Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa - annanko miehelle mahdollisuuden vai luovutanko heti?
Anci85
13.05.2019 |
Fiksu 35-vuotias mies, sosiaalisesti taitava, ihan älykäskin, ei sairauksia, ei mielenterveysongelmia tms. EI ole päihdeongelmaa tai muita riippuvuuksia, paitsi tupakointi. Tällaisen tapasin Tinderissä ja ihastuin. Tapailtiin pari kuukautta aina kun työni antoivat periksi, pikkuhiljaa tiiviimmin.
Sitten selvisi, että miehellä ei ole mitään koulutusta (kaikki koulut jättänyt aina kesken), ei ole tehnyt töitä nyt noin 6-7 vuoteen (ainoastaan yksi lyhyt työkokeilu tältä ajalta) ja mikä erikoisinta: asuu äitinsä kanssa... Äitinsä on täysin terve ja yhä työelämässä jne. On joskus asunut yksinkin pari vuotta, mutta kun vuokranantaja myi asunnon, niin mies ei vaan hakenut uutta kämppää vaan majaili kodittomana kavereiden nurkissa usean vuoden ajan, kunnes sitten palasi äidilleen asumaan (varmaan meni kavereilta hermot loisimiseen?).
Olen varovasti kysynyt, että miksi näin, niin kuulemma "ei tiedä miksei hakenut omaa asuntoa" ja kun kyselen miksei mene johonkin opiskelemaan/hae töitä/nyt omaa asuntoa, niin vastaus on että "niin, pitäis varmaan". Siis aivan uskomatonta! Sen verran tiedän, että luottotiedot ovat menneet, mutta kyllä kaupungin asuntoja saa silti tai edes jotain jostain, jos koditon on tai asuu äidillään. Kyseessä kuitenkin iso kaupunki (Tampere), joten asuntoja riittää.
En tosiaan päällepäin tai muista jutuista todellakaan arvannut tällaista tilannetta! Nyt en tiedä mitä tehdä, kun olen jo ihastunut, mutta onhan tuo nyt todella erikoista, ettei ole yhtään koulua suorittanut peruskoulun jälkeen loppuun eikä muutenkaan mitään kiinnostusta ns. normaaliin itsenäisyyteen tai itsensä elättämiseen. Elää siis nyt alennetulla toimeentulotuella ja päivät kuluu kavereiden kanssa, tv:tä katsellen, makoillen, sukulaisten luona vieraillen jne.
Auttakaa mua :( Annanko mahdollisuuden vai jätänkö tämän tähän? En itse halua elättää miestä tai ottaa luokseni asumaan + koen tosi epäeroottisena miehen tilanteen... Mutta samaan aikaan olen ihastunut, hän on kiltti, koskettaa paljon, on ystävällinen jne. Kannattaako odottaa, josko mies tuosta skarppaisi? Vai onko peli menetetty, kun on kuitenkin yli kolmekymppinen ja viimeksi lähes 10 vuotta sitten ollut oma asunto ja töitä? Ja silloinkin vain parin vuoden ajan.
Nyt mies on kuitenkin ainakin teoriassa kiinnostunut ryhdistäytymään ja sanonut, että haluaisi omilleen, mutta toisaalta aina kun kysyn, että onko laittanut hakemuksia asunnosta/töistä/koulusta/tms, niin kuulemma "no tää päivä meni vähän ohi kun nukuin vähän huonosti/piti käyttää veljen koiraa ulkona" tms eikä mitään tunnu oikein tapahtuvan. Yhden työvuoron teki kaupan hyllytyksessä, mutta siinä se. Olen yrittänyt selittää, että jo yhdessä päivässä saa paljon aikaan (saanhan minäkin jo työpäivän aikana vaikka mitä tehtyä!), jos vain haluaa, mutta jotenkin hän vaan tekee korkeintaan yhden asian kuukaudessa tai viikossa...
Kommentit (186)
Kannattaa unohtaa tuo mies. Ei hyvää seuraa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ap tästä ketjusta. Tuli heti parempi fiilis omasta tilanteesta, jossa roikun tunnetasolla exässä jostain kumman syystä, vaikka suhdeei ollut edes erityisen hyvä. Tajusin että vissiin voisi olla huonomminkin; mulla voisi olla 35-vuotias mies, joka nukkuu äidin kanssa samassa huoneessa, ei omaa minkäänlaista motivaatiota mihinkään eikä näe siinä edes mitään vikaa.
