Lue keskustelun säännöt.
Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?
Niin, aiemmin mun suhteet ollu niin huonoja tai muuten vaan erikoisia, että lapsia en ole halunnut. Se on vain jäänyt kaiken muun vatjoon. Nyt ensimmäistä kertaa sellainen mies ja suhde, että jonkinlainen vauvakuume on tullut ensimmäistä kertaa eläissäni päälle. Miten on, annetaanko palaa vai pitäisikö koko homma unohtaa? On todella ristiriitainen olo asian suhteen, koska asia ei ole aiemmin mieltä vaivannut.
Kommentit (741)
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla vastustetaan aina iäkkäitä synnyttäjiä sekä kauramaitoa ja kasvissyöntiä. No, 42 ei ole ikä eikä mikään.
Kukaan ei kadu myöhemmin sitä, että sai lapsen. Moni katuu sitä, kun ei lasta hankkinut.
Tämä on niin totta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain molemmat lapseni nelikymppisenä. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen todella nuoren näköinen ja hyväkroppainen, vaikka itse sanonkin. Tuntuu, kuin nelikymppisenä saamani estrogeenikuurit(=raskaudet) olisivat nuorentaneet fyysistä olemustani.
Kaksikymppisinä lapset tehneet samanikäiset ystäväni näyttävät auttamattomasti mummoilta.
En tiedä, onko tälle mitään fysiologista selitystä.Olen pistänyt tämän saman merkille nelikymppisenä äidiksi tulleista. Oma äitini sai minut 40-v ja kaikki aina ihmettelivät hänen ikäänsä, kun näytti paljon nuoremmalta. Siinä missä ikätoverinsa olivat jo ryppyisiä ja harmaita, äitini näytti vielä nuorekkaalta. Luulin, että äitini vaan on saanut hyvät geenit ja että minäkin vanhenen samalla tavalla. No, ei ikävä kyllä pitänyt paikkaansa. Olen normaalisti vanhentunut viisikymppinen, terve kylläkin ja edelleen on ns. vauhti päällä, mutta kyllä naama on ikäni näköinen. Sain lapseni kolmekymppisenä.
Voisi ajatella pikemmin niin päin, että ne, jotka ovat nuorekkaan oloisia, ovat sitä myös elimistöltään ja siksi voivat tulla raskaaksi myöhemmin kuin rupsahtaneemmat ikätoverit. Lapset ei kyllä yhtään pidennä ikää, vaan lyhentävät sitä. Raskaana oleminen, imetys ja huonosti nukutut yöt vanhentavat ihmistä. Mutta se rakkauden määrä on sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmaat hiukset ovat siis este hyvälle äitiydelle. Pohtii tässä 57 v , jolla on kymmenvuotias lapsi. Luulisi, että terveys on tässäkin asiassa tärkeämpi kuin se mille näyttää.
Melkoisen kärjistetty näkemys. Näillä "mummuefekteillä" varmastikin pyritään tuomaan esille sitä, että alkaa olla jo muussa kuin nuorisoiässä - ei niinkään sitä, että hiusten väri tmv. olisi olennaista. Jos siis on harmaat hiukset, kun lapsi syntyy, niin melko suurella todennäköisyydellä alkaa olla terveydessäkin jo enemmän kremppaa kuin 10-20 vuotta aiemmin. Se ei tarkoita silti, että olisi sairas.
Ihmetyttää vähän se, miten uskomattoman atleettisia ja nuorekkaita ihmisiä täällä on yksi sun toinen 40+-nainen, kun moni ei ole huomannut itsessään mitään vanhentumisen merkkejä.
Mua taas ihmetyttää että toiset kokee itsensä nelikymppisinä raihnisiksi vanhuksiksi.
Itse harrastan paljon liikuntaa ja kyllä sen huomaa, että kroppa toimii nelikymppisenä eri tavoin kuin kolmekymppisenä. En koe silti itseäni vanhaksi ja raihnaiseksi, vaikka ikääntymisen huomaa ja tuntee. Toki olen nyt nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin 25-vuotiaana.
Esim. ponnahdusvoima on nuorella ihan toista luokkaa, samoin kehittyminen eri lajeissa. Ja rankasta treenistä palautuminen.
