Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Vierailija kirjoitti:
Jatkuvasti kälättävä nainen saa v.ajakki miehen ja tekee lisää va.jakki lapsia.
Olen tavannut paljon pieniä lapsia.
Jatkuva ÄÄNEEN AJATTELEMINEN ei ole normaalia.
Lapsesi on...
Lapseni on.. mikä?
Kuka muuten puhui ääneen ajattelusta? Koska ainakin meillä lapsi nimenomaan kommunikoi aikuisten kanssa, ei juurikaan yksinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko tuollaisestakin valittaa. Joidenkin lapset eivät ihmettele mitään eivätkä saa sanottua sanaakaan.
Miten joku kehtaa puhua lapsista tuolla tavoin. Vai onko kyseessä sittenkin omakehu.
Ystäväni 32-vuotias aviomies on ADHD-pulisija. Selittää ummet ja lammet ja voi pitää tuntien monologia, vaikka kuulijaa ei kiinnostaisi kertaakaan. Vaikka siinä vaimo yrittäisi tehdä töitä kotoa käsin tai kirjoittaa gradua, mies selittää vieressä innoissaan jostain tajuamatta, että pitäisi olla hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistui mieleen, kuinka itse lapsena esitin kysymyksen miksi ihan jokaiseen vastaukseen. Tyyliin ketju alkaa kysymyksellä "mikä tuo on" - kaivinkone - "mitä sillä tehdään" - kaivetaan maata - "miksi" - jotta saadaan rakennettua tms jotain - "miksi" - siihen tulee uusi talo - "miksi" - että saadaan ihmisille asuntoja - "miksi"...
Muistan kuinka äitini aina jossain kohtaa hermostui.. :D
Joku tuollaiseen kysymysketjuun vastasi lopulta: jotta sinulla olisi jotain kysyttävää!
On ikävä lukea, että lasten kanssa oleminen on mennyt tällaiseen malliin joissakin perheissä nykyään. Ehkä sellainen harha, että hyvä äiti on sellainen, joka vastaa kaikkiin lapsen odotuksiin ja toiveisiin pettymystä tuottamatta, on vallannut alaa. Teidän pitää itsenne ja ennen kaikkea lapsenne tähden vaatia, että hän kunnioittaa muidenkin toiveita. Ei lapset mitään tajua, jos ei ole opetettu. Eivät osaa aikuisenakaan kunnioittaa toisten rajoja. Itsestään selvää on, että muiden annetaan rauhassa asioida vessassa. Ei tämmöisen asian opettaminen leikki-ikäiselle ole vaikeaa. Vauvat on eri asia. Sama koskee muutakin elämän varastamista silloin, kun se ylittää sen, mihin lapsella on oikeus, siis huolenpidon ja rakkauden tasolla. Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ikävä lukea, että lasten kanssa oleminen on mennyt tällaiseen malliin joissakin perheissä nykyään. Ehkä sellainen harha, että hyvä äiti on sellainen, joka vastaa kaikkiin lapsen odotuksiin ja toiveisiin pettymystä tuottamatta, on vallannut alaa. Teidän pitää itsenne ja ennen kaikkea lapsenne tähden vaatia, että hän kunnioittaa muidenkin toiveita. Ei lapset mitään tajua, jos ei ole opetettu. Eivät osaa aikuisenakaan kunnioittaa toisten rajoja. Itsestään selvää on, että muiden annetaan rauhassa asioida vessassa. Ei tämmöisen asian opettaminen leikki-ikäiselle ole vaikeaa. Vauvat on eri asia. Sama koskee muutakin elämän varastamista silloin, kun se ylittää sen, mihin lapsella on oikeus, siis huolenpidon ja rakkauden tasolla. Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan.
Todella hienosti kirjoitettu. Pisteet tästä!
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Suoraan sanottuna kuulostaa siltä että lapsen tarvitsee hankkia huomiotasi, kun olet muuten poissaoleva ja varmaan masentunut. Hae itsellesi apua, vaikka neuvolassa voi käydä juttelemassa tuosta. Reppana pieni yrittää saada susta jotain irti ja sinä lyttäät häntä, onkohan itsetunnosta enää jäljellä mitään kun on teini-ikäinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yhden hölöttäjän äiti. Lapsi oppi puhumaan aikaisin kokonaisia lauseita ja siitä se riemu sitten repesi. Ei hetken hiljaisuutta. Minäkin introvertti (hölöttäjä tullut suulaaseen isäänsä) ja kärsin hirvittävästi puhetulvasta. Joskus sanoin, että ole edes kaksi minuuttia hiljaa. Ei pystynyt olemaan.
