Lue keskustelun säännöt.
Väsynyt äiti, ei apua isovanhemmilta
24.05.2019 |
Olen kahden pienen lapsen äiti ja todella väsynyt. Mies päivät töissä, mutta auttaa sen mitä pystyy. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla ( reilun tunnin ajomatka).
Ennen lasten syntymää oma äitini sanoi tulevansa paljon auttamaan ja hoitamaan lapsia, oli innoissaan kun hänestä tulee mummo. No, aika harvakseltaan käynyt. Olen pyytänyt häntä useasti meille apuun ja viikonloppuvierailulle, ja vastaukseksi saan uhriutumisen "jaa no kai se on sitten lähdettävä huoh". Äitini on vielä työelämässä. Miksi lupailee asioita joita ei pidä? En odottaisi mitään, jos ei lupaisi.
Sitten, miehen vanhemnat asuvat samalla paikkakunnalla miehen siskon perheen kanssa, ja auttavat heitä jatkuvasti (useita kertioja viikossa, lasten ja koiran hoitoa). Ollaan pyydetty meille, ei usein jaksa tulla (ymmärrän kyllä välimatkan). Mutta olisiko reilua että olisivat vähemmän miehen siskon perheen apuna ja auttaisivat myös meitä välillä.
Vituttaa.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen itse ollut tilanteessa, jossa vastasyntyneen kanssa kotona ja energinen 2,5-vuotias pyöri jaloissa. Meinasimme seota kaikki. Nyt lapset jo isompia, tuo vauvakin jo 2,5-vuotias. Näinä vuosina meitä on auttaneet seuraavat asiat
-Siivooja. Käy kolmen viikon välein. Siinä välissä täytyy toki itse siivota, mutta ihanaa, että joskus joku muu siivoaa kunnolla meidän kodin
-Lapset päiväkodissa. Esikoinen oli myös silloin, kun olin vauvan kanssa kotona (kaksi-kolme pvä/viikko). Nykyään lapset ovat noin 3,5 pvä/viikko hoidossa. Jokaisessa kuussa 1-2 päivää hoidossa niin, että minulla arkivapaa eli ehdin rauhassa käydä kaupassa, treeneissä, nukkua tms
-oma paluu töihin. Lapset ovat parhaita, mutta en jaksaisi olla kotona kolmea vuotta putkeen
-sen ymmärtäminen, että isä on ihan yhtä hyvä vanhempi kuin äiti ja kykeneväinen huolehtimaan omista jälkeläisestään
-itsekkyys, ota rohkeasti omaa aikaa (tämä helpompi, kun lapset isompia). Olin alkuvuodesta viikon reissussa ystäväni kanssa. Huonoa äitiyttä, sanoivat toiset. Teki meille kaikille hyvää, kukaan ei traumatisoitunut.
-ymmärrys siitä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan.
Tsemppiä, kyllä te selviätte!
Hyviä vinkkejä, mutta jäin miettimään tuota viimeistä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan... Ehkä sanoihin takertumista, mutta mielestäni tuo lause on enemmänkin toiveikkuutta ja kuvitelmaa kuin _ymmärrys_. Haasteet elämässä muuttuu toki kun lapset kasvaa, mutta mitään helppoa elämää ei ole tupsahtamassa eteen. Sen ajatuksen omaksuminen, että elämä on nyt ja tässä, eikä sitten kun, kannattaa omaksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse yh-lapsen isoäiti ja työelämässä yrittäjänä. En lukenut koko ketjua, mutta peilatessani tekstiä oman lapseeni, kysyisin sinulta ap:
- mikä väsyttää? Kaksi pientä lasta, joo, kotityöt, joo - mutta perheessä on kuitenkin isä, joka myös tuo taloudellisista vakautta, eikö?
