Yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksista

Aivan karmealta tuntuu lukea, miten moni synnyttäjä on huolissaan omasta kokemuksestaan ja itsestään. Vauvalle se on sata kertaa rankempaa kaikin tavoin, miltä tuntuu esim. vetää ilmaa keuhkoihin ensi kerran tai pusertua läpi synnytyskanavasta? Luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja alapääsynnytys on sekä äidille, että lapselle paras. Jos jommankumman terveys vaatii, on sektioon toki mentävä. Pelkästään pelosta tai omasta pyynnöstä ei sektiota tulisi lääkäreiden tehdä. Ärsyttää, kun puhutaan siitä, miten synnytys ei saisi sattua. Se saa sattua ja kivulla on tarkoituksensa prosessissa. Olen keski-ikäinen ja omassa ikäluokassani suurin osa naisista oli sitä mieltä aikanaan, ettei kipu ollut mitenkään kestämätöntä. Yhdessä naurettiin, että pidetään silti yllä myyttiä siitä, miten hirveää synnytys on, niin saadaan enemmän arvostusta miehiltä. Liekö nytkin kyse samasta vai onko muutamassa vuosikymmenessä naisten lantiot muka kaventuneet niin, ettei synnyttäminen enää onnistu?

Ja kaksi olen siis 90-luvun alussa synnyttänyt. Ensimmäisessä olin hyvin nuori ja sain paracervikaalipuudutuksen, tehtiin välilihan leikkaus ja tikkauksen ajan sain ilokaasua. Kätilö oli ikäni takia paikalla koko ajan ja lääkäri koko loppuajan. Vauva 3200 g.

Toisessa en saanut mitään puudutuksia eikä tullut repeämiä, vauva 4300 g. Kätilö oli nuoremman äidin luona ja soitin hänet avuksi ponnistusvaiheeseen kellolla.

Mitään traumoja ei jäänyt ja hyvin samanlaiset kokemukset siskoillani ja kaikilla kavereillani. Yhden kohdalla päädyttiin hätäsektioon ja hän oli hyvin pettynyt, koska olisi halunnut alatiesynnytyksen, kun siitä toipuu paljon nopeammin.

Näin se maailma muuttuu, nyt sektion tuntuu haluavan joka toinen. 90-luvulla naiset piti sitä huonona juttuna, jos siihen oli pakko päätyä.

Entä jos lääkärillä on tietoa asiasta, joka on vaikeaa selittää synnyttäjälle? Varsinkaan parissa minuutissa? Että aloitetaan ihan kemian perusteista, miten vety ionisoituu, koska se liittyy kaikenlaiseen mitä biologiassa tapahtuu. Siitä sitten fibrinogeeneihin ja muihin.

Otetaanko riski, että vauvalle käy jotain?

Äiti ajattelee, että ei se mun diabetes mitään haittaa, kun taas lääkäri tietää ne riskit ja on nähnyt ne huonot puolet. Mennäänkö äidin fiiliksen mukaan?

Jos äiti on sitä mieltä, ettei välilihaa leikata ja lääkäri on sitä mieltä, että leikataan, koska vauva muuten kuolee, niin kuunnellaanko äitiä?

Mielestäni tässä tilanteessa pitäisi äidin allekirjoittaa vastuuvapauslauseke, että jos hän haluaa päättää itse miten synnytys menee, niin on hänen vastuullaan, jos vauvalle sattuu jotain. Se ei olisi enää lääkärin vastuulla. Ei, vaikka hänellä on koulutus ja tieto komplikaatioiden varalta. Koska äiti kokee, että hän tietää paremmin.

Äiti kantaa vastuun siinä vaiheessa eikä voi syyttää hoitovirheistä. Äiti ei halunnut, että lasta lääkitään tai rokotetaan, koska äiti tietää, että sitä kautta tulee autismi ja sähköallergia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"– Päätöksiä pitää välillä tehdä hyvin nopeasti. Hätäsektion kohdalla lapsen on oltava maailmassa kymmenessä minuutissa siitä hetkestä, kun päätös leikkauksesta on tehty. Ei silloin aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan."

Outo kommentti ylilääkäriltä. Tajuissaan olevan täysjärkisen ihmisen hoito perustuu aina yhteisymmärrykseen hänen kanssaan (pl. yleisvaaralliset tartuntataudit). Mitään toimenpidettä ei voi tehdä kysymättä lupaa potilaalta. Potilaalla on vapaus kieltäytyä toimenpiteestä, vaikka tämä johtaisi hänen kuolemaansa.

