Ensikot
Haaveilemme *ensimmäisestä ikiomasta vauvasta*, mutta jostakin syystä Täti Punaisen sijaan Herra Haikara on eksynyt matkalla ja *tarvitsee nyt vähän apua!* Tutkimuksiin ja hoitoihin on siis tiemme käynyt.
Mukaan mukavaan joukkoomme saavat liittyä kaikki halukkaat esikoistaan toivovat, oli sitten hoitopolkusi vasta alussa tai olet ehtinyt jo sitä pidemmälle kulkemaan!
Esittelethän itsesi vastaamalla tähän viestiin. Jos esittelyssäsi on myöhemmin lisättävää tai muutettavaa, vastaa taas, niin päivitämme tietosi.
*Ensikot*
*Aqua80*
Ikä: Molemmat vm. -80
Yritys alkoi 02/06. Ultrattaessa mulla oli toinen munasarja rakkulaisen näköinen, mutta kuulemma ei kannata vielä yhden ultran perusteella sanoa mitään (?).
*baulie*
Ikä: Kummatkin vm. -85
Kotipaikka: Jyväskylän mlk
Tutkimukset: Yritys aloitettu 4/2006. Mulla todettu kesällä -07 monirakkulaiset munasarjat. Tämän jälkeen otettujen verikokeiden mukaan ovuloin normaalisti, joten PCO ei ole ilmeisen ärhäkkä. Miestä ei ole tutkittu. Yritetään luomuna, tutkimuksiin lähdetään sitten kun kummastakin hyvältä tuntuu.
*Brooke73*
Minä vuosimallia -73, mies yli 10 v. vanhempi.
Kaakkois-Suomessa asustellaan.
Yritys aloitettu 06/05, tutkimuksiin lähdettiin 01/07. Lapsettomuuden syytä löytyi molemmista: miehellä huonosti liikkuvat ja epämuotoiset siittiöt ja lisäksi vasta-aineita, minulla FSH-hormoni kohonnut. Hoidoksi määrättiin suoraan ICSI.
1. ICSI tehtiin 05/07, tulos nega eikä mitään pakkaseen.
2. ICSI tehtiin 09/07, samanlainen tulos kuin ensimmäisessä.
3. ICSI tehtiin 01/08 ja siitäkään ei mitään pakkaseen, mutta kahden alkion siirrosta raskaus, joka kuitenkin päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon viikolla 12.
4. ICSI edessä heinäkuussa -08.
*-Diina-*
Ikä: minä vm. -80, mies -79.
Yritys aloitettu: 10/05
- IVF negatuloksella (10/07)
- Laparoskopia, todettiin lievää endometrioosia ja vaurioituneet munatorvet, jotka toimenpiteessä poistettiin (03/08)
- PAS negatuloksella (05/08)
- Syksyllä 2008 hoitoja jatketaan IVF:llä
*hilppa78*
Ikä: minä 29, mies 31
Yritys aloitettu vuosi sitten.
Tutkimukset ja hoidot: Huomasin etten ovuloi, yksityiselle gynelle sieltä lähete eteenpäin.
Julkisella 02/2008 munatorvien aukiolotutkimus
04/2008 hydroskopia ja laparoskopia.
Näistä tuloksena yksisarvinen kohtu, munatorven pois leikkuu ja siirsivät toisen munasarjan alemmas joka oli paennut liian ylös. Ei enään mitään mahdollisuutta luomuraskauteen.
Nyt annettiin puregon- ja suprecurreseptit kouraan ja ootellaan syksylle IVF-hoito aikaa.
Tuskaa lisää että olen valmiiksi riskiodottaja koska on synnynnäisesti vain puolikas kohtu. Kuulemma keskenmenoja odotettavissa jos raskaudun.
*Jennifer23*
Ikä: olen 23-vuotias ja mieheni 30-v.
Yrityksen aloitimme 12/07 ja tammikuussa hakeuduin järjettömän pitkien kiertojen takia gynelle, jossa todettiin pco. Maaliskuusta olen ollut lapsettomuusklinikalla hoidossa ja nyt yksi clomikierto takana, josta ei toivottua raskautta tullut mutta hienosti säännöllisti kiertoani. Miehen sperma tutkittu ja se on ok, joten nyt sain ohjeeksi syödä clomia vielä 3 kiertoa ja jos toivottua tulosta ei ole tullut, niin sitten vuorossa munajohtimien aukiolotutkimus.
*jennuliini*
Ikä: Minä 20 mies 22
Asuinpaikka: Turku
Yritykset aloitettu: 11/2006
Ensimmäiset puoli vuotta meni stressaamatta ja harrastettiin silloin kun teki mieli, sen jälkeen yritetty todella. Menkat jäi pois 6/2007. Lääkärissä käytiin 1/2008 jossa gynekologinen perustutkimus ja teroja syötiin 4 kuuria epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi. Myös verikokeet otettiin joissa ei moitteita.
*Killa*
Ikä: molemmat 32 v
Kotipaikka: Helsinki
Yritys aloitettu: 8/05
Tutkimukset: Virallisesti ollaan selittämättömästi lapsettomia, mutta mulla ilmeisesti pco-taipumusta ja toisessa munasarjassa anatominen poikkeavuus, joka saattaa vaikeuttaa raskaaksi tuloa.
Hoidot: Aloitettiin huhtikuussa -07. Tehty 4 inssiä, joista saaliina kemiallinen ja kohdunulkoinen raskaus. 4/08 edessä ensimmäinen IVF.
*Koulunäkki*
Olen 29-v (vm. 1979) ja mieheni vm. 1978, asutaan Espoossa. Naimisiin me mentiin viime huhtikuussa ja siitä asti on ollut jälkikasvu toiveissa. Alusta saakka on ollut pienehkö epäilys luomuvauvan mahdollisuudesta, koska mun kierrot on olleet sekaisin hamasta menneisyydestä lähtien. Oon syönyt Terolutia kp 17-26 nyt elokuusta asti ja sillä menkat tulee ihan säännöllisesti.
Multa on otettu perusverikokeet (kaikki ok) ja kävin lisäks Jorvissa sellaisissa lisäverikokeissa, jotka nekin oli ok. Jorvin lääkäri myös vahvisti tuon oman gynen diagnoosin eli PCO on mun riesa. Nyt sitten homma etenee niin, että meen gynelle maaliskuussa ja silloin kai alkaa noi ovulaation induktio -hoidot.
