Lue keskustelun säännöt.
Teinillä ei ole "elämää"
16-vuotias ei käy missään muualla kun koulussa. Kotona ei käy ketään häntä tapaamassa, eikä pidä yhteyttä keneenkään. Näin mennyt jo vuosia. Ei suostu puhumaan aiheesta. Mitä asialle voi vanhemmat tehdä?
Kommentit (279)
Harrastaako poika mitään? Jos ei niin kannattaa alkaa. Kysele mikä poikaa vois kiinnostaa ja päättäkää sitten mitä kokeilla. Olisi ainakin tekemistä muutamana iltana viikossa ja sieltä voisi saada kavereitakin.
Yhteys poikaan olisi myös hyvä saada takaisin. Koita jutella ensin vaan ihan normaaleista ja päivittäisistä asioista. Kun tämä sujuu nii sitte voi alkaa puhumaan vakavemmistakin.
Yrittäkää myös perheen kesken tehdä asioita vaikka poika ei haluaisi. Suostutelkaa mukaan tai vaa sanotte että nyt tehdään jotai
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa minulta 16 vuotiaana ja 14v myöhemmin. En ole vielä ollut hoitolaitoksessa tai psykiatrin vastaanotolla.
Ihme hyysäystä jos 16-vuotiaalle pitää vanhempien etsiä kavereita koska HE haluavat tämän elävän tietyllä tavalla. Tuon ikäisenä osasin kyllä jo itse päättää missä seurassa vietän aikani. Ei minulle kesätöitäkään laitettu nenän eteen vanhempien toimesta, kyllä tuon ikäisenä pitäisi itsekin jo asioita tehdä elämänsä eteen ja saada vapautta päättää ajankäytöstään.
Kavereita oli (vähän) ja heistäkin osa netissä / asuivat kauempana / harrastivat enemmän. Naapurissa lähinnä nuorempia lapsia ja koulukavereita näki koulussa. Harrastuskaverit vanhempia ja heitä näki vain harrastuksessa. Hyvin oli aikaa tehdä kotona omia projekteja (koodaus, valokuvaus, kuvankäsittely, piirtäminen, lukeminen...) ja panostaa kouluun. Onko kotona viihtymisessä muka jotain väärää? Mitä niiden kavereiden kanssa tuon ikäisenä pitäisi tehdä, jotta vanhemmat pysyisivät tyytyväisinä :D Kun ei sitä käyttörahaakaan ollut, nuorisotiloissa pyörivät ihan muut porukat, monella oli kotiintuloaika minua aiemmin, ulkona kylmä talvisin, ei ollut mopoja ja mööpeleitä, ruokaa sai kotoa eikä grilliltä, alkoholia tai energiajuomia ei juotu, röökiä ei poltettu...
Hyvin on elämä minua kohdellut vaikka olenkin ollut kotihiiri aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä näihin lapsen kaverisuhteisiin pitäisi puuttua ajoissa. Kaverilla nyt 11-vuotias poika, jolla ei eläissään ole ollut kaveria. On aina illat kotona. Vanhemmat ei jaksa tehdä sen eteen mitään, itse saa kaverinsa hankkia kuulemma.
Ei 11-vuotiaalle voi enää vanhemmat hankkia kavereita. Eikä vanhempien aikaansaamat kaverisuhteet yleensä kestä enää teini-iässä.
Mutta auttaa voi.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin vanhin lapsista on pääasiassa kotona. Tosin yhteyttä tuntuu pitävän kavereihin kun höpötys kuuluu koko ajan, kun istuu koneella kuulokkeet korvissa. Ulkona kaverien kanssa käy ehkä kerran viikossa, riippuen ilmoista. Kaksi tyttöä ovat jatkuvasti kaverien kanssa ja yksi tytöistä on ehkä kerran parissa viikossa, mutta tapaa kavereita harrastuksissa lähes päivittäin. Lapset ovat erilaisia.