Oman tyttären kohdalla väittäisin, että kyse ei ole väsymyksestä, niinkuin me vanhemmat sen tajuamme, vaan enemminkin tylsistymisestä Arkeen ja siihen arkiseen puurtamiseen. Sitä se elämä kuitenkin on. Siinä ei ole mitään pahaa.
Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että tunnet tarvetta ”päästä vapaalle” kenties ystäviesi kanssa, joilla ei ole perhettä. Takaisin murheettomaan ja huolettomaan nuoruuteen.
Mutta kuulostaa kohtuuttomalta, että tunnut näkevän isoÄIDIT ilmaisina babysittereinä. Itse olen mielelläni vaikka koko viikonlopun sen yhden taaperon kanssa. Mutta silloin myös annan hänelle isovanhempi-aikaa, mikä tarkoittaa kyllä sitä, että kaikki kotityöt jäävät tekemättä ja maanantaiaamuna töihin palaa aika raato-otus. Ihan jo se kunnon yöunen puute saa minut toimimaan vajaalla.
Jos olet koko ajan kotona lasten kanssa, onko heitä mahdolllista viedään johonkin kerhoon? Omalle tyttärelleni sanoin suoraan, että hän on paljon parempi äiti kun hän on päivän töissä - hän saa käyttää pitkässä opiskelussa kerryttämiään tietoja ja taitoja ja kehittää itseään, ja illalla/viikonloppuisin hän ehtii olemaan paljonparempi äiti. Kunhan muistaa myös olla itselleen kohtuullinen esim siivoamisen suhteen.
Hyvä kommentti. Sekin voi jäädä välillä huomaamatta, kuinka iso asia on, että perheessä ei ole vakavasti sairaita lapsia tai toinen vanhemmista vakavasti sairaana. Silloin elämän raskaus saa ihan erilaiset mittasuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Ja silti kirjoitit, että alle 1v menivät perhepäivähoitoon - miten niin menivät, kun sellaista ei käytännössä edes ollut kuin yksityisenä palveluna. naapurin lapsen hoitaminen kotona ei ole perhepäivähoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just tämän ketjun innoittamana muisteltiin miehen kanssa omien lasten hoitoa. Omat lapset on syntyneet 90-luvun lopussa ja 2000 alussa.
Muistutin miehelle, että miniöille ei sitten ikinä kerrota, miten on hoidettu lapset, sillä muuten ei varmaan saada ikinä lapsenlapsia hoitoon. Koska meillä lastenhoito oli aika vanhanaikaista. Eli ei sanoitettu tunteita ja pyöritty tuntikausia uhmaikäisen kanssa psykoterapoimassa, mistä uhma johtuu. Jos kiukutteli, niin huoneeseen jäähdytelemään tunteita ja kiukkua ei palkitu hyysäämällä, vaan erottamalla laumasta ja miettimällä käyttäytymistään.
Kun ei ollut tekemistä, käskettiin pihalle leikkimään. Kun äiti puhui puhelimessa, ei keskeytetty, koska se oli aikuisten juttu. Kun ikävystytti, sanottiin, että hyvä homma, ratkaiskaapa itse ongelma.
Ei nukutettu tuntikausia illalla, vaan pistettiin sänkyyn ja hyvät yöt ja nukkumaan. En siis koskaan lukenut iltasatuja, että ymmärtäisivät, että nukkuminen on nukkumista varten, eikä sitä, että venytetään ja vanutetaan nukkumista satujen varjolla tuntikausia. Luin kyllä paljon, mutta päivällä. Iltapesut ja pisut ja sänkyyn ja sitten alkoi aikuisten aika.
Talossa ei ollut paljon romua, kun en halunnut hoitopöytiä, enkä krääsää. Vauvat hoidettiin muovitetun froteen päällä sängyllä ja heti kun pää kantoi, niin puin sylissä ja vaihdoin vaipat sylissä. Muutenkaan en hommannut sitä tavaramäärää, mitä vauvoille yleensä hommataan.
