Voimakas ihastuminen aikuisena / varattuna, onko muilla kokemusta? Teitkö asialle jotain vai loppuiko itsestään?

No, erosin. Ei hyvä lopputulos :(

Olen samassa tilanteessa, myöskin pari vuotta jo kärvistellyt. Asia paheni noin vuosi sitten kun eksyimme  kahdestaan jatkoille ja menin alkoholin siivittämänä tunnustamaan miehelle miten hyvin viihdyn hänen seurassaan. Mieheltä tuli vastakaikua, valitettavasti. Asia ei sen kummemmin silti edennyt vaan edelleen yritän päästä tuosta ihastuksen tunteesta eroon, mutta se ei vaan ota haalistuakseen. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Itse en ole tehnyt mitään, vaikka monesti mieli on tehnyt... Olen naimisissa ja pienten lasten äiti ja kas, nelisen vuotta sitten ihastuin ystäväni siskoon! Eikä jäänyt epäselväksi, että tämä sisko oli ihastunut minuun. Oli raastavaa istua iltaa isossa porukassa ja nähdä vain hänet, tuntui kamalalta katsella oman miehen kainalosta tätä naista.

Yritimme pari vuotta olla vain ystäviä, vaikka molemmat tiedostivat asian todellisen laidan. Muutamaan otteeseen tästä keskusteltiinkin avoimesti. Lopulta tämä nainen sanoi, ettei voi olla kanssani tekemisissä koska minulla on perhe ja hän kunnioittaa sitä elämää, jonka olen rakentanut jonkun muun kanssa.

Meni kaksi vuotta ja elin omaa elämääni (olin ja olen ihan tyytyväinen elämääni mieheni kanssa, meillä on perushyvä elämä ja terveet, helpot lapset), kunnes sattumalta törmäsimme. Luulin että tunteet olisivat hiipuneet mutta ei, aivan samanlaisella liekillä paloi kaipuu tähän naiseen. Oli pakko ottaa asia puheeksi mieheni kanssa, vaikka tiesin kyllä millainen riski olisi kertoa vahvoista tunteistaan toiseen. Mies otti asian yllättävän hyvin, ei kieltänyt minua näkemästä tätä naista ja sanoi ettei hän voi sille mitään jos minulla on tunteita toiseen. "Onneksi" tämä nainen oli edelleen järkevä moraalinvartija (hänkin tunsi edelleen samoin) ja sanoi, ettemme voi vahingossakaan nähdä koskaan kaksin, koska jäljestä tulee rumaa ja kaaos olisi valmis.

Ystäväni meni naimisiin ja näin hänen siskonsa viimeisen kerran viime kesänä, oli järkyttävän vaikeaa istua loppuillasta pienessä sievässä hänen kanssaan samassa pöydässä tietäen hänen muuttavan ulkomaille. Heräilen vieläkin öisin nähtyäni unia, joissa meillä on yhteinen elämä jossain Australiassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen samassa tilanteessa, myöskin pari vuotta jo kärvistellyt. Asia paheni noin vuosi sitten kun eksyimme  kahdestaan jatkoille ja menin alkoholin siivittämänä tunnustamaan miehelle miten hyvin viihdyn hänen seurassaan. Mieheltä tuli vastakaikua, valitettavasti. Asia ei sen kummemmin silti edennyt vaan edelleen yritän päästä tuosta ihastuksen tunteesta eroon, mutta se ei vaan ota haalistuakseen. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Kuulostaa tutulta, ainoastaan me emme koskaan ole olleet missään kahden (ohikiitäviä minuutteja lukuunottamatta), emmekän varmasti tule olemaankaan. Ellei sellaista tilannetta vartavasten järjestettäisi, mitä ei tietenkään tapahdu.

Toisaalta haluaisin nähdä mitä tapahtuisi jos jäisimme kahden ja tulisi mahdollisuus puhua asiasta. Tai jos olisimme hieman humalassa.. Mietin myös, että hän on saattanut nousta mielessäni jalustalle, josta putoaisi jos saisin kerran suudella hänen kanssaan - nythän tietysti kuvittelen mielessäni kaikenlaista mikä ei välttämättä ollenkaan pidä paikkaansa.

Välillä katson hänen kuviaan, koska hän ei onnistu kuvissa ikinä :D Luonnossa on todella upea, pitkä ja komea, kasvoiltaan suloinen mutta silti miehekäs. Valokuvat eivät jostain syystä tee hänen kauneudelleen oikeutta :)

Mieheltä ei hyväksyttäisi toisiin päin katsomistakaan, muuten mies on pettävä sika.