Eli fysiikka ei ole enää samanlainen kuin nuorena - toki tästä on vielä pitkä matka "mummouteen". Enkä usko että se on este lapsen hankinnalle.
Mahdollisuudet selviää gynekologilla. Verestä mitataan toimiiko hormonit vielä ja ultralla katsotaan munasarjat ja kohtu. Jos ei lasta ala kuulumaan niin siittiöt tutkitaan ja naisen elimistö tarkemmin. Yksityisellä nuo maksaa kyllä ja kunnalliseen lapsettomuushoitoon/tutkimukseen ei enää yli 40-vuotiaita oteta.
Jaksamistahan nykypäivänä varmasti on. Eihän 42-vuotias ole vanha elämään. Eikä 60-vuotiaskaan mummona. Jotkut ovat 90-vuotiainakin ihan skarppeja ja jaksavia. Ei pidä omilla asenteilla vanhentaa itseään.
Olen itse 54v. Huomaan selkeästi ikäluokassani, että ihmiset vanhentuvat eri tavoin. Jo kymmenen vuotta sitten oli työporukassa naisia, joilla oli lonkkavaivaa ja väsytti ja polvikulumaa. Sitten oli naisia, jotka tuntuivat olevan elämänsä kunnossa.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ne väsyneet ja uupuneet naiset odottavat vain eläkkeelle pääsyä ja lepäämistä. Ne elämänsä kunnossa olevat naiset porskuttaa eteen päin edelleen elämänsä kunnossa.
Itse taidan kuulua tuohon keskiryhmään. Vaikka vaihdevuodet ovat kestäneet jo pari vuotta, niin en koe olevani erityisen väsynyt ja fyysistä vikaakin on ainoastaan olkapäässä, jonka olen loukannut nuorena. Nyt joskus vihoittelee, mutta sen kanssa pärjää, kun salilla pitää yläkropan lihaskunnosta huolen. Naama on tietenkin jo valahtanut alaspäin ja ohimoilla on harmaata.
Eli jos 40 vuotiaana kokee olevansa jo vanha ja väsynyt, on sitä varmaan kymmenen vuoden päästä. Mutta jos on hyväkuntoinen, niin paremmat mahdollisuudet olla sitä vanhempanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 54v. Huomaan selkeästi ikäluokassani, että ihmiset vanhentuvat eri tavoin. Jo kymmenen vuotta sitten oli työporukassa naisia, joilla oli lonkkavaivaa ja väsytti ja polvikulumaa. Sitten oli naisia, jotka tuntuivat olevan elämänsä kunnossa.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ne väsyneet ja uupuneet naiset odottavat vain eläkkeelle pääsyä ja lepäämistä. Ne elämänsä kunnossa olevat naiset porskuttaa eteen päin edelleen elämänsä kunnossa.
Itse taidan kuulua tuohon keskiryhmään. Vaikka vaihdevuodet ovat kestäneet jo pari vuotta, niin en koe olevani erityisen väsynyt ja fyysistä vikaakin on ainoastaan olkapäässä, jonka olen loukannut nuorena. Nyt joskus vihoittelee, mutta sen kanssa pärjää, kun salilla pitää yläkropan lihaskunnosta huolen. Naama on tietenkin jo valahtanut alaspäin ja ohimoilla on harmaata.
Eli jos 40 vuotiaana kokee olevansa jo vanha ja väsynyt, on sitä varmaan kymmenen vuoden päästä. Mutta jos on hyväkuntoinen, niin paremmat mahdollisuudet olla sitä vanhempanakin.[/quote
Näin se menee. Itsekin olen 50+ ja en todellakaan tunne itseäni vanhaksi tai mitenkään raihnaiseksi, ei ole mitään sairauksia, ei kipuja, ei mitään. Meillä eletään suvussa pitkään ja terveenä, äitini on 90-v ja elää vielä oikein hyvää elämää, muisti pelaa, ei ole mitään lääkkeitäkään. On tietysti joukossa poikkeuksiakin ja isäni suku on sydänsairasta, mutta sitkeästi hekin elävät useimmat sen 80 v. Olen kyllä myös elänyt mielestäni terveellistä elämää ihan nuoresta lähtien, joten kyllä kai silläkin on osuutensa.
