Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte kuunnella lasten loputonta höpötystä?
Olen tässä viime aikoina tajunnut, että esikoinen on ihan koko ajan äänessä. Oikeasti tuntuu, että vain puhuu päästääkseen ääntä.
Asiaa saa vaikka pilvestä taivaalla, ohhoh onpa tuolla musta pilvi tuleekohan siitä ukkonen ja siitä selostus, kun päivällä jyrisi ja näkivät salaman sen tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten jaahkausta ukkosesta ja kerrostalon ylimmässä kerroksessa on vaarallista asua jos sattuu vaikka iskemään salama. Ja onko ukkosella turvallisempaa sisällä vai ulkona?
Ostin lapsille pienet vihkot eilen kirjakaupasta. Oli sitten yhden sivun tehnyt täyteen plus laskuja, ei siinä, kiva kun harjoittelee mutta kun jokainen piti tulla lukemaan ääneen. Samoin oli kirjoittanut koulukavereidensa nimet ylös ja nämäkin piti joka ikinen luetella ääneen.
Jokeen on tulvaveden myötä ilmestynyt koski, tästä hirveät spekulaatiot, että miten se on tullut ja mitähän siellä elää? Onkohan siellä semmonen tai tämmönen? Tai mitä jos siellä on vaikka haita? Illalla puuskahti, että "miksi tuohon piti tulla tuommonen, se joki oli niin kiva ennen" . Siinä vaiheessa (iltapäivästä asti samaa jauhamista kuunnelleena) tiuskaisin jo, että mitä h*lvetin väliä silläkin on onko se siinä vai ei kun se ei yhtään mitään mihinkään vaikuta.
Viime viikolla yhtenä päivänä kuuntelin 10min selostuksen jostain "unesta" jonka oli nähnyt, selvästi joku tv sarja sijoitettuna mummolaan lapset sankareina jotka sammuttivat tulipalon. Ja toisen kerran kun selosti tämän mummolle.
Miksi ei saada hevosta, oliko sulla hevonen pienenä, miksei sulla ollut hevosta, eikö isi ostanut ja eikö sen olis voinu laittaa sinne ja laitumen tuonne. Tätä on jaahkattu miljoona kertaa.
Päivän tapahtumista ja kuulumisista ei saa mitään irti, mutta äänessä on silti koko ajan. Oikeasti aika henkisesti raskasta, jos esim kauppareissulla yrität muistella mitä kaikkea tarvittiin ja toinen selostaa vieressä koko ajan jotain. Puhumattakaan siitä, että haluaisit ihan hetken levähtää sohvalla ja katsoa vaikka netflixiä niin vähän väliä käydään selostamassa jotain. Jos menen makkariin, niin huudellaan katsomaan mitä marsu tekee.
Samoin kaupassa tuntuu kipittävän hyllyltä hyllylle "äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon, äiti tuu kattoon". Aina huutamassa jossain nurkan takana.
Monesti tuntuu, ettei edes kuuntele kun yrittää selittää jotain ja lisäkysymyksiä vain tulee kuin kuularuiskusta.
N vuosi sitten päätti JOKA IKISEN lauseen "Niinhän äiti?". Luojan kiitos saatiin se onneksi loppumaan. Puuh, kylläpä helpotti kun sai avautua..
Kommentit (415)
En kommentoi aihetta vaan ihmettelen av:n mainosta: Tasan viisi vuotta sitten
kun tää aloitus on kirjoitettu KOLME vuotta sitten :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä leikittiin "kuka osaa olla hiljaa kauiten"-leikkiä kotona, kun kolme tyttöä ja kaikki olimme kunnon papupatoja.
"Kauiten"?
Kauan- kauemmin-kauimmin
Pitkään-pitempään-pisimpään
Terveisin, Karen (<)
Mun lapsi on samanlainen. Vapaalla se on ihanaa! Mutta koulussa ei niinkään. Saattaa kuulua myös adhd:n osittain.