Kyllä, potilaalla on lupa kieltäytyä hoidosta, joka johtaisi HÄNEN kuolemaansa. Usein tässä onkin kyse sen vauvan hengestä ja lääkärin tehtävä on suojella elämää ja erityisesti pitää niiden puolia, jotka eivät puoliaan vielä pysty pitää. Eli sen syntyvän lapsen.

Syntymätöntä lasta ei Suomen laissa pidetä vielä henkilönä, jonka hengissä säilymisen vuoksi raskaana olevalle saisi tehdä mitä vain vastoin hänen tahtoaan. Mielipideasia tietenkin pitäisikö näin olla, mutta nykylain mukaan lääkärillä ei ole oikeutta alkaa pelastamaan lasta äidin kustannuksella.

Kyllä lääkärillä on oikeus ja velvollisuus pelastaa syntyvä lapsi, jos se ei vaaranna äidin henkeä. 

Mä ihan oikeesti ihimettelen tätä keskutelun ilmapiiriä, että te oikeesti ootte sitä mieltä, että äiti sais päättää et tehäänkö hätäsektio vai jätetäänkö lapsi kuolemaan kohtuun?! Mä todella toivon, että näitä mielipiteitä omaavat eivät ikinä tee lapsia, jos tärkeintä on se, et saa itse päättää, ei se et selviääkö oma lapsi hengissä.

Ja minä taas toivon, että sinulle joku lääkäri tekee mitä halua, eikä edes kerro mitä on tehnyt ja laittaa ne kanditkin siihen perään tekemään mitä tykkäävät. Kukaan näistä äideistä ei ole kieltäytynyt hätäsektiosta, jos hänelle se on kerrottu ja selitetty. Ei yksikään.

Jos sinä olet jotenkin vajaa ja et ymmärrä mitä ja miksi sinulle toimenpiteitä tehdään, niin miksi sinä et kysynyt sitä silloin kun asia oli akuutti? Oletko jokin teini, joka ei ymmärrä mistään mitään eikä saa suutaan auki?

Koska se tilanne on ohi, kun ymmärrät mitä on tapahtunut. Nyt jos tapahtuisi samalla tavalla, keräisin tavarani ja lähtisin kotiin varmasti.

Ajattele asiaa vaikka näin. Olet hammaslääkärillä ja yhtäkkiä hän vetää kulmahampaasi pois. Siitä lähti hammas ilman kivunlievitystä, ilman että sinulle edes sanottiin tai kysyttiin oletko samaa mieltä, että se revitään ja jäljellä on tyhjä kohta ja hammaslääkäri nousee tuoliltaan ja lähtee ja hoitaja tiuskaisee, että ota vähän parempi asenne.

Outoa verrata hampaan poistoa lapsen syntymään. Synnytys on luonteeltaan täysin eri asia. Siinä on sekä synnyttävän ja vauvan henki ja terveys kyseessä. Jos ne on vaaraassa ei välttämättä ole aikaa ryhtyä jollekin vajakille perustelemaan mitä ja miksi täytyy tehdä. Synnytys on lisäksi tapahtuma jjoka koko ajan etenee. Sekunneissa tilanne voi muuttua kriittiseksi. Jos et tapahtumia pysty hyväksymään ja käsittelemään niin kannattaa hankkiutua ihan oikeasti terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Aivan karmealta tuntuu lukea, miten moni synnyttäjä on huolissaan omasta kokemuksestaan ja itsestään. Vauvalle se on sata kertaa rankempaa kaikin tavoin, miltä tuntuu esim. vetää ilmaa keuhkoihin ensi kerran tai pusertua läpi synnytyskanavasta? Luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja alapääsynnytys on sekä äidille, että lapselle paras. Jos jommankumman terveys vaatii, on sektioon toki mentävä. Pelkästään pelosta tai omasta pyynnöstä ei sektiota tulisi lääkäreiden tehdä. Ärsyttää, kun puhutaan siitä, miten synnytys ei saisi sattua. Se saa sattua ja kivulla on tarkoituksensa prosessissa. Olen keski-ikäinen ja omassa ikäluokassani suurin osa naisista oli sitä mieltä aikanaan, ettei kipu ollut mitenkään kestämätöntä. Yhdessä naurettiin, että pidetään silti yllä myyttiä siitä, miten hirveää synnytys on, niin saadaan enemmän arvostusta miehiltä. Liekö nytkin kyse samasta vai onko muutamassa vuosikymmenessä naisten lantiot muka kaventuneet niin, ettei synnyttäminen enää onnistu?

