Miehellä oli suhde, miten tästä selviää?

Kyllähän kaikki ymmärtää, miten pettäminen sattuu. Silti tässä tarinassa ainakin itselleni nousi APn miehen kertomus (olettaen, että se nyt sitä oli) aika tavanomaisena ja siksi suuntaa antavana. Siis tuo juuri, että esimerkiksi ei kaduta, että valehteli sille toiselle. Miksi ihmeessä ei valehtelu kaduta, oli sen kohde kuka hyvänsä?

Täällä joku sanoi hyvin ja niin itsekin ajattelen, että jos oma mieheni ei pettämisen jälkeen olisi pahoillaan siitä, että loukkasi muita (myös siis muita kuin minua), hän ei olisi enää se mies, johon rakastuin. Jos hän oikeasti saattaisi ohittaa sen, että valehtemalla loukkaisi jotain ihmistä, ei meilläkään voisi olla tulevaisuutta.

Todennäköisesti kun valheet koskettaisivat esimerkiksi yhteistä tulevaisuutta tuon  toisen kanssa tai muuta vastaavaa. Tyhjiä lupauksia.

Miten voisin rakastaa ihmistä, joka omien panohalujensa vuoksi johtaa jotakuta muuta emotionaalisesti harhaan?

Ei sinkun tarvitse ajatella sen pettävän perhettä. Uhraako perheellinen ajatustakaan sinkun elämälle? Ei todella.

Kun kaikki on hyvin niin perheellinen, nyt tässä ajatellaan vaimo, nauttii perhe-elämästään täysin. Jopa ajattelee sinkkuja jotenkin huonommiksi ja itseään paremmaksi. Kun on napannut itselleen miehen ja kaikki mukavuudet sen myötä.

Miksi ihmeesssä sinkkuihmisen silloin edes kuuluu olla myötätuntoinen, huolimatta siitä vaikka varattu ihminen häneen ihastuu tai viettää aikaa hänen kanssaan.

Muutoin sinkulla ei ole arvoa eikä älyä, mutta kun mies pettää sinkun kanssa, niin silloin pitäisi sinkun olla niin viisas, jalo ja ymmärtäväinen että.

Kun yleensäkin nämä sinkkunainen (kuulemma) ovat juuri niitä tyhmiä hutsuja vailla moraalia jne... Miten hänen yhtäkkiä täytyisi olla sitten taas niin viisas ja ymmärtäväinen?

Mahdoton yhtälö. 😁

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän kaikki ymmärtää, miten pettäminen sattuu. Silti tässä tarinassa ainakin itselleni nousi APn miehen kertomus (olettaen, että se nyt sitä oli) aika tavanomaisena ja siksi suuntaa antavana. Siis tuo juuri, että esimerkiksi ei kaduta, että valehteli sille toiselle. Miksi ihmeessä ei valehtelu kaduta, oli sen kohde kuka hyvänsä?

Täällä joku sanoi hyvin ja niin itsekin ajattelen, että jos oma mieheni ei pettämisen jälkeen olisi pahoillaan siitä, että loukkasi muita (myös siis muita kuin minua), hän ei olisi enää se mies, johon rakastuin. Jos hän oikeasti saattaisi ohittaa sen, että valehtemalla loukkaisi jotain ihmistä, ei meilläkään voisi olla tulevaisuutta.

Todennäköisesti kun valheet koskettaisivat esimerkiksi yhteistä tulevaisuutta tuon  toisen kanssa tai muuta vastaavaa. Tyhjiä lupauksia.

Miten voisin rakastaa ihmistä, joka omien panohalujensa vuoksi johtaa jotakuta muuta emotionaalisesti harhaan?

Tuossa tilanteessa pitää valita ja jos valitaan se alkuperäinen suhde, niin silloin myös valitaan sivusuhde pois. Eikä sitten heidän näkökulmastaan ole enää väliä kenenkään muun tunteilla kuin heidän kahden. He tukevat  toisiaan ja yrittävät parhaansa mukaan selvittää välinsä. Sivusuhteen toinen osapuoli ei kuulu tuohon komboon joten hän saa etsiä tukensa ja tunteidensä ymmärtäjän muualta. Tsempit vaan hänelle, mutta hänen tilanteensa ei ole toisensa siinä uudelleen valinneen pariskunnan ongelma, vaikka olisi kuinka hajalla. 

Näin se vaan menee. Ihmissuhteissa on monta muutakin tapaa ajaa karille, eli ne on aina riski. Kukaan ei saa mitään takuuta, että saisi pidettyä prinsessaunelmistaan kiinni koko elämänsä ajan. Jos sitä ei kestä, täytyy pitää varansa eikä riskeerata unelmiaan ja minäkäsitystään millään ihmissuhteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän kaikki ymmärtää, miten pettäminen sattuu. Silti tässä tarinassa ainakin itselleni nousi APn miehen kertomus (olettaen, että se nyt sitä oli) aika tavanomaisena ja siksi suuntaa antavana. Siis tuo juuri, että esimerkiksi ei kaduta, että valehteli sille toiselle. Miksi ihmeessä ei valehtelu kaduta, oli sen kohde kuka hyvänsä?