Eli lapset ajettiin sisään kotiin, eikä niin päin, että koti muutettiin lasten ehdoille. Kurikin taisi olla aika kova.
Ja nyt kun juttelee lasten kanssa, niin kaikki sanoo, että heillä oli hyvä lapsuus. Eivät ole kuulemma traumoja saaneet, vaikka kiukkukohtauksesta joutui lähtemään miettimään tekoaan ja kielenkäyttöään.
Siksi sitä ei niin uupunut kait ollut, kun ei koko ajan pyöritty viihdyttämäsä lapsia ja sanoittamassa tunteita ja pyöritty lasten ympärillä.
Hoitoapua ei ole saatu isovanhemmilta.
Uskon että tässä on paljon perää. Samalla lailla meilläkin on menty. Sillä poikkeuksella, että iltasadut meillä kyllä luettiin aina, ja se oli aivan koko perheen arkipäivän kohokohta. Kun iltarutiinit oli säännölliset, oli helpotus siinä, että kun "nukkuputken" pään sai auki, tiesi että se menee kuin juna vääjäämättä pääteasemalle ja vekarat nukkumaan tyytyväisinä sänkyihinsä. Ei meillä hoitoaamuina neuvoteltu, laitettaisko kurakelillä kumpparit vai ei. Sen kerran kun yksi muksu sai päähänsä ettei laita, ja potki saappaat eteisen nurkkaan, iskä kantoi sekä muksun että kurasaappaat auton takakonttiin, pisti kontin kiinni ja lähdettiin koulun kautta päiväkotiin. Peräkontista tuli hyväntuulinen jälkikasvu, kumpparit jalassa, ja marssi päikkärin eteiseen, eikä sen koommin tarvittu "susta tuntuu että kurasaappaat rajoittaa sun menemistä"-sanoituksia.
Juuri tätä "susta tuntuu että kurasaappaat rajoittaa sun menemistä"-sanoitusta en nykyajassa ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Lasten ehdoilla mennään enemmän kuin ikinä. Heidän tunteitaan sanoitetaan. Heille keksitään virikkeitä, järjestetään harrastuksia, erityisiä leikkipaikkoja rakennetaan, ammattilaisten armeija varhaiskasvattaa heitä samalla kun äiti hoitaa perheen vauvaa kotona.
Siitä huolematta koulussa sujuu huonommin kuin koskaan, lapset saavat böönautin lukiossa, mielenterveysongelmia on valtavasti, etenkin pojat putoaa suorittamisesta kokonaan.
Mikä ihme tässä oikein menee pieleen?
Juuri muistelin kultaista 70-80-lukua, jolloin olin lapsi ja sanoisin, että nykyisin kaikki on liian monimutkaista. Lapset eivät kasva enää "itsekseen" vaan täytyy olla ties mitä harrastusta ja härveliä, jotta ei putoa kelkasta. Eikä kyse ole vain siitä, että lapset mankuvat kaikenlaista vaan nyt AIKUISET ovat menneet tähän mukaan: ei sanota ei, koska ns. asiantuntijatkin ovat huolissaan lapsista, joiden perheissä rahat eivät riitä uusimpiin juttuihin. Jos kasvattaisi lapset kuten 70-luvulla, voisi olla lastensuojeluviranomainen oven takana.
Ja se uupuminen esim. koulussa ei välttämättä johdu vaikeista opiskeltavista asioista, vaan siitä jatkuvasta metelistä, joka ei johdu pelkästään lasten kasvattamattomuudesta vaan siitäkin, että se on nykyistä opetusta se. Kaikki on digisitä ja digitätä ja ryhmätyötä ja kurssia ja moduulia, sisällöstä, itse asiasta, viis.
