Lue keskustelun säännöt.
Teinillä ei ole "elämää"
16-vuotias ei käy missään muualla kun koulussa. Kotona ei käy ketään häntä tapaamassa, eikä pidä yhteyttä keneenkään. Näin mennyt jo vuosia. Ei suostu puhumaan aiheesta. Mitä asialle voi vanhemmat tehdä?
Kommentit (279)
Ajankäyttötaidot ja vapaa-ajan mieltymykset myös kehittyy iän kanssa. Jos ei ole kavereitakaan, ei ole oikein kukaan näyttämässä esimerkkiä ja omassa päässä voi olla niin myrskyisää, että ei tule ajateltua asioita niin järjestelmällisesti.
On tosi vaikea kuvitella itseäni 16 vuotiaana tekemässä jotain taulukkoa niistä asioista, mitä nyt aion tällä viikolla tai tässä kuussa tai vuonna tehdä ja mikä on oikein. Kaveripiiristähän tuollainen paine tiettyihin asioihin voi tulla jos on tullakseen. Muuten voi olla että oma kehittyvä mieli ja mielikuvitus tarjoaa tarpeeksi jännitystä siihen asti, että aikuistuu ja päivät alkavat tuntua samanlaisilta ilman suunniteltuja menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä väliä? Jotkut ihmiset viihtyy parhaiten omissa oloissaan?
Vierailija kirjoitti:
Edelleen sanon, että kiusaaminen on kamalaa, kun sitä tapahtuu. En tiedä mistä paikkakunnasta tai vuosikymmenestä puhutaan... kamalaa jos kiusaaminen on oletusarvoinen tila! Itse en osaa ajatella jokaista vastaantulevaa teiniä potentiaalisena kiusaajana, joka vain odottaa saalista silmät kiiluen. Kai nyt ihmiset saavat elää elämäänsä ihan rauhassa jos jättävät muutkin rauhaan. Miksi muista pitää ajatella heti pahinta? Olenko oikeasti näin naiivi omassa kuplassa elelijä kun voin käsi raamatulla vannoa, ettei minua ole koskaan kiusattu vaikka olenkin aina ollut ns. ulkopuolinen?
Itsellä oli juuri tuollaista. Perheemme oli muuttanut pienelle paikkakunnalle ja siellä ala-asteella koko porukka teki jonkin päätöksen, että minä olin vapaata riistaa. Aiemmassa koulussa minulla ei ollut mitään ongelmia, joten en suostu uskomaan, että olisin ollut alun pitäen itse viallinen kappale. Tuolla kuitenkin oli niin, että jos minua esim. nähtiin kylillä vapaa-ajalla, niin otettiin kiinni ja kurmotettiin. Ahdistavia muistoja on paljon. Tulee mieleen, kun vanhemmat lähettivät kauppaan asialle ja jouduin odottamaan pitkään puskissa, että isot pojat lähtevät pois kaupan ovelta. Leimaaminen ja väkivalta tekivät tehokkaasti ulkopuoliseksi. Myöhemmin olen saanut tietää, että eräs julkisuudessa välillä esiintyvä ikäiseni näyttelijä koki tuolla samalla paikkakunnalla vastaavaa kuin minä. Ilmeisesti hän oli tuon ulkopuolella, mutta oli kyllä kaikki syy silti varoa myös tuntemattomia, koska saattoi käydä ilmi, että hekin tiesivät maineestani ja saattoivat käydä käsiksi. Juoruja oli levitetty naapurikylän koululaisille asti!
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Ajankäyttötaidot ja vapaa-ajan mieltymykset myös kehittyy iän kanssa. Jos ei ole kavereitakaan, ei ole oikein kukaan näyttämässä esimerkkiä ja omassa päässä voi olla niin myrskyisää, että ei tule ajateltua asioita niin järjestelmällisesti.