Lieneekö ihan tilastotietoa muuten tuo, että lapset lyhentävät elinikää? En väitä etteikö niin voisi olla, koska onhan lapsista usein myös murhetta ja esim. lapsen menettäminen on varmasti pahinta mitä äiti voi kokea, ei olisi ihme vaikka se elinikää lyhentäisikin useammalla vuodella. Mutta ainakaan omassa tuttavapiirissä lapsettomat eivät ole yhtään sen terveempiä tai nuorekkaampia kuin lapsellisetkaan, melkein sanoisin, että toisinpäin.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, enkä haluaisi olla enää koululaisten tai teinienkään äiti, mutta uskon, että jos näin olisi, niin hyvin kuitenkin jaksaisin. Ei ole mitään jaksamisongelmaa minkään suhteen. Autan paljon Alzheimeria sairastavaa anoppiani ja jaksan senkin ihan hyvin ja minusta se on paljon raskaampaa työtä kuin lasten hoitaminen. Vakavat sairaudet tietysti vanhentaa, eikä niille aina voi mitään, vaikka eläisi kuinka terveesti. Esim. syövän sairastanut ystäväni vanheni parissa vuodessa varmaan 10 v, ulkonäöllisesti, mutta siinä tilanteessa tietysti ulkonäkö on toissijainen asia. Kuten se iän myötä muutenkin alkaa olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain molemmat lapseni nelikymppisenä. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen todella nuoren näköinen ja hyväkroppainen, vaikka itse sanonkin. Tuntuu, kuin nelikymppisenä saamani estrogeenikuurit(=raskaudet) olisivat nuorentaneet fyysistä olemustani.
Kaksikymppisinä lapset tehneet samanikäiset ystäväni näyttävät auttamattomasti mummoilta.
En tiedä, onko tälle mitään fysiologista selitystä.Olen pistänyt tämän saman merkille nelikymppisenä äidiksi tulleista. Oma äitini sai minut 40-v ja kaikki aina ihmettelivät hänen ikäänsä, kun näytti paljon nuoremmalta. Siinä missä ikätoverinsa olivat jo ryppyisiä ja harmaita, äitini näytti vielä nuorekkaalta. Luulin, että äitini vaan on saanut hyvät geenit ja että minäkin vanhenen samalla tavalla. No, ei ikävä kyllä pitänyt paikkaansa. Olen normaalisti vanhentunut viisikymppinen, terve kylläkin ja edelleen on ns. vauhti päällä, mutta kyllä naama on ikäni näköinen. Sain lapseni kolmekymppisenä.
Itse luulen, että se johtuu ihan siitä, että lapsien saanti, varsinkin useiden nuorena vanhentaa, kun se usein johtaa ruuhkavuosiin ja stressivuosiin. Nuo vuodet vanhentaa ja nopeasti, kun ei ole aikaa nukkua jne.
Vuorotyöt ja erityislapsi lisäksi siihen niin ei ole ihme että naama näyttää +10v.
Nyt kun on muuttanut niin sais levätä, mutta ainainen murhe syö sialua.
Todennäköisesti itseni tuntien niin hyvä että tuli lapset nuorena tehtyä, ei monikaan 50 v. enää jaksais 25 v. jatkuvaa murhetta. Johan se veis hautaan nopeesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsen kaipuu on kova, alkaisin heti tuumasta toimeen käymällä gynellä.
Tietenkin 42vuotiaan kunnon tulisi olla hyvä.
Ikä on usein numeroita ja 20v ylipainoinen huonokuntoisempi kuin 40v liikunnallinen sisarensa.
Jos siis sinä ja miehesi oikein todella toivotte lasta ja haluatte yhdessä sitoutua hänen hoitoonsa aina aikuisuuteen asti, laittakaa homma vireille pikimmiten.
Kaikkea hyvää elämäänne!❤❤
Tulin just tuolta vaihdevuosi ketjusta tänne.