Esim. oma äitini oli perhepäivähoitaja, koska minulle ei saatu hoitopaikkaa, jotta olisi voinut jatkaa tehtaassa töissä. Perhepäivähoitajia oli silloin tosi paljon, eikä varmaan kellään koulutusta, ja hyviä hoitajia olivat. Nykyisin ei tuosta vaan mennä mihinkään hommaan, vaan pitää olla tutkielmat lähdeviitteineen, jotta voi rättiä heiluttaa. (Kärjistetysti.) Tavallisen, vaatimattoman kasvatuksen saanut hyvän moraalin omaava ihminen ei pärjää, kun ei osaa esiintyä.
Jotenkin sellainen turha monimutkaistaminen vaivaa minusta koko yhteiskuntaamme. Mikään ei saa enää olla helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen itse ollut tilanteessa, jossa vastasyntyneen kanssa kotona ja energinen 2,5-vuotias pyöri jaloissa. Meinasimme seota kaikki. Nyt lapset jo isompia, tuo vauvakin jo 2,5-vuotias. Näinä vuosina meitä on auttaneet seuraavat asiat
-Siivooja. Käy kolmen viikon välein. Siinä välissä täytyy toki itse siivota, mutta ihanaa, että joskus joku muu siivoaa kunnolla meidän kodin
-Lapset päiväkodissa. Esikoinen oli myös silloin, kun olin vauvan kanssa kotona (kaksi-kolme pvä/viikko). Nykyään lapset ovat noin 3,5 pvä/viikko hoidossa. Jokaisessa kuussa 1-2 päivää hoidossa niin, että minulla arkivapaa eli ehdin rauhassa käydä kaupassa, treeneissä, nukkua tms
-oma paluu töihin. Lapset ovat parhaita, mutta en jaksaisi olla kotona kolmea vuotta putkeen
-sen ymmärtäminen, että isä on ihan yhtä hyvä vanhempi kuin äiti ja kykeneväinen huolehtimaan omista jälkeläisestään
-itsekkyys, ota rohkeasti omaa aikaa (tämä helpompi, kun lapset isompia). Olin alkuvuodesta viikon reissussa ystäväni kanssa. Huonoa äitiyttä, sanoivat toiset. Teki meille kaikille hyvää, kukaan ei traumatisoitunut.
-ymmärrys siitä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan.
Tsemppiä, kyllä te selviätte!
Hyviä vinkkejä, mutta jäin miettimään tuota viimeistä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan... Ehkä sanoihin takertumista, mutta mielestäni tuo lause on enemmänkin toiveikkuutta ja kuvitelmaa kuin _ymmärrys_. Haasteet elämässä muuttuu toki kun lapset kasvaa, mutta mitään helppoa elämää ei ole tupsahtamassa eteen. Sen ajatuksen omaksuminen, että elämä on nyt ja tässä, eikä sitten kun, kannattaa omaksua.
Aika naiivi pitää olla jos kuvittelee ettei lapset muuta elämääsi mitenkään,
Jos ei muuta niin lapset on jätetty oman onnensa nojaan.
Vierailija kirjoitti:
Lasten ehdoilla mennään enemmän kuin ikinä. Heidän tunteitaan sanoitetaan. Heille keksitään virikkeitä, järjestetään harrastuksia, erityisiä leikkipaikkoja rakennetaan, ammattilaisten armeija varhaiskasvattaa heitä samalla kun äiti hoitaa perheen vauvaa kotona.
Siitä huolematta koulussa sujuu huonommin kuin koskaan, lapset saavat böönautin lukiossa, mielenterveysongelmia on valtavasti, etenkin pojat putoaa suorittamisesta kokonaan.
Mikä ihme tässä oikein menee pieleen?
