Miehellä oli suhde, miten tästä selviää?

Kirjoitin tuossa aikaisemminkin. Meillä eteenpäin mentiin nimenomaan sillä, että todettiin, että nyt on tehty virhe, aika pahakin semmoinen, mutta virhe kuitenkin vaan. On sitä muutakin yhteisen pitkän elämän kanssa sattunut, joka ei ole aina mennyt ihan mallikkaasti ja kympin suorituksella, molemmin puolin. Nousihan se mieleen, joskus niissä hyvissä, joskus huonoissa hetkissä. Mutta koska oltiin sovittu, että tämä oli nyt tässä, niin kyllä aikuinen ihminen voi itseään sen verran hillitä, että ei kaikkea, mikä mieleen nousee, tarvitse ilmoille syytää. Lisäksi tiedostin, että jos se toistuvasti aina tekisin, vaikka muuta on sovittu, se olisi sitten minun virhe.

Aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee. Joku sanoi hauskasti, että aika muistot muuttaa. Niin tämänkin. Paska juttu, olisi saanut jäänyt väliin jäädä, mutta nyt on siellä yhtenä kokemuksena.

Mutta tosiaan jos mies olisi alkanut syytää virhettään sen "sutturan" syyksi tai lisää luikertelmaan siinä niin en olisi voinut varmaan antaa anteeksi ja alkaa unohtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä sitten kyselet, jos et meinaa jättää miestä? Mihin haluat vastauksen? Miksi roikut idiootissa? Eipä auta itkeä jälkeenpäin, jos typerää tekee ja ei lähde elämään...

Koska miehen jättäminen ei auta minun selviytymistä yhtään.

-Ap

Siinä vaa tekisit olosi huonoksi jos et välittäisi yhtään itsestäsi... Pitää sitä vähä ihmisarvoa olla kerta tolleen perseillään...

Itse jättäisin ukon ja hakisin itselleni apuu, jos tommoiseen tilanteeseen päätyisin. En antaisi yhtäkää mahdollisuutta pettäjälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä olen ihmetellyt, että miten ihmiset pystyvät pitämään mölyt mahassaan, kun pettämisen ja sopimisen jälleen arki tulee kuitenkin vastaan ja puolison naama ärsyttämään.

Että ei ala vetää sitä pettämisjuttua esiin riidan aikana tai jonkun puolison muun "töppäilyn" vuoksi jälleen tapeetille.

Vaikka kuinka asia olisi käyty läpi ja sovittu, ettei asiaan palata.

Kun ihminen on kuitenkin vain ihminen. Heikkouksinemme.

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Ketjussa moni petetty on kertonut lopputuloksesta, mutta entäs se lähitulevaisuus mitä ap:lla on nyt vastassaan? Kuinka pitkään ja millä tavoin asia nousee pintaan? Vaatiiko se aina jonkun riidan, jossa persoonasta riippuen käytetään aseena sitä toisen pettämistä, vai voiko periaatteessa ihan mukavan yhdessäolon lomassakin asia ilmaantua omiin ajatuksiin kummittelemaan. Useampi on todennut, että suhteesta ei ikinä tullut entisen veroinen. Millä tavoin ei tullut, mitä puuttuu?

Suhteesta ei todellakaan voi enää ikinä tulla semmoinen, kuin mitä se oli ennen pettämistä, sillä siitä suhteesta puuttuu se luottamus jatkossa. Näin se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tuossa aikaisemminkin. Meillä eteenpäin mentiin nimenomaan sillä, että todettiin, että nyt on tehty virhe, aika pahakin semmoinen, mutta virhe kuitenkin vaan. On sitä muutakin yhteisen pitkän elämän kanssa sattunut, joka ei ole aina mennyt ihan mallikkaasti ja kympin suorituksella, molemmin puolin. Nousihan se mieleen, joskus niissä hyvissä, joskus huonoissa hetkissä. Mutta koska oltiin sovittu, että tämä oli nyt tässä, niin kyllä aikuinen ihminen voi itseään sen verran hillitä, että ei kaikkea, mikä mieleen nousee, tarvitse ilmoille syytää. Lisäksi tiedostin, että jos se toistuvasti aina tekisin, vaikka muuta on sovittu, se olisi sitten minun virhe.

Aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee. Joku sanoi hauskasti, että aika muistot muuttaa. Niin tämänkin. Paska juttu, olisi saanut jäänyt väliin jäädä, mutta nyt on siellä yhtenä kokemuksena.

Mutta tosiaan jos mies olisi alkanut syytää virhettään sen "sutturan" syyksi tai lisää luikertelmaan siinä niin en olisi voinut varmaan antaa anteeksi ja alkaa unohtamaan.

Miten voit sanoa, että "aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee"?

Oliko teillä kyseessä vain siis joku känninen kertapano ilman tunteita?

Nimittäin jos kyseessä on pitkään kestänyt salasuhde, jossa on tunteita pelissä, sitä ei ikinä unohda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tuossa aikaisemminkin. Meillä eteenpäin mentiin nimenomaan sillä, että todettiin, että nyt on tehty virhe, aika pahakin semmoinen, mutta virhe kuitenkin vaan. On sitä muutakin yhteisen pitkän elämän kanssa sattunut, joka ei ole aina mennyt ihan mallikkaasti ja kympin suorituksella, molemmin puolin. Nousihan se mieleen, joskus niissä hyvissä, joskus huonoissa hetkissä. Mutta koska oltiin sovittu, että tämä oli nyt tässä, niin kyllä aikuinen ihminen voi itseään sen verran hillitä, että ei kaikkea, mikä mieleen nousee, tarvitse ilmoille syytää. Lisäksi tiedostin, että jos se toistuvasti aina tekisin, vaikka muuta on sovittu, se olisi sitten minun virhe.

Aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee. Joku sanoi hauskasti, että aika muistot muuttaa. Niin tämänkin. Paska juttu, olisi saanut jäänyt väliin jäädä, mutta nyt on siellä yhtenä kokemuksena.

Mutta tosiaan jos mies olisi alkanut syytää virhettään sen "sutturan" syyksi tai lisää luikertelmaan siinä niin en olisi voinut varmaan antaa anteeksi ja alkaa unohtamaan.

Miten voit sanoa, että "aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee"?

Oliko teillä kyseessä vain siis joku känninen kertapano ilman tunteita?

Nimittäin jos kyseessä on pitkään kestänyt salasuhde, jossa on tunteita pelissä, sitä ei ikinä unohda.

Niin on. Salaa kaipaa kenties lopun elämää. Niin se vaan menee.

Lakkaa keskittymästä itseesi, ap. Avioliitossa keskityt puolisosi hyvinvointiin, jotta liittosi oli hyvää. TSEMPPAA siinä, sen sijaan että suunnittelet itsesäälissä rypemistä..!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tuossa aikaisemminkin. Meillä eteenpäin mentiin nimenomaan sillä, että todettiin, että nyt on tehty virhe, aika pahakin semmoinen, mutta virhe kuitenkin vaan. On sitä muutakin yhteisen pitkän elämän kanssa sattunut, joka ei ole aina mennyt ihan mallikkaasti ja kympin suorituksella, molemmin puolin. Nousihan se mieleen, joskus niissä hyvissä, joskus huonoissa hetkissä. Mutta koska oltiin sovittu, että tämä oli nyt tässä, niin kyllä aikuinen ihminen voi itseään sen verran hillitä, että ei kaikkea, mikä mieleen nousee, tarvitse ilmoille syytää. Lisäksi tiedostin, että jos se toistuvasti aina tekisin, vaikka muuta on sovittu, se olisi sitten minun virhe.

Aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee. Joku sanoi hauskasti, että aika muistot muuttaa. Niin tämänkin. Paska juttu, olisi saanut jäänyt väliin jäädä, mutta nyt on siellä yhtenä kokemuksena.

Mutta tosiaan jos mies olisi alkanut syytää virhettään sen "sutturan" syyksi tai lisää luikertelmaan siinä niin en olisi voinut varmaan antaa anteeksi ja alkaa unohtamaan.

Miten voit sanoa, että "aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee"?

Oliko teillä kyseessä vain siis joku känninen kertapano ilman tunteita?

Nimittäin jos kyseessä on pitkään kestänyt salasuhde, jossa on tunteita pelissä, sitä ei ikinä unohda.

Niin on. Salaa kaipaa kenties lopun elämää. Niin se vaan menee.

Joopa joo! Tuollaisissa pilvilinnoissahan ne kakkosnaiset näyttää elävän koko elämänsä. Tuttavapiiriin kuuluu juuri tällainen, nyt jo mummoikäinen entinen kakkosnainen. Oli vuosia varatun miehen satunnaisena petikumppanina. Edelleen kuvittelee ja haaveilee, että tuo varattu mies menneisyydestä piti muka häntä sinä ainoana oikeana. Ei vaan eronnut vaimostaan kun oli se ja se perusteltu syy.

Hohhoijaa! Kaikki, siis ihan jokaikinen tässä ympärillä tietää, ettei noissa naisparan vaaleanpunaisissa unelmissa ole pienintäkään totuuden siementä. Ei ikinä ole ollut. Kukaan ei vaan viitsi sitä totuutta hänelle kertoa. Säälien vaan mutta umpikyllästyneenä niitä muisteloita joudutaan kuuntelemaan. Välillä on mietitty, että mahtaakohan hän odotella vieläkin, että heistä tulisi joku pariskunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni on aikoinaan parikymppisenä yrittänyt muutama varattu mies. Nyt vanhempanakin on ollut yksi tapaus, jossa varattu ilmaisi kiinnostusta. Hän kyllä erosikin jotain vuosi eteenpäin ja löysi heti uuden. Minä olen kokenut loukkaavana varattujen lähentymiset aina. Minusta se on ollut mun halventamista naisena. Henk.koht. en ymmärrä, miksi joku lähtee kakkosnaiseksi. Ainakaan jos alusta asti tietää, että mies on varattu.

Itse ainakin parikymppisenä tajusin, että useampikin vanha ukko oli heikkona muhun tai johonkin mun kaveriin. Mutta sehän johtui vaan siitä, että oltiin nuoria, ei siitä että oltais oltu jotain ihmeellisiä. Tuskin kovin moni oikeasti olisi ainakaan vaimoaan jättänyt, johonkin seikkailuihin vaan lähtenyt.

Mulla on ollut sama asenne..Varsinkin nuorena pyöri paljon ympärillä sivusuhdetta hakevia ukkomiehiä. Ihmettelin kyllä myös että missä on heidän vaimojensa itsekunnioitus. Jos vaimo seuraa passiivis-agressiivisesti sua mulkoillen miten oma mies virittelee flirttiä, niin tuskin nää oli niitä vaimoja joille uskottomuus ( sitten kun mies kovan yrityksen jälkeen vihdoin jonkun kanssa onnistui) tuli yllätyksenä.

Mä taas en sekuntiakaan miettinyt niitä vaimoja tai jotain niiden itsekunnioitusta. Sitähän ei ulkopuolinen ikinä tiedä toisten motiiveista tai ajatuksista tai mahdollisista ongelmista. Onhan se mahdollista, että miehen sivusuhteet on vaimolle ok. Kun olin lapsi mun vanhempien tuttavapiirissä oli pariskunta, jossa vaimo nimenomaan toivoi että mies hakee seksin muualta ja hän saa olla rauhassa. Tarkemmin en tiedä, ehkä sairautta tms. En ole oikea henkilö tuomitsemaan heidän ratkaisujaan, koska en tiedä kaikkea.

