Ulkomailla asuvat kertokaahan, onko siellä vastaavaa ilmastohysteriaa kuin Suomessa?
Puhutaanko siellä, että juuri kyseisen maan pitäisi olla ilmastonmuutoksen torjunnan kunnianhimoinen edelläkävijämaa? Entä mietitäänkö siellä tapoja, miten ihmisiä voitaisi ohjailla syömään ympäristön ja terveyden kannalta paremmin, eli laittamaan lautaselle pihvin sijasta papuja? Ahdistuvatko nuoret siellä siitä, että ilmasto saattaa jollain aikavälillä olla lämpenemässä asteen tai pari?
Kommentit (278)
Miksi ketjussa höpötetään jostain kierrätyksestä kun tarkoitus oli kysyä ilmastonmuutoshysteriasta ja siitä näkyykö sitä missä määrin muualla ulkomailla. Samoin ilmanlaadusta kohkataan.
Mitä tekemistä kierrätyksellä ja ilman saastumisella on ilmastonmuutoksen kanssa? Ei hiilidioksidi ole mikään pienhiukkanen ja ilmansaaste eikä kierrättämättömyys lisää hiilidioksidipitoisuutta. Kun heitän kaiken sekajätteeseen ja maksan siitä niin kaatopaikka lajittelee jätteen sitten, sekajätekin seulotaan ja lajitellaan ja siitä tehdään polttokelpoista ja kierrätyskelpoista tavaraa osittain. Lajittelu vain helpottaa jätteenkäsittelyn työtä ja siksi sekajäte maksaa enempi kaatopaikalle vietynä koska sen käsittely on kaatopaikalle työläämpää. Sekajätteestä seulotaan pois polttokelpoinen jäte, metalli, puu, muovi, lasi, paperi, joitakin mainitakseni. Tähän on olemassa ihan ihmistyövoimaa koneineen, magneettisia seuloja, UV-valoseuloja, yms.
Sekajätettä on sekalainen kierrätyskelvoton loppujäte. Siitä on jo lajiteltu erikseen muun muassa vaaralliset jätteet ja kaikki uusioraaka-aineeksi kelpaava. Sekajätteestä tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten pidä paikkansa, ettei Ranskassa tästä puhuttaisi. Seuraan Macronia twitterissä ja juuri viime viikolla hän otti kantaa ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden katoamiseen ja siihen, mitä EU:n ja Ranskan tulee tehdä tämän kehityksen pysäyttämiseksi.
Joo ja perui poltoaineveron korotuksen :)
Ja lehdet ja TV ei käsittele juuri ollenkaan aihetta samasta näkökulmasta kuin täällä Suomessa. Autottomuus, lihattomuus, pienemmät asunnot ei menisi läpi täällä ikinä. Sen sijaan ydinvoimaan ja muuhun puhtaaseen energiaan satsataan niinkuin pitääkit.
Ranskalsiset rakastaa vapautta, suomalaiset kieltoja ja kurjuutta!
Miksiköhän niin suuri osa suomalaisista uskoo auktoriteetteja niin sokeasti? Työpaikallani sanoin että jos minulta jää kuollessani rahaa jälkeeni, niin joku kaverini saa laittaa ne mukaan arkkuuni tai polttaa että eivät ainakaan jää valtiolle, koska olen jo tuloistani veroa maksanut runsaasti. Niin eräs työkaverini suunnilleen paniikissa sanoi siihen että ei niin saa tehdä! Se on laissa kiellettyä! :D
Työkaverisi uskoo uskomuksia, ei auktoriteetteja. Se on sokeaa jos jokin. Asiantuntijoita uskotaan, koska ei ole mahdollista että jokainen ihminen tutkisi jokaista maailman asiaa vuosia voidakseen muodostaa mielipiteen omien tutkimuksiensa perusteella. Ihminen, joka sivuuttaa tieteellisen tiedon, lain, asiantuntijoiden näkemykset jne. ja vaihtaa ne mutuun tai "vaihtoehtoisiin totuuksiin" on hölmö, ei vapaa. Ihan kuin työkaverisi joka sokeasti uskoo harhakäsitykseen ottamatta selvää totuudesta.