Ja kun nämä kasvavat aikuisiksi eivät takuulla halua omia lapsia. Saat opin, että olet kaiken keskipiste ja muut ihmiset, varsinkin vanhempasi, ovat sinua varten tässä maailmassa. Haluatko hankkia jonkun uuden keskipisteen ja itse siirtyä siihen palvelijan rooliin joka suurinpiirtein keskeyttää vessassa käyntinsä jotta toinen saa heti sillä sekunnilla sen mitä haluaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen itse ollut tilanteessa, jossa vastasyntyneen kanssa kotona ja energinen 2,5-vuotias pyöri jaloissa. Meinasimme seota kaikki. Nyt lapset jo isompia, tuo vauvakin jo 2,5-vuotias. Näinä vuosina meitä on auttaneet seuraavat asiat
-Siivooja. Käy kolmen viikon välein. Siinä välissä täytyy toki itse siivota, mutta ihanaa, että joskus joku muu siivoaa kunnolla meidän kodin
-Lapset päiväkodissa. Esikoinen oli myös silloin, kun olin vauvan kanssa kotona (kaksi-kolme pvä/viikko). Nykyään lapset ovat noin 3,5 pvä/viikko hoidossa. Jokaisessa kuussa 1-2 päivää hoidossa niin, että minulla arkivapaa eli ehdin rauhassa käydä kaupassa, treeneissä, nukkua tms
-oma paluu töihin. Lapset ovat parhaita, mutta en jaksaisi olla kotona kolmea vuotta putkeen
-sen ymmärtäminen, että isä on ihan yhtä hyvä vanhempi kuin äiti ja kykeneväinen huolehtimaan omista jälkeläisestään
-itsekkyys, ota rohkeasti omaa aikaa (tämä helpompi, kun lapset isompia). Olin alkuvuodesta viikon reissussa ystäväni kanssa. Huonoa äitiyttä, sanoivat toiset. Teki meille kaikille hyvää, kukaan ei traumatisoitunut.
-ymmärrys siitä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan.
Tsemppiä, kyllä te selviätte!
Hyviä vinkkejä, mutta jäin miettimään tuota viimeistä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan... Ehkä sanoihin takertumista, mutta mielestäni tuo lause on enemmänkin toiveikkuutta ja kuvitelmaa kuin _ymmärrys_. Haasteet elämässä muuttuu toki kun lapset kasvaa, mutta mitään helppoa elämää ei ole tupsahtamassa eteen. Sen ajatuksen omaksuminen, että elämä on nyt ja tässä, eikä sitten kun, kannattaa omaksua.
Aika naiivi pitää olla jos kuvittelee ettei lapset muuta elämääsi mitenkään,
Jos ei muuta niin lapset on jätetty oman onnensa nojaan.
Totta. Mutta miten tuo liittyy lainaamaasi tekstiin?
Ymmärrän AP:n harmistuksen, itsellä kaksi alle 3 vuotiaista. Kun ensimmäinen syntyi molemmat isoäidit näennäisesti tarjosi apua, mitään konkreettista apua ei tullut vain taivastelua kuinka huonosti vauva nukkuu tai kuinka väsyneiltä näytetään. Kylässä käytiin juomassa kahvia ja ihmeteltiin miksi ei ole imuroitu, vauva sylissä. Vauva ei tuolloin liikkunut joten muutama pöly tollo tai hiekka eteisessä ei haitannut. Motkotusta siitä että en jaksanut järjestää hienoja ristiäisiä.
Sama toistui toisen vauvan kohdalla, onneksi tiesi ettei sitä konkreettista apua tule. Taas vain kerrotaan kuinka hyvin veljien vauva nukkuu ja kuinka täytyy jaksaa mennä puistoon joka päivä ja laittaa ruokaa. Ikkunatkin kuulemma täytyy saada pestyä.
Tuolloin sain nukutuksi noin 6h yöllä ja senkin kolmessa pätkässä, joten ei ollut ikkunat ekana mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Ja silti kirjoitit, että alle 1v menivät perhepäivähoitoon - miten niin menivät, kun sellaista ei käytännössä edes ollut kuin yksityisenä palveluna. naapurin lapsen hoitaminen kotona ei ole perhepäivähoitoa.
