Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Ei ole lapsia, mutta äiti kyllä hölisijä. Ehkä eniten tuon tyyppisessä ihmisessä ärsyttää kyvyttömyys ottaa muita huomioon kun keskitytään omaan ääneen ja omiin juttuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä tässä ongelmaa. Itse olisin ainakin todella onnellinen ja tyytyväinen, jos lapsi puhuisi ja höpöttelisi paljon, mutta ei, kaikki kommunikointi pitää käydä ulinalla/kitisemällä/huutamalla/raivoamalla/kirkumalla. Siis se, jos mikä, on raivostuttavaa! Koitan selittää lapselle, että kerro mikä sinua vaivaa, mikä on ongelma, mikä harmittaa, sano se SANOILLA, mutta ei auta, aina vaan pitää rutista ja ulista ja kiukutella, argh! Tuntuu, että olen tullut yliherkäksi/allergiseksi jo tuolle ulina-ääntelylle. Tuntuu siltä, kun joku iskisi puukolla aivoihin joka kerta. Normaali puhe ja höpöttely ei tietenkään haittaa eikä häiritse, sillon kuuntelen kyllä mielissäni, mutta aina kun se rutina alkaa, tuntuu että sulkeudun jonnekin omiin maailmoihini ja ignoraan lapsen täysin, koska muuten saisin raivokohtauksen.
Meillä on sama. 3 vuotias joka aloittaa heti huutamaan asiasta jonka saisi kyllä, ei tarvitsisi huutaa. Tyyliin ”MÄ HALUUN SUKKAHOUSUT NYT HETI ANNA SUKKAHOUSUT ÄÄÄÄÄÄ!!!!!” Sanon että joo saat kyllä sukkahousut mutta miksi huudat..? ”KOSKA MÄ HALUAN NE ANNA MULLE ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÖÄ!!!!” En ymmärrä..
Olisiko kasvattaminen mitään?
Siis se, että lapsi ei saa koskaan mitään, ei yhtään mitään, edes vettä, ellei pyydä nätisti. "haluaisin lasin vettä, kiitos." Koska sillä tavalla ihmiset käyttäytyy.
Rääkymisestä ja ulinasta seuraa jäähy.
Lapsi on kuin koira. Toivottua käytöstä tulee palkita, että se vahvistuisi ja ei-toivottua ignoroida, että se sammuisi. Hölöttävä lapsi on kuin vouhottava koira: ne oppii kyllä että huomiota saa parhaiten rauhallisella ja hillityllä käytöksellä jos niitä ei KOSKAAN huomioi silloin kun huomiota haetaan väärin.
Vierailija kirjoitti:
Meidän esikoinen on vasta nelivuotias, joten en ole vielä ehtinyt kyllästyä hänen juttuihinsa. Lähikoululta tarttuu kuitenkin melko usein oikeastaan, tuntemattomia eka(-toka?)luokkalaisia kulkemaan koulu/kotimarkaansa vierellämme. Olen jopa alkanut aikatauluttaa niin, etteivät osuisi kohdalle, mutta milloin mistäkin ojasta niitä nappuloita kiipeää ja tarjoutuu lapsenvahdiksi ja avautuu perheen ulkomaanmatkasta tai mummin kesäkissasta jnejnejne..
Sitä vain mietin, että onko yleistä tuollainen tuntemattomille höliseminen? Olen toki asiallisen näköinen nainen liikkeellä pienten lasten kanssa ettei sillälailla ole syytä pelätä ja ymmärrän, että esim. vauva rattaissa voi kiinnostaa. Mutta mielessä on kykkä käynyt, että onkohan noilla kavereita ollenkaan tai kotonakaan kaikki välttämättä ok. Todella ovat avoimia ja rohkeita lähestymään tuntematonta. Onhan lapsia monenlaisia, onko tuo sitten ihan normaalia sen ikäiselle?