Tuohan ei ole yksinään olemista nähnytkään. Tai kaverittomuutta. Eihän kavereiden kanssa joka päivä tarvitse olla, mutta sekään ei ole hyvä, että jää totaaliyksin. Se on totta että kavereihin pidetään yhteyttä netin kautta, mutta sitähän ei tiedä mitä netissä tehdään, ellei seiso koko ajan vieressä.
Minusta jopa se että vähän hölmöillään kaverien kanssa on jatkolle parempi kuin totaalinen ystävättömyys. Etenkin pojilla, tytöt vielä pärjäävät kirjoja lukemalla ja muilla vastaavilla tavoilla, ystävätön poika joutuu lähes 100% varmuudella kiusatuksi ja kokee kurjan nuoruuden. Vaikutukset voivat jatkua pitkälle aikuisuuteen.
Aikuinen tietysti päättää ihan itse minkä verran on muiden kanssa tekemisissä, mutta lapsen on hyvä oppia sitä muiden kanssa toimimista. Koulussa tapaa ihmisiä, mutta yksin oleva jää sielläkin luultavasti yksin: jos kavereita olisi koulussa, näkyisi heitä jollakin tavalla vapaa-aikanakin. Se että ollaan samassa luokkatilassa ei tarkoita että siellä tapaisi kavereita, vaan kyse voi pahimmillaan olla siitä että lapsi on sielläkin yksin, luultavasti ainakin vähän kiusattuna.
Ei ole tervettä että lapsi on kaikkialla yksin koko ajan.
Tuntuu harvaa aikuista täällä kiinnostavan, jääkö oma lapsi koko ajan ulkopuolelle kaikesta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä vanhempia joille on ok, että lapsi on ilman kavereita kotona yksinään kaiket illat.
No sitten varmaan osaat antaa hyviä neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi.
Teini-ikäisen kanssa rupeaa jo olemaan vaikeaa jos ei siihen mennessä ole vaivautunut sosiaalistamaan lastaan.
Sosiaalistamaan,ootko uuden sanan oppinu
No se on just se oikea sana, sosialisointi tarkoittaa ihan jotain muuta... Voi sitä tietysti nuori mennä pioneerileirillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikien kohdalla tuo netti/peliriippuvuus on oikeasti ihan vakava juttu ja se on jatkuvasti kasvamassa. Ei pitäisi antaa jo nuorena poikien alkaa pelaamaan pelejä. Nämä nettipelit vaan vetävät nuoria miehiä kauemmaksi yhteisöstä ja pahimmassa tapauksessa he syrjäytyvät.
Tähän ei vieläkään puututa tarpeeksi usein.
Miksi tästäkin tehdään nyt sukupuoliasia, yhtälailla muistan molempia sukupuolia suitsitun liiallisesta pelaamisesta ja KAIKEN teknologian käytöstä tekstareita myöten. Ei meidän perheessämme, mutta tiukat netti-peli-kotiintulo-tv-JOPA AKU ANKKA-rajat oli monella kaverilla ja tuttavalla. Itse olisin kärsinyt tuollaisesta. Lähes kaikki harrastukseni ja nykyinen työnikin on seurausta vapaasta kokeilusta, tiedonhankinnasta ja teknologian käytöstä. Minulla oli nuorena paljon vapautta, jota osasin arvostaa jo silloin. Sain lukea, pelata, selata, chätätä, datata, koodata ja tuunata oman mielenkiinnon mukaan.
Sanoisin nyt jälkikäteen, että tällä oli suuri vaikutus itsevarmuuteeni ja itsenäistymiseeni. Joka asiaa ei tarvinnut juoksuttaa vanhempien kautta. Opin, että olen kykenevä toimimaan yhteiskunnassa itsenäisesti ja että tietoa on vapaasti saatavilla aivan valtavasti. Osaan hoitaa omat asuntolainani, tietotekniikka-asennukset, remonttien organisoinnit, tutkinnot, työnhaut, matkajärjestelyt, raha- ja verotusasiat... aika pitkälti itse ja tiedän, milloin tarvitsen ammattilaisen avuksi ja kuinka sellaisen löytää.
