Lue keskustelun säännöt.
Eilen oli syntymäpäiväni eikä kukaan muistanut!
16.05.2019 |
Joo ei pitäisi enää aikuisiällä vaivata varmaan tällainen asia, mutta todella, kukaan ei muistanut syntymäpäiviäni. Minulla kuitenkin mies, kaksi lasta, isä, miehen perhe, kavereita, jotka olen tuntenut lapsuudesta asti jne kenen kanssa olen tekemisissä.
Mutta mainostajat muistivat sentään :D Sähköposteja sain pitkin päivää milloin mistäkin alekupongista. Jospa sitä näin jälkikäteen itselleen jonkun lahjan ostaisi..
Miksikö kirjoitan tänne? Ehkä mua vähän harmittaa asia ja mietin onko kohtalotovereita? Ymmärrän sen jos on valinnut esim erakon elämän, eikä ole omaa perhettä jne, mutta jos vaikka on tosiaan puoliso, vanhempia elossa.. Luulisi että vanhempi edes muistaisi lapsensa syntymäpäivän?
Kommentit (93)
Kyllä mulla menis mies vaihtoon, jos toistuvasti unohtaisi syntymäpäiväni, vaikka siitä olisi ollut puhetta. Eihän se muusta kerro kuin että mies ei välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas on vaimojen ja äitien syytä, ettei heitä koskaan muisteta juhlapäivinä. Isänpäivät ja miehen syntymäpäivät, lasten syntymäpäivät ja joulut järjestetään äitien toimesta. Ei kukaan äiti edes toivo lahjoja saati muistamista. Sehän olisi aivan liikaa vaadittu. Jokaikinen päivä huolehdit ja hoidat koko perheen hyvinvoinnista etkä saa edes merkkipäivinä mitään muistamista. Ja äidit kuorossa huutaa, etteivät edes halua muistamista. Kuka ihminen ei ole lahjan arvoinen?
Vierailija kirjoitti:
Taas on vaimojen ja äitien syytä, ettei heitä koskaan muisteta juhlapäivinä. Isänpäivät ja miehen syntymäpäivät, lasten syntymäpäivät ja joulut järjestetään äitien toimesta. Ei kukaan äiti edes toivo lahjoja saati muistamista. Sehän olisi aivan liikaa vaadittu. Jokaikinen päivä huolehdit ja hoidat koko perheen hyvinvoinnista etkä saa edes merkkipäivinä mitään muistamista. Ja äidit kuorossa huutaa, etteivät edes halua muistamista. Kuka ihminen ei ole lahjan arvoinen?
Epäreilua on naisen elämä.
Aloin jotenkin itse tottumaan siihen että mies ei muistanut syntymäpäivääni, ei ostanut joululahjoja, ei muistanut äitienpäivänä ym, mutta tottakai se harmitti. Kun tosiaan itse sai kauheita raivareita jos joku ei hänen synttäreitään ym muistanut. Viime vuonna vanhin lapsemme unohti aamulla toivottaa hyvää isänpäivää ollessaan uninen niin mies suuttui ja mökötti.Vitutti hänen asenteensa ja päätin että mulle riitti. Kokeilin sitä että en ostanut hänelle joululahjoja kuten ei hänkään minulle. Hän suuttui ja kysyin häneltä "No, sainko mä sulta lahjoja?" naama venähti hänellä. Siltikin murjotti jouluna. Helmikuussa hän ei muistanut syntymäpäiviäni ja päätin lopullisesti että en tule hänellekkään toivottamaan onnea hänen syntymäpäivänä enkä tekemään kakkua kuten yleensä olen tehnyt joka vuosi. Tämän kuun alussa oli hänellä synttärit ja teeskentelin etten muista hänen synttäreitään. Naama oli pitkällä miehellä kun ei kakkua ollutkaan. Ja hän sai jäätävät itkupotkuraivarit kunnes sitten kymmenen vanha poikamme suuttui ja huusi isälleen että ethän säkään ikinä muista äitiä ja sit käyttäydyt pahemmin kuin pikkusisko. Mies sit tunnusti että hänellä on kotona ollut sama juttu aikoinaan, eli et äiti teki ja hääräsi ja kukaan ei häntä muistanut hänen tärkeinä päivinään. En yhtään ihmettele kyllä että minkä takia jätti miehensä. Mieheni lupasi yrittää. Annan mahdollisuuden koska oikeasti, se olisi niin kiva että joskus edes hän toivottaisi 'onnea kulta' tms. Lahjoja en vaadi, vaan riittää esim onnittelu, ehkä halaus ja suukko. Ja hyvä ruoka!