Sinnekkin on pari mummoäitiä eksynyt kehumaan erinomaisuuttaan kun ovat raskaana 40+, joku oli pyöräyttänyt iltatähden peräti 48 vuotiaana.
Epäilen että olivat eksyneet väärään ketjuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeelinen tämä trendi kun mummot koittaa saada lapsia
kautta aikojen on naiset saaneet monenikäisenä lapsia. ap tulee luultavasti kokemaan jonkun verran ihmettelyä wt-ihmisiltä, mutta ikä ei ole ongelma kuin niissä piireissä.
Todellakin, ihmeellinen on tämä nykyinen ajatusmaailma, että lapset pitää tehdä alle kolmikymppisenä. Esim. isoäitini oli 40-vuotias, kun äitini syntyi. Tämä oli 40-luvulla eikä mikään poikkeullinen tilanne. Silloin ja sitä ennen perheen emännät saivat viimeiset lapsensa hyvinkin kypsässä iässä, koska ehkäisy nyt oli mitä oli. Lapsia tuli, jos oli tullakseen, iästä riippumatta.
1200 sikiötä abortoineen lääkärin suusta:
I looked at the remains of a reborn baby whose life I had ended, and all I could see was someone's son or daughter.
hän ei halunnut enää repiä elävän olennon jalkoja, käsiä, murskata päätä, koota niitä sitten yhteen pöydällä tarkistaakseen ettei kohtuun jäänyt mitään.
ymmärrän että on tilanteita jotka tuntuvat täysin toivottomilta, siitä huolimatta toimenpide on tämä ja se on järkyttävä!
googlaa must watch before defending abortion
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni sai äitini 46 vuotiaana, äitini sai minut 25 vuotiaana. Minä en aikaillut vaan sain esikoiseni 18 vuotiaana ja pääsin isoäidiksi 40 vuotiaana. Me kaikki saimme terveitä lapsia ja kukin juuri itselleen sopivassa iässä.
Ap, laittakaahan töpinäksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea yrityksellenne.olen 44v.Ensimmäiseni sain koeputkihedelmöityksellä 11v sitten 3v hedelmöityshoitojen jälkeen.42v olin yllättäin raskaana ,vaikka ei pitänyt olla mahdollista.Siinä sitä mietti että mitäs nyt olin shokissa.Olen sairastanut pitkään ja selkä todella huonossa kunnossa.Tyttö on nyt 1v ja helppoa ei ole ollut.Synnytys oli vaikea,käynnistettiin 2,5kk,epiduraali onnistui vasta kuudennella kerralla,synnytyksen jälkeen päänsärky yötä päivää 6viikkoa.ensimmäiset kuukaudet jouduin vauvaa siirtämään paikasta toiseen vaunuilla kotona.Olen sairaslomalla edelleen ja hoidan tyttöä kotona.Minulla ei myöskään ole tukiverkostoa.Itse hoidan,mutta olen ylpeä siitä että olen niin ihanan tyttölapsen äiti.Hetkeäkään en vaihtaisi pois.Sellainen jolla on omia lapsia ei kannattaisi arvostella milloin on muka liian vanha äidiksi,hävetkää.Kuinka edes kehtaatte.Nauti tästä ihanasta parisuhteesta ja toivon todella paljon että onni suo ja sinäkin saat oman lapsen syliisi ja kokea sen tunteen millaista on kun on oma lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain molemmat lapseni nelikymppisenä. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen todella nuoren näköinen ja hyväkroppainen, vaikka itse sanonkin. Tuntuu, kuin nelikymppisenä saamani estrogeenikuurit(=raskaudet) olisivat nuorentaneet fyysistä olemustani.
Kaksikymppisinä lapset tehneet samanikäiset ystäväni näyttävät auttamattomasti mummoilta.
En tiedä, onko tälle mitään fysiologista selitystä.Olen pistänyt tämän saman merkille nelikymppisenä äidiksi tulleista. Oma äitini sai minut 40-v ja kaikki aina ihmettelivät hänen ikäänsä, kun näytti paljon nuoremmalta. Siinä missä ikätoverinsa olivat jo ryppyisiä ja harmaita, äitini näytti vielä nuorekkaalta. Luulin, että äitini vaan on saanut hyvät geenit ja että minäkin vanhenen samalla tavalla. No, ei ikävä kyllä pitänyt paikkaansa. Olen normaalisti vanhentunut viisikymppinen, terve kylläkin ja edelleen on ns. vauhti päällä, mutta kyllä naama on ikäni näköinen. Sain lapseni kolmekymppisenä.