Kukaan ei voi sinun puolesta tehdä päätöksiä, mutta haluatko tuhlata aikaasi tuollaiseen mieheen? Minä en ainakaan haluaisi tuhlata aikaani exääni yhtään enempää, (enkä aiokaan), vaikka tunnenkin ikävää eron jäljiltä. Tuo miehesi on 35-vuotias ja asunut omillaan ainoastaan 2 vuotta. Siis KAKSI! Kyllä siinä on jo oikeasti jotain vialla jos tilanne on tuo. Olen itse 32-vuotias nainen, en voisi kuvitellakaan, että menisin asumaan äitini tai isäni luokse ja vielä nukkumaan samassa huoneessa. Tosin minähän käyn töissä ja minulla on oma asunto, niin ei tarvitsekaan. Ehkä jossain hätätilanteessa ymmärtäisi tuollaisen ratkaisun, mutta että vuosikausia? Tuossa on niin suuret elämänhallinnan ongelmat, että sinuna juoksisin ja lujaa. Ei pelkkä rakkaus auta korjaamaan kaikkia rikkinäisiä. Rikkinäisten pitää myös itse haluta korjaantua. Tsemppiä sulle.
Peräkammarinpoika., jonka äiti passaa. Ei mitään yhteiskunnallista vastuuta tai omaa ambitiota. Tuskin haluat vetelyksen uudeksi huoltajaksi... harmi, että olet ihastunut, koska silloin arviointikyky on kaukana objektiivisesta. Next...
Hyi helvetti. Ap;n uunoturhapuro on kuin minä, paitsi minulla on perhe.
Vaimo lähettää verokortin puolestani ja lupaan hänelle palkan siitä hyvästä. Ei kamalasti kiinnostaisi lähettää verokortteja ympäriinsä, kun ei vaan jaksa. Sen verran jaksaa että jaksaa käydä töissä just ja just.
Töissäkin pitää käydä että ihmiset pitää normaalina ja hyväksyy mut.
Etenkin lapsille yritän näyttää mallia että iskä herää aamulla jupisten ja lantustelee töihin.
Antaisitte vaan mun olla.
Mun mielestä ap:n kannattaisi pitää tuo rauhoitettu mies rauhassa. Antaa sopivasti seksiä, mutta ei siten että tekee miehestä isän ja työjuhdan.
Ei kaikista ole oikeasti työntekijöiksi.
Välillä haikeasti muistelen aikoja, kun sai vaan elää hetkessä ja laskujenkin maksaminen tuntui kovalta työltä.
Kaikki hokee vaan tosta äitin kanssa asumisesta, eikö ketään ihmetytä se että toi mies asui monta vuotta kavereitten nurkissa sen sijaan että olisi edes hakenut omaa asuntoa?!
Mikä siinä äidin kanssa asumisessa on teistä sellaista, että muka se on oudointa? Asuuhan ne Italiassakin niin. Mut kavereiden nurkissa loisimista vuositolkulla en itse tajua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap tästä ketjusta. Tuli heti parempi fiilis omasta tilanteesta, jossa roikun tunnetasolla exässä jostain kumman syystä, vaikka suhdeei ollut edes erityisen hyvä. Tajusin että vissiin voisi olla huonomminkin; mulla voisi olla 35-vuotias mies, joka nukkuu äidin kanssa samassa huoneessa, ei omaa minkäänlaista motivaatiota mihinkään eikä näe siinä edes mitään vikaa.
Kukaan ei voi sinun puolesta tehdä päätöksiä, mutta haluatko tuhlata aikaasi tuollaiseen mieheen? Minä en ainakaan haluaisi tuhlata aikaani exääni yhtään enempää, (enkä aiokaan), vaikka tunnenkin ikävää eron jäljiltä. Tuo miehesi on 35-vuotias ja asunut omillaan ainoastaan 2 vuotta. Siis KAKSI! Kyllä siinä on jo oikeasti jotain vialla jos tilanne on tuo. Olen itse 32-vuotias nainen, en voisi kuvitellakaan, että menisin asumaan äitini tai isäni luokse ja vielä nukkumaan samassa huoneessa. Tosin minähän käyn töissä ja minulla on oma asunto, niin ei tarvitsekaan. Ehkä jossain hätätilanteessa ymmärtäisi tuollaisen ratkaisun, mutta että vuosikausia? Tuossa on niin suuret elämänhallinnan ongelmat, että sinuna juoksisin ja lujaa. Ei pelkkä rakkaus auta korjaamaan kaikkia rikkinäisiä. Rikkinäisten pitää myös itse haluta korjaantua. Tsemppiä sulle.
