Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?
Etkö todella rakasta kumppaniasi, jäätkö odottamaan mahdollista parempaa ehdokasta, vai missä mättää? Tuntuu, että hetken hedonismi vetoaa millenniaaleihin enemmän kuin avioliitto ja perhe, vaikka nuo ovat todella antoisia ja perisnteisiä instituutioita.
Mikä syynä?
Kommentit (395)
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto on pohjimmiltaan juridinen sopimus. Kaikki se uskonnollinen ja traditionaalinen höttö siinä ympärillä on vain ylimääräistä somistetta. Minulla on tapana allekirjoittaa vain sellaisia sopimuksia, joista on minulle hyötyä. Avioliitosta ei ole hyötyä. Ei siihen sen kummempia liity. Järkipäätös.
Minulle avioliitto oli myös järkipäätös. En joudu puolison kuoleman tullessa pois kodistani ja saan leskeneläkkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuollainen että on pakko mennä naimisiin. Se siinä on ongelmana.
En kuulu kirkkoon, avioliitto on kirkon määrittelemä sitoutuminen toiseen ihmiseen kaikkivoipaisen Jumalan edessä.
Turhat kustannukset, rakkauden osoituksen ei tarvitse maksaa tuhansia euroja.
Ja jos suhde menee karille niin koko elämä menee sekaisin kun joutuu maksamaan exälle ja jakamaan omaisuutensa, en jaksa sellaista.
Ei pelota. En vain tahdo pitää yllä muinaisjäännekäytäntöä naisen omistajuussuhteesta. Morsiamen luovutus... joopa joo. Ameriikoista tämäkin viehättävä tapa omittu. Tuntisin itseni lehmäksi jota talutetaan uudelle omistajalle.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos toinen osapuoli haluaa naimisiin, voitteko suostua hänen vuokseen, ja jos niin miksi ette? Jos tuleekin vastaan joku parempi?
Joo tää onkin jännää...jos se on vaan pala paperia niin mitä se silloin haittaisikaan. Ja avioehtokin on keksitty jos omaisuuden menetystä erossa pelkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
Kysytkö siis nimenomaan millenniaaleilta vai kaikilta? Vastaan itse samoin kuin joku edellä: en koe tarvitsevani avioliittoa mihinkään. Sillä ei ole minulle merkitystä. Loppuelämän suhteessa uskon olevani ja rakastan, eikä vihkiminen maistraatissa ja joku paperilappunen sitä muuksi muuttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kuulu kirkkoon, avioliitto on kirkon määrittelemä sitoutuminen toiseen ihmiseen kaikkivoipaisen Jumalan edessä.
Turhat kustannukset, rakkauden osoituksen ei tarvitse maksaa tuhansia euroja.
Ja jos suhde menee karille niin koko elämä menee sekaisin kun joutuu maksamaan exälle ja jakamaan omaisuutensa, en jaksa sellaista.
Avioliitto on kylläkin ihan siviililakisopimus, ei sillä ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. Myöskään kustannuksia naimisiin menosta ei tule, jos ei niitä halua. Eikä exälle joudu maksamaan mitään eikä jakamaan omaisuuttaan jos pitää huolen että näin on sovittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto on pohjimmiltaan juridinen sopimus. Kaikki se uskonnollinen ja traditionaalinen höttö siinä ympärillä on vain ylimääräistä somistetta. Minulla on tapana allekirjoittaa vain sellaisia sopimuksia, joista on minulle hyötyä. Avioliitosta ei ole hyötyä. Ei siihen sen kummempia liity. Järkipäätös.
Minulle avioliitto oli myös järkipäätös. En joudu puolison kuoleman tullessa pois kodistani ja saan leskeneläkkeen.