Kommentit (64)
*milka1*
Ikä: 32
Mistä kotoisin: pk-seutu
Koska yritys aloitettu: klinikalla eka käynti tammikuussa 06
Mitä tutkimuksia tehty: aukiolot, progesteronit ym hormonit, kilpirauhaset, toistaiseksi ei syytä löytynyt miksi ei toimi, takana 5 inseminaatiota luonnonkierrolla, 1 hormoneilla joka johti raskauteen, josta km rv8. Uusi raskaus seuraavasta inssistä.
*EmmaEmilia* eli lyhyesti *EE*
Ikä: minä ja mies molemmat vuosimallia -79
Kotoisin: Pohjois-Suomesta
Yritys aloitettu: tammikuussa 2005
Tutkimukset: miehen simppatesteistä paljastui karu totuus eli omia siittiöitä ei ole lainkaan. Tilannetta yritettiin korjata kahdella hormonikuurilla, mutta se ei valitettavasti auttanut. Itselleni ei ole juuri tutkimuksia tehty paria verikoetta lukuun ottamatta.
Hoitohistoria: syksyllä 2006 tehtiin yhteensä 4 inssiä lahjasiittiöillä (1. luomukiertoon, 2. clomit+pregnyl, 3. clomit+pregnyl, 4. clomit+menopur+pregnyl) ja kaikista puhdasta negaa. Ensimmäinen IVF tammikuussa 2007, tuloksena 8 top-alkiota, joista 7 pakkaseen ja yksi siirrettiin. Tuosta tuoresiirrosta siis elämäni ensimmäinen plussa :)
LA (jos toivottavasti sinne asti päästään) olisi lokakuun puolivälissä...
*Bianco*
Ikä: minä 30, mies 32
Kotipaikka: pk-seutu
Yritys aloitettu 03/05
Perustutkimukset tehty loka-marraskuussa ja kaikki periaatteessa ok. Ensimmäinen inssi 12/06, negaa. Toisesta, tammikuun 07 lopussa tehdystä inssistä siis tärppäsi, la on 23.10.07
*Tuittu78*
Ikä: 28 ja mies 30
Kotipaikka: Espoo
Yritystä 12/04 alkaen ja hoitoihin hakeuduttiin 2/06. Kilpirauhasarvot saatiin kuntoon 12/06 ja elämäni ensimmäinen plussa tuli toisesta inssistä 2/07. LA olisi näillä näkymin 6.11, tosin todennäköisesti vielä muuttuu raskauden edetessä.
*trixie2*
Ikä: Minä 27 ja mies 24v
Kotipaikka: Olemme pohjanmaalta.
Yritys aloitettu: Pillerit jätetty 05/05.
Tutkimukset: Simppatesti ok. Labrat ok. Aukiolotutkimus ok. Kaikki ok. Eka ivf takana. Pakkaseen 6 alkiota ja siirtoon 1. Tulos nega. Seuraavaan kiertoon zumenon ja luge ja siirtoon 2. Toinen kiinnittyi ja la 9.12.07
*kille75*
Ika: kumpikin vuonna -75 syntyneita
Paikkakunta: asustellaan paakaupunkuseudulla
yritysta takana reilu vuosi (enaa ei itsekaan muista tarkalleen)
tutkimukset: Mitaan syyta lapsettomuuteen ei ole loytynyt. Nyt 11/06 kolme inssia takana ja neljas ensi viikolla. Tammikuussa olisi tarkoitus menna ivf:aan. 1. ivf ja tuoresiirto negaa ja eka pas plussaa. La 14.12.07
*Tuiskutiusku*
Ikä: 25 v. ja miehellä 28 v.
Mistä päin: Itä-Suomi
Yritys aloitettu: 08/05
Tutkimukset: Tehty normaalit molemmille + miehelle lisäksi ultra. Selvisi, että miehellä vähän siittiöitä ja huonosti liikkuvia.
Hoito: ICSI huhtikuussa
*-piggeliina*
Ikä: 32v, mies 31v
Kotoisin ollaan Etelä-Suomesta
Yritys aloitettu: pillerit jätetty pois 09/2001
Tutkimukset: clomit+terot 3kiertoa 07/2002 tuloksetta, 02/2006 hoitoihin yksityiselle, jossa verikokeet, ultrat, munatorvien aukiolotutkimus tehty ja kaikki oli ok. Mulla vaan pitkät kierrot, ei pco epäilyjä. Miehen simpat tutkittu 2 kertaa ja eka oli normaali ja toinen normaalin rajoissa. Pelkät clomit uudestaan 06 ja 07/2006 tuloksetta. Tuplaclomit 04/2007 ja samaan kiertoon inssi 05/2007.
*Vannis*
Ikä: 25, mies 26
yritys aloitettu: 3/05
tutkimukset: verikokeet kaikki ok, SSG normaali, 10/06 todettu PCO, simpat melko ok (epämuodostuneita paljon, mutta kokonaismäärä hyvä)
hoidot: clomeja 3 kk/2006, 1. IVF 1/07, 2. IVF 04/07, 3. IVF plussa.
*Juliaana-82*
Ikä: vm -82, mies -78
Kotipaikka: Pohjanmaalla asustellaan
Yritys aloitettu 04/06
Tutkimukset: PCO-tyyppiset munasarjat todettu 05/07, johon aloitettu Metformiini. Myös Clomit oli tarkoitus aloittaa, mutta yllätysplussa tulikin ennen sitä.
*-ninnuli1-*
Ikä: Molemmat ollaan 27v.
Mistä päin: Kaakkois-suomi
Yritys aloitettu: 04/05
Tutkimukset: Aloitettu elokuussa 06. Miehen simpat, verikokeita, ultra. Muuten kaikki ok, paitsi pco-epäily. Aukiolotutkimus ok, Metforem-lääkitys ovulaation tukena tällä hetkellä ja maalis-huhtikuussa alkaa "oikeat" hoidot. Yllätys luomuplussa juuri ennen hoitojen aloittamista, mutta KM 5/07.