Vapaus paneutua omiin mielenkiinnonkohteisiin (olivat ne sitten lähes mitä hyvänsä) kannustaa luovuuteen, parantaa ongelmanratkaisukykyä, opettaa aikatauluttamaan tekemisiään ja asettamaan tavoitteita, motivoi tiedonhakutaitojen kehittämiseen, parhaansa yrittämiseen.. ylipäätään on tärkeää, että jokaisella on ns. omia juttuja joissa pärjäävät, joiden kautta saavat samanmielisiä kontakteja ja yksinkertaisesti onnistumisen iloa ja pärjäävyyden tunnetta. Se lähtee niinkin yksinkertaisista asioista, kuin saman tason rämpyttämisestä flow- tilassa kunnes sen saa läpi täysin pistein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä näihin lapsen kaverisuhteisiin pitäisi puuttua ajoissa. Kaverilla nyt 11-vuotias poika, jolla ei eläissään ole ollut kaveria. On aina illat kotona. Vanhemmat ei jaksa tehdä sen eteen mitään, itse saa kaverinsa hankkia kuulemma.
Ei 11-vuotiaalle voi enää vanhemmat hankkia kavereita. Eikä vanhempien aikaansaamat kaverisuhteet yleensä kestä enää teini-iässä.
Mutta auttaa voi.
Jep. Voi viedä lapsen sellaisiin paikkoihin, joissa hän voi ystävystyä muidenkin kun samassa koulussa olevien kanssa. Yksikin ystävä voi muuttaa nuoruuden kärsimyksestä hyväksi nuoruudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen tietysti päättää ihan itse minkä verran on muiden kanssa tekemisissä, mutta lapsen on hyvä oppia sitä muiden kanssa toimimista. Koulussa tapaa ihmisiä, mutta yksin oleva jää sielläkin luultavasti yksin: jos kavereita olisi koulussa, näkyisi heitä jollakin tavalla vapaa-aikanakin. Se että ollaan samassa luokkatilassa ei tarkoita että siellä tapaisi kavereita, vaan kyse voi pahimmillaan olla siitä että lapsi on sielläkin yksin, luultavasti ainakin vähän kiusattuna.
Ei ole tervettä että lapsi on kaikkialla yksin koko ajan.
Tuntuu harvaa aikuista täällä kiinnostavan, jääkö oma lapsi koko ajan ulkopuolelle kaikesta :(
Koulussa ei välttämättä ole samanhenkisiä ihmisiä aina läsnä. Itse pärjäsin kyllä luokassa, ruokalassa, leireillä, liikunnassa jne ihan hyvin, vaikka vapaa-ajalla oli ihan eri kaverit eri luokilta, kouluista ja kaupungeista. Toimeentuleminen on tärkeää ja eri asia, kuin ystävystyminen. En myöskään kokenut tulleeni kiusatuksi, vaikka välillä oli vähän ulkopuolinen olo joka paikassa. Olen aina viihtynyt yksinkin, enkä kovin montaa kaveria saanut ammattikoulu- enkä ammattikorkea-aikaankaan, vähiten samalta luokalta. En ole koskaan valinnut koulua/harrastusta/työpaikkaa/asuinpaikkaa sillä perusteella että "saisin kavereita"/"menisin muiden mukana". Kaverini ovat aina olleet yksi sieltä - toinen täältä - tyylisiä, enkä ole kokenut sitä missään vaiheessa ongelmaksi. Elämän aikana ehtii vaihtaa asuin-, opiskelu-, harrastus- ja työpaikkaa niin monta kertaa, että nimenomaan se toimeentuleminen, sopeutuminen ja riittävä tutustuminen korostuu. Ystäviä tulee jos on tullakseen, ei ystävyyssuhteita voi pakottaa. Ja ne kestävät ajan patinan jos ovat kestääkseen.
Harmittaa vähän sellainen asenne, että heti muka kiusataan jos ei kemiat natsaa / jaksa syvemmin tutustua / tarvitse lisää ihmisiä elämäänsä. Kiusaaminen on kamalaa, mutta aina siitä ei ole kyse!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihme että yleisenä ongelmana on yksinäisyys, niin moni oikein hehkuttaa, kuinka hienoa on olla yksin aina ja kaikkialla. Ehkä se jollekin aikuiselle toimiikin, mutta nuorelle on se on aika kauheaa.