Tää olis voinut olla niin mun kirjoittama. Oma äiti ei oo oikeastaan koskaan vaivautunut ja nykyään hän on aika dementoitunut. Isältä tulee parhaassa tapauksessa tekstari tai joskus ennen se lähetteli ilmaispostikortin lyhyellä tekstillä. Nyt nekin on loppuneet. Itse aikoinaan ostelin ja mietin oikein sopivia lahjoa. Tein itse kortteja ja soitin onnittelupuheluita. Nyt en enää viitsi vaivautua kun tulee vaan paha mieli.
Omat lapset eivät muista enkä jaksa enää muistuttaa tai odotella että soittaisivat itse tai tekisivät/ostaisivat vaikka kortin. Ihan sama. Mies kyllä yrittää muistaa ja hankkii nykyään jotain. Ihan kiva vaikka se tuntuu lähinnä rasittavan häntä.
Mun yhdellä työkaverilla on musta ihana tapa sen vaimon kanssa. Ne yrittää joka vuosi molemmat saada toistensa ja omat syntymäpäivät vapaaksi. Sitten ne tekee jotain kivaa kahdestaan, esim. menee kylpylään päivällä yhdessä ja syömään. Jos se on arkipäivä niin lapset on koulussa/päiväkodissa silloin. Kaksi päivää vuodessa mutta voin kuvitella että se on aika merkityksellistä parisuhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä oli kommentti kirjoittajalle nr 36.
Vierailija kirjoitti:
Tää olis voinut olla niin mun kirjoittama. Oma äiti ei oo oikeastaan koskaan vaivautunut ja nykyään hän on aika dementoitunut. Isältä tulee parhaassa tapauksessa tekstari tai joskus ennen se lähetteli ilmaispostikortin lyhyellä tekstillä. Nyt nekin on loppuneet. Itse aikoinaan ostelin ja mietin oikein sopivia lahjoa. Tein itse kortteja ja soitin onnittelupuheluita. Nyt en enää viitsi vaivautua kun tulee vaan paha mieli.
Omat lapset eivät muista enkä jaksa enää muistuttaa tai odotella että soittaisivat itse tai tekisivät/ostaisivat vaikka kortin. Ihan sama. Mies kyllä yrittää muistaa ja hankkii nykyään jotain. Ihan kiva vaikka se tuntuu lähinnä rasittavan häntä.Mun yhdellä työkaverilla on musta ihana tapa sen vaimon kanssa. Ne yrittää joka vuosi molemmat saada toistensa ja omat syntymäpäivät vapaaksi. Sitten ne tekee jotain kivaa kahdestaan, esim. menee kylpylään päivällä yhdessä ja syömään. Jos se on arkipäivä niin lapset on koulussa/päiväkodissa silloin. Kaksi päivää vuodessa mutta voin kuvitella että se on aika merkityksellistä parisuhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöhästyneet onnittelut ap:lle!
Mulla myös on kokemusta siitä, ettei kaveriporukassa kukaan muista, mutta muille kyllä ollaan järjestämässä yllätyksiä ja keräämässä rahaa yhteislahjaan. Kaiken huippu oli viime vuonna, kun yhdelle kaverille haluttiin järjestää yllätyssynttärit. Järjestämisen kanssa oltiin vähän myöhässä liikkeellä, joten sopivaa vuokrattavaa paikkaa ei meinannut löytyä tai olivat yli budjetin. Joku varovasti ehdotti, voisiko yllätysjuhlat järjestää jonkun meistä kaveriporukkaan kuuluvan kotona. Tässä vaiheessa useampi rupesi valittelemaan, kuinka oma koti on liian pieni tms. En itsekään hirveästi pitänyt ajatuksesta, että kotiini tulisi pari henkilöä, joita en ole koskaan edes tavannut eli tämän synttärisankarin työkavereita. Kaiken lisäksi asun yksiössä ja ihmisiä oli tulossa yli 10 eli aika ahtaat oltavat. Tarjosin kuitenkin kotiani juhlatilaksi, kun siinä vaiheessa rupesi olemaan jo kiire keksiä paikka. Mulle luvattiin siivousapua sitten juhlien lopuksi, ettei kaikki järjestelyt jää yksin mun hoidettavaksi. Synttäreiden loppupuolella paikalla oli synttärisankari ja kolme muuta järjestelyihin osallistunutta kaveria. Kummasti heille kaikille tuli hirveä kiire ehtiä bussiin ja metroon. Yksi heistä vielä hamstrasi jäljelle jääneet tarjottavat itselleen, vaikka olisi kohteliasta jakaa porukan kesken tai jättää sille, kenen luona oltiin. Siivoaminen ja tiskaaminen jäi siis kokonaan mulle. Viikkoa myöhemmin oli omat synttärini. Kukaan tästä porukasta ei onnitellut. Lähtiessään sieltä yllätyssynttäreiltä synttärisankari vieläpä kiitteli vuolaasti, kun lainasin kotiani järjestämiseen ja totesi, että ”sullakin on ihan pian synttärit, järkätään sitten sulle jotain kivaa”. Kyllä kirpaisi ja tuli arvottomuuden tunne, ihan kuin minua ei tarvitsisi muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myöhästyneet onnittelut ap:lle!
