Lue keskustelun säännöt.
Päiväkotien äitienpäiväkortit, joissa lapsi kertoo negatiivisia asioita äidistä
12.05.2019 |
Ennen äitienpäivää nauroin kavereille, että eihän ne päiväkotien työntekijät oikeasti voi kirjoittaa äideille kortteihin mitään, että "mun äiti on aina somessa" tms sisältöä, tuskin on niin sadisteja, että juuri äitienpäivänä haluaa olla ilkeitä ja kouluttaa äitejä. Järkytys oli aamulla melkoinen, kun toisenlainen asia (kuopuksen raskausajalta, joka ei tietenkään tule kortista ilmi, tuskin lapsi asiaa ymmärsi) mikä mielestäni on täysin sopimaton äitienpäiväkorttiin, luki oman lapsen kortissa. Onko muille tullut kyseisistä aikuisten kurjoittamista korteista paha mieli?
En todellakaan odota mitään kuningatarkohtelua tänään, mutta jos nyt edes ei tahallaan aikuiset loukkaisi. Edelleen itkettää kortti, vaikka järjellä yritän selittää itselleni että ehkä eivät kuitenkaan tarkoittaneet pahaa ja kyse vain hormoneista.
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen saanut kortteja, joissa on vain hyviä asioita. Ei ole ikinä tullut mieleenkään, että niihin kukaan päiväkodin työntekijä suostuisi huonoja kirjoittamaankaan. Sen sijaan, että lopetettaisiin tällaisten korttien tekeminen (koska luulen, että useimmat vanhemmat ilahtuvat niistä) pitäisi negatiivisia asioita kirjoittaneille työntekijöille tai heidän esimiehilleen antaa suoraa palautetta epäasiallisesta käytöksestä. Simple as that. Voihan ne huonotkin asiat totta olla, mutta on epäasiallista ja epäammattimaista kirjoittaa niitä onnittelukorttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko muilla äideillä niin hauras ego, että se romuttuu jostain yhdestä kortista? Minkä ihmeen takia?
Siis mistä lähtein negatiiviset asiat on tuotu esiin onnittelukorteissa ja juhlapäivänä? Olenko missannut jotain? Onko tämä uuden sukupolven tapa? En ole koskaan törmännyt moiseen ja olen 7v lapsen äiti.
Ei ole ollut eikä ole tapana, mutta ihmettelen silti, että jonkun äitiys määrittyy yhden kortin kautta. Miten tällaiset mielensäpahoittajat pärjäävät elämässä muutenkaan? En yhtään ihmettele, mistä tämä lapsivihakohukin on saanut alkunsa, jos itsetunto on noin heikoissa kantimissa.
Vanhemmuutta arvostellaan muutenkin ihan älyttömästi ja etenkin äitiys on oikein suurennuslasin alla. Mitä se auttaa ketään ja mitä hyvää se tuo kenenkään elämään, että lauotaan totuuksia äitienpäivänä? Eikö niistä totuuksista voisi puhua jonain toisena päivänä? Miksi aina pitää päästä näpäyttämään? Miksi Suomessa halutaan korostaa vain sitä kaikkea pahaa ja vajavaisuutta mitä ihmisissä on, eikä sitä hyvää ja kaunista? En ole äiti, mutta olen täysin kyllästynyt tähän Suomen ilmapiiriin, missä kuvitellaan, että nolaamalla, pahoittamalla mieli ja haukkumalla saadaan kenessäkään mitään positiivista muutosta aikaiseksi.
Psykot ja narsistit erikseen, mutta suurin osa vanhemmista ei ole psykoja tai narsisteja.
Puhut aivan täyttä asiaa. Ihmettelen vaan sitä, miten monella tämä arvostelu menee ihon alle. Mulla suurin osa näistä hömpötyksistä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos, sillä tiedän olevani hyvä juuri tällaisena, enkä vertaile itseäni ideaaliin, jota kukaan ei voi saavuttaa.
Toi on niin omahyväistä toi tiedän olevani hyvä tällaisena, eikö oma äitisi kuluttanutkaan aikaansa osoittaakseen, että sä olet täysin p*rseestä? Mun äiti ei mitään muuta mulle osoittanutkaan. Ja itse oli niin hieno ja aina teki mielestään oikein. Minutkin pakotti poimimaan valkovuokkoja äitienpäivänä, kun jätin sen siksi tekemättä, että koin, ettei hän rakasta minua.
