Ne työntekijät, joilla lapsia saikuttavat jatkuvasti
Olen huomannut, että varsinkin pienten lasten suht nuoret vanhemmat saikuttavat jatkuvasti. Taas oli juuri sopivasti perjantaina yhden työkaverin lapsi kipeänä. En edes muista milloin tämä työkaveri olisi viimeksi ollut kokonaista viikkoa putkeen töissä ilman saikkupäiviä. Milloin on itse kipeä ja milloin lapsi. Samaa olen huomannut muistakin työkavereista joilla lapsia. Onks tää yleistäkin vai meilläko vaan töissä on tällaista. Meillä siis saa olla omalla ilmoituksella 5 päivää poissa. Ei tarvitse edes lääkärintodistusta.
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkasi on varmasti todella ahdistava, kun siellä kytätään toisten poissaoloja. Ilmapiiri tuskin muutenkaan on hyvä. Työpaikan p**** ja sairas ilmapiiri aiheuttaa tutkitusti sairaslomien lisääntymistä. Työstään ahdistunut jää helpommmin pois pienestäkin syystä.
Toisekseen pienet lapset saattavat sairastella paljon etenkin päiväkodin ensimmäisenä vuonna ennen kuin tottuvat uuteen pöpökantaan.
Ja muutenkin sairaspoissaolo on työntekijän ja esimiehen välinen asia. Se ei kuulu muille työntekijöille.
En kyllä erityisemmin kyttää kenenkään poissaoloja. On vaan niin läpinäkyvää ja toistuvaa. Ei ole reilua, että muille jää tämän saikuttelijan hommat. Ei sekään ole reilua toimintaa työpaikalla. Ei kuulu ei, mutta eihän sekään voi olla vaikuttamatta muiden jaksamiseen ja työmäärään, kun jotkut on jatkuvasti poissa milloin minkin syyn varjolla. Ap
Meillä mies hoitaa lasta, enkä ole joutunut olemaan itse poissa töistä sairasta lasta hoitamassa ikinä. Toki lapsesta aiheutuu minullekin saikkuja, koska joka ikinen lapsen pöpö siirtyy myös minulle. Se on näitä elämän valitettavia tosiasioita, enkä mielelläni ole töistä poissa. Ehdottaisin, että lakkaat kyttäämästä työkavereitasi ja heidän sairauslomiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen porkkana pitäisi olla vaikkapa niille, joilla on vuodessa esim 0-2 saikkupäivää.
Ei todellakaan mitään tuollaista porkkanaa niille, jotka tulevat töihin tartuttamaan muut. Meillä duunissa puolet sai noron tämmöisen helvetin puolikuntoisen sankarin takia ja voin kertoa, että tuli veronmaksajille kalliiksi.
T. Hr-päällikkö julkiselta puolelta
Joo, ei meilläkään todellakaan arvostettaisi minkään noro-epidemian aloittamista töissä. Kun ollaan sairaana, pysytään kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen porkkana pitäisi olla vaikkapa niille, joilla on vuodessa esim 0-2 saikkupäivää.
Ei todellakaan mitään tuollaista porkkanaa niille, jotka tulevat töihin tartuttamaan muut. Meillä duunissa puolet sai noron tämmöisen helvetin puolikuntoisen sankarin takia ja voin kertoa, että tuli veronmaksajille kalliiksi.
T. Hr-päällikkö julkiselta puolelta
Miksi teillä ei porukka osaa pestä käsiään? Noro tarttuu ensisijaisesti kosketuspinnan kautta, hyvin harvinaisesti ilmateitse (eli jos olet auttamassa noro-oksentajaa, voit saada tartunnan, et oleskelusta samassa tilassa). Vaikuttaa siltä, että kyse ei ole sairaudesta vaan siitä, että teillä on surkea hygienia.
HR-päällikköjä ei ole ihan pikkufirmoissa, joten kutsu työterveys pitämään kaikille noin 200 työntekijälle neuvontaa käsienpesusta.
No onpa huonoa tuuria! Tai sitten huonomotivaatioisia työntekijöitä?
Minä olen ollut töistä pois lasten vuoksi max. viikon verran 17 äitiysvuoteni aikana, kolme lasta. Meillä on kyllä toiset isovanhemmatkin olleet käytettävissä, mutta ei lapsetkaan ole paljoa sairastaneet, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies hoitaa lasta, enkä ole joutunut olemaan itse poissa töistä sairasta lasta hoitamassa ikinä. Toki lapsesta aiheutuu minullekin saikkuja, koska joka ikinen lapsen pöpö siirtyy myös minulle. Se on näitä elämän valitettavia tosiasioita, enkä mielelläni ole töistä poissa. Ehdottaisin, että lakkaat kyttäämästä työkavereitasi ja heidän sairauslomiaan.