Ja kaksi olen siis 90-luvun alussa synnyttänyt. Ensimmäisessä olin hyvin nuori ja sain paracervikaalipuudutuksen, tehtiin välilihan leikkaus ja tikkauksen ajan sain ilokaasua. Kätilö oli ikäni takia paikalla koko ajan ja lääkäri koko loppuajan. Vauva 3200 g.

Toisessa en saanut mitään puudutuksia eikä tullut repeämiä, vauva 4300 g. Kätilö oli nuoremman äidin luona ja soitin hänet avuksi ponnistusvaiheeseen kellolla.

Mitään traumoja ei jäänyt ja hyvin samanlaiset kokemukset siskoillani ja kaikilla kavereillani. Yhden kohdalla päädyttiin hätäsektioon ja hän oli hyvin pettynyt, koska olisi halunnut alatiesynnytyksen, kun siitä toipuu paljon nopeammin.

Näin se maailma muuttuu, nyt sektion tuntuu haluavan joka toinen. 90-luvulla naiset piti sitä huonona juttuna, jos siihen oli pakko päätyä.

Pitkälti samat ajatukset minulla. Tosiaan tämä minä minä minun kokemus- ajattelu on täysin vierasta. En usko, että kellekään mitään toimenpiteitä tehdään turhaan. Kyllä siellä tähtäimessä on se, että sekä äiti että lapsi selviytyy synnytyksestä sekä hengissä että terveinä. Ikävää toki on, että jotkut kokee tulleensa kohdelluksi ilkeästi ja huonosti. Toisaalta toinen puoli asiassa on se, että välttämättä tilanteen ollessa päällä ei ennättänyt paapomaan niitä herkkiä tunteita vaan on toimittava.

Eikö nykyään anneta ollenkaan synnutysvalmennusta, jossa käydään läpi sitä synnytyksen kulkua ja sitä mitä toimenpiteitä eri tilanteissa voi tulla vastaan? Ja sekin, että mitä kivun lievitystä on mahdollista saada. Kuulostaa kummalta miten monille tuntuu nämä synnytyksen aikaiset tapahtumat tulevan täysin puskista.

Itsellä hyvät kokemukset kahdesta sektiosta, ensimmäinen oli kiireellinen sektio ja toinen sitten suunniteltu. Toivuin molemmista nopeaan, ensimmäiset pari viikkoa on kipeänä, mutta sitten helpottaa. Pisteet sektiolle, voin suositella jos alatiesynnytystä ei jostain syystä halua/ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

"– Päätöksiä pitää välillä tehdä hyvin nopeasti. Hätäsektion kohdalla lapsen on oltava maailmassa kymmenessä minuutissa siitä hetkestä, kun päätös leikkauksesta on tehty. Ei silloin aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan."

Outo kommentti ylilääkäriltä. Tajuissaan olevan täysjärkisen ihmisen hoito perustuu aina yhteisymmärrykseen hänen kanssaan (pl. yleisvaaralliset tartuntataudit). Mitään toimenpidettä ei voi tehdä kysymättä lupaa potilaalta. Potilaalla on vapaus kieltäytyä toimenpiteestä, vaikka tämä johtaisi hänen kuolemaansa.

Lapsella on oikeuksia! Äiti tappakoot itsensä jos haluaa mutta lapsi pelastetaan eikä lapsen pelastamiseen kysellä äidiltä lupaa !:(

Just tätä: minä minä minä, vauvalla ei niin väliä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi varmaan koota johonkin onnistuneita synnytyksiä, joissa kipu on kohtuullista ja siedettävää ja jotka päättyvät silmittömään onnentunteeseen.

Uskon, että niitä on moninkertaisesti verrattuna näihin, joiden kannattaisi jutella vielä kerran ammattilaisen kanssa ennen kampanjan perustamista.