Täällä joku sanoi hyvin ja niin itsekin ajattelen, että jos oma mieheni ei pettämisen jälkeen olisi pahoillaan siitä, että loukkasi muita (myös siis muita kuin minua), hän ei olisi enää se mies, johon rakastuin. Jos hän oikeasti saattaisi ohittaa sen, että valehtemalla loukkaisi jotain ihmistä, ei meilläkään voisi olla tulevaisuutta.

Todennäköisesti kun valheet koskettaisivat esimerkiksi yhteistä tulevaisuutta tuon  toisen kanssa tai muuta vastaavaa. Tyhjiä lupauksia.

Miten voisin rakastaa ihmistä, joka omien panohalujensa vuoksi johtaa jotakuta muuta emotionaalisesti harhaan?

Tuossa tilanteessa pitää valita ja jos valitaan se alkuperäinen suhde, niin silloin myös valitaan sivusuhde pois. Eikä sitten heidän näkökulmastaan ole enää väliä kenenkään muun tunteilla kuin heidän kahden. He tukevat  toisiaan ja yrittävät parhaansa mukaan selvittää välinsä. Sivusuhteen toinen osapuoli ei kuulu tuohon komboon joten hän saa etsiä tukensa ja tunteidensä ymmärtäjän muualta. Tsempit vaan hänelle, mutta hänen tilanteensa ei ole toisensa siinä uudelleen valinneen pariskunnan ongelma, vaikka olisi kuinka hajalla. 

Näin se vaan menee. Ihmissuhteissa on monta muutakin tapaa ajaa karille, eli ne on aina riski. Kukaan ei saa mitään takuuta, että saisi pidettyä prinsessaunelmistaan kiinni koko elämänsä ajan. Jos sitä ei kestä, täytyy pitää varansa eikä riskeerata unelmiaan ja minäkäsitystään millään ihmissuhteella.

Ei kai tuo edellinen tarkoittanut sitä että petetyn pitäisi toista naista tai miestä miettiä. Mulla tuo pohdinta ainakin liittyy juuri siihen omaan suhteeseen...millaista miestä minä voin rakastaa ja millaisen kanssa olla suhteessa? Sellaisen joka kohtelee muita hyvin vai sellaisen joka pitää oikeutenaan kohdella toisia kuin roskaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän kaikki ymmärtää, miten pettäminen sattuu. Silti tässä tarinassa ainakin itselleni nousi APn miehen kertomus (olettaen, että se nyt sitä oli) aika tavanomaisena ja siksi suuntaa antavana. Siis tuo juuri, että esimerkiksi ei kaduta, että valehteli sille toiselle. Miksi ihmeessä ei valehtelu kaduta, oli sen kohde kuka hyvänsä?

Täällä joku sanoi hyvin ja niin itsekin ajattelen, että jos oma mieheni ei pettämisen jälkeen olisi pahoillaan siitä, että loukkasi muita (myös siis muita kuin minua), hän ei olisi enää se mies, johon rakastuin. Jos hän oikeasti saattaisi ohittaa sen, että valehtemalla loukkaisi jotain ihmistä, ei meilläkään voisi olla tulevaisuutta.

Todennäköisesti kun valheet koskettaisivat esimerkiksi yhteistä tulevaisuutta tuon  toisen kanssa tai muuta vastaavaa. Tyhjiä lupauksia.

Miten voisin rakastaa ihmistä, joka omien panohalujensa vuoksi johtaa jotakuta muuta emotionaalisesti harhaan?

Tuossa tilanteessa pitää valita ja jos valitaan se alkuperäinen suhde, niin silloin myös valitaan sivusuhde pois. Eikä sitten heidän näkökulmastaan ole enää väliä kenenkään muun tunteilla kuin heidän kahden. He tukevat  toisiaan ja yrittävät parhaansa mukaan selvittää välinsä. Sivusuhteen toinen osapuoli ei kuulu tuohon komboon joten hän saa etsiä tukensa ja tunteidensä ymmärtäjän muualta. Tsempit vaan hänelle, mutta hänen tilanteensa ei ole toisensa siinä uudelleen valinneen pariskunnan ongelma, vaikka olisi kuinka hajalla. 

Näin se vaan menee. Ihmissuhteissa on monta muutakin tapaa ajaa karille, eli ne on aina riski. Kukaan ei saa mitään takuuta, että saisi pidettyä prinsessaunelmistaan kiinni koko elämänsä ajan. Jos sitä ei kestä, täytyy pitää varansa eikä riskeerata unelmiaan ja minäkäsitystään millään ihmissuhteella.

Ei kai tuo edellinen tarkoittanut sitä että petetyn pitäisi toista naista tai miestä miettiä. Mulla tuo pohdinta ainakin liittyy juuri siihen omaan suhteeseen...millaista miestä minä voin rakastaa ja millaisen kanssa olla suhteessa? Sellaisen joka kohtelee muita hyvin vai sellaisen joka pitää oikeutenaan kohdella toisia kuin roskaa?