Ajattelin vain itseäni, että kuinka halpana tuo ukko mua oikein pitää kun hänellä on vaimo ja virittelee jotain mun suhteen. Luuleeko mua joksikin helpoksi makeiksi ja kyläpyöräksi. Minä halusin oman miehen enkä mitään toisen ihmisen miestä.

En mä ole koskaan ajatellut, etteikö uskollisiakin miehiä ole olemassa vaikka jotkut varatut sekoileekin ympäriinsä. Ja jotkut voi erehtyä kerran ja oppia siitä. Ihmiset on erilaisia, miehetkin.

No jos mies on tuollainen, niin mitä merkitystä sillä on, mitä se susta luulee? Mä ainakin tiedän itse mitä olen ja arvostusta haluan vain sellaisilta joita itse arvostan. Ja tuollainen mies ei kuulu niihin joita arvostaisin.

Yhtä lailla ottaisin nokkiini siitä, jos joku syyttäisi laihuuden takia joksikin aineiden käyttäjäksi. Kuin siitä, että joku mies katsoo että olisin sopivaa materiaalia joksikin piilossa pidettäväksi toiseksi naiseksi. Noloa touhua molemmat, käyttää aineita tai suostua toiseksi naiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on pakko kommentoida koska itsellä oli juuri tuollainen tilanne. Meillä oli hyvin selvät sävelet pettämisen suhteen, se oli asia, jonka mies omana periaatteenaan toi usein esille. Hän myös paheksui äänekkäästi ihmisiä, jotka pettivät ja toisteli ettei ikimaailmassa voisi tehdä sellaista mulle eikä ylipäätään kellekään, jonka kanssa on mennyt kimppaan. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt, mitä järkeä on pettämisessä ja miten kukaan pettänyt ilkeää katsoa itseään peilistä jne.

No, hän on tosi hyvän näköinen 190cm äijä ja olen kyllä alusta asti tajunnut, että muutkin naiset on hänestä kiinnostuneita. Olen joskus asiaa kysynytkin, että mitä mies tuosta tuumaa ja mies on vakuutellut, ettei tarvitse muita kuin mut, eikä ole yhtään kiinnostunut muista. Häntä saa katsoa mutta kukaan muu kuin mä ei saa koskea.

Oli kuitenkin vähän epävarma olo ja vaikka oletinkin olevani hieman vainoharhainen niin kuitenkin aina toisinaan miehen pidempien reissujen jälkeen suoraan kysyin, etteihän mitään mua loukkaavia tilanteita ollut tullut vastaan. Eikä ollut tullut, todellakaan, höpö höpö, mites mä sellaista edes kyselin. Hän on luotettava kaveri, että naisetkin sen tajuaa eikä edes yritä. Kunnon mies saa kuulemma olla rauhassa, ne on eri sarjan äijät joille naiset itseään kauppaa. Enkö muka luota ja todellako voisin kuvitella hänestä sellaista? Hän olisi maailman viimeinen mies joka pettäisi ja mun pitäisi sen sijaan, että tuhlasin voimiani turhaan epäilemiseen, onnitella itseäni, kun olen löytänyt niin luotettavan ja uskollisen miehen.

Hänkin on huono valehteleija, hän punastuu helposti. Aloin ihmetellä, että miksi hän oudosti aina vähän punehtui kun tuosta aiheesta puhuttiin. Vaikka hän oli todella vakuuttava ja sai joka kerta mut häpeämään vainoharhaisuuttani, jokin pieni epävarmuus asui mun sisimmässäni. Tajuan sen varsinkin näin jälkikäteen.

Kunnes. Kävi yllättäen ilmi, että hän todellakin on pettänyt. Paljon. Useita kertoja, useiden ihmisten kanssa. Koko aika pitkän yhteiselomme ajan.

Se oli elämäni suurin laaki ja järkytys ja ehdottomasti myös elämäni suurin yllätys.

Siksi väitän, että kukaan ei voi olla varma. Yksikään puoliso ei voi sitä täysin varmuudella sanoa. Nyt kun olen keskustellut näistä asioista paljon eri ihmisten kanssa, olen tajunnut, että jos jokin on tyypillistä pettämistapauksille, niin se, että ne tulevat puolisolle AINA SUURINA YLLÄTYKSINÄ. Voi olla ettei kertakaikkiaan mikään merkki viittaa, ei ole outoja poissaoloja, hämärää puhelinkäyttäytymistä tms. ja yhdessä ollessa mies keskittyy täysin puolisoon. Ja joka käänteessä korostaa uskollisuuden periaatettaan.

Uskon kyllä, että uskollisiakin miehiä on, tottakai, samoin uskollisia ja pettäviä naisia. Mutta väitän, että puolisolla ei ole ainuttakaan keinoa tietää, kumpaa kastia se oma puoliso on. Jos hän haluaa pettää ja valehdella, se onnistuu kyllä.

Alkoi sydän ihan jyskyttää kun luin tämän viestin. Siis aivan karmea pettämistarina. Miten ihmeessä selvisit tästä, näin järjestelmällisestä pettämisestä sekä päin naamaa valehtelusta?! Minkä ikäisiä olitte tuolloin? Oletko enää kuullut tuosta miehestä mitään, miten miehellä menee? Pystykö enää koskaan luottamaan keneenkään?

Jotenkin tuli fiilis, että miehen jatkuva uskollisuuden toitottaminen oli hänen suojakeinonsa, ettei vain paljastuisi.