Ei opita olemaan muiden kavereita, ei opita toimimaan ryhmässä. Sitten siinä vaiheessa kun haluasi seurustelu sitten, niin miten se onnistuu kun ei osaa toimia edes kaveripohjalta muiden kanssa? Jää se nuoruus elämättä.
Ja sitten työelämässä, mistä tulevat sosiaaliset taidot, hatustako? Eivät tule, pitää harjoitella. Yksin koneella niitä ei opita. Ne työtehtävät joita voisi tehdä yksin koneella kirjoittaen kiinnostaisi minuakin, mitä ne ovat ja mitä niistä maksetaan?
Ja tuosta vielä, että kiinnostuuko muusta, jos 8h/vrk ei saakaan viettää vaan koneella. Ihan taatusti kiinnostuu, ensin on tylsää eikä mitään tekemistä, mutta sitten huomaa että muutakin on kun netti. Nettiriippuvuus ei ole leikin asia sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen tietysti päättää ihan itse minkä verran on muiden kanssa tekemisissä, mutta lapsen on hyvä oppia sitä muiden kanssa toimimista. Koulussa tapaa ihmisiä, mutta yksin oleva jää sielläkin luultavasti yksin: jos kavereita olisi koulussa, näkyisi heitä jollakin tavalla vapaa-aikanakin. Se että ollaan samassa luokkatilassa ei tarkoita että siellä tapaisi kavereita, vaan kyse voi pahimmillaan olla siitä että lapsi on sielläkin yksin, luultavasti ainakin vähän kiusattuna.
Ei ole tervettä että lapsi on kaikkialla yksin koko ajan.
Tuntuu harvaa aikuista täällä kiinnostavan, jääkö oma lapsi koko ajan ulkopuolelle kaikesta :(
Koulussa ei välttämättä ole samanhenkisiä ihmisiä aina läsnä. Itse pärjäsin kyllä luokassa, ruokalassa, leireillä, liikunnassa jne ihan hyvin, vaikka vapaa-ajalla oli ihan eri kaverit eri luokilta, kouluista ja kaupungeista. Toimeentuleminen on tärkeää ja eri asia, kuin ystävystyminen. En myöskään kokenut tulleeni kiusatuksi, vaikka välillä oli vähän ulkopuolinen olo joka paikassa. Olen aina viihtynyt yksinkin, enkä kovin montaa kaveria saanut ammattikoulu- enkä ammattikorkea-aikaankaan, vähiten samalta luokalta. En ole koskaan valinnut koulua/harrastusta/työpaikkaa/asuinpaikkaa sillä perusteella että "saisin kavereita"/"menisin muiden mukana". Kaverini ovat aina olleet yksi sieltä - toinen täältä - tyylisiä, enkä ole kokenut sitä missään vaiheessa ongelmaksi. Elämän aikana ehtii vaihtaa asuin-, opiskelu-, harrastus- ja työpaikkaa niin monta kertaa, että nimenomaan se toimeentuleminen, sopeutuminen ja riittävä tutustuminen korostuu. Ystäviä tulee jos on tullakseen, ei ystävyyssuhteita voi pakottaa. Ja ne kestävät ajan patinan jos ovat kestääkseen.
Harmittaa vähän sellainen asenne, että heti muka kiusataan jos ei kemiat natsaa / jaksa syvemmin tutustua / tarvitse lisää ihmisiä elämäänsä. Kiusaaminen on kamalaa, mutta aina siitä ei ole kyse!
Eilen juuri oli uutinen, miten aikuiset eivät huomaa kiusaamista, jopa puolet tapauksista jää kokonaan huomaamatta. Ja yksinäinen jää helposti hampaisiin, ihmistä jolla on ystäviä ei edes oikein voi kiusata, kun kaverit tulevat apuun. Saati jos on vähän outo ja hiljainen, niin ihme on, ellei kiusata.