Harvoin se on kohtuullista tai siedettävää. Mutta kun nykyeukot luulevat että synnytys ei saa sattua. Jos sattuu niin se on kätilön vika ja väkivaltaa. :D

Synnytin nuorimman lapseni vuonna 2015 täysin ilman kivunlievitystä omasta tahdostani. Silti minun mielestäni tämä aihe on tärkeä ja siitä pitää puhua enemmän.

Mitäs siihen sanot ☺️

Vierailija kirjoitti:

Aivan karmealta tuntuu lukea, miten moni synnyttäjä on huolissaan omasta kokemuksestaan ja itsestään. Vauvalle se on sata kertaa rankempaa kaikin tavoin, miltä tuntuu esim. vetää ilmaa keuhkoihin ensi kerran tai pusertua läpi synnytyskanavasta? Luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja alapääsynnytys on sekä äidille, että lapselle paras. Jos jommankumman terveys vaatii, on sektioon toki mentävä. Pelkästään pelosta tai omasta pyynnöstä ei sektiota tulisi lääkäreiden tehdä. Ärsyttää, kun puhutaan siitä, miten synnytys ei saisi sattua. Se saa sattua ja kivulla on tarkoituksensa prosessissa. Olen keski-ikäinen ja omassa ikäluokassani suurin osa naisista oli sitä mieltä aikanaan, ettei kipu ollut mitenkään kestämätöntä. Yhdessä naurettiin, että pidetään silti yllä myyttiä siitä, miten hirveää synnytys on, niin saadaan enemmän arvostusta miehiltä. Liekö nytkin kyse samasta vai onko muutamassa vuosikymmenessä naisten lantiot muka kaventuneet niin, ettei synnyttäminen enää onnistu?

Ja kaksi olen siis 90-luvun alussa synnyttänyt. Ensimmäisessä olin hyvin nuori ja sain paracervikaalipuudutuksen, tehtiin välilihan leikkaus ja tikkauksen ajan sain ilokaasua. Kätilö oli ikäni takia paikalla koko ajan ja lääkäri koko loppuajan. Vauva 3200 g.

Toisessa en saanut mitään puudutuksia eikä tullut repeämiä, vauva 4300 g. Kätilö oli nuoremman äidin luona ja soitin hänet avuksi ponnistusvaiheeseen kellolla.

Mitään traumoja ei jäänyt ja hyvin samanlaiset kokemukset siskoillani ja kaikilla kavereillani. Yhden kohdalla päädyttiin hätäsektioon ja hän oli hyvin pettynyt, koska olisi halunnut alatiesynnytyksen, kun siitä toipuu paljon nopeammin.

Näin se maailma muuttuu, nyt sektion tuntuu haluavan joka toinen. 90-luvulla naiset piti sitä huonona juttuna, jos siihen oli pakko päätyä.

Ilmeisesti ollaan niitä ns. vanhanliiton naisia, joille se vauva ja hänen hyvinvointinsa oli se tärkein asia synnytyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö nykyään anneta ollenkaan synnutysvalmennusta, jossa käydään läpi sitä synnytyksen kulkua ja sitä mitä toimenpiteitä eri tilanteissa voi tulla vastaan? Ja sekin, että mitä kivun lievitystä on mahdollista saada. Kuulostaa kummalta miten monille tuntuu nämä synnytyksen aikaiset tapahtumat tulevan täysin puskista.

Vain ensikertalaisille, ja valmennuksen sisältö riippuu täysin siitä, kuka sen pitää. Oma kokemukseni vuodelta 2008 oli ihan omituinen ryhmäterapiasessio, jossa miehet oli omassa huoneessa juttelemassa tunteista ja äidit omassa. Oli myös askartelua ja sen sellaista, sitten kalvosulkeiset synnytyksen yleisimmistä jutuista. Ei mitään vauvanhoidosta, ei imetyksestä ja ei todellakaan mitään imukupeista, episiotomiasta tai mahan painelusta että istukka syntyisi.

Silloin vielä valmennukseen kuului synnärillä vierailu. Muutama vuosi tuosta ja se lopetettiin säästösyistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"– Päätöksiä pitää välillä tehdä hyvin nopeasti. Hätäsektion kohdalla lapsen on oltava maailmassa kymmenessä minuutissa siitä hetkestä, kun päätös leikkauksesta on tehty. Ei silloin aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan."

