Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
Vierailija kirjoitti:
Onko se tauoton puhuminen ihan sitä että lapsi ajattelee ääneen, kaikki mikä tulee mieleen suolletaan puheena ulos. Ehkä sitä vois ohjailla vähän, että ihan jokaista asiaa ei edes kuulu sanoa vaan voi ajatella itsekseen?
Tästä tulee mieleeni eräs tyyppi ärsyttäviä ihmisiä, vaikka eivät he sille toiminnolle luultavasti mitään voi - ainakaan noin sormia napsauttamalla. Olin kirjastossa lukemassa tenttiin. Siellä eräs vanhempi täti luki käytännössä ääneen sanomalehteä. Se ei ollut pelkkää huulten liikuttelua ja suhinaa tai viheltelyä, vaan lehden jutuista pääsi ihan jyvälle tämän "ääneenlukemisen" perusteella.
Kysymyksessä oli ikäpolvensa perusteella varmaan puutteellisen ja lyhyen koulutuksen käynyt ihminen. Lukutekniikan opetuksessa kehotetaan viheltämään lukiessa, jotta paljastuu kiertääkö luettu puhekeskuksen kautta, jolloin lukeminen on hidasta ja pintapuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kiinnostaa lasten ajatusmaailma. Usein mielenkiintoisempaa kuin aikuisten.
Opetan lapsille että ollaanpas välillä hetki hiljaa. En lähde jokaiseen sepostukseen teennäisen innostuneena mukaan.
Kyllä ne lapset sitten oppii, kun jaksaa kärsivällisesti muistuttaa että jatkuva puheripuli ei ole kenestäkään kivaa.
Ja en tarkoita, että täytyy ilkeä olla tai jättää täysin huomiotta mutta semmoinen kohtuus kaikessa. Toiset tuntuu olevan sellaisia, että kaikki on niin upeeta ja mahtavaa mitä oma lapsi sanoo tai tekee.
Meillä leikittiin "kuka osaa olla hiljaa kauiten"-leikkiä kotona, kun kolme tyttöä ja kaikki olimme kunnon papupatoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin joskus porrassiivojana ja eräässä talossa oli veljes kaksikko joka aina minut nähdessään syöksyi kyselemään kaikkea mahdollista: miksi olet täällä? mitä sinä teet? miksi et ole töissä? miksi sinulla on tuo moppi? missä asut? missä on sinun lapset? millä sinä tänne tulit? mihin sinä täältä menet? miksi on tuommoiset hanskat, kengät, tukka, paita...? Aivan loputon kysymysten tulva.. Lopulta, jos näin miksi veljesten tulevan, hiivin hiljaa kerroksen ylöspäin.
Täällä asuu yksi 4v papupata. Viimeisin innostus on ollut kysellä mitä jotkut sanat tarkoittaa, esim mitä tarkoittaa sitäpaitsi? Lisäksi keksii kaikenlaisia tarinoita joissa ei ole totuuden hiventäkään mutta kertoo niitä ihan uskottavasti, välillä on ollut selittelemistä päiväkodissa kun lapsi on väittänyt esim siskonsa kaatuneen pahasti pyörällä ja joutuneen sairaalaan. Onhan niitä ihan hillittömän hauska välillä kuunnella, mutta ei vaan aina jaksaisi. Lisäksi kun on toinenkin (luojan kiitos vähemmän puhelias) lapsi jonka pitäisi myös saada joskus suunvuoroa, joten se "äiti, äiti, äiti, äitiiiii kuuntele minun juttuja äitiiii" alkaa jo tulla korvista ulos välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poika on ollut aivan samanlainen kuin aloittajan lapsi. Oppi puhumaan 8 kuukauden ikäisenä (ja oli kehitysiältään vasta 6 kk, koska syntyi keskosena). Puolitoistavuotiaana puhui jo pitkiä lauseita, juttua riitti lapsuudesta teini-ikään, jolloin oli muutaman vuoden vähän hiljaisempi vaihe. Nyt kun tyyppi on yli kaksikymppinen ja kaiken lisäksi kouluttautunut myyntialalle, riittää jälleen juttua vaikka keitetystä lampaan päästä, kun tulee käymään kotona. Meillä koko perhe on puhelias ja äänekäs, joten kai tässä on itseään syyttäminen. Toinen tyttäremme on myös erittäin puhelias, toinen hieman hiljaisempi ja seurassa ujompi.