On tosi vaikea kuvitella itseäni 16 vuotiaana tekemässä jotain taulukkoa niistä asioista, mitä nyt aion tällä viikolla tai tässä kuussa tai vuonna tehdä ja mikä on oikein. Kaveripiiristähän tuollainen paine tiettyihin asioihin voi tulla jos on tullakseen. Muuten voi olla että oma kehittyvä mieli ja mielikuvitus tarjoaa tarpeeksi jännitystä siihen asti, että aikuistuu ja päivät alkavat tuntua samanlaisilta ilman suunniteltuja menoja.
Se paine voi olla myös jollain tapaa synnynnäistä, tulla vanhemmilta, sukulaisilta, sisaruksilta tai sieltä netistäkin. Olen pienestä saakka leikkinyt kaikkea järjestelmällistä kuten kustannustoimittamista, kauppaa, perheterapeutin vastaanottoa ja opettajaa :D Selvästi olin tylsää seuraa, koska sitten teini-iässä leikit loppuivat ja keskityin kirjoittamiseen, lukemiseen, kouluun, ruuanlaittoon, kieltenopetteluun, koodaamiseen, tietotekniikkaan jne milloin mihinkin itse asettamieni aikataulujen ja tavoitteiden mukaan yksin kotona ilman kavereita, kun entiset kaverit eivät samoista tylsistä nyhväysharrastuksista oikein välittäneet tai niitä saaneet harrastaa. :D Lähinnä netistä löytyi samanmielisiä nyhväreitä :D Koulu meni hyvin ja harrastuksissa poikkeuksen sääntöön teki yksi joukkuelaji, josta myöskään niitä vapaa-ajan kavereita ei tullut. 16v muutin jo pois vanhempien nurkista opiskelujen perässä, aika itse siinä sai aikataulunsa ja muutkin asiansa kyllä järjestellä päivä-viikko-kuukausi-vuositasolla. Mutta aina se tavoitteellisuus on ollut osa persoonaani kaveripiiristä tai sen puutteesta huolimatta :)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä vanhempia joille on ok, että lapsi on ilman kavereita kotona yksinään kaiket illat.
Tilanne on toki ikävä, mutta pahinta mitä vanhempi voi tehdä on syyllistäminen tilanteesta tyyliin "mene ulos kavereidesi kanssa vai eikö sulla ole? Miksi sulla ei ole kavereita joiden luo voit mennä " jne.
Lapsena mulla oli paljon kavereita, mutta me muutettiin jatkuvasti niin valtaosa jäi. Teininä en enää saanut kavereita vaan jouduin jopa kiusatuksi. Pahinta oli vanhemmilta tuleva syyllistäminen siitä, kun olen liikaa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Ajankäyttötaidot ja vapaa-ajan mieltymykset myös kehittyy iän kanssa. Jos ei ole kavereitakaan, ei ole oikein kukaan näyttämässä esimerkkiä ja omassa päässä voi olla niin myrskyisää, että ei tule ajateltua asioita niin järjestelmällisesti.
On tosi vaikea kuvitella itseäni 16 vuotiaana tekemässä jotain taulukkoa niistä asioista, mitä nyt aion tällä viikolla tai tässä kuussa tai vuonna tehdä ja mikä on oikein. Kaveripiiristähän tuollainen paine tiettyihin asioihin voi tulla jos on tullakseen. Muuten voi olla että oma kehittyvä mieli ja mielikuvitus tarjoaa tarpeeksi jännitystä siihen asti, että aikuistuu ja päivät alkavat tuntua samanlaisilta ilman suunniteltuja menoja.