*YksityinenAsia*
Ikä: Minä -71 ja mies -69
Sijainti: Yhdysvallat
Yritystä: vähän on ja off vuodesta -97 ja nyt ihan tosissaan tutkimuksissa ja hoidoissa toukokuusta 07
Hoitoja: Tutkimuksissa kaikki kunnossa, miehellä myös. Ongelmana miehen ejakuloimattomuus yhdynnässä. Edessä kolme inseminaatiota alkaen kesä-heinäkuussa 07. Plussa toisesta "pieleen menneestä" inssistä.
*käärö*
Ikä: minä 24 ja mies 27
Kotipaikka: Pohjois-suomi
Yritys aloitettu 06/04
Tutkimukset: mulla on todettu etten ovuloin tai sitten ovuloin todella harvoin, endo epäily. Clomeja syöty 3 kiertoa 50mg ja 100mg, ilman ovista ja tulosta. Aukiolotutkimus tehty ja tuubat auki. Miehen simppatestin tulos normaali.
*Afternoon*
Ikä: molemmat vuosimallia -73
Kotipaikka: Etelä-Pohjanmaa
Virallinen yritys aloitettu 07/05, pillerit jätetty pois 04/05
Tutkimukset: verikokeet, simppatesti, aukiolotutkimus, 4 kiertoa clomeja, 2 inssiä tehty tuloksettomina. Plussa ensimmäisestä ivf-hoidosta 09/07.
*tuutimari*
Ikä: Ollaan miehen kanssa molemmat 31 v.
Mistä päin: asustellaan Pohjoisessa Suomessa.
Yritys aloitettu: Ensimmäinen lapsi ollut toiveissa jo yli kaksi vuotta ja "todellinen" yritys aloitettu 10/05 (kun huomattiin, että ei se tullutkaan kun on tullakseen... :).
Tutkimukset: Viime syksynä on tehty kaikki perustutkimukset (siittiöt ok, hormonilabrat ok, munatorvet ok) ja siis selittämättömiä ollaan.
Hoidot: Muutaman kierron ajan Lugesteroni loppukierrossa (lyhyeen kiertoon ja tiputteluun) ja nyt kevään ajan Clomifeneja. Kesän jälkeen ollaan päätetty lähteä järeämpiin hoitoihin. Ensimmäinen inssi 8/07, josta Plussa! La 5/08.
*hellikki*
Ikä: vuosirenkaita kertynyt itselle 32, miehelle 35
Kotipaikka: Pk-seudulla asutaan
Yritys aloitettu: esikoinen on ollut toiveissa elokuusta 2005 lähtien.
Tutkimukset ja hoidot: Perustutkimuksissa keväällä 2007 ei löytynyt syytä eli selittämättömästi lapsettomia ollaan. Ensimmäinen hormoonihoidolla (Puregon+Pregnyl+luget) tuettu inssi 05/2007 -> nega, toinen inssi 08/2007 -> Plussa! La 05/2008.
*hapö2*
Ikä: molemmat -78
Kotipaikka: pääkaupunkiseutu
Yritys aloitettu: "tositoimiin" 02/06, pillereistä luovuttu vähän aiemmin
Tutkimukset: pco-tyyppiset munasarjat todettu 02/07, aukiolotutkimus oikea puoli ok vasen??, lisäksi verikokeita ja ultria. Simpat epänormaaleja ja vähän.
Hoito: inssi 06/07 nega, ICSI 08/07 plussa. La 05/08.
*desejo*, yleensä vaan *dese*
Ikä: molemmat 29
Kotipaikka: Pääkaupunkiseutu
Yritys aloitettu: 09/05
Hoidot ja tutkimukset: Itselläni pco-tyyppiset munasarjat, jotka aiheuttavat ongelmia oviksessa. Kaikki veriarvot on kuitenkin ok. Mies on tutkittu eikä mitään vikaa löytynyt. Clomeilla on saatu ovis tulemaan joka kierrossa, mutta muuta tulosta ei sitten olekaan näkynyt. Luomuplussa lokakuussa!
*-marge-*
Ikä: olen 25v. ja mieheni 26
Kotipaikka: hämeessä asustellaan.
Yritys aloitettu 05/06
Hoidot ja tutkimukset: pco-tyyppiset munasarjat todettu, kierronkartoitus tehty ja arvot ihan hyvät. Simpat ok. Kokeiltu clomit ja puregon, ei apuja ovikseen, 02/07 lähete ivf-jonoon julkiselle, syksyllä eka ivf. Luomuplussa lokakuussa!
*VihervaaranAnna*
Ikä 28, mies 25.
Paikka: Lounais-Suomi
Taustat: ekat PCO-epäilyt 3/2006, nyt diagnoosi varmentunut.
Lääkitys: E-pillerit jätin 11/2005, mutta ehkäisy pois kokonaan vasta 5/2006, Terolutit sain jo 3/2006 ja Clomifenit aloitin yhdellä tbl/pvä 10/2006. Mies simppatesteissä 11/06, jatkotutkimukset ja mahdollisesti ICSI edessä. Hoitojonossa olemme julkiselle puolelle. (Jonoon 12/06.) Clomit lopetettu. Eka IVF kesällä 2007, nega. PAS 10/07, PLUSSA!
*Buumi73*
Ikä: kumpikin 33v.
Kotipaikka: Pääkaupunkiseutu
Pillerit jätetty pois 01/06
Tutkimukset: verikokeita, ultria, simppatesti. Oma kierto olematon, sitä tukemaan Terolut. Hoitona ovulaation induktio x 4. Viimeisimmän hoitokerran pistokset jouduttiin keskeyttämään -> "pilalle" mennyt yritys - joka poikikin tuplaplussan!
*Naksu*
Ikä: Molemmat ollaan 26-v.
Kotipaikka: Tampere
Yritys aloitettu: 09/2005
Tutkimukset: Tehty kierronkartoituksia, ssg, ultria, simppatestit, ei mitään vikaa missään. Inssit 12/06, 02/07, 05/07 kaikki negaa ja lisäksi suunnitellut mutta ei toteutuneet 01/07 ja 03/07. Viimeisessä inssissä todettu mun kropan toiminta täysin ennustamattomaksi ja oikukkaaksi-> ivf suunnitteilla JO vkolle 26! Ja siitä plussa! Keskeytynyt keskenmeno rv:lla 12. :(
Plussa2/2008!
