Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
sdfdsf kirjoitti:
Siis voi v***u mistä kaikesta naiset keksivät elämäänsä ongelmia.
"Minulla on vaikeaa, koska LAPSET HÖPÖTTÄVÄT."
Ei. Sinulla ei ole vaikeaa sen takia, että lapset höpöttävät. Sinulla on vaikeaa ja hermot kireällä sen takia, että olet nainen.
Naisella on elämässään AINA vaikeaa. AINA. Muutaman vuoden päästä sinulla on vaikeaa, koska lapsesi ovat murrosiässä. Sen jälkeen sinulla on vaikeaa, koska lapsesi muuttavat kotoa ja tajuat, että he eivät enää tarvitse sinua. Sen jälkeen sinulla on vaikeaa, koska miehesi ei ymmärrä, että sinulla on vaikeaa. Sen jälkeen eroat miehestäsi ja sitten sinulla on vaikeaa löytää uutta miestä. Löydettyäsi uuden miehen sinulla on vaikeaa, koska uusi mies on liian mukava. Sitten sinulla on vaikeaa, koska tajuat olevasi pian eläkeiässä. Sen jälkeen sinulla on vaikeaa, koska olet liian vanha. Sitten sinulla on vaikeaa, koska lapsesi eivät käy luonasi höpöttämässä.
Jaa. Mulla on rinnalla se oikea mies, joten vaikeus loppui lasten muuttaessa kotoa. Ei ole helppoa ihmisen kasvaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vierestä seuranneena voin kertoa, mihin tuollainen KOKO ajan puhuva lapsi voi johtaa.
Eli meillä on tuttavaperheessä yläkoulussa oleva tyttölapsi.
Tyttö on ja on aina ollut äärimmäisen rasittava koska puhuu KOKO ajan.
Kun perheeseen tulee vieraita ei tyttö tajua/halua poistua missään vaiheessa vaan höpöttää tauotta kaikille aikuisille.
Siis nimenomaan aikuisille, on tehnyt tätä aina.
Tuttavapiirissämme on useita ihmisiä jotka ovat LOPETTANEET kyläilyt tuon perheen luona koska tuota tyttöä EI vain jakseta.
Osa näistä ihmisista on perheellisiä, osa lapsettomia.
Ja tilannehan on se, että tytön perhe on hmm sellainen ettei tyttöä voi ruveta ojentamaankaan millään tavoin.
Se joka sen tekisi saisi meinaan vanhemmilta sellaisen määrän kuraa niskaan että...
Mutta toisaalta eivät ne vanhemmatkaan vaikuta aina jaksavan kun yksi puhuu koko ajan aikuisten päälle..
Että kyllä, joskus on ihan paikallaan ojentaa lasta (ja se on aina ensisijaisesti vanhempien tehtävä) jos jokin juttu menee liian pitkälle/överiksi.
Kuten mainitsemani tuttavaperhe, siinä vaiheessa kun lukuisat vieraat lopettavat vuosien mittaan käymisen koettuaan muksun käytöksen liian rasittavana, on aihetta ohjata lasta olemaan välillä hiljaa..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapsetkin joutuu sietämään aika pjon meiltä aikuisilta. Ap:kin näköjään tiuskii ja kiroilee lapsilleen.
Älkää tehkö lapsia, jos ette jaksa heidän kanssaan olla ja vuorovaikuttaa.
Ei kenenkään tarvitse vuorovaikuttaa tauotta. Aikuisen pitää ohjata lasta niin, että hän pystyy normaaliin keskusteluun ja nimenomaan vuorovaikutukseen. Eikä niin, että puhuu vaan tauotta itse eikä vastaanota mitään. Tuollaiset aikuisetkin ovat rasittavia. Yksi tuttavakin puhuu aikuisena koko ajan ja niitä samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ruoka vaan roiskuu ympäriinsä kun ei ehdi nielaistakaan.