Tulee murrosikä niin loppuu höpötykset.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi on samanlainen. Vapaalla se on ihanaa! Mutta koulussa ei niinkään. Saattaa kuulua myös adhd:n osittain.
Ts Häiritsee muita tunnilla. Tutkituta onko..
Siihen on lääkkeet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellasi on ADHD ja autisminkirjon piirteet. Nämä ominaisuudet aiheuttavat loputonta kiinnostusta ja impulsiivista käytöstä. Lapsi ei pysty hallitsemaan aivojen tuomaa ajatusvirtaa vaan pyrkii tarttumaan kaikkeen mahdolliseen ärsykkeeseen. Koskee myös kaikkia muutostilanteita päivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Meidän esikoinen on vasta nelivuotias, joten en ole vielä ehtinyt kyllästyä hänen juttuihinsa. Lähikoululta tarttuu kuitenkin melko usein oikeastaan, tuntemattomia eka(-toka?)luokkalaisia kulkemaan koulu/kotimarkaansa vierellämme. Olen jopa alkanut aikatauluttaa niin, etteivät osuisi kohdalle, mutta milloin mistäkin ojasta niitä nappuloita kiipeää ja tarjoutuu lapsenvahdiksi ja avautuu perheen ulkomaanmatkasta tai mummin kesäkissasta jnejnejne..
Sitä vain mietin, että onko yleistä tuollainen tuntemattomille höliseminen? Olen toki asiallisen näköinen nainen liikkeellä pienten lasten kanssa ettei sillälailla ole syytä pelätä ja ymmärrän, että esim. vauva rattaissa voi kiinnostaa. Mutta mielessä on kykkä käynyt, että onkohan noilla kavereita ollenkaan tai kotonakaan kaikki välttämättä ok. Todella ovat avoimia ja rohkeita lähestymään tuntematonta. Onhan lapsia monenlaisia, onko tuo sitten ihan normaalia sen ikäiselle?
Nimimerkillä "en tiedä"
Meillä alkoi ovelle ilmestyä viisivuotias lapsi ,häntä selvästi pelotti jäädä yksin pihalle,kun perhe lähti kauppaan ja jätti hänet pihalle pyörimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se siitä hiljenee. Kohta se on teini ja vastaa kaikkeen emmätiiä, joo kai sekä ihan sama, ja alat epäilemään onko sillä enää yhtään mitään aivotoimintaa. Ja sitä ei todellakaan kiinnosta kysyä niinhän, äiti? vaan se kysyy että mitä ny TAAS.
Aika aikansa kutakin ihmistaimen kehityksessä, usko pois.
Meillä vaimo on tommonen ääneenhöpöttäjä, joka tulee välillä minuutin välein selittämään jotain ja kun keskeytän leffan, videon, ohjelman tms. katsomisen, otan luurit päästä ja kysyn, että mitä, niin ei ollutkaan varsinaista asiaa. Kunhan ajatteli ääneen.
Kieltämättä välillä pääsee tuo mitä nyt TAAS? Ollaan kuitenkin yli 5-kymppisiä molemmat.
Kävi mielessä että voisiko äiti laittaa vaikka lapun makkarin oveen että viettää tunnin hiljaisuutta/meditoi? Varmaan lapsi voisi tämän jo ymmärtää että äidin ei tarvitse olla saavutettavissa 24/7 vaikka kotona onkin. Voisitteko harrastaa hiljaisuushetkeä jopa yhdessä lapsen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirillekin opetetaan tapoja pienestä pitäen. Rauhoittumista, odottamista jne. Miksi lapsille ei opetettais myös ajatusrauhaa kaikille. Ei ole tarkoitus ja hyvien tapojen mukaista koko ajan suoltaa puhetta ilmoille ja vaatia itselleen huomiota.