*Jessica2*
Vm: Minä -75, mies -72
Kotipaikka: Turun seutu
Yritys aloitettu: 05/05
Tutkimukset aloitettu 9/06; kaikki ok (lievä endoepäilys); inssit 12/06, 02/07, 03/07 negaa. Ivf -07 ja 2 x pas kaikki negaa,
2. Ivf 01/08+.
*Mushu*
Ikä: molemmat vm -79
kotipaikka: Pirkanmaa
Yritys aloitettu 07/05
hoidot ja tutkimukset: Kokeiltu Clomeja kaks kiertoo, Proveraa,Lugestronea ja primolutteja kiertoja tasaileen. Labrat ok,siittiöt ensiluokkaisia. Pco todettiin 02/07, painoa pudoteltu n.33kg ja käytössä Glucophage. Arimidex +Pregnyl inssit 1/08->nega, ja 2/08->plussa
*tatjuska79*
ikä: molemmat 28 v
asustellaan savon mualla
taustaa: yritetty 08/03 lähtien, ekan kerran tk-lääkäriin 01/06, julkiselle 03/06 sen jälkeen tehty tutkimuksia
tutkimukset: mulla tehty verikokeet ja endoultrat, verikokeista selvis että ovuloin silloin kun huvittaa, välillä ei irtoo ja välillä irtoo sitten kaksin kappalein. Endo on suljettu pois. Miehellä ei näkynyt simppoja ekoissa tutkimuksissa olevan, otettiin kiveksistä koepala ja sieltä löytyi eläviä, siis joku tukos tai joku matkalla. Miehellä kokeiltiin hormonihoitoa, jolla sais simppatuotantoa korkeammaksi ja sitä kautta tulis jotain "läpi",ei onnistunu, joten 10/07 eka icsi. Ei päästy siirtoon asti, uusi yritys 02/08.
Plussa 3/2008, toisesta ICSI-hoidosta!
http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p…
column-1&p_p_col_pos=1&p_p_col_count=3&_forum_WAR_perhe_action=viewThread&_forum_WAR_perhe_forumThreadId=23763
<--- Edellä linkki edelliseen pinoon!
Ensikkojen lista venyy valitettavan pitkäksi... :/ Plussaa toivoisi jokaiselle!
*Brooke73*, mikä on teidän tilanne? Noin viikko ilmeisesti aikaa testailuun... *Paljon tsemiä <3*
ON: Menkat alkoivat sitten kuitenkin, poikkeuksellisista "oireista" huolimatta... Siis oireilla viittaan vuotoon, mitä mulla oli dpo 4 - dpo 11. Kaksi viimeistä päivää ennen menkkoja olikin sitten melko "puhtaita", joten pieni toivonkipinä kerkesi heräämään... Dpo 14 muuttuikin sitten maanantai-aamuna kp 1:ksi... Onneksi en kerennyt alkaa kuvittelemaan mitään enempää, joten pettymys on jo aikalailla mennyt ohi... Ja nyt vaan uusin toivein uutta kiertoa kohden :)
Se jääkin sitten arvoitukseksi, että johtuiko välivuotelu greippimehusta, vai mistä...? Se on ainoa asia, jonka tein eri tavalla aikaisempaan verrattuna. Reilun kahden vuoden aikana tämä oli siis eka kerta, kun välivuotoa esiintyi... Toivon kovasti, että tästä ei nyt tule joka kuukausi toistuvaa vaivaa! Siitä voisin sitten syyttää pco:ta, joka on tähän mennessä ollut oireeton...
Lähdetään lomamatkalle Kreikkaan vajaan kuukauden päästä, ihanaa <3
Parempaa onnea muille, *Brookelle etunenässä!*
-baulie-
kp 2
tsemppauksesta, mutta negahan se tulos oli niin kuin odotinkin.
Me pidetään nyt varmaan hoidoista ainakin parin kuukauden tauko ja kerätään rahaa ja voimia. Tämän vuoden puolella kuitenkin kannattaa jatkaa, kun lääkekatto on tälle vuodelle täynnä.
Mukavaa lopukesää kaikille!
Brooke
Voihan kurjuus! Lomareissulta kotiuduttu ja kovasti toivoin, että Brooken uutiset olisi olleet iloisempia! :( Pahoittelut siis negasta!
Sen verran taas syntynyt tässä lähipiirissä vauvoja ja kuultu raskausuutisia, että toivoisi niitä tulevan myös meiltä, joille homma ei ole niin helppoa... Lievää ahdistusta ilmassa lapsettomuudesta johtuen nimittäin. No, ei auta kuin odotella syksyä ja katsoa, josko päästäisiin taas tositoimiin sitten!
Hyvää kesänjatkoa kaikille Enskoille!
Killa
No voihan, iso harmitus Brooken puolesta. Ihan niinkuin Killa sanoikin, nyt kyllä saisi alkaa tulla niitä plussia myös meille, kenelle se raskautuminen vaikeampaa. Jaksamisia Brookelle ja tuulta päin. Ehkä parin kuukauden tauko tekee hyvää...
Itsellä alkoi taas arki loman jälkeen. Lapsettomuusasiat ovat pyörineet mielessä, mutta onneksi olen saanut purettua niitä blogiini. Enää kuukausi ja hoidot käynnistyvät. Eilen miehen kanssa pohdittiin, että miten se IVF oikein tehtiinkään.. Ainakin siltä osin on onnistunut jotain unohtamaan.
Sellainen yleinen kysymys kaikille, että koska teillä alkaa seuraava hoito?
Aurinkoa ja jaksamista ensikoille! Toivotaan, että syksymmällä pino vilkastuu (ja todentotta alkaisi niitä plussia ropisemaan)!
-Diina-
Ajattelin ryhdistäytyä lomakauden ja vauhdikkaan työn aloituksen jälkeen ja tulla nostamaan vajuvan pinomme tuonne listan kärkeen!
Ihan ensin haluan lähettää lämpimän haliruttauksen Killalle. Lukaisin tuon viestiketjusi...