Jotkut ajattelee sen niin että tää rakkaus on niin suurta ettei se tapa jolla mies kohtelee muita tuu koskemaan mua. On siinä ripaus naisten välistä kilpailua...mä olen parempi kuin muut.

Realisti taas tajuaa että se sama huono käytös voi kohdistua (ja pettämisessä on jo kohdistunut) myös muhun. Kyse on miehestä, siitä millainen hän on...ei siitä oonko mä hyvä, parempi vai paras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän kaikki ymmärtää, miten pettäminen sattuu. Silti tässä tarinassa ainakin itselleni nousi APn miehen kertomus (olettaen, että se nyt sitä oli) aika tavanomaisena ja siksi suuntaa antavana. Siis tuo juuri, että esimerkiksi ei kaduta, että valehteli sille toiselle. Miksi ihmeessä ei valehtelu kaduta, oli sen kohde kuka hyvänsä?

Täällä joku sanoi hyvin ja niin itsekin ajattelen, että jos oma mieheni ei pettämisen jälkeen olisi pahoillaan siitä, että loukkasi muita (myös siis muita kuin minua), hän ei olisi enää se mies, johon rakastuin. Jos hän oikeasti saattaisi ohittaa sen, että valehtemalla loukkaisi jotain ihmistä, ei meilläkään voisi olla tulevaisuutta.

Todennäköisesti kun valheet koskettaisivat esimerkiksi yhteistä tulevaisuutta tuon  toisen kanssa tai muuta vastaavaa. Tyhjiä lupauksia.

Miten voisin rakastaa ihmistä, joka omien panohalujensa vuoksi johtaa jotakuta muuta emotionaalisesti harhaan?

Tuossa tilanteessa pitää valita ja jos valitaan se alkuperäinen suhde, niin silloin myös valitaan sivusuhde pois. Eikä sitten heidän näkökulmastaan ole enää väliä kenenkään muun tunteilla kuin heidän kahden. He tukevat  toisiaan ja yrittävät parhaansa mukaan selvittää välinsä. Sivusuhteen toinen osapuoli ei kuulu tuohon komboon joten hän saa etsiä tukensa ja tunteidensä ymmärtäjän muualta. Tsempit vaan hänelle, mutta hänen tilanteensa ei ole toisensa siinä uudelleen valinneen pariskunnan ongelma, vaikka olisi kuinka hajalla. 

Näin se vaan menee. Ihmissuhteissa on monta muutakin tapaa ajaa karille, eli ne on aina riski. Kukaan ei saa mitään takuuta, että saisi pidettyä prinsessaunelmistaan kiinni koko elämänsä ajan. Jos sitä ei kestä, täytyy pitää varansa eikä riskeerata unelmiaan ja minäkäsitystään millään ihmissuhteella.

Ei kai tuo edellinen tarkoittanut sitä että petetyn pitäisi toista naista tai miestä miettiä. Mulla tuo pohdinta ainakin liittyy juuri siihen omaan suhteeseen...millaista miestä minä voin rakastaa ja millaisen kanssa olla suhteessa? Sellaisen joka kohtelee muita hyvin vai sellaisen joka pitää oikeutenaan kohdella toisia kuin roskaa?

Täsmälleen tuota tarkoitin. On selvää, että "sivusuhde valitaan pois". Sen sijaan ei ole selvää, että mies voisi esimerkiksi haukkua tuota naista, jonka valehteli sänkyynsä tai mitenkään halveksia ja halveksuntaansa osoittaa. Voi "valita pois" myös vastuunsa kantaen ja valheitaan pahoitellen.

Ei minun suhdettani tue mitenkään se, että mies ei pahoittele ja osoita katuvansa tekemäänsä pahaa. Päinvastoin.

Niin, tuo on monen petetyksi tulleen ajatus, että olenko parempi tai huonompi kuin se toinen.

Kun pitäisi tosiaan ajatella, että onko mies edelleen sellainen jonka kanssa haluan jatkaa.

On ilmeisesti helpompaa, jos kuitenkin jatkaa yhdessä, hakea vikaa itsestä tai siitä toisesta naisesta/miehestä kuin omasta kumppanista.

Koska alitajuisesti tai oikeasti olisi noloa tai tuntuisi nololta tai tyhmältä jatkaa sellaisen miehen kanssa joka on pettänyt odotukset tai mies onkin muuttunut toisenlaiseksi mitä hänestä luuli.

Syyn hakeminen muista ja silmien, ainkain osittainen, sulkeminen miehen teoista ja luonteesta on helpompaa itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on pakko kommentoida koska itsellä oli juuri tuollainen tilanne. Meillä oli hyvin selvät sävelet pettämisen suhteen, se oli asia, jonka mies omana periaatteenaan toi usein esille. Hän myös paheksui äänekkäästi ihmisiä, jotka pettivät ja toisteli ettei ikimaailmassa voisi tehdä sellaista mulle eikä ylipäätään kellekään, jonka kanssa on mennyt kimppaan. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt, mitä järkeä on pettämisessä ja miten kukaan pettänyt ilkeää katsoa itseään peilistä jne.