Jos lapsi luulee et pään sisällä ajatukset on saman tien pullautettava ulos suusta. Vanhempi voi neuvoa, et ei tarvi, vaan me jokainen mietiskellään ajatuksia hiljaa omassa päässä. Siitä valikoiden vain joskus jotain sanotaan ääneen. Kotirauha myös perheen kesken. Säännöt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen tapa jäsentää maailmaa ja olla yhteydessä vanhempiin näkyy joskus näin. Se on tuo lapsen tapa osoittaa kiintymystään aika rasittavaa joskus. Eipä tuohon ole oikein muuta keinoa kuin ottaa taukoja, pyytää joku lapsen kanssa ja mennä itse metsään kävelemään. Puhumisen kieltäminen tai ajoittaminen, nyt ei saa puhua ja nyt saa puhua, mielivaltaisesti, ilman, että lapsi hahmottaa syitä sille, ei kasvata lasta tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita ja säätelemään puhetta tarkoituksenmukaisesti vaan päinvastoin. Pieneltä lapselta ei voi myöskään vaatia, että hän jotenkin itse arvioisi puheensa kokonaismäärää ja säännöstelisi sitä sopivasti esim. yhden kokonaisen päivän ajan. Paras tapa on luonnollisesti ja lempeästi kertoa, että nyt haluan keskittyä tähän ohjelmaan tai kirjaan tai meditaatioon. Ja vähitellen opettaa lapsi kunnioittamaan toisen rajoja ja tarvetta hiljaisuuteen. Tämä kannattaa tehdä aina sen jälkeen kun on ensin leikkinyt lapsen kanssa läsnäollen. Lapsi tarvitsee sitä, että hänelle opetetaan tämä asia, mutta oikella tavalla. Ja sitten se oma aika erillään lapsista on tosi tärkeää, se auttaa näkemään lapsen myönteisessä valossa tiukan paikan tullen.
Ap olet aivan loistava kynänkäyttäjä. Ja luultavasti lapsestasikin tulee, koska hänellä runsaasti mielikuvitusta ja taitoa kysellä. Voi olla nyt rasittavaa, mutta yritä jaksaa. Hänestä kuulemme vielä. Onnea !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 5v lapsi, joka oppi puhumaan aikaisin ja sen jälkeen puhetta onkin riittänyt. Puoliso on reissutyössä ja olen paljon lapsen kanssa kahdestaan. Lapsi puhuu ihan koko ajan. Päivät olen töissä ja lapsi päiväkodissa (myös siellä on mainittu lapsen puheliaisuudesta, toki positiivisessa mielessä), illlalla lapsi on kavereiden kanssa tai harrastuksissa, silti ehdin saada yliannostuksen lapsen puheesta. Joskus olen miettinyt, että jos olisimme saaneet yhtä puheliaan toisen lapsen, olisin varmasti tullut hulluksi. Toisaalta, ehkä lapset olisivat puhuneet keskenään. Meille kuitenkin suotiin vain tämä yksi lapsi. On hetkiä, jolloin suunnattomasti nautin lapsen jatkuvasta lörpötyksestä ja loputtomista kysymyksistä, koska tiedän että tämä pikkulapsiaika on kohta ohi. Mutta enimmäkseen nautin siitä hetkestä, kun lapsi viimein illalla nukahtaa ja saan olla hiljaisuudessa eikä tarvitse olla jatkuvasti vastaamassa kysymyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä aina jaksakaan.
Pistän sillon muksulle tabletin käteen ja annan pelata. Joo, oon varmaan maailman huonoin äiti ja kukaan muu ei tietenkään toimi noin mutta aina ei vaan jaksa. Kivittäkää.
Olisit käyttänyt ehkäisyä
Vierailija kirjoitti:
Tulee murrosikä niin loppuu höpötykset.