On tosi kurjaa, että lääkäri julkisella käyttäytyi kohtuuttomasti kysellessäsi hoidon kulusta ja vaihtoehdoista. Käsittämätöntä, että hoitohenkilökunta lisää apua tarvitsevien ihmisten huolia omalla käyttäytymisellään. Ja ihan mieletöntä, että jokapuolella Suomea joutuu taistelemaan omista oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan julkisen terveydenhuollon palveluista. Voimia jaksaa Killa! Uskon että olet itse toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ja että teidän tilanne varmasti ratkeaa vielä parhain päin.
Mietin veilä tuota, kuinka meille kaikille on käynyt niin, että siihen ekaan ivf:ään satsaa kaiken toivon ja uskon onnistumisesta. Sitten kun se ei onnistukaan joutuu suunnittelemaan koko palapelin alusta uudelleen, rahoitusta myöten. Mutta niinhän se on, ettei tätä muuten jaksa, jos ei usko onnistuvansa. Haleja!
Brooke: Halirutistus sinullekin! Kuinka voit, kesän koettelemusten jäljiltä? Tuntuu tosi rankalta, että nämä hoidot takkuavat nyt meillä kaikilla!
Diina: Ahkera blogisti! Vilkutukset sinulle ja voimia alkaviin hoitoihin. Meillä on ensimmäinen lääkärikäynti 2.9. ehkäpä istutaan jokukerta samassa odotustilassa... Silloin on ultra ja hoitojen aloitus, jos ei ole mitään erityistä pielessä. Minulla on mennyt koko kesän jarupiikit, joten päästäneen heti aloittamaan gonal-f-piikit tai mitä sitten määrävätkin ja myöhemmin jatketaan jarrupiikin vaikutusta nenäsumuilla.
Nuutti: Vilkutukset ja huiskutukset! Oli mukava tavata livenä. Toivottavasti muuttokuorma on löytänyt perille!
Baulie: Kiitos pinon ylläpidosta! Kiva kun nämä miedän esittelyt täyttää monta viestikenttää, pino näyttää isolta vaikka on vaan muutma kommentti...;) Mitä kuuluu, vieläkö opinnot jatkuu vai joko valmistuit?
ON: Hyvillä mielin mennään. On ollut mukava kesä, kun kivut on saatu hallintaan pienehköllä kipulääkemäärällä (kunhan pääsin alkupettymyksestä, että en selviäkkään kipulääkkeittä kesän yli) ja on voinut touhuta mukavia asioita kivuilta ja muilta endon oireilta. Jännityksellä odotan uusia koetuksia hoitorintamalla. Nyt vähän rauhallisemmin mielin, kun tietää mitä tuleman pitää ja on jo käynyt pettymyksetkin kertaalleen läpi. Parisuhdekin korjaantui huomattavasti hoitotauolla!
Voimia enskattarien syksyyn!
nella
Juhuu, nyt on aika varattu ja 5.9. alkaa meilläkin tapahtua! Olen innokas, tohkeissani ja toiveikas!
Nellalle erikoisvilkutukset, ollaan aikalailla samassa aikataulussa menossa!
-Diina-
NELLA ja DIINA hienoa että teilläkin alkaa taas tapahtua kesätauon jälkeen!
Me vuorostamme pidetään nyt vähän taukoa ihan omasta halustamme, eilen oltiin lääkärissä ja viides ICSI sovittiin tehtäväksi marras- tai joulukuussa. Lokakuussa menen kontrolliultraan ja sitten sovitaan tarkempi aikataulu. Kyselin lääkäriltä, mitä mieltä hän on vyöhyketerapiasta ja/tai akupunktiosta, ja hän tuntu uskovan että akupunktiosta voisi mun tapauksessa olla enemmän apua. Joten ehkä kokeilen sitten sitä tässä tauolla.
Puhuimme luovutettujen solujen käytöstä, mutta vielä ei lyöty mitään lukkoon sen suhteen, lääkäri puhuu kollegojensa kanssa ja tietysti meidänkin pitää pohtia ollaanko valmiita siihen. Terapeutin luonakin pitää käydä asiasta puhumassa, jos siihen päädytään. Meillähän ei ole oikein selvillä, kummissa soluissa vika on, vaiko mahdollisesti molemmissa. Mutta koska luovutettuja siittiöitä on saatavilla ilman jonottamista, niin ensin kokeillaan niitä. Mahdollista on myös tehdä niin että osaan munasoluista käytetään omia siittiöitä ja osaan luovutettuja. Sitten ainakin selviäisi, kummissa soluissa vika on! Luovutettujen munasolujen tilanne sen sijaan on kuulemma todella huono, eli jos niihin joudutaan turvautumaan niin edessä on todella pitkä odottelu.
Kiva että saatiin lisää kuulumisia palstalle!
Diina: Jännittävissä merkeissä alkaa syyskuu, joko sinulla on jarruttelu sumut menossa? Nyt sitten peukut ja varpaat pystyyn, että alkaisi plussia paukkua enskaripinoon.
Brooke: Kuulostaa siltä, että olette hyvän lääkärin käsissä ja toimivalla klinikalla, kun ottavat kantaa niin monipuolisesti hoitoon ja hoitoja on mahdollista suunnitella monella eri tavalla, parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Teillä on tosiaan miettimistä, miten edetään luovutettujen solujen tilanteessa, vaikeita kysymyksiä. Kaikkea hyvää pienelle hoitotauolle. Mielenkiinnolla kuulostelen myös kokemuksiasi akuhoidoista.
Hilppa: Mikä tilanne siellä? muistelen, että syksyllä alkaisi sielläkin tohinat.
Missäs muut ahkerat kirjoittajat luuraa? Hop palstalle sieltä!:) Täällä kaivataan kaikkia tasapuolisesti!
nella
moi enskat!
täällä sitä ollaan Keski-Suomessa. Aivan mahtavaa olla takaisin koto-Suomessa! Auto on vaihtunut fillariin, ja kunto senkun kohenee:)
Mullakin on syyskuun alussa lääkäri, jos saisi lähetteen IVF-jonoon. hoitoja me ei haluta aloittaa ennen kuin vasta ensi vuoden puolella, eli tässä on nyt hyvää aikaa jonotella. Toivottavasti löydän yhteisen sävelen lääkärin kanssa tämän endonhoidon kanssa.
Nella, niin olikin mahtavaa tavata...oot ollut mielessä jos vaikka kerittäis taas kahville.