Ei sitä tarvi erityisemmin kytätä. Kun näiden vale saikuttelujoiden työt kasaantuu muille. Ap
Joo ärsyttävää. Aina se millo Tanelin on kipeänä juuri, kun töissä menossa tiukka putki.
HUS:illa on työkykyohjelma, jossa sanotaan yhtenä työkykyvyn selvittelyä vaativana "hälytysmerkkinä" 5 poissaoloa vuodessa.
https://www.hus.fi/hus-tietoa/henkilosto/Toimintaohjelmat%20ja%20ohjeet…
Tätä ihmettelen suuresti, koska 5 poissaoloa voi kertyä helposti monistakin syistä, ja lapsellisilla erityisesti.
Olisi parempi, että lapsen sairastaessa vanhemman poissaolo olisi palkaton, mutta poissa voisi olla miten monta päivää tahansa. Kela maksaisi vanhemmille omavastuuajan jälkeen normaalin sairauslomakorvauksen, jolloin tilanne olisi reilu kaikille osapuolille. Työnantajan ei tarvitsisi maksaa tyhjästä ja Kela korvaisi työntekijän palkattoman ajan.
Neuvolasta saa saikkulapun eikä lasta tartte viedä ees näytille.Mikäs sen helpompaa lusmuilua.Varmasti joka kaupungissa näin.
Meillä ei montaakaan täysin tervettä viikkoa mahdu elokuu-toukokuu välille, esikoinen siis aloitti elokuussa puolipäiväisenä 10 lapsen päiväkodissa. Ensin tulee kipeäksi esikoinen ja kuumeilee flunssaa yhdestä kolmeen päivää. Sitten sairastuu kuopus, yhdestä kolmeen päivää kuumetta. Yksi kuumeeton päivä väliin ja on minun vuoroni olla kipeänä. Ohops, siinä menikin kaksi viikkoa yhdessä flunssassa. Menee hetki ja saadaan uusi pöpö. Sama vatsataudin kanssa, sitäkään ei tietenkään sairasteta samaan aikaan vaan peräkkäin. Ja jos lapsia olisi useampi ja/tai isompi päiväkotiryhmä (enemmän pöpöjä), lapset eri ryhmissä (tuplasti-triplasti-Xkertaa enemmän pöpöjä). Ja kun leikitään kolmen serkkulapsen kanssa, jotka kaikki ovat eri 20 lapsen päiväkotiryhmissä, siinä vasta pöpöjä saadaan! Noiden serkusten vanhemmat vuorottelevat kotiin jäämisellä, joku lapsista on oikeastaan aina kipeänä. Välillä lapsia hoitaa isovanhemmat.
Perhepäivähoitajilla lapset taitavat sairastella vähemmän? Pienemmissä hoitoryhmissä noin muutenkin? Aivan järkyttävää, että tännekin rakennetaan nyt kahta 100-250 lapsen päivä"kotia". Varmaan ihanat täi- ja kihomatoepidemiat vielä flunssakierteiden lisäksi!
Olen yhden lapsen äiti, painotan, että vain yhden. Lapsi on hyvin infektioherkkä ja allerginen. Myös astma on kuvioissa mukana. Lapsi on neljän vanha, joten nyt on hieman alkanut helpottaa. Pari vuotta sitten olin juuri se, joka ei puolen vuoden aikana ollut varmaan kertaakaan täyttä viikkoa töissä. Oli aivan totista totta, että lapsi oli KOKO ajan kipeänä. Meillä on (edelleen) asiakkuus lastenpolille, joten aina oli toki sairauslomatodistus. Sitä tosin ei läheskään aina työnantaja vaatinut. Mutta varoilta sen aina halusin.
Eli kyllä, täysin rehellisesti kerrottuna, lapsi voi olla "koko ajan kipeänä". Ja toisinaan sitten sairastuin myös itse. Kerran jopa enterorokkoon, josta jouduin itse sairaalaan.
- Äiti, jolla töistä paljon poissaoloja lapsen sairastelun vuoksi
Tätä lasten sairasteluongelmaa pahentaa vanhemmat jotka vie sairaan lapsen päiväkotiin tartuttamaan kaikki muut "koska he eivät voi olla pois töistä" jotku oikeasti kuvittelevat olevansa niin korvaamattomia. Jos oikeasti firma ei pyöri ilman yhtä työntekijää niin firmassa on syytä tehdä järjestelyjä jotka poistaa tälläisen ongelman (eri asia jos on yksinyrittäjä, mutta silloinkaan ei saa viedä sairasta lasta hoitoon)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä ainakin yhtä paljon sairastavat myös eräät lapsettomat naiset ja vanhatpiiat. Ei tarvitse olla kuin "ikävä" työtehtävä tai vähän kiirettä töissä niin motivaatiosaikuttelijoita löytyy aina. Jonkinlainen porkkana pitäisi olla vaikkapa niille, joilla on vuodessa esim 0-2 saikkupäivää.