Tuo todellakin oli karmea pettämistarina. Avasi kyllä minun silmäni sille, etten koskaan enää vakuuttele mitään sellaista, että tämä ihminen ei varmasti tekisi sitä tai tätä. Kukaan ei oikeasti voi tietää lopullista totuutta toisesta ihmisestä, vaikka luulisi olevansa tätä niin lähellä kuin mahdollista. 

Hän ei mitenkään "toitottanut" uskollisuuttaan, toi sen vaan rauhallisen selkeästi esille silloin, kun asiasta oli puhetta. Hän oli ylipäätään ihminen, jota pidin erittäin fiksuna ja henkevänä, huumorintajuisena, lahjakkaana ja sydämensivistyneenä tyyppinä. Hänestä todella sai kuvan, että hän pohdiskeli paljon asioita ja oli tarkoin punninnut arvonsa. Hän oli myös elämässään erittäin hyvin menestynyt. 

Se pettäminenhän jatkui siis kauan, mutta eromme aikaan olimme jo lähes nelikymppisiä.

Keskustelimme noista asioista eromme aikaan paljonkin, mutta ei hän osannut kertoa mitään erityistä syytä käytökselleen. Sen hän kyllä sanoi, että vika ei ollut millään lailla minussa ja ettei hänellä ollut mitään erityisiä tunteita yhtäkään sivusuhdetta kohtaan, puolusteli ehkä sillä toimintaansa. Uskon kyllä ettei tunteita ollut, naiset jäivät säännönmukaisesti roikkumaan häneen umpirakastuneina ja olisivat halunneet yhteisen tulevaisuuden (sen takia mies paljastuikin), mutta mies lopetti nuo suhteet aina lähes alkuunsa, eikä suostunut sen jälkeen mihinkään kanssakäymiseen. Ehkä se valloittaminen oli hänelle se juttu.

Hän olisi halunnut jatkaa kanssani, sanoi rakastavansa minua enemmän kuin mitään, mutta ymmärsin heti asioiden ilmi tulemisen jälkeen, ettei meillä ollut edellytyksiä jatkaa. Liian paljon meni rikki, valehtelu suurimpana syynä. Normaalin sivusuhteen, jonka hän itse olisi minulle rehellisesti kertonut, olisin voinut hyvinkin antaa anteeksi, koska kyseessä oli todella poikkeuksellinen ihminen. Ei tuollaisia tule elämässä montaa kertaa vastaan. Olisin todella voinut joustaa johonkin rajaan asti saadakseni pitää hänet elämässäni. 

Harmittaa, että tuo uskottomuus löi häneen silmissäni niin suuren leiman. Hänessä oli/on niin paljon muutakin. Hän oli käsittämättömän ihana mies, jonka seurassa todella viihtyi ja jonka seurassa olin itsekin parhaimmillani. Ja olihan hän ulkoisestikin aivan täydellinen. En yhtään ihmettele, että pettämistilaisuuksia tarjoutui.

Tiedän hänen nykytilastaan vain sen, että elää uudessa parisuhteessa. Enpä oikeastaan muuta, emme pidä yhteyttä. 

Pystynkö enää koskaan luottamaan kehenkään? Hmmm. Toisaalta en, minulle mikään ei koskaan enää ole varmuudella sitä, miltä näyttää. Otan sen kuitenkin enemmän realismina, kuin kyvyttömyytenä luottaa. Sillä onhan minun luotettava. Samalla tietäen, että elämä on hyvin arvaamatonta ja helposti särkyvää. Tavalla ja toisella. Mitä vaan voi tapahtua. Jokainen päivä on lahja ja onnellinen päivä aivan erityinen lahja. 

Sanon vielä senkin, että en vihaa miehiä, en vihaa häntäkään enää yhtään. Kai hänellä jotkut syyt oli kun noin toimi. Ja tosiaan, hänessä oli hyvin paljon muutakin.

Nykyisellä elämänkokemuksella voisin jopa jatkaa hänen kanssaan ja vain nauttia ihanasta miehestä, muuta miettimättä, huomisesta murehtimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tuo on monen petetyksi tulleen ajatus, että olenko parempi tai huonompi kuin se toinen.

Kun pitäisi tosiaan ajatella, että onko mies edelleen sellainen jonka kanssa haluan jatkaa.

On ilmeisesti helpompaa, jos kuitenkin jatkaa yhdessä, hakea vikaa itsestä tai siitä toisesta naisesta/miehestä kuin omasta kumppanista.

Koska alitajuisesti tai oikeasti olisi noloa tai tuntuisi nololta tai tyhmältä jatkaa sellaisen miehen kanssa joka on pettänyt odotukset tai mies onkin muuttunut toisenlaiseksi mitä hänestä luuli.

Syyn hakeminen muista ja silmien, ainkain osittainen, sulkeminen miehen teoista ja luonteesta on helpompaa itselle.

Näinpä juuri. Monet ovat täällä sanoneet, että yhdessä voidaan jatkaa, koska virheitä sattuu ja niitä tekee kaikki. Se onkin totta, mutta kyse onkin siitä, miten niistä virheistä vastaa. On meilläkin pettäminen takana, mutta jos mies todellakin olisi alkanut minulle lässyttää, miten ihana olen verrattuna tuohon toiseen naiseen, haukkumaan häntä, tms. niin juttu olisi tasan ollut siinä. Olisin ajatellut, että et kai sinä saatana luule, että uskon vielä NÄMÄKIN valheet. Että koska tämä paskanjauhanta sitten meinaa loppua.