Täällä kaiken maailman besserwisserit selittävät, että lapsi pölisee, kun ei saa huomiota, kun perheessä on mielenterveysongelmia jne. Minun pölisijäni sai varmasti huomiota, vietin hänen kanssaan paljon aikaa ja rakastin ja vieläkin rakastan hirveästi. Eikä ole mielenterveysongelmia. Mutta se äänisaaste.
"Kuuntele nyt sitä lasta, ei se sitten murrosikäisenä puhu mitään". VÄÄRIN! On puhunut koko ajan, taukoamatta.
Ei varmaan vihaa mitään lausetta niin paljon kuin "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu". EI MAHDU! On hirveän stressaavaa ihmiselle, jos hän ei koskaan saa olla hiljaisuudessa.
Ja tämä: "Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan." No shit,Sherlock! Minä olen todellakin kasvattanut lapseni kurissa, enkä ikinä ole sallinut kohdeltavan itseäni huonosti. MUTTA JOTKUT NYT VAIN PUHUVAT KOKO AJAN!
Veljestään tuli sitten täysi tuppisuu, josta ei hohtimillakaan saa irti sanaakaan.. huoh..
Mieluummin kuuntelen kahta innokasta kyselyikäistä lastani kuin kännisen jankkaavaa jaarittelua 🤷♀️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma 10-vuotias on myös mahdottoman kova puhumaan. Aamulla aloittaa selostamalla uniaan ja puhuu lakkaamatta kunnes sanon että nyt puhe seis ja kouluun. Päivät saan onneksi olla vauvan kanssa ja hän ei vielä puhu.
Heti kun isompi tulee koulusta niin on tietysti kauheasti kerrottavaa ja hän puhuu, puhuu, puhuu niin että iltapäivällä on jossain vaiheessa sanottava, että oltaisiinko nyt hetki hiljaa. Illallakin hän puhuu ja selostaa päivää niin antaumuksella että nukkumaan meno venähtää helposti tunnin pari jos antaa vaan puhua eikä siltikään saa kuulemma sanoa kaikkea mitä haluaisi. Arkisin meillä onkin käytössä sääntö, että kun on menty sänkyyn, saa puhua 15min ja äiti ja/tai isä kuuntele. Sitten täytyy alkaa nukkumaan. Silloin huokaisen oikein syvään, kun koko talo on aivan hiljainen.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin tuollainen lapsi ja muistan että jos minua ei kuunneltu, puhuin vaan enemmän. Kaipasin siis huomiota.
Minulla ihan sama homma. Lapsena hain sillä tavallaan sitä vanhemman läsnäoloa, että olisi oikeasti asettunut kuuntelemaan ja pohtimaan kanssani hetkeksi. Jos näin tapahtui, niin aika pian muistaakseni menin sitten vain leikkimään omia leikkejäni.
Toki näin ei ole välttämättä AP:n tapauksessa. Mutta sitäkin on hyvä harkita, että entäpä jos vaan antaisi sillä hetkellä jakamatonta huomiota sen 5 minuuttia ja kokeilee loppuuko sillä? Itsepä tietysti lapsesi tunnet ap, ja varmasti jotkut lapset puhuu ja puhuu vain puhumisen ilosta.
Tätä teen muuten aikuisiälläkin miehelleni. Jos mies tuntuu olevan kokoajan ajatuksissaan, niin alan ihan tiedostomatta virittää keskustelua ja nimenomaan sellaista mihin hänen pitää osallistua. Aina jälkikäteen tajuan sitten, joten jostain tosi syvältä tuo malli tulee. Tietysti olen myös ottanut itselleni äärimmäisen hajamielisen miehen, joka varmasti tuijottelee ajatuksissaan seiniä päivät, ja tekee juuri samalla tavalla kuin vanhempani tekivät eli sanoin ja elein osoittaa ettei jaksa kuunnella minua. Sekin on kyllä mielenkiintoista, kuinka sitä kuitenkin jotenkin oudosti on valinnut kumppanin, joka toistaa sitä lapsuuden ilmapiiriä. Sori pitkä ja ei aiheeseen liittyvä kirjoitus. Kai minä täällä puran sitä puheripuliani :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden hölöttäjän äiti. Lapsi oppi puhumaan aikaisin kokonaisia lauseita ja siitä se riemu sitten repesi. Ei hetken hiljaisuutta. Minäkin introvertti (hölöttäjä tullut suulaaseen isäänsä) ja kärsin hirvittävästi puhetulvasta. Joskus sanoin, että ole edes kaksi minuuttia hiljaa. Ei pystynyt olemaan.