Jep, kyllä se voi olla ihan harkinnan arvoinen soppari monelle. Minä en asu kumppanini kanssa samassa asunnossa eikä meillä ole mitään yhteistä omaisuutta. Lapsiakaan ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en nyt raskaana ollessa halua mennä naimisiin, koska haluan voida nauttia alkoholia omissa häissäni. Kai sillä on minulle joku symbolinen merkitys, muut pitäköön outona, jos tahtovat. Totesin vaan, että "ihan perseestä, jossen voi ryypätä omissa polttareissa ja omat häätkin pitäisi olla limulinjalla, ei kiitos".
Ja muutenkin tuntuisi vähän kököltä mennä nyt monen vuoden seurustelun jälkeen yhtäkkiä naimisiin "vain" koska olen raskaana, olisihan sitä aiemminkin joutanut. Että joutaa tässä odottaakin. Sitä paitsi ne häät maksaa (no juu, minulle kelpaisi myös eeppiset pussikaljahäät nyyttärimeiningillä Hakaniemen rannassa spurguteemalla, mutta mies haluaa jotain fiininpää XD) ja emme ole mitään rikkaita, joten nyt pitää santsata siihen, että lapselle on kaikkea tarpeellista ja vaikka sitten tässä taloustilanteemme pikku hiljaa parantuessa säästää niihin häihin ja suunnitella ne rauhassa.
Mitään pakonomaista tarvetta naimisiinmenolle en edes koe, mutta kai tuota joutaisi nyt, kun kerran yhteistä jälkikasvuakin tulee niin ei kai tästä olla mihinkään eroamassakaan. Avioehdon kyllä haluan, mielestäni selkeämpää, että molemmilla on omat rahat ja omaisuus.
Mutta ethän sinä ole ehdottomasti sitä mieltä, että et halua naimisiin. Et vain näköjään halua raskaana naimisiin.
Asiasta toiseen. Minä olen mennyt raskaana naimisiin. Taisi olla puolivälissä raskaus, kun käväisimme maistraatissa hoitamassa homman pois alta.
En sinänsä osaa sanoa, oliko siitä varsinaisesti hyötyä. Mutta ei siitä haittaakaan ole ollut. Toki tämä tapahtui 90-luvulla ja laman ainana oli helpompi saada iso asuntolaina pankista, kun olimme aviopari. Lisäksi silloin isyydentunnustaminen oli vielä sitä, että piti erikseen käydä ja kyseltiin kaikkea. Avioparina sitä ei tarvinnut tehdä. Toki suhteemme ei ole muuttunut miksikään ja elämässä ei avioliitto ole kummemmin näkynyt. Ensi kertaa taisimme juhlistaa hääpäivää, kun olimme olleet 10 vuotta naimisissa. Seuraavan kerran, kun olimme olleet 20 vuotta naimisissa. Joten eipä tuo ole arjessamme tai suhteessa näkynyt.
Tämä nyt oli aloituksesta poikkeava kommentti. Mutta halusin vain kommentoida tuoda, että ei raskaana naimisiin. Ei se mitään suhteessa muuta, jos käväisee maistraatissa, vaikka onkin raskaana. Vaikka nykyisin ei kait ole sen kummemmin eroa enää, onko naimisissa vai ei. Silloin aikanaan juuri lainansaannit ja isyydentunnustamiset oli helpompaa avioliitossa
Avioliitto on samanlainen juridinen sopimus kuin esim. avioehto tai testamentti. Ei sillä ole mitään muuta merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota. En vain tahdo pitää yllä muinaisjäännekäytäntöä naisen omistajuussuhteesta. Morsiamen luovutus... joopa joo. Ameriikoista tämäkin viehättävä tapa omittu. Tuntisin itseni lehmäksi jota talutetaan uudelle omistajalle.