Koska siihen aikaan puhuttiin perhepäivähoitajasta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli vain joku äiti, joka halusi hoitaa omaa lastaan kotonaan, mutta tienata samalla vähän lisää rahaa. Kuka vaan saattoi ottaa hoitolapsia, koska ei edellytetty mitään - lyhyttäkään - koulutusta eikä mikään instanssi valvonut heidän toimintaansa. Hoidossa olevat lapset olivat joko perhepäivähoidossa tai päiväkodissa. Perhepäivähoitoa oli monen tasoista juuri siksi, ettei lastenhoidolle ollut vielä mitään vaatimuksia eikä myöskään valvontaa. Kuka vaan sai ottaa hoitolapsia. Juuri sitähän tämä kauppojen ilmoitustauluilla, lyhtypylväissä yms paikoissa lasten hoidontarpeesta ilmoittaminen oli, että etsittiin jotain sellaista henkilöä, joka ottaisi lapsen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Ja silti kirjoitit, että alle 1v menivät perhepäivähoitoon - miten niin menivät, kun sellaista ei käytännössä edes ollut kuin yksityisenä palveluna. naapurin lapsen hoitaminen kotona ei ole perhepäivähoitoa.
Koska siihen aikaan puhuttiin perhepäivähoitajasta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli vain joku äiti, joka halusi hoitaa omaa lastaan kotonaan, mutta tienata samalla vähän lisää rahaa. Kuka vaan saattoi ottaa hoitolapsia, koska ei edellytetty mitään - lyhyttäkään - koulutusta eikä mikään instanssi valvonut heidän toimintaansa. Hoidossa olevat lapset olivat joko perhepäivähoidossa tai päiväkodissa. Perhepäivähoitoa oli monen tasoista juuri siksi, ettei lastenhoidolle ollut vielä mitään vaatimuksia eikä myöskään valvontaa. Kuka vaan sai ottaa hoitolapsia. Juuri sitähän tämä kauppojen ilmoitustauluilla, lyhtypylväissä yms paikoissa lasten hoidontarpeesta ilmoittaminen oli, että etsittiin jotain sellaista henkilöä, joka ottaisi lapsen hoitoon.
Omat lapseni olivat pieninä juuri tällaisessa hoitopaikassa tutussa perheessä, jonka omat lapset olivat samanikäisiä ja lasten leikkikavereita. Matkaa hoitopaikkaan oli muutama kymmenen metriä. Ihan loistojärjestely, jota kukaan ei tuohon aikaan kyseenalaistanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Ja silti kirjoitit, että alle 1v menivät perhepäivähoitoon - miten niin menivät, kun sellaista ei käytännössä edes ollut kuin yksityisenä palveluna. naapurin lapsen hoitaminen kotona ei ole perhepäivähoitoa.
Koska siihen aikaan puhuttiin perhepäivähoitajasta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli vain joku äiti, joka halusi hoitaa omaa lastaan kotonaan, mutta tienata samalla vähän lisää rahaa. Kuka vaan saattoi ottaa hoitolapsia, koska ei edellytetty mitään - lyhyttäkään - koulutusta eikä mikään instanssi valvonut heidän toimintaansa. Hoidossa olevat lapset olivat joko perhepäivähoidossa tai päiväkodissa. Perhepäivähoitoa oli monen tasoista juuri siksi, ettei lastenhoidolle ollut vielä mitään vaatimuksia eikä myöskään valvontaa. Kuka vaan sai ottaa hoitolapsia. Juuri sitähän tämä kauppojen ilmoitustauluilla, lyhtypylväissä yms paikoissa lasten hoidontarpeesta ilmoittaminen oli, että etsittiin jotain sellaista henkilöä, joka ottaisi lapsen hoitoon.
