Lue keskustelun säännöt.
Aikuisiän ADHD
Onko kokemuksia/ suosituksia aikuisiän ADHD:n diagnosoimisesta ja lääkäriä/ paikkaa suositella? Julkisen puolen hoitoketju kun tuntuu kestävän ainakin vuoden ennen kuin sieltä edes diagnoosia saa ulos
Kommentit (4219)
Neuropsykologin testit pitäs olla kaikille jotka adhdeeta miettii, muttase tulis liian kalliiksi.
Kyllähän ne testit aika helposti osoittaa ongelman jos on . Yleensä ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADD tytöt voivat mennä peruskoulun ihan hyvällä menestyksellä läpi, ei herää huolta ennen kuin kuormitus kasvaa esim. lukiossa tai yliopistossa.
Voi pojatki mennä.
Nyt tän kesän aikana ollut aika monesti juttua aikuisten adhdeesta eri medioissa :
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereel julkisella puolella saa vaan "hv:tä" testien jälkeen lääkäreiltä, kuulemma ihan oma vika jos on laiska ja saamaton, mee töihin siitä -vihjailua ammatti-ihmisiltä.
Tämä siksi, kun kolmekymppiselle ei löytyny enää lapsuuden tietoja ja vanhemmat ei usko adhd:n ollenkaan häiriönä ja syyttelee yhteiskuntaa jne.
Testeillä ei väliä vaikka oli poikkeamaa, kun noi vanhempien haastattelut meni pieleen.
Nyt 10 vuoden jälkeen sama tilanne mut kukaan ei auta:D :D :D Niin hienoa.
Eli naisen olis pitäny olla TAYSin ammatti-ihmisten mielestä niin hankala lapsena et siitä olis jäänyt johonkin jälki. Mutta jos olisi, olisin lapsena saanut apua... Mutta kun olin tyttö, niin tyttöjä ei nähdä samalla tavalla adhd:na eikä ole ollut samanlaisia ongelmia kuin pojilla voisi tyypillisesti olla.
Varokaa ton kanssa, siä on samat lääkärit töissä edelleen. Meinaan se pettymys kun ei saakaan apua saattaa olla viimenen niitti.
ADD tytöt voivat mennä peruskoulun ihan hyvällä menestyksellä läpi, ei herää huolta ennen kuin kuormitus kasvaa esim. lukiossa tai yliopistossa.
Näin kävi minulla. Peruskoulu meni ihan itsestään, osasin asiat ja olin hyvä kaikissa aineissa. Sitten kun alkoi lukio, niin pakka hajosi ihan täysin. Piti itse suunnitella ja olla eri tavalla vastuussa, ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Diagnoosi kuitenkin vasta aikuisena pari hermoromahdusta myöhemmin :)
MIten tähän liittyvät liitännäiset yleensä hoidetaan? esim ahdistus ja masennus?
Pillereitä kouraan vaan vai ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaako kukaan suositella hyvää adhd/add lääkäriä yksityiseltä puolelta Turusta?
En jaksaisi lähteä noihin julkisen puolen jonoihin…
Kertokaahan, mitä yksityisen tutkimuksissa tapahtuu, jotka olette sitä kautta olleet tutkittavina. Mä olen täyttänyt jo ne mielenhäiriökyselyt, Divan ja luultavasti kaikki ne testit mitä nyt vain voi olla (en nyt muista niiden nimiä, olisiko ollut joku Wurs tms. ainakin) sekä kirjoittanut monisivuisen selvityksen oireistani, ja psykiatri on saanut ja lukenut jo ne kaikki. Mietin vaan, että mitä tässä vielä voidaan tutkia. Haastatteleeko psykiatri mua nyt siellä ja haluaa vastaukset samoihin kysymyksiin suullisesti, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaahan, mitä yksityisen tutkimuksissa tapahtuu, jotka olette sitä kautta olleet tutkittavina. Mä olen täyttänyt jo ne mielenhäiriökyselyt, Divan ja luultavasti kaikki ne testit mitä nyt vain voi olla (en nyt muista niiden nimiä, olisiko ollut joku Wurs tms. ainakin) sekä kirjoittanut monisivuisen selvityksen oireistani, ja psykiatri on saanut ja lukenut jo ne kaikki. Mietin vaan, että mitä tässä vielä voidaan tutkia. Haastatteleeko psykiatri mua nyt siellä ja haluaa vastaukset samoihin kysymyksiin suullisesti, vai mitä?