Mutta sokeasti ei pidä uskoa myöskään asiantuntijoita, sokeasti ei pidä noudattaa lakeja. Mielestäni suomalaiset tekevät kuitenkin juuri noin monesti, ei mietitä ollenkaan itse, vaan uskotaan kaikki mitä heille kerrotaan. Myös asiantuntijoiden mielipiteitä ohjaavat tietyt olettamukset, myös asiantuntijoihin voi vaikuttaa moni taho ja saada heidät puhumaan tietystä kulmasta. Myöskään lain kirjaimen noudattaminen ei ole aina oikein moraalisesti. Ei ole myöskään oikein tukeutua lakiin niin, että sieltä etsitään porsaanreiät jonkin kyseenalaisen asian edistämiseksi. Laki on ihmisen laatimaa, ei luonnonlaki. Niinpä se on myös aina vain osittain oikein. Tarvitaan esim. lain hengen miettimistä. Sitä ei Suomessa monestikaan osata, eivät edes tuomarit osaa sitä, vaan menevät siitä, mistä aita on matalin eli tukeutuvat lain kirjaimeen.
Suomalaiset ovat vielä luonnonkansa joka naiivisti uskoo eu n jumalansanaa kuten myös sitä että kaikki turv apaikanhakijat ovat hyviä ja jaloja ihmisiä jotka puhuvat aina totta ilman mitään takaa-ajatuksia.
Sitä kuvaa hyvin termi sinisilmäisyys. Kertoo paljon sekin miten moni on valmis uskomaan nigerialaisnettihuijareita vuosikausia.
Italiassa on muovipussit kielletty jo melkein 10-v.sitten, ja kaupasta voi ostaa esim.pesuainetta omaan astiaan sellaisesta koneesta, jotta ei osteta jatkuvasti monipuolisia. Kokonaisia kaupunkeja toimii aurinkovoimala, joka rakentaa esim.omakotitalon niin ilman muuta laittaa aurinkopaneelit.
Lajittelu järjestelmällistä, joka päivälle oma lajitteluastiansa, jonka auto hakee portilta.Esim.ma paperi, ti muovi ke lasi jne. Sekajäte laatikoita melkein mahdoton löytää tien varsilta.
Näin muualla Italiassa, paitsi miljoonakaupungeissa missä jätettä tulee kaupungin keskustoissa ravintoloista ja kaupoista niin paljon ettei pysytä perässä.
Hysteriaa ei ole mutta asioihin koitetaan vaikuttaa.
Ensinnäkin kaikkien, jotka pitävät huolta ilmastonmuutoksesta hysteriana, tulee käsittää mitä se täällä Suomessa oikein tarkoitta. Tämä nykyinen, neljän vuodenajan Suomi meinaan tulee muuttumaan lämpenemisen myötä dramaattisesti. Onhan se jo nähtykin. Kun muutin 2001 Helsinkiin talvet olivat pitkiä ja kylmiä ja lumisia. Nyt ihmiset toivovat, onkohan jouluna lunta. Kaudet ovat lyhentyneet laskettelukeskuksissa Lappia myöten, tuulet ja sään epävakaisuus on lisääntynyt, järvet lämmenneet.