Sulla on pääkopassa vikaa. Itse tsemppaan vaan sen takia että toi yks tuli raskaaksi neljä kertaa.
Aika paljon vaadittu multa että muutuin toisen takia vähän ahkerammaksi.
Kyllä musta jotain kuoli, kun aloin lontustelemaan töihin. Ne kaikki rahat jotka ei mua kiinnosta menee suoraan mun vaimon tilille. Se saa kyllä lähetellä ne verokortit ja muut mun puolesta. Käyn vaan töissä ja kotona.
Mun elämä tavallaan pilattiin. Kyllä te naiset voisitte rakastaa niitä uunojanne ilman mitään vaatimuksia ja ei se äidin luona asuminen ole mikään häpeä tai paha-asia.
Ei sielä mitään insesmiä harjoiteta, vaikka niin kuvitellette.
Ai että te kuvittelette kaikkea sairasta.
Ap voisi rohkeasti rakastaa poikaystäväänsä ilman mitään vaatimuksia mistään kouluntuksista tai työnteoista.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap tästä ketjusta. Tuli heti parempi fiilis omasta tilanteesta, jossa roikun tunnetasolla exässä jostain kumman syystä, vaikka suhdeei ollut edes erityisen hyvä. Tajusin että vissiin voisi olla huonomminkin; mulla voisi olla 35-vuotias mies, joka nukkuu äidin kanssa samassa huoneessa, ei omaa minkäänlaista motivaatiota mihinkään eikä näe siinä edes mitään vikaa.
Kukaan ei voi sinun puolesta tehdä päätöksiä, mutta haluatko tuhlata aikaasi tuollaiseen mieheen? Minä en ainakaan haluaisi tuhlata aikaani exääni yhtään enempää, (enkä aiokaan), vaikka tunnenkin ikävää eron jäljiltä. Tuo miehesi on 35-vuotias ja asunut omillaan ainoastaan 2 vuotta. Siis KAKSI! Kyllä siinä on jo oikeasti jotain vialla jos tilanne on tuo. Olen itse 32-vuotias nainen, en voisi kuvitellakaan, että menisin asumaan äitini tai isäni luokse ja vielä nukkumaan samassa huoneessa. Tosin minähän käyn töissä ja minulla on oma asunto, niin ei tarvitsekaan. Ehkä jossain hätätilanteessa ymmärtäisi tuollaisen ratkaisun, mutta että vuosikausia? Tuossa on niin suuret elämänhallinnan ongelmat, että sinuna juoksisin ja lujaa. Ei pelkkä rakkaus auta korjaamaan kaikkia rikkinäisiä. Rikkinäisten pitää myös itse haluta korjaantua. Tsemppiä sulle.
Paitsi että se kundi ei ole rikki. Se on vaan mikä on ja antaisitte sen olla ja elää ilman vaatimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hokee vaan tosta äitin kanssa asumisesta, eikö ketään ihmetytä se että toi mies asui monta vuotta kavereitten nurkissa sen sijaan että olisi edes hakenut omaa asuntoa?!
Mikä siinä äidin kanssa asumisessa on teistä sellaista, että muka se on oudointa? Asuuhan ne Italiassakin niin. Mut kavereiden nurkissa loisimista vuositolkulla en itse tajua!
En ymmärrä kumpaakaan. Kyllä nyt aikuisella ihmisellä pitää olla koti mihin mennä, eikä olla kavereiden tai äidin nurkissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hokee vaan tosta äitin kanssa asumisesta, eikö ketään ihmetytä se että toi mies asui monta vuotta kavereitten nurkissa sen sijaan että olisi edes hakenut omaa asuntoa?!