Outo kommentti ylilääkäriltä. Tajuissaan olevan täysjärkisen ihmisen hoito perustuu aina yhteisymmärrykseen hänen kanssaan (pl. yleisvaaralliset tartuntataudit). Mitään toimenpidettä ei voi tehdä kysymättä lupaa potilaalta. Potilaalla on vapaus kieltäytyä toimenpiteestä, vaikka tämä johtaisi hänen kuolemaansa.

Muistakaahan, että vähättelemättä teitä synnytyksessä ei ole kuitenkaan kyse vain teistä mammoista, vaan myös vauvasta. Lääkäri varmaan tarkoitti, että jos vauvan hengen pelastaminen vaatii nopeaa toimintaa, rupattelutuokio äidin kanssa jätetään väliin. Äidillä nimittäin ei ole oikeutta kieltäytyä toimenpiteestä, jos se johtaa vauvan kuolemaan.

Muistakaa myös että ilman ”mamman” tahtoa ei synny yhtäkään vauvaa. Siksi ”mamma” tulee aina ensin (paitsi katolisissa maissa).

Tämä. Itse olen synnytysiässä enkä todellakaan tee yhtään lasta jos en saa sektiota. Suostuisiko miehetkään siihen, että lisääntymispuuhissa heidän sukuelimensä repeäsivät? Tuskinpa. 

Synnytyksestä voi selvitä myös ilman repeämiä, mutta sektiossa tulee aina isot kudosvauriot. Ikävä kyllä ei ole vielä keksitty parempia vaihtoehtoja kuin nämä kaksi.

Minulle on tehty kaksi sektiota, eivätkä siitä aiheutuneet kudosvauriot ole haitanneet mitenkään  haavan paranemisen jälkeen. Haavakin parani  n.kahdessa viikossa. Eri juttu on, jos lopuksi ikää jää pesim. pidätyskyvyttömäksi. Niin ja sektioista on aikaa jo yli 30 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä se on kun itsekäs ja kontrollifriikki sukupolvi yrittää lisääntyä. Minä minä minä ja minun tunteet. Biologia on mitä on ja aina ne päätökset hoidosta tehdään tarpeen mukaan. Tavoitteena on se, että sekä äiti että lapsi selviävät hengissä ja terveenä synnytyksestä ja näinhän asia yleensä on nykyisin Suomessa.

Itse olen synnyttänyt 90-luvun alussa ja seuraavan kerran 2000- luvun alussa ja kyllä mielessäni äidin ja isän toiveiden huomioiminen ym. Olosuhteet sairaalassa oli kohentuneet paljon tuolla välin. Vaikka esikoisen ja kuopuksen synnytyksessä oli sama kätilö niin toimintatavat olivat kehittyneet.

Ja sitten 2000-lyvun alun resursseja on leikattu tuntuvasti.

Ei kyseessä ole kontrollifriikkiys, vaan se, että äidin kokemus vaikuttaa myös synnytyksen etenemiseen. Äidin täytyy saada kokea olonsa turvalliseksi jotta synnytys sujuu mahdollisimman hyvin ja tämä vaikuttaa kyllä siihen vauvaankin. Turvallisuudentunnetta vähentää mm. tiuskiminen, ilkeily, yllätyksenä tulevat operaatiot, turhan kivun aiheuttaminen jne.

Ei kyseessä ole vauva-tai-äiti-asetelma vaan vauva-ja-äiti.

Millaiselle ihmiselle tulee yllätyksenä se, että synnytys ei aina etene juuri niin kuin siinä omassa suunnitelmassa oli ajateltu? Kyllä minä olin varautunut henkisesti siihen, että erinäisiä toimenpiteitä voidaan joutua tekemään. Mitä mielestäsi on turhan kivun aiheuttaminen? Synnytys on kivuliasta ja itse ainakin sain siihen lievitystä, mutta sekään ei kipua vienyt kokonaan pois. Sisarelleni taas annettiin epiduraalipuudutus liian varhaisessa vaiheessa ja synnytys pysähtyi täysin. Vuorokautta myöhemmin joutui sitten hätäsektioon. Siitä toipuminen vei kauan. Väärään aikaan väärä toimenpide voi aiheuttaa vakaavaa haittaa ja hoitohenkilökunnan on kokoajan arvioitava hoidon hyötyä vs haittaa ja riskejä. Potilaalla ei tähän tieto ja ammattitaito riitä. Tietysti tiuskiminen ja ilkeily on epäasiallista, mutta minkälainen ihmisrotu Ben ottaa ne henkilökohtaiseksi loukkaukseksi ja jää niitä märehtimään. Jos kokee tulleensa väärinkohdelluksi kannattaa heti antaa se palaute sairaalalle tai potilasasiamuehelle, eikä vuosien päästä tutkittava netissä. Itselle ainakaan n tarjottiin mahdollisuus ennen sairaalasta poistumista keskustella synnytystä hoitaneiden henkilöiden kanssa synnytyksen tapahtumista. Valvirahan tätä touhua viimekädessä valvoo. Olisikin mielenkiintoista kuulla, keskittyykkö nämä huonot synnytyskokemukset tiettyihin paikkoihin.