No niin loppuu ja kyllä mä ihmettelen ettei oman lapsen puheliaisuutta ja tiedon janoa kestetä . Lapset nyt on sellaisian kun kaikki on niille uutta ja ne haluaa puhua ja toivoo että joku jopa vastaisi ja kuuntelisi . Kyllä se puhe lakkaa kun lapsi aikustuessaan huomaa että toisesta korvasta sisiää toisesta ulos menee vanhemmalta hänen tärkeät juttunsa . Heti leimataan adhd ja kaikki älyttömyydet kun on vaan normaali lapsi . Nykyvanhemmat on sitten outoja , hankkikoon lapsen sijaan leikkinuken niin saavat olla rauhassa ihmislapsen normaalilta kehitykseltä ja se eri ilmiöiltä. Ei ihme että terapia jonot vaan kasvaa nuoretn parissa .
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 5v lapsi, joka oppi puhumaan aikaisin ja sen jälkeen puhetta onkin riittänyt. Puoliso on reissutyössä ja olen paljon lapsen kanssa kahdestaan. Lapsi puhuu ihan koko ajan. Päivät olen töissä ja lapsi päiväkodissa (myös siellä on mainittu lapsen puheliaisuudesta, toki positiivisessa mielessä), illlalla lapsi on kavereiden kanssa tai harrastuksissa, silti ehdin saada yliannostuksen lapsen puheesta. Joskus olen miettinyt, että jos olisimme saaneet yhtä puheliaan toisen lapsen, olisin varmasti tullut hulluksi. Toisaalta, ehkä lapset olisivat puhuneet keskenään. Meille kuitenkin suotiin vain tämä yksi lapsi. On hetkiä, jolloin suunnattomasti nautin lapsen jatkuvasta lörpötyksestä ja loputtomista kysymyksistä, koska tiedän että tämä pikkulapsiaika on kohta ohi. Mutta enimmäkseen nautin siitä hetkestä, kun lapsi viimein illalla nukahtaa ja saan olla hiljaisuudessa eikä tarvitse olla jatkuvasti vastaamassa kysymyksiin.
Tuo viimeinen lauseesi on kyllä kammottava ja ehkä luet sen itsekin ja mietit sen sisältöä ja mitä sinulle sinun oma lapsesi merkitsee ? Voi lapsi parkaa , en muuta sano .
En jaksa lukea tätä ketjua mutta ap:lle. Anna yhteistä aikaa lapselle, selkeästi kaipaa sun huomiota. Tuppisuita tähän maailmaan mahtuu liikaa, jotka eivät osaa mistään aiheesta puhua, hyvä kun puhuu ja voi puhua kaikesta.
Mun mies, 61 v on edelleen tuommoinen höpöttäjä. Hänellä olisi koko ajan asiaa, jos ei muuta, niin kuulepa tätä juttua iltalehdessä. Välillä, kun yritän paeta toiseen huoneeseen, niin eikö tämä seuraa perässä. Yritän katsoa sarjaa, niin tulee viereiselle sohvalle höpöttämään. Yritän lukea kirjaa illalla, niin hän höpöttää ja tönii, että saisi huomiota. Jos on lapset käymässä, niin mitään ei heidän kanssa voi kahden kesken tehdä tai puhua, kun tämän pitää olla koko ajan muiden seurassa. Jos olisikin kuin muiden miehet, että lähtee kaverien kanssa jonnekin, tai menee autotalliin värkkäämään jotain pariksi tunniksi.
Ei auta lykätä tablettia ja peliä eteen, kun hän kommentoi sitä ääneen.
Ruokapöydässä kestää välillä (=lähes aina) kohtuuttoman kauan, kun ei kaiken sen puheen välissä ennätä laittaa haarukkaa suuhun. Isänsä on kuulemma ollut lapsena samanlainen höpöttäjä kuin poikansa nyt, ruuan sai lämmittää pariin otteeseen kun ehti kylmäksi ruokailun aikana. Nykyään se on ihan normaali aikuinen, hyvät sosiaaliset taidot ja tulee kaikkien kanssa toimeen.