Olen se, joka äsken kirjoitteli mm. siitä, että oma alalle kouluttamaton äitini oli pph. Hän oli kyllä kunnallinen pph ja heillä oli esimies, enkä mene vannomaan, etteikö jotain tosi pientä koulutusta olisi ollut, mutta hyvin vaatimatonta se oli. Tapahtuihan silloin kaikenlaista: esim. tuttu pph oli miettinyt, että jos laittaa lapsille lounaaksi kukkakaalia, niin tarviiko sen kanssa olla mitään muuta. Mutta pääsääntöisesti sanoisin, että ihania olivat lähes kaikki tuntemani pph:t. Silloin se oli ihan luontevaa työtä, eikä kyselty todistusten perään. Kannatan toki jonkinlaista valvontaa, mutta väitän, että nykyisin kaikki on mennyt vähän överiksi. Joskus ajattelin itsekin tuota työtä, ja vaikka pärjään lasten kanssa, olen vastuuntuntoinen ym., niin enpä tiedä, jaksaisinko vanhempia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 54v. ja kahden teinin äiti. Jaksan kun tiedän että 5 vuotta niin tää muiden palvelu ja siivous loppuu.
Tää ikä on rankkaa kun on vaihdevuodet, olen väsynyt ja ärtynyt.
Voi apua jos nyt joutuisin hoitamaan pieniä lapsia, en jaksaisi.Tulin tänne äidiksi 42 vuotiaana sivuilta, kiitos kirjoituksestasi. Olisit tosin saanut monta alapeukkua jos sinne olisit tämän pistänyt.
Kaikki äidit siellä synnyttäneet 40~47 vuoden välillä. Tulevaisuus ruusuista. Kaikki heistä tulevat elämään terveinä ja rahakkaina jonnekkin 100 v. Tulevat näkemään lapsenlapsensa ja auttamaan aktiivisesti hoidossa. Ihan kuulemma samat energiat jos tulee äidiksi 30 v tai 45 v.
Kaikki eroavat mielipiteet lutattu.Niin se terveiden ajatusmaailma toimii :)
Terveenäkin tämän päivän nelikymppisen elinajanodote on 80 vuoden tienoilla, vanhemmilla vähemmän.
Niinhän se päättäjien mielestä menee, epäilen tosin. Se stressi mikä on tämänpäivän työelämässä kyllä tulee vähentämään vuosia tehokkaasti.
Olen ollut työelämässä vuodesta -89. Luulenkin että suuri sukupolvi oli viiminen jolla oli paremmat eläkkeet kun tulevilla ja parempi elämänlaatu. Vaikuttaa myös nousuun että pääsivät eläkkeelle 60 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Tämä on taas hyvä ketju, mikä pitäisi näyttää nuorille lapsia suunnittelevalle pariskunnalle. Ei pidä lisääntymän, jos ei rahkeet riitä.
Hyvä ketju isovanhemmille. Ei pidä lisääntyä, jos rahkeet ei riitä lapsenlapsiin.
Meilläpä onkin lapsenlapsi viikonloppukylässä 😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Ja silti kirjoitit, että alle 1v menivät perhepäivähoitoon - miten niin menivät, kun sellaista ei käytännössä edes ollut kuin yksityisenä palveluna. naapurin lapsen hoitaminen kotona ei ole perhepäivähoitoa.
Koska siihen aikaan puhuttiin perhepäivähoitajasta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli vain joku äiti, joka halusi hoitaa omaa lastaan kotonaan, mutta tienata samalla vähän lisää rahaa. Kuka vaan saattoi ottaa hoitolapsia, koska ei edellytetty mitään - lyhyttäkään - koulutusta eikä mikään instanssi valvonut heidän toimintaansa. Hoidossa olevat lapset olivat joko perhepäivähoidossa tai päiväkodissa. Perhepäivähoitoa oli monen tasoista juuri siksi, ettei lastenhoidolle ollut vielä mitään vaatimuksia eikä myöskään valvontaa. Kuka vaan sai ottaa hoitolapsia. Juuri sitähän tämä kauppojen ilmoitustauluilla, lyhtypylväissä yms paikoissa lasten hoidontarpeesta ilmoittaminen oli, että etsittiin jotain sellaista henkilöä, joka ottaisi lapsen hoitoon.