Meillä tosin ei ollut miehellä onneksi sitä taakkaa, että olisi toisellekaan valehdellut, mutta kai siinä huumassa jotain annetaan ymmärtää ja toisaalta toinen voi olla halukas tulkitsemaan asiat itselleen myönteisesti, sanottiinpa mitä vain. En tiedä, miten he välinsä ovat sopineet, en tahdo tietää. Mutta sen tiedän, että jos mies olisi pyrkinyt helmoihini vonkumaan, miten sutturalle on valehdeltu, eikä kaduta, niin olisi nyt taatusti ex-mies.

Näin me ollaan ihmiset erilaisia. Meille mieheni kanssa oli hyvin terapeuttista haukkua yhdessä suttura (mua paljon vanhempi). Lopulta naurettiin koko asialle ja sille sutturalle, kun onhan noissa jutuissa kieltämättä ne humoristisetkin puolensa!  Aika nopeesti unohdettiin sit koko case ja mentiin elämässä eteenpäin.

Mutta susta poiketen voisi ihan päinvastoin sanoa, että voisi mies olla nyt ex jos olisi silloin sutturaa puolustannu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä käsitä, että mitä niin pahaa siinä ap:n miehen kommentissa muka oli? Nostan myös todella hattua hänelle, että uskalsi tulla tänne kirjoituksineen joukkolynkattavaksi. Minusta täällä on kaivelemalla kaiveltu ja joka sanaa käännelty ja väännelty, jotta ap:n miehen viesti vaikuttaisi joltain negatiivisemmalta kuin onkaan.

Aivan selkeästi tässä ketjussa on pääosin äänessä miehille katkeroituneet naiset. Epäilen myös, että kakkosnaisen osasta kokemusta heillä. Enkä itse aio liittyä noihin, jotka on täällä väkisin vääntämässä kakkosnaisia joksikin yleisiksi suojelukohteiksi. Toivon, että ap tiedostaa myös, ettei kannata kuunnella niin tosissaan naisia jotka selkeästi ei toivo toiselle hyvää vaan haluaa hänestä kohtalotoverin katkeroituneiden joukkoon.

No ei tarvitse suojella, vain olla demonisoimatta . Ja ei, ei ole kokemusta tuosta roolista. Ehkä siksi pystyykin ihmettelemään tuota kun ei ole omaa traumaa triggerinä

Petetyksi tuleminen synnyttää usein nimeomaan rajuja tunteita. Jos sen oman puolison kanssa haluaa kuitenkin jatkaa, ei häntä voi demonisoida, mutta sen toisen osapuolen sen sijaan siitäkin edestä.

Kaikkien tunteiden kannattaa antaa tulla, ettei katkeroidu. Tuo demonisoiminen, raivon tunteet ja erilaiset vihamieliset purkaukset ovat ihan normaaleita reaktioita, normaalilla tunne-elämällä varustetulta ihmiseltä.  Niissä ei todellakaan ole mitään paheksuttavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä olen ihmetellyt, että miten ihmiset pystyvät pitämään mölyt mahassaan, kun pettämisen ja sopimisen jälleen arki tulee kuitenkin vastaan ja puolison naama ärsyttämään.

Että ei ala vetää sitä pettämisjuttua esiin riidan aikana tai jonkun puolison muun "töppäilyn" vuoksi jälleen tapeetille.

Vaikka kuinka asia olisi käyty läpi ja sovittu, ettei asiaan palata.

Kun ihminen on kuitenkin vain ihminen. Heikkouksinemme.

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Ketjussa moni petetty on kertonut lopputuloksesta, mutta entäs se lähitulevaisuus mitä ap:lla on nyt vastassaan? Kuinka pitkään ja millä tavoin asia nousee pintaan? Vaatiiko se aina jonkun riidan, jossa persoonasta riippuen käytetään aseena sitä toisen pettämistä, vai voiko periaatteessa ihan mukavan yhdessäolon lomassakin asia ilmaantua omiin ajatuksiin kummittelemaan. Useampi on todennut, että suhteesta ei ikinä tullut entisen veroinen. Millä tavoin ei tullut, mitä puuttuu?

Suhteesta ei todellakaan voi enää ikinä tulla semmoinen, kuin mitä se oli ennen pettämistä, sillä siitä suhteesta puuttuu se luottamus jatkossa. Näin se vain on.

Ei välttämättä. Toi on ehkä sun kokemus, mutta mulla on toisenlainen kokemus. Suhteessamme on ollut pettämisen jälkeen suurempi luottamus, koska silloin joudumme käymään suhteemme todella perinpohjaisesti läpi. Sitä ennen kaikki oli ollut vähän epämääräistä tai oletuspohjalla.

Myös kunnioitukseni miestä kohtaan lisääntyi pettämisen myötä. Hän itse tunnusti asian minulle ja hoiti jälkipyykin kaikin tavoin esimerkillisesti. Vaikka oltiin jo naimisissa niin siinä kohti vasta siirryin ihastumisesta rakastamaan häntä. Näinkin se voi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tuossa aikaisemminkin. Meillä eteenpäin mentiin nimenomaan sillä, että todettiin, että nyt on tehty virhe, aika pahakin semmoinen, mutta virhe kuitenkin vaan. On sitä muutakin yhteisen pitkän elämän kanssa sattunut, joka ei ole aina mennyt ihan mallikkaasti ja kympin suorituksella, molemmin puolin. Nousihan se mieleen, joskus niissä hyvissä, joskus huonoissa hetkissä. Mutta koska oltiin sovittu, että tämä oli nyt tässä, niin kyllä aikuinen ihminen voi itseään sen verran hillitä, että ei kaikkea, mikä mieleen nousee, tarvitse ilmoille syytää. Lisäksi tiedostin, että jos se toistuvasti aina tekisin, vaikka muuta on sovittu, se olisi sitten minun virhe.

Aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee. Joku sanoi hauskasti, että aika muistot muuttaa. Niin tämänkin. Paska juttu, olisi saanut jäänyt väliin jäädä, mutta nyt on siellä yhtenä kokemuksena.

Mutta tosiaan jos mies olisi alkanut syytää virhettään sen "sutturan" syyksi tai lisää luikertelmaan siinä niin en olisi voinut varmaan antaa anteeksi ja alkaa unohtamaan.

Miten voit sanoa, että "aikaa myöten kaikki unohtuu ja laimenee"?

Oliko teillä kyseessä vain siis joku känninen kertapano ilman tunteita?

Nimittäin jos kyseessä on pitkään kestänyt salasuhde, jossa on tunteita pelissä, sitä ei ikinä unohda.

Niin on. Salaa kaipaa kenties lopun elämää. Niin se vaan menee.

Joopa joo! Tuollaisissa pilvilinnoissahan ne kakkosnaiset näyttää elävän koko elämänsä. Tuttavapiiriin kuuluu juuri tällainen, nyt jo mummoikäinen entinen kakkosnainen. Oli vuosia varatun miehen satunnaisena petikumppanina. Edelleen kuvittelee ja haaveilee, että tuo varattu mies menneisyydestä piti muka häntä sinä ainoana oikeana. Ei vaan eronnut vaimostaan kun oli se ja se perusteltu syy.

Hohhoijaa! Kaikki, siis ihan jokaikinen tässä ympärillä tietää, ettei noissa naisparan vaaleanpunaisissa unelmissa ole pienintäkään totuuden siementä. Ei ikinä ole ollut. Kukaan ei vaan viitsi sitä totuutta hänelle kertoa. Säälien vaan mutta umpikyllästyneenä niitä muisteloita joudutaan kuuntelemaan. Välillä on mietitty, että mahtaakohan hän odotella vieläkin, että heistä tulisi joku pariskunta.

Minäkin tiedän tällaisen rouvan. Kännissä aina selittää, kuinka varatun miehen kanssa vain odottavat kaipuusta sairaina, että pääsevät aloittamaan yhteiselämän. Unohtaa täysin, että tuo mieshän lemppasi hänet tylysti elämästään ja hankki vielä lähestymiskiellon päälle, kun ei rouva muuten uskonut :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tuo on monen petetyksi tulleen ajatus, että olenko parempi tai huonompi kuin se toinen.

Kun pitäisi tosiaan ajatella, että onko mies edelleen sellainen jonka kanssa haluan jatkaa.

On ilmeisesti helpompaa, jos kuitenkin jatkaa yhdessä, hakea vikaa itsestä tai siitä toisesta naisesta/miehestä kuin omasta kumppanista.

Koska alitajuisesti tai oikeasti olisi noloa tai tuntuisi nololta tai tyhmältä jatkaa sellaisen miehen kanssa joka on pettänyt odotukset tai mies onkin muuttunut toisenlaiseksi mitä hänestä luuli.

Syyn hakeminen muista ja silmien, ainkain osittainen, sulkeminen miehen teoista ja luonteesta on helpompaa itselle.

Näinpä juuri. Monet ovat täällä sanoneet, että yhdessä voidaan jatkaa, koska virheitä sattuu ja niitä tekee kaikki. Se onkin totta, mutta kyse onkin siitä, miten niistä virheistä vastaa. On meilläkin pettäminen takana, mutta jos mies todellakin olisi alkanut minulle lässyttää, miten ihana olen verrattuna tuohon toiseen naiseen, haukkumaan häntä, tms. niin juttu olisi tasan ollut siinä. Olisin ajatellut, että et kai sinä saatana luule, että uskon vielä NÄMÄKIN valheet. Että koska tämä paskanjauhanta sitten meinaa loppua.

Meillä tosin ei ollut miehellä onneksi sitä taakkaa, että olisi toisellekaan valehdellut, mutta kai siinä huumassa jotain annetaan ymmärtää ja toisaalta toinen voi olla halukas tulkitsemaan asiat itselleen myönteisesti, sanottiinpa mitä vain. En tiedä, miten he välinsä ovat sopineet, en tahdo tietää. Mutta sen tiedän, että jos mies olisi pyrkinyt helmoihini vonkumaan, miten sutturalle on valehdeltu, eikä kaduta, niin olisi nyt taatusti ex-mies.

Näin me ollaan ihmiset erilaisia. Meille mieheni kanssa oli hyvin terapeuttista haukkua yhdessä suttura (mua paljon vanhempi). Lopulta naurettiin koko asialle ja sille sutturalle, kun onhan noissa jutuissa kieltämättä ne humoristisetkin puolensa!  Aika nopeesti unohdettiin sit koko case ja mentiin elämässä eteenpäin.

Mutta susta poiketen voisi ihan päinvastoin sanoa, että voisi mies olla nyt ex jos olisi silloin sutturaa puolustannu.

Sulla kuulostaa olevan mutkaton elämänasenne, toi ei ehkä ihan kaikilta onnistu :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika erikoista tässä ketjussa on se, että täällä on varmaan kymmeniä viestejä, joissa painotetaan, että kerran pettänyt pettää aina.

Silti ainoa, jota moititaan uhkakuvien maalailusta on se, joka varoittelee omien kohtaamiensa tapausten pohjalta, että uutta miestä ei ehkä löydykään. Ja yksinäisyys voi olla musertavaa.