Samoja lippuja ja lappuja täyttelin, minkä lisäksi oli vapaamuotoisempaa haastattelua paikan päällä - lähinnä elämänhistorian läpikäyntiä (ja huh, siinäpä sitä läpikäymistä riittikin). Parin käynnin jälkeen sain määräaikaisen diagnoosin ja Concertan kokeiluun. Olen kuitenkin sittemmin lopettanut lääkkeet, joten oletan, että se määräaikainen diagnoosikaan ei enää "päde". Mutta samapa tuo, en minä sillä diagnoosilla mitään tee, ellen lääkkeitäkään aio enää syödä.
Kirjoittelin ketjuun joskus alkuvuodesta, kuinka vaikeaa oli päästä julkiselle tutkimuksiin ja saada selvyys omaan tilanteeseen. Silloinen MT-toimiston lääkäri oli vierittämässä kaikki oireet unihäiriön piikkiin ja passittamassa osastolle unikouluun jne.
Sain jokin aika sitten viimein diagnoosin ja lääkityksen, joten ajattelin käydä tännekin päivittämässä tilannetta tsempatakseni muita jotka on vielä matkalla.
Tutkimukset tehtiin psykiatrian polilla. Mähän olin tosiaan "jonossa" päälle pari vuotta, kun taho toisensa jälkeen levitteli käsiään, kieltäytyi laittamasta lähetteitä, tai pisti ne aivan väärään paikkaan. Lopulta itse tutkimus meni omalta osalta yllättävän nopeasti, koska olin jo ollut heillä asiakkaana aiemmin ja siltä ajalta oli paljon paperia, useampi täytetty seula ja kysely, psykologin testit, haastattelut, toimintaterapeutin arviot jne.
Ensitapaamisesta hoitajan kanssa lääkärin tapaamiseen ja diagnoosin saamiseen meni alta kolme kuukautta. Tutkimuksia joihin yritin päästä kaksi vuotta! Tapasin hoitajaa viitisen kertaa, täytin kotona nipun seuloja ja tehtiin yhdessä DIVA. Poli tilaili papereita hoitopaikoista, kouluista ja neuvolasta, itse ei tarvinut tehdä mitään.
Vanhempia, puolisoa tai muitakaan ei haastateltu edes lapsuuteen liittyen. Hoitajan mukaan lääkäri ei näe sitä tarpeelliseksi, koska potilas on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Lääkärin mukaan vanhemmat ovat itse asiassa aika huonoja todistajia, kahdesta syystä: osa ei vilpittömästi tunnista ongelmaa, koska pitävät lapsen toimintaa normaalina eivätkä näe vilkkautta tai huonoa koulumenestystä mitenkään epätavallisena käytöksenä lapselle. Toinen osa on vanhemmat, jotka näkevät ongelman ja ovat ehkä kokeneet arjen lapsen kanssa raskaaksi, mutta ADHD:n stigma tyhmien, rikollisten ja huumeongelmaisten tautina on sen verran vahvana mielessä, että se aiheuttaa "eihän nyt meidän lapsi"- reaktion.
Lopputulemana oli, että DIVA selkeä ja potilashistoriaa katsomalla lääkärille oli selvää, että oireita on ollut aina, ne on vain tulkittu juurisyyltään väärin. Uniongelmaa ei kuulemma tarvitse erikseen mitenkään selvitellä voidakseen diagnosoida, sekin näkyy johdonmukaisesti papruista.
Vaikka olin vähän skeptinen ja olen syönyt metyylifenidaattia vasta vähän aikaa, on pakko yhtyä komppaamaan muita ketjussa asiasta kertoneita. Lääkityksellä todella on omallakin kohdallani selkeä vaikutus. Ilman sitä joudun kelaamaan jatkuvasti TV-sarjojakin taaksepäin kun putoan kärryiltä mielen herpaantuessa vaeltelemaan muihin juttuihin. Lääkityksen vaikutusaikana keskittyminen on suorastaan.. no, ihmeellistä. Vaikutus tietty riippuu yksilöstä, mutta kokeilematta ei kannata jättää.
