Miksi joidenkin masennus ei parane vaikka saisi terapiaa ja lääkkeitä

Väärät negatiiviset ja haitalliset uskomukset itsestä ovat usein todella syvällä ihmisessä. Vaikka kuinka terapiassa pyritään oppimaan rakastamaan itseä ja olemaan armollisempi itselle niin toisilla ne negatiiviset ajatukset ja uskomukset itsestä napsahtaa helposti päälle pienenkin vastoinkäymisen edessä. Se on tavallaan kai surkuhupaisan huonoa tuuria että herkkä ihminen saa olemattoman tuen ja kannustuksen lapsuudessa. Toiset ovat vahvempia tai kovempia pienestä asti, toisia pitäisi kannustaa ja tsempata hurjasti enemmän. Jos herkkyys on vanhemmille heikkoutta niin se ei lupaa hyvää lapselle hyvää myöhemmässä elämässä.

Masennus on psykofyysinen sairaus. Traumat muokkaavat aivoja peruuttamattomalla tavalla. Osalla niin vaikeasti että toipuminen on mahdotonta. Masennusta pitäisi tutkia enemmän.  

En pysty vaan arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Koen että olen maanmatonen ja lisäksi vain rasite yhteiskunnalle. Tämä ei tästä muutu vaikka juttelisin paavin kanssa. 

Terapia ei auta jos sinne ei lähde itseään parantamaan. Itse en suostunut terapiassa puhumaan kaikista vakavimmista asioista, koska niiden puhuminen pelotti ja sattui. Vasta kun vihdoin sain sanottua mitä minulle oli lapsena tapahtunut niin paraneminen alkoi. 

Minulla on fyysinen sairaus ja se masentaa minua. Tämä sairaus on krooninen ja masennus myös.

Joihinkin sairauksiin liittyy masennus

Terapia ja lääkkeet eivät auta, jos ne eivät johda masentuneen elämäntilanteen paranemiseen. Jos toimenpiteiden jälkeen on edelleen työtön, kaveriton, parisuhteeton, köyhä, ei syö terveellisesti eikä harrasta liikuntaa, on lopputuloksena masennuksessa jumittaminen.

Masennus on enimmäkseen epätyydyttävän sosiaalisen aseman manifestaatio (voi olla toki alhaista rautaa, kilpparia, d-vitamiinia ja mitä näitä on). Siksi esim. Aalto ja Al-taee joutuivat sairaslomalle. Heidän sosiaalinen asemansa tipahti niin nopeasti hyvin korkeasta todella paljon alaspäin.

Oma kokemus se. Aivojani on muokattu lapsesta asti niin ettei ole kehittynyt sitä varmuutta ja voimaa tuoda oma itsensä esille. Se masennus on sitten tavallaan se aivojen sulkeutuminen, ne ei vain enää jaksa taistella sitä kaikkea vastaan.

Helvetillistä paskaa. Varsinkin kun parempina päivinä kykenee huomaamaan sen mitä on tapahtunut ja taas se masennus syö, menee helvetin kauan että sen saa taitettua toiseen suuntaan. Kokisin että hyvä terapeutti varmaan pystyy eheyttämään ihmisen jopa 2 vuodessa, muutenhan kyseessä monien monien vuosien prosessi, jossa on aivan järkyttävää elää.

Kamppailen tän paskan pääni kanssa, ei luulis olevan toisille kummempi ongelma.

Toisilta vaaditaan vain et PITÄVÄT NE TURHANPÄIVÄISET KOMMENTOINNIT PÄÄNSÄ SISÄLLÄ

Vierailija kirjoitti:

En pysty vaan arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Koen että olen maanmatonen ja lisäksi vain rasite yhteiskunnalle. Tämä ei tästä muutu vaikka juttelisin paavin kanssa. 

Niin, tämä on sitä sairautta. Me muut tiedämme, että sinä et mikään maanmatonen ole. Me kaikki ihmiset olemme arvostettavia ja rakastatettavia. Myös sinä. Aivan samalla viivalla kuin minäkin. Meidän ero vain on se, että minä tiedän totuuden ja sinä elät illuusiossa.

kun vaiva on korvien välissä, siihen ei lääkitys auta

Vierailija kirjoitti:

En pysty vaan arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Koen että olen maanmatonen ja lisäksi vain rasite yhteiskunnalle. Tämä ei tästä muutu vaikka juttelisin paavin kanssa. 

Samat ajatukset itselläkin.. :( käyn kyllä juttelemassa psyk.sh. kanssa (2-3krt/kk) ja se on hieman helpottanut oloa, mutta silti jostain syvältä sisältä kumpuaa tuo ajatustapa ja olotila. 

Jospa joskus selätettäisiin tämä sairaus.

Masennus lyödään niin helposti diagnoosiksi.

Ensinnäkään normaaleja sairauksia ei diagnosoida niin helposti.

Mulla oli parantumaton masennus monta vuotta ja lopulta taustalta löytyi ihan eri sairaus...