On vaan helpompi sulkea silmät :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että yleisenä ongelmana on yksinäisyys, niin moni oikein hehkuttaa, kuinka hienoa on olla yksin aina ja kaikkialla. Ehkä se jollekin aikuiselle toimiikin, mutta nuorelle on se on aika kauheaa.
Ei opita olemaan muiden kavereita, ei opita toimimaan ryhmässä. Sitten siinä vaiheessa kun haluasi seurustelu sitten, niin miten se onnistuu kun ei osaa toimia edes kaveripohjalta muiden kanssa? Jää se nuoruus elämättä.
Ja sitten työelämässä, mistä tulevat sosiaaliset taidot, hatustako? Eivät tule, pitää harjoitella. Yksin koneella niitä ei opita. Ne työtehtävät joita voisi tehdä yksin koneella kirjoittaen kiinnostaisi minuakin, mitä ne ovat ja mitä niistä maksetaan?
Ja tuosta vielä, että kiinnostuuko muusta, jos 8h/vrk ei saakaan viettää vaan koneella. Ihan taatusti kiinnostuu, ensin on tylsää eikä mitään tekemistä, mutta sitten huomaa että muutakin on kun netti. Nettiriippuvuus ei ole leikin asia sekään.
Ihmisiähän on erilaisia. Itse yritän vain sanoa, ettei aina oikea ratkaisu ole pakottaa muita tekemään niin kuin itse haluaa. 16-> pitäisi mielestäni olla vähitellen enemmän ja enemmän vapautta vaikuttaa omaan elämäänsä ja alkaa muokata siitä omanlaistaan. Toisille toki sosiaalisuus ja ryhmässä toimiminen on vaikeampaa ja siihen saattaa kaivata "tsemppiä", mutta tämä on niin tapauskohtaista. Nuorenahan koko päivä on yhtä ryhmätyötä ja samanikäisten kanssa toimimista koulun puolesta. Kaikki eivät jaksa 24/7 sosiaalisuutta. Kukin eläköön tavallaan ja vanhemmat tukekoon nuorta yksilönä.
Eiköhän kaikki aikuiset ole joskus itsekin olleet nuoria, me kaikki puhumme oman taustamme pohjalta. Ihmisestä voi tulla aivan normaali reipas pärjäävä yhteiskunnan jäsen, vaikka nauttisi myös yksinolosta jo nuorena. On paljon työpaikkoja, joihin introvertimpikin sopeutuu jos työ itsessään kiinnostaa ja motivoi tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Eilen juuri oli uutinen, miten aikuiset eivät huomaa kiusaamista, jopa puolet tapauksista jää kokonaan huomaamatta. Ja yksinäinen jää helposti hampaisiin, ihmistä jolla on ystäviä ei edes oikein voi kiusata, kun kaverit tulevat apuun. Saati jos on vähän outo ja hiljainen, niin ihme on, ellei kiusata.
On vaan helpompi sulkea silmät :(
Toki. Ja sitten voi kysyä nuorelta, onko hän tyytyväinen tilanteeseensa/mitä haluaisi elämältään. Jos luottamussuhde nuoreen on kunnossa, ei tarvitse jossitella. Jos luottamussuhde ei ole kunnossa, pitäisin sen muodostamista prioriteettina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siitä saatte hyvän peräkammarin pojan, kannattaa totutella ajatukseen että asuu teillä vielä viiskymppisenä
Vierailija kirjoitti:
Toki. Ja sitten voi kysyä nuorelta, onko hän tyytyväinen tilanteeseensa/mitä haluaisi elämältään .