Onko perhepäivähoitajalle nyt joku pätevyysvaatimus?
Meidän mummi ja ukki asui 650 kilometrin päässä, joten elämän valinnat, mm. lasten hankkiminen tai hankkimatta jättäminen, on ollut ihan oma valinta ja päätös. Kaikki ulkopuolinen päivähoito on ostettu rahalla (ei kunnallista kolhoosipäiväkotia), samoin satunnaiset lapsenvahdit meidän vanhempien mennessä teatteriin, oopperaan tms.
Turhaa kitinää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Tämä on taas hyvä ketju, mikä pitäisi näyttää nuorille lapsia suunnittelevalle pariskunnalle. Ei pidä lisääntymän, jos ei rahkeet riitä.
Hyvä ketju isovanhemmille. Ei pidä lisääntyä, jos rahkeet ei riitä lapsenlapsiin.
Meilläpä onkin lapsenlapsi viikonloppukylässä 😍
Meillä vanhemmat ovat hoitaneet lapsensa ja lapset vanhempansa, eikä niin, että lasten jälkeen hoidetaan vielä lapsenlapsetkin. Näin jokainen sukupolvi on vuorollaan saavana osapuolena.
Ei kannata tehdä lapsia jos ei ole varaa palkata lastenhoitoapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Ja silti kirjoitit, että alle 1v menivät perhepäivähoitoon - miten niin menivät, kun sellaista ei käytännössä edes ollut kuin yksityisenä palveluna. naapurin lapsen hoitaminen kotona ei ole perhepäivähoitoa.
Koska siihen aikaan puhuttiin perhepäivähoitajasta, vaikka tosiasiassa kyseessä oli vain joku äiti, joka halusi hoitaa omaa lastaan kotonaan, mutta tienata samalla vähän lisää rahaa. Kuka vaan saattoi ottaa hoitolapsia, koska ei edellytetty mitään - lyhyttäkään - koulutusta eikä mikään instanssi valvonut heidän toimintaansa. Hoidossa olevat lapset olivat joko perhepäivähoidossa tai päiväkodissa. Perhepäivähoitoa oli monen tasoista juuri siksi, ettei lastenhoidolle ollut vielä mitään vaatimuksia eikä myöskään valvontaa. Kuka vaan sai ottaa hoitolapsia. Juuri sitähän tämä kauppojen ilmoitustauluilla, lyhtypylväissä yms paikoissa lasten hoidontarpeesta ilmoittaminen oli, että etsittiin jotain sellaista henkilöä, joka ottaisi lapsen hoitoon.
Puhuttiin hoitolapsista ja yksityisistä hoitajista, ei mistään perhepäivähoidosta muiden kuin oikeiden perhepäivähoitajien osalta. Lastenhoidolle oli vaatimuksia ja oli valvontaa, mutta juuri tuollainen hoitolapsien ottaminen omien seuraksi oli täysin vapaata.
Lapset muuten ei olleet edes päiväkodissa vaan seimessä tai tarhassa. Tai leikkikoulussa.
Lasten ehdoilla mennään enemmän kuin ikinä. Heidän tunteitaan sanoitetaan. Heille keksitään virikkeitä, järjestetään harrastuksia, erityisiä leikkipaikkoja rakennetaan, ammattilaisten armeija varhaiskasvattaa heitä samalla kun äiti hoitaa perheen vauvaa kotona.
Siitä huolematta koulussa sujuu huonommin kuin koskaan, lapset saavat böönautin lukiossa, mielenterveysongelmia on valtavasti, etenkin pojat putoaa suorittamisesta kokonaan.
Mikä ihme tässä oikein menee pieleen?