Mä en ole ainakaan saanut mistään minkäänlaisia eväitä ajatella noin omahyväisesti, että ei mussa ole mitään vikaa, riitän kyllä. Ethän säkään riitä, et osaa edes haavoitettuja kannustaa, tukea etkä lohduttaa. Ja siis se vielä, jos nyt itsekeskeisesti haluat ajatlla, että olet niin hyvä ja riität sellaisena kuin olet, sinä olet saattanut olla erittäin loukkaava jotakuta toista kohtaan, jonka kanssa et olekaan selvittänyt hänelle jättämääsi pahaa mieltä, ja sitten jos hän siitä sulle sanoisi, niin tuollaiset inhottavat ihmiset, kuten sinä, vetoatte aina siihen, että te riitätte itsellenne, joo aivan, mutta ette tosiaankaan meille muille. Häpeä itseäsi, jos olet satuttanut toisia, etkä osannut pyytää anteeksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttö kirjoitutti mm. että äitiä naurattaa kun kissat tappelee. Hän puhui siis itsestään. Kertoi myös että äidin lempiruoka on peruna. Saman vastauksen antoi neuvolassa kun hänen omaa lempiruokaa kysyttiin.
Pojan antamassa kortissa taas luki sanoja joita hän ei edes osaa vielä sanoa.
Ei noita kannata niin aina ottaa tosissaan.
Niin, mitä järkeä tällaisten kirjaamisessa on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
Nimenomaan minä koin sen kortin olevan pilkkaava, niin miksi ihmeessä olisin mennyt päiväkodille valittamaan asiasta? Vaihtoehtoiset suhtautumistavathan olisivat olleet:
- Ajatus, että jess, ainakin yhden kohdalla osui maaliin
- Ihmettelyä ja hänmästelyä siitä, että miten se nyt on voinut loukata, kun hyvää tarkoitettiin (miten tämän pitäisi lohduttaa??)
- Piilossa tapahtuvaa pään ja silmien pyörittelyä siitä, että "annikan" äiti on ihan pipopää ja sekaisin, eikä sillä ole itsetuntoa.
Minkä mä näistä olisin mieluiten saanut vastaani, mietitäänpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
En, empatia on synnynnäinen ominaisuus, jota on aivan normaalia ruokkia, olisin ainoastaan huolestunut, jos sitä ei ilmenisi. Miestäni en valinnut rakastaakseni häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
Ja miten puoliso tähän liittyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"eikä sillä ole itsetuntoa"
Aloitetaanko tästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
Ja jos lapsi sanoo rakastavansa ajattelen vain, että se toivoo, etten suuttuisi ja hermostuisi häneen. Ei se mitään rakkautta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"eikä sillä ole itsetuntoa"
Aloitetaanko tästä?
Niin, kun "huumori" ei uponnutkaan, vaan suuttui ja loukkaantui. Kun kukaan ei tarkoittanut aikaansaada mielipahaa. (= Eli ei ymmärtänyt saavansa aikaiseksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
En, empatia on synnynnäinen ominaisuus, jota on aivan normaalia ruokkia, olisin ainoastaan huolestunut, jos sitä ei ilmenisi. Miestäni en valinnut rakastaakseni häntä.
Syy siihen ei löydy huonosta äitienpäiväkortista tai edes päiväkodin ajattelemattomasta henkilöstöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niillä negatiivisilla asioilla pilkataan äitiä, ja vanhempia (isän saadessa niitä myös,) EI VOI YMMÄRTÄÄ, miten typerää sakkia lastentarhoissa oikein onkaan töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
Ja miten puoliso tähän liittyy?
Ei sinun kohdallasi varmaan mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
En, empatia on synnynnäinen ominaisuus, jota on aivan normaalia ruokkia, olisin ainoastaan huolestunut, jos sitä ei ilmenisi. Miestäni en valinnut rakastaakseni häntä.
Syy siihen ei löydy huonosta äitienpäiväkortista tai edes päiväkodin ajattelemattomasta henkilöstöstä.
Kyllä löytyy siihen, että lähettävät minulle lapsen kanssa pilkkaavan kortin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä haluan edelleen tietää mitä siinä ap:n kortissa tarkalleen luki. Koitin selata kaikki viestit läpi, mutta en ainakaan äkkiseltään nähnyt vastausta.
Ja joidenka mielestä on peiliin katsomisen paikka jos jotain pahaa lukee niin haloo, pitääkö se just äitienpäiväkorttiin kirjoittaa? Mulle äitienpäivä ainakin tarkoittaa tavallaan kiitosta äitiydestä ja sen tuomasta suuresta vastuusta ja mun fiilis menisi ihan totaalisesti koko päivästä jos jotain ikävää lukisi. Tehkööt jotkut haastattelut jollekkin toiselle päivälle johon suoltaa sitten äidistä ne kaikki pahat asiat. Äitienpäivään se ei kyllä todellakaan kuulu ja jos olisin hoitaja niin en ikinä voisi kirjoittaa mitään tuollaista vaan ohjaisin lapsen vastaamaan jotain positiivista.
Haluisin nähdä sen äidin jolla on aina siisti koti, aina terveellinen ruoka tarjoilla, joka ei koskaan huuda/hermostu tai koskaan käytä somea tai käytä yhtäkään päihdettä. Ainiin ja hyvin toimeentuleva ja läsnä lapselle niin fyysisesti kun henkisesti 24/7. Tai oikeastaan en halua nähdä, se olisi vain pelottava robotti, jos oikein miettii..