Vierailija kirjoitti:

Masennus on psykofyysinen sairaus. Traumat muokkaavat aivoja peruuttamattomalla tavalla. Osalla niin vaikeasti että toipuminen on mahdotonta. Masennusta pitäisi tutkia enemmän.  

Oletko ammattilainen? Aivot ovat nimittäin hyvin muuntautumiskykyiset ja jos et asiasta oikeasti tiedä, niin älä jaa tällaisia varomattomia heittoja, jotka antavat masentuneille perustelun "en tästä enää muutu, joten sama jäädä kotiin tai tappaa itsensä".

Eiköhän masennusta tutkita erittäin paljon.

Siksi, kun odotetaan että terapia ja lääkitys toimivat taikasauvan lailla, ilman sairastuneen omaa panostusta toipumiseen. Väitän, että paljon on kiinni myös ihmisen omasta asenteesta; päätöksestä, että tästä noustaan vielä.

Ja kyllä, olen itsekin sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuutta.

Koen olevani masennuksesta toipunut, mutta lapsuuden traumojen ja turvattomuuden käsittely ja oman ajattelun muokkaus varmasti tulee olemaan oleellista myös tulevina vuosina. Ahdistus vaivaa välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta se ei kestä kuitenkaan päiväkausia ja pystyn saamaan itseni ulos siitä tilasta. Koen voivani hyvin suurimman osan ajasta. Taustalle on jäänyt kuitenkin pelko, että en jostain syystä pystyisi hallitsemaan negatiivisia ajatuksiani, siitä aiheutuvaa epätoivon tunnetta ja jonkin mitättömän vastoinkäymisen takia kaikki romahtaisi. Joku sanoi, että traumat muokkaavat aivoja peruuttamattomalla tavalla. Tuleekohan elämä olemaan tällaista sinnittelymäistä aina vai voiko aivojen plastisuuteen luottaa? Jatkan toki ajatusteni, toimintamallieni ja traumojeni työstämistä joka tapauksessa, mutta jollain tapaa toivon, että pelko pahasta olosta katoaisi ja pystyisin luottamaan kykyyni selviytyä ongelmista.

Mikä sitten vaivaa masentunutta, jolla ei ole kummoisia traumoja taustalla? Siis normaaleja vastoinkäymisiä, mutta ei mitään isoa. Ja silti on syvästi ja vakavasti masentunut. Mistä se johtuu?

Masennus ja sen hoito on rinnastettavassa vaikkapa diabetekseen ja sen hoitoon. On kyllä lääkkeet ja hoidot, mutta jos et ite sitoudu niitä lääkkeitä käyttämään ja itsestäsi huolehtimaan, jää sairaus hoitamatta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sitten vaivaa masentunutta, jolla ei ole kummoisia traumoja taustalla? Siis normaaleja vastoinkäymisiä, mutta ei mitään isoa. Ja silti on syvästi ja vakavasti masentunut. Mistä se johtuu?

Psyyke on heikko jo alunperinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sitten vaivaa masentunutta, jolla ei ole kummoisia traumoja taustalla? Siis normaaleja vastoinkäymisiä, mutta ei mitään isoa. Ja silti on syvästi ja vakavasti masentunut. Mistä se johtuu?

Psyyke on heikko jo alunperinkin.

Miten heikko psyyke näkyy? Mistä tiedän, onko lapsellani heikko vai vahva psyyke?

Vierailija kirjoitti:

Mikä sitten vaivaa masentunutta, jolla ei ole kummoisia traumoja taustalla? Siis normaaleja vastoinkäymisiä, mutta ei mitään isoa. Ja silti on syvästi ja vakavasti masentunut. Mistä se johtuu?

Aivokemian häiriö, raskaudenaikainen altistuminen alkoholille tai muulle myrkylle, vauva-ajan kiintymysongelmat... Näitä on niin paljon. Tiedän yhden pojan joka oli hyvästä perheestä, mutta oli jo syntymästään asti ollut itkuinen ja ranttu. Uhmaikä oli ihan hirveä ja koko lyhyen elämänsä ajan oli melko syrjäänvetäytyvä. ja vähäpuheinen Lopulta tappoi itsensä 18-vuotiaana ilman selityksiä. Syystä ei ole tietoa mutta ainakaan esim. koulukiusaamisesta ei johtunut, kavereita kuitenkin oli ja harrastuskin missä menestyi. Perheelleen jätti aivan hirveät traumat ja surun. 

Keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Masentuneen aivoissa neuroneiden välille muodostuu yhteyksiä ja toisia taas jää muodostumatta. Terapia auttaa uusien reittoen kasvua, vaikka hidastakin, ja samaa tukee lääkitys.

Masennuksessa serotoniinista on puutetta. Mielialalääkkeet perustuvat serotoniinin "keräämiseen". Lääkkeet eivät tehoa hyvin, jollei ole mitä "kerätä". Siksi tietyillä ravinnosta tai lisäravinteista saatavilla aminohapoilla on merkitystä. Niistä syntyy serotoniinia.