Kannattaa? Miksi sinun kannattaa tulla selittelemään yhtään mitään tähän ketjuun? Eikö sinun kannattaisi käyttää aikaasi johonkin järkevämpään, sinulla kun ei ole edes tarvetta vertaiskokemuksille? Jos me muut jostain syystä haluamme vaikka sitten vuosia tapauksen jälkeen puida asiaa, niin eikö se ole oikeutemme, vaikkemme jotain oikeusjuttua alulle halunneet silloin aikanaan laittaa? Tarviiko kaiken aina olla niin kannattavaa?

Mitä sinä hyödyt asian vatvomisesta täällä? Miksi et keskustellut asiasta ja antanut palautetta heti laitoksella? Ei se olisi vaatinut mitään oikeudenkäyntiä. Näin olisit saanut asian käsiteltyä mielessäsi ja olisit pystynyt siirtymään elämässä eteenpäin. Tai sinut olisi voitu ohjata eteenpäin saamaan hoitoa mt-ongelmiisi.

Mitä sinä hyödyt tästä hyssyttelemisestä? Eihän asia edes kosketa sinua. Kai minä itse saan päättää miten minä haluan asiaa käsitellä, vaan luuletko, että sinun tarvitsee tulla tekemään minulle kannattavuuslaskelmat?

En hyssyttele vaan se Len sitä mieltä että et itse eikä kukaan muu hyödy möykkäämusrstäsi. Ota yhteyttä sinua hoitaneen sairaalan potilasasiamieheen jos koet tulleesi hoidetuksi väärin tai kaltoinkohtelluksi. Silloin asiat etenee. Anonyymi möykkäys netissä ei mitään korjaa, kunhan vaan itseäsi kiihdytät.

mikä sinä olet sanomaan mikä minusta tuntuu minulle parhaimmalta? Sinä lähdet kaikessa näköjään kannattavuus periaatteella. Kannattaa sitä ja hyödy parhaiten näin....

Sinä selkeästi kirjoitat tänne palstalle ihan puhtaassa hyöty mielessä ja varmasti koet kannattavaksi vastata määrätyllä tavallakin, mutta meitä on paljon jotka haluamme vain ihan jakaa kokeumuksiamme ja lukea toisten vastaavia. Ihan ilman suurta hyötyä ja kannattavuutta. Minun ei tarvitse hyötyä yhtään mitään, jos joku haluaa purkaa kokemustaan tällä palstalla ja kertoa tunteistaan muille, eikä myöskään omalla kohdallani, omissa kokemuksissa.

Jos haluat , että sinun asiasi etenevät, niin edistä niitä omiasi. Minä kyllä huolehdin miten ja milloin minä haluan niitä omiani edistää, jos ylipäätään haluan niin. Ja kyllä minulla on jopa oikeus kiihdyttää itseäni, jos siltä tuntuu ja mikä sinä olet sitä estämään? Ainiin, se ei tietenkään sovi sinun kannattavuuslaskelmiisi, joten minun pitäisi se siksi varmaan lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Aivan karmealta tuntuu lukea, miten moni synnyttäjä on huolissaan omasta kokemuksestaan ja itsestään. Vauvalle se on sata kertaa rankempaa kaikin tavoin, miltä tuntuu esim. vetää ilmaa keuhkoihin ensi kerran tai pusertua läpi synnytyskanavasta? Luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja alapääsynnytys on sekä äidille, että lapselle paras. Jos jommankumman terveys vaatii, on sektioon toki mentävä. Pelkästään pelosta tai omasta pyynnöstä ei sektiota tulisi lääkäreiden tehdä. Ärsyttää, kun puhutaan siitä, miten synnytys ei saisi sattua. Se saa sattua ja kivulla on tarkoituksensa prosessissa. Olen keski-ikäinen ja omassa ikäluokassani suurin osa naisista oli sitä mieltä aikanaan, ettei kipu ollut mitenkään kestämätöntä. Yhdessä naurettiin, että pidetään silti yllä myyttiä siitä, miten hirveää synnytys on, niin saadaan enemmän arvostusta miehiltä. Liekö nytkin kyse samasta vai onko muutamassa vuosikymmenessä naisten lantiot muka kaventuneet niin, ettei synnyttäminen enää onnistu?