No, hän on tosi hyvän näköinen 190cm äijä ja olen kyllä alusta asti tajunnut, että muutkin naiset on hänestä kiinnostuneita. Olen joskus asiaa kysynytkin, että mitä mies tuosta tuumaa ja mies on vakuutellut, ettei tarvitse muita kuin mut, eikä ole yhtään kiinnostunut muista. Häntä saa katsoa mutta kukaan muu kuin mä ei saa koskea.

Oli kuitenkin vähän epävarma olo ja vaikka oletinkin olevani hieman vainoharhainen niin kuitenkin aina toisinaan miehen pidempien reissujen jälkeen suoraan kysyin, etteihän mitään mua loukkaavia tilanteita ollut tullut vastaan. Eikä ollut tullut, todellakaan, höpö höpö, mites mä sellaista edes kyselin. Hän on luotettava kaveri, että naisetkin sen tajuaa eikä edes yritä. Kunnon mies saa kuulemma olla rauhassa, ne on eri sarjan äijät joille naiset itseään kauppaa. Enkö muka luota ja todellako voisin kuvitella hänestä sellaista? Hän olisi maailman viimeinen mies joka pettäisi ja mun pitäisi sen sijaan, että tuhlasin voimiani turhaan epäilemiseen, onnitella itseäni, kun olen löytänyt niin luotettavan ja uskollisen miehen.

Hänkin on huono valehteleija, hän punastuu helposti. Aloin ihmetellä, että miksi hän oudosti aina vähän punehtui kun tuosta aiheesta puhuttiin. Vaikka hän oli todella vakuuttava ja sai joka kerta mut häpeämään vainoharhaisuuttani, jokin pieni epävarmuus asui mun sisimmässäni. Tajuan sen varsinkin näin jälkikäteen.

Kunnes. Kävi yllättäen ilmi, että hän todellakin on pettänyt. Paljon. Useita kertoja, useiden ihmisten kanssa. Koko aika pitkän yhteiselomme ajan.

Se oli elämäni suurin laaki ja järkytys ja ehdottomasti myös elämäni suurin yllätys.

Siksi väitän, että kukaan ei voi olla varma. Yksikään puoliso ei voi sitä täysin varmuudella sanoa. Nyt kun olen keskustellut näistä asioista paljon eri ihmisten kanssa, olen tajunnut, että jos jokin on tyypillistä pettämistapauksille, niin se, että ne tulevat puolisolle AINA SUURINA YLLÄTYKSINÄ. Voi olla ettei kertakaikkiaan mikään merkki viittaa, ei ole outoja poissaoloja, hämärää puhelinkäyttäytymistä tms. ja yhdessä ollessa mies keskittyy täysin puolisoon. Ja joka käänteessä korostaa uskollisuuden periaatettaan.

Uskon kyllä, että uskollisiakin miehiä on, tottakai, samoin uskollisia ja pettäviä naisia. Mutta väitän, että puolisolla ei ole ainuttakaan keinoa tietää, kumpaa kastia se oma puoliso on. Jos hän haluaa pettää ja valehdella, se onnistuu kyllä.

Alkoi sydän ihan jyskyttää kun luin tämän viestin. Siis aivan karmea pettämistarina. Miten ihmeessä selvisit tästä, näin järjestelmällisestä pettämisestä sekä päin naamaa valehtelusta?! Minkä ikäisiä olitte tuolloin? Oletko enää kuullut tuosta miehestä mitään, miten miehellä menee? Pystykö enää koskaan luottamaan keneenkään?

Jotenkin tuli fiilis, että miehen jatkuva uskollisuuden toitottaminen oli hänen suojakeinonsa, ettei vain paljastuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika erikoista tässä ketjussa on se, että täällä on varmaan kymmeniä viestejä, joissa painotetaan, että kerran pettänyt pettää aina.

Silti ainoa, jota moititaan uhkakuvien maalailusta on se, joka varoittelee omien kohtaamiensa tapausten pohjalta, että uutta miestä ei ehkä löydykään. Ja yksinäisyys voi olla musertavaa.

Miksi kukaan ei hauku uhkakuvien maalailusta niitä, jotka kivenkovaan manaa, että kerran pettänyt kyllä pettää aina. Siis ap:han on jo päättänyt antaa miehelleen uuden tilaisuuden ja pyytää tuohon tilanteeseen tukea. Eikö siinä tilanteessa nimenomaan ole väärin hokea ap:lle, että kuitenkin se pettää uudelleen. Kun fakta kuitenkin on, että jotkut ottaa opikseen eikä petä uudelleen koska haluaa pelastaa avioliittonsa. Ap:n mies voi aivan hyvin olla yksi heistä. Toivon sitä sydämeni pohjasta!

No mitä mieltä olet niistä kommenteista joissa sanotaan ettei parisuhteen puuttuminen välttämättä ole mikään mörkö? Miksi sitä pitäisi pelätä?

No miksi sitten pitäisi pelätä, että mies pettää uudelleen? Onko se sitten joku mörkö, jos antaa uuden tilaisuuden kuten ap on päättänyt? Sehän se varsinainen mörkö tässä ketjussa tuntuu olevan.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tuo on monen petetyksi tulleen ajatus, että olenko parempi tai huonompi kuin se toinen.