Diina oli ainakin hyvillä mielellä jatkamassa hoitoja, täällä on peukut pystyssä! Nellallekin onnea hoidon aloitukseen taas!
Brookelle jaksut, toivottavasti tauko tekee hyvää. Vaikeita päätöksiä tämä lapsettomuus pistää tekemään.
Missäs Baulie luuraa?
Killa...huhuu???
Mette???
Kaikille ihkuille enskoille paljon haleja!
nuuttis
kiitos tsempeistä! Itse olen kyllä jo ihan sinut luovutettujen solujen kanssa, olen jo niin pitkään ehtinyt asiaa miettiä kun meillä jo ensimmäinen ICSI-hoito yli vuosi sitten antoi viitteitä siitä että omat solumme ovat aika kehnoa tavaraa. Miehelle asia kuitenkin on vieraampi, joten toki tästä pitää jutella kunnolla. Ihan myönteinen suhtautuminen hänelläkin kyllä on eli tuskin hän hanttiin rupeaa laittamaan. Mutat vaatiihan se sulattelua. Tuo terapeutilla käynti on kuulemma ihan lakisääteinen juttu lahjasoluhoitoa suunniteltaessa.
Me ollaan hoidossa Felicitas-klinikalla Lappeenrannassa, ja ollaan kyllä oltu tosi tyytyväisiä lääkäriimme ja palveluun muutenkin, vaikka tulokset ei tähän mennessä olekaan ollut toivottuja. Hintahan se ainoa ikävä puoli on yksityisellä puolella, rahaa on mennyt tähän jo PALJON!
Tsemppiä kaikille ja toivotaan että palstamme vähän vilkastuisi syksyn myötä!
Brooke
Täällä ollaan edelleen. Kesätauko palstalta teki hyvää, joskin tuntui menevän kauhean nopsaan... Ja kesä oli kyllä oli mitä oli, mutta ei siitä enempää nyt...
Oon kääynyt kyllä kurkkailee täällä silloin tällöin, mutta kirjoittelemaan alkamista olen jotenkin vältellyt... Ikäänkuin sitä mistä kirjoita/puhu ei olis olemassa... Eihän se niin tietenkään ole tiedetään, mutta joskus haluaa edes vähäksi aikaa olla niinkuin ei kärsiskään lapsettomuudesta. Ja hetken jo ajattelin, että jospa jättäisin palstailun kokonaan nyt alkavien hoitojen tiimoilta. Mutta täällä siis ollaan vahvasti edelleen...
Tunteet menneet vuoristorataa. Välillä ahdistaa tosi paljon ja haluais kiemurrella pois hoitojen jatkosta ja välillä tulee mahdoton tsemppifiilis, et nyt se plussa napataan:)! Tänään kp 1 ja fiilikset sen mukaiset, vaikka se tarkoitaakin sitä, et päästään alkamaan hoidot tässä kierrossa. Näillä näkymin siis viimeinen inssi tehdään tähän kiertoon ja sit jatketaan IVF-hoitoon. Ehkä sekin ahdistaa, et olen melko lailla varma, että tääkään inssi ei tuo tulosta meillä ja rankemmat hoidot on väistämättä edessä. Toisaalta onnistumismahdollisuudet paranee huomattavasti IVF-hoidossa, toisaalta pelottaa, ettei niistäkään alkaisi tulosta tulla.. Tää tuntuu kaikki edelleen näinkin monen lapsettoman vuoden jälkeen ihan epätodelliselta, että todellako meille ei sitä lasta suodakaan. Että voiko tämä oikeasti olla näin vaikeeta...?!
Meillä siis tässä alkaneessa kierrossa edelleen menopurilla jatketaan ja tarvittaessa pistetään pregnyl. Näillä näkymin inssi sijoittuu ensi viikon perjantaille tai kahden viikon päähän maanantaille. Vyöhyketerapiaa olen jatkanut sikäli menestyksekkäästi, että menkkakivuista olen lähestulkoon päässyt eroon. Tosin tänään juoduin yhden buranan ottamaan. Pari kiertoa meni ihan ilman särkylääkkeitä. Lisäksi vuoto on runsastunut selkeästi, mikä vyöhyketerapeutin mukaan kertoo parantuneista limakalvoista. Tästä olen erittäin iloinen, mutta toivottavasti se loisi pohjaa oikeasti vihdoin alkavalle raskaudelle..
Tässä vähän omanapaista käynnistelyfiilistelyä alkuun. Palailen paremmalla aikaa vähemmän omanapaisena... Sai nyt noita vähän alta pois...:)
Ihan mahottomasti huiskuja ja halauksia teille rakkaat rinnallakulkijat! Miten mahdotonta tämä olisikaan ilman teitä!
MM kp1, mutta periksi ei anneta...
Meidän pino se vaan vajuu listassa alaspäin!
Lääkärikuulumisia ja mielialoja tulin laittamaan. Tänään kävimme tohtorilla, mieskin halusi tulla mukaan, että pääsee jyvälle missä mennään.
Minä olin kuvitellut, että tänään olisi 0-ultra käynti ja hoidon aloitus, mutta eipä ollutkaan. Sain reseptejä läjän ja ohjeet alkaa vasta torstaina gonal-f piikit. Seuraava käynti, onkin sitten ensimmäinen uä-tutkimus viikon kuluttua.
Olin vähän pettynyt, kun kuvittelin että ilman muuta tehdään ennen jokaista hoidon aloitusta 0-ultra. Lienee rahan ja ajan haaskausta... Olisin ollut halukas myös tietämään miten endo jakselee, kun on ollut sekä jarrupiikit että hormonikorvaus päällä.
Toivottavasti on kuitenkin kaikki kunnossa, ettei tarvitse lopettaa jo aloitettuja hoitoja kesken, jos endo jyllää munatorvissa tms.
Tuosta hormonikorvauksesta johtuen tai sen nyt loppuessa tässä on vielä odotettavissa jonkinmoinen täti punaisen vierailukin. Pelottaa hiukan, että mitä siitä seuraa, kun eivät suositelleet tulehduskipulääkkeiden käyttöä nyt hoitojen alkaessa. Pakkohan niitä on syödä, jos ei muu auta... mutta pidetään peukkuja, että selviän pienillä kivuilla ja panadolilla.