Nimimerkillä "en tiedä"
Yleensä se, että mennään hölisemään ventovieraille on merkki siitä että kotona tai pääsä ei ole kaikki ihan kunnossa. Meidänkin naapurustossa on yksi sellainen tyttö. Voi mennä hölöttämään juttujaan jollekin täysin random aikuiselle, tyyliin miehelleni tämän tullessa töistä tai minulle kun olen menossa lenkille. Ei siis tunneta mitenkään eikä olla otettu kontaktia lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AS-lapset eivät yleensä puhu. Se paapatus tulee kuvioihin vasta aikuisena ja yleensä sitä harrastavat as- miehet. Sanon tämän itse as-naisena.
En ole urani aikana tavannut yhtään puhumatonta as-lasta. Autisteja kylläkin. (Olen erityisope)
Osa as-lapsista vaikuttaa hyvin sosiaalisilta, mutta kun tarkemmin katsoo, se on täysin itsestä lähtevää se puhe. Vastavuoroisuus puuttuu.
Onko Ap tällä sinun lapsella myös toiminnanohjauksessa ongelmaa? Miten sujuu omatoimisuustaidot, siirtymät?
Kerroit, ettei hän osaa kertoa päivästään.
Onko hänellä ikätasoisia kaverisuhteita?
Erityisopettajan luulisi tietävän että Asperger on yksi osa autismin kirjoa ja itse asiassa poistunut tautiluokituksesta. Nykyään on vain eritasoisia autisteja.
Et taida olla ihan tehtäviesi tasalla...
Minä tunnen yhden AS-naisen joka alkoi puhua vasta 13-vuotiaana. Ei huvittanut sitä ennen. Toki vanhoissa diagnostisissa kriteereissä yksi Aspergerin ja "Kannerilaisen" autismin eroista oli se, että asseilla ei ole puheenkehityksen viivästymää.
t: toinen assinainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien märinää jaksaa kai jotenkin kuunnella, mutta ei kyllä vieraiden pentujen juurikaan. Kun vaikka käy kaveriparilla kylässä vaihtamassa kuulumiset, niin kavereiden kersa tulee pilaamaan kaiken, ei leiki kiltisti ja hiljaa tai kävisi moikkaamassa, vaan rääkyy, vaatii jatkuvaa huomiota ja sanoo aikuisille olkaa hiljaa. Kun olin pieni niin vieraita moikattiin, sitten mentiin lapset tai jos oli yksinään leikkimään yksin omaan huoneeseen. Nykyajan kakarat eivät kunnioita vanhempiaan ja lisäksi niille ei osata laittaa tarvittavia rajoja. Vastuu on silti aikuisillakin kannustaa lasta olemaan itsenäinen, eikä koko ajan rääkymällä, kitisemällä tms. saamaan jokaisena sekuntina huomiota.
Mä olen ultimate introvertti, siis viimeisen päälle hiljaisuutta rakastava. Mutta en malta odottaa että mun taapero alkaa puhumaan!
Eihän se vielä pukahda oikeastaan yhtään mitään. Haluaisin kertoa sille juttuja ja tarinoita. Vastailla kysymyksiin enkä ikinä sanoisi sille että ole hiljaa.
Koska mulle äiti aina huusi että ole hiljaa ja nyt huudetaan että kun en ikinä puhu mitään :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi en ole lisääntynyt, tulisin hulluksi jatkuvassa äänisaasteessa! Anoppini on tuollainen rajaton
hölöttäjä- kaiken ajattelemansa puhuu ilman mitään kontrollia. Sitten ihmettelee kun ihmiset loukkaantuvat.
Opettakaa hölöttäjälapsillenne että ei ole kohteliasta olla koko ajan äänessä saati sitten mennä häiritsemään vieraita ihmisiä! Ehkä itsekontrolli helpottaa heidän ihmissuhteitaan aikuisina.