Täällä kaiken maailman besserwisserit selittävät, että lapsi pölisee, kun ei saa huomiota, kun perheessä on mielenterveysongelmia jne. Minun pölisijäni sai varmasti huomiota, vietin hänen kanssaan paljon aikaa ja rakastin ja vieläkin rakastan hirveästi. Eikä ole mielenterveysongelmia. Mutta se äänisaaste.
"Kuuntele nyt sitä lasta, ei se sitten murrosikäisenä puhu mitään". VÄÄRIN! On puhunut koko ajan, taukoamatta.
Ei varmaan vihaa mitään lausetta niin paljon kuin "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu". EI MAHDU! On hirveän stressaavaa ihmiselle, jos hän ei koskaan saa olla hiljaisuudessa.
Ja tämä: "Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan." No shit,Sherlock! Minä olen todellakin kasvattanut lapseni kurissa, enkä ikinä ole sallinut kohdeltavan itseäni huonosti. MUTTA JOTKUT NYT VAIN PUHUVAT KOKO AJAN!
Veljestään tuli sitten täysi tuppisuu, josta ei hohtimillakaan saa irti sanaakaan.. huoh..
Sherlock tässä. Avuttomuutesi paljastuu juuri tuosta huutovirkkeestä "Jotkut nyt vaan puhuvat koko ajan." Viestini ydin ei siis mennyt perille. Yritän vielä kerran. Minulle ei puhuta silloin, kun minä keskityn johonkin omaan asiaani tai haluan muuten vaan levätä. Minun tarpeeni menee sen höpöttäjän tarpeen edelle. Minä, aikuinen, määrään, koska en halua kasvattaa lapsiani siihen harhaan, että heidän mielestään mielenkiintoinen aihe on sitä aina myös muiden mielestä ja jollei ole, on toisten velvollisuudentunnosta kuunneltava, että lapseni saa sen, mitä haluaa. Haluan kasvattaa lapsilleni sosiaalisia taitoja, joita he tulevat elämässä tarvitsemaan. Muillakin on oikeuksia, joita pitää kunnioittaa. Kaikki muut ihmiset maailmassa eivät ole olemassa miellyttääkseen lapsiani. En edes itse, vaikka minulla on heitä kohtaan velvollisuuksia. Epäilen, ettei sellaista höpöttäjää ole olemassakaan, joka haluaa suututtaa vanhemmat tosissaan. Ette vaan ole tehnyt selväksi, missä menee raja. Mutta, onhan noita naisia ollut maailman sivu, jotka voihkii, miten mies vaan juo tai lyö koko ajan eivätkä tee asialle mitään. Täysjärkinen kyllä ymmärtää, ettei ole mitään hyötyä sönköttää juttujaan ihmiselle, joka ei ole niistä vähääkään kiinnostunut eikä edes teeskentele olevansa. Erityislapsia en nyt lue tähän kastiin.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ikävä lukea, että lasten kanssa oleminen on mennyt tällaiseen malliin joissakin perheissä nykyään. Ehkä sellainen harha, että hyvä äiti on sellainen, joka vastaa kaikkiin lapsen odotuksiin ja toiveisiin pettymystä tuottamatta, on vallannut alaa. Teidän pitää itsenne ja ennen kaikkea lapsenne tähden vaatia, että hän kunnioittaa muidenkin toiveita. Ei lapset mitään tajua, jos ei ole opetettu. Eivät osaa aikuisenakaan kunnioittaa toisten rajoja. Itsestään selvää on, että muiden annetaan rauhassa asioida vessassa. Ei tämmöisen asian opettaminen leikki-ikäiselle ole vaikeaa. Vauvat on eri asia. Sama koskee muutakin elämän varastamista silloin, kun se ylittää sen, mihin lapsella on oikeus, siis huolenpidon ja rakkauden tasolla. Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan.
Todella hienosti kirjoitettu. Pisteet tästä!
Kyllä kakkahattutäti tietää, varsinainen asiantuntija. Nimikin jo kertoo sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yhden hölöttäjän äiti. Lapsi oppi puhumaan aikaisin kokonaisia lauseita ja siitä se riemu sitten repesi. Ei hetken hiljaisuutta. Minäkin introvertti (hölöttäjä tullut suulaaseen isäänsä) ja kärsin hirvittävästi puhetulvasta. Joskus sanoin, että ole edes kaksi minuuttia hiljaa. Ei pystynyt olemaan.