En tiedä, miten olen jokaisen polikäynnin jälkeen yhtä pettynyt, että näinkös tässä sitten kävi ja tässäkös tämä sitten oli. Tuntuu, että olisihan nuo tämänpäiväiset asiat voinut hoitaa vaikka puhelimessa...
En tiedä, jotenkin tuntuu tänään ensimmäistä kertaa hoitotaipaleella, että tämä on ihan turhaa. Tuntuu kamalalta mättää kassillinen lääkkeitä apteekista matkaan ja miettiä mitä kaikkea ihminen itseensä on valmis pistämään ja mihin piinaan sitä heittäytyy. Ja lopulta itkee vessassa testitikun kanssa että tässä sitä taas ollaan...
En tiedä, mihin katosivat rauhallisuus ja tyyneys tästä enskarista. Ehkä tämä tästä vielä iloksi ja valoksi muuttuu, kun hoito etenee.. Nyt ei vaan jaksa hehkua uutta intoa ja toivoa.
Mitenkäs muut jakselee? Toivottavasti toiveikkaammissa tunnelmissa! Miltä Meten inssitilanne vaikuttaa?
nella -omanapa ihmetyksin
Ikä: minä 33v, mies 34v
Kotipaikka: Turku
Yritys aloitettu: 08/06
Tutkimukset: 01/08-02/08 molemmat tutkittiin Väestöliitossa.
Mieheni sperma ei ollut hyvälaatuinen ja lääkäri kehoitti meitä menemään suoraan ICSI-hoitoon tämän takia.
Minulla todettin vasemmassa munajohtimessa makkaramaisuutta (jota ei ole tosin jatkossa havaittu), mutta sille ei vielä tässä tilanteessa tehdä mitään. Jatkossa voidaan harkita vasemman johtimen sterilointia tai poistoa.
Hoidot:
1. ICSI Toukokuu 2008
(pitkä kaava, saldona 10 rakkulaa joista 6 kypsää,6 hedelmöittyi, 3 selvisi 2. pvään, siirtopäivänä 1 alkio siirtokelpoinen 2-3sv II.luokka) --->negatiivinen
2. ICSI Elokuu 2008 (lyhyt kaava, saldo 11 rakkulaa, 7 kypsää, siirtopäivänä 1 alkio enää hengissä: 4sv I-luokka)
Joo, pino tosiaan tuppaa valumaan... Miten saatas vähän ryhtiliikettä meihin enskoihin..?
Ei oikein löydy sitä multakaan. Ihan samoissa fiilareissa täällä kuta kuinkin kuin sinäkin nella... Jotenkin on puhti pois täällä ja ei millään jaksas luoda uskoa hommaan. "Uutuuden viehätys", jota oli vielä keväisissä hoidoissa, on tiessään ja tää homma vain lähes pelkästään ahdistaa... Ärsyttää pitää mielessä illan pistoaikaa ja miettii miten joudun sumplii työvuoroja yms.. Ja en tiedä voisko nyt jotain panna noiden hormonien piikkiinkin, kun pinna on aivan kauhee kireellä. Hirveen raivarin sain mm. eilen, kun poltin pohjaan mehu-maijan, kun väsyneenä yritin mehustella marjoja... Ei siis pinna kestänyt yhtään. Lopputuloksena viskasin jo kutakuinkin mehustuneet marjat pitkin pihaa. Raivostutti niin paljon ja oli niiiiin väsynyt :( Alkaa itseäkin kohta pelottaa, saatikka miestä. No nyt jo hieman hymyilyttää tapaus...:)
Mutta tänään siis ultrassa ja uutiset oli melkolailla hyviä, mutta ei vaan jaksa lohduttaa juuri sekään. Mielessä hyvin menneet inssihoidot keväältä, joista kuintenkin puhdasta negaa... Nyt kp 10 ja johtofolli oli 13mm. Pistokset jatkuu perjantai-iltaan, la pregnyl ja ma inssi. Jos lh-testi + ennen pregnylin pistoo, mennään tää kierto kotikonstein.. Toivosin kuitenkin, et päästäs inssiin. Kaikki tuntus olevan kuten pitääkin, mutta silti ei kiinnosta koko homma... Onneks työvuorot sattui edes loppujen lopuksi niin, että niitä ei tarvii vaihdella.
Mistähän tuota tsemppifiilistä sais haalittua?
Diina, tuu sä jelppaa...?!
Nella: Tsemppiä vaan kovasti sulle. Uskotaan ja toivotaan, et kaikki hyvällä mallilla uuteen hoitoon:)! Yritetään jaksaa...:)
MM
Tervetuloa joukkoon, mutta olkoon taipaleesi lyhyt täällä, kuten tapana kuuluu sanoa...:)! Onnenpotku hoitoihin teille bdbdbdbd!
Mette kiitos tsempistä, sitä tarvitaan ja paljon! Kuulostaa hyvältä teidän inssitilanne. Toivottavasti viikonloppu ei sotke kuvioita bdbdbd!
Sarde: Tervetuloa plastailemaan enskari pinoon. Teillä onkin uusi hoito jo menossa. Milloin pääset testailemaan? paljon peukkuja bdbdbd ja plussatuulia! Noista alkion luokituksista en juuri tiedä mutta uteliaana kysyn, oliko tuo sv soluvaihe ja luokitus I- jotakin, muiden alkion ominaisuuksien mukaan?
On: Tänään lähti aamusella 1. piikki gonal-f:ää. Mietin vielä kaksikin kertaa ennen kuin pistin, että lähdenkö nyt tosiaan tähän rumbaan vai soitanko klinikalle, että peruvat ajat ja miettisin vielä jaksanko jatkaa hoitoja ollenkaan...
Mutta kylläpä helpotti, kun sain piikin laitettua. Tuli tehtyä päätös, että nyt mennään eikä meinata! Nauratti jo miehen herätessä, että hyvää hääpäivää, näin meillä jatketaan vauvantekoa!
Voimia ja lämpöisiä haleja kaikille tasapuolisesti!
nella
*leijona85*
ikä: minä 22 mies 27
asuinpaikka: turku
yritys aloitettu: 07/06
yksityisen kautta tyksiin, mulla kaikki verikokeet ja tutkimukset osoittivat kaiken olevan ok. miehen näytteestä ei löytynyt siittiöitä, ei myöskään tyksissä tehdystä kivesbiopsiasta, joten ainoa vaihtoehto on luovutettujen siittiöiden käyttö. tyksissä piti inseminaatio sitten tehdä luovutetuilla mutta ei ollutkaan siittiöitä joten yksityisellä huhtikuussa tehtiin meidän eka inssi luovutetuilla, nyt odotellaan...