Ja ennen kuin taputatte käsiänne niin miettikää hetki mitä se lämpeneminen tuo tullessaan. Esim. tuhohyönteisiä, joihin ollaan totuttu jo jossain Keski-Euroopassa ja heidän ei tarvitse sitä pelätä. Heidän tulee olla huolissaan vain helteistä ja kuivuudesta ja tulvista. Meille lankeaa vähän erilainen arpa, joka muuttaa metsätaloutta ja maataloutta ja turismiakin. Nyt myydään kovalla tohinalla Lappia turisteille, mutta miten kauan? Miten me reagoimme siihen, kun Etelä-Euroopan sadot tuhoutuvat kuivuudessa ja veden puute uhkaa? Historia on täynnä esimerkkejä valtakunnista, joiden on käynyt ohraisesti suotuisten olosuhteiden muututtua. Esim. antiikin Roomakin pystyi laajenemaan kukoistuskaudellaan ennen näkemättömästi juurikin siksi, että suotuisat olosuhteet mahdollistivat mm. oliivipuiden viljelyn paljon laajemmilla alueilla kuin mitä nykyään ja oliiviöljyhän oli heidän kultaansa. Pohjois-Afrikassa seisoo antiikin öljynpuristamoiden jäänteitä keskellä kivierämaata, joka oli oliivilehtoja 2000 vuotta sitten.
Kyllä minusta Suomi on kaukaa viisas miettiessään näitä asioita jo nyt, eikä vasta sitten kun löysät ovat housuissa. Jotkut ratkaisut voivat tietysti tuntua puuhastelulta, mutta muutokset ovat silti positiivisia. Meistä on tullut järjettömiä tuhlareita kuluneina vuosikymmeninä. Siinä missä etelän matkat olivat 80-luvulla harvojen herkkua on Thaimaan rannat jo kohta kaikille tuttuja. On hyvä, että asiat muuttuvat ja omaa kulutusta osataan tarkastella. Siinä voi vaan voittaa, esim. vähentyvä ulkomaanmatkailu luo kysyntää kotimaan matkailulle. Onko se nyt huono asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mut muutama vuosi sit käytiin Virossa suomalaisomiisteisella maatilalla. Joku kysyi että miten otetaan siellä huomioon Itämeren tila ja suojelu. Vastasi "että niin mikä? Ei täällä sellaisista puhuta"
Virossa ymmärretään että jonkun maatilan valumat ovat merkityksettömiä niin kauan kuin Pietarin viiden miljoonan paskat menee käytännössä puhdistamattomina Itämereen.
Siellä mitään ymmärretä. Samoja ry s si ä ovat kuin Pietarissakin. Silmät ummessa.
Vierailija kirjoitti:
Italiassa on muovipussit kielletty jo melkein 10-v.sitten, ja kaupasta voi ostaa esim.pesuainetta omaan astiaan sellaisesta koneesta, jotta ei osteta jatkuvasti monipuolisia. Kokonaisia kaupunkeja toimii aurinkovoimala, joka rakentaa esim.omakotitalon niin ilman muuta laittaa aurinkopaneelit.
Lajittelu järjestelmällistä, joka päivälle oma lajitteluastiansa, jonka auto hakee portilta.Esim.ma paperi, ti muovi ke lasi jne. Sekajäte laatikoita melkein mahdoton löytää tien varsilta.
Näin muualla Italiassa, paitsi miljoonakaupungeissa missä jätettä tulee kaupungin keskustoissa ravintoloista ja kaupoista niin paljon ettei pysytä perässä.
Hysteriaa ei ole mutta asioihin koitetaan vaikuttaa.
Eikai mitään hysteriaa muualla ole, kun siellä on jo pikku hiljaa tehty asioita maapallon hyväksi. Japani on hyvä esimerkki myös kierrättämisestä ja luonnon energian hyödytämisestä.
Suomessa vängätään ruohonjuuritasolla, että miksi ne muovit pitää eri laatikkoon laittaa kuin metalli. Aurinkopaneelien asentajille lähinnä naureskellaan, että viriviritööttööt vaan sinnekin.
Jajamän. Kyllä täällä Ruotsissa ollaan väldigt oroligt nykyisestä ilmasotilanteesta ja nåt måste man göra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italiassa on muovipussit kielletty jo melkein 10-v.sitten, ja kaupasta voi ostaa esim.pesuainetta omaan astiaan sellaisesta koneesta, jotta ei osteta jatkuvasti monipuolisia. Kokonaisia kaupunkeja toimii aurinkovoimala, joka rakentaa esim.omakotitalon niin ilman muuta laittaa aurinkopaneelit.