Se loppuu itsestään, sillä hän ei olekaan kiinnostava, vaan on kaikkien hameiden perässä juoksemassa. Oma aviopuoliso on se parempi, sillä teillä on pitkä menneisyys. Pysy lujana, äläkä hairahdu keikareihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samassa tilanteessa, myöskin pari vuotta jo kärvistellyt. Asia paheni noin vuosi sitten kun eksyimme  kahdestaan jatkoille ja menin alkoholin siivittämänä tunnustamaan miehelle miten hyvin viihdyn hänen seurassaan. Mieheltä tuli vastakaikua, valitettavasti. Asia ei sen kummemmin silti edennyt vaan edelleen yritän päästä tuosta ihastuksen tunteesta eroon, mutta se ei vaan ota haalistuakseen. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Kuulostaa tutulta, ainoastaan me emme koskaan ole olleet missään kahden (ohikiitäviä minuutteja lukuunottamatta), emmekän varmasti tule olemaankaan. Ellei sellaista tilannetta vartavasten järjestettäisi, mitä ei tietenkään tapahdu.

Toisaalta haluaisin nähdä mitä tapahtuisi jos jäisimme kahden ja tulisi mahdollisuus puhua asiasta. Tai jos olisimme hieman humalassa.. Mietin myös, että hän on saattanut nousta mielessäni jalustalle, josta putoaisi jos saisin kerran suudella hänen kanssaan - nythän tietysti kuvittelen mielessäni kaikenlaista mikä ei välttämättä ollenkaan pidä paikkaansa.

Välillä katson hänen kuviaan, koska hän ei onnistu kuvissa ikinä :D Luonnossa on todella upea, pitkä ja komea, kasvoiltaan suloinen mutta silti miehekäs. Valokuvat eivät jostain syystä tee hänen kauneudelleen oikeutta :)

Tämä voisi olla ihan omaa tekstiäni :) Olen mielessäni tehnyt vertailuja oman ja tämän "toisen" miehen välillä, järjellisesti ajateltuna mieheni kanssa minulla moni asia kohtaa paremmin. Tiedän että ihastuksilta usein etsii jotain sellaista mitä omaan suhteeseensa kaipaa, mutta en ole onnistunut itsellenikään määrittelemään mitä kuvittelen tässä toisessa miehessä olevan paremmin. Ehkä hän on juuri ainoastaan se haavekuva, olen jopa miettinyt että pitäisi päästä viettämään hänen kanssaan hetki kunnolla yhdessä aikaa josko sitten tipahtaisin pilvilinnoistani. Riskit toiseen suuntaan vaan on liian suuret.

Tuo aiempi

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole tehnyt mitään, vaikka monesti mieli on tehnyt... Olen naimisissa ja pienten lasten äiti ja kas, nelisen vuotta sitten ihastuin ystäväni siskoon! Eikä jäänyt epäselväksi, että tämä sisko oli ihastunut minuun. Oli raastavaa istua iltaa isossa porukassa ja nähdä vain hänet, tuntui kamalalta katsella oman miehen kainalosta tätä naista.

Yritimme pari vuotta olla vain ystäviä, vaikka molemmat tiedostivat asian todellisen laidan. Muutamaan otteeseen tästä keskusteltiinkin avoimesti. Lopulta tämä nainen sanoi, ettei voi olla kanssani tekemisissä koska minulla on perhe ja hän kunnioittaa sitä elämää, jonka olen rakentanut jonkun muun kanssa.

Meni kaksi vuotta ja elin omaa elämääni (olin ja olen ihan tyytyväinen elämääni mieheni kanssa, meillä on perushyvä elämä ja terveet, helpot lapset), kunnes sattumalta törmäsimme. Luulin että tunteet olisivat hiipuneet mutta ei, aivan samanlaisella liekillä paloi kaipuu tähän naiseen. Oli pakko ottaa asia puheeksi mieheni kanssa, vaikka tiesin kyllä millainen riski olisi kertoa vahvoista tunteistaan toiseen. Mies otti asian yllättävän hyvin, ei kieltänyt minua näkemästä tätä naista ja sanoi ettei hän voi sille mitään jos minulla on tunteita toiseen. "Onneksi" tämä nainen oli edelleen järkevä moraalinvartija (hänkin tunsi edelleen samoin) ja sanoi, ettemme voi vahingossakaan nähdä koskaan kaksin, koska jäljestä tulee rumaa ja kaaos olisi valmis.