VAI NIIN. Olisit kiitollinen että sinulle on siunaantunut varsin analyyttinen ja älykäs lapsi. Mutta ethän sinä osaa kuin valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tolkku se olla pitää höpöttämisessäkin. Ei o kohteliasta vaivata muita jatkuvalla jorinalla. Voi opettaa lasta oleen välillä hiljaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat ap aloituksestasi päätellen itsekin höpöttää asiat aika juurtajaksaen.
No eihän sitä jaksakaan kuunnella. Mun keskimmäinen, kohta ekaluokan päättävä, puhuu tauotta jotain tajunnanvirtaa. Välillä käsken olemaan hetken hiljaa, ennen kuin mun pää räjähtää. Lapsi lopettaa puheen hetkeksi mutta korvaa sen hyräilyllä tai laulamisella. Ja kohta taas jatkaa puhumista. Yksinkertaisenkin asian selostaminen kestää pitkään ja juttu polveilee ties missä. Todella rasittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä taas rasittavinta on se, että lapsi sanoo ensin
Äiti?
Äiti? Äiti? Äiti? Äiti? äitiäitiäitiäitiäiti
NIIN MÄ OLEN TÄSSÄ SUN VIERESSÄ KAKISTA NYT ULOS SE KYSYMYS VAAN.
Siis ei voi vaan kysyä sitä kysymystä, vaan ensin pitää sanoa "äiti?". Sitten pitää vastata "niin?" ja sitten se vasta kysyy sen kysymyksen. Ja seuraavan kysymyksen kanssa sama.
äiti?
äitiäitiäiti?
NIIN?
Saako ukkosella mennä puun alle?
EI SAA.
Äiti? ÄITIÄITIÄITIÄITI
NIIN?
Kerhossa sanottiin että ei saa mennä.
Niin.
Äitiäitiäitiäiti?
Niin?
Saako pitää sateenvarjoa?
No ei kai.
Äiti
Niin?
Saako sateella juosta?
Saa mutta voi kastua.
Äiti?
Niin?
Meneekö linnut puuhun satella?
Varmaan menee joo.
Äiti?
Niin?
Mitä jos salama iskee puuhun missä on lintuja?
En kyllä osaa sanoa.
Äiti?
Niin?
voitko sä ottaa selvää siitä?
Illalla sitten.
Äiti?
Niin?
Saanko mä mennä ....
KOKO ARMAAN PÄIVÄN TÄTÄ SAMAA.
Niin, ja kun ovat ovat hiljaa ja katsovat piirrettyjä, niin niiden taustamelu on korvia huumaavaa kimitystä ja räiskettä.
Jos saan nuoremman pölöttäjän vaikka YouTuben ääreen sillä välin kun teen omia juttuja, alkaa seuraavaksi jatkuva videon pysäyttely; Äitiii äiti äiti, kato kato kato tuu kattoo! Capybara syö! ÄITIII TUUUUUU! Mitä mä sit voin kattoo? Saunassa jatkuvasti: "Äiti jutellaanko? Jutellaanko synttäreistä/joulusta? Jutellaan mun tarhapäivästä. No, äiti, kysy siitä lisää!"
Vierailija kirjoitti:
Nää pölöttäjät ei usein osaa lukea ympäristöä ja ovat raskasta seuraa. Monella voi viitata autismiin. Myös se, että ei osaa ajatella ajatuksiaan päänsä sisällä vaan pitää monologia miettimistään asioista on kyllä hieman erikoinen piirre.