15 vuotta psyk-asiakkuutta, lukuisia lääkekokeiluja, lukemattomia tunteja tapaamisia ja terapiaa, potilasasiamiehellä uhkailuja, jonottamista ja lääkärien kanssa tappelua. Tässä se nyt on.
Luota omaan asiantuntijuuteesi. Jos olet varma, älä anna periksi. Joillakin hoitavilla tahoilla on todella inhottava kynsistä pois- asenne potilasta kohtaan. Älä lannistu vaan vaadi selittämään paremmin. Lääkärillä on lakisääteinen velvoite oma-aloitteisesti selvittää potilaalle hoitoonsa liittyvät seikat sillä tavalla, että potilas ymmärtää ne, voi osallistua ja tehdä itseään koskevia päätöksiä faktapohjalta. Älä suostu kompromisseihin, pidä rohkeasti oikeuksistasi kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankalta kuulostaa sinä edellisen kirjoittaja, mutta hyvä että vihdoin homma alkaa aueta.
Tuo juurikin osoittaa että tuurista kii kuka tulee ekana vastaan MT-puolella, eli ottaako hommat tosissaan vai ei . Tai onko ylipäätänä tietoa vielä nepsy-jutuista.
Miten hoito tästä eteenpäin sinulla ? Lääkkeet siis , uni yms.
Vierailija kirjoitti:
MIten tähän liittyvät liitännäiset yleensä hoidetaan? esim ahdistus ja masennus?
Pillereitä kouraan vaan vai ?
Aika usein niin tässä kuin muissakin tapauksissa; kun itse perusongelma hoidetaan, masennus/ahdistus helpottaa siinä määrin, ettei erillistä hoitoa tarvita. Vaan "oireenmukainen hoito"-ideologian (yksi eniten kansantalouttamme rasittavista ilmiöistä) mukaan näin ei toki haluta toimia, koska pienemmät tulot lääkefirmoille (jotka yllättävän usein paljastuvat/jäävät paljastumatta olevan erinäisten hoitosuositusten taustalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIten tähän liittyvät liitännäiset yleensä hoidetaan? esim ahdistus ja masennus?
Pillereitä kouraan vaan vai ?
Aika usein niin tässä kuin muissakin tapauksissa; kun itse perusongelma hoidetaan, masennus/ahdistus helpottaa siinä määrin, ettei erillistä hoitoa tarvita. Vaan "oireenmukainen hoito"-ideologian (yksi eniten kansantalouttamme rasittavista ilmiöistä) mukaan näin ei toki haluta toimia, koska pienemmät tulot lääkefirmoille (jotka yllättävän usein paljastuvat/jäävät paljastumatta olevan erinäisten hoitosuositusten taustalla).
Itse pystyin lopettamaan jopa verenpainelääkityksen ADHD-lääkkeen käytön myötä (vaikka yleensä sen kai kuvitellaan nostavan verenpainetta). Hoitamaton perussairaus nosti.
... en ole siis tuon pitkän tarinan kertoja, nää pari viimeistä kommenttia eri henkilöltä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni masentaa paljon kun alisuoriutunut sen verran rankasti , ja lääkäri ehdotellut että voi määrätä lääkettä jos menee sietämättömäksi.
Samoin ahdistuksen kanssa.
Vielä en ole pyytänyt reseptiä, miten lie toimii sitten concertan kanssa nuiden muiden juttujen lääkkeet?
Vierailija kirjoitti:
Rankalta kuulostaa sinä edellisen kirjoittaja, mutta hyvä että vihdoin homma alkaa aueta.
Tuo juurikin osoittaa että tuurista kii kuka tulee ekana vastaan MT-puolella, eli ottaako hommat tosissaan vai ei . Tai onko ylipäätänä tietoa vielä nepsy-jutuista.