Meillä on 9 vee lapsi, jolle välillä iskee mahdoton puheripuli. Hänellä oli pienempänä viivästynyt puheenkehitys (aloitti puhumaan vasta 3-vuotiaana) ja välillä tuntuu, että hän ottaa nyt takaisin sen puhumattomuuden ajan :D Välillä kieltämättä rasittaa, kun esim. ulkona kävellessä on koko ajan äänessä. Joskus olen sanonut, että kuunnellaanko välillä luonnon ääniä ja se on auttanut vähän aikaa. Samoin kaupungilla kävellessä olen joskus sanonut, että ollaanko ihan hiljaa vaikkapa siihen asti, kunnes pääsemme kauppaan. Jotkut lapset ovat vain niin uteliaita elämää kohtaan ja haluaisivat tietää kaikesta kaiken, niin siksi kyselevät ja tuumailevat asioita. Olen ajatellut asian niin, että mieluummin kuitenkin näin päin, kuin että lapsi ei puhuisi mitään. Ja että koettaisin pinnistellä, että en vaan koskaan sanoisi lapselleni pahasti, vaikka höpötys kuinka ärsyttäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuvaa hölötystä isosiskolta ja pikkuveljeltä. Isosisko vähän rauhoittunut asiassa, puhui kamalan paljon siitä kun oppi puhumaan. Pikkuveli nyt eskarissa ja puhuu tai pitää muuten ääntä jatkuvasti.. Etenkin jos joudun tekemään jotain keskittymistä vaativaa niin sanon että lakkaa hölöttäminen.
Myös pohtii paljon asioita ääneen ja siitä pidän ja niihin vastailen tai kehotam häntä keksimään mistä asia voisi johtua. Mutta tämä tyhjänpäiväinen hölötys vie mehut jos koko päivän joutuu kuuntelemaan.
Esikoinen aloittaa edelleen KAIKKI asiat minulle "äiti", ja ei ala kertoo asiaansa ennen kuin vastaan "mitä", eikä tämä asia mene jakeluun vaikka kuinka monta kertaa olen sanonut että voi tulla vain kertomaan asiansa, ei tarvi aina odottaa et vastaan ensin tohon "äiti". Se on pidemmän päälle myös ärsyttävää..
Mulla on 4 lasta, joista 3 (iät 2 x 7v. ja 10v.) ei ole ikinä hiljaa. En pysty katsomaan telkkaria, käymään vessassa tai suihkussa, syömään, maksamaan laskuja.. no tekemään yhtään mitään, ilman että vähintään 2 lasta istuu aivan minussa kiinni ja puhuu taukoamatta.
-Äiiitiii, äitiiii, äiitiiiiiiii, äiiiitiiiii
-niin?
-ni sit ku menee tosta tohon ni sit voi toi tippua ja jos se tippuu ni arvaa mitä? äiti äiti äiti, ni arvaa
-no mitä?
-nii nii äiti äiti sii sit se niinku tippuu ni se menee rikki ja sit ku se menee rikki äiti äiti äiti vai mitä äiti?
-joo sit se menee rikki
(tässä välissä menen vessaan)
Ovi aukeaa.
-äiti äiti äiti mul on sitä asiaa että äiti?
-suljetko oven, kun olen vessassa. Puhutaan kun tulen täältä.
Ovi suljetaan, mutta puhe jatkuu oven takana.
-nii äiti.....
Jos meillä on vieraita, en pysty juttelemaan heidän kanssaan, koska varsinkin nuoremmat lapseni vaativat minun täysin jakamattoman huomioni. Puhuvat päälle jos yritän puhua vaikka ystäväni kanssa.
Joskus kun he eivät millään lopeta puhumista, vaikka kuinka yritän sanoa esimerkiksi "äiti puhuu lääkärin kanssa puhelimessa nyt, äiti ei kuule jos höpötät päälle", otan lapset kasvot käsien väliin ja sanon erittäin selkeästi naama melkein kiinni hänen naamassa, että nyt pitäisiä olla se 1 minuutti aivan hiljaa.