Kun pitäisi tosiaan ajatella, että onko mies edelleen sellainen jonka kanssa haluan jatkaa.

On ilmeisesti helpompaa, jos kuitenkin jatkaa yhdessä, hakea vikaa itsestä tai siitä toisesta naisesta/miehestä kuin omasta kumppanista.

Koska alitajuisesti tai oikeasti olisi noloa tai tuntuisi nololta tai tyhmältä jatkaa sellaisen miehen kanssa joka on pettänyt odotukset tai mies onkin muuttunut toisenlaiseksi mitä hänestä luuli.

Syyn hakeminen muista ja silmien, ainkain osittainen, sulkeminen miehen teoista ja luonteesta on helpompaa itselle.

Näinpä juuri. Monet ovat täällä sanoneet, että yhdessä voidaan jatkaa, koska virheitä sattuu ja niitä tekee kaikki. Se onkin totta, mutta kyse onkin siitä, miten niistä virheistä vastaa. On meilläkin pettäminen takana, mutta jos mies todellakin olisi alkanut minulle lässyttää, miten ihana olen verrattuna tuohon toiseen naiseen, haukkumaan häntä, tms. niin juttu olisi tasan ollut siinä. Olisin ajatellut, että et kai sinä saatana luule, että uskon vielä NÄMÄKIN valheet. Että koska tämä paskanjauhanta sitten meinaa loppua.

Meillä tosin ei ollut miehellä onneksi sitä taakkaa, että olisi toisellekaan valehdellut, mutta kai siinä huumassa jotain annetaan ymmärtää ja toisaalta toinen voi olla halukas tulkitsemaan asiat itselleen myönteisesti, sanottiinpa mitä vain. En tiedä, miten he välinsä ovat sopineet, en tahdo tietää. Mutta sen tiedän, että jos mies olisi pyrkinyt helmoihini vonkumaan, miten sutturalle on valehdeltu, eikä kaduta, niin olisi nyt taatusti ex-mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on pakko kommentoida koska itsellä oli juuri tuollainen tilanne. Meillä oli hyvin selvät sävelet pettämisen suhteen, se oli asia, jonka mies omana periaatteenaan toi usein esille. Hän myös paheksui äänekkäästi ihmisiä, jotka pettivät ja toisteli ettei ikimaailmassa voisi tehdä sellaista mulle eikä ylipäätään kellekään, jonka kanssa on mennyt kimppaan. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt, mitä järkeä on pettämisessä ja miten kukaan pettänyt ilkeää katsoa itseään peilistä jne.

No, hän on tosi hyvän näköinen 190cm äijä ja olen kyllä alusta asti tajunnut, että muutkin naiset on hänestä kiinnostuneita. Olen joskus asiaa kysynytkin, että mitä mies tuosta tuumaa ja mies on vakuutellut, ettei tarvitse muita kuin mut, eikä ole yhtään kiinnostunut muista. Häntä saa katsoa mutta kukaan muu kuin mä ei saa koskea.

Oli kuitenkin vähän epävarma olo ja vaikka oletinkin olevani hieman vainoharhainen niin kuitenkin aina toisinaan miehen pidempien reissujen jälkeen suoraan kysyin, etteihän mitään mua loukkaavia tilanteita ollut tullut vastaan. Eikä ollut tullut, todellakaan, höpö höpö, mites mä sellaista edes kyselin. Hän on luotettava kaveri, että naisetkin sen tajuaa eikä edes yritä. Kunnon mies saa kuulemma olla rauhassa, ne on eri sarjan äijät joille naiset itseään kauppaa. Enkö muka luota ja todellako voisin kuvitella hänestä sellaista? Hän olisi maailman viimeinen mies joka pettäisi ja mun pitäisi sen sijaan, että tuhlasin voimiani turhaan epäilemiseen, onnitella itseäni, kun olen löytänyt niin luotettavan ja uskollisen miehen.

Hänkin on huono valehteleija, hän punastuu helposti. Aloin ihmetellä, että miksi hän oudosti aina vähän punehtui kun tuosta aiheesta puhuttiin. Vaikka hän oli todella vakuuttava ja sai joka kerta mut häpeämään vainoharhaisuuttani, jokin pieni epävarmuus asui mun sisimmässäni. Tajuan sen varsinkin näin jälkikäteen.

Kunnes. Kävi yllättäen ilmi, että hän todellakin on pettänyt. Paljon. Useita kertoja, useiden ihmisten kanssa. Koko aika pitkän yhteiselomme ajan.

Se oli elämäni suurin laaki ja järkytys ja ehdottomasti myös elämäni suurin yllätys.

Siksi väitän, että kukaan ei voi olla varma. Yksikään puoliso ei voi sitä täysin varmuudella sanoa. Nyt kun olen keskustellut näistä asioista paljon eri ihmisten kanssa, olen tajunnut, että jos jokin on tyypillistä pettämistapauksille, niin se, että ne tulevat puolisolle AINA SUURINA YLLÄTYKSINÄ. Voi olla ettei kertakaikkiaan mikään merkki viittaa, ei ole outoja poissaoloja, hämärää puhelinkäyttäytymistä tms. ja yhdessä ollessa mies keskittyy täysin puolisoon. Ja joka käänteessä korostaa uskollisuuden periaatettaan.