Blaablaablaa. Kukaan ei pakota näitä temppuja tekemään. Se on täysin oma valinta. Yksinkertaisimmillaan avioliitto solmitaan kahden todistajan läsnäollessa maistraatissa tai Kirkkoherranvirastossa. Kukaan ei luovuta ketään ja jokainen saa valita mitä nimeä käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse avioliittosopimuksesta mitään. En tarvitse elättäjää, en leskeneläkettä, puolison nimeä tai muutakaan mitä avioliitto toisi. En myöskään usko sen olevan mikään turva yhdessä pysymiseen. Me pysytään yhdessä niin kauan kuin molemmat sitä haluaa, ei siihen tarvita virallisia sopimuksia.
Tai pysytte yhdessä niin kauan kuin molemmat olette hengissä ja terveitä. Entäs jos yksi aamu se kumppani onkin n saanut aivoverenvuodon ja jää vihannekseksi tai jopa onkin kuollut. Toki voi lähes samat oikeudet juridisesti hoitaa kunmppanilleen kuin avioliitossa, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Toki jokainen saa elää ihan miten itse lystää, mutta silti tiettyihin asioihin kannattaa varautua edeltäkäsin.
En näe tuossa mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En millään tavalla pelkää avioliittoa. En vain halua sitä itselleni. Ajatus siitä, että joku määrittäisi minun suhteeni jollain tavalla ollaan naimissa tai ei, on ärsyttävä.
En halua mieheni sukunimeä, en tarvitse/saisi leskeneläkettä. Avioliitto ei toisi minulle mitään, mitä tarvitsen.
Erään vastaajan mainitsema pakko on myös asia, joka minua asiassa häiritsee.
Mä en mee koska saatan haluta erota miehestä ennen kuin lapsi syntyy. Saan pitää yksin huoltajuuden ja päättää, missä lapsi asuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos toinen osapuoli haluaa naimisiin, voitteko suostua hänen vuokseen, ja jos niin miksi ette?
Eikös avioliitosta seuraa elatusvelvollisuus silloinkin, kun ei asuta yhdessä?
Kyllä. Ja vaikka alimony-tyyppistä maksua ei laki tunne, elatusvelvollisuus voi tietyissä olosuhteissa jatkua vielä eron jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
En kuulu kirkkoon, avioliitto on kirkon määrittelemä sitoutuminen toiseen ihmiseen kaikkivoipaisen Jumalan edessä.
Turhat kustannukset, rakkauden osoituksen ei tarvitse maksaa tuhansia euroja.
Ja jos suhde menee karille niin koko elämä menee sekaisin kun joutuu maksamaan exälle ja jakamaan omaisuutensa, en jaksa sellaista.
Iät ja ajat on ollut mahdollisuus myös siviilivihkimiseen. Avioliitto on juridinen ja sosiaalinen sopimus.
Me ollaan oltu yhtä tuon miehen kanssa nyt 19 vuotta. Voi olla, että mennään naimissiin jossain vaiheessa, mutta ei vielä ole ollut ajankohtaista. Avioliitto on aika vanhentunut, kaikki voidaan sopia muuten.
Meillä on testamentit yms. Enkä sitä paitsi usko, että kukaan sukulaisista kävelisi minun ylitseni esimerkiksi hautajaisjärjestelyissä. Silloin saan syyttää vain itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos toinen osapuoli haluaa naimisiin, voitteko suostua hänen vuokseen, ja jos niin miksi ette?
Eikös avioliitosta seuraa elatusvelvollisuus silloinkin, kun ei asuta yhdessä?
Kyllä. Ja vaikka alimony-tyyppistä maksua ei laki tunne, elatusvelvollisuus voi tietyissä olosuhteissa jatkua vielä eron jälkeenkin.
Tuo on minulle ihan riittävä syy olla menemättä naimisiin. Opiskeluaikoina joutui jo säätämään todella paljon Kelan kanssa, kun silloisen tulot vaikuttivat tukiin. En halua taloudellista suhdetta kenenkään kanssa.
Voisin suostua, jos se on toiselle hyvin tärkeää. Ja voi tulla vastaan parempi tai haluta erota muista syistä, ei sitä kukaan pysty takaamaan vaikka olisi minkälaiset paperit ja siunaukset.