Mulla on 18v kehitysvammainen lapsi ja hän puhuu taukoamatta. Se on hänen kanssaan olemisessa raskainta ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ultimate introvertti, siis viimeisen päälle hiljaisuutta rakastava. Mutta en malta odottaa että mun taapero alkaa puhumaan!
Eihän se vielä pukahda oikeastaan yhtään mitään. Haluaisin kertoa sille juttuja ja tarinoita. Vastailla kysymyksiin enkä ikinä sanoisi sille että ole hiljaa.
Koska mulle äiti aina huusi että ole hiljaa ja nyt huudetaan että kun en ikinä puhu mitään :(
Minusta tuntuu ettet oikein ymmärrä mitä introvertti tarkoittaa. Introvertti on ihminen joka lataa akkuja yksin sekä luottaa enemmän muihin kommunikointi tapoihin kuin puheeseen. Muuten kannattaisi käydä läpi nuo ikävät kokemukset. Ei sekään aina ole hyvä että korvaa omaa lapsuutta toimimalla lapsensa kanssa päinvastoin. Mitä jos se lapsi itse onkin hiljainen, mutta omien kokemusten perusteella patistat tätä puheliaisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän esikoinen on vasta nelivuotias, joten en ole vielä ehtinyt kyllästyä hänen juttuihinsa. Lähikoululta tarttuu kuitenkin melko usein oikeastaan, tuntemattomia eka(-toka?)luokkalaisia kulkemaan koulu/kotimarkaansa vierellämme. Olen jopa alkanut aikatauluttaa niin, etteivät osuisi kohdalle, mutta milloin mistäkin ojasta niitä nappuloita kiipeää ja tarjoutuu lapsenvahdiksi ja avautuu perheen ulkomaanmatkasta tai mummin kesäkissasta jnejnejne..
Sitä vain mietin, että onko yleistä tuollainen tuntemattomille höliseminen? Olen toki asiallisen näköinen nainen liikkeellä pienten lasten kanssa ettei sillälailla ole syytä pelätä ja ymmärrän, että esim. vauva rattaissa voi kiinnostaa. Mutta mielessä on kykkä käynyt, että onkohan noilla kavereita ollenkaan tai kotonakaan kaikki välttämättä ok. Todella ovat avoimia ja rohkeita lähestymään tuntematonta. Onhan lapsia monenlaisia, onko tuo sitten ihan normaalia sen ikäiselle?
Nimimerkillä "en tiedä"
Yleensä se, että mennään hölisemään ventovieraille on merkki siitä että kotona tai pääsä ei ole kaikki ihan kunnossa. Meidänkin naapurustossa on yksi sellainen tyttö. Voi mennä hölöttämään juttujaan jollekin täysin random aikuiselle, tyyliin miehelleni tämän tullessa töistä tai minulle kun olen menossa lenkille. Ei siis tunneta mitenkään eikä olla otettu kontaktia lapseen.
Meidän lapsi oli tuollainen ylisosiaalinen tapaus pienenä. Jutteli kaikille vaikka ei olisi tuntenutkaan. Nyt ihan normaali hyvin menestyvä koululainen joka on vähän ujokin uusien ihmisten seurassa. Ja kotona ei todellakaan ole ollut asiat pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistui mieleen, kuinka itse lapsena esitin kysymyksen miksi ihan jokaiseen vastaukseen. Tyyliin ketju alkaa kysymyksellä "mikä tuo on" - kaivinkone - "mitä sillä tehdään" - kaivetaan maata - "miksi" - jotta saadaan rakennettua tms jotain - "miksi" - siihen tulee uusi talo - "miksi" - että saadaan ihmisille asuntoja - "miksi"...
Muistan kuinka äitini aina jossain kohtaa hermostui.. :D
Vierailija kirjoitti:
Muistui mieleen, kuinka itse lapsena esitin kysymyksen miksi ihan jokaiseen vastaukseen. Tyyliin ketju alkaa kysymyksellä "mikä tuo on" - kaivinkone - "mitä sillä tehdään" - kaivetaan maata - "miksi" - jotta saadaan rakennettua tms jotain - "miksi" - siihen tulee uusi talo - "miksi" - että saadaan ihmisille asuntoja - "miksi"...