Uskon kyllä, että uskollisiakin miehiä on, tottakai, samoin uskollisia ja pettäviä naisia. Mutta väitän, että puolisolla ei ole ainuttakaan keinoa tietää, kumpaa kastia se oma puoliso on. Jos hän haluaa pettää ja valehdella, se onnistuu kyllä.

Alkoi sydän ihan jyskyttää kun luin tämän viestin. Siis aivan karmea pettämistarina. Miten ihmeessä selvisit tästä, näin järjestelmällisestä pettämisestä sekä päin naamaa valehtelusta?! Minkä ikäisiä olitte tuolloin? Oletko enää kuullut tuosta miehestä mitään, miten miehellä menee? Pystykö enää koskaan luottamaan keneenkään?

Jotenkin tuli fiilis, että miehen jatkuva uskollisuuden toitottaminen oli hänen suojakeinonsa, ettei vain paljastuisi.

Kieltämättä tuo on kyllä karmiva kokemus ja voi muuttaa maailmankuvaa siten, että alkaa miettiä että voiko keneenkään tässä maailmassa luottaa.

Munkin kokemuspiiriin kuuluu toisenlainen mutta maailmankuvani murtanut tapahtuma (trauma), jonka jälkeen pitkään epäilin kaikkea näkemääni ja kuulemaani. Pitkään myös halusin muistuttaa muita siitä että heidänkin hyviksi kokemat asiat voivat olla valhetta ja harhaa. No voivat olla. Mutta yleensä kuitenkaan eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika erikoista tässä ketjussa on se, että täällä on varmaan kymmeniä viestejä, joissa painotetaan, että kerran pettänyt pettää aina.

Silti ainoa, jota moititaan uhkakuvien maalailusta on se, joka varoittelee omien kohtaamiensa tapausten pohjalta, että uutta miestä ei ehkä löydykään. Ja yksinäisyys voi olla musertavaa.

Miksi kukaan ei hauku uhkakuvien maalailusta niitä, jotka kivenkovaan manaa, että kerran pettänyt kyllä pettää aina. Siis ap:han on jo päättänyt antaa miehelleen uuden tilaisuuden ja pyytää tuohon tilanteeseen tukea. Eikö siinä tilanteessa nimenomaan ole väärin hokea ap:lle, että kuitenkin se pettää uudelleen. Kun fakta kuitenkin on, että jotkut ottaa opikseen eikä petä uudelleen koska haluaa pelastaa avioliittonsa. Ap:n mies voi aivan hyvin olla yksi heistä. Toivon sitä sydämeni pohjasta!

No mitä mieltä olet niistä kommenteista joissa sanotaan ettei parisuhteen puuttuminen välttämättä ole mikään mörkö? Miksi sitä pitäisi pelätä?

No miksi sitten pitäisi pelätä, että mies pettää uudelleen? Onko se sitten joku mörkö, jos antaa uuden tilaisuuden kuten ap on päättänyt? Sehän se varsinainen mörkö tässä ketjussa tuntuu olevan.

No ei välttämättä tarvitsekaan, jos asiat puidaan läpi. Siinähän just punnitaan , voiko se suhde korjautua niin hyväksi, että siinä haluaa jatkaa. Ja mitä pienemmäksi möröksi sen yksin jäämisen kokee, sitä paremmalle tasolle sen suhteen pitää palautua, että sen kokee peladtamisen arvoiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tuo on monen petetyksi tulleen ajatus, että olenko parempi tai huonompi kuin se toinen.

Kun pitäisi tosiaan ajatella, että onko mies edelleen sellainen jonka kanssa haluan jatkaa.

On ilmeisesti helpompaa, jos kuitenkin jatkaa yhdessä, hakea vikaa itsestä tai siitä toisesta naisesta/miehestä kuin omasta kumppanista.

Koska alitajuisesti tai oikeasti olisi noloa tai tuntuisi nololta tai tyhmältä jatkaa sellaisen miehen kanssa joka on pettänyt odotukset tai mies onkin muuttunut toisenlaiseksi mitä hänestä luuli.

Syyn hakeminen muista ja silmien, ainkain osittainen, sulkeminen miehen teoista ja luonteesta on helpompaa itselle.

Näinpä juuri. Monet ovat täällä sanoneet, että yhdessä voidaan jatkaa, koska virheitä sattuu ja niitä tekee kaikki. Se onkin totta, mutta kyse onkin siitä, miten niistä virheistä vastaa. On meilläkin pettäminen takana, mutta jos mies todellakin olisi alkanut minulle lässyttää, miten ihana olen verrattuna tuohon toiseen naiseen, haukkumaan häntä, tms. niin juttu olisi tasan ollut siinä. Olisin ajatellut, että et kai sinä saatana luule, että uskon vielä NÄMÄKIN valheet. Että koska tämä paskanjauhanta sitten meinaa loppua.