Täällä kaiken maailman besserwisserit selittävät, että lapsi pölisee, kun ei saa huomiota, kun perheessä on mielenterveysongelmia jne. Minun pölisijäni sai varmasti huomiota, vietin hänen kanssaan paljon aikaa ja rakastin ja vieläkin rakastan hirveästi. Eikä ole mielenterveysongelmia. Mutta se äänisaaste.
"Kuuntele nyt sitä lasta, ei se sitten murrosikäisenä puhu mitään". VÄÄRIN! On puhunut koko ajan, taukoamatta.
Ei varmaan vihaa mitään lausetta niin paljon kuin "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu". EI MAHDU! On hirveän stressaavaa ihmiselle, jos hän ei koskaan saa olla hiljaisuudessa.
Ja tämä: "Pistäkää hyvät kanssasisaret ne lapset kuriin ennen kuin alatte vihaamaan niitä syyttä suotta. Ne on justiinsa sellaisia kuin te annatte niiden olla itseänne kohtaan." No shit,Sherlock! Minä olen todellakin kasvattanut lapseni kurissa, enkä ikinä ole sallinut kohdeltavan itseäni huonosti. MUTTA JOTKUT NYT VAIN PUHUVAT KOKO AJAN!
Veljestään tuli sitten täysi tuppisuu, josta ei hohtimillakaan saa irti sanaakaan.. huoh..
Lapsesi suu ei ole mikään tahdonalaton elin joka toimii automaattisesti. Taukoamaton puhe ei ole ihmisoikeus. Hiljaa olemista voi myös määrätietoisesti harjoitella, ihan pienestä pitäen. Ensin pieni hetki, sitten pitempiä aikoja. Jostain syystä et ole halunnut vaatia lapseltasi tätä.
Teet kyllä lapsellesi karhunpalveluksen kun jätit kasvattamatta näin oleellisessa asiassa.
Kyllä ne lapsetkin joutuu sietämään aika pjon meiltä aikuisilta. Ap:kin näköjään tiuskii ja kiroilee lapsilleen.
Älkää tehkö lapsia, jos ette jaksa heidän kanssaan olla ja vuorovaikuttaa.
"Suoraan sanottuna kuulostaa siltä että lapsen tarvitsee hankkia huomiotasi, kun olet muuten poissaoleva ja varmaan masentunut. Hae itsellesi apua, vaikka neuvolassa voi käydä juttelemassa tuosta. Reppana pieni yrittää saada susta jotain irti ja sinä lyttäät häntä, onkohan itsetunnosta enää jäljellä mitään kun on teini-ikäinen..."
Kuten myös näköjään aika moni muukin tässä ketjussa :D
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kakkahattutäti tietää, varsinainen asiantuntija. Nimikin jo kertoo sen.
Anteeksi jos pahoitin mielesi.
Olen nähnyt työssäni paljon näitä ilmiöitä, joista tässä ketjussa puhutaan. Ilmiö on tuttu ja tässä on ollut mielestäni tosi hyvää keskustelua eri näkökulmista.
Halusin kehua tuota yhtä kirjoittajaa, sillä mielestäni hänellä oli erittäin hyvä pointti kirjoituksessaan.
Ikävää, että sinulla joku nyt tuossa minun kehussani tökkäsi johonkin herkkään kohtaan.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Lasten pälpätys ei haittaa mutta rasittavia ovat nämä n. 25-45-vuotiaat äidit jotka puhuvat KOKO AJAN!! Junassa esim. erittäin hermoille käyvää. Ja siis aihe voi olla vaikka housunnappi. Ja puhe tauotonta. Ei välttämättä tarvitse keskustelukumppania. Tai 'uhriksi' eli puheripulin vastaanottajaksi kelpaa vaikka toinen, tuntematon äippäliini, joka kauhistuneena haukkoo henkeään (miettii pakotietä?). Ja tämä toinen ei välttämättä sano siis MITÄÄN. Hormoonit?
Ap:n tekstistä tuli olo, että hän inhoaa esikoistaan voimakkaasti. Nuorempikin lapsi puhui jossain kauppatilanteessa, mutta hänestä ap sanoi, että "nuorempi lapsi ihanan viattomasti totesi, että no kun on asiaa". Ei yhtään ilmeisesti nuoremman pölötys häirinnyt niin paljon kuin ersikoisen puhuminen.