No harvoin sekään tepsii pidemmäksi aikaa kuin juuri siksi minuutiksi.
Ihania höpöttäviä tyyppejä, mutta välillä tuntuu, että menetän mielenterveyteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä tässä ongelmaa. Itse olisin ainakin todella onnellinen ja tyytyväinen, jos lapsi puhuisi ja höpöttelisi paljon, mutta ei, kaikki kommunikointi pitää käydä ulinalla/kitisemällä/huutamalla/raivoamalla/kirkumalla. Siis se, jos mikä, on raivostuttavaa! Koitan selittää lapselle, että kerro mikä sinua vaivaa, mikä on ongelma, mikä harmittaa, sano se SANOILLA, mutta ei auta, aina vaan pitää rutista ja ulista ja kiukutella, argh! Tuntuu, että olen tullut yliherkäksi/allergiseksi jo tuolle ulina-ääntelylle. Tuntuu siltä, kun joku iskisi puukolla aivoihin joka kerta. Normaali puhe ja höpöttely ei tietenkään haittaa eikä häiritse, sillon kuuntelen kyllä mielissäni, mutta aina kun se rutina alkaa, tuntuu että sulkeudun jonnekin omiin maailmoihini ja ignoraan lapsen täysin, koska muuten saisin raivokohtauksen.
Meillä on sama. 3 vuotias joka aloittaa heti huutamaan asiasta jonka saisi kyllä, ei tarvitsisi huutaa. Tyyliin ”MÄ HALUUN SUKKAHOUSUT NYT HETI ANNA SUKKAHOUSUT ÄÄÄÄÄÄ!!!!!” Sanon että joo saat kyllä sukkahousut mutta miksi huudat..? ”KOSKA MÄ HALUAN NE ANNA MULLE ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÖÄ!!!!” En ymmärrä..
Olisiko kasvattaminen mitään?
Siis se, että lapsi ei saa koskaan mitään, ei yhtään mitään, edes vettä, ellei pyydä nätisti. "haluaisin lasin vettä, kiitos." Koska sillä tavalla ihmiset käyttäytyy.
Rääkymisestä ja ulinasta seuraa jäähy.
Lapsi on kuin koira. Toivottua käytöstä tulee palkita, että se vahvistuisi ja ei-toivottua ignoroida, että se sammuisi. Hölöttävä lapsi on kuin vouhottava koira: ne oppii kyllä että huomiota saa parhaiten rauhallisella ja hillityllä käytöksellä jos niitä ei KOSKAAN huomioi silloin kun huomiota haetaan väärin.
Eikä?! Kiitos tuhannesti näistä vinkeistä, me kun ollaan just kaikki aina annettu lapselle vasta sitten kun alkaa huutaa ja ajateltu että sillälailla lopettaa huutamisen ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Jäähy jäähy.. elämä kanssasi kuulostaa tosi ankealta. Meillä on kaikki ihmiset saman arvoisia, ei ole tarvetta korottaa itseäni muiden yläpuolelle korostamalla että MINÄ OLEN AIKUINEN JA SINÄ VAIN LAPSI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Jäähy jäähy.. elämä kanssasi kuulostaa tosi ankealta. Meillä on kaikki ihmiset saman arvoisia, ei ole tarvetta korottaa itseäni muiden yläpuolelle korostamalla että MINÄ OLEN AIKUINEN JA SINÄ VAIN LAPSI.
Kai ymmärrät, että lapsilla pitää olla rajat?
Sitä kutsutaan kasvatukseksikin..
Vai oletko niitä vanhempia jotka ovat lastensa kavereita ja joilta puuttuu täysin aikuisen ihmisen auktoriteetti?
Kaikki lapset eivät höpötä koko ajan, toiset ovat hiljaisiakin.
Sanon joskus, että hei nyt mä en jaksa kuunnella, anteeks vaan.
Saatan myös sanoa, että jutellaan sitten myöhemmin.