Miten hoito tästä eteenpäin sinulla ? Lääkkeet siis , uni yms.
Tuurista joo. Odotukset oli kovat kun henkilö oli paperilla ansioitunut ja neuropsykiatriastakin kartalla, mutta hoito jotain aivan muuta. Kuten tässäkin ketjussa on paljon ollut juttua, sieltä voi tosiaan tulla vastaan ihan mitä tahansa
Hoito menee nyt niin että ainakin toistaiseksi jatketaan vain mefellä (tällä hetkellä 36mg) ja lääkärille varattu puhelinaika. Toistaiseksi ei ole nähty tarvetta masennusta, ahdistusta tai edes uniongelmaa hoitaa lääkkeellisesti, koska vaikuttaa siltä että mefe auttaa niihinkin. Puhetta oli että kun SSRI-lääkkeet ei mulle ole näyttäneet sopineen, jos jotain päädytään kokeilemaan niin sitten Voxraa. Lääkärin mukaan on kuitenkin mahdollista, että masennus/ahdistusoireilu (vaikeatasoinenkin) johtuu ADHDsta ja sitä hoitamalla myös ne helpottuvat huomattavasti, monilla jopa kokonaan.
Sama unen kanssa, ohjeen mukaan joka päivä samaan aikaan aamulla otettuna mefe tasoittaa päivärytmiä ja helpottaa unirytmin pysymistä paikallaan. Melatoniini mulla on edelleen varalta, mutta en ainakaan vielä ole sitä syönyt samanaikaisesti ja tuntuu että unen päästä on helpompi saada illalla kiinni.
Jossain vaiheessa tulee varmaan palautus MT-puolelle kun erityssairaanhoidolle ei enää nähdä tarvetta ja on tutkittu mitä tarvii. Terapiasta ei ole vielä ollut puhetta, mutta yleisesti puhuttiin että siitä on ollut monille apua arjen toimintamallien luomisessa. MT-puolella onneksi löytyy toinenkin lääkäri, tuolle keväällä tapaamalleni puoskarille en nimittäin enää suostu :D
Vierailija kirjoitti:
Itseäni masentaa paljon kun alisuoriutunut sen verran rankasti , ja lääkäri ehdotellut että voi määrätä lääkettä jos menee sietämättömäksi.
Samoin ahdistuksen kanssa.
Vielä en ole pyytänyt reseptiä, miten lie toimii sitten concertan kanssa nuiden muiden juttujen lääkkeet?
Niinku tuossa yllä joku jo sanoi, voi olla ettei edes tarvita muita lääkkeitä concertan lisäksi. Jos tarvitaan niin siihen kyllä löytyy ratkaisu ja psykiatri siinä asiassa osaa auttaa. Jotain valmistetta voi ehkä joutua vaihtamaan, mutta jos lääkäri työnsä osaa ja haluaa tehdä, tottakai lääkitys yritetään saada kokonaisuutena semmoiseksi että arjen toimintakyky ja elämänlaatu on kaikilta osin mahdollisimman hyvää. Eihän siitä hyötyä ole lääkitä consuilla ja yhtä aikaa jättää vaikka rankka ahdistusoireilu rempalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereel julkisella puolella saa vaan "hv:tä" testien jälkeen lääkäreiltä, kuulemma ihan oma vika jos on laiska ja saamaton, mee töihin siitä -vihjailua ammatti-ihmisiltä.
Tämä siksi, kun kolmekymppiselle ei löytyny enää lapsuuden tietoja ja vanhemmat ei usko adhd:n ollenkaan häiriönä ja syyttelee yhteiskuntaa jne.
Testeillä ei väliä vaikka oli poikkeamaa, kun noi vanhempien haastattelut meni pieleen.
Nyt 10 vuoden jälkeen sama tilanne mut kukaan ei auta:D :D :D Niin hienoa.
Eli naisen olis pitäny olla TAYSin ammatti-ihmisten mielestä niin hankala lapsena et siitä olis jäänyt johonkin jälki. Mutta jos olisi, olisin lapsena saanut apua... Mutta kun olin tyttö, niin tyttöjä ei nähdä samalla tavalla adhd:na eikä ole ollut samanlaisia ongelmia kuin pojilla voisi tyypillisesti olla.