Miksi kukaan ei hauku uhkakuvien maalailusta niitä, jotka kivenkovaan manaa, että kerran pettänyt kyllä pettää aina. Siis ap:han on jo päättänyt antaa miehelleen uuden tilaisuuden ja pyytää tuohon tilanteeseen tukea. Eikö siinä tilanteessa nimenomaan ole väärin hokea ap:lle, että kuitenkin se pettää uudelleen. Kun fakta kuitenkin on, että jotkut ottaa opikseen eikä petä uudelleen koska haluaa pelastaa avioliittonsa. Ap:n mies voi aivan hyvin olla yksi heistä. Toivon sitä sydämeni pohjasta!

No mitä mieltä olet niistä kommenteista joissa sanotaan ettei parisuhteen puuttuminen välttämättä ole mikään mörkö? Miksi sitä pitäisi pelätä?

No miksi sitten pitäisi pelätä, että mies pettää uudelleen? Onko se sitten joku mörkö, jos antaa uuden tilaisuuden kuten ap on päättänyt? Sehän se varsinainen mörkö tässä ketjussa tuntuu olevan.

Hyvä huomio! Tuntuu, että kaikkia muita riskejä kannustamaan ottamaan koska JOLO, mutta pettämisen jälkeinen yhdessä yrittäminen onkin yhtäkkiä sellainen riski, mitä ei missään tapauksessa saa ottaa....

Vähän läpinäkyvästi taitaa olla emännillä haavi valmiina odottamassa noita ekasta liitosta pois potkaistuja kultakimpaleita!

Ap, seuraatko sä vielä tätä ketjua? Olis kiva kuulla mitä sä ajattelet tästä keskustelusta ja mitä teille kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on pakko kommentoida koska itsellä oli juuri tuollainen tilanne. Meillä oli hyvin selvät sävelet pettämisen suhteen, se oli asia, jonka mies omana periaatteenaan toi usein esille. Hän myös paheksui äänekkäästi ihmisiä, jotka pettivät ja toisteli ettei ikimaailmassa voisi tehdä sellaista mulle eikä ylipäätään kellekään, jonka kanssa on mennyt kimppaan. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt, mitä järkeä on pettämisessä ja miten kukaan pettänyt ilkeää katsoa itseään peilistä jne.

No, hän on tosi hyvän näköinen 190cm äijä ja olen kyllä alusta asti tajunnut, että muutkin naiset on hänestä kiinnostuneita. Olen joskus asiaa kysynytkin, että mitä mies tuosta tuumaa ja mies on vakuutellut, ettei tarvitse muita kuin mut, eikä ole yhtään kiinnostunut muista. Häntä saa katsoa mutta kukaan muu kuin mä ei saa koskea.

Oli kuitenkin vähän epävarma olo ja vaikka oletinkin olevani hieman vainoharhainen niin kuitenkin aina toisinaan miehen pidempien reissujen jälkeen suoraan kysyin, etteihän mitään mua loukkaavia tilanteita ollut tullut vastaan. Eikä ollut tullut, todellakaan, höpö höpö, mites mä sellaista edes kyselin. Hän on luotettava kaveri, että naisetkin sen tajuaa eikä edes yritä. Kunnon mies saa kuulemma olla rauhassa, ne on eri sarjan äijät joille naiset itseään kauppaa. Enkö muka luota ja todellako voisin kuvitella hänestä sellaista? Hän olisi maailman viimeinen mies joka pettäisi ja mun pitäisi sen sijaan, että tuhlasin voimiani turhaan epäilemiseen, onnitella itseäni, kun olen löytänyt niin luotettavan ja uskollisen miehen.

Hänkin on huono valehteleija, hän punastuu helposti. Aloin ihmetellä, että miksi hän oudosti aina vähän punehtui kun tuosta aiheesta puhuttiin. Vaikka hän oli todella vakuuttava ja sai joka kerta mut häpeämään vainoharhaisuuttani, jokin pieni epävarmuus asui mun sisimmässäni. Tajuan sen varsinkin näin jälkikäteen.

Kunnes. Kävi yllättäen ilmi, että hän todellakin on pettänyt. Paljon. Useita kertoja, useiden ihmisten kanssa. Koko aika pitkän yhteiselomme ajan.

Se oli elämäni suurin laaki ja järkytys ja ehdottomasti myös elämäni suurin yllätys.

Siksi väitän, että kukaan ei voi olla varma. Yksikään puoliso ei voi sitä täysin varmuudella sanoa. Nyt kun olen keskustellut näistä asioista paljon eri ihmisten kanssa, olen tajunnut, että jos jokin on tyypillistä pettämistapauksille, niin se, että ne tulevat puolisolle AINA SUURINA YLLÄTYKSINÄ. Voi olla ettei kertakaikkiaan mikään merkki viittaa, ei ole outoja poissaoloja, hämärää puhelinkäyttäytymistä tms. ja yhdessä ollessa mies keskittyy täysin puolisoon. Ja joka käänteessä korostaa uskollisuuden periaatettaan.

Uskon kyllä, että uskollisiakin miehiä on, tottakai, samoin uskollisia ja pettäviä naisia. Mutta väitän, että puolisolla ei ole ainuttakaan keinoa tietää, kumpaa kastia se oma puoliso on. Jos hän haluaa pettää ja valehdella, se onnistuu kyllä.

Alkoi sydän ihan jyskyttää kun luin tämän viestin. Siis aivan karmea pettämistarina. Miten ihmeessä selvisit tästä, näin järjestelmällisestä pettämisestä sekä päin naamaa valehtelusta?! Minkä ikäisiä olitte tuolloin? Oletko enää kuullut tuosta miehestä mitään, miten miehellä menee? Pystykö enää koskaan luottamaan keneenkään?

Jotenkin tuli fiilis, että miehen jatkuva uskollisuuden toitottaminen oli hänen suojakeinonsa, ettei vain paljastuisi.