Meillä tosin ei ollut miehellä onneksi sitä taakkaa, että olisi toisellekaan valehdellut, mutta kai siinä huumassa jotain annetaan ymmärtää ja toisaalta toinen voi olla halukas tulkitsemaan asiat itselleen myönteisesti, sanottiinpa mitä vain. En tiedä, miten he välinsä ovat sopineet, en tahdo tietää. Mutta sen tiedän, että jos mies olisi pyrkinyt helmoihini vonkumaan, miten sutturalle on valehdeltu, eikä kaduta, niin olisi nyt taatusti ex-mies.

Sulla on kyllä aika poikkeuksellinen itsetunto ja kyky realismiin. Harvoista on tuohon. Monet tarvitsee sitä pönkitystä egolleen jos on tullut petetyksi. J

Mä en kyllä käsitä, että mitä niin pahaa siinä ap:n miehen kommentissa muka oli? Nostan myös todella hattua hänelle, että uskalsi tulla tänne kirjoituksineen joukkolynkattavaksi. Minusta täällä on kaivelemalla kaiveltu ja joka sanaa käännelty ja väännelty, jotta ap:n miehen viesti vaikuttaisi joltain negatiivisemmalta kuin onkaan.

Aivan selkeästi tässä ketjussa on pääosin äänessä miehille katkeroituneet naiset. Epäilen myös, että kakkosnaisen osasta kokemusta heillä. Enkä itse aio liittyä noihin, jotka on täällä väkisin vääntämässä kakkosnaisia joksikin yleisiksi suojelukohteiksi. Toivon, että ap tiedostaa myös, ettei kannata kuunnella niin tosissaan naisia jotka selkeästi ei toivo toiselle hyvää vaan haluaa hänestä kohtalotoverin katkeroituneiden joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä käsitä, että mitä niin pahaa siinä ap:n miehen kommentissa muka oli? Nostan myös todella hattua hänelle, että uskalsi tulla tänne kirjoituksineen joukkolynkattavaksi. Minusta täällä on kaivelemalla kaiveltu ja joka sanaa käännelty ja väännelty, jotta ap:n miehen viesti vaikuttaisi joltain negatiivisemmalta kuin onkaan.

Aivan selkeästi tässä ketjussa on pääosin äänessä miehille katkeroituneet naiset. Epäilen myös, että kakkosnaisen osasta kokemusta heillä. Enkä itse aio liittyä noihin, jotka on täällä väkisin vääntämässä kakkosnaisia joksikin yleisiksi suojelukohteiksi. Toivon, että ap tiedostaa myös, ettei kannata kuunnella niin tosissaan naisia jotka selkeästi ei toivo toiselle hyvää vaan haluaa hänestä kohtalotoverin katkeroituneiden joukkoon.

No ei tarvitse suojella, vain olla demonisoimatta . Ja ei, ei ole kokemusta tuosta roolista. Ehkä siksi pystyykin ihmettelemään tuota kun ei ole omaa traumaa triggerinä

Sitä olen ihmetellyt, että miten ihmiset pystyvät pitämään mölyt mahassaan, kun pettämisen ja sopimisen jälleen arki tulee kuitenkin vastaan ja puolison naama ärsyttämään.

Että ei ala vetää sitä pettämisjuttua esiin riidan aikana tai jonkun puolison muun "töppäilyn" vuoksi jälleen tapeetille.

Vaikka kuinka asia olisi käyty läpi ja sovittu, ettei asiaan palata.

Kun ihminen on kuitenkin vain ihminen. Heikkouksinemme.

Vierailija kirjoitti:

Sitä olen ihmetellyt, että miten ihmiset pystyvät pitämään mölyt mahassaan, kun pettämisen ja sopimisen jälleen arki tulee kuitenkin vastaan ja puolison naama ärsyttämään.

Että ei ala vetää sitä pettämisjuttua esiin riidan aikana tai jonkun puolison muun "töppäilyn" vuoksi jälleen tapeetille.

Vaikka kuinka asia olisi käyty läpi ja sovittu, ettei asiaan palata.

Kun ihminen on kuitenkin vain ihminen. Heikkouksinemme.

Sepä se, ei sitä monet pystykään. Vaikka kuinka olisi sovittu, että nyt tämä on puhuttu loppuun ja mennään eteenpäin, niin sieltä ne mustat pilvet kuitenkin tuppaavat nousemaan parisuhteen taivaanrannasta. Ei voi olla vielä kerran kaivelematta ja kun sitä jatkuu tarpeeksi, tulee petetty vielä jätetyksikin, kun ei se pettänyt vaan jaksa enää sitä syyllistämistä. Kun se on niin usein sitä, että et sitten vienyt sitä roskapussiakaan, varmaan ajattelit sitä toista. Ja siihen valuu kaikki se yhdessä yrittäminen ja anteeksiantaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä olen ihmetellyt, että miten ihmiset pystyvät pitämään mölyt mahassaan, kun pettämisen ja sopimisen jälleen arki tulee kuitenkin vastaan ja puolison naama ärsyttämään.

Että ei ala vetää sitä pettämisjuttua esiin riidan aikana tai jonkun puolison muun "töppäilyn" vuoksi jälleen tapeetille.