Tai toisinaan vain hymähtelen, enkä kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Jäähy jäähy.. elämä kanssasi kuulostaa tosi ankealta. Meillä on kaikki ihmiset saman arvoisia, ei ole tarvetta korottaa itseäni muiden yläpuolelle korostamalla että MINÄ OLEN AIKUINEN JA SINÄ VAIN LAPSI.
Kai ymmärrät, että lapsilla pitää olla rajat?
Sitä kutsutaan kasvatukseksikin..Vai oletko niitä vanhempia jotka ovat lastensa kavereita ja joilta puuttuu täysin aikuisen ihmisen auktoriteetti?
Saahan sitä ystävällinen olla, vaikka rajoja ns, pitäisi. Sitten kun on mulkku lapsilleen, tulee lapsistakin mulkkuja.
En aina jaksakaan, silloin sanon ettei äiti jaksa nyt jutella ja sovitaan, että tehdään hetki omia juttuja.
Tai jos vaikka luen, sanon ettei saa nyt tulla keskeyttämään kun äiti haluaa lukea rauhassa ja jutellaan sitten myöhemmin.
Lapselle viitsii sentään sanoa, jotkut kaverini ovat kokoajan äänessä ja ei jaksaisi aina kuunnella, mutta toiselle aikuiselle on jotenkin tosi vaikea sanoa asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitinä olen vain iloinen, jos lapseni höpöttelee ja ihmettelee kaikenlaista. Voisi olla toisinkin, lapsi ei osaisi puhua tai ei olisi kiinnostunut jakamaan huomioitaan (esim. syvästi autistinen lapsi). Se auttaa väsyneenäkin kuuntelemaan, kun tietää, että se on lapsen kasvulle ja kehitykselle äärimmäisen tärkeää.
Vääristä ja ei-toivotuista käyttäytymismalleista pitää olla seurauksia. Ellei ole seurauksia ja lapsi on sen verran tyhmänsorttinen ettei luonnostaan vaistoa vastaanottajan fiiliksiä niin ei tule muutosta eikä tulosta. Kyllä sanktioilla saa jotain menemään perille sellaisellekin, joka ei itse ymmärrä miksi ei voi toimia tietyllä tavalla. Väärästä toiminnasta ei pidä palkita. Muuten lapsiparka luulee, että se on just se, mitä häneltä odotetaan, esiintymistä vieraille.
väskä kirjoitti:
Mulla on 4 lasta, joista 3 (iät 2 x 7v. ja 10v.) ei ole ikinä hiljaa. En pysty katsomaan telkkaria, käymään vessassa tai suihkussa, syömään, maksamaan laskuja.. no tekemään yhtään mitään, ilman että vähintään 2 lasta istuu aivan minussa kiinni ja puhuu taukoamatta.
-Äiiitiii, äitiiii, äiitiiiiiiii, äiiiitiiiii
-niin?
-ni sit ku menee tosta tohon ni sit voi toi tippua ja jos se tippuu ni arvaa mitä? äiti äiti äiti, ni arvaa
-no mitä?
-nii nii äiti äiti sii sit se niinku tippuu ni se menee rikki ja sit ku se menee rikki äiti äiti äiti vai mitä äiti?
-joo sit se menee rikki
(tässä välissä menen vessaan)
Ovi aukeaa.
-äiti äiti äiti mul on sitä asiaa että äiti?
-suljetko oven, kun olen vessassa. Puhutaan kun tulen täältä.
Ovi suljetaan, mutta puhe jatkuu oven takana.
-nii äiti.....
Jos meillä on vieraita, en pysty juttelemaan heidän kanssaan, koska varsinkin nuoremmat lapseni vaativat minun täysin jakamattoman huomioni. Puhuvat päälle jos yritän puhua vaikka ystäväni kanssa.