Tuo todellakin oli karmea pettämistarina. Avasi kyllä minun silmäni sille, etten koskaan enää vakuuttele mitään sellaista, että tämä ihminen ei varmasti tekisi sitä tai tätä. Kukaan ei oikeasti voi tietää lopullista totuutta toisesta ihmisestä, vaikka luulisi olevansa tätä niin lähellä kuin mahdollista. 

Hän ei mitenkään "toitottanut" uskollisuuttaan, toi sen vaan rauhallisen selkeästi esille silloin, kun asiasta oli puhetta. Hän oli ylipäätään ihminen, jota pidin erittäin fiksuna ja henkevänä, huumorintajuisena, lahjakkaana ja sydämensivistyneenä tyyppinä. Hänestä todella sai kuvan, että hän pohdiskeli paljon asioita ja oli tarkoin punninnut arvonsa. Hän oli myös elämässään erittäin hyvin menestynyt. 

Se pettäminenhän jatkui siis kauan, mutta eromme aikaan olimme jo lähes nelikymppisiä.

Keskustelimme noista asioista eromme aikaan paljonkin, mutta ei hän osannut kertoa mitään erityistä syytä käytökselleen. Sen hän kyllä sanoi, että vika ei ollut millään lailla minussa ja ettei hänellä ollut mitään erityisiä tunteita yhtäkään sivusuhdetta kohtaan, puolusteli ehkä sillä toimintaansa. Uskon kyllä ettei tunteita ollut, naiset jäivät säännönmukaisesti roikkumaan häneen umpirakastuneina ja olisivat halunneet yhteisen tulevaisuuden (sen takia mies paljastuikin), mutta mies lopetti nuo suhteet aina lähes alkuunsa, eikä suostunut sen jälkeen mihinkään kanssakäymiseen. Ehkä se valloittaminen oli hänelle se juttu.

Hän olisi halunnut jatkaa kanssani, sanoi rakastavansa minua enemmän kuin mitään, mutta ymmärsin heti asioiden ilmi tulemisen jälkeen, ettei meillä ollut edellytyksiä jatkaa. Liian paljon meni rikki, valehtelu suurimpana syynä. Normaalin sivusuhteen, jonka hän itse olisi minulle rehellisesti kertonut, olisin voinut hyvinkin antaa anteeksi, koska kyseessä oli todella poikkeuksellinen ihminen. Ei tuollaisia tule elämässä montaa kertaa vastaan. Olisin todella voinut joustaa johonkin rajaan asti saadakseni pitää hänet elämässäni. 

Harmittaa, että tuo uskottomuus löi häneen silmissäni niin suuren leiman. Hänessä oli/on niin paljon muutakin. Hän oli käsittämättömän ihana mies, jonka seurassa todella viihtyi ja jonka seurassa olin itsekin parhaimmillani. Ja olihan hän ulkoisestikin aivan täydellinen. En yhtään ihmettele, että pettämistilaisuuksia tarjoutui.

Tiedän hänen nykytilastaan vain sen, että elää uudessa parisuhteessa. Enpä oikeastaan muuta, emme pidä yhteyttä. 

Pystynkö enää koskaan luottamaan kehenkään? Hmmm. Toisaalta en, minulle mikään ei koskaan enää ole varmuudella sitä, miltä näyttää. Otan sen kuitenkin enemmän realismina, kuin kyvyttömyytenä luottaa. Sillä onhan minun luotettava. Samalla tietäen, että elämä on hyvin arvaamatonta ja helposti särkyvää. Tavalla ja toisella. Mitä vaan voi tapahtua. Jokainen päivä on lahja ja onnellinen päivä aivan erityinen lahja. 

Sanon vielä senkin, että en vihaa miehiä, en vihaa häntäkään enää yhtään. Kai hänellä jotkut syyt oli kun noin toimi. Ja tosiaan, hänessä oli hyvin paljon muutakin.

Nykyisellä elämänkokemuksella voisin jopa jatkaa hänen kanssaan ja vain nauttia ihanasta miehestä, muuta miettimättä, huomisesta murehtimatta.

Ymmärrän että teidän tilanne oli mahdoton ettekä voineet jatkaa. Mutta tuo sun viestin lopetus on kiinnostava. Mä olen miettinyt ihan samaa tässä kun olen näitä lukenut. Että silläkin on väliä, millainen mies pettää. Jos et muutenkaan ole pitänyt häntä kovin arvostettavana niin varmasti pettäminen vie ne viimeisetkin arvostuksen rippeet etkä edes mieti, voisitko jatkaa. Mutta jos arvostat muuten miestä paljon, niin voi olla aika eri juttu. Seksuaalisuus on kuitenkin vaan ihmisen yksi puoli. 

Kun luottamus on mennyt, koskaan se ei enää täysin palaa. Ei voi olla enää sitä suurta ja ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun luottamus on mennyt, koskaan se ei enää täysin palaa. Ei voi olla enää sitä suurta ja ihanaa.

Olen pahoillani puolestasi, teille kävi ikävästi!

Oletko koskaan ajatellut, olisitteko voineet hyötyä ammattiavusta jos jäitte negatiivisiin tunteisiinne pahasti jumiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun luottamus on mennyt, koskaan se ei enää täysin palaa. Ei voi olla enää sitä suurta ja ihanaa.

Olen pahoillani puolestasi, teille kävi ikävästi!

Oletko koskaan ajatellut, olisitteko voineet hyötyä ammattiavusta jos jäitte negatiivisiin tunteisiinne pahasti jumiin?

Enpä usko ammattiapuun.

Kun välillä unohtaa vanhan ikävän asian pitkäksikin aikaa, niin kyllä se vaan välillä putkahtaa taas mieleen.

Sellasta tää elämä vaan on.