Ja kaksi olen siis 90-luvun alussa synnyttänyt. Ensimmäisessä olin hyvin nuori ja sain paracervikaalipuudutuksen, tehtiin välilihan leikkaus ja tikkauksen ajan sain ilokaasua. Kätilö oli ikäni takia paikalla koko ajan ja lääkäri koko loppuajan. Vauva 3200 g.

Toisessa en saanut mitään puudutuksia eikä tullut repeämiä, vauva 4300 g. Kätilö oli nuoremman äidin luona ja soitin hänet avuksi ponnistusvaiheeseen kellolla.

Mitään traumoja ei jäänyt ja hyvin samanlaiset kokemukset siskoillani ja kaikilla kavereillani. Yhden kohdalla päädyttiin hätäsektioon ja hän oli hyvin pettynyt, koska olisi halunnut alatiesynnytyksen, kun siitä toipuu paljon nopeammin.

Näin se maailma muuttuu, nyt sektion tuntuu haluavan joka toinen. 90-luvulla naiset piti sitä huonona juttuna, jos siihen oli pakko päätyä.

Niin että koska sinä et traumatisoitunut ja suoriuduit kuin leijonaemo mahtavista synnytyksistäsi, kukaan toinen ei saisi kokea toisella tavalla?

EDELLEEN, nyt ei keskustella siitä, että synnytyksen pitäisi olla täysin kivuton ”nykyajan äideille”.

Esimerkiksi välilihan leikkaus tehtiin vielä joitakin vuosia sitten lähes automaattisesti. Nykyään harvemmin ja silti sairaaloiden välillä on valtavia eroja niiden tekemisessä (30%-60%). Kyllä synnyttäjätkin ymmärtävät, että joskus se on vain tehtävä ja thats it.

Minä olen se joka ponnisti 2,5h virhetarjontaista vauvaa. 2h jälkeen kätilö kysyi ”mitä ajattelet, jaksatko vielä vai haluatko että avitetaan vähän tekemällä episiotomia”. Olin lukenut, että leikkaushaava saattaa parantua huonommin kuin luonnollinen repeämä, joten Ponnistin vielä joitakin kertoja vauvaa 2 asteen repeämien saattelemana. Ne ommeltiin siististi, ei tulehduksia ja haava parani kuukaudessa. Olin toki onnekas, huonomminkin olisi voinut käydä. Hätätilanteessa olisin tottakai antanut leikata mukisematta.

Itselläni 6lasta/synnytystä ja kyllä on kaikenlaista kokemusta..synnyttäminen on rankka/kivulias kokemus aina, mutta jos kätilö sattuu olemaan huono se tekee kivusta vielä pahemman..itselleni sattui toiseen synnytykseen maailman ikävin kätilö..menetin verta paljon ja sain tikkejä..siinä kohtaa en ois jaksanut kuunnella ommellessa vitsiä että laitetaanko vielä isännän mieliksi yksi tikki😒Sitten kätilö oli et heti ylös ja suihkuun..sanoin etten pysty kun olo oli todella huono..kätilö vei sinne väkisin ja sanoin että istu vaikka siellä lattialla jos et jaloillaan pysy😒Sinne sitten pyörtyä kipsahdin ja ei kun kätilö raahasi takas sänkyyn. Antoi mukin mehua ja oli, että täällä kyllä itse kävellään osastolle, mutta sulle kai pitää pyörätuoli hakea..istuin siinä tuolissa ja taju meinasi lähteä ja kun päästiin osastolle kätilö oikein huusi, että täältä se tulee niin heikko toissynnyttäjä et piti pyörätuoli saada😒Olin onnellinen päästessäni vihdoin sänkyyn lepoon niin ei..samainen nainen sanoi et nyt lähdetään kiertää osasto ja kuljet kyllä jaloilla. Yritin sanoa, että olen synnyttänyt siellä aiemmin ja tiedän mistä saa ruuat ja missä on suihkut. Mutta ei kierros oli käytävä..raahustin tikeistä kipeänä/pyörtymäisilläni sen osaston läpi. Paikkana vanha kätilöopisto👍🏼