Lajittelu järjestelmällistä, joka päivälle oma lajitteluastiansa, jonka auto hakee portilta.Esim.ma paperi, ti muovi ke lasi jne. Sekajäte laatikoita melkein mahdoton löytää tien varsilta.
Näin muualla Italiassa, paitsi miljoonakaupungeissa missä jätettä tulee kaupungin keskustoissa ravintoloista ja kaupoista niin paljon ettei pysytä perässä.
Hysteriaa ei ole mutta asioihin koitetaan vaikuttaa.Eikai mitään hysteriaa muualla ole, kun siellä on jo pikku hiljaa tehty asioita maapallon hyväksi. Japani on hyvä esimerkki myös kierrättämisestä ja luonnon energian hyödytämisestä.
Suomessa vängätään ruohonjuuritasolla, että miksi ne muovit pitää eri laatikkoon laittaa kuin metalli. Aurinkopaneelien asentajille lähinnä naureskellaan, että viriviritööttööt vaan sinnekin.
Taidat itse vängätä, kyllä Suomessa osataan kierrättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksa: Kyllä ja enemmänkin. Greta Thurnberg on lehdistön lemmikki, ja nuoret osoittavat perjantaisin mieltä pääkaupungissa. Luomukauppoja on joka kulmalla ja monet kuuluvat lähiviljelyrinkeihin, jotka toimittavat jäsenille vihanneslaatikoita. Kaupassa on paljon lihankorvikkeita ja luomua, ja molemmat ovat verrattain halpoja, sillä niitä myydään isolla volyymillä. Diesel kielletään ja ydinvoima on jo kielletty. Kaupunkien keskustoihin ei pääse saastuttavilla autoilla. jne. jne.
En pidä hysteriana, ihan samaan malliin elämä jatkuu, vaikka tekisikin ilmastoystävällisempiä valintoja.
Enpä haluaisi asua Saksassa. Siellä asiat on vielä huonommin kuin Suomessa. Saksalaiselta kuultua: Saksa on täysin kahtia jakautunut kansakunta tiettyjen asioiden osalta. Mikäli meno jatkuu samanlaisena (Merkelin politiikka), maa ajautuu pian sisällissotaan.
Ap
olet mitä ilmeisimmin puhunut AfD-puolueen kannattajan kanssa.
Mutta ap:n kysymykseen:
Saksassa on asioita jotka ovat huonommin kuin Suomessa, mutta myös todella paljon asioita jotka ovat paremmin. Ilmastoasiat on jatkuvasti esillä ja esim. kivihiilestä ollaan luopumassa. Meillä täällä Baijerissa saatiin kansalaisaloitteesta lähtenyt uusi, tiukempi ympäristönsuojelulaki läpi ja jopa autoteollisuus alkaa vähitellen heräilemään siihen todellisuuteen, että polttomoottori on tullut tiensä päähän. Ilmastoahdistusta potevat ehkä harvemmat kuin Suomessa ja vähemmän on sitä uutisointia, millä kaikilla tavoilla yksittäisen kansalaisen pitäisi muuttaa elintapojaan. Mutta kyllä mediassa on paljon esillä, että Saksa haluaisi profiloitua uuden, päästöttömän energiantuotannon ja kestävän kehityksen edelläkävijämaaksi.
Polttomoottoriautolla voi myös ajaa biodiisselillä tai bioetanolilla. Silloin co päästöt on pienemmät kuin sähköautolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla vertaillaan Intiaa ja Suomea. Suomalainen kuluttaa enemmän kuin Intialainen.
Miten tää on edes mahdollista.Suomen väkiluku on 5.503.000 (Viisimiljoonaaviisisataakolmetuhatta)
Intian väkiluku on 1.339.000.000 (Yksimiljardikolmesataakolmekymmentäyhdeksäntuhatta)
Intiassa myydään vuodessa 18.000.000 yli 125cc moottoripyörää.
Jos sama määrä moottoripyöriä myytäisiin Suomessa niin siihen menisi yli 5000 vuotta.