Mikä siinä äidin kanssa asumisessa on teistä sellaista, että muka se on oudointa? Asuuhan ne Italiassakin niin. Mut kavereiden nurkissa loisimista vuositolkulla en itse tajua!
En ymmärrä kumpaakaan. Kyllä nyt aikuisella ihmisellä pitää olla koti mihin mennä, eikä olla kavereiden tai äidin nurkissa.
Minäkään en hyväksy kodittomuutta.
Valitettavasti meillä on kodittomia vaikka kuinka.
Olisi hyvä että jokaiselle olisi paikka missä voi nukkua turvallisesti ja miettiä työhönhakua vaikka 20-vuotta ilman että koti menee alta pois tai että ajetaan pois äiskän luo, kun ei ole maksanut vuokria
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en hyväksy kodittomuutta.
Valitettavasti meillä on kodittomia vaikka kuinka.
Olisi hyvä että jokaiselle olisi paikka missä voi nukkua turvallisesti ja miettiä työhönhakua vaikka 20-vuotta ilman että koti menee alta pois tai että ajetaan pois äiskän luo, kun ei ole maksanut vuokria
No tää ap:n mieshän oli jopa kaks vuotta asunu omillaan, ennen ku se kämppä oli myyty alta. Eikä ollut saanut aikaseks hommata uutta. Eiköhän tän miehen suurin ongelma ole toi saamattamuus ja motivaation puute, niin asuntoasiassa kuin työhakemisessakin.
No mutta, hänhän kuulostaa melkein ehdalta kilttimieheltä! Paitsi että on oikeastikin melko kiltin oloinen. Elämänsä olisi mennyt paremmin jos olisi teininä saanut huomiota edes yhdeltä tytöltä. Älä kuitenkaan jää odottamaan ryhtiliikkeitä, niitä ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarinasi on ristiriitainen. Sanot ettei miehellä ole mt-häiriöitä, mutta kuvailet mt-häiriöisen ihmisen. Ei se ole normaalia, ettei ole työpaikkaa, ei ole saanut opiskeluja loppuun ja asuu äidin luona. Ei mieleltään tasapainoinen tyytyisi noin epätyydyttävään elämään ellei olisi tyhmä kuin saapas. Jos on mieleltään vakaa, niin silloin haluaa ja pystyy opiskelemaan edes jonkin tutkinnon ja työkokemusta löytyy edes pätkistä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hokee vaan tosta äitin kanssa asumisesta, eikö ketään ihmetytä se että toi mies asui monta vuotta kavereitten nurkissa sen sijaan että olisi edes hakenut omaa asuntoa?!
Mikä siinä äidin kanssa asumisessa on teistä sellaista, että muka se on oudointa? Asuuhan ne Italiassakin niin. Mut kavereiden nurkissa loisimista vuositolkulla en itse tajua!
Täh? Kavereiden luona asuminen on vähän kuin asuisi kommuunissa oman ikäisten kanssa. Aika moni aikuinen haluaa asua kommuunissa ja moni aikuisopiskelija valitsee soluasunnon, koska se on edullisempaa. Minä en nimenomaan tuota kavereiden luona punkkailua pidä läheskään niin outona, kuin vanhempien. Napanuora pitäisi katkaista jossain vaiheessa ja muodostaa se oma elämä ja arki.
Kavereihen ei ole kehityspsykologian kannalta mitään tarvetta katkoa ns. napanuoraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antasin mahdollisuuden, jos mies muuten kolahtaa. Nuo kaikki muut, siis työt ja asunnot on järjestelykysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö essoa? Se selittäisi tuon saamattomuuden arkipäivisin ja toisaalta sen, miksi on niin ihanan empaattisen tuntuinen ja kosketteleva.
lol. kukaan ei käytä essoja päivittäin. jos jotain päihdettä pitäisi epäillä, niin menisi enemmänkin tuonne viherosastolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap tästä ketjusta. Tuli heti parempi fiilis omasta tilanteesta, jossa roikun tunnetasolla exässä jostain kumman syystä, vaikka suhdeei ollut edes erityisen hyvä. Tajusin että vissiin voisi olla huonomminkin; mulla voisi olla 35-vuotias mies, joka nukkuu äidin kanssa samassa huoneessa, ei omaa minkäänlaista motivaatiota mihinkään eikä näe siinä edes mitään vikaa.