Se paine voi olla myös jollain tapaa synnynnäistä, tulla vanhemmilta, sukulaisilta, sisaruksilta tai sieltä netistäkin. Olen pienestä saakka leikkinyt kaikkea järjestelmällistä kuten kustannustoimittamista, kauppaa, perheterapeutin vastaanottoa ja opettajaa :D Selvästi olin tylsää seuraa, koska sitten teini-iässä leikit loppuivat ja keskityin kirjoittamiseen, lukemiseen, kouluun, ruuanlaittoon, kieltenopetteluun, koodaamiseen, tietotekniikkaan jne milloin mihinkin itse asettamieni aikataulujen ja tavoitteiden mukaan yksin kotona ilman kavereita, kun entiset kaverit eivät samoista tylsistä nyhväysharrastuksista oikein välittäneet tai niitä saaneet harrastaa. :D Lähinnä netistä löytyi samanmielisiä nyhväreitä :D Koulu meni hyvin ja harrastuksissa poikkeuksen sääntöön teki yksi joukkuelaji, josta myöskään niitä vapaa-ajan kavereita ei tullut. 16v muutin jo pois vanhempien nurkista opiskelujen perässä, aika itse siinä sai aikataulunsa ja muutkin asiansa kyllä järjestellä päivä-viikko-kuukausi-vuositasolla. Mutta aina se tavoitteellisuus on ollut osa persoonaani kaveripiiristä tai sen puutteesta huolimatta :)
Mielenkiintoista.
Mielummin kotona yksin kuin ulkona porukalla ryyppäämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olin tuommoinen nuori, vaikka kaikki oli niin sanotusti mallillaan ympärillä. Koulullakin oli melko hyviä kavereita, mutta kai tämän oman erilaisuuteni vuoksi minnekään ei kummemmin pyydelty, eikä omaan tyyliin ole koskaan kuulunut tungettelu. Siispä sitä tuli opittua tai sitten vaan kohtalon mukaan kehityttyä yksinäiseksi sieluksi.
Lapsena kavereita oli paljonkin ja näin vanhemmiten muutamia hyviä. Seuraan tunkeutujiakin aina riittää ihmisten ilmoille mennessä. Vaikka tämä henkinen yksinäisyys toisinaan hiukka nakertaa, niin mitään väen paljoutta tähän en kyllä kaipaakkaan. Saman henkisiä tositovereita ei toki koskaan liikaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta huolestuttavinta tuossa kuviossa on se, ettette ole saaneet teiniä yhteenkään kodin ulkopuoliseen harrastukseen. Vanhempien tehtävä kuskata ja maksaa harrastus. Tuo kaverihomma tohon verrattuna ihan toissijainen.
Olin itsekin todella introvertti teini, enkä pahemmin kaivannut seuraa koulun jälkeen, kun piti "toipua" siitä sosialisoinnista. Jos vietin esim. viikonlopun kavereiden kanssa mökillä, olin siitäkin aivan uuvuksissa. Suurin osa viikonlopuista menikin koneella istuessa ihan omasta tahdosta.
Vierailija kirjoitti:
Teiniä on lapsena viety kymmeniin harrastuksiin ja tutustutettu vanhempien avustuksella samanikäisiin lapsiin. Teini-iässä kaikki kaverisuhteet ovat lopahtaneet ja ei halua harrastaa mitään. Ap
Hei AP,
Sama tilanne. Tein ihan pienestä asti töitä lapsen sosiaalistamiseen, mutta jossain vaiheessa alakoulun hän joutui syrjään. Yläkoulussa lopetti kaikki harrastukset, eikä voinut itkun kanssa viedä. Lapsi on ujo ja selvästi introvertti luonteeltaan, mutta vanhempana sydän vuotaa verta kun katsoo hänen yksinäisyyttään. Onneksi on sisaruksia, niin perheen kautta tulee elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teiniä on lapsena viety kymmeniin harrastuksiin ja tutustutettu vanhempien avustuksella samanikäisiin lapsiin. Teini-iässä kaikki kaverisuhteet ovat lopahtaneet ja ei halua harrastaa mitään. Ap
Hei AP,
Sama tilanne. Tein ihan pienestä asti töitä lapsen sosiaalistamiseen, mutta jossain vaiheessa alakoulun hän joutui syrjään. Yläkoulussa lopetti kaikki harrastukset, eikä voinut itkun kanssa viedä. Lapsi on ujo ja selvästi introvertti luonteeltaan, mutta vanhempana sydän vuotaa verta kun katsoo hänen yksinäisyyttään. Onneksi on sisaruksia, niin perheen kautta tulee elämää.