Joskus kun he eivät millään lopeta puhumista, vaikka kuinka yritän sanoa esimerkiksi "äiti puhuu lääkärin kanssa puhelimessa nyt, äiti ei kuule jos höpötät päälle", otan lapset kasvot käsien väliin ja sanon erittäin selkeästi naama melkein kiinni hänen naamassa, että nyt pitäisiä olla se 1 minuutti aivan hiljaa.
No harvoin sekään tepsii pidemmäksi aikaa kuin juuri siksi minuutiksi.
Ihania höpöttäviä tyyppejä, mutta välillä tuntuu, että menetän mielenterveyteni.
Ihan mielenkiinnosta, miksi et opeta olemaan hiljaa? Ihan taitona ilman mitään kyykyttämistä. Aluksi kaksi minuuttia jne, palkitsemalla vaikka. Minun korvaani kuulostaa se, että et pysty puhumaan kavereille tai lääkärille puhelimessa lasten takia, todella pahalta ongelmalta. Takuulla se koululainen on koulussa hiljaa välillä, eli osaa sen, sulle ei vaan viitsi. Ammattiapua kehiin jos et itse kykene laittamaan rajoja.
Älykäs? Olis korkea aika ottaa yhteys psykologiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Jäähy jäähy.. elämä kanssasi kuulostaa tosi ankealta. Meillä on kaikki ihmiset saman arvoisia, ei ole tarvetta korottaa itseäni muiden yläpuolelle korostamalla että MINÄ OLEN AIKUINEN JA SINÄ VAIN LAPSI.
Koska aikuisella on kaikki vastuu, aikuisella on myös päätäntävalta.
Toisekseen aikuisen velvollisuus on kasvattaa lapsestaan yhteiskunnassa pärjäävä yksilö, ihan sen lapsen itsensäkin takia. Elämästä tulee aika vaikeaa jos ei opi minkäänlaista itsesäätelyä. Lapsella ei luonnostaan ole itsesäätelyä, mutta se on asia joka meidän kaikkien on pakko oppia ja vanhempien tehtävä on se opettaa.
Viimeistään koulussa on kyettävä istumaan pitkiä aikoja hiljaa -tai elokuvissa. Ja jossain vaiheessa on myös opittava se, että muut ihmiset tulee ottaa huomioon.
Ei lapsella ole mitään oikeuttaa uuvuttaa vanhempiaan tauottomalla hölinällä. Lapsen voi hyvinkin nuoresta opettaa ilmaisemaan itseään jäsentyneesti, niin että se juttu tulee myös valmiiksi.
Ja ennen kaikkea: lapselle on opetettava, että vessan oven läpi ei huudella! Mikään ei ole sietämättömämpää kuin ihmiset jotka ei anna toisen edes vessassa olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Jäähy jäähy.. elämä kanssasi kuulostaa tosi ankealta. Meillä on kaikki ihmiset saman arvoisia, ei ole tarvetta korottaa itseäni muiden yläpuolelle korostamalla että MINÄ OLEN AIKUINEN JA SINÄ VAIN LAPSI.
Kai ymmärrät, että lapsilla pitää olla rajat?
Sitä kutsutaan kasvatukseksikin..Vai oletko niitä vanhempia jotka ovat lastensa kavereita ja joilta puuttuu täysin aikuisen ihmisen auktoriteetti?
Saahan sitä ystävällinen olla, vaikka rajoja ns, pitäisi. Sitten kun on mulkku lapsilleen, tulee lapsistakin mulkkuja.
Sanoiko joku, että ei saa olla ystävällinen? Lapselle voi sanoa aivan ystävällisesti, että et noudattanut meidän perheen sääntöjä koska puhuit päälle, joten ole hyvä ja mene huoneeseesi harjoittelemaan hiljaa oloa tms. Ei tarvitse huutaa tai puhua vihaisella äänellä.
Lapselle voi myös selittää miksi se itsesäätelyn oppiminen on tärkeää, ettei se luule vanhemman silkkaa ilkeyttään käskyttävän.
Muuta autiolle saarelle.