Ja kuinka moni nuori todella kehtaa lähteä kysyessä kertomaan totuuden sen sijaan että sanoo "joo joo"?
t: ex-nuori
Edelleen sanon, että kiusaaminen on kamalaa, kun sitä tapahtuu. En tiedä mistä paikkakunnasta tai vuosikymmenestä puhutaan... kamalaa jos kiusaaminen on oletusarvoinen tila! Itse en osaa ajatella jokaista vastaantulevaa teiniä potentiaalisena kiusaajana, joka vain odottaa saalista silmät kiiluen. Kai nyt ihmiset saavat elää elämäänsä ihan rauhassa jos jättävät muutkin rauhaan. Miksi muista pitää ajatella heti pahinta? Olenko oikeasti näin naiivi omassa kuplassa elelijä kun voin käsi raamatulla vannoa, ettei minua ole koskaan kiusattu vaikka olenkin aina ollut ns. ulkopuolinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki. Ja sitten voi kysyä nuorelta, onko hän tyytyväinen tilanteeseensa/mitä haluaisi elämältään .
Ja kuinka moni nuori todella kehtaa lähteä kysyessä kertomaan totuuden sen sijaan että sanoo "joo joo"?
t: ex-nuori
Jos luottamussuhde on kunnossa, niin miksi ei uskaltaisi? Jos vastaus silti epäilyttää niin voi esittää tarkempia kysymyksiä hieman eri kantilta... Täytyy sanoa että olen kyllä perhetaustaltani todella onnekas tämän keskustelun perusteella :D
Minusta otsikko on kauhea ja syyllistää nuorta, joka mahdollisesti pitää kaverittomuuttaan jo ennestään elämänsä suurimpana tragediana. Sillä kyllä ne nuoretkin näitä tekstejä lukevat. On kurjaa, jos nuorella ei ole kavereita, vaikka niitä haluaisi. Vanhemman tehtävä ei ole syyllistää siitä nuorta vaan yrittää auttaa hyvän kautta. Yrittää ottaa mukaansa tapahtumiin, ehdottaa erilaista tekemistä, jutella, tehdä asioita yhdessä (vaikka meloa kanootilla tai syödä ravintolassa). Ja vaikka nuori ei näihin suostuisikaan, jokin ideoista voi jäädä itämään ja nuori voi rohkaistua kokeilemaan. Ei siis saarnata ja syyllistetä nuoria, vaan pyydetään mukaan, ehdotetaan asioita ja annetaan ideoita.
Vierailija kirjoitti:
Minusta otsikko on kauhea ja syyllistää nuorta, joka mahdollisesti pitää kaverittomuuttaan jo ennestään elämänsä suurimpana tragediana. Sillä kyllä ne nuoretkin näitä tekstejä lukevat. On kurjaa, jos nuorella ei ole kavereita, vaikka niitä haluaisi. Vanhemman tehtävä ei ole syyllistää siitä nuorta vaan yrittää auttaa hyvän kautta. Yrittää ottaa mukaansa tapahtumiin, ehdottaa erilaista tekemistä, jutella, tehdä asioita yhdessä (vaikka meloa kanootilla tai syödä ravintolassa). Ja vaikka nuori ei näihin suostuisikaan, jokin ideoista voi jäädä itämään ja nuori voi rohkaistua kokeilemaan. Ei siis saarnata ja syyllistetä nuoria, vaan pyydetään mukaan, ehdotetaan asioita ja annetaan ideoita.
Tämä on niin täyttä asiaa :) Muodostetaan sitä positiivista suhdetta nuoren kanssa, jotta hän oppii luottamaan muihinkin ihmisiin ja näkee ihmissuhteet ja monipuolisen tekemisen positiivisena asiana elämässä. Introvertimpikin saattaa haluta panostaa niihin muutamiin elämänsä ihmissuhteisiin, vaikka kokisi uusiin ihmisiin tutustumisen vaikeaksi/korkean kynnyksen hommaksi/turhaksi/pelottavaksi.
Jos lapsesi on introvertti, suosittelen kannustamaan harrastuksiin, joista aidosti pitää. Ja muutoinkin kannustamaan siinä, että on oma itsensä ja nuoren vahvuuksiin. Siitä ei seuraa hyvää, että opetetaan toimimaan kuten enemmistö vain siksi, että muutkin. Ehkä hän tapaa tällä tavalla toisen introvertin, jonka kanssa voi jakaa mielenkiinnonkohteensa.