Muistan kuinka äitini aina jossain kohtaa hermostui.. :D
Omalla lapsella oli samanlainen kyselyikä. Jokaisen vastauksen kohdalla minun piti miettiä mahdolliset jatkokysymykset viisi vastausta eteenpäin. Jos joskus huvikseni vastasin sadannella kerralla jotain muuta kuin "kaivinkone", lapsi sanoi "ei" ja kysyi samaa yhä uudestaan, kun sai toivomansa vasstauksen. Noh, lapsen ollessa teini hän ei enää kysellyt mitään ja vastauksetkin oli yhden tavun mittaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Sain tästä joskus palstalla risua ja ruusua, mutta tunsin aikoinaan lapsen, joka oli aina keskeyttämässä ja pälpättämässä päälle. Mukava mukelo muuten mutta tuo oli rasittavaa. Havainnollistin asiaa kun kertoi jotain siskolleen ja "jyräsin" alkamalla selostaa omaa asiaani. Kun lapsi katsoi ihmeissään, sanoin :"eikö ollut kurjaa kun keskeytettiin"? Sitten juteltiin asia läpi ja keskeyttely lakkasi lähes kokonaan.
Onneksi ei ole lapsia eikä tule. Kovatuloisena lapsettomana pariskuntana on hyvä olla ja vapaus tehdä mitä vain.
Puhekone täällä, moi.
Onneksi lapsi osaa sentään kuunnella, kun äiti selostaa.
Ihmettelen joskus, miten jengi jaksaa mun taukoamatonta puhetta kunnella.
Meillä on 10v adhd-lapsi joka oikeasti uuvuttaa sillä tauottomalla pulinalla! Normaalit lapset eivät käsittääkseni ole koko ajan äänessä, mutta tuo neiti..
Vierailija kirjoitti:
Puhekone täällä, moi.
Onneksi lapsi osaa sentään kuunnella, kun äiti selostaa.
Ihmettelen joskus, miten jengi jaksaa mun taukoamatonta puhetta kunnella.
Tiedostat asian, muttet silti ajatellut aikuisena alkaa käyttäytymään niinkuin normaalit ihmiset?
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AS-lapset eivät yleensä puhu. Se paapatus tulee kuvioihin vasta aikuisena ja yleensä sitä harrastavat as- miehet. Sanon tämän itse as-naisena.
En ole urani aikana tavannut yhtään puhumatonta as-lasta. Autisteja kylläkin. (Olen erityisope)
Osa as-lapsista vaikuttaa hyvin sosiaalisilta, mutta kun tarkemmin katsoo, se on täysin itsestä lähtevää se puhe. Vastavuoroisuus puuttuu.
Onko Ap tällä sinun lapsella myös toiminnanohjauksessa ongelmaa? Miten sujuu omatoimisuustaidot, siirtymät?
Kerroit, ettei hän osaa kertoa päivästään.
Onko hänellä ikätasoisia kaverisuhteita?
Erityisopettajan luulisi tietävän että Asperger on yksi osa autismin kirjoa ja itse asiassa poistunut tautiluokituksesta. Nykyään on vain eritasoisia autisteja.
Et taida olla ihan tehtäviesi tasalla...
Minä tunnen yhden AS-naisen joka alkoi puhua vasta 13-vuotiaana. Ei huvittanut sitä ennen. Toki vanhoissa diagnostisissa kriteereissä yksi Aspergerin ja "Kannerilaisen" autismin eroista oli se, että asseilla ei ole puheenkehityksen viivästymää.
t: toinen assinainen
Huh...
Uskotko itsekään tuohon paskaan ?
Loputonta tajunnanvirtaa.