Mulla on 2 ihmistä jotka kertoo asioita pikkutarkasti ja varsinkin puhelimessa puhuminen on raskasta ts kuuntelu ja en jaksaisi. Keksin tekosyitä ettei puhelut veny liian pitkäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi puhuu myös muiden päälle koko ajan. Siis saattaa olla vaikka 10min hiljaa ja sitten kun alan puhua miehelle jotain niin lapsi ”arvatkaa mitä sitä ja tätä ja Kalle päläpälä” sitten keskeytän ja sanon että hei älä puhu päälle. ”Miksei? Minulla on asiaa kun Kalle päläpälä” sitten selitän lapselle miksei saa puhua päälle jne unohdin jo mitä olin miehelle edes sanomassa. Monta kertaa päivässä sama juttu.
Auktoriteetin puutetta. Ei sinun pitäisi joutua joka kerta selittämään. Jos lapsi aloittaa päällepuhumisen, sanon "äidin äänellä": "AIKUISET keskustelevat nyt." Alat sitten puhua miehellesi sitä, mitä aiotkin. Jos lapsi yrittää taas puhua päälle, sanot: "Aikuiset keskustelevat nyt. Jos et voi olla hiljaa sen aikaa, ole hyvä ja poistu huoneesta." Jos puhuu vieläkin, viet sen jäähylle, koska se ei seurannut ohjeita.
Lapsen TÄYTYY oppia ottamaan muut ihmiset huomioon, tulee muuten elämässä vaikeaa. Nämä on juuri näitä pieniä pettymyksiä mitä vanhempien täytyy lapsille tuottaa, että niistä tulisi elinkelpoisia.
Jäähy jäähy.. elämä kanssasi kuulostaa tosi ankealta. Meillä on kaikki ihmiset saman arvoisia, ei ole tarvetta korottaa itseäni muiden yläpuolelle korostamalla että MINÄ OLEN AIKUINEN JA SINÄ VAIN LAPSI.
Kai ymmärrät, että lapsilla pitää olla rajat?
Sitä kutsutaan kasvatukseksikin..Vai oletko niitä vanhempia jotka ovat lastensa kavereita ja joilta puuttuu täysin aikuisen ihmisen auktoriteetti?
Sä et ainakaan näytä olevan lastesi kaveri millään tasolla. Taitaa tulla yksinäinen vanhuus.
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas rasittavinta on se, että lapsi sanoo ensin
Äiti?
Äiti? Äiti? Äiti? Äiti? äitiäitiäitiäitiäiti
NIIN MÄ OLEN TÄSSÄ SUN VIERESSÄ KAKISTA NYT ULOS SE KYSYMYS VAAN.
Siis ei voi vaan kysyä sitä kysymystä, vaan ensin pitää sanoa "äiti?". Sitten pitää vastata "niin?" ja sitten se vasta kysyy sen kysymyksen. Ja seuraavan kysymyksen kanssa sama.
äiti?
äitiäitiäiti?
NIIN?
Saako ukkosella mennä puun alle?
EI SAA.
Äiti? ÄITIÄITIÄITIÄITI
NIIN?
Kerhossa sanottiin että ei saa mennä.
Niin.
Äitiäitiäitiäiti?
Niin?
Saako pitää sateenvarjoa?
No ei kai.
Äiti
Niin?
Saako sateella juosta?
Saa mutta voi kastua.
Äiti?
Niin?
Meneekö linnut puuhun satella?
Varmaan menee joo.
Äiti?
Niin?
Mitä jos salama iskee puuhun missä on lintuja?
En kyllä osaa sanoa.
Äiti?
Niin?
voitko sä ottaa selvää siitä?
Illalla sitten.
Äiti?
Niin?
Saanko mä mennä ....
KOKO ARMAAN PÄIVÄN TÄTÄ SAMAA.
Haha, niin tuttua. Just tuo että pitää siinä vieressä kailottaa äitiäitiäitiäitiiii ennen kun voi edes aloittaa sen juttunsa.
Alue: Aihe vapaa
Nää pölöttäjät ei usein osaa lukea ympäristöä ja ovat raskasta seuraa. Monella voi viitata autismiin. Myös se, että ei osaa ajatella ajatuksiaan päänsä sisällä vaan pitää monologia miettimistään asioista on kyllä hieman erikoinen piirre.