Ystäväni meni naimisiin ja näin hänen siskonsa viimeisen kerran viime kesänä, oli järkyttävän vaikeaa istua loppuillasta pienessä sievässä hänen kanssaan samassa pöydässä tietäen hänen muuttavan ulkomaille. Heräilen vieläkin öisin nähtyäni unia, joissa meillä on yhteinen elämä jossain Australiassa.

Voi taivas miten riipaiseva tarina.. Olet tavattoman vahva, kun et palavista tunteista huolimatta unohtanut paikkaasi ja vastuuta pienistä ihmisistä, avioliitostasi... Ja toisaalta, olit rehellinen sekä miehellesi että tälle ihastukselle. Tuo viimeinen kappale unista, joita näet... sydän painaa tonnin sen luettuani.

Itse näen välähdyksenomaisia hetkiä vaihtoehtoisesta elämästä hänen kanssaan; tuossa talossa asuisimme, tällaista elämä olisi, jne. Veto välillämme on todella voimakas, mutta ymmärrän ettei mitään voi tapahtua. Hän vaikuttaa ujon riemastuneelta nähdessään minut pitkästä aikaa, tulee lähelle muttei uskalla ottaa kontaktia kuin siihen kulloinkin vieressäni olevaan ihmiseen. Kun aikanaan työasioissa häntä jouduin lähestymään, hän häkeltyi ja meni hämilleen noissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Se loppuu itsestään, sillä hän ei olekaan kiinnostava, vaan on kaikkien hameiden perässä juoksemassa. Oma aviopuoliso on se parempi, sillä teillä on pitkä menneisyys. Pysy lujana, äläkä hairahdu keikareihin.

Hän ei ole ollenkaan sellainen, päinvastoin, kaikkea muuta. Tiedän, että häneen varmasti moni nainen on ihastunut, mutta hän ei ole mikään gigolo.

Hyvä neuvo silti - en ole jättämässä aviomiestäni :)

On kokemusta. Kahden vuoden ihastuminen johti tunteiden paljastukseen. Tuli avioero vihdoin huonosta liitosta. Nyt elän oikeasti ja olen onnellinen.

Kuinka voikaan oma elämä unohtua, kun yrittää vain miellyttää toista, jotta saisi edes vähän huomiota ja yhteistä aikaa. Silti vain paskaa tulee, vaikka kuinka yrittäisi olla mukava vaimo. Nyt ei tarvi yrittää mitään. Voi olla oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samassa tilanteessa, myöskin pari vuotta jo kärvistellyt. Asia paheni noin vuosi sitten kun eksyimme  kahdestaan jatkoille ja menin alkoholin siivittämänä tunnustamaan miehelle miten hyvin viihdyn hänen seurassaan. Mieheltä tuli vastakaikua, valitettavasti. Asia ei sen kummemmin silti edennyt vaan edelleen yritän päästä tuosta ihastuksen tunteesta eroon, mutta se ei vaan ota haalistuakseen. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Kuulostaa tutulta, ainoastaan me emme koskaan ole olleet missään kahden (ohikiitäviä minuutteja lukuunottamatta), emmekän varmasti tule olemaankaan. Ellei sellaista tilannetta vartavasten järjestettäisi, mitä ei tietenkään tapahdu.

Toisaalta haluaisin nähdä mitä tapahtuisi jos jäisimme kahden ja tulisi mahdollisuus puhua asiasta. Tai jos olisimme hieman humalassa.. Mietin myös, että hän on saattanut nousta mielessäni jalustalle, josta putoaisi jos saisin kerran suudella hänen kanssaan - nythän tietysti kuvittelen mielessäni kaikenlaista mikä ei välttämättä ollenkaan pidä paikkaansa.

Välillä katson hänen kuviaan, koska hän ei onnistu kuvissa ikinä :D Luonnossa on todella upea, pitkä ja komea, kasvoiltaan suloinen mutta silti miehekäs. Valokuvat eivät jostain syystä tee hänen kauneudelleen oikeutta :)

Tämä voisi olla ihan omaa tekstiäni :) Olen mielessäni tehnyt vertailuja oman ja tämän "toisen" miehen välillä, järjellisesti ajateltuna mieheni kanssa minulla moni asia kohtaa paremmin. Tiedän että ihastuksilta usein etsii jotain sellaista mitä omaan suhteeseensa kaipaa, mutta en ole onnistunut itsellenikään määrittelemään mitä kuvittelen tässä toisessa miehessä olevan paremmin. Ehkä hän on juuri ainoastaan se haavekuva, olen jopa miettinyt että pitäisi päästä viettämään hänen kanssaan hetki kunnolla yhdessä aikaa josko sitten tipahtaisin pilvilinnoistani. Riskit toiseen suuntaan vaan on liian suuret.