Vaikka kuinka asia olisi käyty läpi ja sovittu, ettei asiaan palata.

Kun ihminen on kuitenkin vain ihminen. Heikkouksinemme.

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Ketjussa moni petetty on kertonut lopputuloksesta, mutta entäs se lähitulevaisuus mitä ap:lla on nyt vastassaan? Kuinka pitkään ja millä tavoin asia nousee pintaan? Vaatiiko se aina jonkun riidan, jossa persoonasta riippuen käytetään aseena sitä toisen pettämistä, vai voiko periaatteessa ihan mukavan yhdessäolon lomassakin asia ilmaantua omiin ajatuksiin kummittelemaan. Useampi on todennut, että suhteesta ei ikinä tullut entisen veroinen. Millä tavoin ei tullut, mitä puuttuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä olen ihmetellyt, että miten ihmiset pystyvät pitämään mölyt mahassaan, kun pettämisen ja sopimisen jälleen arki tulee kuitenkin vastaan ja puolison naama ärsyttämään.

Että ei ala vetää sitä pettämisjuttua esiin riidan aikana tai jonkun puolison muun "töppäilyn" vuoksi jälleen tapeetille.

Vaikka kuinka asia olisi käyty läpi ja sovittu, ettei asiaan palata.

Kun ihminen on kuitenkin vain ihminen. Heikkouksinemme.

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Ketjussa moni petetty on kertonut lopputuloksesta, mutta entäs se lähitulevaisuus mitä ap:lla on nyt vastassaan? Kuinka pitkään ja millä tavoin asia nousee pintaan? Vaatiiko se aina jonkun riidan, jossa persoonasta riippuen käytetään aseena sitä toisen pettämistä, vai voiko periaatteessa ihan mukavan yhdessäolon lomassakin asia ilmaantua omiin ajatuksiin kummittelemaan. Useampi on todennut, että suhteesta ei ikinä tullut entisen veroinen. Millä tavoin ei tullut, mitä puuttuu?

Minulla on melko lievä kokemus, sellainen missä puoliso jäi kiinni suutelemisesta ja minä otin siitä todella kovat kierrokset silloin, kyse oli yhteisestä ystävästä. Asia puitiin silloin melko perusteellisesti eikä johtanut eroihin ja nyt kun ajattelee, minä kyllä kaivelin asiaa aika paljon, silloin heti tuoreeltaan. Se saattoi nousta pintaan ihan milloin vain. Myöhemmin sitten enää riitatilanteissa, joita itse kyllä taisin hakea jossain määrin. Siitä olen tyytyväinen, etten koskaan alkanut syytellä mitenkään (oikeastaan vähän olisi "pitänyt") sitä ystävääkin, ystävyys vain hiipui ja siinä samalla perheystävyydetkin, lastenkin välit. En tiedä kuinka hän omassa suhteessaan asian käsitteli, kertoiko edes koskaan. Minä en kertonut hänen puolisolleen. Olen miettinyt oliko se väärin. Saattoi olla. 

Nyt kun tuosta on kulunut jo kauan, 15 vuotta, en ajattele asiaa kovin usein, enkä enää mitenkään surullisena enkä vihaisena. Jäi siitä sellainen tunne, että koskaan ei voi toisesta tietää, hyvä jos itsestäänkään. Mutta mitään peruuttamatonta ei tapahtunut. Sitä voisin tietty hautoa, että entä jos en olisi sattunut paikalle, mihin asti se olisi mennyt. Mutten halua/halunnut itseäni kiduttaa. Vihaisin olin puolisolleni ja ystävääni oli todella pettynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan haluaa jäädä parisuhteeseen jossa toiseen osapuoleen ei voi luottaa?

1) Miehesi on tietoisesti tehnyt valintoja.

2) ja/tai hän on toiminut impulssiensa mukaan, ihminen on aina vastuussa omasta toiminnastaan. I

3) Hän on asettanut itsekkäästi halunsa, seksuaaliset himonsa sinun ja suhteenne edelle. (Kumma kyllä, naisia yleensä syytetään ei-rationaalisiksi tunteiden mukaan pelmuajiksi, mutta mielestäni miehet tekevät samaa)

4)Hän on pelkuri, joka ei uskaltanut tuoda asiaa esille tai keskutella tunteistaan ja ajatuksistaan tai parisuhteestanne, vaan valitsee itselleen helppoja ratkaisuja pitäen sinua tukikohtana "varmuuden vuoksi".

5) Hän on kohdellut sinua epäkunnioittavasti ja loukannyt parisuhdettanne ja keskinäistä sopimustanne siitä miten suhde toimii.

6) Miehesi ei ole aidosti sitoutunut sinuun. Jos olisi, tätä ongelmaa ei olisi.

Kuulostaa unelmien kumppanilta! Nyt valot päälle. "Rakastaminen" on jotain muuta.

no niin..olen varattu mies, pitkä parisuhde ,edellä  mainittua menekkiä kyllä olisi, on aina ollut.. itsehillintäni alkaa pikkuhiljaa pettämään. ohjeita tähän?