Siis onko 0-2 saikkupäivää suurikin saavutus? En ole käytännössä koskaan sairaana,7-8v. sitten oli joku tartunta joka kesti n. 1,5 päivää.
Vierailija kirjoitti:
Neuvolasta saa saikkulapun eikä lasta tartte viedä ees näytille.Mikäs sen helpompaa lusmuilua.Varmasti joka kaupungissa näin.
Juuri siksi meillä töissä ei kelpaa neuvolasta saatu lappu,ellei siinä ole lääkärin allekirjoitusta
Meillä työnantaja maksaa hoitajan kotiin, jos lapsi on sairaana. Eli voin mennä itse töihin ja hoitaja tulee kotiin, max neljä päivää/sairaus. On ollut todella kullanarvoinen tämä palvelu! Olenkin tästä lähiesimiestä kiittänyt useasti.
Meillä takana aivan kamala infektiotalvi, lapsi oli kahdesti sairaalassa osastohoidossa infektioiden takia. Jos lapsen kanssa joutuu jäämään kotiin (jos esim joutuu viemään lapsen lääkäriin, niin silloin täytyy jäädä itse eikä voi soittaa hoitajaa heti), niin tunnen valtavan huonoa omaatuntoa siitä. Meilläkin töissä on varmasti näitä, jotka miettivät, että onko poissaolo oikein vai ei.
Yleensä ottaen työehtosopimus sanoo, että omalla ilmoituksella saa olla poissa kolme päivää, jossain meidän yksiköissä on otettu käyttöön viisi päivää omalla ilmoituksella. Sairaasta lapsesta (alle 12-vee) saa olla neljä päivää omalla ilmoituksella. Kun näitä on tullut useampi peräkkäin, pitää esimies keskustelun, että missä mennään.
Olen töissä asiantuntijatehtävissä julkisella puolella.
Minulla oli muinoin työkaveri, joka todellakin oli joko itse kipeänä tai lapset kipeinä viikottain. Olimme tuttavia myös työn ulkopuolella, mutta en enää jaksanut sitä jatkuvaa menoa: sattuu-kuumetta-selkäsärky-lapsikipeänä-kauheenuha-toinenlapsikipeänä. Hän alkoi olla sekä kaverina että työntekijänä lähinnä rasite ympäristölleen. Ei siinä paljon muusta enää puhuttu kuin sairastamisesta. Onneksi maailma sitten vieroitti meidät eroon.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli muinoin työkaveri, joka todellakin oli joko itse kipeänä tai lapset kipeinä viikottain. Olimme tuttavia myös työn ulkopuolella, mutta en enää jaksanut sitä jatkuvaa menoa: sattuu-kuumetta-selkäsärky-lapsikipeänä-kauheenuha-toinenlapsikipeänä. Hän alkoi olla sekä kaverina että työntekijänä lähinnä rasite ympäristölleen. Ei siinä paljon muusta enää puhuttu kuin sairastamisesta. Onneksi maailma sitten vieroitti meidät eroon.
Meiltä löytyy kans tällainen. Ei siinä oikein enää jaksa ottaa todesta, kun kolmatta viikkoa putkeen on jo enemmän poissaoloa kuin työpaikalla oloa. En ymmärrä miten joillakin on näin surkea työmoraali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-10347461
Ei voi olla yllätys kenellekään, että lapset sairastaa. Tosi raskas työyhteisö, jos lasten sairastelua kyylätään. Sille kun ei voi mitään.
Tämän työkaverin lapsi ei edes ole vielä päiväkodissa. Silti aina kipeänä. Ap
Miten se sitten vaikuttaa työstä poissaoloon? Ilmeisesti lapsi on siis muutenkin kotona toisen vanhemman kanssa?
Edellisessä työpaikassa sai jatkuvasti varautua siihen, että vapaapäivänä soi puhelin ja kyseltiin voiko tulla töihin, kun eräs äiti oli jälleen kipeän lapsensa kanssa kotona. Mies ei voinut olla, koska ei ollut hänen biologinen lapsensa niin ei kuulemma suostunut jäämään töistä kotiin sen takia.