Varokaa ton kanssa, siä on samat lääkärit töissä edelleen. Meinaan se pettymys kun ei saakaan apua saattaa olla viimenen niitti.
ADD tytöt voivat mennä peruskoulun ihan hyvällä menestyksellä läpi, ei herää huolta ennen kuin kuormitus kasvaa esim. lukiossa tai yliopistossa.
Näin kävi minulla. Olin peruskoulussa melkoinen hikipinko ja päästötodistuksen keskiarvo oli 9,6. Lukiossa en pärjännyt enää yhtä hyvin, vaikkakin kirjoitin L:n paperit ja todistuksen ka oli 9,1, Pääsin Teknilliseen korkeakouluun, mutta se oli aivan väärä paikka minulle, kun oli omantoiminnan ohjauksessa niin pahoja ongelmia. Jäin vain haaveilemaan. Siispä lopetin ja vaihdoin ohjatumpaan koulumuotoon eli teknilliseen opistoon. Siellä opiskelu taas sujui, kun oli selkeät lukujärjestykset ja deadlinet ja opettajavetoinen opetus. Valmistuin insinööriksi hyvillä papereilla.
Työelämässä olen ollut yli 20 vuotta, mutta olen alisuoriutuja. Olisin voinut saada paljon paremman työpaikan, mutta käytännössä teen duunaritasoisia hommia ja tunnen olevani siinäkin surkea, työtävieroksuva laiskuri, jonka muisti pätkii ja teen jatkuvasti jotain typeriä huolimattomuusvirheitä.
Onko teillä muilla ollut sellaista ongelmaa tutkimuksiin hakeutuessa tai mennessä, että alatte epäillä, että olettekin keksineet koko jutun? Minua on nyt alkanut päivittäin epäilyttää, että onkohan mulla nyt oikeasti mitään vialla, vaan jospa olenkin vain keksinyt kaiken ja kaikki oireiluni onkin vain jotain muuta. Jos yritänkin vain selitellä ”laiskuuttani” ja keskittymiskyvyttömyyttäni ADHD:lla. Epäilykset sen kun kovenevat, mitä lähemmäs lääkäriaika tulee.
Tämän vuoksi pelottaa, että mokaan siellä haastattelussa niin, että alan selitellä, että ”eihän tämä nyt niin vakavaa ole, eipä minua oikeastaan mikään vaivaa”. Niinhän olen tehnyt koko elämäni, eli yrittänyt peitellä oireitani ja ongelmiani ja keksinyt selviytymiskeinoja, jotta kukaan ei huomaa, etten ole ihan normaali. Ulospäin vaikutan varmaan ihan menestyneeltä. Eihän kukaan näe sitä, millainen sirkus mielessäni pyörii jatkuvasti, millaisia hölmöjä töppäilyjä teen kotona ja töissä jatkuvasti ja ennen kaikkea, miten paljon hairahtelen sivupoluilta toiselle ja käytän aikaa kaikkeen. Itse asiassa nytkin piti lähteä kauppaan ja tulin kirjoittamaan tänne… :D
Pitäisi jotenkin saada sellainen mahdollisimman rehellinen kuva nyt itsestään ennen tutkimuksia, mutta kun on käyttänyt selviytymiskeinoja kompensoidakseen puutteitaan kohta 40 vuotta, tuntuu vaikealta mennä kertomaan, millaista se elämä oikeasti on. En haluaisi liioitella, mutten myöskään vähätellä oireitani. Olisiko kellään vinkkejä tähän?
Mulla meinaa olla semmosta että onkohan nämä oireet tarpeeksi vakavia. Tulee helposti verrattua vakavampiin ja ei niin älykkäisiin tapauksiin. Mutta kun miettii että kyllä on selviä merkkejä jotka aiheuttaa ongelmia niin voi karistaa epäilykset.
ADD tytöt voivat mennä peruskoulun ihan hyvällä menestyksellä läpi, ei herää huolta ennen kuin kuormitus kasvaa esim. lukiossa tai yliopistossa.