Maailman väestönkasvu on yli 30.000.000 vuodessa.
Jos kaikki Suomalaiset kuolisivat huomenna niin vuoden päästä maailmassa olisi silti 30.000.000 ihmistä enemmän kuin huomenna.
Intiassa on arviolta 23.000.000 autoa ja arvioiden mukaan tämä tulee nousemaan 775% seuraavan 25 vuoden aikana, kun Intialainen väestö keskiluokkaistuu.
Sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta yhtään mihinkään, mitä Suomi tekee.
Herätys!
Maailman väestönkasvu ei kylläkään ole 30 miljoonaa, vaan n. 83 miljoonaa vuodessa:
Väestönkasvun tuoma päästöjen karkaamisen kertominen on kiellettyä, koska se ei kuulu agendaan. Myös ihmisten siirtäminen korkeammalle hiilijalanjäljelle on kielletty aihe.
Käsittämätöntä että kaikissa maissa ei ole vieläkään herätty ilmastokatastrofiin. Jos ilmasto lämpiää pari astetta, ovat seuraukset tuhoisat. Helsinki uppoaa mereen jne.
Ei se jätteiden lajittelukaan aina ole niin hyödyllistä. Tässä surullinen tarina siitä, mitä kierrätysmuoville voi tapahtua:
https://www.dailymail.co.uk/news/article-7070709/Plastic-packaging-M-S-…
Iso-Britanniasta Malesiaan kierrätettäväksi lähetetty muoviromu on siis dumpattu kylmästi keskelle viidakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjussa höpötetään jostain kierrätyksestä kun tarkoitus oli kysyä ilmastonmuutoshysteriasta ja siitä näkyykö sitä missä määrin muualla ulkomailla. Samoin ilmanlaadusta kohkataan.
Mitä tekemistä kierrätyksellä ja ilman saastumisella on ilmastonmuutoksen kanssa? Ei hiilidioksidi ole mikään pienhiukkanen ja ilmansaaste eikä kierrättämättömyys lisää hiilidioksidipitoisuutta.
Siksi, että ihmiset eivät ymmärrä, mistä on kysymys. Lyhyesti: ilmastonmuutoksessa on vaarallista se, että se tapahtuu liian nopeasti ja kiihdyttää lajikatoa. Ei se koko elämää maapallolta tuhoa, mutta estää sen, että maapallo voisi elättää sellaisen edes 7-8 miljardin väestön. Näin voi käydä esimerkiksi siten, että trooppisilla leveysasteilla ei voisi enää viljellä mitään liiallisen kuivuuden ja kuumuuden takia. Merten kalakannat romahtavat. Jo nyt nähdään, että monet lajit, ennen kaikkea linnut ja merten lajit, ovat muuttaneet jopa tuhansia kilometrejä napoja kohti. Maapallolta vain loppuu tila, kun kaikki yrittävät ängetä pohjoisemmaksi.
Tämän kehityksen seurauksena on katoja, köyhyyttä, nälänhätiä, sotia. Ei meille, mutta meidän lapsenlapsillemme.
Haluaisin lähettää nämä, jotka leimaavat asiasta puhuvia "hysteerikoiksi" tai "vouhottajiksi" aikakoneella sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Siihen dystopiaan, johon me väistämättä olemme matkalla, jollei kulutukselle ala nyt vihdoin tulla jarrua - koko maailmassa.
Tämä näkemykseni ei perustu mihinkään muuhun kuin kolmekymmentä vuotta jatkuneeseen asian seuraamiseen. Ei ilmastonmuutos ole ainoa ongelma - muovijäte, kaivosten ongelmat, ilmansaastuminen jne ovat myös pahoja ongelmia - mutta kaiken tämän yhteisenä nimittäjänä on se, että jossain vaiheessa maapallon ekosysteemit eivät vain enää kestä. Eikä tämän sanominen ole mitään hysteriaa vaan ikävä kyllä ihan kauheaa totta.