Mulla myös on kokemusta siitä, ettei kaveriporukassa kukaan muista, mutta muille kyllä ollaan järjestämässä yllätyksiä ja keräämässä rahaa yhteislahjaan. Kaiken huippu oli viime vuonna, kun yhdelle kaverille haluttiin järjestää yllätyssynttärit. Järjestämisen kanssa oltiin vähän myöhässä liikkeellä, joten sopivaa vuokrattavaa paikkaa ei meinannut löytyä tai olivat yli budjetin. Joku varovasti ehdotti, voisiko yllätysjuhlat järjestää jonkun meistä kaveriporukkaan kuuluvan kotona. Tässä vaiheessa useampi rupesi valittelemaan, kuinka oma koti on liian pieni tms. En itsekään hirveästi pitänyt ajatuksesta, että kotiini tulisi pari henkilöä, joita en ole koskaan edes tavannut eli tämän synttärisankarin työkavereita. Kaiken lisäksi asun yksiössä ja ihmisiä oli tulossa yli 10 eli aika ahtaat oltavat. Tarjosin kuitenkin kotiani juhlatilaksi, kun siinä vaiheessa rupesi olemaan jo kiire keksiä paikka. Mulle luvattiin siivousapua sitten juhlien lopuksi, ettei kaikki järjestelyt jää yksin mun hoidettavaksi. Synttäreiden loppupuolella paikalla oli synttärisankari ja kolme muuta järjestelyihin osallistunutta kaveria. Kummasti heille kaikille tuli hirveä kiire ehtiä bussiin ja metroon. Yksi heistä vielä hamstrasi jäljelle jääneet tarjottavat itselleen, vaikka olisi kohteliasta jakaa porukan kesken tai jättää sille, kenen luona oltiin. Siivoaminen ja tiskaaminen jäi siis kokonaan mulle. Viikkoa myöhemmin oli omat synttärini. Kukaan tästä porukasta ei onnitellut. Lähtiessään sieltä yllätyssynttäreiltä synttärisankari vieläpä kiitteli vuolaasti, kun lainasin kotiani järjestämiseen ja totesi, että ”sullakin on ihan pian synttärit, järkätään sitten sulle jotain kivaa”. Kyllä kirpaisi ja tuli arvottomuuden tunne, ihan kuin minua ei tarvitsisi muistaa.
Inhottavaa kyllä :/ mä olisin sun tilanteessa tästä eteenpäin joko päättänyt ns 'unohtaa' heidän synttärinsä tai sitten puhua kovaan ääneen ja sanoa että 'te kun unohditte mun synttärit niin saatte järkätä mullekin yllätysjuhlat kuten tehtiin kaverille' tms
Vierailija kirjoitti:
Hanki työpaikka, niin saat muuta tekemistä ja lakkaat murehtimasta tällaisia täysin joutavia asioita.
Ihanaa, että löysit ketjun, jossa voit päteä ylemmyydentunnossa kieriskellen.
Hanki empatiakyky ja äly.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä ei muista mun syntymäpäivää ilman facebookia. Eikä mun syntymävuotta, ikää, välillä edes nimeä, kun meitä on kolme samalla kirjaimella alkavaa.
Eikä oo ees montaa vuotta siitä ku muutin pois kotoa ja ennen sitä asuin isän kanssa kahestaan 7 vuotta.
Mutta ei se muista omaakaan ikää, soitti mulle kerran että paljonko hän nyt tänä vuonna täyttääkään. Mua vaan naurattaa.