Kukaan ei voi sinun puolesta tehdä päätöksiä, mutta haluatko tuhlata aikaasi tuollaiseen mieheen? Minä en ainakaan haluaisi tuhlata aikaani exääni yhtään enempää, (enkä aiokaan), vaikka tunnenkin ikävää eron jäljiltä. Tuo miehesi on 35-vuotias ja asunut omillaan ainoastaan 2 vuotta. Siis KAKSI! Kyllä siinä on jo oikeasti jotain vialla jos tilanne on tuo. Olen itse 32-vuotias nainen, en voisi kuvitellakaan, että menisin asumaan äitini tai isäni luokse ja vielä nukkumaan samassa huoneessa. Tosin minähän käyn töissä ja minulla on oma asunto, niin ei tarvitsekaan. Ehkä jossain hätätilanteessa ymmärtäisi tuollaisen ratkaisun, mutta että vuosikausia? Tuossa on niin suuret elämänhallinnan ongelmat, että sinuna juoksisin ja lujaa. Ei pelkkä rakkaus auta korjaamaan kaikkia rikkinäisiä. Rikkinäisten pitää myös itse haluta korjaantua. Tsemppiä sulle.
Paitsi että se kundi ei ole rikki. Se on vaan mikä on ja antaisitte sen olla ja elää ilman vaatimuksia.
Kun tässä elämässä nyt vaan on kaikenlaisia vaatimuksia ja velvollisuuksia ja terve aikuinen ihminen niistä yleensä jotakuinkin selviää. Jossain on vikaa, jos kykenee vain olla löllöttelemään vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Antasin mahdollisuuden, jos mies muuten kolahtaa. Nuo kaikki muut, siis työt ja asunnot on järjestelykysymyksiä.
Kuka ne järjestää? Jätkä itse ei siihen ole 35 ikävuoteen mennessä kyennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hokee vaan tosta äitin kanssa asumisesta, eikö ketään ihmetytä se että toi mies asui monta vuotta kavereitten nurkissa sen sijaan että olisi edes hakenut omaa asuntoa?!
Mikä siinä äidin kanssa asumisessa on teistä sellaista, että muka se on oudointa? Asuuhan ne Italiassakin niin. Mut kavereiden nurkissa loisimista vuositolkulla en itse tajua!
Täh? Kavereiden luona asuminen on vähän kuin asuisi kommuunissa oman ikäisten kanssa. Aika moni aikuinen haluaa asua kommuunissa ja moni aikuisopiskelija valitsee soluasunnon, koska se on edullisempaa. Minä en nimenomaan tuota kavereiden luona punkkailua pidä läheskään niin outona, kuin vanhempien. Napanuora pitäisi katkaista jossain vaiheessa ja muodostaa se oma elämä ja arki.
Kavereihen ei ole kehityspsykologian kannalta mitään tarvetta katkoa ns. napanuoraa.
Kommuuniasuminen on vähän eri asia kuin kavereiden luona LOISIMINEN. Mies muutti äitinsä luo vain, koska kaverit ei enää jaksanut sen loisimista.
Vierailija kirjoitti:
Tarinasi on ristiriitainen. Sanot ettei miehellä ole mt-häiriöitä, mutta kuvailet mt-häiriöisen ihmisen. Ei se ole normaalia, ettei ole työpaikkaa, ei ole saanut opiskeluja loppuun ja asuu äidin luona. Ei mieleltään tasapainoinen tyytyisi noin epätyydyttävään elämään ellei olisi tyhmä kuin saapas. Jos on mieleltään vakaa, niin silloin haluaa ja pystyy opiskelemaan edes jonkin tutkinnon ja työkokemusta löytyy edes pätkistä.
No en ole ammattilainen näissä asioissa niin en viitsi diagnoosia tehdä, mutta on sen verran iloinen ja positiivinen ja jaksaa kyllä kavereiden kanssa hengailla, niin ei ainakaan masentunut tai ahdistunut ole.
Olet selvä poikkeus sitten :) Ei tarvitse muuttaa perintökaksioon, sillä minulla on myös toinen kaksio niin ikään keskustassa ja voidaan viettää kissanpäiviä siellä. Eikä minua kiinnosta urasi tai sen puute lainkaan, tärkeintä on uteliaisuus ja kiinnostus asioita kohtaan.