*MetteMari*
Ikä: minä vm. -77, mies -74
Yritys aloitettu: ehkäisy jätetty pois 05/02, yritys alk. 09/02
Tutkimukset/hoidot: Perustutkimukset tehty -04-05 ja selittämättömiksi meidän diagnosoitiin huolimatta mun pienestä endolöydöksestä (poltettu pois -05) ja miehen siittiöiden normaalimuotoisuuden alenemasta (määrä kuitenkin korvaa kuulemma laatua). Clomit yhdessä kierrossa kesällä -05 tuloksetta. Tämän jälkeen taukoa hoidoissa. 03/08 menopur+pregnyl+inssi + luget -> nega. 04/08 menopur+lh-testi pos. + inssi +luget. -> nega. Syksyllä -08 seuraava inssi, jonka jälkeen siirrytään tarvittaessa IVF-hoitoon. Lisäksi vyöhyketerapiassa lapsettomuuden vuoksi 02/08 alk.
*nellamaija*
Ikä: minä -76 ja mies -74
Asuinpaikka: Keskemmällä Suomea
Yritystä takana: maaliskuusta -06
Tutkimukset: Minulla vaikea endometrioosi, miehellä simpat ok. Hoitona IVF.
1. IVF 01/08 nega, 1. PAS 04/08 nega, 2. IVF 09/08.
*Nuutti77*
ja mies vm. 77
Yritysta 06/06 alkaen.
Lapsettomuuden syynä syvä endometrioosi, paljon kiinnikkeitä ja arpikudosta, oikea putki tukossa. Simpoissa jonkun verran epämuodostuneita, mutta määrä korvaa laadun. Hormoniarvot kohdallaan.
Odottelemme julkiselle hoitoon pääsyä syksyn -08 aikana.
*Oona77*
Ikä: 30 ja 37
Kotipaikka: Pääkaupunkiseutu
Pillerit jätetty pois 12/04
Tutkimukset: Mulle ultria, endoepäilyjä ja kaikenlaista sekavaa. Toistaiseksi kaikki kuitenkin näyttää normaalilta. Mies ei vielä suostu hoitoihin.
*ronnuli* (aikaisemmin kathy@)
Ikä: minä vm. -79, mies vm. -78
Kotipaikka: Jyväskylän maalaiskunta
Yritys aloitettu 09/05. Mulla todettu PCO 05/06, miehen simppatestissä todettiin, että epänormaaleja siittiöitä normaalia enemmän. Lääkityksenä on ollut nyt terolut. Kolme viimesintä kiertoa syönyt terojen lisäksi clomeja. Clomit eivät saaneet muniksia kasvaan eli en ovuloi ollenkaan. Kesän -07 hoidot tauolla ja syksyllä -07 Menopurin pistely, mutta ei päästy inssiin. Hoidot jäi taas tauolle ja tauko jatkuu ainakin syksyyn -08.
*rusina75*
ikä: minä vm. 75 ja mies vm. 72
Yritystä takana: 12/05 lähtien, edelleen elämän ensimmäistä plussaa odottaen
Tutkimukset: Kaikki tutkittu, molemmilla kaikki kunnossa eli selittämättömiä ollaan. Clomikierrot syksyllä 07, ei tulosta. Ensimmäinen inssi kesäkuu 08, ei tulosta.
*Sannamary*
Ikä: Minä vm -79 ja mies vm -80
Kotipaikka: Pääkaupunkiseutu
Yritys aloitettu: 8/05
Hoidot: Viimeisin hoito femar+menopur+pregnyl ja inssi. Takana nyt siis kolme inssiä ja neljänteen vielä olisi tarkoitus mennä. Sen jälkeen kuulemma pitäisi ajatella jo IVF-hoitoa.
*s-k-*
Ikä: mie -83, mies -84
Kotipaikka: Oulu
Yritys aloitettu 05/06
Tutkimukset: Miehellä simppatesti 6/2007 (lievästi alentunut hedelmöittymiskyky, siittiöt liikkuvat huonosti ja niitä on vähemmän), muuten ei ole testattu. Itellä ultra (6/2007), jossa näkyi helminauhaa molemmissa munasarjoissa (lääkäri positiivisilla fiiliksillä, minä en). En tiedä ovuloinko, yhden ovisplussan olen saanut. Verikokeet mulla ok. Hoitoihin mennään vuoden 2009 alussa.
*Sonnai*
Espoolainen pariskunta, mä vm. -84 ja mies -83. PCO-diagnoosin sain syksyllä 2005 rutiinitarkastuksen yhteydessä. Tuolloin söin vielä pillereitä, mutta jätettiin ne sitten helmikuussa 2006 pois ja viimesetkin ehkäsyn rippeet jäi pois nyt loppukesästä. Kierto heittelee ihan miten sattuu, kuluneen parin vuoden aikana on ollu käytössä niin terot, primolut kun metutkin, eikä mistään ole ollut kuin hetkellistä apua. Loppuvuodesta mulla todettiin lisäksi vielä kilpirauhasen liikatoiminta.
*@sunshine*
ikää 31, miehellä 26
Ikiomaa vauvelia toivottu 5 vuotta, ainakin...
Tutkimuksissa ei mitään vikaa kummassakaan, joten monta vuotta ilman tärpin tärppiä on suuri mysteeri kaikille. Mun kierto täydellinen (lähes minuutilleen) ja miehellä kaikki "excellent".
*Vehnis*
Ikä: minä 35 ja mies 29.
Mistä: Kanta-Häme.
Yritystä: 12/05 alkaen.
Hoidot, tutkimukset: Mulla vaikea endo, myös suolistossa, miehen simpat priimaa.
Julkisella IVF 03/07 ei pakkaseen, nega. IVF 05/07 kaksi pakkasukkoa, plussa, mutta km. 07/07. PAS 09/07 nega.
Yksityisellä: IVF 11/07, ei pakkaseen, plussa, mutta tuulimunaraskaus 12/07.