Miksi se on niin paha synti, jos on vähäpuheisempi?

Puhuminen on vuorovaikuttamista. Ujon hiljaisuus voi johtua siitä ettei vastapuolen kanssa keksi sanottavaa. Se toinen ei ehkä tajua sitä ujoa mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisena puheliaampana ihmisenä tulee joskus ärsyyntynyt olo niistä, jotka eivät puhu. Ei se meille puheliaillekaan aina ole kivaa ja helppoa puhua ja pitää yllä mukavaa tunnelmaa. On epäreilua, että toiset eivät edes yritä vaan vain nauttivat siitä, että muut juttelevat. Kyllä kaikilla on sananlainen velvollisuus sosiaalisissa tilanteissa, jos haluaa, että niissä on rupattelua. Kotonahan saa tietysti olla niin hiljainen kuin haluaa.

Siksi se hiljainen ihminen saattaa joskus ärsyttää.

Kun kaksi vilkasta ihmistä juttelee keskenään, niin silloin se keskustelu yleensä rullaa sujuvasti eteenpäin etenkin jos molemmilla on hyvä ja laaja yleissivistys. Jos joku ihminen on aina todella hiljainen, niin miten sitä sitten voi tietää mitä hänen päänsä sisällä liikkuu jos hän ei sano mitään. Pitäisikö asiat tulkita silloin kasvojen ilmeiden ja ruumiin eleiden kautta?

Hyvä keskustelija haluaa yleensä että kaikki saman pöydän ääressä istuvat osallistuvat omalla tavallaan rupatteluun ja voi pyrkiä vaihtelemaan erilaisia puheenaiheita, joihin voi sitten ottaa kantaa. Omassa kaveripiirissäkin tietää ketä kiinnostaa enemmän vaikkapa poliitiikka ja historia kuin urheilu tai musiikki. Yleensä asiat myös selviävät paremmin puhumalla kuin olemalla suu kiinni olipa kyse jonkin sukulaisen kuolemasta tai edellisen illan tv-ohjelmata.

Kun on kotona omissa oloissaan, niin silloinhan voi olla juuri niin introvertti ja hiljainen kuin haluaa, mutta sitten sen vastapainoksi ollessaan ihmisten kanssa tekemissä, niin on luonnollista osoittaa kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan ja hakea juttuseuraa.

Naisen vähäpukeisuus ei ole miehelle ongelma!

Jos vähäpukeisuus olisi syntiä, sittenhän kaikki vauvat olisivat syntisiä ja salama iskisi tätä ki

Vierailija kirjoitti:

Parempi olla hiljaa ja vaikuttaa tyhmältä kuin avata suunsa ja poistaa kaikki epäilykset.

Se tunne, kun hataralla tiedolla yrität virittää jotain keskustelua, ja muun pöytäseurueen ilmeistä pystyy lukea, että *hmh, öh, no ei se kyllä ihan noin mene... *

Mieluiten olen hiljaa, jos en asiasta juuri mitään tiedä.

Synnin sinä määrittelet ihan itse omassa pääkopassasi. Jos olet niin hullu, että johonkin syntiin uskot, olet ansainnutkin kärsimyksesi.

Ja enemmän minua häiritsee ne jatkuvasti hölöttäjät, kuin ne hieman vähemmän mutta asiaa puhuvat.

Olen introvertti, mutta puhelias. Nämä piirteet eivät missään nimessä poissulje toisiaan. En itsekään siedä tuppisuita, mutta arvostan joka tapauksessa hiukan hiljaisempia ihmisiä enemmän kuin niitä mölisijöitä. Tuppisuut saa aivot kiehumaan.

Mä en ole tippaakaan ujo, mutta en vain ole kovin puhelias, jos mitään puhuttavaa ei ole. Porukassa olen se, joka mieluummin kuuntelee kuin on äänessä.

Muistan jo ala-asteella miten joka kerta sain todistuksiin kehotuksen viitata enemmän ja olla aktiivisempi ja puheliaampi. Se tuntui jo silloin inhottavalta, ikäänkuin en olisi ollut tarpeeksi hyvä omana itsenäni. Tämä toki oli 90-luvulla, toivottavasti ajat on alakouluissa muuttuneet ja ymmärretään, että tuntiaktiivinen voi olla muutenkin kuin viittaamalla, eikä lapsille osoiteta jo pienestä asti, että hiljaisuus ei ole hyvä ominaisuus.