Minulla on sekä rankka että ihana synnytys. Aina olen tosin luottanut henkilökuntaan ja saanutkin tosi hyvää palvelua! Ensimmäinen oli käynnistys ja sektio mutta toivuin mallikkaasti. Tietyllä tavalla silti traumaattinen. Toinen tuli kuin kaupan hyllyltä, aivan ihana kokemus jota yhä muistelen vaikka en nyt mikään raskaus/synnytysfani olekaan ja lapsetkin jo kouluikäisiä :D

Ärsyttää kyllä nämä valittajat. Mikä pakko tehdä lapsia, jos se ei ole kivaa? Synnytys ei ole mikään huviretki, mutta hyvällä valmistautumisella parhaimmillaan jopa hyvä kokemus. Joka tapauksessa - mikä pakko rutista aina ja kaikesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"– Päätöksiä pitää välillä tehdä hyvin nopeasti. Hätäsektion kohdalla lapsen on oltava maailmassa kymmenessä minuutissa siitä hetkestä, kun päätös leikkauksesta on tehty. Ei silloin aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan."

Outo kommentti ylilääkäriltä. Tajuissaan olevan täysjärkisen ihmisen hoito perustuu aina yhteisymmärrykseen hänen kanssaan (pl. yleisvaaralliset tartuntataudit). Mitään toimenpidettä ei voi tehdä kysymättä lupaa potilaalta. Potilaalla on vapaus kieltäytyä toimenpiteestä, vaikka tämä johtaisi hänen kuolemaansa.

Lapsella on oikeuksia! Äiti tappakoot itsensä jos haluaa mutta lapsi pelastetaan eikä lapsen pelastamiseen kysellä äidiltä lupaa !:(

Just tätä: minä minä minä, vauvalla ei niin väliä!

älä keksi omiasi. Yksikään 9kk raskaana ollut äiti ei halua lapsensa kuolevan synnytyksessä. Ei vaikka pyörtyisi lopulta kipuun. Mutta kun nykyaikana olisi mahdollista valita synnytystapa, koska eihän tuossa sektiossa mikään 30% kuolleisuus prosentti ole, niin toisaalta herää kysymys miksei äiti voisi olla osallisena päätöksessä?

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kyllä nämä valittajat. Mikä pakko tehdä lapsia, jos se ei ole kivaa? Synnytys ei ole mikään huviretki, mutta hyvällä valmistautumisella parhaimmillaan jopa hyvä kokemus. Joka tapauksessa - mikä pakko rutista aina ja kaikesta?

Luuletko, että synnyttäjät ovat jotenkin yksin siellä sairaalassa? Ihmiset rutisevat paljon turhemmasta. Bussilinjoista, veroista, naapurin tupakoinnista ja toisten Thaimaan matkoista. Miksei ihmiset vaan hymyile?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kyllä nämä valittajat. Mikä pakko tehdä lapsia, jos se ei ole kivaa? Synnytys ei ole mikään huviretki, mutta hyvällä valmistautumisella parhaimmillaan jopa hyvä kokemus. Joka tapauksessa - mikä pakko rutista aina ja kaikesta?

Luuletko, että synnyttäjät ovat jotenkin yksin siellä sairaalassa? Ihmiset rutisevat paljon turhemmasta. Bussilinjoista, veroista, naapurin tupakoinnista ja toisten Thaimaan matkoista. Miksei ihmiset vaan hymyile?

Minulla on sellainen näppituntuma, että ne synnyttäjät nielee kohtalonsa, varsinkin osastolla. Ne valittajat löytyy sairaaloista ihan muualta, ihan toisesta ikäluokasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja taas valitetaan kätilöiden vähyyttä ja työpaineita.

Mistä ne työpaineet tulee kun synnytykset ovat vähentyneet vajaassa vuosikymmenessä n. 15 000 synnytyksellä?

Jos yhtään seuraisit uutisia, tietäisit että synnytysosastoja on lakkautettu kiihtyvällä tahdilla.

  Tarkoituksena on keskittää kaikki synnytykset yhteen paikkaan ja se on luonnollisesti Helsinki.