Tuo aiempi

Aivan sama tilanne itselläni - oman miehen kanssa meillä on paljon enemmän yhteistä! Silti jokin outo voima vetää puoleensa ja haluaisin selvittää mikä se on. Leikittelen ajatuksella, että voisin pistää oman elämäni pauselle vaikka pitkän viikonlopun ajaksi ja lähteä ihastukseni kanssa lomamatkalle. Siellä viimeistään karisevat harhakuvitelmat ja vaaleanpunaiset linssit putoavat silmiltä.

Jos uskoisin menneisiin elämiin, niin ajattelisin, että meillä on yhteinen mennyt elämä jossain ja sen takia veto on niin selittämättömän suuri, vaikka yhteistä meillä ei työn lisäksi juuri ole (niin että ainakaan tietäisin)...

Minulla ei ole pitkä 3v näkemättömyyskään auttanut. En silti kadu että hänet tapasin.

Minulla sama kokemus. Työkaveri joka vei jalat alta viisi vuotta sitten. Nyt en oo nähnyt häntä kolmeen vuoteen mutta silti mielessä jokaikinen päivä.. raastavaa todella! Joskus haluaisin että saisin edes suudella häntä, ehkä silloin palaisin maanpinnalle.. mun nykyisessä suhteessa ei oo mitään vikaa. Ainoastaan en oo tälläistä vetovoimaa ja himoa tuntenut nykyiseen mieheeni koskaan.. siksikin tilanne hämmentää..

Ihastun voimakkaasti myös muutaman vuoden välein, kunnes ihastuksen kohde hiipuu mielestä vasta kun häntä ei moneen vuoteen näe. Pidän kuitenkin tunteesta kun saan ihastuksen kohteeltani huomiota että en koe huonoa omatuntoa, jokaisella on oma elämällä ja omalla miehellä on lupa olla omat ajatuksensa kunhan ei niitä minulle kerro.

En ole varattu, mutta olen ihastunut varattuun. Taisi olla vähän molemminpuoleista. Kauan se kesti, varmaan kolmisen vuotta, huolimatta siitä ettei edes puhuttu kuin työasioista. Lopulta meni kuitenkin ohi ja näin pari vuotta ihastumisen päättymisestä jo inhoan tuota entistä ihastustani.

Ap, en todellakaan tuomitse, kaikille noita joskus tulee. Olennaista ei ole, mitä ajattelee ja tuntee, vaan se, mitä TEET.

Fiksusti yritit päästä ihastuksesta loitommas. Jatka pyrintöjä.

Mieti, mitä menettäisit. Mitä ajattelisit miehestäsi, jos hän antaisi ihastukselle periksi vastaavassa tilanteessa.

Kannattaa myös miettiä kylmän järjen kanssa sitä, mikä funktio ihastumisella on sinulle. Miksi ihastuit? Ei, se ei ole mikään viruksen lailla sattumanvaraisesti ihmiseen iskevä vaiva, vaan ihastumista edeltää aina jonkin tason tarve.

Mieti itse, mikä se sisäinen tarve sinulla on/oli. Aloituksesi perusteella veikkaan, että kaipaat romantiikkaa ja vaihtelua, jota et nyt saa parisuhteestasi. Olette kaiketi aika kiireisiä ja rutinoituneita, parisuhteenne on kestänyt jo sen verran kauan, että se tulisen rakastumisen vaihe on ohitettu.

Voisitteko yrittää piristää sitä parisuhdettanne? Yhteistä aikaa enemmän, kenties pitkä viikonloppu jossakin ilman lapsia?

Entä muunlaisen vaihtelun hankkiminen - uusi jänmä harrastus, uusi työpaikka, kodin remontointi - kaikki veisivät ajatuksiasi turvallisemmille poluille.

Voi tuo olla sinun heikkoa itsetuntoasikin. Lapset hankittu, ryppyjä ja kiloja kertyy ja oma puoliso ei enää samalla lailla flirttaa ja huomioi kuin silloin aikanaan. Ja yhtäkkiä saatkin runsaasri huomiota ja vastakaikua siltä romanttiselta ihastuksen kohteeltasi.

Totta kai tuollainen ihastus saa sukat pyörimään jaloissa! Näet häntä vain silloin tällöin työympyröissä, et aamuisin hengitys pahalta haiseavana tai piereskelemässä sohvalla. Mutta ällistyttävää kylläkin, myös tuo sinun ihastuksesi käy pas..lla ja raapii hyttysenpuremaa takapuolesta.

