Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksakaan. Rasittavaa on, jos osuu samaan liikennevälineeseen jonkun äitylin ja pentunsa kanssa, ja se pentu puheripuloi KOKO AJAN ja mamma säestää ja oikein yllyttää. Oikeasti, se teidän Milja-Eeverttinne kälätys jaksaa kiinnostaa vain teitä itseänne, ei koko junavaunua.
voi voi sua, eikö sunkaan äitiä yhtään kiinnostanut mitä kaikkea pskaa suollat? Ilmeisesti ei ainakaan ole ollut kukaan sun kasvatuksesta kovin kiinnostunut. :( Tsemppiä!
Tässä ilmoittautui mamma, jonka lapsi häiritsee muita matkustajia junassa. 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tehnyt omia lapsia, joten jaksan kuunnella, jutella, leikkiä ja tutkia maailmaa lasten kanssa. Sisaruksieni lapset tulevat vielä teininäkin meille mielellään kylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksakaan. Rasittavaa on, jos osuu samaan liikennevälineeseen jonkun äitylin ja pentunsa kanssa, ja se pentu puheripuloi KOKO AJAN ja mamma säestää ja oikein yllyttää. Oikeasti, se teidän Milja-Eeverttinne kälätys jaksaa kiinnostaa vain teitä itseänne, ei koko junavaunua.
voi voi sua, eikö sunkaan äitiä yhtään kiinnostanut mitä kaikkea pskaa suollat? Ilmeisesti ei ainakaan ole ollut kukaan sun kasvatuksesta kovin kiinnostunut. :( Tsemppiä!
Tässä ilmoittautui mamma, jonka lapsi häiritsee muita matkustajia junassa. 😀
nönnönnöö niinhän sä kuvittelet. Taisinpa olla tasan oikeassa. :)
Tähän asti olen elänyt uskossa, että meidän superpuheliaalla 3-vuotiaalla on vain joku vaihe menossa, mutta voi hyvää päivää jos sama meno jatkuu teini-ikään asti. :D Rikoitte just mun illuusion siitä, että "kohta helpottaa".
Minä olen tavannut joitakin aikuisia, jotka höpöttävät koko ajan ihan mistä asiasta tahansa mitä mieleen tulee ja heille tuntuu olevan aivan sama, että mitä he sanovat kunhan saavat olla äänessä koko ajan. Hetkeksikään ei maltettaisi olla hiljaa edes sen aikaa, että toinen henkilö saa sanoa sen, mitä hänellä on sanottavana tai kuuntelemaan tätä, vaan toistenkin päälle pitää puhua ja vaikka huutaa saadakseen oma ääni kuuluviin. Vaikka heille sanotaan, että toisillakin pitää olla puheenvuoro niin silti he vain puhuvat ja jos heille sitten sanotaan tiukemmin, että heidän pitää olla hetki hiljaa, että muutkin saavat puhua niin he suuttuvat verisesti aivan kuin heitä olisi loukattu todella pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla tämä on jotenkin ymmärrettävää, mutta miettikää 20-50 -vuotiaita typerksiä, jotka ovat naurettavia rooleineen. Onneksi asteroidi saapuu pian.
Omituinen höpöttäjä ( toivottavasti linkki on oikein)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin puheliaalle kuin hiljaiselle lapselle pitää opettaa sosiaalisia taitoja. Ei puhelias tarkoita välttämättä samaa kuin sosiaalinen.
Jos puheliaan kanssa ei voi kunnolla keskustella, on hänelle opetettava toisten kuuntelelemista ja kerrottava miksi se on tärkeää, että osaa toimia osana ryhmää, eikä vie kaikkien tilaa. Lisäksi on tärkeää opettaa tunteiden sanoittamista, myös sen kun haluaa huomiota.
En usko, että asia on noin yksinkertainen. Esim. jos lapsi on ns. "disorganisoituneesti kiintynyt" - uskoitte teoriaan tai ette, viittaan tässä nyt vain ihmistyyppiin - käytös on pakonomaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuunnelkaa ja vastatkaa. Itsellä välillä huono omatunto .
Lapsen "neuroosi" ei parane aggressiivisella torjumisella, eikä jatkuvalla oikomisella - päinvastoin.
"Neuroosiin" ei myöskään kannata liikaa uppoutua.
Ehkä on viimein annettava lapsen mielelle tilaa: siedettävä lempeästi se tosiasia, että lapsen mieli "pursuaa". Pitämällä oma suu riittävästi kiinni... Kaikkia lapsen ajatuksia ei tarvitse olla heti korjaamassa, jyräämässä, tms.
Omastakin tilasta on huolehdittava. Tarvetta ajatusrauhaan ei tule hävetä, ja kostaa oma häpeä lapselle vihamielisyydellä.
Vilpittömyys on järkevämpää, eikä vaadi jankuttamista: jätä ymmärtämisen vastuuta myös toiselle. Älä tunge ajatuksiasi häneen väkisin, ellet halua hänen tekevän sinulle samoin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmaan jaksaisikaan kuunnella. Ärsyttää muidenkin lasten rääkyminen ja höpötys. Onneksi sinkkuna ei tarvitse kotona kuunnella kenenkään höpötyksiä.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lapsia pitää tehdä, jos niiden kanssa ei jaksa olla.
Mielelläni höpötän lapseni kanssa. Parasta ja hauskinta juttuseuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha aloitus mutta jotenkin hauska & liikkis. Vieläköhän lapsi höpöttää vai onko jo teini
Emmä jaksakaan kuunnella, mutta jaksan kyllä kuulla