Jos ei ole samalla aallonpituudella olevia ihmisiä, niin on todellakin parempi olla yksinään.
Eikä yksin olo tarkoita tollasta riipivää yksinäisyyttä, jos on hyvä olla itsensä kanssa.
Se että itse peilaa omia yksinäisyyden pelkoja toisista, ei tarkoita että he todellisuudessa kokisivat sellaisia tunteita. :)
Opeta se läträämään meikkiä naamaan ja ottamaan sitten töröhuulikuvia instaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tyttö, niin ei hätää. Viimeistään yliopistossa alkaa viettää prinsessan elämää. Miehiä, juhlia jne.
Jos poika, niin olen pahoillani. Ei oikein ole mitään tehtävissä, jos ei ole komeaksi ja meneväksi syntynyt.
Se on juurikin näin. Ujotkin naiset tullaan tarvittaessa vaikka kotoa hakemaan, jos vaan ulkonäössä vähänkään löytyy. Miehen ujous taas on useimmille naisille sellainen turn-off, että sitä ei Brad Pittin naamalla ja lompakollakaan välttämättä korjata.
Kelan terapiaan kannattaisi hakea.
Itse sain kokeilla "kaverillista" elämää alakoulussa. Ilmeisesti en tykännyt kun esiteininä olin koulussa vain yksin. Vapaa-ajan vietin tietokoneella ja perheen kanssa. Sama meno jatkuu aikuisenakin. Pelkkiä työkavereita on.
Entäs jos se on introvertti? Mäkin väsyin sosiaalisesti koulupäivien aikana, mutta kyllä näin silti sillon tällöin kavereitakin... Kuitenki reilusti suurimman osan aikaa olin kotona. Se oli hirveää, miten perhe yritti melkein potkia pihalle tekemään jotain, vaikka en vaan jaksanut tehdä mitään, eikä siis ollut masennustakaan, mutta ei se masennus kaukana olisi ollut tuollaisesta. Ja minun ex oli aina ollut sellainen, että viihtyi vain kotona koulun/töiden jälkeen. Enemmän vielä introvertti kuin minä. Vaikuttaako lapsi siltä, että kärsii yksinäisyydestä? Vai ahdistatko häntä vain tuputtamalla kaikkea tekemistä? Paranna välejänne, jotta saatte keskusteltua, herranjestas...
Onko lapsella koulussa kavereita? On totta kai ihan ok viihtyä yksin, ujouskin on normaalia. Kuitenkin on ihan oikeasti huolestuttavaa jos omanikäisiä kavereita ei ole ollenkaan: se voi olla merkki vakavastakin mielenterveyden ongelmasta tai sellaisen kehittymisestä. Varsinkin jos vaikuttaa siltä, että lapsella voisi olla mieliala madaltunut, kannattaisi käyttää hänet esimerkiksi lääkärillä/psykologilla/psykiatrilla arviossa. Joskus ulkopuoliselle on helpompi avautua omista asioista kuin omalle vanhemmalle. Mielenterveysongelmiin on tehokasta hoitoa olemassa, nuorella ne kannattaisi hoitaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Kotona lukee läksyjä, pelaa pleikalla ja tietokoneella ja suurimman osan ajasta roikkuu netissä tabletilla.
Höh no ei kai tossa mitään kummallista oo nykypäivän (teini) elämää netti ja pleikka sama elämäntyyli mullakin mutta tyttöystävää etin ja on kohta treffit nettideittailen btw vaan kerroin että tytönkin saa netistä se on hyvä ku oo niin ujo en menis baariin tai sillee
Sama tarina itsellä. Aloitin netin tehokäytön 90-luvulla, mutta en ole koskaan tutustunut kehenkään sen kautta. Voi toisaalta kysyä, mikä ongelma siinä on, jos ihminen eristäytyy kotiin jo nuorena, kuten esim. minä.