Lukekaa vaikka Janne Kotiahon ajatuksia tästä aiheesta. Tai edesmenneen Ilkka Hanskin.
joopasenkylla kirjoitti:

Ei maapallollata tila lopu. Kasvavan väestön tarvitsema maatalousmaa raivataan viljelykseen kelvollisilta alueilta. Ihmisten tarpeet ovat etusijalla. Ei savannien elukoiden oikeus laiduntaa tai joidenkin sademetsän apinoiden reviiri. Ihminen laajentaa asuinalueitaan ja elukat väistyvät se on selvä ja niin sen pitää ollakin.
Ei ole hysteriaa, mutta toivoisin että olisi! Asun Etelä-Koreassa, jossa niin Kiinan kuin maan omatkin päästöt haittaa ja rajoittaa normaalia elämää. Joinain päivinä ilmanlaatu on niin järkyttävä, ettei ulos menoa suositella ollenkaan. Myrkyllisen ilman huomaa kyllä omassa terveydessä jo lyhyelläkin aikavälillä. Tämä on yksi syy siihen, miksi en voi ajatella asuvani täällä loppuikääni, sillä en haluaisi joutua yllättymään sinisen taivaan näkemisestä, vaan pitää sitä itsestäänselvyytenä niin kuin Suomessa. Lapset ei voi leikkiä ulkona milloin haluavat ja keskenmenojen riski lisääntyy. Pahimpina saastepäivinä yksityisautoilua rajoitetaan ja julkisilla kulkeminen voi olla ilmaista, mutta ei tuollainen ratkaise tätä ongelmaa. Päästöjen leikkaamisessa on menty sieltä missä aita on matalin, enemmän pitäisi tehdä.
Kierrättäminen täällä on pakollista, kahvilat ei saa enää tarjota kahvilassa sisällä juotavia juomia kertakäyttökupeista ja kertakäyttöisistä muovipusseista on alettu joko luopua kokonaan tai periä maksu, mutta muoviroskan määrä on silti aivan järkyttävää. Kaikki jutut ruokakaupassa hedelmistä kekseihin on yksittäispakattu, noutoruokaa syödään myös paljon ja se toimitetaan yleensä kertakäyttöisissä muoviastioissa, joten ihan turhaa roskaa kertyy aivan liikaa. En myöskään tiedä kuinka tehokkaasti tuota muovia voidaan uusiokäyttää vai mitä sille tapahtuu sen jälkeen kun yksityishenkilö heittää sen kierrätysastiaan. Asiasta pitäisi puhua täällä paljon enemmän, mutta toistaiseksi paikallisten energia on mennyt muista tärkeistä asioista protestointiin.
Vähentääkö se kierrätys hiilidioksidipäästöjä muka? Ilmansaasteet suurkaupungeissa ovat eri asia kuin hiilidioksidimäärän lisääntyminen ilmakehässä. Onhan maapallolla tilaa etelässä ja pohjoisessa. Grönlanti on valtavan kokoinen maa-alue jota voidaan hyödyntää kunhan se vapautuu taas ikijäästä. Samoin etelämanner.
Grönlanti on maailman suurin saari josta valtaosa on maailman toiseksi suurimman jäätikön peitossa. Noin 85 prosenttia Grönlannin alueesta on jäätikön peitossa, jonka keskipaksuus on noin 1,5 kilometriä. Viikingit asuttivat Grönlannin vuoden 1000 tienoilla, jolloin saaren ilmasto oli nykyistä lauhkeampi. Asuttaminen liittyi keskiajan lämpökauteen, joka Grönlannissa alkoi jo ilmeisesti 600-luvulla. Skandinaaviasutus hävisi 1400-luvulla suurelta osin ilmaston kylmenemisen vuoksi, sillä sen seurauksena maanviljely muuttui mahdottomaksi ja myös alueella jatkuvasti vallinnut puupula paheni entisestään. Tulevaisuudessa mahdollisesti siis maanviljely taas onnistuu tuollakin.
Älä piiperö hermostu.