Voisi ajatella pikemmin niin päin, että ne, jotka ovat nuorekkaan oloisia, ovat sitä myös elimistöltään ja siksi voivat tulla raskaaksi myöhemmin kuin rupsahtaneemmat ikätoverit. Lapset ei kyllä yhtään pidennä ikää, vaan lyhentävät sitä. Raskaana oleminen, imetys ja huonosti nukutut yöt vanhentavat ihmistä. Mutta se rakkauden määrä on sen arvoista.
Sain neljännen ja viimeisen lapsemme 27-vuotiaana. Moni ihminen ja kätilökin kysyi onko lapsi ensimmäinen. Osastolla toinen äiti jopa "sanoi suoraan" että olen kamalan nuori esikoisen äidiksi. Ei ne lapset ilmeisesti ihan ikälopuksi tee, ainakaan kaikkia. Töissä on uusi työkaveri kysynyt (omasta pariutumisestaan kertoessa), että olemmeko mieheni kanssa suunnitelleet lapsia. "Ei enempää, neljä riittää".
Tietenkin voisin olla vieläkin epäuskottavampi äidiksi jos näitä lapsia ei olisi, todellakin vaivansa arvoisia ovat kuitenkin. Yllättävän vähän raskaudet ja (terveet) lapset kuitenkaan vaikuttanut kuitenkaan naisen terveyteen vaan hyvin paljon on kiinni siitä elämäntilanteesta, joka alkaa lasten synnyttyä. Jos vaikka jää yh:ksi tai mies ei hoida osuuttaan ihan 100 prosenttisesti niin kyllähän se ylikuormitus sitten vanhentaa.
Uskon, että nelikymppisenä olen jo ihan valmis mummo vaikka nuorekkaalta näyttäisinkin, mutta harvapa sitä toista kierrosta jaksaa. Eri juttu saada ensimmäinen 40+
Onko aloittaja jo kertonut alkavatko yrittämään?
Nyt tai ei koskaan! Nämä jotka antavat ohjeita:"useimmat ikäisesi..." - ohita suoraan kommentit- ei 20-30-vuotiaat vaan kykene asettumaan asemaasi.
Jos molemmista tuntuu siltä, että lapsi olisi tervetullut, niin tuumasta toimeen.
Jos ei ala kuulua vuoden yrityksen jälkeen (ehkä jo vähän aiemminkin), niin kannattaa hakeutua tutkimuksiin.
Kannattaa. Sain 40 - vuotiaana ainokaiseni 2v hoitojen jälkeen ja ollaan nautittu jokaisesta hetkestä lapsen kanssa. Kannattaa myös hakeutua hyvälle lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin ja mahdollisiin hoitoihin.
Älä nyt vaan enää tuon ikäisenä ala lasta hommaan. Tulet katumaan, kaikki mukava menee. Vanhempana sun on vaikeampi enää sopeutua siihen stressaavaan arkeen. Nauti elämästä ja puolisosta...
Tuttava pari hankki lapsen 39v olivat ollu yhdessä 19v ja aina menny hyvin. Olivat kauan ollu samaa mieltä ettei lapsia hanki, mutta iän tuoman paineen takkia sen tekivät. Nyt lapsi 3v ja parisuhde kuollu ja myös pettyneitä todelliseen lapsi arkeen....
Loppuu, häviää, lakkaa toimimasta, ovat viallisia. Lopputulos on sama: ei ole munasoluja, josta tulla lasta. "Kun munasolujen määrä on vähentynyt noin 1 000:een, seuraa menopaussi. Pian tämän jälkeen viimeisetkin munarakkulat munasoluineen häviävät (kuva 9) ja munasarjojen estrogeenituotanto lakkaa."
https://www.duodecimlehti.fi/lehti/1999/19/duo91042