Jos tiedät itsekin, ettei täydellistä äitiä olekaan, niin miksi syyllistyt hölmösti tehdystä kortista? Siis itse olen aivan pöllämystynyt näistä viesteistä. Tietenkin se on tökeröä kirjoittaa ikäviä asioita äitienpäiväkorttiin, mutta minä en kyllä osaa ottaa sellaisista asioista itseeni.
No se just, että eikö oikeasti halutakaan ilahduttaa? Eikö sen saajan tunteista tarvitsekaan yhtään välittää? Näitä tunteita noiden korttien saaminen on ainakin itsessäni herättänyt. Olen miettinyt ketjua varten, että etsisin esimerkiksi jonkun omistani, mutta enpä lainkaan tiedä – yllätys yllätys – missä ne sijaitsevat, olen varmaan heittänyt roskiin, kun en halua, että lapset niitä aikuisina lukevat. En ainakaan itse "kyyneleet silmissä" nauranut sellaista lukiessani. Pikemminkin ahdistuin ja alkoi vain hävettää, että joku haluaa nähdä minut niin ankeassa valossa rakkaan lapseni kautta. Ei se lapsi sitten niin rakas tosiaan olekaan. En vain pysty rakastamaan lasta, jolle en ole jotenkin tosi ihana ihminen.
Oma äitini ei ollut minulle, ja sekin laitettiin minun syykseni, se on varmaan se syy.
Kahvihuoneessa sitten nauretaan makeasti, mitä sekin lapsi sanoi äidistään ja kuulkaas naiset, minä ihan piruuttani sen sinne kirjoitin :D
On kerran sattunut ikävä tapaus, kun lapsi kertoi maanantaina pahoilla mielin, että äiti alkoi itkemään, kun sai kortin ja koko äitienpäivä meni pilalle. Ei se kyllä ihan sekään tarkoitus ollut, että lapselle jää loppuiäksi paha mieli ja syyllisyys siitä, mitä me sinne korttiin laitoimme. Silloin harmitti.
Huumorintajua äidit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
En, empatia on synnynnäinen ominaisuus, jota on aivan normaalia ruokkia, olisin ainoastaan huolestunut, jos sitä ei ilmenisi. Miestäni en valinnut rakastaakseni häntä.
Syy siihen ei löydy huonosta äitienpäiväkortista tai edes päiväkodin ajattelemattomasta henkilöstöstä.
Kyllä löytyy siihen, että lähettävät minulle lapsen kanssa pilkkaavan kortin.
Jätä se omaan arvoonsa ja keskity positiivisiin asioihin. Jos et osaa, opettele. Viimekädessä psykoterapeutin opastuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan normaalia pahoittaa juhlapäivänä mielensä, jos onnittelujen sijaan saa kortin, jossa moititaan. On aika sadistista, jos mietitään kaikkea sitä, millainen merkitys juhlapäiviä ja juhlittavilla on. Kannattavatko ihmiset sadismia nykyään?
Tavallaan ymmärrän, mutta sitten taas en. Miksi yksi epäonnistunut kortti tekisi tyhjäksi kaiken sen hyvän palautteen ja ne onnistumisen kokemukset, joita vuoden 364 muulta päivältä on kertynyt? Ei kai ihmisen koko minäkuva yhdestä kortista ole kiinni?
Mitkä onnistumisen kokemukset tai hyvä palaute? En mä ainakaan koe mitään sellaisia. Ihan normaalia oloa vaan. Ja sitten päälle pilkkaava kortti.
Et koe onnistuneesi kasvattajana, kun lapsesi esimerkiksi osoittaa empatiaa, hakee oma-aloitteisesti imurin auttaakseen äitiä siivouksessa tai kertoo, kuinka rakas olet hänelle? Puolisosi ei koskaan kehu, kuinka paljon hän arvostaa sinua tai kuinka paljon hän rakastaa?
En, empatia on synnynnäinen ominaisuus, jota on aivan normaalia ruokkia, olisin ainoastaan huolestunut, jos sitä ei ilmenisi. Miestäni en valinnut rakastaakseni häntä.
Syy siihen ei löydy huonosta äitienpäiväkortista tai edes päiväkodin ajattelemattomasta henkilöstöstä.
Kyllä löytyy siihen, että lähettävät minulle lapsen kanssa pilkkaavan kortin.
Jätä se omaan arvoonsa ja keskity positiivisiin asioihin. Jos et osaa, opettele. Viimekädessä psykoterapeutin opastuksessa.
Ei ole kyse siitä, itselläsi on asennevamma.
Mun tyttö kirjoitutti mm. että äitiä naurattaa kun kissat tappelee. Hän puhui siis itsestään. Kertoi myös että äidin lempiruoka on peruna. Saman vastauksen antoi neuvolassa kun hänen omaa lempiruokaa kysyttiin.
Pojan antamassa kortissa taas luki sanoja joita hän ei edes osaa vielä sanoa.
Ei noita kannata niin aina ottaa tosissaan.