiva aika meni kuukauden päähän. Hän ihmetteli että olin varannut vain yhden ajan, että yleensä ne kaikki varataan kerralla. Myös nuo lääkäriajat menevät useamman kuukauden päähän. Hänen neuvo oli siis, että heti kättelyssä olisi pitänyt varata 4-5 aikaa psyk sh:lle ja sitten neljä aikaa lääkärille. Psyk sh:lle varattavat ajat ovat 1,5h pituisia, lääkärille 1h pituisia. Näiden välissä on hyvä olla ainakin kuukauden väli, kun tilataan aineistoja kouluista ja neuvoloista ja ties miestä, ja huumeseulassakin pitää käydä ja niiden tulokset kestää pari viikkoa. 

Minä aloitin käynnit paikan päällä, taisin pari kertaa käydä Niina Määtän luona. Loput tapaamiset tehtiin etänä puhelimessa, jotenkin siinä kohtaa arastelin videoyhteyttä. Tapaamiset Mika Määtän kanssa olivat videoyhteyden avulla ja diagnoosin jälkeen on ollut sitten lyhyitä puheluita, kun on säädetty lääkitystä. 

Alkututkimuksiin sisältyi paljon erilaisten kyselylomakkeiden täyttöä ja sain ne paperisina mukaani ensimmäisillä kerroilla ja palautin ne jossain vaiheessa Kampin Terveystalon vastaanottoon. Uskoisin että tutkimukset voidaan tehdä kokonaan etänä, itse vain siinä alkuvaiheessa koin, että haluan puhua jonkun ihmisen kanssa samassa tilassa. Lääkärin vastaanoton kohdalla ei muistaakseni ollut edes vaihtoehtoa, että olisi ollut lähitapaamisia. Ymmärrän tämän hyvin siltä kannalta, että lääkäri on todella työllistetty näiden tutkimusten ja jälkihoidon kanssa, olisi todella ikävää kaikkia muita potilaita kohtaan jos hän joutuisi yhtäkkiä sairaslomalle, joten parempi vetää varman päälle. Videotapaamiset sujuivat ihan kivasti, vaikka etukäteen hieman vierastin sitä ajatusta. 

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että vaatis enemmän testejä kuin ammatinvalintapsykologi, siis sinä joka kirjoitit tuossa nro 2995.

Ihan kunnon psykologin tekemät testit vahvuuksista yms.

Jotain tämän suuntaistakin olen miettinyt. Haluaisin itsekin päästä kartalle, onko minusta enää mihinkään. Nuorena olin skarppi, lukion kolmannen luokan matikatkin opiskelin hiihtolomalla. Jaksoin vääntää niitä laskuja loputtomiin, silloin oli tekemisen meininki kun oli vimma saada kuusi ällää. Nyt tuntuu että olen menettänyt kyvyn älylliseen ponnisteluun, tulee luovutusmieliala jos asia tuntuu vaikealta eikä heti aukea. Aivot ovat käytön puutteessa laiskistuneet ja mietin onko niistä (ja minusta) enää mihinkään. Ehkä se TE-toimiston psykologi osaa neuvoa tässä testiasiassa. Ei minua haittaisi niistä vähän maksaakin. Ajattelen sitä investointina, niin kuin ajattelin tätä ADHD-tutkimustakin. Nämä maksavat kyllä itsensä takaisin vähintäänkin oman hyvinvoinnin kautta, mutta mahdollisesti voivat auttaa minua ihan tienaamaankin.

Vierailija kirjoitti:

Parin viikon tieteellinen tutkimus nyt ohi, kofeiini  + elvanse 70mg .

Eli juon pikakahvia , yleensä laitan n . neljännes teelusikallisen kuppiin  (ohjeen mukainen annos 1-2 tl)

Tuollaisia sitten hörpin 3-4  aamupäivällä, sen jälkeen en mitään.

Viikko täysin kofeiinitonta,ei mitään eroa  tuohon normiin.

Viikko sitte kunnon konaa  (kukkurallinen teelusikka   per kuppi ) ,  väsymystä,  hermostuneisuutta, jonkun sortin ahdistustakin, ja muutamana päivänä tuli vaan amrmoton väsymys kahvin jälkeen .

Eli pysyn tuossa kofeiinillisessa,se on halvempikin ja jatkan tuollaisia laihoja kahveja. 

Joskus satunnaisesti kahvilassa iltapäivällä juonut sen ns. kunnon kahvin, niin ei suurta vaikutusta,koska se on ollut paljon myöhempään.

ei tuosta vielä väitöskirjaa tehdä.

Itsellä on Elvansen annostus 50mg ja juon aamukahvin normaalisti. Oma aamukahvini on iso latte tuplaespressolla ja kyllä sen kahvin vaikutuksen tuntee. Mutta en ole huomannut että se haittaisi Elvansen kanssa mitenkään. Ei tule mitään ikäviä sivuvaikutuksia. Toisaalta en ole kokeillut Elvansea ilman kahvia, Concertaa tuli kokeiltua kun sillä kahvilla peloteltiin, mutta en huomannut mitään eroa. Tuo aamukahvi on minulle suorastaan pyhä asia, suuri nautinto elämässä. Muuten en kahvia juuri juo, ellei nyt sitten satunnaisesti jossain kyläilypaikassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että vaatis enemmän testejä kuin ammatinvalintapsykologi, siis sinä joka kirjoitit tuossa nro 2995.

Ihan kunnon psykologin tekemät testit vahvuuksista yms.

Jotain tämän suuntaistakin olen miettinyt. Haluaisin itsekin päästä kartalle, onko minusta enää mihinkään. Nuorena olin skarppi, lukion kolmannen luokan matikatkin opiskelin hiihtolomalla. Jaksoin vääntää niitä laskuja loputtomiin, silloin oli tekemisen meininki kun oli vimma saada kuusi ällää. Nyt tuntuu että olen menettänyt kyvyn älylliseen ponnisteluun, tulee luovutusmieliala jos asia tuntuu vaikealta eikä heti aukea. Aivot ovat käytön puutteessa laiskistuneet ja mietin onko niistä (ja minusta) enää mihinkään. Ehkä se TE-toimiston psykologi osaa neuvoa tässä testiasiassa. Ei minua haittaisi niistä vähän maksaakin. Ajattelen sitä investointina, niin kuin ajattelin tätä ADHD-tutkimustakin. Nämä maksavat kyllä itsensä takaisin vähintäänkin oman hyvinvoinnin kautta, mutta mahdollisesti voivat auttaa minua ihan tienaamaankin.

Kokeile kysyä työkkärin  tai TK:n kautti että saisit lekurin kirjottaan lähetteen kunnollisiin psykologin tutkimuksiin.  Kunnon perustelut  niin pitäs tulla lähete helposti.

Aiheuttaa ilmeisesti kansanedustajissa tarvetta lähetellä kullikuvia ympäriinsä samalla kun vaimo hoitaa lapsia toisella puolella Suomea.

Onkohan olemassa mitään hyvää luontaistuotetta adhd-lääkkeen rinnalle?

Minulla ei mitään tietoa, vielä ainakana,ajattelin huvikseen koittaa etsiä.