Näillä keinoin ihastuksesta pääsee kyllä yli, jos on moraali kohdillaan ja olemassaoleva parisuhde tuntuu säilyttämisen arvoiselta. Jos millään ei olisi mitään väliä, sinä tuskin tuskittelisit nyt, joten oletan, että haluat päästä ihastuksestasi eroon.

Olen ollut pitkän parisuhteen aikana pari kertaa ihan korvia myöten ihastunut, mutta kun olen jutellut hieman enemmän miehen kanssa, on ihastus kadonnut. Mies on ollut ihan kiva oikeasti, mutta mitä paremmin hänet on oppinut tyäuntemaan, sitä paremmalta oma mies on tuntunut. Viimeisimmän ihastuksen katkaisi miehen kiinnostus urheiluun. Minä en ole pätkääkään kiinnostunut jostakin jääkiekosta, joten en voinut kuunnella enää hänen juttujaan ihastuneesti.

Kun kotona meni samaan aikaan tosi kivasti, niin ihastus hiipui täysin. Mies on kyllä viel ihastunut minuun, mutta välttelen häntä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole pitkä 3v näkemättömyyskään auttanut. En silti kadu että hänet tapasin.

Meilläkin meni lähes vuosi ettemme nähneet kertaakaan. Välttelin häntä tarkoituksella. Silti sama tunne edelleen. En mikäkään toivo, ettemme olisi koskaan tavanneet. Hänen olemassa olonsa on jollakin tapaa merkityksellinen ja haluan, että tiedän hänellä olevan kaikki ok.

Vierailija kirjoitti:

Olen samassa tilanteessa, myöskin pari vuotta jo kärvistellyt. Asia paheni noin vuosi sitten kun eksyimme  kahdestaan jatkoille ja menin alkoholin siivittämänä tunnustamaan miehelle miten hyvin viihdyn hänen seurassaan. Mieheltä tuli vastakaikua, valitettavasti. Asia ei sen kummemmin silti edennyt vaan edelleen yritän päästä tuosta ihastuksen tunteesta eroon, mutta se ei vaan ota haalistuakseen. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Ajattelutavan muutos, ja oman mielen koukeroiden ymmärtäminen. Tuo mies on sinulle kuin nuoruuden fantasia brad pittistä. Etäinen, saavuttamaton, ja ihana, jota voi ajatella mielessään huokaillen, eikä tarvitse pelätä että mitään tapahtuisi konkreettisesti. Tuollainen fantasia aikuisena on pakokeino, jonka mieli kehittelee, jotta pääsee kivaan tunnetilaan vastapainoksi yleensä ruuhkavuosille, joissa romanttinen rakkaus sitä omaa miestä kohtaan on syrjässä käytännön määräämänä. Mielesi siis janoaa tuollaista ihanuutta, mutta koska et kykene taarjoamaan, tai elämäsi ei kykene tarjoamaan sitä juuri nyt omassa perheessäsi, niin mieli hakee sitä muualta.

Muista että jos toimit tuon tunteen mukaan nyt, ei mikään estä sitä että tämän ihastuksen kanssa sama on myöhemmin edessä uudestaan. Tällä tyylillä et koskaan löydä parisuhdeonnea, ainakaan jatkuvana yhhden miehen kanssa, vaan aina tulee uusi joka saa sukat pyörimään jaloissa. Saat toki elää muutaman vuoden välein miestä vaihtae, mutta olisi itsellesi hyväksi tietää tämä toimintamalli ja sen mekansimi. Toisaalta kun mekanismin ymmärtää, vie se parhaimman terän noilta ihastumisilta, jolloin se muutoksen kaipuu ja uusi mies ei  vaikutakaan enää määräävästi sinun elämääsi, vaan kykenet tekemään omat ratkaisusi oikeasti, eikä vain tunteella.

Olen, mutta sillä erotuksella, että oma suhteeni ei ollut enää hyvä. Oltiin oltu jo vuosia kuin kämppikset. Aika perinteinen tarina varmaan. Ihastuksen "avulla" aloin nähdä oman suhteen ongelmat ja pääsin/uskalsin irrottautua siitä. Kyllä minä alkuun yritin, että tunne menisi ohi, mutta siis noin vuoden päästä erottiin. Jälkiviisaana olen ajatellut, että olisi siinä kohtaa kannattanut kertoa miehelleni tuosta tunteesta. En ollut kuitenkaan pettänyt tai tehnyt muuta, kyse oli "vain" tunteesta ja parisuhteen kriisistä mitä olisi ehkä vielä voinut yrittää selvittää ennen eroa. En kuitenkaan periaatteessa kadu mitään, ja ollaan entisen mieheni kanssa jälkeen päin selvitetty tuokin asia.